SOCIAL MEDIA

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Ruokaremontin tuloksia vol. 2

Kolmas viikko ruokaremonttia alkaa olla takana päin ja vielä riittää innostusta. Ehkä tämä innostuksen jatkuminen kertoo myös jotain hyvää tästä uudesta ruokavaliosta, sillä yleensä tiukkoja ruokavalioita noudattaessa miun into on lopahtanut ensimmäisen viikon jälkeen. Jotenkin tuntuu, että tällainen kotiruoka-ruokavalio sopii miulle ja siinä sallitaan sopivassa suhteessa kaikkea. Ja sitä sallivuutta onkin tällä viikolla koeteltu enemmän kuin olisi ehkä ollut tarpeen..

Vero Moda

Alkuviikko meni ruokailujen osalta mukavasti (mitä nyt en aina jaksanut vääntää salaattia joka ruualle..) ja olo oli koko ajan kylläinen. Tehtiin myös ruokia, joita ei mainittu miun ruokavalion ohjeissa, sillä tällä viikolla olisi pitänyt syödä mielettömästi keittoja ja silakkapihvejä, jotka ei todellakaan ole miun herkkuruokia. Niimpä korvasin keittoja muun muassa kotitekoisilla pinaattilätyillä kera jauhelihan - hyvää ja maistuvaa, eikä edes erityisen epäterveellistä.

Sitten koittikin torstai ja menin ihanan ystäväni kanssa testaamaan Joensuun uuden Coffee Housen. Kuka menee ystävän kanssa kahvittelemaan ja syö reissumiestä, kun kaveri nautiskelee vanilijakierteestä? (Emma, varmaan ne, jotka osaavat pysyä ruokavaliossaan..) Kaverini kuitenkin totesi heti kahvilaan astuessamme, että "siehän sitten et varmaan syö vaan jotain ruisleipää" ja mie totesin onnellisena, että aion syödä jotain ihan muuta. Niimpä tarjottimelle päätyi vanilijakierrepulla ja Pätkis-kaakao kermavaahdolla ja suklaakastikkeella <3 Ja ei, en tuntenut yhtään huonoa omaatuntoa niitä mutustellessani, sillä herkuttelu kuuluu elämään.

Vero Moda

 Koko ruokaremontin tarkoituksena on löytää balanssi terveellisen ruokailun ja herkuttelun välille. Balanssia on melkoisen hankala löytää, jos herkuttelu on kielletty. Ruokavaliossani on mainittu jopa, että perjantaina saisi syödä puolikkaan pakastepizzan! En toistaiseksi ole syönyt pakastepizzaa, sillä ei ole tehnyt mieli, mutta tämä havainnollistaa hyvin sitä, että kaikkea saa syödä kohtuudella - ajattelinkin tuon pullan ja kaakaon korvaavan hyvin syömättä jääneen pizzan. Haluan kuitenkin noudattaa hyvää ja monipuolista ruokavaliota aina, joten liian tiukkoihin sääntöihin ei kannata ryhtyä. Yksi herkkupäivä ja mahdollisesti vielä sunnuntai-iltana nautitut muutamat namit ovat riittäneet oikein hyvin ja olen tyytyväinen siihen, etten eksy karkkikaapille enää joka päivä.

Perjantaina meillä kuitenkin oli peli-ilta, sillä ostettiin uusi lautapeli, josta tulen kertomaan teille myöhemmin. Rankan viikon jälkeen oli ihana rentoutua pelin parissa - ja mussuttaa siinä samalla muutama nami.. Tiesin, että ei olisi kannattanut sortua, mutta tämä on elämää. Kunhan näin ei käy joka perjantai, kaikki on ihan hallinnassa! Lauantain herkkupäivänä tuli maisteltua kaikenlaista ja tänään nautiskelin vielä Mikon ukin herkullista synttärikakkua - paljon sokeria, mutta silti ihan hyvä mieli. Ei minusta ainakaan olisi istumaan toisen synttärikahveilla pelkkä teetä lipittäen, kun kakun tekemiseen on nähty vaivaa ja pullaakin on paistettu!

Nike
Paita Tuuri / Farkut Vero Moda / Kengät Nike (kuvausten jälkeen kengät pääsivät kyllä takaisin kaappiin, sillä ei niitä tuonne suojalumikelille voinut laittaa - ne odottelee kesää!)
 Nyt siellä fitness-ihmiset jo miettivät, että selityksiä, selityksiä! Sellaisiltahan nämä selittelyt kuulostavat, mutta se ei suinkaan ole tarkoitus. Haluan vain muistuttaa, ettei kannata lähteä kieltämään itseltään mitään, koska sitten sitä varmasti himoitsee vain enemmän. Vaikka vähän menikin herkkujen kanssa överiksi, huomenna on taas päivä uusi ja mahdollisuus skarppaamiseen! Tällä viikolla painoa on kuitenkin pudonnut noin puoli kiloa ja senttejä lähtenyt ympäri kehoa neljä. Ei kuulosta paljolta, mutta kolmen viikon aikana kiloja on karissut puolitoista ja senttejä lähtenyt 16 (tosin ensimmäiset alkumitat otettiin illemmalla kuin aamumitat, joten tuloksissa on heittoa varmasti muutama sentti). Puoli kiloa viikossa oli alunperinkin miun tavoite, joten olen ylpeä, että olen siinä onnistunut pysyttelemään. Tosin miulla onkin maailman parhaat tsempparit <3 Tästä on hyvä jatkaa seuraavalle viikolle!

Nike

Miten muut, sallitteko herkuttelun keskellä viikkoa ja hyvässä seurassa? :)

torstai 26. marraskuuta 2015

Kuulumiset uusien vaatelöytöjen keskeltä

Viikko on hurahtanut hirmuista kyytiä, vaikka tiedossa piti olla leppoisa, melkein vapaa viikko. Onnekseni kuitenkin pääsin pitkästä aikaa töihin, joten iltaisin tekemistä on riittänyt hyvinkin. Olenkin ollut ihan innoissani pöytävuorosta, sillä se oli se homma, mitä menin Postille alun alkaen tekemäänkin - hyvät muistot Joensuuhun muuttamisen jälkeisiltä ajoilta palailee aina mieleen siellä ja vaikka työkaverit ovatkin vaihtuneet hommassa kokonaan, on siellä edelleen hyvä yhteishenki!

Vero Moda, Sokos, saapikkaat, laukku, vaatteet,
Paita Vero Moda / Housut Vero Moda / Saapikkaat Sokos / Laukku Espanjasta
"Ilokseni" myös elämäni vaikein tentti osui tälle viikolle, kun suomen kielen äänne- ja muoto-opin koe oli edessä. Kurssilla olen ollut koko syksyn lähinnä täysin ulapalla käsiteltävistä asioista, joten tenttiin valmistautuminen oli haastavaa ja koepaperi oli sitten sitäkin haastavampi. Todennäköisesti pääsen yrittämään sitä vielä uudelleenkin - kerran jos kolmannenkin.

Tunteita herätti myös toisen kurssin tenttitulokset; kahdessa kolmesta kysymyksestä olin pärjännyt kiitettävästi ja yhdessä hylätyn arvoisesti. Ensimmäistä kertaa yliopistourani aikana pyysin tentin uudelleen tarkistusta, mutta vastauksena sain, että "käsittelysi on liian pintapuolista, pohdinnan tulisi olla syvällisempää". Mielenkiinnosta haluaisin tietää, miten reilussa kahdessa tunnissa voi kirjoittaa viisi esseetä, joissa on syvällistä pohdintaa.. No, ei auta itku markkinoilla, menen tenttimään tämän yhden kysymyksen uudelleen parin viikon päästä ja koealueenani on tämän yhden kysymyksen vuoksi kymmenen PowerPoint-diaa. Kuulostaako teistäkin ihan yhtä järkevältä kuin miusta?

Vero Moda, laukku, Sokos, saapikkaat, farkut, toppi

 Viikonloppuna löysin myös yhden todella innostavan jutun: vuoden treeniohjelman juuri minunlaiselle ihmiselle! Suunnittelin kertovani jo tässä postauksessa ummet ja lammet uudesta ohjelmastani, mutta sitten totesin, että asiaa tulee niin paljon, että sille on parempi tehdä oma postaus. Meneillään on ensimmäinen viikko, joten todennäköisesti viikonloppuna kirjoittelen teille tarkemmin ohjelmasta ja sen tavoitteista. Tässä kohtaa voin kuitenkin jo todeta, että hyvältä vaikuttaa!

Syy, miksi minulla pitää olla jonkun ammattilaisen laatima ohjelma, on siinä, että en tiedä riittävästi toistomääristä, painoista ja palautusajoista. Kaiken lisäksi haluan, että sillä treenillä on myös näkyviä vaikutuksia - kuten varmasti moni moni muukin. Olen lukenut lukuisia artikkeleita ja opuksia, joissa kyllä kerrotaan, miten treenata, mutta jotenkin kaikki tuntuu helpommalta, kun liikkeet, toistot ja painot ovat paperilla ja minun tarvitsee vain noudattaa ohjeita. Ohjevideot myös auttavat turvallisessa treenauksessa ja liikkeiden perille saamisessa - sopii innokkaalle mutta vielä taitamattomalle.


 Mitä teidän viikkoonne kuuluu? :) Ja mitä tykkäätte asusta? Mie olin ihan innoissani, kun löysin valkoiset farkut ja tuon paidan Vero Modasta! :)





sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Shoppailua, joulufiilistelyä ja blogiuutisia

Terveiset lumisesta Joensuusta! Vihdoinkin on saatu valkoinen peite harmaan ja kuraisen maiseman tilalle ja tämä tyttö on kyllä enemmän kuin onnessaan :) Viikko on mennyt melkoisessa hujauksessa ja paljon on kerinnyt tapahtua, joten ajattelin kertoa teillekin hieman kuulumisia ja yhden bloggaukseen liittyvän - minulle ison - jutun!


Keskiviikkoiltana olin niin kyllästynyt kaikkeen; harmauteen, pimeyteen, tonnikalaan, kananmuniin, aikaisiin herätyksiin, raparoiskeisiin vaatteissa ja pitkiin koulupäiviin. Torstaiaamuna ei olisi huvittanut nousta sängystä laisinkaan, kun tiedossa oli yhdeksän tunnin koulupäivä. Mikon ilmoitus siitä, että ulkona on satanut lunta, sai miut pomppaamaan salamana pystyyn ja pian olin jo täysissä pukeissa lähdössä talsimaan valkoisten hiutaleiden sekaan!


Pelkällä säällä on ihan mieletön vaikutus siihen, millainen olo ja yleisfiilis miulla on. En ennen ole uskonut, kun ihmiset ovat sanoneet ja mediassa on kirjoitettu, että syksyn harmaat kelit aiheuttavat monille alakuloisuutta. Miulle maistui viime viikolla herkku jos toinenkin, naama oli nurinpäin aina ikkunasta ulos katsoessa ja mikään ei oikein huvittanut. Nyt kun maa on valkea, haluaisin vain koko ajan mennä ulos ja tehdä kaikkea ihanaa - energiaa tuntuu löytyvän ihan mielettömästi!

Lähdettiinkin perjantaina ihanan Jennin kanssa vähän shoppailemaan ja napsimaan asukuvia. Oli hauskaa kuvailla toisen bloggaajan kanssa, kun tiesi, millaisia kuvia toinen itsestään halusi eikä tarvinnut koko ajan kysellä, että "ai siis mitä miun piti nyt tehä"! Lisäksi kaupunkikierrokselta tarttuikin mukaan yllättävän paljon kivoja juttuja; olen rakastunut Vero Modan Jute-farkkuihin ja voisin hamstrata niitä kaappiini kaikissa mahdollisissa väreissä. Tällä kertaa kuitenkin menin ostamaan mustia versioita, mutta samalla mukaan tarttui myös alennuksessa olleet valkoiset housut, joista olin haaveillut jo pitkään :) Onneksi nämä Jutet ovat hyvälaatuisia ja kestäviä, niin niitä voi ostaa kerralla paritkin. Kaupoista ei tarttunut mukaan vielä joululahjoja, joita alunperin minun piti etsiä, mutta kyllä niidenkin aika vielä tulee!



Perjantaina löydettiin myös meidän kotiin joulukuusi! Olisin kovasti halunnut ostaa oikean kuusen, mutta eihän se tosiasiassa tänne minnekään mahdu ja on ne lopulta aika hintaviakin. Päädyttiinkin ostamaan Anttilassa tarjouksessa ollut joulukuusi, joka näyttää oikein kivalta tälläisen aitoon kuuseen tottuneenkin silmään. Ja lauantainahan puuhun oli lähdettävä ostamaan koristeita sillä seurauksella, että päädyttiin Tokmannille ilmaisille joulutorttukahveille kaikkien mummeleiden kanssa ja Prismaan päästyämme huomasimme, että asiakasomistajapäivät olivat vetäneet sen 700 muutakin joensuulaista ostoksille! Onneksi ei ollut kiire ja kaikki tarvittava löytyi, joten ei mitään hätää.


Iltapäivästä ystäväni Tampereelta tuli avomiehensä kanssa Joensuuhun ja oli ihana nähdä heitä pitkästä aikaa. Jotenkin tuntuu, että ennen näki niin usein kaikkia kavereita, ettei osannut edes ajatella, ettei olisi vaihtanut kuulumisia muutamaan viikkoon. Onneksi tämän ihanan naisen kanssa jatkamme aina siitä, mihin olemme viimeksi jääneet ja tuntuu, ettei välimatka tai viikkojen toisistaan kuulumattomuus ole muuttanut mitään <3

Kerrassaan touhukas mutta ihana viikonloppu takanapäin ja sen voimalla jaksaakin taas lähteä puurtamaan tulevaa viikkoa - se onkin niin superraskas, kun koulua on oikein maanantaina ja tiistaina.. Ilokseni sain kuitenkin sijaisuuden torstaille, joten pääsen ihan ensimmäistä kertaa "oikeisiin töihin oikealle alalle". Vähän jo jännittää, mutta innolla odotan tulevaa :)


Loppuun vielä lupaamaani blogiasiaa; perjantaina juhlistimme kaupunkilehtemme valintaa Vuoden kaupunkilehti 2015:ksi ja lounaalla kuulin Heilin uudesta blogiportaalista. Hetken asiaa mietittyäni päätin rohkaistua ja ehdottaa itseäni bloggaajaksi heidän portaaliinsa sillä seurauksella, että kaupat tuli! Jatkan tätä omaa hyvinvointiin painottuvaa lifestyleblogiani täysin normaaliin tapaan, mutta sen lisäksi maailman menoon liittyviä mielipiteitäni voi jatkossa lukea Heilin blogeista, joihin tulen antamaan myöhemmin linkin, kun saan ensimmäisen postauksen julkaistua. Olen tosi otettu ja iloinen saamastani mahdollisuudesta, sillä kirjoittaminen on miulle tärkeä harrastus ja toisaalta Heilin blogissa pääsen kirjoittamaan myös sellaisista aiheista, jotka eivät välttämättä sovi Emma Karoliina -blogiini. Tästä siis lisäinfoa myöhemmin! :)

Mitä teidän viikkoonne kuuluu? Oletteko jo tehneet joululahjahankintoja itsellenne tai rakkaillenne? :)
keskiviikko 30. syyskuuta 2015

"Tätä voi vielä joskus tarvita, laitetaan se varastoon"

Roskapussin vieminen on maailman paras kotityö. Pussillinen kaikkea turhaa päätyy pönttöön ja lopulta kaatopaikalle - pääsiäismunalelut, maitotölkit, säilykepurkit ja pikkuruiset kynänpätkät eivät jää nurkkiin pyörimään, vaan päätyvät niille kuuluvaan paikkaan.

farkut Vero Moda / toppi MyDoris / neule MyDoris (Vila) / kengät Kookenkä / kello  saatu Defshopilta
Olen aina ollut pikkuruinen hamsteri, joka varastoi ihan kaiken vain siltä varalta, että "tätä voi joskus tarvita". Sen seurauksena laatikot, kaapit ja varasto ovat pullottaneet täynnä jos jonkinlaisia aarteita. Tämä ongelma ei koske vain skräppäykseen liittyviä askartelumateriaaleja ja tärkeännäköisiä paperilappuja, vaan myös vaatteita.



Olen säästänyt pussi tolkulla vanhoja, ehdottomasti pieneksi käyneitä, vaatteita siltä varalta, että ehkä minä vielä laihdun joku päivä samankokoiseksi kuin 13-vuotiaana ja mahdun näihin kivoihin housuihin ja paitoihin. Nyt tiedän, että minusta tuskin tulee koskaan niin pikkuruista kuin silloin olin, koska enää en edes halua olla langanlaiha - minähän koitan kovasti etsiä lihaksiani!

Muistan myös vuosien takaa tilanteita, jolloin olen ostanut vaatteita, jotka eivät sillä hetkellä ole näyttäneet täydellisiltä, mutta olen pohtinut, että saatanhan alkaa tykätä niistä myöhemmin. En kuitenkaan keksi kamalasti käyttöä kokoa liian pienille farkuille tai päällä lörpättävälle Hennesin paidalle, jonka ostin, koska se maksoi vain muutaman euron - ja sitähän pystyisi tuunaamaan.



Ja ei, en ole tuunaaja. Olen elämässäni yhden farkkutakin tuunannut itselleni farkkuliiviksi, ja vaikka siitä tulikin mielettömän hieno, ei minun mielikuvitus ja innokkuus riitä vaatteiden uudelleensuunnitteluun. Lisäksi on onni, etten ole koskaan uhrannut suuria summia rahaa vaatteisiin, vaan heräteostokset ovat päätyneet kaappiini juurikin siitä syystä, että ne on voinut ostaa kolikoilla.

neule saatu Defshopilta / farkut Carlings / lippis saatu Defshopilta / kaulahuivi Blend / kengät Prisma / nahkatakki Jack and Jones


Viimeisen vuoden aikana olen alkanut miettiä omaa ostosteluani ja huomannut, että ostan vaatteita vain tarpeeseen - ja siitä olen ylpeä! Lisäksi olen hankkiutunut eroon lukuisista vanhoista vaatekappaleista suurkirppiksillä ja nettikirppareilla satsaten nämä rahat säästämme-lomaa-varten -purkkiin tai ostanut niillä jonkin vaatteen, jonka oikeasti tarvitsen. Pienistä vaatteista luopuminen tuntuu hyvältä ja järkevältä, ja samalla huomaa, mitä vaatekappaleita tarvitsee tai ei ainakaan tarvitse lisää! Täältä voitte lukea, kuinka innostuin nettikirppiksistä!


Valkoinen kelloni on saatu blogin kautta Defshopilta samoin kuin Mikon neule ja lippis. (Onnekseni sain houkuteltua Mikonkin kuvattavaksi ja oli ihanan vaihtelevaa olla välillä kameran takana!) Valitessani tuotteita mietin myös sitä, mitä oikeasti tarvitsen, ja olen superiloinen, että löysin itselleni kellon, jota voin huoletta käyttää töissä. Kuminen ranneke ja kellon muu rakenne soveltuvat hyvin posteljoonille eikä koko ajan tarvitse olla pelkäämässä, että se kastuu tai menee rikki.

Onkohan minusta tulossa käytännöllinen shoppailija? Toivottavasti, sillä ei tämä ainakaan huonolta tunnu! :)


Löytyykö muita hamstereita tai tapansa "parantaneita" shoppailijoita?





lauantai 18. heinäkuuta 2015

Viikonloppu - tervetuloa!

Kaupunki täynnä turisteja, aurinko paistaa, leit liehuu tuulessa ja Ilosaarirokki starttaa pian! Tänään on siis syytä juhlaan (aidon joensuulaisenhan tunnistaa siitä, että Ilosaarirokkia ei kertakaikkiaan voi ohittaa ;)) ja mikä onkaan parempaa kuin pitää hauskaa kaveriporukalla lämpimässä kesäsäässä.


Paita Seppälä / Housut MyDoris / Kengät Skobunkten
 Pitkästä aikaa oli myös niin kiva keli, että päästiin nappaamaan muutama asukuva! Tykkään noista nahkahousuista ihan mielettömästi ja aamulla oli vielä riittävän viileä keli niiden käyttämiseenkin. Lisäksi oon havainnut, että miun vaatekaapista löytyy tällä hetkellä vaan mustia farkkuja ja legginssejä, joten oli ihanaa vaihtelua saada laittaa välillä musta yläosa ja vaaleat housut. Pitäisi varmaan lähteä housuostoksille, mutta farkkujen shoppailu on yksiä niistä harvoista ostostelutehtävistä, joista en tykkää laisinkaan..



Pysähdyin just miettimään, että nyt on jo heinäkuun puoliväli - tuntuu, että koko kesä on ihan suorastaan hurahtanut kesää odotellessa. Toki siihen on mahtunut jo paljon kaikenlaista; häät, polttarit, yllätysretki, töitä, mökkeilyä.. Viime viikonloppuna yllätettiin rakas ystäväni aamulla yhdeksältä töistä ja lähdettiin juhlimaan polttareita. Ne olivatkin elämäni ensimmäiset polttarit, mutta sen kokemuksen perusteella voi todeta, että oikein onnistuneet ja mukavat pirskeet olivat :)



Nyt on kuitenkin aika siirtyä koneelta ulkoilmaan nauttimaan auringosta ja lämmöstä, kuuntelemaan musiikkia ja tapaamaan ystäviä. Iloista viikonloppua jokaiselle, nauttikaa kesästä ja lämmöstä! :)



maanantai 10. marraskuuta 2014

Syksyn ja alkutalven ihanat ja edulliset vaatelöydöt

Torstaina en sitten kerinnytkään esittelemään viime aikaisia ostoksiani, sillä edessä olikin vielä kodin siivous, pakkaaminen, ruuanlaitto ja koulutehtävät, joten siinä puoli yhdeksän aikaan huokaisin, kun kaikki pakollinen oli tehty! Sitten olikin jo aika suunnitella nukkumaan menoa, sillä aamulla kello soitti 5.45 ja matka kohti Ylöjärveä koitti.

Kaikki meni ihan mukavasti siihen asti, kunnes päästiin autolle ja oli tarkoitus lähteä ajamaan juna-asemalle.. Auton ovet jäätyi ensimmäisen kerran tänä vuonna kiinni! Minä plus jättimäinen kassi, läppäri, käsilaukku ja reilun kilsan kävelymatka lumituiskussa aiheuttivat pienoisen paniikin. Tiesin, että jos lähtisin raahaamaan niitä tavaroita, en kerkeisi ikinä junaan. Mikko kuitenkin nappasi laukun kädestäni ja sanoi, että kyllä me keritään, ja niin lähdettiin pinkomaan asemalle. Ja kyllä, kerkisin junaan ja vielä ihan hyvässä ajassa :)


Juurikin kyseisillä kengillä pääsin kipittämään lumisateeseen, mutta tulipahan samalla todistettua, että nämä Inspiren nahkanilkkurit ovat hyvinkin lämpimät ja mukavat kävellä. Sukatkaan ei kastuneet yhtään, kuten yleensä nilkkureiden kanssa tuppaa tapahtumaan :) Kengät löytyivät jokin aika sitten kauppareissulla Citymarketista ja hintaa kengillä oli 39,90e. Yleensä ostan lähinnä tarjouskenkiä, mutta nyt nilkkurit uupuivat kaapista ja ihastuin näihin välittömästi, joten mukaanhan ne lähtivät pienen harkinnan jälkeen.


H&M:ltä löytyi ihana harmaa neule, joka on edestä täynnä palmikkoneuletta ja takaa ihan sileää. Sain siskoltani lahjaksi lahjakortin, joten ostamista ei tarvinnut moneen otteeseen miettiä, tämähän on kuitenkin lahja ;) Hintaa neuleella oli H&M:n tyypilliseen tyyliin 19,95, mutta ainakin tähän asti on ollut hintansa väärti. Hieman kutittava neule tosin on, joten mielellään alla pitää jotain paitaa, mutta muuten valioyksilö kylläkin :) Myös alta pilkistävä pinkki toppi on kohtuullisen uusi hankinta Vero Modasta.


Pitkästä aikaa löysin ihanat ja hyvin istuvat farkut! Bikbokissa tarjolla oli niin normaalivyötäröistä kuin korkeavyltäröistäkin farkkua monessa eri värissä. Päätin kokeilla jotain hieman normaalista poikkeavaa ja päädyin ostamaan harmahtavat, korkeavyötäröiset farkut. Hintaa housuilla oli vain 19,95e, joten myöhemmin kävin hakemassa myös mustat samanmalliset housut, sillä Dr. Denimini alkoivat olla melko kuluneet.. Vielä niitä voi hyvin käyttää epävirallisemmissa tilanteissa (olen huono heittämään mitään pois..) :D


Viime viikolla Mekan konkurssimyynti houkutteli minut myymälään ja sata kertaa testattuani päätin ostaa nämä beiget kengät. Kovia pakkasia ne eivät kestä, mutta keväällä ja syksyllä menevät hyvin, kunhan ei ole kurakeli. Tosi mukavat jalkaan ja samaan aikaan melko arkiset, mutta nuo sivussa olevat pallukat tekevät niistä kuitenkin hitusen huomattavammat kuin perustennareista :) Hintalapussa luki 59,95, joka kassalla tipahti 23, 95 euroon, joten ei huono kauppa!


Tässä vielä harmaa neule yhdistettynä vaaleaan kauluspaitaan, jonka ostin jo joskus kesällä Ilosaarirockin aikaan kympillä Vero Modasta. Yliopistolla kuitenkin yksi tyttö käveli vastaan yllään kauluspaita ja samantyylinen neule ja totesin yhdistelmän näyttävän oikeastaan aika kivalta. Kotona piti tietenkin itsekin testata ja onhan tämä yhdistelmä päältäni blogattu jo kerran jos toisenkin.

Mikä löydöistäni on teidän suosikki? :)

P.S. Nykyisin minut löytää myöskin Bloglovinista, jonne pääsee kätevästi bannerin alla olevan linkin kautta! ( <a href="http://www.bloglovin.com/blog/12146669/?claim=9xtvpn8dyj3">Follow my blog with Bloglovin</a> )



sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sokoksen muoti-ilta: syksyn trendit

Lauantaina suuntasin ystäväni Jennin kanssa Sokoksen järjestämään bloggaajien iltaan Bepoppiin, jonne Jenni oli saanut joensuulaisena bloggaajana avecillisen kutsun :) Illan aikana esiteltiin syksyn muotiuutuuksia niin vaatteiden, meikkien kuin kampaustenkin saralta ja lisäksi pääsimme tutustumaan muihin bloggaajiin :)


Ilta alkoi tervetuliaismaljoilla, jonka jälkeen kuulimme tulevan illan ohjelmasta. Heti tuli oikein juhlallinen olo, kun sai shampanjalasin käteen, aivan kuin jossain hienommassakin tapahtumassa!


Seuraavaksi tietoa syksyn trendeistä alkoikin tulla oikein runsaalla kädellä! Paikalla oli malli, joka esitteli Espritin mallistoa kolmen asukokonaisuuden verran ja sitten Sokoksen uutuustuotteita. Asukokonaisuuksien vaihtamisen välissä saimme tietoa syksyn meikkiuutuuksista. Suosiossa tuntuivat olevan pastellisävyt niin hiuksissa kuin kasvoillakin sekä lisäksi hieman kirkkaammat ja täten rajummat värit. Itselleni vaatisi kyllä aikamoista totuttelua alkaa käyttää sinistä luomiväriä, mutta kuten ammattilaiset sanoivat "pikku hiljaa siihen tottuu".


Huulipunistakin saatiin värivinkkiä ja syksyn värejä ovatkin nude ja tumma punainen sekä ruskea. Itselläni huulet oliva nudeksi punatut, sillä karsastan hieman räikeitä ja kovin näkyviä värejä. Ruskeakin varmasti vaatisi totuttelua!


Syysmuotia esiteltäessä mielessä kävi, että eläinkuosi ei ainakaan tule olemaan minun juttuni. Olen kyllä katsellut printtihousuja kauppojen rekeissä ja jopa hypistellyt niitä, mutten koskaan ole uskaltautunut laittamaan sellaisia jalkaan. Leopardikuvioisesta neuleesta en uskalla sanoa mitään! Tuntuu, että ne sopii kaikille muille, mutta itse tuntisin oloni kyllä hupsuksi sellaisissa. Ehkä silti joskus rohkenen edes testata salaa pukukopissa yksikseni printtipöksyjä..

Tämä mallin päällä näkyvä asu oli mielestäni kuitenkin mukava ja etenkin ihastuin tuohon vyöhön. Juuri viikko sitten katselin jostain blogista asukokonaisuutta, joka oli koottu vyöllä yhteen ja se näytti tosi kivalta! Eilen päätin itsekin kokeilla toppia, neuletta ja kaulahuivia vyöllä yhdistettynä ja lopputulos totta totisesti näytti kivalta! Tästä tulee vielä tämän syksyn hitti!


Lyhythiuksisena olen kuulemma leikkaukseni vanki, joten en omiin hiuksiini saanut syksyn trendejä, mutta Jennin tukkaan loihdittiin aivan ihana lettikampaus! Letit ovat ehdottomasti tämän syksyn juttu niin arjessa kuin juhlassakin, eikä kaiken tarvitse olla jokaista hiussuortuvaa myöten järjestyksessä. Jennin kampaus loihdittiin noin kymmenessä minuutissa ja siitä tuli todella pirtsakka :)

Kynsissä sen sijaan tuloaan tekevät maanläheiset värit kuten harmaa ja ruskea. Kynsilakoista pääsin minäkin nauttimaan, kun melkein valmis kosmetologi lakkasi kynteni kauniin harmaiksi Diorin lakalla, jota kehui hyvin kestäväksi. Ei lakka nyt ehkä maailman kestävintä ole, alkaa sekin päistä haalistua, mutta kyllä se ehdottomasti huippuluokkaan kuuluu!


Välissä saatiin nauttia mustikkadrinkkiä ja tutustua muihin bloggaajiin. Tilat tutustumiseen olivat melkoisen pienet, mutta kyllä muutama sana tuli vaihdettua ja onneksi edes osa bloggaajista jäi mieleen, jotta heidän bloginsakin vielä voi löytää.


Loppuun vielä hieman omaa asuani. Liikkeellä olin siis BikBokin mustassa mekossa, Nelly.comista tilatuissa legginsseissä sekä Seppälän pinkissä bandeau-topissa. Jalassa oli uudet nilkkurit, joista lisää luvassa seuraavissa postauksissa. Asu oli juuri sopivan juhlava tilaisuuteen, eikä siihen edes paleltunut ulkona :)


Illan päätteeksi saimme lahjuksina YvesSaintLaurenin, Cliniquen, Biothermin sekä Lancomen testituotteita, joita tulen myöhemmin blogissa arvostelemaan :) Kokonaisuudessaan tilaisuus oli todella ihana ja rentouttava rankan kouluviikon päälle, tälläisiä toivoisi ehdottomasti lisää :)

Oletteko käyneet vastaavanlaisissa tapahtumissa ja mitkä ovat teidän trendivinkkinne syksyyn? :)

-Emma-
keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Ikeaa ja shoppailua

Ihanaa, kun kaikkien blogeista löytyy kokoelma postauksia kesän ajalta. Kauniita kuvia, suloisia muistoja ja iloa sekä riemua tuntuu olevan ilmassa! Itsellänikin on suunnitelmissa kesäpostauksen tekeminen heti, kun aika riittää kaikkien kuvien selaamiseen ja kelpo yksilöiden valikoimiseen :)

Tämä viikko on hurahtanut koulussa, biologian maastokurssin merkeissä. Olemme rämpineet metsässä vihaisten ampiaisten ja äkäisten punkkien seassa, kuunnelleet pälpätystä kasveista ja maalajeista ja tutkineet mitä ällöttävämpiä selkärangattomia otuksia. En ole kaikkia haukotuksiani tämän intensiivikurssin aikana pystynyt edes peittämään, niin tylsää siellä on ollut. Mikko totesikin, että miulla taitaa vain olla asennevamma koko biologiaa kohtaan.. Mutta niin varmaan onkin, en ole koskaan siitä aineesta pitänyt, enkä tule varmaan koskaan pitämäänkään. Kun inhokkiaineeseen lisätään vielä se, että olemme tuhlanneet kurssilla aikaa ties mihin turhuuksiin (kuten kierretty ympäri kampuksen pihaa ja tunnistettu piharatamoa ja nurmikkoa pikkulasten tapaan..), riemu on todellakin ylimmillään, kun kurssi huomenna vihdoinkin loppuu!

Takki / Only Paita / MyDoris Huivi / äidiltä saatu Laukku / Viro Legginssit / MyDoris Toppi / MyDoris

Asu on viime lauantailta, kun lähdimme pyörähtämään Kuopiossa. Tarkoituksena oli käydä Ikeassa ostamassa muutama puuttuva huonekalu, jonka jälkeen piti shoppailla Matkuksessa ja illalla mennä elokuviin käyttämään ilmainen leffalippu. Ikeasta löytyi etsimämme kenkäteline, jonka ansiosta naulakkomme näyttää vihdosta viimein siistiltä, kun kengät eivät vain loju isona kasana toistensa päällä! Lisäksi saimme kokovartalopeilin, joka seisoo tukevasti omilla jaloillaan, minkä vuoksi seinään ei tarvinnut tehdä reikiä.

Matkuksestakin löytyi vaikka mitä kivaa, mutta valitettavasti ostoksia ei ole vielä kuvattuna. Ehkäpä uusia vaatteita alkaa pian vilahdella asukuvissa ;) Ja koko Matkuksen kierroksen kruunasi, että tajusin New Yorkerin olevan aivan mielettömän edullinen ja kivannäköisiä vaatteita myyvä liike! Varmasti jollakulla on sanansa sanottavana hintalaatusuhteesta, mutta toistaiseksi kaikki aiemmin sieltä ostamani vaatteet ovat edullisuudestaa huolimatta kestäneet todella hyvin! Siitä tuli kyllä ehdottomasti suosikkikauppani!


Sitten oli tarkoitus suunnata näkemään yhtä ihanaa ystävääni, joka on juuri muuttanut Kuopioon :) Kahvin ja pullan merkeissä tulikin rupateltua pitkän aikaa, mutta elokuvaelämys jäi kyllä kokematta. Menimme vähän alle kaksi tuntia ennen elokuvan alkua ostamaan kaksi lippua ja kassalla myyjä totesi, että näytökseen ei ollut enää vierekkäisiä paikkoja. Ilmeemme oli varmasti näkemisen arvoisia, koska emme todellakaan tienneet elokuvan olevan niin uusi ja suosittu! Vaikka elokuva jäi näkemättä, pääsimme kuitenkin ajoissa kotiin viettämään mukavaa lauantai-iltaa, joten menetys ei ollut suuri :)


Tämän viimeisen asian kanssa olen auttamattomasti myöhässä, mutta tällä hetkellä Soptify soittaa Cheekin Flexaa -biisiä ja tuli mieleen stadionin keikka, jonne suuntasimme melkein kaksi viikkoa sitten siskoni ja ystäväni kanssa. Täytyy sanoa, että konsertti oli aivan mahtava, ei sitä osaa oikein edes kuvailla, miltä tuntuu, kun tuhannet ihmiset heiluttavat sytkäreitä ja puhelimiaan ilmassa laulaen Cheekin mukana biisejä. Samoin monet laulut aukenivat siellä stadionilla aivan uudella tavalla ja kävin kaikki tunneskaalat itkusta iloon läpi reilun parin tunnin aikana, aivan huikeeta!

Mitäs tykkäätte asusta? Ja oliko joku muu mukana Olympia stadionilla? :)

-Emma-