RAV90: Viikkotehtävä 1 & 2

Edellisessä ravintovalmennustapaamisessa sain kaksi viikkotehtävää, joiden suorittamiseen minun piti kiinnittää huomiota kahden viikon aikana. Eilen tapasimme jälleen valmennuksen merkeissä ja kävimme läpi muun muassa, miten ensimmäinen viikko oli sujunut. Lisäksi sain jo lisää eväitä ruokavalion fiksailuun.

Voitte ensimmäisen ravintovalmennuspostaksen perusteella arvata, mikä pääsi kehittämiskohteeksi heti ensimmäisellä viikolla - kuherruskuukausi Pepsi Maxin kanssa on päättynyt ja nykyisin elelemme sulassa sovussa tavallista arkea. Eli tehtävänäni oli kiinnittää huomiota siihen, että vaihtaisin Pepsin yhdeltä herkkuhetkeltä ja yhdeltä ruualta johonkin muuhun juomaan. Vaihdos kävi yllättäen melko helposti, sillä kokkailimme sellaisia ruokia, joiden kanssa Pepsi ei edes sovi - eihän sitä nyt lohen kanssa voi syödä toisin kuin esimerkiksi lohkoperunoiden ja grillattujen kanapihvien kanssa.

Toinen tehtäväni oli käyttää syömiseen aikaa. En tiedä, milloin olen oppinut hotkimaan ruokani, mutta ilmeisesti työpäivien minismaalliset ruokatauot sekä koulun ja työn yhteensovittaminen ovat saaneet minut lappaamaan ruuan mahdollisimman nopeasti tuulensuojaan. Toinen tehtävä oli siis vähintään yhdellä aterialla käyttää syömiseen (tai ainakin pöydässä istumiseen) vähintään 15 minuuttia. Arvatkaa vaan, miten huvittavalta tuntui, kun oli jo syönyt päivällisen tuttuun tapaan ja muisti, että "ai hitsi, nyt miun pitää syödä sitten iltapalaa 15 minuuttia, kun unohdin rauhallisuuden tämän isomman aterian kanssa".

Juhannuksena ruokailuun kului helposti yli 15 minuuttia, sillä höpöttelemiseen ja maisemien ihailemiseen meni aikaa aina haarukallisten välissä. Tosin huomasin silti olevani se, jonka lautanen oli ensimmäisenä tyhjä.. Toisen tehtävän suorittaminen sitten kärsikin vähän puutteita juhannuksen aikana, sillä Pepsi kuului yhdelle jos toisellekin aterialle, mutta parempi kai Pepsi kuin siideri! Tosin onhan olemassa myös esimerkiksi kivennäisvesiä, kun juoksevaa vettä ei ole. Mutta juhannus on juhannus ja niin sanoi valmentajanikin; se on vain kerran vuodessa.

Kokonaisuudessaan tehtävien suorittaminen oli hauskaa, koska jääkaapinoven avatessa alkoi automaattisesti miettiä, että nyt ei juodakaan Pepsiä, vaan etsitään jotain muuta. Sain myös hyviä vinkkejä erilaisten makuvesien tekemiseen, joita aion testata tulevaisuudessa - jos onnistun, jaan varmasti jonkin ohjeen teidänkin kanssanne! Kun Pepsin tilalle vaihtoi jonkin muun juoman, tuli voittajafiilis, kun tehtävä oli onnistuneesti suoritettu ja saattoi siirtyä "seuraavalle tasolle" eli yrittämään samaa temppua seuraavana päivänä.

Tällaiset pienet viikkotehtävät vaikuttavat miusta hyviltä jutuilta, koska pienissä erissä omaksuu sellaisia juttuja, joita voisi parantaa. Jos kaikkea yrittää muuttaa kerralla, niin voi tulla liian iso muutos ja homma kariutua siihen. Lisäksi jännityksellä odotan, millaisia tehtäviä saan. Seuraavan saan tulevana sunnuntaina ja silloin pitäisi alkaa keskittyä tarkemmin uuteen tehtävään, mutta ei myöskään unohtaa näitä vanhoja oppeja, joita olen kaksi viikkoa harjoitellut. Miltä teistä kuulostaisi sellaiset viikottaiset "missä mennään" tyyliset postaukset esimerkiksi juuri viikkotehtävien muodossa? :)

Juhannustunnelmia 2016

Keskikesän juhla vietettiin lämpimissä tunnelmissa veden äärellä. Perjantaiaamuna miulla oli vielä kassavuoro, mutta sekin kutistui vain kahteen tuntiin, joten päästiin hyvissä ajoin viettämään juhannusta Mikon sukulaisten kanssa. Mökkijuhannuksesta on kaiketi muodostunut jo jonkinlainen perinne, sillä viimeiset neljä juhannusta ollaan vietetty hyvässä seurassa rentoutuen ja luonnon kauneudesta nauttien :)

Tänä juhannuksena pohdin sitä, miten rentouttavaa onkaan välillä olla ilman peiliä - ilman stressiä siitä, onko hiukset ihan lytyssä tai näyttävätkö kasvot epätasaiselta ilman meikkiä. Aamuisin harjasin hiukset ja pesin naaman, mutta peiliin en katsahtanut kertaakaan tuon kolmen päivän aikana, mikä oli oikeastaan aika hassua. Ehkä minäkin olen alkanut ymmärtää mökkeilyn sisimmän olemuksen - siellä on tarkoitus rentoutua eikä näyttää samalla tavalla huolitellulta kuin töissä tai kaupungilla.

Juhannus vietettiin pitkälti samoin kuin edellisinäkin vuosina; uistellen, saunoen, uiden, hyvää ruokaa nauttien, korttia ja mölkkyä pelaten sekä toistemme jutuille nauraen. Tällainen perinteikkyys sopii hyvin miulle, sillä jostain syystä olen tykännyt vaalia perinteitä (ihan joulukuusen koristelusta lähtien.. :D). Lisäksi on hauska pelata korttia isolla porukalla ja päästä kalastelemaan, koska ei tuollaisia juttuja tule kuitenkaan tehtyä kahdestaan kotona. Uistelusta innostuin jo ensimmäisenä kesänä ja tänä juhannuksena innokkuuteni palkittiinkin, sillä kiskoin elämäni ensimmäisen kuhan ylös järvestä - ja olihan se kaikista isoinkin saamani kala.

Tosikalastajat voivat naureskella miun suurelle saaliilleni, mutta Mikon ukin mukaan silmäni alkoivat oikein loistaa, kun tajusin kelaavani kuhaa. Kalahan nappasi nimenomaan Mikon ukin uistimeen, mutta kelauspuoli jäi miulle, sillä jonkun täytyi ohjata venettä - eli puoliksi miun kala, puoliksi Mikon ukin ;) Pienenä en kyllä uskonut, että voisin innostua kalojen huijaamisesta.. :D

Ravintovalmennuksen neuvot kyllä pääsivät hieman unohtumaan juhannuksen aikana, sillä Pepsi Maxi kuului ruualle jos toisellekin ja karkitkin maistuivat juhlan kunniaksi. Onneksi kuitenkin olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että juhannus on vain kerran vuodessa ja ruotuun voi palata jälleen maanantaina. Ja tuleehan tavallistakin ruokaa syötyä paljon enemmän, kun ruokailuun käyttää aikaa, ja kaiken lisäksi ruoka maistuu ihan erilaiselta, kun on ulkoillut koko päivän ja laittanutkin ruuan ulkona.

Molempina iltoina sai nauttia kauniista auringonlaskuista - ja toisena iltana jopa auringonnoususta. Harmittaa, että unohdin toisen objektiivin kotiin, joten tikanpoikanen, aamuyön usva veden pinnalla ja pari muuta juttua jäi kuvaamatta, kun perusobjektiivi ei riittänyt. Toisaalta eipä tullut katseltua koko juhannusta vain linssin läpi :)

Miten teidän juhannuksenne sujui? Löytyykö samoja juttuja kuin miun juhannuksesta? :)

Uunituore kasvatustieteiden kandidaatti

Perjantaina sähköpostiini tuli tieto, että minulle on myönnetty kasvatustieteiden kandidaatin tutkinto, ja että tutkintotodistukseni olisi noudettavissa. Aamulla heräsin jännittyneenä, sillä muistin, että kohta mie saan sen virallisen paperin tutkinnostani ja yksi elämänvaihe on paketissa! Totta kai tiesin, millainen paperi on tulossa, sillä opintojen edistymistähän pystyy seuraamaan koko ajan, mutta on se virallinen todistus leimoineen ja allekirjoituksineen kuitenkin jotain erityistä.

Tuntuu, että kandin tutkintoon kuluneet kolme vuotta ovat menneet ihan hujauksessa niin opitojen kuin "siviilielämänkin" puolella. Vastahan minä muutin ensimmäiseen omaan kotiini ja astelin jännittyneenä suureen ja vähän pelottavaankin yliopistorakennukseen. Matkalle on mahtunut täysin turhia kursseja, suuria oivalluksia, paljon uutta ja tärkeää opittavaa, kokemusta opettamisesta ja tietenkin uusia ystäviä.

Vielä matkaa luokanopettajaksi on maisteriopintojen veran, jotka kohdallani venynevät vuiodella, sillä olen hamstrannut itselleni kokonaista neljä sivuainetta! Olen kuitenkin mielettömän ylpeä tästä saavutuksestani, koska tutkinto se on tämäkin ja sen eteen on täytynyt tehdä töitä. Välillä olen maannut sohvalla ja parkunut, etten ikinä tule valmistumaan, kun tekemistä on kertakaikkiaan aivan liikaa. Toisinaan olen ihmetellyt, mistä opintopisteitä oikein ropisee, vaikken ole nähnyt edes kovasti vaivaa kurssien eteen.

Onneksi miulla on ympärilläni rakastava perhe, mies, sukulaiset ja ystävät, jotka tasaisin väliajoin muistuttavat minua siitä, että olen halunnut tätä jo pienestä pitäen. Jotka auttavat eteen päin silloin, kun kaikki tuntuu ihan katastrofilta. Jotka haluavat tietää, miten opinnot etenevät ja millaisia juttuja kursseilla tehdään. Ihminen, joka istuu sohvalle viereen, silittää hiuksia ja kaivaa kalenterin esiin ja merkkaa siihen asiat tärkeysjärjestykseen, kun en itse enää tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhemmat, jotka muistavat kertoa olevansa ylpeitä saavutuksista ja kannustavat aina tekemään niitä juttuja, jotka ovat itselle tärkeitä. Ystävät, jotka muistuttavat, etteivät opinnot ole lähellekään koko elämä, vaan välillä kahvitellaan, silitellään kissoja ja haukataan hampurilaista hetkestä nauttien. Kiitos teille kaikille, että olette elämässäni! <3

Nyt lähden juhlistamaan valmistumistani nuudelitonnikala-annokseni pariin ja illaksi suuntaan töihin! Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! :) Ja kiitos myös kaikille blogitovereille, teidän kanssa koulujutut unohtuu ja mieleen muistuu, että harrastukset ovat tärkeä osa elämää :)

RAV90 - ravintovalmennus

Ravintoneuvoja. Mitä sellaisella tekee, eikös kaikki osaa syödä ruokia, jotka maistuvat itselle? Ja jos ruoka-aineista haluaa tietää enemmän, niin kirjastothan ovat pullollaan kirjallisuutta aiheesta - ja netissä ne vasta suuret apajat aukeavatkin. Miksi siis lähteä ravintovalmennukseen?

Noin kuukausi sitten aloittelin artikkelin kirjoittamista terveellisistä grilliherkuista ja muistin, että eräs ystäväni opiskelee ravintoneuvojaksi. Hänestä ei tullut haastateltavaa juttuuni vaiheessa olevien opintojen vuoksi, mutta hänellä olikin minulta jotain ihan mielettömän jännittävää kysyttävää! Hän tiedusteli, olisinko innokas lähtemään hänen harjoitusasiakkaakseen ravintovalmennukseen, joka kestäisi kolme kuukautta!

Innostuin samalla sekunnilla asiasta aivan mielettömästi ja olisin voinut hyppiä ja pomppia ilosta, mutta ehkä se olisi junavaunussa herättänyt vähän liikaa huomiota. Intoilimme tulevan ravintovalmentajani kanssa aiheesta sitten yhdessä viestien välityksellä ja päätimme, että tapaisimme muutaman viikon kuluttua ja katsoisimme, millaisesta jutusta olisi kyse. Täytyihän tällaiseen tilaisuuteen tarttua, sillä ei näitä kävele joka päivä vastaan!

Ensimmäisellä kerralla olimme molemmat ihan täpinöissämme kaikesta tulevasta ja niimpä ryhdyttiinkin suunnittelemaan, millaisia tavoitteita valmennukselle asetettaisiin. Tärkeää oli keksiä kaksi keskeistä tavoitetta valmennukselle, joihin erityisesti keskityttäisiin. Omat tavoitteeni tälle 90 päivää kestävälle valmennukselle ovat muutaman ylimääräisen kilon tiputtaminen ja säännöllisen ruokailurytmin sisäistäminen. Säännöllisen ateriarytmin ansiosta napostelut toivottavasti jäävät myös vähemmälle ja seurauksena olisi onnistumisen kokemuksia projektista.

Ensimmäisellä viikolla miun piti pitää ruokapäiväkirjaa ja elää mahdollisimman normaalisti, jotta ruokailutavoistani saisi realistisen käsityksen. Kaikki mutustellut suupalat piti kirjata ylös seitsemän päivän ajan ja tällä hetkellä päiväkirja on arvioitavana ravintoneuvojallani. Sunnuntaina pääsemme käymään sitä yhdessä läpi ja aloittamaan epäkohtien korjaamisen - jännittävää, innostavaa, ehkä jopa vähän noloa, mutta varmasti antoisaa ja hyödyllistä :)

Päällimmäisenä huomiona tein omasta ruokapäiväkirjastani sen, että vaikutan tykkäävän Pepsi Maxista.. Join Pepsi Maxia joidenkin ruokien kanssa, saunajuomana ja toisinaan ihan janojuomanakin. Varmaan pääsen karsimaan sen juomista tulevien 90 päivän aikana, mutta sille täytyy sitten löytää jonkin korvaaja, koska täytyyhän kesällä juoda muutakin kuin vettä, jotta arvot pysyvät kunnossa - ehkä se on vissy, mehu tai joku muu, mutta eiköhän se pian selviä.

Toinen huomio oli, että mikäli päivän aikana ateriavälit venyvät liian pitkiksi, illalla iskee napostelun tarve. Tämä ongelma varmaan poistunee tahdonvoiman avulla ja tasaisen ateriarytmin ansiosta. Parastahan tässä on, että sen lisäksi, että muutokset tekevät hyvää minulle itselleni, haluan onnistua projektissa myös valmentajani kannalta. Tietenkin haasteet kuuluvat hänen tulevaan työhönsä, mutta olisi hienoa antaa myös hänelle onnistumisenkokemuksia samalla, kun saan niitä itse.

Ajattelin projektin edetessä jakaa kokemuksiani valmennuksesta ja kertoa edistymisestäni, joten tämänkaltaisia postauksia olisi luvassa myös jatkossa. Jos ruutujen toiselta puolelta löytyy ravintovalmennuksessa olleita, niin kuulisin mielelläni teidän kokemuksianne! :) Ja millaisia tuntemuksia tällainen projekti teissä muissa herättää; humpuukia vai hyödyllistä?

GUESS - Delaney Small Classic Tote

Tiedättekö sen tunteen, kun pitkästä odotuksesta tulee totta? Kun olette etsineet jotain kissojen ja koirien kanssa ja sitten se on yhtäkkiä siinä edessänne - käsienne ulottuvilla, hypisteltävänä ja valmiina ostettavaksi. Kuten edellisessä postauksessa vihjasinkin, viikonloppuna käytiin Ellin kanssa shoppailemassa ja mukaan tarttui jotain käsittämättömän ihanaa, mitä olen vaalinut siitä saakka kuin kultakimpaletta!

Pitkään olen haaveillut vähän paremmasta laukusta, jonne mahtuisi lompakon, avainten, puhelimen ja selviytymispakkauksen lisäksi myös kamera vaihto-objektiiveineen sekä mahdollisesti juomapullo ja kirja junamatkoja varten. Ajattelin, että satsaisin kerralla kunnolla johonkin kauniiseen ja minunnäköiseen laukkuun, mutta eihän sellaista tuntunut tulevan eteen ollenkaan. Lauantaina kuitenkin käveltiin Kekäleen Guess-osastolle ja sieltähän tämä ihanuus löytyi <3

Katselin jo aiemmin miun ja Ellin Helsingin reissulla netistä tätä Delaney Small Classic Totea, mutten uskaltanut kuitenkaan tilata sitä näkemättä ja hypistelemättä. Kekäleellä oli myös toinen ihana laukku, joka meinasi viedä sydämeni, mutta lopulta tunteet kuitenkin olivat tämän laukun puolella ja onneksi näin, sillä heti sen ostettuani en edes ymmärtänyt, miksi olin pohtinut niiden kahden välillä.

 Myös Ellille tarttui ihana Guess mukaan ja oltiinkin aivan onnessamme koko viikonloppu, kun ihasteltiin vuorotellen löydöksiämme. Osuvasti luin juuri mietelauseen siitä, että se joka sanoi, ettei rahalla saa onnea, ei tiennyt, mistä ostaa. Totta kai, onhan se hieman huvittavaa, että yksi laukku tekee näin onnelliseksi, mutta taustalla on todella pitkä odotus oikean laukun löytymisestä. Lisäksi ostin tämän miettien myös sitä, että haluan käyttää sitä monen monta vuotta, joten halusin sen olevan ajaton ja tyyliseni. En ole ostanut laukkua varmaan viimeiseen kolmeen vuoteen (yhden ihanan sain vanhemmiltani lahjaksi, jota käytän ahkerasti), sillä olen koko ajan ajatellut, että ostan sitten jonkun kivan, kun muut laukut on käytetty loppuun - ja nythän ne alkoivat tuota yhtä lahjaksi saatua lukuunottamatta vedellä viimeisiään.

En ole mikään merkki-ihminen sinänsä; tietenkin tykkään kauniista vaatteista, laukuista ja kengistä, mutta en käytä palkkojani siihen, että täyttäisin koko vaatekaappini kalliilla merkkituotteilla. Siksi tämä harkittu ja odotettu ostos tuntuu niin hyvältä, kun tällaiset löydökset eivät ole jokavuotisia shoppailukierrosten tuloksia. Lisäksi päätin, että tämä on valmistujaislahja itselleni, sillä kandin tutkintoon vaadittavat opinnot tulivat suoritetuksi päivää ennen tämän laukun löytymistä ja tällä hetkellä tutkintopaperit ovat käsittelyssä - syytä siis juhlaan ;)

Mitä tykkäätte laukusta? :) Löytyykö muita materialismionnellisia ihmisiä, jotka voivat jakaa kokemukseni? :D

Tytöt tahtoo pitää hauskaa, ne tulee läheltä ja kaukaa

Onnistuneesta viikonlopusta kertoo kai muun muassa se, että kuvien räpsiminen unohtuu kokonaan ja kaikki keskittyminen menee yhdessä olemiseen, höpöttelyyn, nauramiseen ja yhteiseen tekemiseen. Rakas siskoni Elli hurautti bussin kyydissä perjantai-iltana miun luokse kylään ja vietettiin siskosten laatuaikaa kaikki nämä kolme päivää. Tänä aamuna olin ihan hämmentynyt, miten aika kuluikin niin nopeasti, tuntuu, kuin vasta oltaisiin treffattu toisemme bussiasemalla!

Ollaan aina pienestä pitäen oltu Ellin kanssa tosi läheisiä. Varmasti myös vain kahden vuoden ja kolmen päivän ikäero vaikuttaa siihen, että ollaan pystytty leikkimään paljon yhdessä ja oltu kiinnostuneita samoista asioista suunnilleen samoihin aikoihin. Muistan, kuinka pienenä tehtiin esimerkiksi vaihtokauppaa leikeistä; Elli tykkäsi leikkiä Bratzeilla ja minä tulevana opettajana rakastin koulu-leikkiä. Kun molemmat suostuivat (joskus kirjallisinkin sopimuksin) leikkimään toistensa suosikkileikkejä, tekemistä riitti moneksi päiväksi - ja enhän minäkään millään olisi malttanut luopua Bratz-leikeistä, vaikka sitä oli leikitty jo monta päivää!

Näin vähän vanhempana kiinnostuksenkohteet ovat suuntautuneet ehkä hieman eri suuntiin, mutta aina löytyy yhteistä tekemistä ja puhumista, kun toisemme nähdään. Elli on todella muotitietoinen ja tykkää kauneuteen liittyvistä jutuista - ja onhan hän todella kaunis itsekin <3 Mie olen vähän sellainen laittautuja, että siitä mennään, mistä aita on matalin ja tänä viikonloppunakin oli hauska panostaa oikein kunnolla ulkonäköön; kokeilla esimerkiksi uusia meikkejä ja erilaisia rajaustyylejä. Kun on kunnon opettaja, innostuu itsekin kokeilemaan kaikkea uutta.

Shoppailu on myös yksi meidän suosikkipuuhista; aina, kun Elli tulee Joensuuhun, kierretään kaikki kaupat läpi ajan kanssa, sovitellaan rauhassa (ilman, että täytyy miettiä, tylsistyvätkö miehet - onhan heillä toisensa seurana, kun tytöt shoppailee :D) ja tehdään kivoja löytöjä, joita ei tulisi yksin välttämättä edes harkittua. Aika mielettömän kivat löydöt tehtiin eilenkin, mutta niistä lisää myöhemmin! Sen verran voin todeta, että jotain kauan etsittyä ja niin ihanaa päätyi mukaan ostoskassiin... ;)

Iltaisin höpötettiin kaikista jutuista maan ja taivaan väliltä, naurettiin ihan kippurassa, saunottiin, herkuteltiin hyvillä ruuilla ja otettiin ihan rennosti. Mikä onkaan parempaa kuin viettää kiireetöntä aikaa itselle mielettömän rakkaan ihmisen kanssa <3 Sanoinkin Ellille, kun vein häntä takaisin bussiasemalle, että minua harmittaa, että ei enää nähdä niin usein, kun asun näin kaukana. Kun oli tottunut aina olemaan toisen kanssa, tuntuu kurjalta, ettei nähdä enää niin usein. Onneksi on puhelimet, netti ja mahdollisuus vierailla toisen luona - rakkaan ja parhaimman siskon luona <3

Koska vesi alkaa valua silmistä tätä kirjoittaessa, taitaa olla parempi ryhdistäytyä ja juoda lasi vettä - kohtahan mie taas nään miun perheen, kun menen Ylöjärvelle <3