lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kun pilkkuun asti nuokkuu, saa palkinnoksi saikkuu

Sairasloman hakeminen on vaikeaa. Milloin oikeastaan on niin kipeä, ettei voi mennä töihin? Entä, jos ei ole kuumetta, mutta olo on ihan kamala? Olenko parempi työntekijä, jos menen jalka kipsissä töihin, koska voin istua koko työpäiväni? Mitä jos sairastun ennen maanantaiaamun vuoroa, luuleeko työnantaja, että olen vain krapulassa?

Törmäsin eilen Ilta Sanomien uutiseen, jossa kerrottiin ihmisten hakevan sairaslomaa jopa sen vuoksi, että lomalla on ollut huono sää. Nuorten puolestaan kerrottiin hakevan usein sairaslomaa ykköspäiviksi juhlinnan vuoksi - eikä alkoholi ollut vähäisin syy myöskään kesälomien jälkeisiin poissaoloihin muunkaan ikäisillä. Kuten aina, myös eilen selasin kommenttiosion läpi ja sivistyinkin valtavasti; kommentoijien mielestä työnantajan ei kuuluisi joutua maksamaan saikkupäivistä, alle 35-vuotiaat naiset ovat epämotivoituneita työntekijöitä ja siksi ovat jatkuvasti sairaslomalla sekä osa on jopa valmiita irtisanoutumaan työstään, jotta pääsevät festareille viikonloppuna, kun sairasloman hakeminen ei onnistu.


Olen ollut nykyisessä työpaikassani töissä puolitoistavuotta ja tänä aikana olen ollut sairaslomalla muistaakseni yhteensä neljä päivää pahan flunssan ja vatsatautien vuoksi. Muistan, millaista oli ensimmäistä kertaa nykyisessäkin työpaikassa soittaa työnantajalle ja kertoa, että olen mahataudissa, eikä minusta ole tekemään töitä. Maailman luonnollisin ja ymmärrettävin syy, etten voi istua kassalla ämpärin kanssa tartuttamassa kanssaihmisiä, mutta silti tuntui jännittävältä käydä työterveydessä ja soittaa esimiehelle. Luurin päästä kuitenkin vastasi ymmärtäväinen ääni, joka toivotteli paranemisia ja käski olla murehtimatta siitä, etten voinut tulla töihin, kaikki sairastuvat joskus.

Viime joulun alla sairastuin todella pahaan flunssaan. Kuume ei noussut ja buranan ansiosta aamulla oli olo, että voin mennä töihin. Kun jaksoin kaksi päivää käydä tuossa kauheassa olossa töissä, työkaverit kysyivät jo kolmannen päivän aamuna minut nähdessään, että onko minulla kaikki hyvin. Silloin tajusin, että nyt olisi ollut varmasti parempi jäädä jo kotiin huilaamaan. En halunnut leikkiä mitään sankaria, joka tulisi töihin vaikka pää kainalossa, koska "kyllä sitä nyt aina sen verran jaksaa". Siksi pääsinkin aiemmin sinä päivänä kotiin ja seuraavat päivät makasinkin sitten kipeänä sängyn pohjalla.

En pidä siitä, että ihmiset tulevat kipeänä töihin. Ei ole ensinnäkään omalle terveydelle hyväksi tulla kuumeessa tai pahassa flunssassa töihin (ja tämä korostuu tietysti erityisesti toisilla aloilla kuten terveydenhuollossa), mutta ei ole myöskään kovin ajattelevaista tulla töihin tartuttamaan työkavereita samaan tautiin. En usko, että kukaan pitää ketään sen parempana työntekijänä, jos on 38 asteen kuumeessa töissä kuin että olisi kotona parantelemassa. Ja tiedättekö, ne jotka ovat kipeänä töissä, muistavat tuoda sen varmasti koko ajan esiin, koska he ovat niin hyviä työntekijöitä, etteivät jätä työpaikkansa muita työntekijöitä pulaan. Ainiin, mutta jos kaikki sairastuvat, sitten vasta ollaankin suossa.

Miten sitten suhtautua siihen, jos mahatauti oikeasti iskee sunnuntai-iltana? Toivon aina, etten sairastu "epäilyttäviin aikoihin", kuten lauantai-illan tai sunnuntaiaamun vuoroa vasten - enkä silloin maanantaiaamuna. Vaikka työpaikallani varmasti tiedetään, miten "kova juhlija" olen, en voi välttyä siltä ajatukselta, että joku kuvittelee minun rellestäneen koko viikonlopun ja jättävän siksi tulematta töihin. Varmasti tältä pallolta löytyy näitäkin ihmisiä, ainakin Ilta Sanomien kommenttiosion mukaan. Saikkua haetaan, koska onkin ehditty jo sopia menoja lauantaille tai festarit pukkaavat päälle juuri työvuoron kanssa samaan aikaan. Mutta miten kenelläkään riittää kantti valehdella, että on kipeä ja vieläpä ottaa vastaan sairaslomasta maksettu palkka?

Kommenttiosiossa ehdoteltiin, että työntekijän ensimmäinen sairaslomapäivä olisi palkaton, jolloin turhat sairaslomat kommentoijien mielestä häviäisivät. Tämä olisi reilua juuri näille valesaikkuilijoille, mutta ei heille, jotka oikeasti ovat kovassa kuumeessa tai selkäkivussa vuoteen pohjalla. Ja mistä heidät sitten erottaa? Onneksi ei tarvitse olla lääkäri, joka määrittelee, kuka oikeasti on kipeä ja kuka ei.

Yhtä kaikki, jokainen varmasti tietää, milloin oikeasti ei ole työkykyinen ja silloin olisiki tärkeää kuunnella tätä tuntemusta. Ei mennä töihin siksi, että kokee ansaitsevansa siitä lisäpisteitä eikä toisaalta hakea sairaslomaa, jos on vain tukka kipeänä viikonlopun festareista. Itse pyrin toimimaan aina sairasloma-asioissa mahdollisimman avoimesti ja kerron myös, mikä tauti vaivaa - vaikka jonkin aikaa sitten minulle selvisikin, että sitä ei kai olisi välttämätöntä edes kertoa, jos käy lääkärissä hakemassa sairaslomaa. Koen kuitenkin, että avoimuus ja rehellisyys molemmin puolin lisää luottamusta ja näin myös ymmärrystä sille, että joku saattaa ihan oikeasti sairastua vain maanantaiaamun aikaiseen vuoroon, vaikkei olisikaan ollut viikonloppuna järjestetyssä Ruisrokissa. En edes tiedä, ajattelevatko työnantajat näin monimutkaisesti kuin minä, mutta alakoulussahan se jo opetettiin; rehellisyys maan perii.

Mitä olette mieltä saikuttelusta? Milloin on aiheellista jäädä kotiin vai pitääkö aina mennä töihin? Ajatteleeko kukaan muu, että olisi epäilyttävää sairastua festariviikonlopun jälkeen?

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

"Siitä elämästä olisi hyvä vähän nauttiakin"

Ainakin viimeisen vuoden miulla on ollut tavotteita elämän joka osa-alueelle; koulussa mahdollisimman paljon kursseja suoritetuksi ja gradu valmiiksi, töitä edes vähän sopimustuntien yli, jotta rahaa jää asuntosäästötilillekin. Liikunnan saralla salilla käyntiä vähintään kolme kertaa viikossa ja lenkkeilyä päälle, ruokapuolella järkevää syömistä ja herkkujen karttelua. Näiltä osa-aluilta jäävä aika oli vapaa-aikaa, joka olikin ainoa aika, jolle minulla ei ollut tavotteita tai tarkkaa suunnitelmaa. Ja aloin kaivata sitä hetki hetkeltä enemmän.

Pyöräytin viime lukuvuonna 110 opintopistettä eli melkein tuplasti sen, mitä (mielestäni kylläkin alakanttiin) on yliopiston puolelta ohjeistettu. Kesäloman alettua kirjoitin gradun, joka on nyt viimeisellä kommentointikierroksella eli minun mielestä valmis palautukseen. Jo aiemmin olin päättänyt, että kun kesälomani starttaa heinäkuun 22. päivä, en koske mihinkään koulu- tai työjuttuun, joten gradun piti olla valmis ennen lomaa. Noh, hyvissä ajoinhan se valmistuikin, kun loman alkuun on vielä kolme viikkoa. Graduohjaajani sijainen sanoi minulle toukokuussa, että arvelinko oikeasti ehtiä tehdä graduni ennen lomaa, jonka perään hän totesi, että "toisaalta sie oot kyllä juuri sen tyyppinen ihminen, että saatat kyllä onnistuakin". Ja niinhän mie olen.


Juttelin työkaverini kanssa siitä, millaista hänellä on, kun pitää lukea pääsykokeisiin, käydä töissä ja yrittää vielä treenata siinä lomassa sekä huolehtia parisuhteesta. Kaiken myötätuntoni ilmaisun lomassa tajusin, että sellaistahan miun elämä on ollut jo yli vuoden päivät ja päätin, että nyt siihen on tultava oikeasti muutos. Mikon sanoin, täällä eletään vain kerran ja siitä elämästä pitäisi muistaa vähän nauttiakin.

Aloin miettiä, mistä kaikesta oikeastaan stressaan ja mitä kaikkea yritän suorittaa. Gradun valmistumisen ja yhden kesällä palautetun esseen lisäksi mielessäni kummittelee toinen essee, joka odottaa kirjoittajaansa sekä elokuussa olevat pari tenttiä. Tentteihin en voi kuitenkaan lukea vielä tässä vaiheessa kesää (koska joku on kyllä niin ulkolukija, että unohtuisi asiat elokuuhun mennessä..) ja esseen nyt voi kirjoittaa sopivan inspiksen iskiessä, ne ei ole miun vaikein osa-alueeni. Päätin kuitenkin, että jos sen esseen tänä kesänä kirjoitan, muuta en sitten tee koulun eteen - ajatus kirjoittamisesta houkuttelee nytkin, mutta samaan aikaan pohdin, että haluaisin joskus nauttia niistä vapaapäivistäkin ihan vapaapäivinä.





Toinen iso asia oli ruokailu ja liikunta. Suunnittelin aina sunnuntaisin valmiiksi seuraavan viikon sali- ja lenkkipäivät ja jos suunnitelmiin tuli muutos, tunsin syyllisyyttä siitä, etten toiminut suunnitelmani mukaan. Vielä alkukesästä olin päättänyt suorittaa liikunnan sarallakin ja karistaa kesäkiloja niiden keräämisen sijaan. Noh, nyt en ole karistanut enkä kerännyt, vaan pysynyt ihan samassa tilanteessa. Kuitenkin aina, jos erehdyin syömään extemporeena palan suklaata tai grillattiin grillitassuja ja halloumia paprikan ja kanapihvien sijaan, tunsin syyllisyyttä ja tuntui, että koko kiinteytyminen kariutuu siihen. Syömisestä tuli vain enemmän stressiä ja huonoa mieltä kuin iloa.

Juhannusviikolla hellitin kesäkilojen karistamisajatuksesta ja päätin, että syön kesän tasan ja ainoastaan fiiliksen mukaan. En tietenkään päättänyt, että alan popsia vain hampurilaisia ja litkiä siideriä, vaan päätin olla tuntematta syyllisyyttä siitä, jos kanapihvi nyt vaihtuukin joskus grillimakkaraan. Olen myös liikkunut vain fiiliksen mukaan, jos ulkona on satanut vettä, olen vaihtanut lenkin sukan neulontaan ja toisaalta lähtenyt salille silloin, kun aurinko paistaa kauniisti vain siksi, että on tehnyt mieli nostella puntteja. Ja tiedättekö mitä, miulla on ollut niin paljon stressittömämpi ja onnellisempi olo! En ole ollut huonolla mielellä siitä, että olen ottanut rennommin eikä vaakakaan ole kurmuuttanut minua löysemmästä otteesta.

Töiden suhteen minun ei ole tarvinnut stressata, vaan miulla on ollut tosi kiva kesä töiden parissa. Olen saanut tehdä paljon haaveilemiani aamuvuoroja sekä opetella uusia asioita työskennellessäni osastolla - ja olen saanut siellä myös paljon onnistumisenkokemuksia, jotka ovat vahvistaneet positiivista fiilistäni entisestään. Töitä on myös ollut riittävästi ja iltaisin on ollut mukavasti aikaa tehdä Mikon kanssa kaikenlaista, kun koulun ohella yhteinen aika jäi melkoisen vähäiseksi.

Tämä viikonloppu oli vapaata ja päätettiin jo etukäteen, ettei suunnitella mitään ohjelmaa, vaan mennään ihan fiiliksen mukaan. Onkin siis aamulla nukuttu todella pitkään, käyty kaupungilla kiertelemässä, ulkona syömässä ja harjoitettu valokuvaustaitojamme kauniissa kesämaisemissa. Uskaltauduin myös ensimmäistä kertaa rullaluistimille viime kesäisen kaatumiseni jälkeen. Eilen heitin talviturkin Kuoringalla ja innostuttiin myös suppailemaan ilta-auringon loisteessa. Olen neulonut villasukkia talvipakkasia varten samalla, kun on katsottu OC:ta ja hymyillyt niin paljon, että sillä energialla lämmittäisi koko Joensuun talot.

Ennen kaikkea olen ollut onnellinen ja nauttinut vapaa-ajasta. Parin viime viikon aikana olen ollut tyytyväisempi itseeni kuin pitkään aikaan. En ole tuntenut syyllisyyttä tai pakkoa tehdä joitain asioita. Olen hymyillyt ja tuntenut itseni rakastetuksi ja onnelliseksi. Peiliin katsoessa olen kiinnittänyt huomiota niihin asioihin, joista olen itsessäni tyytyväinen enkä niihin, joita haluan muuttaa. Niiden aika on sitten kesäloman jälkeen, juuri nyt haluan vain nauttia kesästä, elämästä ja stressittömyydestä. Voida hyvin, nähdä ystäviä, rullaluistella tuulettomina kesäpäivinä, harjaantua valokuvaajana, pussailla ilta-auringossa, ajaa kaupunkijunalla, kokkailla hyvää ruokaa ja suunnitella Tanskan matkaa. Kaiken tämän haluan tehdä kuitenkin fiiliksen mukaan ja hyvällä mielellä - nauttia elämästä täysin siemauksin rakkaiden ihmisten kanssa <3

Löytyykö muita jatkuvia suorittajia? Miten erotat vapaa-ajan työstä tai koulusta?

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Näitä asioita et tiennyt minusta - viisi fatkaa

Minut haastettiin kertomaan viisi faktaa itsestäni ja päätin tarttua Helzun lähettämään haasteeseen pikapuoliin. Monesti blogin kautta ihmisestä välittyy tietynlainen kuva, joten haluankin tässä viiden fatkan haasteessa kertoa teille itsestäni jotain sellaista, mitä postausten kautta ei välttämättä ole tullut esiin. Tästä se lähtee!

#1 Kuulostaa oudolle, en halua maistaa
Olen yksi maailman nirsoimpia ihmisiä, vaikka olenkin koittanut totutella uusiin makuihin. Heviosastolta valikoituu kuitenkin aina mukaan ne perinteiset salaatti, kurkku, tomaatti, omena, mandariini, viinirypäleet, banaanit, paprika ja valkosipuli, vaikka siellä olisi miten monta muutakin hedelmää ja vihannesta. Lihaosastolta kelpuutan vain suomalaiset lihat, joissa ei ole läskilöllykkää eikä marinadia - en voi sietää kumpaakaan suutuntuman ja maun vuoksi. En myöskään uskalla maistella kovinkaan usein omituiselta kuulostavia ruoka-aineita (kuten kikherne) enkä innostu mistään etikassa lilluvasta ruuasta. Enkä keitoista. Enkä maksaruuista. Enkä kasvisruuista. Mutta uskokaa tai älkää, on miulla näistä inhokeista huolimatta ihan monipuolinen ruokavalio!





#2 Nyrkkipyykin peseminen on tylsää
Olen todella laiska pesemään nyrkkipyykkiä! Käsinpestävät vaatteet saavat lojua pyykkikopassa niin kauan, kun kaapissa riittää muita käyttökelpoisia. Suosin myös esimerkiksi urheilurintsikoiden käyttöä, koska ne voi pestä pesukoneessa. En myöskään osta enää paitoja, jotka vaativat käsinpesua, koska ensinnäkin käsipyykin määrä lisääntyy ja toisekseen myttyyn rutisteltu sifonkipaita ei näytä kovin kauniilta kuivuessaan, vaikka sen olisi kuinka yrittänyt levitellä auki. Lopultahan nyrkkipyykin pesemiseen menee kymmenen minuuttia ja siinä ajassa pesee jo aika monta vaatekappaletta, mutta se aloittaminen..


#3 Mutta kun ei niille ole mitään paikkaa
Meillä on pieni koti. Hyvin pieni. Kun tulen töistä tai koulusta kotiin, reppuni on täynnä kaikenlaista tavaraa, mikä täytyy purkaa sieltä pois (paitsi, miten se eväskippo aina unohtuukin repun pohjalle..). Koska sohvan divaaniosa on kaikista lähin laskupaikka, levitän kaikki tavarat siihen ja siitä ne ajanmittaan kulkeutuvat omille paikoilleen - kaikille tosin ei ole edes paikkaa, kun tilaa on vähän. Näky ei ole erityisen esteettinen ja olenkin tietoisesti pyrkinyt vähentämään repun tyhjentämistä sohvalle, sillä siinä tavarat ovat sotkuisen näköisesti ja tiellä, kun yrittää asettua mukavasti sohvalle katselemaan televisiota. Olen kehittynyt, mutten vielä kymppiä antaisi suorituksestani!

#4 Minä voin auttaa
Sisäinen asiakaspalvelijani näyttäytyy myös muualla kuin työpaikalla. Jos olen yksin liikenteessä, saatan keskittyä bussissa, kaupungilla tai kaupoissa kuuntelemaan, mitä ihmiset puhuvat ja pohtivat. Jos joku on kovin eksyneen näköinen, mietin jo valmiiksi, miten neuvon hänet oikeaan paikkaan. Jos kaupassa on jokin tuote hukassa, mietin, miten voisin vinkata oikean paikan kanssa-asioiville. Useinkaan tosin en avaa suutani, mutta valmistaudun tilanteisiin ja toivon kovasti pääseväni neuvomaan, mutta ehkä olisi liian tunkeilevaa lähteä asiakkaana opastamaan toisia oikealle leipähyllylle.. Tosin työpaikallani kanta-asiakkaat tunnistavat minut myös siviilivaatteissa ja tervehdimme iloisesti toisiamme, vaikkemme oikeasti edes tunne - mutta näemmehän päivittäin, miusta on kiva moikkailla ja osoittaa ystävällisyyttä!


#5 Lempisarjani aikana ei saa puhua
Olen seurannut Salkkareista jokaisen jakson ja Uusi Päiväkin tulee hyvänä kakkosena seurannoissa. Ärsyttävintä mitä tiedän ohjelmia katseltaessa on, että joku alkaa puhua ohjelman päälle. Salkkarit kestävät 30 minuuttia ja tästä ajasta 10 minuuttia on mainoksia, eikö asiaa voi kertoa silloin? Tai jos pitää selittää, miksi joku tekee niin ja näin, kun kanssakatsoja ei ole seurannut sarjaa ja katsoo nyt vain tämän yhden jakson kanssani - miksi silloin tarvitsee edes tietää, mitä sarjassa tapahtuu? :D Okeiokei, sorrun tähän kyllä välillä itsekin katsellessani muiden lempisaroja.. En myöskään halua, että mainostauon jälkeen kelataan liian pitkälle, koska haluan kuulla kaikki vuorosanat. Jos kelaus menee pitkäksi ja joku ehtii sanoa jotain, miun pitää kelata takaisin kuullakseni kaiken - pelkään, että jotain oleellista menee juuri siinä puheenvuorossa ohi..

Viiden faktan -haasteeseen kuuluu myös haastaa viisi kanssabloggaajaa tekemään tämä sama, mutta olen viime aikoina haastellut niin paljon ihmisiä erilaisiin juttuihin, että nyt haasteen saa ottaa vastaan kuka ikinä haluaa! :)

Löytyykö siusta samoja piirteitä? Mikä kohta yllätti eniten?

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Suuntana Tanska

Tanska, kuulostaa hyvin Suomen tapaiselta maalta, jossa puhutaan ruotsia peruna suussa. Pikkuruinen valtio, korkea hintataso ja Pieni Merenneito -patsas, niistäkö on Tanska tehty? Tätä lähdetään selvittämään Mikon kanssa elokuun 8. päivä, kun meidän yhteinen kesälomamme alkaa!

Suunniteltiin jo alkutalvesta, että olisi ihana lähteä käymään jossain ulkomailla yhdessä kesälomalla. Ei kuitenkaan keskellä kesää haluttu lähteä minnekään aurinkorannoille Espanjaan ja pikkuhiljaa Tanska alkoi muodostua molempia kiinnostavaksi vaihtoehdoksi. Innoissamme aloimme suunnitella matkaa, mutta epäselvät lomakuviot lopettivat suunnittelumme melko nopeasti. Kun kesälomat sitten lopulta varmistuivat ja saimme kuin saimmekin viikon yhtä aikaa lomaa, päätimme aloittaa suunnittelun uudelleen!

Mietimme, mitä oikeastaan haluaisimme nähdä Tanskassa ja huomasimme, että perinteisten turistikohteiden lisäksi kiintoisaa on nähdä ihan vain uusi maa ja kulttuuri! Varasimme reissumme pari viikkoa sitten ja olemme täydennelleet sitä pitkin matkaa erilaisilla jutuilla. Lennämme Kööpenhaminaan keskiviikkona. Aluksi suunnitelmamme oli lentää Norwegianilla, mutta heidän lentonsa lähtivät aina aamulla kello 7.00 ja me kuitenkin ajamme edeltävänä iltana vasta Vantaalle, joten olisi kiva nukkuakin jossain välissä. Niimpä päädyimme Finnairiin, joka kuljettaa meidät puolen päivän aikaan Köpikseen - ja mikä parasta, Tanskassa kello on tunnin jäljessä, joten meille tulee ylimääräinen tunti matkaamme!

Kööpenhaminassa yövymme Scandic Webersissä. Luimme useita arvosteluja erilaisista hotelleista ja tämä osoittautui meille parhaaksi vaihtoehdoksi sekä sijainniltaan että hintatasoltaan. Webers sijaitsee siis rautatieaseman läheisyydessä ja sieltä on lyhyt kävelymatka kaikkialle. Kuulimme myös, että Kööpenhaminassa hotellihuoneet ovat tyypillisesti todella pieniä, mutta arvelimme, ettemme tule kuitenkaan viettämään lomaamme hotellihuoneessa, joten sen suuruudella tai pienuudella ei ole väliä. Otimme silti hieman tavallista huonetta isomman, jotta siellä mahtuu sentään vähän liikkumaan.

t-paita H&M / jakku VeroModa / farkut JC / kengät Nike / kuva Elli Vormisto
Mitä sitten haluamme nähdä Kööpenhaminassa? Ollaan googlailtu jo paljon erilaisia nähtävyyksiä Kööpenhaminassa ja kyselty siellä vierailleilta tuttaviltamme, missä kannattaisi käydä. Tällä hetkellä vierailulistallamme on Pieni Merenneito -patsas, Nyhavn ja Euroopan pisin kävelykatu Strøget. Lisäksi Tivoli voisi olla kiva kohde käväistä ihan vain kiertelemässä, ei niinkään laitteissa hurvittelemassa. Olen myös aina haaveillut näkeväni oikeita hiekkadyynejä, mutta niitä ei välttämättä Kööpenhaminan keskustassa ainakaan näe, mutta ehkä jossain vähän kauempana.

Ruokapaikkojakin ollaan katseltu jo etukäteen ihan vain huvin vuoksi, sillä eihän meillä ole muuta tavoitetta ruokien suhteen kuin maistaa Smørrebrødeja. Muistan, kuinka luin niistä ja Nyhavnin satamasta jo alakoulussa ympäristöopin kirjasta ja nyt pääsen vihdoin kokemaan ne! Minähän en varsinainen kulinaristi ole ruuan kanssa, mutta joskus on kiva kokeilla jotain aivan uutta :)

Tulen varmasti kirjoittelemaan reissusuunnitelmista lisää kesän edetessä, sillä olen tästä niin innoissani! Ihana lähteä ensimmäiselle vähän pidemmälle ulkomaanmatkalle yhdessä. Ja mikä jännittävintä, tämähän on todellinen omatoimimatka eli olemme varanneet lennot ja hotellit erikseen sekä katselleet juna-aikatauluja esimerkiksi kentältä keskustaan ihan itseksemme. Olen aina ollut valmiilla pakettimatkoilla, jotka ovat olleet oikein mainio ja hyvä valinta, mutta Tanskaan ei valitettavasti tehdä pakettimatkoja. Toisaalta, saadaanpahan kokemusta matkasuunnittelusta ja saadaan valita kaikki asiat itse - ja meille sopivaan hintaan. Muun muassa Tjäreborgilla olisi ollut suunnitella pakettimatka, mutta pelkkä kuljetus lentokentältä keskustaan olisi kustantanut yli 200 euroa - matkaahan on siis junalla noin 15 minuuttia. Että ehkä sittenkin parempi suunnitella itse!

Oletteko käyneet Tanskassa? Millaisia kokemuksia teillä on ja mitä suosittelisitte nähtäväksi? :) Olen innoissani lukenut ihanan Niinan blogia, jossa on kertomuksia Köpiksen reissusta, joten otan mieluusti vastaan kertomuksia ja suosituksia myös muilta :)

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Ensimmäistä kertaa sup-lautailemassa

Sup-lautailu on todellinen elämys. Isolla eellä! Kuullessani ensimmäistä kertaa suppailusta, arvelin, etten tulisi koskaan pysymään laudan päällä saatika liikkumaan sen kanssa. Viime viikolla kuitenkin koitti elämäni tilaisuus päästä testaamaan suppailua. Kaikki suppailemassa käyneet olivat kehuneet lajin maasta taivaaseen, joten lähdin melko odottavin fiiliksin matkaan, sillä halusin tietää, mikä lajista tekee niin hienon.

Arctic Trainersin toimipiste sijaitsee Joensuussa Jokiaseman lähellä ja sieltä lähdimmekin suppailemaan neljäksikymmeneksi minuutiksi joelle valmentajan kanssa. Olin aika jännittynyt siitä, mitä tulevan pitää, sillä en ollut lainkaan vakuuttunut tasapainostani enkä taidoistani liikkua joella pikkuruisen laudan kanssa. Hyvien ohjeiden saattelemana kuitenkin pääsin laudalle aluksi polvilleni, sitten seisomaan ja lopulta jo harjoittelemaan erilaisia melontatekniikoita. Ja kyllähän mie ensikertalaisena pysyin siinä laudalla!




Uskaltauduin jopa hyppäämään laudalla sillä seurauksella, että kolmannella hypyllä lensin laudalta järveen! Märkäpuku suojasi onneksi kastumiselta, sillä en usko, että +10 asteinen vesi olisi ollut hyväksi vielä tähän aikaan kesästä. Laudalle kipuaminen kävi vaivattomasti ja pääsin jatkamaan suppailua. Käynti järvessä oli kuitenkin eduksi, sillä tippumisen jälkeen loppui jalkojen tutina ja pelko siitä, että entä, jos tipahdan - miksi pelätä sellaista, millä ei ole mitään väliä ja mistä ei aiheudu mitään harmia?

Joensuu näytti mielettömän kauniilta laudalta käsin! Vaikkei kuumin kesäpäivä ollutkaan, vihreät puut, kimmeltävä vedenpinta ja jokimaisemat näyttivät niin kauniilta. Olisin voinut meloa varmaan monta tuntia, kun vauhtiin pääsin, sillä tuntui, että joelta käsinkin Joensuussa riittää ihailtavaa. Eihän kaupunkia oikeastaan näe koskaan muualta kuin rannoilta eikä pikkuruisia saaria pääse kiertelemään, kun ei omista venettä. Sup-lauta tarjosi tähän todella hyvän välineen!









Olin myös niin iloinen siitä, ettei suppaillakseen tarvitse olla todellinen ammattiurheilija rautaisella tasapainolla, vaan ihan perusliikuntakyvyn omaava ihminen pysyy laudalla - ei siis koko- tai ikärajoituksia! Lisäksi laudalla pysyminen antoi huimasti itsevarmuutta ja onnistumisenkokemuksia, joita en vaihtaisi pois :) 

Kameraa miulla ei tietenkään ollut mukana, sillä ennen laudalle nousemista olin melko vakuuttunut, että tulen putoamaan useamman kerran jokeen. Postauksen kuvat Jarmo Laine otti kuitenkin ennen suppailun lopettelua, jotta sain hieman kuvia muistoksi tuosta ikimuistoisesta kokemuksesta. Suosittelen kyllä ehdottomasti myös muille ensikertalaisille opastettua suppailua, sillä en olisi itse osannut tehdä laudan kanssa varmasti yhtään mitään ja lopulta olisin jäänyt laiturille nököttämään peloissani ja pettyneenä. Ohjaaja kuitenkin on alan ammattilainen ja osaa neuvoa kaikessa tarvittavassa, jolloin tulee itsellekin turvallisempi olo ja homma lähtee todennäköisesti rullaamaankin paremmin.


Suppailusta jäi niin hieno fiilis, että innoissani selitin siitä vielä monta päivää tapahtuman jälkeenkin Mikolle ja ystävilleni - tein jotain sellaista, mitä en uskonut ikinä uskaltavani tai pystyväni tekemään. Nyt vasta ymmärrän, mitä tarkoitetaan elämyksillä liikunnan parissa. Ei sitä voi sanoin kuvailla, miten hieno kokemus tuo oli ja millainen polte jäi päästä suppailemaan uudelleen. Onnekseni Mikkokin pääsi työporukkansa kanssa testaamaan lajia eikä pitänyt hänkään sitä hullumpana, joten mennään tänä kesänä ihan varmasti uudelleen!

Ollaan selailtu erilaisia retkiä, joille aloittelijatkin voivat ottaa osaa ja Arctic Trainersilta löytyy monia erilaisia vaihtoehtoja. Lisäksi on harkittu ihan vain laudan vuokraamista kahdestaan tai sitten maanantaisin on kuulemma yhteissuppailua. johon pääsee mukaan pienellä rahasummalla ja sitten yhdessä porukalla suppaillaan pitkin jokea ja järveä. Tämä siis vinkiksi myös muille joensuulaisille!



P.S. Tämä ei ole minkäänlainen yhteistyöpostaus tai mainos, halusin vain jakaa miun äärettömän hienon kokemukseni teidän kanssanne ja kannustaa myös muita arkajalkoja kokeilemaan suppailua!

P.P.S. Vihdoinkin olen taas blogin parissa. Saimme eilen uuden koneen, joka mahdollistaa jopa tavallisen tietokoneen toiminnot.. Edellinen ei suostunut avaamaan enää edes yhtä kuvaa alle 10 minuutin latausajalla, niin oli turha yritääkään postailla :D

Oletteko kokeilleet koskaan sup-lautailua? Löytyykö muita elämyksiä liikunnan parista?