maanantai 7. elokuuta 2017

Ensimmäinen omatoiminen ulkomaanmatka: mikä jännittää?

Kuinka aikaisin lentokentälle pitää mennä? Mitä kaikkea sai olla käsimatkatavaroissa? Löydetäänkö oikealla portille oikeaan aikaan? Mistähän ostetaan junaliput Köpiksen keskustaan? Nämä ja monta muuta kysymystä ovat pyörineet viime päivinä päässä, kun matkakuume on noussut yhä korkeammaksi ja korkeammaksi. Miten selättää matkustusjännitys ja siirtyä rentoon lomatunnelmaan?

Viime päivinä Finavian sivut ovat käyneet tuttuakin tutummaksi, kun olen koittanut selvittää, miten lentokentällä oikeastaan toimitaan. Olen myös soitellut äidille ja kysellyt, mitä minkäkin asian kanssa kannattaa tehdä ja luulen vihdoin olevani suhteellisen valmis matkustamaan Tanskaan Mikon kanssa. Pohdin vain, miten kaikki voikin tuntua niin jännittävältä, vaikka olen ennenkin lentänyt ja matkustellut - mutta silloin toisaalta äiti on ollut vetovastuussa siitä, että selviämme oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Nyt minä hyppään itse niihin saappaisiin (tai noh, ainakin toiseen niistä, koska olen sellainen varmistelija ja pohdiskelija, että Mikko todennäköisesti on se, joka johtaa hommaa..) ja onhan se jo aikakin 23-vuotiaana alkaa perehtyä näihin juttuihin!



Matkustamme siis Kööpenhaminaan lentäen Helsinki-Vantaalta ja vietämme Scandic Webersissä kaksi yötä. Sen jälkeen matkustamme junalla Jyllantiin sukulaisteni luoksi kahdeksi yöksi. Lisää reissusuunnitelmista voit lukea aiemmasta postauksesta. Finavian sivuilta selvisi, että matkaselvitys on tehtävä viimeistään 45 minuuttia ennen koneen lähtöä. Meidät (tai minut..) tuntien menemme kuitenkin kentälle todella hyvissä ajoin, koska tämä on ensimmäinen matkamme eikä ole kiva joutua kiirehtimään. Sitä paitsi aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, ettei kaksi tuntia aiemmin kentällä ole yhtään liikaa - taidetaan varata jopa 2,5 tuntia, koska voihan sitä sitten kierrellä tax freessä ja kahvitella kentällä, jos aikaa jää paljon yli.

Ensimmäinen järkytyksen hetki koitti, kun luin sähköpostiini kilahtaneesta kirjeestä, että lähtöselvitys tehdään kentällä joko automaatilla tai etukäteen kotona netissä tai tekstiviestillä. Ai että kukaan ei ole auttamassa?! Enkö voikaan vain antaa virkailijan hoitaa hommaa? Hemmetin digiaika ja itsepalvelutoiminnot. Lähetin heti epätoivoisen viestin Finnairille ja tiedustelin, että eikö lähtöselvitystä oikeasti voi tehdä virkailijan kautta.

Ennen vastauksen saamista olin katsonut erilaiset videot boarding passien tulostamisesta ja matkalaukkuihin liimattavien lappujen tulostuksesta. Pohdin, miten kukaan englantia taitamaton osaisi laukkunsa lähettää matkaan - ohjevideoista kuin vain toinen oli suomeksi ja sekin painottui lähinnä siihen, että kannustettiin kokeilemaan itsepalvelua sen sijaan, että olisi esitelty, miten homma hoituu. Ei se kamalan vaikealta vaikuttanut, mutta toivoin silti, että asiakaspalvelusta vastattaisiin, että voin myös asioida virkailijan kanssa. Ja niinhän sieltä lopulta vastattiinkin; Finnairilla on edelleen asiakaspalvelijoita näitä juttuja varten, huh.

Luin Anna Tenhun kolumin pari päivää sitten ja nauroin katketakseni, sillä turvatarkastusosuus oli kuin omasta elämästäni. Mietin jo kotoa lähtiessä, onko päällä nyt sellaiset vaatteet, että ne eivät sisällä metallia - entäs jos rintsikoissa on pieni metallinen sydän, huutaakohan se? Pidän myös visusti laukustani kiinni, ettei se hipaise huumekuriirien hihoja, samoin kuin Tehnu kolumnissaan panikoi. Pohdin, olenko pakannut nyt kaiken tarpeellisen mukaan ja sijoittanut ne oikeisiin paikkoihin - pitikö kameran laturi olla käsimatkatavaroissa vai ruumaan menevässä laukussa?

Turvatarkastus on aina jännittävä hetki, vaikka siinä ei olekaan mitään jännitettävää. Tarkastukseen mennessä olen tarkistanut laukkuni noin kymmenen kertaa ja varmistanut, että kaikki nesteet ovat oikeassa paikassa, lääkkeet omassa pussissaan ja laukun pohjalle ei ole unohtunut huulirasvaa tai vastaavaa nesteeksi luokiteltavaa tuotetta. Olen kuitenkin suurimmalla osalla lentokerroistani onnistunut pukemaan päälleni jonkin vaatteen, mikä hälyyttää; milloin ne on olleet kengät, milloin rintsikat ja kerran jopa vyö unohtui päälleni. Ei siis mitään vakavaa, mutta aiheuttaa aina ylimääräistä hämmennystä.

Lento sinänsä ei pelota ihan kamalasti, sillä Köpikseen lentää onneksi vain tunnin ja 40 minuuttia. Viimeksi aloin voida lentokoneessa pahoin, kun en ottanut matkapahoinvointilääkettä. Vahingosta viisastuneena nyt on pillerit haettu, ettei mene ensimmäinen lomapäivä hotellihuoneessa. Ainahan lentäminen on jännittävää, mutta en varsinaisesti pelkää sitä - ostettiin kuitenkin viereiset paikat, että voidaan pitää kädestä kiinni, jos alkaa jänskättämään! Ja purkkaa pitääkin vielä pakata mukaan, sillä ainakin omat korvani menevät helposti lukkoon ja purkka kyllä pelastaa silloin.

Köpiksen suunnalla kaikki on aika hyvin suunniteltu; lentokentältä keskustaan pääsee sekä bussilla että junalla ja lippuja voi ostaa kentältä. Lipunoston jälkeen ei tarvitsekaan kuin löytää oikeaan junaan tai bussiin ja jäädä oikealla pysäkillä pois.. Onneksi tanskalaiset puhuvat kuulemma hyvin englantia, joten eiköhän päädytä oikeaan paikkaan! Karttojakin tulostettiin jo valmiiksi, jotta liikkuminen keskustassa on helpompaa eikä aikaa mene siihen, että eksytään joka toisessa kadunkulmauksessa - oli sitten kuinka turistia hyvänsä, aion avata kartan joka kerta, kun tarve iskee.

Huolimatta kaikesta jännityksestä määränpäähän pääsemiseksi olen todella innoissani tästä matkasta! Ihan huippua päästä lomailemaan Mikon kanssa ja nähdä molemmille uusi maa ja sen nähtävyyksiä. Ja yhdessä matkustaessa on se hyvä puoli, että toinen on aina siinä vieressä kuuntelemassa ja selittämässä, jos kielimuuri iskee tai lentäminen alkaa sittenkin jännittää. Lisäksi on ihana nähdä sukulaisia ja viettää heidän kanssaan aikaa :)

Jännittääkö teitä matkustaminen? Millaisia vinkkejä teillä on yleisesti matkustamiseen tai erityisesti Tanskan matkalle? :)

perjantai 4. elokuuta 2017

Uusi ilme makuuhuoneeseen pienillä muutoksilla

Muutama viikko sitten minuun iski todellinen KonMari-vaihde ja päätin järjestää kaapit, laatikot ja hyllyt uuteen uskoon. Tuntui niin vapauttavalta huomata, että kaapeissa on sittenkin tilaa ja kaikkien pöytäpintojen ei tarvitse olla täynnä tavaraa. Siivous- ja järjestysinnostuksen siivittämänä sain myös kipinän uudistaa hieman sisustusta. Kotimme on vain 39 neliön kokoinen, joten mittaviin sisustusmuutoksiin meillä ei ole mitään mahdollisuuksia, mutta päätin kokeilla, mihin kaikkeen pelkät tekstiilit pystyvät - ja nehän pystyivät ihmeisiin!

Aiemmassa sisustuksessa ei ollut sinänsä mitään vikaa, mutta aloin kaivata hieman vaihtelua ja neutraaleja värejä. Makuuhuoneessamme oli aiemmin siniset verhot ja värikäs päiväpeitto sekä sinertävä matto. Sinistä löytyi myös olohuoneen ja keittiön puolelta tekstiilien muodossa, joten päätin, että nyt sininen saisi jäädä tehosteväriksi tarvittaessa, mutta haluaisin löytää jotkin uudet sävyt kotiimme.


Valkoistahan kodissamme on aivan älyttömästi - ehkä joskus jopa tuntuu, että vähän liikaakin. Seinät ovat valkoiset ja "tehosteseinä" on valkoinen himmeillä harmailla kuvioilla. Ovet, ovenkarmit, kaapit ja katto ovat valkoisia. Valkoisuudesta johtuen en halunnut, että ainakaan kaikki uudet sisustustekstiilit olisivat valkoisia, koska muuten vahva sairaalafiilis alkaisi hiipiä esiin. Päädyttiin Mikon kanssa lopulta siihen, että jotkin harmaat sisustustekstiilit voisivat olla sopivan neutraaleja, mutta kumminkin toisivat mukavasti väriä (jos harmaasta nyt niin voi sanoa.. :D) kotiimme.

Lähdimme ihanan ystäväni Tiian kanssa viettämään ostospäivää Kuopioon ja samalla olin päättänyt tsekata Ikean tarjonnan kodintekstiilien osalta. Aikaa vierähtikin reissussa kokonaiset 12 tuntia ja mukaan tarttui uudet verhot. Mikko kävi myös hakemassa Citymarketin Hemtex-osastolta harmaan päiväpeitteen, jonka arveltiin sopivan verhoihin. Myöhemmin viikolla käytiin vielä Prismassa katselemassa mattotarjontaa ja löydettiinkin sopiva makkarin lattiaa koristamaan.





Ikean mattotarjonta oli aika suppeaa, mihin olin hieman pettynyt. Kaikki tuntui olevan yltiökoristeellisia tai sitten niitä ihanan pehmoisia pörrömattoja, joita meille ei vain voi ostaa, jos mielii joskus istua tietokonetuolilla tai sulkea makkarin oven - pienen kodin ongelmia. Useat Ikean matoista olivat myös todella kovan oloisia ja epäilin, ettei niiden päällä olisi kovin mukava astella. Tarkoitus oli siis löytää makuuhuoneen lisäksi matot myös olkkariin ja keittiöön, jotka ovat samassa tilassa keskenään. Tämä jäi kuitenkin haaveeksi, mutta ehkä matot vielä myöhemmin löytyvät ihan täältä Joensuusta.

Makuuhuoneen tekstiilit osoittautuivat kuitenkin todella mahtavaksi yhdistelmäksi ja hymy nouseekin aina huulille, kun astun sisään makkariin. Harmaat verhot ovat pimennysverhot, joiden on tarkoituksena pitää talvella myös kylmää ulkopuolella, kun isot ikkunat valskaavat melko paljonkin kylmää talvisin. Pelkät harmaat olisi kuitenkin näyttäneet ehkä vähän tylsiltä ja keksittiinkin, että niihin voisi yhdistää toiset verhot ikään kuin hotellityyliin. Onneksi Tiia oli mukana, sillä työmaa oli aikamoinen, kun yritettiin pohtia, mitkä verhot sopisivat yhteen - ja Mikon kännykkä piippasi ahkerasti, kun lähettelin kuvia erilaisista verhoista..


Pienillä muutoksilla saatiin mielestäni aika iso muutos aikaiseksi! Myöskin ikkunalaudat järjestin uudelleen ja sijoittelin valokuvat samanlaisiin kehyksiin yhdelle ikkunalaudalle. Toivon myös, että nämä tekstiilit ovat pitkäikäisiä ja saadaan nauttia niistä vielä monen monta vuotta. Ne myös ovat niin neutraaleja, että käyvät varmasti joskus ikiomaankin kotiimme johonkin huoneeseen.

Mitä tykkäätte uudistuksista? Miten itse uudistatte kotinne ilmettä ja onko teillä joitain suosikki sisustuskauppoja? :)

tiistai 1. elokuuta 2017

Näin myyt säkkikaupalla vaatteita nettikirppareilla

Vanhojen vaatteiden ja tavaroiden myyminen nettikirpputoreilla on helppoa, kun taktiikka on hallussa. Innostuin nettikirppareilla myymisestä pari vuotta sitten ja tähän päivään mennessä olen myynyt viisi tai kuusi Ikean säkillistä vanhaa tavaraa Facebook-kirppareilla. Miten sitten saada rahat tuotteesta helposti ja välttää miljoonat av, yv, mittaa se ja kuvaa tuolta sekä kysyn mieheltä -lausahdukset? Nämä ohjeet on laadittu erityisesti vaatteiden myyntiin, mutta samat pääperiaatteet pätevät myös esimerkiksi huonekalujen kauppaamiseen.

Tärkeintä on, että tuote on oikeasti myyntikuntoinen. Myyntikuntoisella en tarkoita, että tuotteen pitäisi olla uudenveroinen, mutta reiälliset paidat, tahraiset housut ja nukkaantuneet neuleet eivät kuulu myyntiin vaan roskiin tai siivousräteiksi. Kun myy vain hyväkuntoisia tuotteita, maine pysyy hyvänä ja useampi haluaa ostaa tuotteita - joskus sama henkilö ostaa minulta juuri siksi uudelleen tuotteen, kun on ollut niin tyytyväinen edellisiin kauppoihin. Myöskään "annetaan" ilmoituksiin ei kannata ryhtyä, ellei tuote oikeasti ole myyntikuntoinen ja haluaisit vain hyvää hyvyyttäsi luopua siitä. Kukaan ei hae edes ilmaiseksi nukkaista villapaitaa tai tuolia, josta puuttuu yksi jalka. Meillä kaikilla on niitä turhakkeita omasta takaa.



Netissä myydään valokuvien avulla, joten on tärkeää, että tuote on kuvattu hyvässä valossa ja mahdollisimman edustavasti. Jos vaate on sinulle vähän liian pieni tai suuri, älä kuvaa sitä päällä, koska vaate ei ole silloin mitenkään päin edukseen. Parempi vaihtoehto on kertoa suoraan, ettei kuvaa vaatetta päällä, sillä se ei ole sopivaa kokoa - tällöin välttyy myös niiltä ylimääräsiltä kommenteilta lisäkuvista. Tietenkin joku haluaa aina lisäkuvia, mutta niiden napsimisen kanssa kannattaa olla tiukkana; kannattaako uhrata 15 minuuttia 2 euron tuotteen kuvaamiseen, jotta se ehkä menisi kaupaksi?

Vaikkei uskoisi, mahdollisimman tarkkojen tietojen antaminen luo vaikutelman, että olet myymässä kunnollisia tuotteita. Kun ilmoituksessa on selkeästi mainittu tuotteen kunto, hinta, koko ja tiedot mahdollisista postituskuluista, ostajan on miellyttävämpi tutustua tuotteisiisi eikä aikaa mene hukkaan lisäkysymysten esittämisessä. Mahdollisista puutteista tuotteen laadussa tulee ilmoittaa heti myyntitekstissä ja täydentää tietoa esimerkiksi kuvalla. Lähtökohtaisesti en suosittele kuitenkaan myymään tuotteita, joissa on erityistä huomautettavaa. Olen törmännyt kuitenkin esimerkiksi ilmoituksiin kalliista merkkihuppareista, joiden hupun kiristysnauha purkaa - ei vaikuta käyttöön, joten sen voi myydä, mutta on kohteliasta ilmoittaa asiasta.

Myyntiteksteissä oleellista on myös mainita, mikäli koko ei vastaa tuotteen lapussa olevaa kokoa. Monesti ostajat haluavat mittoja kainalosta kainaloon ja olkapäästä helmaan varmistaakseen, että tuote on sopiva. Mittailu on oikeastaan aika rasittavaa ja turhauttavaa, sillä yleensä nämä kyselijät eivät osta tuotetta. Myynti-ilmoituksessa voi ilmoittaa, että tuotteita saa tulla sovittamaan, jolloin säästyy ylimääräiseltä vaivalta. Toki, jos kyse on kalliimmasta tuotteesta, mittaamisen avulla voi saada sen myytyä, jolloin kannattaa miettiä, olisiko siitä kuitenkaan niin suurta vaivaa.

Av, yv, jono, kysyn mieheltä -ostajia riittää kirppareilla. Alussa olin turhankin kiltti ja odottelin, että mahdolliset ostajat saavat kysyttyä koko suvultaan, sopiiko myymäni paita heille, mutta sittemmin olen viisastunut. Ilmoitan myynti-ilmoituksessani suosivani nopeita ja sujuvia kauppoja, jolloin annan selkeän viestin, etten varaile tuotteita pitkäksi aikaa. Olen joutunut monta kertaa pettymään, kun "varma ostaja" ei koskaan tullutkaan hakemaan tuotetta ja jonottaja oli hankkinut vastaavan jo toisaalta. Kirppareilla pyörii yllättävän monta hupiostostelijaa, mutta silmä harjaantuu kymmenien kauppojen jälkeen ja nykyisin on jo suhteellisen helppoa arvioida, tuleeko kyselijä koskaan ostamaan tuotetta.

Kasat kiinnostavat ihmisiä. Useimmille kirppareille saa nykyään lisätä keskustelun, jonka alla myy omia tuotteitaan. Ostajat kiinnostuvat helposti kuvista, joissa on paljon tavaraa ja tämän seurauksena selaavat myös kommentteja läpi löytääkseen mahdollisesti aloituskuvassa silmiin osuneen tuotteen lisäksi jotain muutakin itselleen sopivaa. Sama ostaja saattaa olla kiinnostunut useammastakin tuotteesta, kun näkee ne kaikki helposti yhdellä kertaa. Kalliimmat tuotteet myyn jokaisen omassa ilmoituksessaan, mutta esimerkiksi vaatteiden kohdalla suosin sitä, että kuvaan kaikki vaatteet ensin esimerkiksi sohvalla ryhmänä ja sitten yksittäin kommentteihin, joissa on myös tuotteiden tiedot - ja hyvin on toiminut ainakin tähän saakka! 


Kinkkisin ongelma yleensä on hinniottelu; miten saada tuotteesta muutama euro, mutta saada se kuitenkin myytyä? Kannattaa seurata kirppareiden hintatasoa ja miettiä, mitä vastaavasta tuotteesta itse maksaisi; tavallisesta t-paidasta ei voi pyytää paljon euroa kahta enempää ja kynttiläkippoja on kaikilla, joten ne eivät tee kauppaansa etenkään kovalla hinnalla. Kuitenkaan liian alas ei kannata hintoja vetää, koska silloin ostajaa saattaa alkaa arveluttaa, onko tuote oikeasti hyväkuntoinen, kun hinta on niiin halpa. Esimerkkinä itse myin toppahousuja 5 eurolla, mutta nostaessani hinnan 8 euroon, ne menivätkin heti kaupaksi. Pieni korotus, mutta kannatti kaikella tapaa.

Monet yrittävät kikkailla myös pakettimyynnillä saadakseen rahaa myös niistä vaatteista, jotka yksinään eivät tee kauppaansa. Olen kokeillut sitä itsekin; samankokoisia vaatteita laitetaan yhteen säkkiin ja säkille annetaan könttäsumma, joka on edullinen. Tässä täytyisi kuitenkin muistaa, että vaatteiden tulee olla samankokoisia keskenään - aika harva tarvitsee 98 senttisiä housuja, koon 38 kenkiä, miesten L-kokoista villapaitaa ja teinien S-kokoista napapaitaa. Tällaiset paketit luonnollisesti eivät tee kauppaansa (tai sitten käy ainakin mieletön tuuri, jos joku sen ostaa!), vaan järkevämpää on miettiä, että paketissa on samankokoisia ja -tyylisiä vaatteita. Pakettiin on helppo ujuttaa niitä "muodista poismenneitäkin vaatteita", mutta hyvä on muistaa taas se myyntikunto; vaikka saisi monta tuotetta kerralla, kukaan ei halua rikkinäisiä tai virttyneitä vaatteita.

Vaivatonta nettikirppareilla myyminen ei missään nimessä ole, mutta kyllä se tuottaa tulosta, kun jaksaa vain sinnikkäästi jatkaa. Hinnoittelun kanssa on oltava järkevä samoin kuin tuotteiden huolellisen kuvaamisen. Tärkeintä on myydä hyvää ja laadukasta tavaraa, jolla oikeasti on jälleenmyyntiarvoa. Rikkinäiset ja ikivanhat tuotteet, joita et enää itsekään ostaisi, joutavat kierrätykseen (vain hyväkuntoiset!) tai autotalliin pesuräteiksi - näin pidät myös oman myyjän maineesi hyvänä ja tuotteesi menevät jatkossakin paremmin kaupaksi. Suosittelen myös laittamaan kirppismyynneistä saadut rahat tiettyyn purkkiin, sillä jos parin euron kolikot laittaa lompakkoon, ne häviävät seuraavalla kauppareissulla. Purkissa ne pysyvät tallessa ja näet, paljonko olet onnistunut myymään vanhaa tavaraa - ja säästöillähän voi tehdä vaikka pienen lomamatkan!

Millaisia kirpparimyyjiä olette? Oletteko törmänneet kummallisiin myynti-ilmoituksiin tai tuotteisiin, joita ette hakisi edes ilmaiseksi?

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

NÄIN SELVIÄT UUDESSA KOTIKAUPUNGISSA JA KOULUSSA

Moni pakkaa paraikaa tavaroitaan laatikoihin ja valmistelee muuttoa uuteen kotikaupunkiin opiskelujen perässä. Korkeakoulun aloittaminen jännittää, eikä jännitystä lievennä juurikaan se, jos kaupungista ei tunne ketään. Itse selvisin suhteellisen pienellä muuttojännityksellä, sillä olihan kaupungissa minua odottamassa tuttuja ihmisiä. Koulujännitys olikin ihan toista! Mielessä pyöri monenlaisia kysymyksiä ja viime viikkoina olen kuullut monien pyörittelevän samoja asioita päässään, joten päätin oman kokemukseni pohjalta antaa vinkkejä uuteen kaupunkiin asettumiseen.

KUVAT / TUULI <3
MITÄ POSITIIVISEMMIN SUHTAUDUT KAUPUNKIIN, SITÄ NOPEAMMIN SIITÄ TULEE KOTI.

Odotin Joensuuhun muuttoa todella paljon (Mikon lisäksi myös siksi), koska tykkäsin valtavasti kaupungista, ihmiset tuntuivat olevan rennompia kuin etelämmässä, pääsin muuttamaan ihka omaan kotiin ja aloittamaan opinnot unelma-ammattiini. Koko Joensuu oli mielessäni täynnä positiivisia mielikuvia. Halusin myös oppia tämän äärettömän suloisen pohjoiskarjalan murteen, ja vaikka tommaatti ja bannaani sekä mie ja sie eivät ensi alkuun meinanneet millään muistua puhuessa, pikkuhiljaa ylöjärveläiset sukulaiset ja kaverit alkoivat huomautella muuttuneesta puheesta. Ja minä olin salaa niin tyytyväinen ja onnellinen (kyllä, ärsyynnyn vieläkin siitä, kun joku ylöjärveläinen tuttu sanoo, että "murre ei ole ainakaan yhtään tarttunut"..).

Kaikki eivät kuitenkaan edes halua tuntea uutta kaupunkia kodikseen, koska opiskeluhan on vain väliaikaista ja muutto muualle siintää mielessä jo varhaisessa vaiheessa. En usko, että kukaan voikaan tuntea uutta kaupunkia kodikseen, jos on jo muuttaessaan päättänyt, että täällä nyt en ainakaan asu pidempään kuin on pakko. Mikäli kuitenkin mielit tuntea kaupungin kodiksi, suosittelen tutustumaan sen eri kaupunginosiin (itselläni tämä kävi todella luonnostaan, kun menin töihin Postille). Kun tiedät, millaista on missäkin kaupungin osassa ja tiedät edes muutaman kadun sieltä ja täältä, suunnistaminen on paljon helpompaa, minkä myötä kaupunki tuntuu myös yhä enemmän kodilta. Myös julkisilla kulkuneuvoilla liikkuminen helpottuu, kun tietää edes vähän, millaisia paikkoja ympärillä on.


KAVEREITA SAA ILMAN BILEITÄKIN

Opiskelijaelämä mielletään ryyppäämiseksi ja rellestämiseksi - itse opiskeluhan on täysin toissijaista, kunhan viina virtaa ja bileitä riittää. Ensiksikin on hyvä tietää, että tuutorit todennäköisesti houkuttelevat sinut mukaan jokikisiin kissanristiäisiin sanomalla, että jos et käy näissä tapahtumissa, et saa lainkaan kavereita. Tuon pelottelulauseen siivittelemänä kävin ensimmäisen viikon tapahtumissa muistaakseni torstaihin asti, kunnes perjantaina olin niin uupunut kaikkiin uusiin ihmisiin, uuteen kouluun ja jokailtaisiin rientoihin, että jäin kotiin huilaamaan. Huomasin, ettei tuttavanikaan käynyt enää näissä riennoissa, joten uskalsin minäkin luovuttaa - niissä kun tarkoituksena oli juopotella mahdollisimman paljon löytäen uusia ystäviä ja en ihan hirmuisen kauan jaksa katsella muiden ryyppäämistä, kun omassa mielessä pyörivät vain seuraavana päivänä alkavat uudet kurssit. Ja PS. Bilettäminenhän tapahtuu arkisin, viikonloppuisin yliopistolta ei kyllä järjestetä juhlia.

Otin sitten sen riskin, että jään yksinäiseksi opiskelijaksi. En vain ymmärtänyt, miksi nämä ryyppykemut olisivat ainoa tapa löytää ihmisiä ympärilleni. Ja niistäkö sitten löytäisin samanhenkisiä ihmisiä, jotka pitävät samoista asioista? Voin sanoa, että tuutorien höpötys aiheesta oli täyttä puppua, olen saanut ympärilleni paljon ihania ihmisiä niin koulun kuin töidenkin kautta - niin, ihan niiltä tuikitavallisilta kursseilta ja ruokatunneilta, en Oldies but goldies -bileistä, sitseistä tai muista kemuista. Ehkä olen toisten mielestä tylsä, mutta ainakin olen seurassa, jossa viihdyn!

TÖITÄ EHTII TEKEMÄÄN

Tuutoreiden mielestä töitä nimenomaan ehtii tekemään valmistumisen jälkeen ja opiskeluaikana olisi hyvä keskittyä opiskeluun ja elämästä nauttimiseen. Aika nopeasti päätin, että ehtisin todella hyvin tekemään töitä koulun ohella. Syyslomallani kävikin niin iloisesti, että Postilta soitettiin minulle ja sanottiin, että minulle olisi paikka iltavuorossa, jos haluaisin tulla töitä tekemään. Tietenkin halusin! Tein töitä noin kolmena iltana viikossa 3-4 tuntia ja se tuntui ihan sopivalta määrältä silloin. Nykyisin teen töitä 15-25 tuntia viikossa koulun ohella. Ja oli siitä koulun ohella tehtävästä työstä apua myös kesätöiden saamiseen, sillä Postiltahan minulle poiki sitten ensimmäinen kesätyöpaikkakin Joensuussa.

Jos on tehnyt töitä aiemmassa kotikaupungissa, on hyvä miettä, haluaako jatkaa töitä siellä vai etsiä uusia töitä opiskelukaupungista. Ellei ihan naapurikaupungissa satu asumaan, kannattaa huomioida, että entisessä kotikaupungissa työt ajoittuvat melko varmasti viikonlopuille ja juhlapyhille, sillä eihän iltatyötä voi tehdä uudesta kaupungista käsin. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että vietät vapaa-aikasi vanhassa kotikaupungissasi ja esimerkiksi illanistujaiset uusien ystävien kanssa ei onnistu lauantai-iltana. Se on kuitenkin jokaisen oma valinta ja jos töitä mielii tehdä, niitä täytyy tehdä siellä, missä niitä on tarjolla.

JOSKUS VOI SYÖDÄ NAUDAN LEHTIPIHVIÄKIN

Rahankäyttö on jokaisen oma asia ja paljolti omat mieltymykset vaikuttavat siihen, paljonko rahaa jää käytettäväksi millekin elämän osa-alueelle. Olen tottunut syömään monipuolista ja laadukasta kotiruokaa ja meille oli Mikon kanssa alusta asti selvää, että jos joskus tulee tiukkaa, ruoka ei ole se, mistä lähdetään nipistämään. Ajatellaan, että opiskelijat syövät vain nuudelia ja tonnikalaa eikä mihinkään muuhun ole varaa. Tykätään kyllä nuudelista ja tonnikalasta ketsupilla, mutta syödään sitä välillä ihan siksi, että se on hyvää. Sen sijaan ostamme naudan 10 % jauhelihaa, Felixin ketsuppia ja kanan fileepihvejä niiden maun vuoksi. Suosimme edullisia merkkejä kaikessa, missä laatu ei kärsi merkistä; esimerkiksi K-Menun tonnikala ei enää ikinä päädy kaappiimme, mutta Pirkka ja Rainbow ovat enemmän kuin tervetulleita, koska ne ovat hyviä. Toisaalta hernekeiton on oltava aina Jalostajalta, mikään muu ei ole yhtä hyvää.

On totta, että opintoraha on aika pieni - uudistusten myötä enää 250 euroa kuukaudessa, mutta kun käy töissä, saa palkkaa ja asumislisä auttaa vuokranmaksussa. Töiden ansiosta rahaa jää käytettäväksikin ja voimme ostaa myös prameampia ruokia silloin tällöin. Usein kuitenkin perushutut jauhelihasta tai kanasuikaleista on hyvää ja nopeaa arkiruokaa, mutta toisinaan on kiva herkutella vaikka lehtipihvillä. Toisaalta säästämme paljon siinä, ettemme käytä rahaa bilettämiseen tai esimerkiksi tupakointiin. Valintakysymyksiä. Pidin ensimmäiset kuukaudet kirjaa siitä, miten paljon rahaa kului ruokaan ja käyttötavaraan, mikä oli aika avartavaa. Tietenkin ensimmäisten kuukausien aikana on pakko ostaa ketsupit, jauhot ja mausteet, joita muuten ei tarviste koko ajan olla ostamassa. Siinä kuitenkin näkee, paljonko ruokaan menee rahaa ja menoja on helpompi arvioida tulevaisuudessa.

Millaisia asioita teidän mielessänne pyörii, kun muutatte uuteen kaupunkiin ja aloitatte opinnot? Onko kenelläkään pyörineet nämä samat asiat mielessä elämänmuutoksen alla ja miten olette ne selvittäneet? :)

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Mutta kun olen saanut tämän lahjaksi..

Konmari on vallannut asuntomme sen jälkeen, kun kotiutin kyseisen kirjan kaupasta. Ahmin siivouksen elämänmullistavan taian vain parilta istumalta ja kirjan lukemisen jälkeen olin täynnä siivousenergiaa. En ehkä ollut täysin Marie Kondon kohdejoukkoa, sillä osaan kyllä pitää kotini päällisin puolin järjestyksessä, mutta aika ajoin ahdistun siitä, miten paljon meillä on tavaraa vain 39 neliön asunnossamme. Aiemmin olen kuvitellut sen johtuvan vähäisistä säilytystiloista, mutta siivouspäivien jälkeen olen huomannut, että meille on jäänyt kaappeihin ihan tyhjääkin tilaa.

Ajattelen monia asioita aina kovin monimutkaisesti enkä tee poikkeusta myöskään tavaroiden ja vaatteiden kohdalla; olen saanut tämän koriste-esineen lahjaksi kaveriltani; mitä, jos hän huomaa, ettei sitä ole esillä, kun tulee joskus käymään? Tämän neuleen sain siskoltani, se on ihan nukkainen ja viisi vuotta vanha, mutta enhän voi heittää sitä pois, koska se on lahja. Mitäs jos tarvitsen näitä kaikkia kodinkoneiden käyttöohjeita joskus?

Totuus on, etten ole koskaan kaivanut yhtäkään käyttöohjetta esiin sen jälkeen, kun olen laittanut sen käyttöohjeille omistamaani laatikkoon. Todennäköisesti kaverini ei edes muista antaneensa minulle jotain koriste-esinettä ja emmehän muutenkaan pidä kaikkia esineitä näytillä yhtä aikaa. Siskoni taas on sitä mieltä, että mitään ei tarvitse säästää vain siksi, että on saanut sen joltakulta. Silti jaksan aina miettiä näitä asioita. Konmarin luettuani kuitenkin voimaannuin sen verran, että aloin käydä kaappeja ja laatikoita läpi ajatuksella "tuottaako tämä tavara minulle iloa".

Kaikki tavarat eivät voi tietenkään tuottaa iloa ja silti ne pitää säästää; neljäkymmentä nelisivuista lappua graduaineistoa ei varsinaisesti tee minua onnelliseksi, mutta ne on pakko säästää kuten esimerkiksi vakuutusasiakirjatkin. Sen sijaan en ymmärrä, miksi olen säästänyt vuoden 2013 palkkalaskelmia ja verotuspäätöksiä, ison kasan johtoja, joihin kuuluvia laitteita ei ole enää olemassakaan sekä CD-levyjä, joita en ole kuunnellut alakoulun jälkeen. Niimpä ostimme rullan jätesäkkejä ja aloimme yksissä tuumin siivota kotia. Ja aika monta kauppakassillista turhaa roinaa on kannettu roskikseen, vaatekeräykseen ja kierrätykseen.

Otin järjen käteen tuotteiden karsimisessa ja heitin pois kaiken sellaisen, minkä olemassaoloa en edes muistanut ja joilla ei ollut minulle mitään käyttö- tai tunnearvoa. Esimerkiksi lehtien välistä keräillyt rasvanäytteet saivat kyytiä (tiesittekö, että osa niistä säilyy käyttökelpoisena vain kaksi viikkoa!), vuosia sitten avatut kynsilakat ja meikkiputelit hävisivät ja löysimpä jopa rikkinäisiä villasukkia, tavallisia sukkia, sukkahousuja, paitoja ja housuja, jotka olin päättänyt pitää ilmeisesti huonompina vaatteina, jos tarvii vaikka joskus remppailla jotain. Mielenkiintoista vain, että olenko ajatellut remppailla sukkahousuissa..?

Miltä sitten tuntui heittää tavaraa pois? Helpottavalta, todella helpottavalta. Ajattelin ensin, että raaskinko luopua kuitenkaan tavaroista ja tulenko kaipaamaan niitä. Tällä hetkellä en edes muista, mitä kaikkea turhaa olen heittänyt pois, ja hyvä niin. Nyt pystytään avaamaan kaappien ovet ja jopa kertasilmäyksellä katsomaan, mitä kaikkea siellä on. Aiemmin makuuhuoneen kaapin ovet eivät menneet edes kiinni, kun tavaraa tursusi joka paikasta eikä sieltä mitenkään voinut saada haluamaansa tiputtamatta kaikkea muuta. Ja sittenhän oli ihan sama heittää tavarat takaisin kaappiin, kun ei niillä kumminkaan ollut mitään omaa paikkaa.


Loppujen lopuksi en ole kuitenkaan heittänyt älyttömiä määriä tavaraa pois (ja kun sanon pois, tarkoitan nyt kaikkia vaatekeräyksiä, kirppiksiä, kierrätysastioita ja sekajätepönttöjä, en suinkaan ole heittänyt kaikkea roskakoriin), mutta sen verran olen onnistunut vähentämään, että kaapit on ollut helppo järjestää siisteiksi ja niiden sisällön käyttäminen on helpottunut merkittävästi. Tavarat myös löytävät helpommin omalle paikalleen, kun niillä selkeästi on oma paikka. Jotenkin on myös paljon mukavampi olla, kun tuntuu hieman väljemmältä kaikkialla. Samaan aikaan olen myös onnistunut säästämään niitä esineitä ja vaatteita, jotka tekevät minut oikeasti onnelliseksi ja joita mielelläni katselen kodissamme sekä ylläni. Helpottavaa, rentouttavaa ja iloa tuottavaa, voiko siivoaminen paljon muuta olla?

Tiedän tälläkin hetkellä, että vielä löytyy siivottavaa ja turhaa tavaraa, jota olen säästänyt vain ajattelemattomuuttani, mutta hyvällä mallilla kuitenkin ollaan. Kaikki kaapit ja laatikot on nyt käyty ensimmäisen kerran läpi, mutta joidenkin kaappien kohdalla olen ollut vielä ihan unessa karsimisen suhteen, joten niihin palaan vielä tulevina lomapäivinä. Siivoaminen on oikeastaan todella rentouttavaa ja hyvää ajanvietettä, kunhan sitä ei tarvitse tehdä työpäivän päälle! Ja kuten Mikko juuri ovesta sisään tullessaan osuvasti totesi "hyvä tästä vielä tulee"!





Miulla on myös mielessä uusia ideoita kotimme tekstiileihin ja perjantaina lähdetäänkin rakkaan ystäväni kanssa Kuopioon katselemaan uusia tuulia sisustukseen. Tästä lisää siis myöhemmissä postauksissa. Löytyykö muita, joihin siivous- ja sisustuskärpänen on iskenyt? Kiinnostaisiko teitä kuulla enemmänkin siitä, miten ikuinen hamstraaja onnistuu vähentämään tavaraa ja luopumaan ylimääräisestä?

PS. Mitä kuvanmuokkausohjelmia suosittelette? Tällä hetkellä tuntuu, ettei mikään oikein ole hyvä ja ainakin näiden kuvien kohdalla laatu meni käsittelyssä pilalle :(