torstai 15. helmikuuta 2018

Omintakeinen kalenteri

Tiedättekö sen tunteen, kun syksyllä olet innoissasi täyttänyt kalenteriin kaikki kurssiaikataulut ja sitten lokakuussa huomaat, että kymmeniä aikoja on vaihtunut ja kalenterista on joutunut suttaamaan kerran jos toisenkin yli? Kyllä, kalenteri ei näytä enää yhtään inspiroivalta, vaan se on niin sotkussa, että on enää vaikea erottaa, onko jonain päivänä koulua tai töitä vai ei. Sitten alatkin vain odottamaan ensi syksyä ja uutta kalenteria.

Minun ei tarvinnut odottaa ensi syksyyn, sillä Personal Planner lahjoitti minulle itse suunnittelemani kalenterin, joka alkaa heti ensi maanantaista! Ja tiedättekö, on niin ihana katsella uusia puhtaita sivuja, joista selkeästi näkee, mitä minäkin päivänä tapahtuu ja minne oikeasti pitää mennä. Parhaimmillaan vanhassa kalenterissani oli päällekäin kurssi, jonka pääsinkin kirjatentillä läpi, toisen kurssin kokoontuminen, joka peruttiin ja sitten työvuoro, jonka otin tuolle ajalle, kun kaikki koulu oli peruuntunut. Kyllä, näytti tosi silmiähivelevältä!












Personal Plannerin sivuilla pääsin valitsemaan kalenteriini kaiken tarvitsemani eikä mukaan tarvinnut ottaa niitä millimetripaperisivuja, joilla en koskaan tee yhtään mitään. Kansikuvan sai valita valmiista vaihtoehdoista tai omista kuvista. Ensiksi mietin, että tietenkin valitsen kanteen jonkin oman kuvan, mutta lopulta tykästyin tuohon vaaleanpunaiseen kukkaan niin paljon, ettei muut enää näyttäneet hyviltä vaihtoehdoilta. Kansikuva määritteli sitten senkin rohkean askeleen, että sisäsivut ovat teemaltaan vaaleanpunaisia. En tiedä miksi, mutta olen jotenkin ihan koukussa siihen väriin!

Jokaisen kuukauden alkuun valitsin kuukausinäkymän, josta voi helposti tarkastella esimerkiksi sitä, minä päivinä ollaan töissä ja milloin vapaalla. Lisäksi viikkonäkymän halusin olevan selkeä kellonaikoihin perustuva, sillä tykkään siitä, että näen, miten suuren osan päivästä olen esimerkiksi töissä tai koulussa. Jos minulla lukisi vain 7-14, todennäköisesti tunkisin päivät ihan liian täyteen tekemistä, mutta kun näen ne tuolle välille piirrettyinä laatikkoina, se hahmottaa paremmin - varmaan juuri sitä luokanopettajan konkreettisuutta..


Olen merkannut pitkään myös kalenteriini sali ja lenkkiajat, joten nyt niille on oikein oma laatikko jokaisen päivän kohdalla! Lisäksi to do -listoja tarvitaan aina ja koulujuttujen aikatauluttaminenkin käy nyt siistimmin kuin aiemmin. Aiemmin olen yrittänyt sulloa nekin siihen tietyn päivän kohdalle pieneen tilaan, nyt ne on kätevästi listana. Listoja, listoja, niistähän minut taidetaan tuntea..

Kalenterin lopussa on vielä tyhjiä sekä viivoitettuja muistiinpanosivuja sekä sudokuja tylsien hetkien piristykseksi. Itselleni muistiinpanosivujen merkitys korostuu, sillä toimittajataustastani huolimatta kalenteri on usein ainoa muistiinpanovälineeni koulussa ja töissä. Toisaalta ompahan kaikki kätevästi yksissä kansissa ja sieltä ainakin muistaa tarkistaa merkinnät. Ja lisäksi mukana tuli muovitasku kaikille irtolappusille. Kaikki minut koulussa nähneet tietävät, miten paljon irtosälää kalenterini välistä pullahtaa, kun avaan sen pöydälle. Nyt ne eivät enää tipahtele repun pohjalle, vaan ovat edes jossakin järjestyksessä muovitaskussa.

En voisi olla tyytyväisempi uuteen allakkaani, jonka olen valmistellut jo ensi viikosta alkavaa kalenterivuottani varten. Sotkuisuuden välttämiseksi kirjasin myös ylös vain ne kurssit, joiden aikatauluista olen lähes sata prosenttisen varma enkä laittanut mukaan niitä kursseja, "joille ehkä osallistun" ja sitten lopulta suoritan ne kumminkin kirjatenttinä tai esseenä. Tusseja käytin vieläkin, vaikka lyijykynä sottaisi vähemmän muutoksia korjatessa, mutta jotenkin kaikki tuo vaaleanpunainen hempeys kalenterin sivuilla houkuttelee käyttämään lisää värejä.

Millaisia ominaisuuksia itse arvostatte kalenterissanne? Mistä hankitte allakan?

tiistai 6. helmikuuta 2018

Onnellisuuspäiväkirjalla parempi itsetunto

Itsensä hyväksyminen ja myönteisen minäkuvan luominen on varmasti yhden jos toisenkin naisen tavoitelistalla. Miten oppia katsomaan peiliin ilman, että sieltä kurkistaa nainen, jossa on vinksallaan jenkkakahvat, nenän mustapäät ja ikilättänät hiukset? Kuinka oppia arvostamaan itseään ja olemaan ylpeä siitä, kuka on?

Haastattelin toimittajan töitteni puolesta vähän aika sitten hyvinvointialan ammattilaisia liittyen pysyviin elämäntapamuutoksiin. Erään ravintovalmentajan kanssa puhuimme reilusti yli tunnin ja haastattelun jälkeen liihottelin onnessani kotiin, sillä nainen oli sanonut paljon viisaita sanoja. Kaikista mieleenpainuvimmat kommentit olivat, että joka päivä pitäisi muistaa sanoa itselleen "hyvä minä" ja aina kun toimii jonkin elämäntapamuutosta edistävän asian puolesta, muistaa iloita ja olla ylpeä siitä. Lopuksi hän vielä vinkkasi, että kokeile kirjoittaa joka ilta ylös esimerkiksi kolme asiaa, joista olet iloinen juuri sinä päivänä.

Jäin pohtimaan ideaa ja kuinka ollakaan, lipaston laatikosta löytyi ystävältäni lahjaksi saatu kaunis vihko, josta tuli minun onnellisuuspäiväkirjani. Sen sivut on tarkoitus täyttää onnellisilla, iloisilla ja positiivisilla asioilla, joita jokaiseen päivään mahtuu. Positiivisten asioiden löytäminen ei ole ollut minulle koskaan vaikeaa, sillä minusta on kivempi ajatella asioita niiden valoisien puolien kautta. Ja valehtelematta lähes kaikista asioista löytyy myös ne hyvät puolet.

Millaisia asioita olen vihkoon sitten ehtinyt kirjata?
- Olen iloinen, etten elä tällaista kiire-elämää enää, on hyvin väsyttävää.
- Enää 15 kirjatenttiä muiden kurssien lisäksi ja sitten olen valmis ope.
- Menin salille, vaikka ei olisi huvittanut ja uuvuttikin töiden jälkeen.
- Olen onnellinen, että miulla on maailman ihanin rakas vierellä, jonka syliin käpertyä <3

Ensimmäisten päivien onnellisuuden aiheet olivat hyvin konkreettisia ja tavallaan yksityiskohtaisiakin. Pienten ja arkisten asioiden hyvien puolien kirjaaminen on kuitenkin tuonut paljon lisää hyvää mieltä ja onnellisuuspäiväkirjaa on ihana selata. 


Tällä hetkellä olen oivaltanut myös isompia asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi! Aloitin Bikini Challenge -valmennuksen jälleen tammikuun 15. päivä ja valmennusta on nyt takana reilut kolme viikkoa. Kaikki on sujunut todella hyvin, ruuanlaitto ja liikunta tulee takaraivosta eikä kaikkea tarvitse tarkistaa koko ajan ohjeesta tai ohjevideoista. Alotin valmennuksen myös hieman erilaisesta mentaalisesta lähtökohdasta kuin viimeksi; olin innoissani valmennuksesta, koska herkuttelun, salittomuuden ja ateriarytmittömyyden jälkeen oli ihana päästä takaisin ruotuun.

En myöskään katsonut itseäni peilistä sillä silmällä, että olen ruma ja minun täytyy siksi alkaa polttaa rasvaa. Ei, katsoin peilistä itseäni ajatellen, että olen hyvä näin, mutta haluan silti kehittää itseäni treenaamalla ja syömällä paremmin. En ajatellut, että minusta tulisi sen parempi ihminen, kun hävitän makkaroita mahasta, vaan ajattelin nimenomaan vain ulkonäön muuttuvan siihen suuntaan, mihin halusin sitä viedä. Viimeksi halusin nimenomaan äkkiä kaikki makkarat pois vyötäröltä ja tuijottelin itseäni jatkuvasti peilistä toivoen, että ne olisivat jo kadonneet - tunsin oloni epävarmaksi kroppani kanssa.

Kumpi on tuottanut paremmin tulosta? No tämä positiivisempi ote! En ole juurikaan vilkuillut peiliin (okei okei, onhan se peili vessan oven edessä, että näen kyllä itseni siitä joka kerta veskireissulla, mutta en ole tuijotellut peiliä :D) tai odottanut pikamuutoksia. Viimeksi ensimmäiseen viiteen viikkoon ei tapahtunut oikein mitään ja uskon sen johtuneen hieman pieleen menneestä ryhmävalinnastani sekä siitä, että stressasin koko ajan siitä, tapahtuuko muutoksia. Nyt jo kolmessa viikossa on nesteet lähteneet, paino kääntynyt laskuun ja olo on koko ajan paljon positiivisempi ja enemmän sellainen normaali - ei kai se nyt ihan normaalia ole, että edeltävällä kerralla mietin vain joka päivä tuloksia?

Omalla asenteella on paljon vaikutusta siihen, millaisena jokapäiväinen elämä näyttäytyy ja kuinka mieluisalta se tuntuu. Miusta tuo positiivisuuspäiväkirja on aivan ihana idea ja aion jatkaa sitä ehdottomasti, sillä mikä olisi parempaa kuin vihko täynnä hyvää mieltä! Tämän päivän ilonaiheita ovat esimerkiksi se, että sain hoidettua monta rästiin jäänyttä pikkujuttua, ymmärsin olla menemättä treenaamaan, kun nenä vielä vähän vuoti ja se, että syötiin maukkaat pihvit ja lohkoperunat päivälliseksi, jonka jälkeen sain pikkuiselta kummitytöltäni ääniviestin, jossa hän pyysi minua kylään! <3

Mikä tekee teidät tänään iloisiksi? Oletteko kokeilleet koskaan positiivisuuspäiväkirjaa tai muuten vain etsiä jokaisesta päivästä jotain myönteistä? :)

perjantai 5. tammikuuta 2018

Mitä käy, kun luopuu kiireestä?

Ainoa lupaukseni vuodelle 2017 oli muistaa ottaa itselle huiluuaikaa, jolloin ei tehdä koulujuttuja eikä käydä töissä. Huiluuaikana neulotaan sukkia, pelataan lautapelejä miehen kanssa, katsellaan hömppäsarjoja, käydään salilla ja nautitaan elämästä läheisten kanssa. Syy, miksi tämä oli ainoa tavoitteeni, oli se, että vuosi 2016 oli niin täynnä työtä ja touhua, että koin olevani jossain kohtaa jo ihan loppu - jotain oli tehtävä.

Kiiresstä vierottuminen ei missään tapauksessa ollut helppoa. Kun on tottunut olemaan koko ajan tehokas, alkaa tuntea itsensä laiskaksi, kun ei jokaisesta puhelinsoitosta ryntääkään töihin tai suorita sataa opintopistettä vuodessa. (Tosin, suoritinhan minä 140 opintopistettä viime lukukaudella, mutta ne tuli helpoista kursseista suurin osa.) Ensimmäiset kieltäytymiset lisätöistä olivat kaikista haastavimpia, sillä olihan minulla kalenterissa tyhjää ja töissä olisi tarvittu minua. Samoin muutama kurssi piti tiputtaa pois kalenterista, sillä niiden työmäärä olisi ollut jo vähän liikaa. Joka kerta piti palautella mieleen, miksi jätän kalenteriin tyhjää; oman jaksamiseni vuoksi. Ei ole paljon iloa työntekijästä tai opiskelijasta, joka palaa loppuun jossain kohtaa.





Alkuvuosi oli melko opiskelujentäyteinen, sillä kirjoitin graduani ja suoritin muita kursseja alta pois. Kuitenkaan kaikki aikani ei enää mennyt töiden tai opiskelujen parissa, vaan aikaa jäi myös rentoutumiseen; keskellä viikkoa saattoi olla vapaapäivä, jolloin nukuin pitkään, kävin aamulenkillä, siivoilin kotia ja laitoin jotain hyvää ruokaa. Kodin siivoamisesta tuli oikeastaan todella terapeuttista, sillä se ei tuntunut enää stressaavalta kuten aiemmin; minulla oli esimerkiksi aikaa siivota kaapit, joiden sotkuisuutta olin harmitellut pitkään - siivoaminen tuntui vain kivalta eikä lainkaan pakkopullalta.

Kesällä vietin ensimmäisen virallisen kolmen viikon kesälomani, jonka aikana keskityin vain kivoihin asioihin; vietin aikaa perheeni kanssa, rentouduin ja lomailin. Kesällä vapaa-aika alkoi oikeastaan tuntua jo hyvältä ja tavoittelemisen arvoiselta asialta - ei huvittanut enää ollenkaan täyttää kalenteria liialla tekemisellä. Laiskistuinko? En tiedä, mutta ainakin oloni on paljon parempi näin, vaikken syksyllä onnistunutkaan suorittamaan kovin montaa kurssia verrattuna aiempiin syksyihin.





Nyt vietän viimeistä vapaapäivää neljän päivän vapaistani ja olo on oikeasti rentoutunut. Joulu on kiireistä aikaa kaupan alalla ja töitä on saanut tehdä ihan urakalla vain ykkösvapaapäivien turvin. Oli ihanaa huilata neljä päivää ilman stressiä mistään. Toki eksyinhän minä naputtelemaan koulutehtäviäni, mutta vain sopivissa määrin. Ehdin uudistaa blogin ulkoasua, kirjoittaa jälleen postauksia, neuloa sukkaa, katsella suosikkisarjojani, liikkua, syödä hyvin ja viettää aikaa Mikonkin kanssa iltaisin. Niin ja lukea sanomalehden sängyssä ilman kiirettä ja lukea loppuun myös vuosi sitten aloittamani kirjan.

Kalenterissa on vieläkin tyhjiä päiviä joka viikko. Ja siellä ne myös pysyvät tyhjinä hyvällä omallatunnolla. On ihanaa, kun ei ole kiire eikä stressi päällä ja voi keskittyä elämästä nauttimiseen ja siihen, että elämässä on muutakin tärkeää kuin raha ja opiskelu. Tuntuu, että elämäni on tällä hetkellä hyvässä tasapainossa, siinä on sopivasti kaikkea ja juuri riittävästi ei mitään. Välillä huolin siitä, etten ole tehnyt juurikaan oman alani sijaisuuksia ja pohdin, miten saisin haalittua kokemusta. Sitten katsoin taas kalenteria ja totesin, että yksi työ saa riittää kerrallaan - toki tilaisuuden tullen otan kyllä ilomielin sijaisuuden vastaan, mutta nyt juuri en usko niitä tulevan, sillä saan tehdä jo nyt nelipäiväistä viikkoa töissä ja se tuntuu juuri sopivalta opintojen ohessa. Ja mikä kiire miulla on, koko elämä edessä! :)



Millaisia tunteita kiireestä luopuminen teissä herättää? Osaatteko vai onko se edelleen to do -listalla?

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

5 Vinkkiä ruotuun palaamiseen

Joulun ja vuodenvaihteen jälkeen peilistä katsoo vähän plösö maha, vaaka näyttää hurjia lukemia ja silti keittiön pöydällä olevat suklaakonvehdit houkuttelevat. Viikko jos toinenkin on saattanut mennä rennosti syöden eikä salikorttikaan ole päässyt ulkoilemaan lompakosta viikkokausiin. Ja nyt sitten pitäisi palata ruotuun. Ei ole helppoa.

Sokeriin jää helposti koukkuun ja kun jouluna ainakin itse on tullut syötyä konvehti jos toinenkin joulutorttujen kyytipoikana, ei kierteen katkaiseminen olekaan enää niin helppoa. Toisaalta jouluna ja uudenvuoden aikaan ollaan ehkä panostettu ruokaan kunnolla ja seisty hellan vieressä useampi tunti, jolloin mieleen hiipuu ajatus, että miten helppo vaihtoehto se Hese olisikaan - ei tarvitsisi kokata ja saisi vain äkkiä ruokaa. Kokosin viisi vinkkiä, joiden avulla ruotuun palaaminen on helpompaa eikä ne suklaakonvehditkaa enää houkuttele niin paljon.





1. Aloita maltillisesti

"Tänään menen salille ja siihen päälle heitän parin tunnin lenkin. Syön palautusruuaksi salaattia ja ihan vähän kanaa. Niin ja vettä, sitä litkin ainakin viisi litraa, että aineenvaihdunta käynnistyy!" Ei näin. Into saattaa lopahtaa hyvinkin äkkiä, jos kaikki muutokset yrittää tehdä kerralla. Helpompi on päättää, että tänään käy reippaalla kävelylenkillä eikä napsi suklaata. Ei haittaa, vaikka ruokana olisi vielä sitä cheddar-lasagnea, lenkki ja napostelemattomuus on jo askel parempaan. Seuraavana päivänä voi sitten suunnitella vaikka salia.

2. Huijaa itsesi syömään kasviksia

Salaatti voi kaikkien herkkuruokien jälkeen kuulostaa vähän tylsältä ja liian terveelliseltä, jotta lasku normaaliin elämään olisi pehmeä. Sen sijaan kun salaatin käärii tortillalätun sisään jauhelihan kanssa, se ei kuulosta salaatilta enää oikeastaan ollenkaan. Jauhelihan voi maustaa myös itse, jolloin säästyy mausteseoksen suola- ja sokerimäärältä. Lättysen sisään ei ole myöskään pakko laittaa kermaviilidippiä vaan esimerkiksi öljy toimittaa kastikkeen virkaa loistavasti. Näin kasviksia tulee syötyä ihan huomaamatta!



3. Vaihda aterioiden paikkaa

Aamulla on helppo olla vahva ja päättäväinen, illalla se on paljon hankalampaa, kun alkaa jo vähän väsyttää ja mieli saattaa huudella jotain hyvää. Vaihtamalla aamupalan ja iltapalan paikkaa, illalla ei tule eteen tilannetta, jossa pitäisi keksiä, mitä tekee mieli syödä. Kun tiedän, että iltapalaksi syön lautasellisen puuroa mehukeitolla sekä raejuustoa tai vaikka ProPudin, iltanapostelu jää minimiin. Aamulla taas jaksan ihan hyvin banaanilla, proteiinilähteellä ja pähkinöillä. Tietenkin jos tiedän, että lounaaseen on pitkä aika, aamulla täytyy syödä vähän enemmän.

4. Kikkaile uusilla resepteillä

Kun kävelet lehtihyllylle tai avaan blogisivuston, löydät taatusti uusia ruokareseptejä, jotka tähän aikaan vuodesta on tehty teemalla "kevyempää ja terveellisempää". Mikäs sen mukavampaa kuin kokeilla uusia reseptejä, koska varmasti jokaiselle tulee toisinan eteen se tilanne, että taas syödään tätä samaa, joskus täytyisi kokeilla jotain uutta. Uudet makuyhdistelmät tuovat vaihtelua arkeen ja kun ainekset tiettyyn reseptiin on jo ostettu, ei tee mieli enää kurvata Hesburgerin autokaistalle töiden jälkeen.



5. Käytä mausteita

Muistin taas pari päivää sitten, miten suuri merkitys mausteilla onkaan ruuan houkuttelevuuden kannalta. Kaivoin kaapista chilin ja valkosipulin jauhelihan joukkoon ja voi miten hyvältä se maistuikaan! Samoin kaikki purkissa olevat mausteet tuovat vaihtelua tuttuihin makuihin ja joskus sitä ihan hämmästyy, miten hyvää joku perusruoka onkaan, kun sitä on tuunannut hieman uusilla mausteilla. Mausteisiin pätee siis sama kuin uusiin resepteihin; uudet maut vievät mennessään!

Näillä vinkeillä lähden itse kohti vuotta 2018 ja alan valmistautua tammikuun 15. päivä alkavaan Bikini Challenge -valmennukseen. Valmennuksessahan on helppoa, kun joku muu kertoo, mitä syödään, mutta tapoja on helpompi lähteä korjaamaan paremmalle tasolle jo ennen intensiivijakson alkua, niin pääsee sitten heti täysillä hommaan kiinni!

Löytyykö teiltä muita vinkkejä keventämiseen ja ruotuun palaamiseen? :)

perjantai 22. joulukuuta 2017

Milloin jouluvalmisteluista tuli pakkopullaa?

Joulu on vuoden parasta aikaa; kaikkialla on tunnelmallisia valoja, joululaulut soivat kaiuttimissa, lahjapaperit käärivät sisälleen ihania muistamisia rakkaille ihmisille ja olo on kaikin puolin iloinen ja onnellinen. Näistä asioista minunkin viime viikot ovat koostuneet - ja tietenkin joulusiivouksesta, joululeivonnasta, joulukorttien askartelusta ja jouluryysiksestä työpaikalla.'

Joulun alla ihmisillä on poikkeuksetta kiire ja stressi. Joululahjat on pakko ostaa, täytyy tehdä jouluruokia ja siivota koti joulukuntoon sekä tietenkin stressata tekemättömistä asioista - ja sitten kummastellaan, kun ei ole yhtään joulumieltä. Joulu tulee joka vuosi, halusit tai et. On kuitenkin jokaisen oma asia, millaisen joulustaan tekee, miten paljon haluaa nähdä vaivaa esimerkiksi joulusiivoukseen tai joulupöydän menuun. Kenenkään ei ole pakko paistaa laatikoita, jos ei tahdo. Kukaan ei myöskään pakota pesemään lattioita tai vaihtamaan jouluverhoja. 

Usein jouluun valmistautumisen taustalla on ajatus, että kun tekee paljon jouluun liittyviä asioita, joulumieli löytyy ja aattona voi sitten nauttia vain olemisesta. Jos kuitenkin ennen joulua stressaat aivan kaikesta eikä jouluun valmistautuminen tunnu mukavalta, miten voisit jouluna nauttia, kun näet ympärilläsi siistin kodin ja jättimäisen kattauksen jouluruokia, joiden valmistelun aikana olet onnistunut riitelemään puolisosi kanssa ja tiuskimaan jopa itsellesi? Ei se ole joulun tarkoitus.

Olen jouluihminen päästä varpaisiin. Rakastan joulukorttien askartelua, joululeipomista, kodin joulukuntoon laittamista ja ylipäätään sitä tunnelmaa, mikä kaikesta joulupuuhastelusta tulee. Aloitan jouluvalmistelut myös hyvissä ajoin; esimerkiksi joulukortit tein jo marraskuussa, koska kun on töissä päivittäistavarakaupassa, voi olla varma, ettei joulukortteja askarrella enää joulukuussa 8-9 tunnin työpäivien jälkeen. Näin kortit olivat ajoissa valmiina eikä niiden tekemisestä tullut stressiä tai pakkoa

Sunnuntaina oli miun toisiksi viimeinen vapaapäiväni ennen joulua. Oltiin suunniteltu jo aikoja sitten, että silloin leivotaan joulutortut, piirakat ja laatikot joulua varten ja illalla mennään laulamaan Kauneimpia joululauluja. Voitte uskoa, millaisia katseita sain, kun lauantaina iloitsin, että huomenna saa tehdä piirakoita ja muita joululeivonnaisia, kun on koko päivä vapaata. Jepjep, muiden mielestä se oli täytymistä, ei saamista, koska nehän on pakko tehdä ennen joulua.

Koko sunnuntain olin ihan joulufiiliksissä, piirakat onnistuivat paremmin kuin ikinä ja mikä parasta; kokkailtiin ja leivottiin Mikon kanssa yhdessä, jolloin homma sujui leikiten. Tällä viikolla olen ollut pääasiassa iltavuoroissa ja eilen päätin käyttää aamun tunnit tehokkaasti. Järjestelin kaikki tavarat omille paikoilleen, pyyhin pölyt ja pesin vessan. Pyysin Mikkoa vielä näyttämään imuria lattioille, minkä jälkeen koko koti olisi siisti katosta lattiaan. Ja mikä onnen tunne miut valtasikaan, kun tulin töistä kotiin; jouluvalot loistivat kauniisti ikkunoissa, kaikkialla oli siistiä ja joulun tunnelma leijui kodissamme. Silloin tiesin, että nyt joulu saa tulla.

Kaikki on siis valmista yhtä kauppareissua lukuunottamatta, mutta senkin lupasi parempi puoliskoni hoitaa sillä välin, kun minä seison kassapöydän takana myymässä arpoja pukinkontiin (se on muuten oikeasti hyvä lahjaidea, sopii kaikenkokoiselle ja -ikäiselle). Meidän joulu on kuitenkin juuri meidän näköinen; rentoa yhdessäoloa, Joulupukin Kuuma Linja, hyvää ruokaa, joulusauna ja lahjoja. Joulupöydästä löytyy omia suosikkejamme kuten lihapullia, lohta, karjalanpiirakoita, porkkanalaatikkoa, salaatteja, kananmunia, juustoja ja kinkkua.

Jouluruuan menu on kuitenkin meidännäköisemme ja koostuu niistä ruuista, joita haluamme jouluna syödä ja jotka olemme halunneet tehdä valmiiksi. Ei ole kuitenkaan yhtään väärin, jos joulupöydästä löytyy "vain" kinkku ja rosolli tai jos katettuna onkin seitsemän ruokalajin illallinen, se on jokaisen joulunjuhlijan oma valinta. Ei ole pakko myöskään hankkia kuusta - tai yhtään lahjaa. Ei tarvitse mennä saunaan eikä kuunnella joululauluja. Ylipäätään kannattaa muistaa, että jouluna ei ole pakko. Joulu on ihana ja tunnelmallinen juhla, josta jokainen saa tehdä ihan omannäköisen.



Unohdetaanhan siis joulukiire ja -strssi ja keskitytään siihen oleellisimpaan; yhdessäoloon ja joulun tunnelmasta nauttimiseen. Unohdetaan myös pakko ja täytyminen, muistetaan, että saadaan viettää joulua ja valmistautua siihen kukin omalla tavallamme eikä kenenkään tapa ole sen huonompi tai parempi kuin toisen.

Tämän pohdinnan myötä haluan toivottaa teille kaikille oikein ihanaa ja tunnelmallista joulua! <3