maanantai 9. lokakuuta 2017

Viisi vinkkiä laadukkaaseen uneen

Ilman laadukasta ja riittävää unta ihminen ei jaksa arjessa. Hommat jäävät puolitiehen, työpöydän takana leukaluut meinaavat loksahtaa paikoiltaan haukotusten ansiosta ja olo on kaikinpuolin vetämätön ja kärttyisä. Usein syitä uupumiselle ja ärtyneisyydelle lähdetään etsimään stressaavasta elämäntilanteesta, kiireestä tai muusta vastaavasta - harvoin tulee mietittyä, että kaiken takana voisi olla uni.

Sen lisäksi, että riittävä uni auttaa jaksamaan paremmin arjessa, se muun muassa ylläpitää aineenvaihduntaa ja vastustuskykyä sekä auttaa muistin toiminnassa. Jokaista ei ole kuitenkaan siunattu mahtavilla unenlahjoilla ja toisaalta epäsäännöllinen elämänrytmi, kiireet, stressi ja huonot elintavat saattavat aiheuttaa uniongelmia ja tuntemuksia, että on väsynyt, vaikka on juuri herännyt. 

Monet ovat kysyneet, miten jaksan sellaista arkea, jossa käydään noin 20 tuntia viikossa töissä, opiskellaan, treenataan ja vielä eletään parisuhteessakin. Pysähdyin vähän aikaa sitten miettimään tätä kysymystä ja päädyin lopulta pohtimaan päivärutiinejani ja sieltä vastaus kaikkeen löytyikin; nukun joka yö vähintään kahdeksan tuntia. Pidän myös unirytmini suhteellisen säännöllisenä ja pyrin ennakoimaan tilanteita, joissa minun pitää herätä poikkeuksellisen aikaisin tai valvoa myöhään. Kuten treeneissä ja ruokailuissakin, suunnitelmallisuus on kaiken perusta.

Työskentelen tavaratalossa ja työvuorojeni alkamisajat vaihtelevat aina aamukuuden ja iltapäiväviiden välillä. Kaikki viikon vuorot eivät ole aamuvuoroja tai iltavuoroja, vaan samalla viikolla saattaa olla aamua, iltaa ja kokopäivävuoroa. Vähäiset koulupäiväni alkavat yleensä kymmeneltä, kahdelta tai neljältä eli suhteellisen myöhään. Jos iltavuoropäivinä nukkuisin puolillepäivin ja aamuvuoropäivinä heräisin ennen kukonlaulua, olisin väsähtänyt jo aikoja sitten. Sen sijaan yritän pitää itseni kiinni järkevässä vuorokausirytmissä, jotta iltaisin nukahtaminen on helppoa ja aamulla herääminen edes hitusen helpompaa.


Rakastan valvoa myöhään, katsella telkkaria, neuloa sukkia ja rentoutua vain löhöilemällä. Olen selkeästi kuitenkin tullut vanhaksi, kun puoli yhdentoista aikaan alkaa silmät lurpsahtaa kiinni ja uni voittaa. Toisaalta tämä on todella hyväkin asia, sillä silloin rytmissä pysyy luonnostaan kiinni. Toki tykkään myös aamuisin nukkua pitkään, mutta se tarkoittaa järkevissä rajoissa pitkään; kymmenen on jo todella pitkään. Vuodessa alle kymmenenä aamuna nukun yhteentoista, muuten pyrin heräämään viimeistään kymmeneltä, vaikka olisi vapaapäivä. Näin rytmi ei pääse vapaapäivien aikana kääntymään ihan päälaelleen, vaan illalla on helppo kömpiä kymmeneltä nukkumaan, jos kello soi aamulla kuudelta.

On paljon ihmisiä, jotka valittavat, että heillä ei ole aikaa kaikelle, mille haluaisivat. Silti vapaapäivinä saatetaan nukkua iltapäivään saakka ja illalla istua yömyöhään tietokoneen ääressä. Silloin päivästä menee väistämättä iso siivu hukkaan, sillä esimerkiksi kavereiden tapaaminen keskiviikon ja torstain välisenä yönä kello yksitoista on haasteellisempaa kuin että nousisit aamulla vaikkapa yhdeksältä ja näkisit heitä heti aamupäivästä. Kun herää ajoissa, on päivän aikana paljon enemmän aikaa tehdä niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä.


Entä kun nukkuu huonosti tai yöunista tulee väistämättä liian lyhyet? Satsasimme tänä vuonna uuteen sänkyyn, joka on varmasti ollut tämän vuoden paras sijoitus. Kun selän alla on hyväntuntuinen sänky ja pää asettuu sopivasti tyynylle, ollaan jo pitkällä. Huomasin loppuvuodesta, että nukuin huonosti ja unenpäästä kiinnisaaminen oli haastavaa. Lopulta diagnosoimme sen yli 20 vuotta vanhan sänkymme syyksi ja suuntasimme ostoksille. Nykyään ei tarvitse kuin kellahtaa sänkyyn ja uni tulee kyllä alle kymmenessä minuutissa, vaikka tarkoituksena olisi ollut vielä höpötellä päivän kuulumisia tai lukea kirjaa - erittäin kannattava sijoitus siis!


Olen huomannut, että unenlaatuun vaikuttaa myös se, mitä suustansa pistää alas, miten paljon liikkuu päivän aikana sekä miten paljon stressaa seuraavasta päivästä. Esimerkiksi kesällä kun söin mitä sattui, se heijastui väkisin uneen; yöllä oli jano, olo oli huono, piti käydä vessassa ja nukkuminen oli levotonta. Lisäksi tiedän, että jos seuraavana päivänä on jokin paljon muistettavaa tai muuten vain panostettavaa vaativa tehtävä, kannattaa ajatukset purkaa ennen nukkumaanmenoa. Itse teen aina tärkeistä asioista listan (koska olen listaihminen henkeen ja vereen), jolloin tiedän, että kaikki tärkeä on nyt muistissa. Tällöin asiat eivät pyöri mielessä ja tiedän, että aamulla voin vain napata listan mukaani ja siinä on kaikki tarvittava. Sama pätee myös esimerkiksi tavaroiden pakkaamiseen; jos olen lähdössä matkalle, en jätä pakattavaa enää aamuksi, koska varmasti jotain unohtuu. Myös eväät voi laittaa jo illalla valmiiksi kaappiin, niin niistäkään ei tarvitse aamulla murehtia.

Toisinaan unet vain jäävät syystä tai toisesta liian lyhyiksi, vaikka kuinka pyrkisi nukkumaan riittävästi. Itselleni seitsemän tuntia on ehdoton minimi, jolla jaksan seuraavan päivän, mutta seuraavana iltana pitää päästä aikaisin nukkumaan. Jos yöunet kutistuvat vielä alle seitsemään tuntiin, nukun päiväunet töiden tai koulun jälkeen. Enkä tarkoita nyt mitään tuntien päiväunia, vaan maksimissaan 30 minuutin päivätorkkuja, jotka sopivasti piristävät ja saavat minut luulemaan, että nyt jaksan paremmin loppupäivän. Jos nukkuisin monta tuntia keskellä päivää, yöunet siirtyisivät jälleen ja seuraavana päivänäkin olisi nukuttava päikkärit. Näin yöuni olisi pirstaloituneena moneen osaan; uniin yöllä ja päivällä.

Jaksamiseni salaisuus on siis uni - riittävä ja laadukas uni. Kun syö hyvin, pysyy järkevässä vuorokausirytmissä, nukkuu hyvässä sängyssä, unohtaa stressaamisen eikä venytä päikkäreitä kokopäivän mittaisiksi, jaksaa varmasti paremmin. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tämän postauksen vinkkejäni, mikäli uni ei tule silmään tai unenlaatu on kovin heikkoa.

Millaisia keinoja teillä on hyvään uneen? Nukutteko yleensä hyvin ja jos ette, niin mistä arvelette sen johtuvan?

maanantai 2. lokakuuta 2017

Dietillä on tylsää, koska ei saa syödä mitään


Läheiset kärsivät, kun yksi on dietillä, sillä eihän sen aikana voi järjestää illanistujaisia, käydä kaupungilla tai kahvitella sadepäivänä. Dietillä vain käydään salilla eikä syödä oikeastaan mitään - tylsää. Eikä diettailussa edes ole mitään järkeä, koska elämästä pitää nauttia eikä nipottaa jokaisesta suupalasta.

Mitä järkeä sitten on diettailla? Ensinnäkin tykkään nimittää "diettiäni" ennemmin valmennukseksi, sillä se herättää ihmisissä vähemmän negatiivisia tunteita. Se on valmennus, jossa minulle on annettu treeni- ja ruokaohjelmat, joiden mukaan saavutan tavoitteeni. Ruokaohjelma aiheuttaakin eniten kysymyksiä, vinoilua ja naurahtelua, sillä sen olemassa olon monet huomaavat - harva huomaa, miten treenini ovat salilla muuttuneet.


Syön tavallista ja monipuolista ruokaa ohjeen antamien määrien mukaan. Osassa ruuan vaa'an kautta käyttäminen herättää hilpeyttä, sillä onko se nyt niin grammalleen tarkkaa? Yllätyin dietin alussa, miten paljon silmämääräinen arvio voikaan heittää todellisesta ja kuinka raakapaino on erilainen kuin valmiin ruuan paino. Kuitenkin selkeät ohjeet auttavat siinä, että syön oikean määrän oikeita ruoka-aineita ja voin luottaa siihen, että kehitystä syntyy ajan kanssa. Ennen Bikini Challengen alkua olin aika nuutunut ja tuntui, ettei töiden jälkeen jaksanut tehdä oikein muuta kuin ottaa rennosti. Tuli syötyä mitä sattuu ja milloin sattuu eikä liikkuminenkaan napannut, kun energiat olivat vähissä. Nyt koko valmennuksen ajan minulla on ollut energinen ja hyvinvoiva olo, töiden jälkeen jaksaa lähteä vielä treenaamaan eikä nälkä vaivaa missään kohtaa päivää. Olen niin onnellinen tästä fiiliksestä!

Ruokavalion noudattaminen ei myöskään tarkoita sitä, ettenkö voisi viettää aikaa yhdessä rakkaideni kanssa. Totta kai ruokaileminen kuuluu usein rentoihin illanviettoihin, mutta toistaiseksi en ole kokenut tarvetta lipsua omasta ruokavaliostani. Olen nytkin perheeni luona kylässä monta päivää ja kahvittelin myös muiden sukulaisteni kanssa, enkä syönyt mitään ylimääräistä. On ihanaa saada tukea läheisiltä ja nähdä, miten he haluavat tsempata! Silti söin perjantai-iltana pizzaa, kun toisillakin oli lämpöisiä leipiä. Sunnuntaina kävimme shoppailemassa Ideaparkissa ja ruokailimme kaikki yhdessä aivan ruokavalion mukaisesti. Kyse on siis lähinnä siitä, mitä pizzansa päälle valitsee ja minne menee ruokailemaan. Myös ajatus siitä, etteivät kaikki voisi syödä "diettiruokaa" on väärä, sillä savustettu lohi, perunat ja salaatti maistui kyllä ihan koko perheelle samanlaisena.








Etenkin moni perheellinen ajattelee, ettei voi lähteä mihinkään valmennukseen, sillä ei jaksa kokata itselleen eri ruokia kuin perheelleen. Tietenkään muiden perheenjäsenten ei tarvitse luopua omista herkuistaan ja he voivat syödä nakkikastiketta tai kermakastiketta lihapullien kanssa toisinaan, mutta pääosin juuri esimerkiksi Bikini Challengen ruokavaliota on helppo noudattaa kyllä kenen tahansa. Ruokavaliossa ei ole mitään kummallista, siitä on vain jätetty ylimääräiset pois. Voihan vaikka paistaa kilon jauhelihaa, ottaa siitä oman osuutensa erilleen ja heittää muille vähän vehnäjauhoja sekaan ja tehdä näin muiden ruuan kastikkeen muotoon - helppoa!

Plussaa FitFarmin valmennuksissa on ehdottomasti myös se, että ne eivät todellakaan ole mitään nälkäkuureja. Ruokaa saa syödä kyllä paljon, sillä puhdas ruoka ei pääse lihottamaan. Dietti sana usein aiheuttaa ihmisissä sen, että kuvitellaan diettaajan syövän vain rahkaa ja kanaa, vaikka valikoima on oikeasti todella laaja ja monipuolinen. Itse kuitenkin tykkään tehdä isomman satsin ruokaa kerralla niin ei tarvitse joka päivä kokata ja ruokakippo on vain helppo ottaa kaapista, kun ruoka-aika koittaa. Lisäksi on hyvä, ettei ole nälkää (kuten oletan joillain pussikeittodieteillä olevan), sillä silloin ei tule sorruttua hetkellisiin mielitekoihin ja tyhjennettyä karkkipussia vain koska maha kurni.

Paita Vero Moda / Kauluspaita JC / Housut Vero Moda / Kengät Dinsko / Takki Lindex

Valmennuksen aikana olen myös huomannut, miten iso rooli ruualla on kavereiden tapaamisessa. Tuntuu, että ei voida lähteä vain kahville tai teelle, vaan kyytipojaksi täytyisi aina saada joku herkku - jonka maku kuitenkin unohtuu nautiskella, kun hölpöttää niin innoissaan kuulumisiaan toiselle. Tiedän toki itsekin, miltä tuntuu, kun on kahvittelemassa ja omalla lautasella komeilee herkullinen kakkupala ja toisella on pelkkä juoma. Tulee äkkiä olo, että miksi olen tällainen sokerihiiri, enkö olisi voinut jättää kakkua vitriiniin. Kuitenkin välillä on ihan ok herkutella, eikä siitä kannata kantaa huolta, jos toiselle ei juuri sillä kerralla maistu.


Ja herkuttelinhan minäkin ihanan ystäväni läksiäisiltana! Kyseessä oli vapaa-ateria, jonka saimme viime viikolla syödä. Nautiskelimme juustotikkuja, kerroshampurilaiset sekä irtokarkkeja hyvällä omallatunnolla ja sitten palasimme takaisin ruotuun. Kuvittelin etukäteen, että karkit maistuisivat paljon paremmilta ja koukuttavammilta, mutta ihan samoiltahan ne maistuivat kuin ennenkin. Pelkäsin myös, että herkutteluhetki saa aikaan sen, että haluan seuraavana päivänäkin jotain hyvää, mutta miten kävikään; ei tehnyt mieli mitään ruokavalion ulkopuolelta. Itsekuri on selkeästi kehittynyt tänä aikana.

Nyt olen siis valmennuksen puolessa välissä ja edelleen into ja motivaatio ovat korkealla, huippua! Millaisia ennakkoluuloja olette kohdanneet ruokavalioihinne liittyen? Millaisia ajatuksia sinussa herättää, jos joku kertoo noudattavansa tarkkaa ruokavaliota ja kieltäytyy kakkupalasta?

lauantai 30. syyskuuta 2017

Kööpenhaminan nähtävyydet, joita ei kannata ohittaa

Nyhavnin satama, Pieni Merenneito -patsas, Tivoli, Strøget ja Amalieborgin linna kuuluvat ehdottomasti must see -listan kärkeen, kun lähdetään lomalle Kööpenhaminaan. Kyytipojaksi täytyy tietenkin valita mereneläviä sekä smörrebrødejä.

Ehdoton suosikkini Tanskan matkallamme oli Nyhavin satama. Olisin voinut ihastella tuota kauniin värikästä poukamaa loputtoman kauan. Vanhoja veneitä, värikkäitä taloja, paljon ruokakojuja ja iloisia ihmisiä. Tunnelma oli täydellinen loman aloitukseen <3 Muistan, kuinka olen ensimmäisen kerran maantiedon kirjassa joskus alaluokilla ihastellut tuota satamaa ja miettinyt, että sinne kun joskus pääsisi. Täytyy sanoa, että paikka oli kaiken odottamisen ja haaveilun arvoinen.

Nyhavn sijaitsee noin kahden ja puolen kilometrin päässä Kööpenhaminan keskustasta, joten lähdimme matkaan kävellen tarkoituksenamme syödä matkalla. Matkalle ei kuitenkaan osunut alun paria ravintolaa lukuunottamatta yhtäkään ruokapaikkaa ja meillä alkoi olla aikamoinen nälkä puoli viideltä, kun aamupala oli nautittu aamuyhdeksältä.. Onneksi löysimme kuitenkin ihanan ja tunnelmallisen ruokapaikan, josta saimme ostettua todella maukkaat lohiannokset. Voitte kuvitella, miten hyvältä maistuukaan sitruunalla maustettu lohi sekä perunat pinaattipedillä, kun on odottanut ruokaa koko päivän! Ravintolaamme Havfruenia voin kyllä lämmöllä suositella, vaikka annoksen hinta olikin hieman suolainen, noin 30 euroa, mutta noissa maisemissa hyvällä palvelulla varustetussa ravintolassa voi lomalla vähän pröystäilläkin :)



Nyhavnista jatkoimme matkaa kohti Pientä Merenneitoa. Patsaalle oli Nyhavnista noin puolentoistakilometrin matka ja pienten harhailujen jälkeen pääsimme oikeaan paikkaan. En hämmästynyt patsaan pienuudesta, vaan paikasta, jonne se oli sijoitettu; patsas oli rahtisataman viereisessä puistossa kivikkoisella rannalla. Ei mitenkään kaunis paikka noin kauniille patsaalle. Sijainti selittänee myös sen, miksi patsas on niin monta kertaa turmeltu. Se oli kuitenkin aikuisen naisen kokoinen patsas ja juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Hieno patsas hassulla paikalla! Suosittelen käymään täälläkin, sillä onhan se maailmankuulu.

Matkalla Nyhavniin ja Merenneitopatsaalle kuljimme myös Amalieborgin linnan ohitse ja pysähdyimme hetkeksi aukiolle ihastelemaan rakennuksia. Vartijat aloittivat jonkinlaisen vuoronvaihdon, sillä he marssivat jonossa ympäri aukiota ja puhuttelivat toisiaan. Linnaan ei ole turistien mahdollistakaan päästä ja tanskalaisiakin on päässyt sinne vain kourallinen, mutta aukiolle ei ole mitään estettä mennä ihastelemaan rakennuksia.

Kaiken kiertämisen jälkeen olimme jo aika poikki matkustamisesta ja kävelystä, joten suuntasimme hotellille lämpimään suihkuun ja nukkumaan. Seuraavan päivän aioimme pyhittää Euroopan pisimmällä kävelykadulla, Strøgetilla kävelylle sekä Tivolissa vierailulle. Ennen Strøgetia kävelimme kaupungintalon ohitse, jonka pihamaa keräsi paljon turisteja. Ostoskatu alkoi lähes heti rakennuksen vierestä ja jatkui useita kilometrejä. Kadun varrelta löytyi kaikki kaupat, mitä vain osasi kuvitella aina tavallisista Vero Modan liikkeistä Hilfigerin myymälöihin. Shoppailla emme juurikaan jaksaneet, sillä hintataso ei näyttänyt sen edullisemmalta kuin Suomessakaan. Postimerkkejä ja postikortteja ostaessamme saimme kuitenkin hämmästyä; kuusi korttia ja merkkiä kustansivat 20 euroa! Yksi postimerkki maksoi yli kolme euroa, vaikka korteilla oli hintaa vain alle euro - noh, Tanskassa posti kulkee lauantaisinkin, joten kai se jotenkin täytyy rahoittaa..


Söimme todella maukkaat pizzat hotellimme vieressä sijaitsevassa Frascati-ravintolassa. Edelliseen lounaaseen verrattuna parasta oli, että hinta oli edullinen, kun pizzan sai jo kymmenellä eurolla ja se oli todella hyvää. Suosittelen lämmöllä myös tätä ravintolaa. Arvelimme, että Tivolissa saattaa olla todella paljon ihmisiä ravintoloissa, joten päätimme hieman ennakoida ruuhkia.

Tivoliin pitikin jonottaa hetki ja ostimme vain sisäänpääsyn, sillä huvipuistolaitteet eivät nyt kiinnostaneet. Tivolissa oli kuitenkin paljon nähtävää ilman rannekeitakin, sillä alueelta löytyi kauniita puistoja, pikkuisia kujia, ihania ruokakojuja (yhdestä sain aitoja churrojakin, ihan huippua!), tekolampi, vanha linna ja kauniita kukkaistutukisa. Tunnelma oli kerrassaan rento ja aloin ymmärtää, mitä tanskalaisten hyggeily tarkoittaa.

Smörrebrødejäkin ehdimme syödä Strøgetin varrella olevassa kahvilassa. Olin kuvitellut leivät hyvin erilaisiksi kuin ne lopulta olivat, mutta maistuivathan nuo väärästä olettamuksesta huolimatta. Hintaa leivillä oli aika paljon (reilu 10 euroa) siihen nähden, että kyseessä oli tavallinen vaalean leivän siivu, jonka päällä oli majoneesia, graavilohta, salaattia ja tomaattia. Maku oli kuitenkin todella hyvä!

Kokonaisuudessaan Kööpenhaminassa oli paljon nähtävää ja koettavaa. Suosittelen ehdottomasti vierailemaan siellä, mikäli mielii matkailla suuressa kaupungissa, jossa on helppoa liikkua kävellen paikasta toiseen. Suosittelen varaamaan ainakin kaksi päivää yleisimpien nähtävyyksien kiertämiseen, kolme päivää on tietenkin aina plussaa, jolloin voi kierrellä vähän enemmän. Me saimme kuitenkin kahdessakin päivässä paljon irti Kööpenhaminasta ja palaamme sinne varmasti joskus uudelleen. Kööpenhaminan jälkeen siirryimmekin Jyllantiin - oikeaan Tanskaan - ja pääsimme näkemään uusia ja kauniita maisemia aina länsirannikkoa myöten. Näistä tunnelmista lisää myöhemmin kuvien kera!

Mikä paikka vaikuttaa mielenkiintoisimmalta? Oletko itse joskus ajatellut vierailla jossakin näistä Kööpenhaminan kohteista? :)

tiistai 26. syyskuuta 2017

Blogin ensimmäinen videopostaus

Heippa ihanaiset! Se olisi blogihistoriani ensimmäisen videopostauksen aika, joten ottakaa mukava asento ja katsokaa, miten kävi kameraa jännittävälle bloggaajalle ;) Ja antakaahan palautetta, miten meni!


Mitä teille kuuluu? Mihin olette viime aikoina käyttäneet aikanne? :)

torstai 14. syyskuuta 2017

Mistä on rautainen itsekuri tehty?

Koulu on startannut, työt opintojen ohella jatkuvat (ja miulle on luvassa ihan uusia haasteita siellä!) ja arki kaikenkaikkiaan on alkanut syksyn tullen. Takana on myös kesän pöhöttynyt ja väsynyt olo, sillä alotin elokuun lopussa FitFarmin Bikini Challenge -valmennuksessa ja se on antanut miulle valtavasti energiaa jaksaa arjessa. Viime viikot ovat näyttäneet hieman samalta kuin viime kevään kiireiset ajat, kun tein sataa hommaa yhtä aikaa. Jälleen tässä vannon, että en enää ahnehdi liikaa puuhaa itselleni - tässä asiassa miulla ei ole rautainen itsekuri, mutta mitä tulee ruokavaliossa pysymiseen..

Bikini Challengella eli BC:llä on tarkka ruokavalio, jota noudatetaan. Samoin treeniohjelmat ovat tarkat ja paketista löytyy kaikki tekniikkavideoista korvaaviin liikkeisiin, joten valmennuksessa on vaivatonta olla. Ruokavalio on kuitenkin yksi suuri tekijä, jonka avulla muutoksia saadaan aikaan. Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että olen toisinaan melkoinen herkkuhiiri ja voisin syödä makeaa mahan täydeltä. Kesän aikana sain kuitenkin huomata, että epäsäännöllisesti syöminen sai aikaan laiskan ja vetämättömän fiiliksen. Tämä olo on kuitenkin vaihtunut energisyyteen ja iloisuuteen valmennuksen myötä.

Monelle ruokavaliossa pysyminen on haasteellista; ajatellaan, että "en saa syödä sitä enkä tätä, täytyy syödä vain tuota ja tuota". Minulle oli alusta lähtien selvää, että kun valmennukseen lähdetään, se tehdään täysillä eli ei lipsuilla ruokavaliosta eikä sovelleta. Valmennuksen kolmas viikko on nyt lopuillaan enkä ole lipsunut kertaakaan (okei, yhden kerran unohdin syödä aterian pähkinät, mutta se ei taida maata kaataa)! Karkkeja tai muitakaan herkkuja ei ole tehnyt ollenkaan mieli, sillä ruokaa on ollut riittävästi ja tasaisin väliajoin. Naposteluun ei ole siis tarvetta.

Mitä sitten tapahtui yhdessä yössä, sillä ennen BC:n alkua söin kyllä vähintään yhden namin tai suklaapalan joka toinen päivä ihan vain "koska mä voin"? Yön aikana tapahtui päätös. Päätös pysyä ruokavaliossa ja olla syömättä herkkuja. Se on periaate. Mitä järkeä on lähteä mukaan valmennukseen, jos haluaa leffaillan tullen vähän maistella irtokarkkeja kumppanin pussista tai anopin kahvipöydässä ei osaa sanoa herkuille ei? Eihän se kenenkään maata varmasti kaada, mutta äkkiä joka toinen ilta on leffailta. Lisäksi valmennus on kymmenen viikon tiukka rutistus, eiköhän se aika pärjätä ilman lipsumisia?

Viimeisen kolmen viikon aikana työpaikallamme useampi työtoveri on tuonut läksiäiskarkkeja kasapäin ja karkin tuoksu leijailee toimistossa koko ajan. Mutta ei tee mieli, koska olen sitoutunut projektiini ja haluan saavuttaa tässä mahdollisimman hyvät tulokset - en pilata mahdollisuuksiani siksi, että mutustaisin karkkeja. Ja onhan se ollut hienoa kuulla, kun työkaveri sanoo, että "nostan kyllä hattua itsekurillesi", kun kieltäydyn nameista. Ja ei, kukaan ei ole kummastellut päätöstäni eikä pahastunut siitä, että olen kieltäytynyt - tätähän moni usein pelkää, että loukkaako talon emäntää, jos ei syö tarjottavia. Sanoo vain, että "Kiitos, mutta miulla on nyt valmennus, jossa on tiukka ruokavalio enkä voi syödä ylimääräisiä, vaikka ruuat näyttävätkin hyvältä".

Rautainen itsekuri on siis tehty päätöksestä ja periaatteesta. Päätös siitä, että sitoutuu omaan projektiinsa täysillä ja periaate siitä, että toimii ohjeiden mukaan eikä sooloile. Päätösten ja periaatteiden pitäminen ei välttämättä ole helppoa, ellei asiaa ole ajatellut siltä kannalta, että ne on tehty noudatettaviksi. Minulla on muitakin periaatteita; en esimerkiksi ohita liikenteessä autoja, ellei ole pakko. Olen myös päättänyt, etten osta H&M:ltä vaatteita, koska niiden laatu on surkea. Ja molempia noudatan; en ohittele ja aiheuta vaaratilanteita enkä shoppaile huonolaatuisia rytkyjä. Hyvin erilaiset asiat, mutta molempia on helppo noudattaa, kun ne lähtevät omasta halusta ja tahdosta toimia tietyllä tavalla. Kokeilkaa vaikka!

Mistä sinun itsekurisi on tehty? Millaisia vinkkejä antaisit muille?