tiistai 23. toukokuuta 2017

Kun palaan kotiin

Ihanaa olla taas Bloggerissa ja ylipäätään bloggaamisen parissa. Kevääni oli melko kiireinen, eikä motivaatiota bloggaamiseen löytynyt yhdestä jos toisestakaan syystä, joten olen viettänyt hiljaiseloa kaksi kuukautta. Kaksi kuukautta sitten irtisanouduin So-upilta ja päätin, että keskityn hoitamaan koulujutut kuntoon ennen Bloggeriin muuttamista - ja nyt olen muuttanut eikä postausidealista ole mitenkään lyhyimmästä päästä! Motivaatiotakin on ihan uudella tavalla, huippua olla täällä teidän kanssa <3

Asukuvatkin ovat jo todella vanhat, sillä niiden ottamisen aikaan oli vielä lumi maassa, mutta miusta ne kuitenkin onnistui suhteellisen kivasti, joten julkaisen ne nyt äkkiä ennen tulevia kevät- ja kesäkuvia. Äsken kävinkin lenkillä kameran kanssa, nautin auringosta, haistelin kesää ja fiilistelin kaikkea tätä lämpöä. mikä Joensuun on vallannut. Lämpömittarikin näyttää +23,3, mikä on ehdottomasti tämän kevään korkeimpia lämpötiloja - ja miulla on vapaapäivä kerrankin, kun paistaa aurinko!



Mitä muuta sitten kuuluu kuin blogi-innostusta? Kävin viimeisessä graduohjauksessa eilen ja nyt sitten olen ilmeisesti pätevä kirjoittamaan graduni. Tavoitteenani oli aluksi saada gradu valmiiksi marraskuuhun mennessä, mutta sittemmin aloin pohtia, miksi vitkutella niin kauan, kun tavoiteajan voi asettaa kesäloman alkuun. Näin ollen 21.7. toivon kaiken olevan valmista ja pääsen nauttimaan kolmen viikon kesälomasta ilman ajatustakaan koulujutuista <3

Lisäksi kiireisen kevään selittivät 110 suoritettua opintopistettä, joiden tekemisen ohella olen viettänyt vielä Citymarketin kassan takana noin 15-20 tuntia viikossa. Lisäksi suoritin opetusharjoittelun Norssilla ja koin saaneeni siitä mielettömän paljon eväitä tulevaisuutta ajatellen. Haluaisin jo niin kovasti valmistua ja päästä työelämään - välillä on vähän puuduttavaa opiskella ja tehdä töitä. Mutta tiedän, että kaikki ahkeruus palkitaan, kun paperit on kourassa ja pääsee suunnittelemaan oman kodin hankkimista, työnhakua ja vaikka mitä muuta :)


Ihana Mikko on jaksanut minua koko rankan kevään, vaikka välillä olen ollut sellainen äkäpussi ja laiskamato, etten kehtaa edes kertoa teille. Nyt yritänkin siis panostaa vähän enemmän kotiaskareisiin ja löytää yhteistä aikaa meille, kun keväällä aika oli aika tiukilla. Ensi viikonloppuna suunnataankin Kolille ihailemaan maisemia, syömään hyvin ja rentoutumaan Spahan - voi miten jo odotankaan sitä! <3

Olen myös todenteolla innostunut taas salitreenistä ja intoa puhkuen olen lähtenyt joka kerta treenaamaan. Uusi treeniohjelma motivoi paljon, sillä mukana on vanhoja tuttuja liikkeitä sekä muutamia uusia. Myös ruokapuolella on mennyt hyvin ja ollaan keskitytty syömään terveellistä ruokaa ja alotettiin jopa herkkulakko, jonka on tarkoitus loppua juhannuksena. Saa nähdä, kuinka käy, mutta tyytyväinen olen siihenkin, etten nyt joka viikko mässyttäisi herkkuja!


Nyt täytyykin suunnata pakkaamaan salikamppeet, sillä Mikko pääsee kohta töistä ja mennään treenaamaan. Tänään hankintalistalla on myös uusi tietokone vanhan ja melkoisen hitaan tilalle, joten seuraavan postauksen kirjoittelenkin jo uudella masiinalla!

Mitä teille kuuluu? Vieläkö matkaatte blogini mukana? :)

Diagnoosina neuloosi

Kiireisen arjen keskellä on tärkeää osata myös rentoutua. Olen aina tykännyt käsitöiden tekemisestä sekä askartelusta - jopa niin paljon, että olen leikilläni haaveillut omasta askarteluhuoneesta sitten, kun meillä on oma koti! Tällä hetkellä minulle kuitenkin riittää alue sohvannurkasta sekä isot laatikolliset lankoja sekä askartelutarvikkeita. Vaikka skräppäämisestä paljon tykkäänkin, haluan tässä postauksessa keskittyä neulomiseen!

Viime vuonna näihin aikoihin kuulin ystäväni odottavan ensimmäistä lastaan. Pohdin heti, että haluaisin tehdä pikkuiselle jotain omin käsin, mutta jäin kuitenkin odottelemaan tietoa tulokkaan sukupuolesta. Kun tulokas varmistui tytöksi, laitoin puikot heilumaan ja ylitin itseni useampaan kertaan, nimittäin neuloin tytölle neuletakin, villasukat sekä lapaset. Lapaset ja villasukat olivat suhteellisen helppoa perushommaa, mutta villatakissa piti alkaa jo ihan ajattelemaan - eikä hommaa tietenkään helpottanut se, että tein takkia eripaksuisesta langasta ja erikokoisilla puikoilla kuin ohje neuvoi. Haastetta, mutta ainakin minun silmääni siitä tuli ihan kiva!


Haasteiden kohtaaminen neuletakissa antoi minulle kuitenkin jonkin kaipaamani lisäbuustin neulomiseen, sillä löysin itseni ostamasta erivärisiä lankoja elämäni ensimmäisiin Anelmaisiin. Olimme äitini kanssa ihailleet niitä keväällä ja kuvittelin mielessäni, miten onnelliseksi äiti tulisi, jos tekisin hänelle sellaiset sukat. Pieni epävarmuus kuitenkin kolkutteli takaraivossa, sillä en ollut koskaan tehnyt kirjoneuletta - saati muuten niin vaativia sukkia. Luin kuitenkin ohjeen läpi ja päätin ryhtyä hommiin.

Ensimmäiset sukat opettivat minulle ainakin ohjeenlukutaitoja sekä purkutaitoja, mutta en olisi voinut olla ylpeämpi lopputuloksesta. Olin kuin tulisilla hiilillä kaksi viikkoa sukkien valmistumisen jälkeen, kun odotin äidin ja isän kesälomaa, jolla he suuntasivat Joensuuhun. Neuloin samaan aikaan myös isälleni Scanian logolla varustettuja villasukkia, enkä lopulta malttanut pitää niitäkään piilossa, kun vanhempani sitten Joensuuhun tulivat, vaan annoin ne testattavksi. Äitin ja isin ilmeethän olivat kaiken sen työn ja vaivan arvoiset - siitä kai se kipinä sitten jäikin lopullisesti.


Pian huomasin neulovani polvisukkia jo itsellenikin, kalasukkia Mikolle (joita sain muuten myös purkaa kerran jos toisenkin..), nilkkasukkia siskolle sekä joululahjasukkia ystävälleni. Puikot heiluivat vain illasta toiseen ja en olisi millään malttanut mennä monenakaan iltana nukkumaan, kun "tekisin vielä tämän yhden kohdan". Huomasin, että neulominen rauhoittaa mukavasti illalla, auttaa keskittymään kännykän sijasta televisio-ohjelmaan, joka taustalla pyörii sekä pitämään sormet poissa karkkikipolta. Huomasin, miten mukavaa ja rentouttavaa neulominen oikeastaan on.


Nyt olen pitänyt taukoa muutaman viikon neulomisesta ja täytyy sanoa, että tänä iltana alkavat taas kyllä puikot kilkattaa ja keskeneräinen lastensukka ystäväni pojalle saa luvan valmistua. Olen tehnyt myös parit sukat tilauksesta, mutta en osaa mieltää sitä mitenkään työksi, sillä neulominen ei tunnu pakkopullalta tai siltä, että "vielä täytyy tehdä tälle sukalle pari", vaan se koukuttaa ja vie ajantajun mennessään. Vaikka olen toki neulonut esimerkiksi lapasiakin, villasukkarakkaus on niin syvä, että niitä voisin vääntää kerta toisensa perään yhä erilaisissa malleissa. Lisäksi se on minun ja äitini yhteinen harrastus ja bongailemme mitä ihanampia malleja netistä ja lehdistä!

Onko ketään muuta neulomiseen hurahtanutta? Miten te tykkäätte rentoutua iltaisin? :)

My Day - tuli pari muuttujaa

Sain jonkin aikaa sitten MyDay-postaustoiveen ja päätinkin toteuttaa sen perjantaista. Sinänsä osuva päivä, että perjantai ei kyllä mennyt ihan juuri suunnitelmien mukaan, mutta lopulta sekin kääntyi hauskaksi tapahtumien sarjaksi, jolle voi naureskella myöhemmin! Tässäpä sitä siis tulee :)

Perjantai 3.3.2017

7.55 Kello soi ja päätän jäädä vielä loikoilemaan, sillä väsyttää, eikä minulla ole heti aamusta menoa minnekään. Toivotan silti huomenet Mikolle, jonka on pakko nousta valmistautumaan koulupäivään.

8.25 Mikko tulee sanomaan heipat ennen kouluaan ja minä päätän, että olen nukkunut tarpeeksi. Joskus se 30 minuuttiakin tekee ihmeitä!

8.30 Selaan pikaisesti Facebookin, Snäpin, Instagramin ja Watsapp-viestit läpi. Maailmalla ei ole tapahtunut ihmeellisyyksiä, mutta onneksi Watsapeissa on piristävää ja kevyttä pohdittavaa.

8.35 Nousen ylös ja päätän soittaa kouluihin, joiden toivoisin osallistuvan graduuni tutkittavina henkilöinä. Selaan netistä numerot ja kirjaan ne ylös ennen soittamista.

8.45 En ole vieläkään soittanut yhteenkään kouluun, sillä mietin vain paniikissa, että miten voisin esittää asiani mahdollisimman selkeästi ja kiinnostavasti.

8.50 Kerään kaiken rohkeuteni ja soitan ensimmäiseen kouluun. Kukaan ei vastaa ja puhelu ohjautuu vastaajaan. Tyypillistä, näin miulle käy aina!



8.52 Soitan pienempään kouluun, jossa arvelen olevan välitunti meneillään ja opettajana toimiva rehtori voisi olla tavoitettavissa. Puheluun vastaa ystävällisen kuuloinen mies, joka antaa myöntävän vastauksen gradulleni! Tuuletan mielessäni ja päätän lähettää hänelle tarkemmat tiedot sähköpostilla.

8.55 Soitan seitsemään muuhun kouluun, joista vain yhdessä vastataan ja sieltäkin hyvin stressaantuneesti - soitin ilmeisesti keskelle kiireisintä hetkeä. Lupaan palata asiaan, mutta mielessäni valitsen jo toisen koulun, johon otan yhteyttä.

9.05 Avaan tietokoneen ja naputtelen kahdelle koululle sähköpostiviestin asiastani ja kerron, että yritin ensin tavoittaa heitä puhelimella. Kolmannelle koululle lähetän tarkemmat tiedot tutkimuksestani, jotta rehtori voi perehtyä niihin lomansa jälkeen.

9.20 Alan vihdoin syödä aamupalaa; Propudi, banaani ja itsetehtyjä chilipähkinöitä äidin tekemän marjamehun kanssa <3 Samalla jatkan viestittelyä ystäväni kanssa Watsapissa.

9.40 Menen pesemään naaman, meikkaamaan sekä laittamaan hiukset, sillä olen päättänyt käydä tänään pankissa ja illalla on vieläpä töitä, joten pieni ehostus ei ole pahitteeksi.

9.55 Puen ulkovaatteet päälle ja suuntaan autolle, jota ei onneksi tarvitse harjata, kun aurinko on sulattanut kaiken lumen.

9.58 Lähden ajamaan pihasta ja auto tuntuu jotenkin oudon jäykältä. Hellitän otetta ratista ja se alkaa välittömästi kääntyä oikealle. Eih, taasko on joku jarru jäätynyt. Päätän pysähtyä levikkeelle, joka on vain sadan metrin päässä kodistamme.

10.00 Kierrän auton ja huomaan, että oikea eturengas on aivan tyhjä. Mahtavaa, mitäs minä sille osaan tehdä. Soitan samantien isin päivystävään kriisipuhelimeen ja saan ohjeeksi, etten ainakaan saa ajaa autolla enää ja että rengas pitää vaihtaa. Kartoitamme vaihtoehtoja, kenelle voisin soittaa ja alan soitella Joensuussa asuvia miespuolisia tuttuja läpi. Kukaan vain ei ole puhelimen päässä.

10.15 Olen tonkinut auton takaluukun, yrittänyt irroittaa vararengasta takakontista sekä soittanut noin viisi kertaa vielä Mikollekin, josko hän pystyisi vastaamaan koulussa. Enhän edes muistanut, moneltako Mikko pääsee koulusta, joten aloin jo pohtia, pitääkö soittaa rengashuoltoon vai istua nököttää auton luona montakin tuntia. Ohi ajaa paljon autoja ja yritän ottaa heihin kontaktia, että tarvitsen apua, mutta näköjään olisi pitänyt viuhtoa kuin tuulimylly, että joku olisi tajunnut minun tarvitsevan apua.



10.30 Paikalle ajaa matkailuauto, jonka kuljettaja olisi tullut kysymään minulta reittiä kierrätyskeskukseen. Hän kuitenkin huomaa ahdinkoni ja tarjoutuu vaihtamaan renkaan. Otan avun kiitollisena vastaan ja yhdessä etsimme tarvittavat tavarat, höpöttelemme ja pian rengas onkin jo paikallaan!

10.45 Lupaan vastapalveluksena ajaa miehen edellä kierrätyskeskukselle samalla, kun menen hakemaan Mikon kyytiin, jotta voimme viedä renkaan paikattavaksi. Onneksi Mikon koulupäivä olikin näin lyhyt.

11.05 Olemme TT-renkaan pihassa ja saamme paikkausajan kolmeksi, jotta minä ehdin ensin päästä autolla töihin. En varsinaisesti ole mikään bussiliikenteen ystävä etenkään kiireisinä päivinä..

11.15 Päätän käydä pankissa tallettamassa mukanani olevat rahat, sillä se oli alunperin ollut tarkoitus, miksi ylipäätään lähdin liikkeelle. Pankissa ei onneksi ole jonoa, edelläni on vain kolme ihmistä.

11.20 Graduyhteistyökumppanini soittaa minulle, koska tietenkin olin sopinut ajan 11 ja 12 väliin, kun mitään erityistä ei pitänyt olla sillä aikaa. Sovimme, että hän soittaa minulle tunnin päästä uudelleen, vaikka tiedänkin silloin olevani koulussa.

11.35 Olemme kotona, haukkaamme vähän välipalaa ja nappaamme mukaan tarvittavat tavarat seuraaviin menoihin. Kynä ja kalenteri kouluun, ruoka ja avaimet töihin ja sitten vain menoksi.

12.00 Mikko jättää minut koululle ja kävelen aulaan odottelemaan tunnin alkua. Aulassa juttelen parin kaverin kanssa ja pian tunti jo alkaakin.

12.15 Ehdimme luokkaan ja kuulen ensimmäiset lauseet ennen kuin gradun tiimoilta soitellaan. Puhelussa hurahtaakin 25 minuuttia, mutta saamme asioita hieman järkeistettyä. Pieniä pohdinnan aiheita keskustelu antaa, mutta päätän murhetia niitä vasta myöhemmin.


12.45 Palaan luokkaan ja alamme parini kanssa kirjata jaksosuunnitelmaamme paperille. Tehtävä on helppo, sillä työ oli suunniteltu jo aiemmin ja nyt se piti vain kirjoittaa ylös sekä lyhyesti esitellä muulle luokalle.

13.45 Koulupäivä loppuu ja lähden kävelemään kohti parkkipaikkaa. Tapaan matkalla kaksi työkaveriani, joiden kanssa vaihdan pari sanaa opinnoista ja työkuvioista. Olipas kiva tavata tuttuja ja unohtaa hetkeksi pieni ärsytys, joka vallitsi gradun, koulun ja rikkoutuneen renkaan vuoksi.

13.55 Mikko odottaa minua parkkiksella ja lähdemme ajamaan kohti työpaikkaani. Ajamme vähän pidemmän kautta, jotta ehdimme höpötellä ja "kuluttaa ylimääräistä aikaa" ennen työvuoroa. Höpöttelyn tuloksena miulla on iloinen fiilis ja lähden hyvillä mielin töihin. Annan Mikolle pusun ja huikkaan vielä mennessäni, että "nyt aion syödä hyvin ja lopettaa murhetimisen, kaikkihan on ihan hyvin".

14.20 Kävelen taukohuoneeseen ja totean, että ruoka unohtui auton takapenkille eikä minulla ole näin ollen eväitä. Vaikka juuri päätin olla murhetimatta, alan nauraa päivän kommelluksille itsekseni. Onneksi olen töissä ruokakaupassa, joten eikun ostoksille.

14.30 Istun jälleen taukohuoneessa edessäni leipomosta ostettu suolainen piiras sekä karkkipatukka. Tiesin jo ostaessani, että olisin voinut varmasti valita jotain muutakin, mutta kai sitä joskus voi herkutella - ja vaikken olekaan koira, olin kyllä ansainnut herkkuni..

14.45 Työvuoro alkaa ja kävelen infopisteelle, jossa vietän seuraavat kolme tuntia ennen taukoa. Asiakkaita riittää, mutta onneksi meitä työntekijöitä on sopivasti.

17.45 Lähden 15 minuutin tauolleni. Katson nopeasti yläkerrassa, onko kukaan kaivannut minua, sillä puhelimeni ei toimi taukotilassa. Ei uusia viestejä, joten eikun syömään eväitä.

18.00 Palaan neuvontaan ja jatkan asiakkaiden palvelua.


19.45 Työvuoro loppuu ja Mikko on tullut hakemaan miut töistä. Rengas on korjattu ja korjaus kustansi vain 10 euroa! Siitä oli lopulta ollut jokin venttiilin tappi rikki ja korjaus oli nopea tehdä. Kiitän Mikkoa siitä, ettemme vieneet autoa minnekään Vianorille, kuten ensin ehdotin - taidettiin päästä hieman edullisemmin.

19.55 Soitan iskälle ja kerron päivän kuulumiset ja kyselen, miten heidän päivänsä on sujunut. Höpöttelemme hetken ja toivottelemme hyvät yöt.

20.05 Kävelemme Niinivaaran Pizzapojille ja tilaamme herkulliset pizzat. Totean, että tänään ei ole ruokapuoli mennyt ehkä ihan nappiin, mutta ei kai sen ihan joka päivä tarvitsekaan, joskus voi myös herkutella.

21.00 Pääsemme kotiin ja menemme suihkuun, jotta voimme alkaa katsella tallennukseen menneitä Salkkareita.

21.30 Loikoilemme sohvalla väsyneinä, päivästä huvittuneina ja onnellisina siitä, että kaikki on nyt hallinnassa. Minä iloitsen myös siitä, että rehtorit, joille laitoin gradustani sähköpostia, sanoivat olevansa innostuneita lähtemään mukaan projektiini. Katselemme Salkkarit loppuun ja toteamme, että taitaa olla aika mennä nukkumaan.

22.00 Pesemme hampaat, tarkistelemme, että ulko-ovet on kiinni ja levyt pois päältä (koska en voi nukkua, jos tätä rutiinia ei tehdä :D), höpöttelemme vielä hetken, annamme hyvänyönpusut ja käperrymme nukkumaan toistemme viereen. Unta ei tarvitse kahta minuuttia kauempaa odotella.

Sellainen oli minun perjantaipäiväni, mitä tykkäsitte MyDay-postauksesta? :) Onko muille sattunut mitään kommelluksia viikonlopun aikana?

Ruoka-aika: terveelliset pääruuat

Olipas ihana huomata, miten iloisia kommentteja edellinen Ruoka-aika -postaus kirvoitti - taitaa olla muillakin samaa ongelmaa kuin itselläni, ettei aina tahdo millään keksiä, mitä sitä tänään syötäisiin. Viimeksi tarkastelussa oli välipalavinkkejä, joten tänään keskitytään pääruokiin. Nämä lounaaksi ja päivälliseksi soveltuvat ruuat voi tehdä vähähiilihydraattisina tai kokonaan hiilarittomina ihan oman maun mukaan. Myös terveellisyyttä ja makua voi säädellä vaihtelemalla ruoka-aineita.

Luvassa on simppeleitä perusreseptejä hieman uudenlaisiksi sekä terveellisemmiksi tuunattuna. Nämä kuuluvat niihin pikaruokiin, joiden aineet löytyvät aina kaapista ja jotka pelastavat ne apuaa, koska ehditään kokkaamaan -hetket.

Herkullinen kalkkunamunakas (annos kahdelle)




Tarvitset:
4 kananmunaa
n. 4rkl vettä
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus chilijauhetta
3% fetajuustoa
5% Kadett-juustoa
n. 70g kalkkunaleikkelettä
n. 70g kirsikkatomaatteja
purkkiananasta oman maun mukaan

1. Sekoita kananmunat, vesi sekä mausteet kulhossa.
2. Viipaloi kalkkunaleikkele pieniksi suiroiksi ja raasta Kadett-juustoa mielesi mukainen määrä.
3. Lorauta pannulle hieman kasvipohjaista rasvaa ja kaada kananmunaseos pannulle.
4. Ripottele kalkkuna, fetajuusto, tomaatit ja ananakset kananmunaseoksen päälle.
5. Anna munakkaan hyytyä ja  lisää lopuksi Kadett-juusto munakkaan päälle.
6. Halkaise ja tarjoile heti lämpimänä!

Maailman nopein pizza (yksi annos)




Tarvitset:
1 täysjyvätortillapohja
2-3 rkl tomaattimurskaa tai ketsuppia
1 prk tonnikalaa (voit laittaa myös esimerkiksi 10% naudan paistijauhelihaa)
puoli rasiallista kirsikkatomaatteja
puoli purkkia ananaspaloja
kaksi valkosipulinkynttä
Kadett 5% -juustoa viipaleina
oreganoa maun mukaan

1. Levitä tomaattimurska tai ketsuppi täysjyvätortillan päälle.
2. Laita tonnikana, tomaatit ja ananakset pohjan päälle.
3. Siivuta Kadettia sopiva määrä pizzasi päälle (kuvassa on aika paksu kerros, huomattavasti vähempikin riittää!)
4. Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.
5. Kuori valkosipuli.
6. Tarjoile uunituoreena oreganon ja valkosipulin kruunatessa makuelämys.

Pizzapiirakka ilman hiilihydraatteja




Tarvitset:
2 rkl tomaattimurskaa tai ketsuppia
1 prk tonnikalaa
n. 100g kirsikkatomaatteja
puoli purkkia ananaspaloja
kaksi valkosipulinkynttä
Kadett 5% -juustoa viipaleina
oreganoa maun mukaan

1. Laita pieneen uunivuokaan pohjalle purkillinen tonnikalaa.
2. Kaada päälle hieman tomaattimurskaa tai ketsuppia.
3. Lisää ananakset ja tomaatit sekä juustoviipaleet.
4. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.
5. Murskaa päälle valkosipuli ja ripottele oreganoa. Syö heti!

Miltäs reseptit kuulostavat? Oletko kokeillut jotain vastaavaa tai menevätkö nämä testilistalle? :)

Ruoka-aika: terveelliset välipalat

Alkuvuoden aikana olen ehtinyt kokeilla montaa uutta reseptiä ja muokata sitäkin useampaa itselleni sopivammaksi - ja maukkaammaksi tietenkin ;) Koska alkuvuosi mentiin ilman sokeria ja vähäisillä hiilihydraateilla, reseptitkin ovat tereveellisiä, vähähiilarisia ja sokerittomia - mutta ihan mielettömän hyviä!

Kun ruokaa laittaa paljon, toivoisi, ettei siihen menisi ihan älyttömästi aikaa. Parasta näissä resepteissä onkin, että niiden valmistamiseen menee aktiivista ruuanlaittoaikaa maksimissaan 15 minuuttia eivätkä herkut ole uunissakaan 30 minuuttia kauempaa!

Ensimmäisessä osassa päätin keskittyä kahteen suosikkivälipalaani, joita voi nauttia aamulla, päivällä tai illalla mielensä mukaan. Seuraavassa osassa olisi sitten luvassa muutama pääruoka.

Kauraomenapaistos (söimme kahdestaan tämän annoksen välipalana)


Tarvitset:
3 keskikokoista tai suurta omenaa
3dl kaurahiutaleita
4 rkl rypsiöljyä
3 rkl steviaa
ripaus suolaa
kanelia maun mukaan
appelsiinin mehu

1. Viipaloi omenat ja asettele ne uunivuuan pohjalle tasaisesti. Ripottele päälle kanelia reilusti ja lorauta hieman öljyä omenoiden päälle.
2. Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, öljy, stevia, kaneli ja suola.
3. Kaada seos omenaviipaleiden päälle ja purista päälle appelsiinin mehu.
4. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 30 minuuttia.

Tämä on ihan mielettömän maukasta ja täyttävää. Selailin useita ohjeita ja lopulta päädyin muokkaamaan InWellin sivulta löytynyttä ohjetta ja onnekseni siitä tuli oikein hyvä! :)

Paahdetut chilipähkinät (annoskokoa voi pienentää, mutta itse en jaksa koko ajan olla paahtamassa!)


Tarvitset:
400g Cashew-pähkinöitä
1,5 rkl rypsiöljyä
1,5 tl mietoa chilijauhetta
suolaa oman maun mukaan
1. Kaada pähkinät kulhoon ja lorauta niiden päälle rypsiöljyä.
2. Kaada sekaan chilijauhe ja ripottele suolaa päälle.
3. Laita kulhoon kansi ja ravista voimakkaasti, jotta suola ja chili levittyvät tasaisesti kaikkiin pähkinöihin.
4. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa 10 minuuttia.

Chilipähkinöihin sain innoituksen Marikan ohjeesta, jolla hän tekee itselleen suolapähkinöitä dieetillään. Itse rakastuin vahvoihin mausteisiin dieettini aikana, joten chilipähkinät kuulostivat enemmän kuin kokeilun arvoiselta - ja kestosuosikkihan siitä tuli. En tykkään cashew-pähkinöistä juurikaan pelkästää, sillä ne maistuvat niin.. pähkinälle. Mausteiden kanssa ne on huippuhyviä ja terveellisiäkin, kun ei lorota tajuttomasti suolaa vaan ihan vain mausteeksi!

Miltä kuulostaa, oletteko kokeilleet jotain vastaavaa tai meneekö nämä testilistalle? Mikä on sinun herkullinen välipalavinkkisi? :)

Superdieetti kuvina ja lukuina

Kuuden viikon Superdieetti on nyt takana päin. Minun piti kirjoittaa teille tunnelmista jo heti maanantaina, mutta empäs sitten ehtinytkään ja sitten ajatus ystävänpäiväpostauksesta kiilasi dieettikuulumisten edelle. Toisaalta, nyt olen pari päivää ehtinyt jo hengähtää ja pohtia, mitä kaikkea dieetti todella toi elämääni.

Ainakin dieetti vei mennessään kiloja ja senttejä ympäri kroppaa. Kiloja lähti yhteensä 3,7kg eli jäin tavoitteestani neljästä kilosta vain 300 grammaa - olen tyytyväinen! Senttejä lähti yhteensä 32, aika tasaisesti ympäri kroppaa. Suurin muutos tapahtui varmasti vyötärönseudulla, josta lähti 6,5 senttiä dieetin aikana. Myös lantion alueelta hävisi 3,5 senttiä ja vaikka nämä kuulostavat (ainakin miusta) pieniltä lukemilta, niin on niillä jo paljon vaikutusta siihen, että housut eivät enää purista ja kuvissa näkyvät nahkahousutkin mahtuvat jälleen jalkaan!


paita Bershka / housut MyDoris / kengät Impuls
Senttien lähteminen ja painon putoaminen totta kai vaikuttavat itsevarmuuteen ja siihen, ettei halua joka aamu pukea ylleen vain löysiä vaatteita, vaan muutama ihonmyötäisempikin vaate on jo eksynyt päälle. Myös energisyyttä tuli dieetillä lisää ja onnistumisen tunne maanantaiaamuna herätessä oli mieletön, kun tajusin selvinneeni koko dieetin alusta loppuun. Kuitenkin viimeisellä viikolla etenkin oli jonkin verran näläntunnetta ja kyllästymistä jatkuvaan kokkaamiseen ja samoihin treeneihin.

Suurin onnistuminen dieetillä kuitenkin on karkittomuus ja herkuttomuus! Olin kuusi viikkoa syömättä namin namia tai pullan pullaa (jäätelöpalat söin silloin kevennetyn syömisen päivänä, kuten oli sallittua), en olisi ikinä uskonut pystyväni siihen. Tämä todisti miulle, että miulla on vahva itsekuri, kun vaan oikeasti päätän ja pysyn päätöksessäni. Eikä minun oikeastaan enää tehnyt edes karkkeja mieli. Dieetin aikana ehkä kolme kertaa tuli olo, että olisipas kiva syödä vähän salmiakkia, mikä todistaa, etten tarvitsisi sitä karkkipäivää edes kerran viikossa, vaan harvemminkin riittäisi.

Moni kysyy, aionko jatkaa nyt samalla linjalla dieetin jälkeenkin. Tämän ensimmäisen viikon pidän ohjeen mukaan lepoa treenistä ja itse päätin, että syön vähän rennommin, mutta en silti ala hölmöillä. Ensi viikolla aloitan taas treenit ja suuntaan tekemiseni rasvanpolton sijaan (tai lisäksi) lihasten kasvattamiseen. Aion syödä perusterveellistä ruokaa ja huolehtia tasaisista ruokailuajoista. En myöskään syö herkkuja siihen malliin kuin ennen dieettiä, mutta en enää aiheuta harmaita hiuksia kahvitteluhetkissäkään kieltäytymällä kaikesta. Tämä Superdieetti oli kuitenkin hyvä buusti tälle hommalle enkä todellakaan aio heittää tuloksia hukkaan - sitä paitsi dieetin ruokavalio oli kuitenkin sellainen, mitä voi noudattaa arjessa ihan hyvin!

Kuten aiemmin kerroin, Bikini Challenge houkuttelisi minua, mutta se valmennus alkaisi vasta toukokuun toisella viikolla, enkä ole ehtinyt ajatella elämääni vielä sinne saakka. Ehdottomasti voin kuitenkin suositella FitFarmin valmennuksia kokemukseni perusteella, sillä kyllähän näillä tuloksia saa aikaiseksi - ja ainakin voittaa itsensä! Hommaan täytyy kuitenkin olla valmis sitoutumaan, pitää osata sietää pettymyksiä ja jaksaa jatkaa silloinkin, kun ei yhtään huvita - mutta eihän niitä tuloksia tehdäkään mukavuusalueen sisäpuolella.

Loppuun haluan vielä juhlallisesti kiittää tsemppareitani, jotka ovat auttaneet vaikeina hetkinä. Kiitos teille, jotka olette kuunnelleet marinaani kehittymättömyydestä ja tsempanneet jatkamaan. Kiitos, että olette vieneet ajatukset muualle silloin, kun on tehnyt mieli karkkia tai hampurilaista. Kiitos, että olette olleet tukena, ette ole kyseenalaistaneet dieettiäni tai epäilleet onnistumistani. On myös ollut kiva, että dieetin aikana olen tutustunut paremmin samanhenkisiin ihmisiin ja saanut sitä kautta vertaistukea :)

Onko teillä hyviä vinkkejä dieetin jälkeiseen elämään? Millaisiin asioihin kiinnitätte arjessa huomiota voidaksenne hyvin?

Vaikeeta on löytää se, joka tuntuu oikeelta

Ystävien merkitys korostuu etenkin silloin, kun tapahtuu jotain todella iloista tai todella surullista - silloin tarvitaan sitä kuuntelevaa olkapäätä, joka sanoo juuri ne oikeat sanat. Tai sitten juuri ne ihan väärät, mutta on silti tukena. Lapsena moni sairastaa parasystäväsyndroomaa, yläkouluissa kikattelukaverin merkitys vain korostuu  ja jossain kohtaa liikutaankin jo jättimäisessä kaveriporukassa. Jossain kohtaa kuitenkin aina huomaa, ketkä ovat niitä todellisia ystäviä.

Minulle ystävä on ihminen, jolle voin kertoa kaikista omista asioistani - myös niistä täysin turhista "tiedätkö, miten paljon ärsytti, kun kaapissa ei vain ollut yhtäkään kivaa paitaa" jutuista. Ystävän kanssa voi viettää ihania hetkiä yhdessä, mutta ystävä ymmärtää, että yhteyttä voi pitää muillakin tavoilla kuin kasvokkain. Ystävä on kiinnostunut elämästäni ja kertoo myös omista asioistaan. Ystävän pitää voida olla erimieltä ja rehellinen ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta.

Ensimmäisenä ystäviä miettiessä monelle tulee mieleen ne ystävät, jotka eivät asu kanssamme saman katon alla, joiden kanssa kahvittelemme viikonloppuisin tai käymme lenkillä tiistai-iltana. En sairasta parasysräväsyndroomaa, sillä ympärilläni on niin hienoja ihmisiä, joista oikeastaan kuka vain voisi olla paras ystäväni. Jokainen on uniikki omana itsenään; yhden kanssa vaihdetaan treenivinkkejä, toisen kanssa jutellaan miesasiat ja kolmannen kanssa jaetaan syvälliset pohdinnat. Yhtä kaikki, jokainen ystävä on minulle äärimmäisen tärkeä ja paras juuri omana itsenään.

Entäpä sitten ne parhaat ystävät? He, jotka tietävät tismalleen, miten reagoin tietyissä tilanteissa, ketkä näkevät hyvät ja huonot päiväni, kuuntelevat kiukutteluni ja onnenhetkeni - äiti, isi, Elli ja Mikko, totta kai he ovat minun parhaimmat ystäväni. Heidän kanssaan voin olla juuri sellainen kuin olen ja he hyväksyvät minut omana itsenäni. He ovat nähneet minut hysteerisenä ja vihaisena, onnellisena ja yltiöiloisena, surullisena, itsevarmana, epävarmana, tennäisenä ja aitona - ja siitä huolimatta he sanovat joka päivä rakastavansa minua. Siitä minä tiedän, että he ovat parhaita ystäviäni <3

Ystävät voivat olla lähellä tai kaukana, tärkeintä on kuitenkin, että tietää olevansa toiselle tärkeä. Välillä kannattaa pysähtyä miettimään, milloin on viimeksi kysynyt toiselta, miten hänellä menee tai ehdottanut jotain yhteistä tekemistä. Jos mieleen ei nyt juuri heti muistu sitä viestiä, tarkista watsapista, onko siitä kulunut jo turhan kauan tai onko ystäväsi se, joka kyselee lähinnä sinun kuulumisiasi. Ystävyys vaatii kuitenkin molemminpuolista yhteydenpitoa, jotta se voisi toimia.
Aikanaan IRC-galleriassa pyöri haasteita, joissa pyydettiin kirjoittamaan ystävistä sellaisia asioita, joista he voisivat tunnistaa itsensä, mutta heidän nimeään ei saanut kirjoittaa kuvailujen yhteyteen. 

Tästä innostuneena päätin myös kiittää sinua, joka:
- soitat tai viestität minulle päivän kuulumisia joka ilta
- lähetät minulle keskiviikkona söpön kisukuvan, jossa lukee "ihanaa keskiviikkoa"
- piristät työpäivää ihanalla asenteellasi ja iloisuudellasi
- höpötät treeneistä innokkaasti ja olet kiinnostunut edistyksestä
- johdatat miut "nilkat paljaana" muotiin ja annat meikkivinkkejä
- jaat kanssani muistoja yli vuosikymmenen takaa
- ymmärrät hassut tapani ja jaksat vielä hymyillä, kun olen höpsö
- litkit pannullisen kahvia ja kerrot kuulumiset perinpohjaisesti, kun pitkästä aikaa nähdään
- jaat todella samanlaisen ajatusmaailman kanssani ja siun kanssa on helppo jutella kaikesta
- pysyt rinnallani, vaikka asut kaukana ja emme ehdi soitella kovin usein
- olet miulle kuin veli
- pidät huolta miusta
- ymmärrät, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää sekä arvostat positiivisuutta
- olet ihminen, jonka ystävä saan olla ja jolle saan olla ystävä <3


Haastan siut siis ystävänpäivän kunniaksi ottamaan yhteyttä ystävääsi ja kysymään hänen kuulumisiaan sekä kertomaan, mitä hän sinulle merkitsee!

Millainen on hyvä ystävä? Millaisia asioita arvostat ystävässäsi ja ystävyydessänne? :)

Superdieetti - viikko 5

Viimeinen dieettiviikko pyörähti käyntiin tänään ja aikamoisen taipaleen olenkin jo tähän saakka tullut. Vihdoinkin peilikuvassa alkaa näkyä pieniä muutoksia ja kaapista etsiytyy päälle muutakin kuin löysiä vaatteita. Oletteko muuten huomanneet itsessänne tai ympärillänne olevissa ihmisissä sen ilmiön, että kun kiloja alkaa kertyä, päällä on vain löysiä vaatteita ja Facebookin profiilikuva ei enää päivity - muutama kilo tuo heti lisää epävarmuutta monelle, mutta entäs, kun ne kilot karisevatkin jälleen pois?

Viides viikko sujui melko mallikkaasti eikä ruokalautaselle eksynyt ketsuppia ja salaatinkastiketta lukuunottamatta kiellettyjä ainesosia. Treenit sen sijaan alkavat kyllästyttää ja korvasinkin viime viikolla treenejä jo omilla aiemmilla tai siinä hetkessä keksityillä treeneillä. Treenien kyllästyttävyydestä kertonee se, että eilen illalla halusin aivan välttämättä lähteä hiihtämään (edellisestä kerrasta on siis kaksi vuotta, enkä taatusti ole ollut koskaan mikään hiihtoihminen) sen sijaan, että olisin mennyt salille. Yksi lihaskuntotreeni jäi siis tekemättä, mutta olen varma, että reipastahtinen 8 kilometrin hiihto kulutti enemmän kaloreita kuin väkisin väännetty kotitreeni - ja ainakin mielelle se oli parempi!

Mikä treeneissä sitten kyllästyttää? Superdieetin treenit on tehty hyvin rasvaapolttaviksi ja ne ovat siten perusrakenteeltaan hyvin samanlaisia, liikkeet vain vaihtuvat. Tai no, monessa treenissä on mielettömästi samoja liikkeitä - tehokkaita ja hyvin rasvaapolttavia, mutta pidemmän päälle ei huvittaisi tehdä samaa liikettä joka treenissä. Aloin kaivata jo kunnon käsitreenirääkkiä ja hieman lyhyempiä sarjoja kovemmilla painoilla, joten tekaisin itselleni siinä hetkessä tehokkaan käsitreenin (oli kuulemma niin tehokkaan näköinen, että Mikko jo käski kirjata sen ylös tulevaisuutta varten!).

Olen jo miettinyt tulevaa ja pohdinkin, että keväämmällä voisin lähteä treenailemaan Bikini Challenge -valmennuksessa, jossa oletan treenien olevan hieman erilaisia kuin Superdieetillä, sillä tavoitteet ovat erilaiset. Vaihtelevuus liikkeissä on miulle aika ehdoton juttu, sillä helposti kyllästyn, jos pitää tehdä neljä-viisi treeniä viikossa ja joka kerta tehtäisiin vähintään yksi sama liike kuin muillakin kerroilla. Tietysti, jos liikkeitä on paljon, tämä tapahtunee varmasti, mutta noin niinkun ylipäänsä.

Painoa on tähän mennessä tippunut 2,9kg ja voi sitä onnentunnetta, kun näin lukeman vaa'alla. On se vain hienoa huomata edistyvänsä, vaikka alussa toivoikin, että muutosta tapahtuisi nopeammin. Nyt painonpudotus on mennyt kuitenkin sitä turvallista noin -0,5kg/viikko -vauhtia ja se on varmasti ihan hyvä tahti. Parasta on, että housut eivät enää kiristä ja rohkenen taas käyttää tiukempiakin vaatteita, jotka ovat jääneet kaappiin pölyyntymään aiemmin. Ja huippua on myös se, etten ole alkanut keräämään mitään post-it -lappua jääkaapin oveen, että nämä kaikki syön sitten, kun dieetti on ohi.

Kuudes viikko ei varmasti ole se helpoin, sillä viimehetken rutistukset ovat kuitenkin käynnissä ja mieli harhailee jo tulevassa ja siinä, miten homma jatkuu dieetin jälkeen. Tästä ajattelin kirjoitella ensi viikolla enemmän, vaikka olen sitä jo hyvin paljon miettinytkin. Aion kuitenkin jatkaa terveellisellä linjalla ja tehdä jatkossakin niitä viisaita valintoja; jos arkena tekee mieli herkkuja, voin syödä ihan hyvin esimerkiksi terveyskaurapaistosta sokeri-voi-kaurapaistoksen sijaan - ihan vain siksi, että se on kevyempi valinta, mutta maku on käytännössä sama.

Dieetin aikana olen löytänyt yhä uusia ja uusia reseptejä ja ajattelin, että jakaisin myös teille uudet löytöni. Jokaisen ihmisen lempipuuhaahan on selata keittokirjoja ja miettiä, mitä ruokaa tai herkkua sitä tekisi, mutta jos keittokirjat käy tylsiksi, miun vinkit voi olla pelastus ;) Tästä lisää ihan parin päivän sisällä!

Mikä sinua kyllästyttää treenaamisessa tai syömisessä?

Neljäs viikko Superdieettiä

Alkuviikosta pohdin, että tämä viikkohan on sama asia. kun aloittaisi dieetin alusta ja päätyisi samaan pisteeseen kuin tämän viikon maanantaina. Mietin, että matkaa on vielä paljon jäljellä, mutta viikko menikin yhtäkkiä todella nopeasti ja huomenna alkaa jo viides viikko. Mitä tällä viikolla on tullut sitten puuhailtua?

Treenit ja syömingit ovat edenneet tutun kaavan mukaan, vaikkakin jotkut ateriat aiheuttavat päänvaivaa, kun joka päivä ei haluaisi syödä lounaalla samaa pöperöä.. Jokaviikkoiset muutokset ruokavaliossa ovat aiheuttaneet toisina päivinä myös ikävää päänsärkyä, mutta nyt loppuviikosta tätäkään ei ole enää juurikaan ilmennyt - onneksi! Ruokavaliosta olen tällä viikolla lipsunut yhden ylimääräisen pastalisukkeen ja ketsupin verran sekä tänään söin eiliseltä tankkauspäivältä jääneen cheddar-juustoviipaleen ja kaksi teelusikallista dippikastiketta.


Eilen tosiaan oli tankkauspäivä ja tarkoituksena oli täydentää hiilarivarastoja. Olen lukenut tankkauspäivien eduista jo ennen dieettiä ja hiilaritankkaus kyllä on tarpeellista dieetillä, jos hiilareita ei saa samalla tavalla kuin "vapaasti syödessään". Tankkauspäivän sai toteuttaa joko ohjeen mukaan, täysin oman pään mukaan tai sitten siltä väliltä. Valitsin suoritustavan siltä väliltä, sillä se tuntui parhaalta vaihtoehdolta.

Eilen suuhuni päätyi siis pääpiirteissään terveellistä kauraomenapaistosta, valkosipulivoipatonkia, itsetehtyjä hampurilaisia dippikastikkeella ja cheddar-juustoviipaleilla sekä iltapalalla lettuja jäätelöllä ja nonparelleilla. Näiden lisäksi tietenkin meni muutakin ihan dieetin mukaista ruokaa, mutta voin sanoa, että jokaisen höttöhiilariruokailun jälkeen maha oli ihan yltiö täynnä, mutta aamulla se kurisi niin kuin en olisi syönyt viikkoon mitään! Mutta olihan nuo hyviä, vaikkakaan ei kovin pitkään täyttäviä.



neule H&M / paita Vero Moda / farkut Vero Moda / kengät Impuls / koru Guess

Olin kuitenkin iloinen siitä, että minun ei eilen oikeastaan edes tehnyt mieli mitään sen kummempia herkkuja - ei karkkia, sipsiä, kakkuja tai muitakaan vastaavia. Olen löytänyt niin hyviä korvikkeita epäterveellisemmille herkuille, että nautin niitä enemmän kuin mielelläni. Ja voin vain kuvitella, miten makealta sokeriherkut maistuvatkaan, jos dieetin jälkeen päätän niitä suuhuni laittaa! En kuitenkaan aio dieetin jälkeenkään muuttaa hyväksi havaittuja ruokailutapoja, vaan noudattaa niitä myös jatkossa, sillä eihän nyt kuudessa viikossa omaksuttuja tapoja kannata hukkaan heittää - ja saada kaikkia kiloja taas takaisin.

Eilen oli muutenkin todella ihana päivä, sillä päätettiin viettää oikein rento lauantai tehden vain kivoja juttuja. Pelattiin suosikkipeliäme Carcassonnea, käytiin eväsretkellä luonnonhelmassa, syötiin hyvää ruokaa, käytiin ajelemassa ja katseltiin OC:ta. Ihan huippulauantai ja sunnuntai on jatkettu melkoisen samalla linjalla - nyt on taas hyvä palata koulun ja töiden pariin, kun on saanut rentoutua ja ladata akkuja <3

Mitäs teidän viikonloppuunne kuuluu? :)

Superdieetti puolivälissä!

Huh, en voi uskoa, että olen viimeksi viikko sitten ehtinyt blogin ääreen - on tainnut mennä tämä viikko sittenkin aikamoisessa huiskeessa, sillä tarkoitus oli blogata teille muustakin kuin Superdieetin edistymisestä.. No, ne postaukset ovat kuitenkin jemmassa, joten ei huolta, ensi viikolla päästään muihinkin aiheisiin!
 
En meinaa uskoa myöskään sitä, että dieettini on jo puolessa välissä. Kolme viikkoa on menty tarkalla ruokavaliolla ja hikisillä treeneillä, mutta tuntuu, että vastahan tämä alkoi. Päivä päivältä etenkin ruokavalio muuttuu helpommaksi, sillä takataskuun on kertynyt jo melkoinen määrä erilaisia variaatioita, joita sallituista raaka-aineista pystyy kokoamaan. Olen myös löytänyt paljon uusia suosikkeja ja kelpomalleja myös tulevaisuutta ajatellen.



Mitä kivoja juttuja lautaselta sitten on löytynyt? Olen syönyt pizzaa - ja useaan otteeseen, sillä Mikon kanssa meillä menee tiimityöskentelynä sen valmistamiseen kymmenestä viiteentoista minuuttia ja sitten vain odotellaan huumaavaa tuoksua uunista. Eilen pidimme kunnon naposteluillan kasviksilla, juustolla ja pähkinöillä, ja uskokaa tai älkää, sen jättimäisen annoksen tuhoamiseen meni yhteensä 50 minuuttia! Tein myös hurmaavaa tomaattista jauhelihakastiketta, jonka ohje löytyy Fitfarmin Facebook-sivuilta. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä on tänä aamuna valmistettu kauraomenapaistos, josta voisinkin laittaa reseptin blogin puolelle, sillä hämmästyin siitä, miten paljon se muistuttikaan oikeaa kauraomenapaistosta, vaikkei sisältänyt voita tai sokeria - eikä edes sitä ällöä lämmitettyä banaania!

jakku saatu äitiltä / pitsitoppi Only / farkut Vero Moda / nilkkurit Kookenkä / koru Guess
Olen myös tutustunut uusiin mausteisiin. Cayennepippuri, jauhettu chili sekä kokonainen chili ja savustettu paprika ovat uusia löydöksiä dieetin seurauksena. Lisäksi tässä kodissa on vihdoin otettun käyttöön valkosipulipuristin ja nyt valkosipulia löytyykin yhdestä jos toisesta ruuasta, sillä se antaa niin hyvää makua moneen ruokaan! Ostin myös valkosipulijauhetta, joka ajaa hyvin tuoreen valkosipulin roolin, mikäli tuoretta ei satu olemaan kaapissa. Rohkeammin olen myös heittänyt oreganoa mukaan joihinkin jauheliharuokiin - olen mieltänyt oreganon aina vain pizzan mausteeksi, mutta sopiihan se hyvin esimerkiksi kastikkeeseenkin.


Treenit kulkevat myös hyvin ja olen tällä viikolla ylittänyt itseni ainakin kahdesti. En ole juossut varmaan kahteen vuoteen vapaaehtoisesti, mutta niin vain löysin itseni lenkkipolulta pinkomasta - ja eihän siellä nyt voinut luovuttaa, kun toinen jatkoi juoksemista ja vastaan tuli ihmisiäkin.. Onneksi juoksuosuudet olivat kuitenkin napakan mittaisia, joten nollasta lähteväkin pystyi treenin hyvin tekemään. Alussa olin varma, etten jaksa loppuun saakka, mutta voi sitä onnen tunnetta, kun treeni oli loppu enkä ollut luovuttanut!

Luovuttamiseen liittyy toinenkin itseni ylitys, sillä pari kertaa treenatessa on oikeasti käynyt jo niin, että yksinkertaisesti haluaisin vain lyödä hanskat tiskiin, kun tuntuu niin rankalta. En ollut esimerkiksi treenannut käsiä lähikuukausina laisinkaan ja tuntui, että kaikki painot ovat älyttömän raskaita, mutta kun jokaisen liikkeen teki (vaikka sitten muutaman sekunnin tauon jälkeen) loppuun, tuli todellinen voittajafiilis! Millainen olo olisikaan ollut, jos olisin lopettanut heti, kun tuntuu vähän epämukavalta?


Miten sitten on kehityksen laita? Tänä aamuna astuessani puntarille, se näytti -2,3 kiloa aloituksesta! Totta kai putoava paino motivoi mielettömästi jatkamaan, mutta hienoa on myös huomata, että kehitystä näkyy myös peilikuvassa. Toki jotain kiellettyä on päätynyt suuhuni tälläkin viikolla; pari ruokalusikallista herkkusalaatinkastiketta ja muutamia ruokalusikallisia ketsuppia. Mutta niin, ei varmasti tälläkään viikolla merkittävästi hidastaneet dieetin etenemistä. Lisäksi luulin miun toppahousujen nepparin olevan maanantaikappale, kun se aukesi kyykistyessä ja jopa kävellessä, mutta tiedättekö, ei aukea enää! Taisikin olla vain hieman liian napakat pöksyt aiemmin.. Senttejä en siinä onnenhetkessäni aamulla muistanut mitata, mutta josko jo ensi viikolla sitten. Ensi lauantaina on myös tankkauspäivä, jolloin luvassa on hieman "huolettomampaa" syömistä, mutta siitä lisää seuraavassa koontipostauksessa.

Eihän tämä pelkkää juhlaa ole tietenkään ollut. Maanantaina tein kotitreeniä ja huisien neliömäärien vuoksi osa treenistä piti toteuttaa siten, että näen itseni peilistä. Näin peilissä lähinnä kasan höllyvää löllykkää ja alkoi tuntua, ettei tässä tapahdu yhtikäs mitään. Tein kuitenkin treenin loppuun, mutta treenin päätteeksi purskahdin vain hysteeriseen itkuun. Tunsin itseni rumaksi ja ärsyyntyneeksi siitä, etten huomaa mitään eroa, vaikka noudatan ohjeita. Aikani porattua kuitenkin rauhoituin ja aloin miettiä, miten paljon olenkaan jo saavuttanut; monen viikon herkkulakko, energisempi olo, menetettyjä kiloja ja ylpeys siitä, että olen pysynyt ruokavaliossa ja treeniohjeissa. Ja lopulta ymmärsin myös sen, että eihän ne muutokset hetkessä tapahdu - ja jos tapahtuisivat, saattaisi muutokset pyyhkiytyä yhtä nopeasti pois. Ehkä itkukohtauksesta oli sitten jotain hyötyä, sillä sen jälkeen on tuntunut oikein hyvältä kaikki tämä ja tänään sanoin jopa ääneen, että arvostan saavutuksiani ja itseäni.

Löytyykö muita mausteisiin rakastuneita, mitkä ovat suosikkinne? Entäpä treenaajat, miten projektit etenee? :)

Olen käsittämättömän kaunis


On helppo keksiä asioita, joissa emme ole itseemme tyytyväisiä. Ei ole vaikeaa sanoa, että minulla on kamalat vatsamakkarat, vinot hampaat ja hamppuinen tukka. Voimme sanoa nämä asiat nauraen, itseironisesti ja vioista vitsaillen, mutta keskustelukumppani ei saa kuitenkaan olla samaa mieltä - keskustelukumppanin täytyy muistaa sanoa, että "no höpsistä, et ole ruma", sillä jos vastaus olisi, että "ei se haittaa, että hampaasi on vinot", voitte vain kuvitella lopputuloksen.

Miksi sitten automaattisesti etsimme vikoja itsestämme? En ole monenkaan ihmisen suusta kuullut kehuja itseä kohtaan, vaikka vikoja tuntuu löytyvän kaikilta mielinmäärin. Tutuimpien ja läheisimpien ihmisten kanssa totta kai uskalletaan sanoa, mistä ollaan ylpeitä ja mistä tykätään itsessä, mutta jo pelkästään kaverille omien hyvien puolien korostaminen saattaa olla mahdoton temppu. Toki pilke silmäkulmassa moni osaa kehuakin itseään, mutta huumori äänessä saa kehut kuulostamaan lähinnä siltä, ettei puhuja itsekään usko sanojaan.



Katselin pari päivää sitten Hurjat rakkauskilot -ohjelmaa ja siinä psykologi kysyi painonpudottajalta, mihin tämä on tyytyväinen itsessään. Nainen ei osannut vastata mitään, sillä hän ei kuulemma tykännyt mistään itsessään. Ohjelmassa pyrittiin löytämään nimenomaan niitä ulkoisia asioita, joihin ihminen on tyytyväinen. Tämä pysäytti myös minut miettimään, missä oikeastaan pidän itsessäni ja sanonko sitä koskaan ääneen.

Hieman arkaillen päätin kirjoittaa aiheesta postauksen, sillä eihän se ole soveliasta kehua itseään julkisesti. Minähän olen ihan tavallinen nuori nainen vain. Kävimme kuitenkin ihanaisen Sannin kanssa ottamassa asukuvia maanantaina ja katsellessani niitä, tajusin, että miksen voisi sanoa, mistä itsessäni pidän. Tänään treenatessa tikultani pärähti soimaan Walks like Rihanna -biisi, joka on vuosia muistuttanut minua siitä, että kaikki ovat hyviä jossain ja jokaisen pitää ihailla itsessään jotain.

 
Jos syvennytään ulkokuoreen ensiksi, sillä senhän tekin minusta blogin kautta ensimmäisenä näette. Rakastan miun silmiä ja hymyä, olen rakastanut vuosikausia. Sanotaan, että silmät ovat sielun peili ja toivon todella, että omalla kohdallani on näin. Tykkään myös paljon siitä, että hymyillessäni hymyilen myös silmillä ja silloin tunnen olevani kaunis - kun muistan tämän, saa ottaa monta asukuvaa eikä pieleen mene korkeintaan kuin käsien asento! Miusta hymy ylipäätään on kaunein asia, mitä ihminen voi ylleen laittaa. Hammashymyyni en ole vielä erityisen rakastunut, mutta pikkuhiljaa olen alkanut sitäkin harjoitella.

Tykkään myös hiuksistani, vaikka ne eivät olekaan pitkät ja hulmuavat (mutta uskokaa vain, kyllä nekin tuulella sekaisin menee!). Lyhyet hiukset sopivat miulle todella passelisti enkä kaipaa pitkiä hiuksia, joista luovuin ilomielin kymmenen vuotta sitten. Olen kuitenkin aika tarkka siitä, millaiset hiukseni ovat, joten kampaajaa ei vaihdetakaan lennosta eikä hiuksia värjätä shokkiväreillä - onneksi minulla on luottokampaajani Marika <3 Jos vielä kaksi ulkoista ominaisuutta lisään listalleni, ne ovat kapeat ranteet ja sormet. Vitsailen aina, että vaikken muuten olisikaan pieni, on miun ranteet ja sormet ainakin pikkuruiset! Miusta ne on ihanan sirot ja parasta on, että kaikkia koruja pitää aina lyhentää, koska käsi on niin pikkuinen - en tiedä miksi, mutta se on huippua! Ja tiedättekö, olenhan minä oikeasti kaunis!


Luonteesta voinee olla yhtä montaa mieltä kuin ulkonäöstäkin. Usein kuitenkin on helpompi puhua siitä, missä on hyvä tai millaisia piirteitä arvostaa itsessään kuin millaisista ulkonäöllisistä seikoista itsessään pitää. Parasta miussa on, että rakastan koko sydämestäni niitä ihmisiä, jotka ovat minulle tärkeitä. Haluan huolehtia heistä, pitää yhteyttä, tehdä kivoja juttuja yhdessä ja vain viettää aikaa hyvässä seurassa. Näytän ja kerron rakkailleni, että rakastan heitä ja he ovat minulle tärkeitä <3 (ja kyllä, kotikotonakaan en mene nukkumaan antamatta iltapusua perheelleni!)

Olen hyvin empaattinen ja melko herkkä. Osaan asettua toisen asemaan ja myötäelää siinä hetkessä ja tunteessa, missä toinen on. Purskahdan helposti itkuun, jos tapahtuu jotain todella surullista, koskettavaa tai mielettömän iloista. Voin itkeä vain siksi, että toinen on niin surullinen tai onnellinen. Tykkään kuitenkin tästä piirteestä, sillä ainakin uskallan näyttää tunteeni ja toivottavasti myös lohduttaa ja olla toisen tukena. Lisäksi osaan toimia tilanteiden edellyttämällä tavalla; olen ehkä todellinen kansankynttilä toisinaan, mutta tarpeen tullen irtoaa kyllä mauttomiakin juttuja eikä tunnelmaa keventävät humoristiset lausahduksetkaan tuota ongelmia.


paita Vero Moda / farkut Vero Moda / kengät Impuls / korut Leijona, Argento 925, Nomination

Nyt olen kehunut postauksen verran itseäni ja miltä tuntuu? Jännittää julkaista, sillä pohdin, millaisia kommentteja teksti tuo tullessaan, mutta rehellisesti sanottuna olen ylpeä itsestäni. Olen ylpeä siitä, millainen olen ja rakastan itseäni tällaisena. Ulkoisia seikkoja muokkailen "tarpeeni mukaan", mutta tällä hetkellä tunnen, että olen nätti niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Mikä sinun ulkonäössäsi ja luonteessasi on parasta? Saako itseään kehua?
+

Älä käytä väärää suolaa - laihtuminen loppuu

Minun oli pakko poistaa itseni useammasta "hyvinvointi" Facebook-ryhmästä, sillä ne aiheuttivat rasittavuudellaan, ehdottomuudellaan ja ei-perustu-mihinkään -olemuksellaan minulle pään pudisteluhetkiä päivittäin. Usean ryhmän tarkoituksena oli tukea ja tsempata terveellisiin elämäntapoihin etenkin ruuan saralla, kannustaa laihdutus- ja kiinteytysprojekteissa eteen päin ja tarjota hyviä vinkkejä matkalle. Ei ehkä mennyt ihan juuri niin.

Ihmiset olivat minun tavoin alottaneet erilaisia dieettejä omatoimisesti tai ohjattuna vuoden alussa - suurin osa oli omatoimidieettaajia. En pidä huonona asiana, että lähtee omatoimisesti siivoamaan ruokavaliotaan ja liikkumaan enemmän, mutta minäkään en lähde suunnittelemaan lentokoneita, kun en ole aiheeseen perehtynyt yhtä lehtiartikkelia enempää. Siksi nämä ryhmät varmaan on perustettukin; jotta voisi kysyä neuvoja ilman kalliita ravintoneuvojia, mutta idea ei ehkä toimi, ellei ole lähtenyt hommaan avoimin mielin mukaan. Eilen luin Piia Pajusen postaukseen Jos te kiinteytymistä tavoittelevat naiset vain söisitte ja ymmärsin, etten voi olla enempää samaa mieltä. Samaan aikaan kypsyin näihin hyvinvointiryhmiin ja klikkasin itseni lähes kaikista pois.


Jos ihminen syö päivittäin 1050 kaloria ja ihmettelee, miksei kiinteytymistä tapahdu, syy on siinä, ettei elimistön perustoiminnotkaan aikuisella tule suoritetuksi tuollaisella energiamäärällä, vaikka hän makaisi koko päivän sängyssä. Kun tuhannen kalorin päivätahtia jatketaan viikkoja, elimistö on säästöliekillä ja kyllä, mitään ei todellakaan tapahdu ennen kuin kroppa alkaa taas saada ruokaa. Ja tätä asiaa ihmetellään päivittäin monessa ryhmässä, mutta vika ei saa koskaan löytyä alhaisesta kalorimäärästä, sillä miinuskaloreilla laihtuu väkisin.

Terveellisten ruokavinkkien jakaminen on toinen suosikkini ryhmissä. Jokaisella on oma käsitys siitä, mikä on tervellistä; toiselle se tarkoittaa kevyt makkaraa ja perunamuusia, toiselle kanapihvejä ja kasviksia. Kiintoisaa ei ehkä ole niinkään se, mitä ihmiset syövät, vaan miten he terveellisyyden perustelevat. Toisten perustelut perustuvat tutkimustuloksiin, omiin kokemuksiin ja ruokavalio-oppaisiin, toisten näin olen kuullut-puheisiin, makuasioihin ja uskomuksiin. Mutta ryhmissä pääasia on, että minun tekemä ruoka on kyllä terveellistä, muiden ruuasta voidaan olla montaa mieltä.


Olen lukenut ravinnosta todella paljon ja voin sanoa, ettei yksikään dieetti kyllä kaatuisi siihen, ettei minulla olisi tietoa - ennemmin siihen, ettei minulla olisi riittävästi tahdonvoimaa noudattaa ohjeita. Olen kiinnostunut ravintoasioista ja olen yrittänyt lukea monipuolisesti alan kirjallisuutta, minkä vuoksi koen, että olen löytänyt sellaisia tärkeitä asioita ruokaan liittyen, joita haluan noudattaa omassa ruokavaliossani. En väitä, että omat ajatukseni olisivat sen oikeampia kuin toisten, mutta ainakin osaan perustella, miksi käytän leivän päällä Floraa enkä voita. Samaa ei voi sanoa puolistakaan ryhmien jäsenistä; kookosöljy on terveellisin öljy maailmassa ja piste. (P.S. Tästä en ole yhtään samaa mieltä, sillä kookosöljyn koostumuksesta 90% on tyydyttynyttä rasvaa.)

Usein ryhmissä takerrutaan myös siihen, että joku on lorauttanut kanakastikkeeseensa kermaa tai käyttänyt merisuolaa ruususuolan sijasta - ne ovat kuitenkin niin merkittäviä asioita, että niillä ratkaistaan se, karisevatko kilot vai eivät. Niin, onko yksittäisestä ruoka-aineesta ihmiselle haittaa tai hyötyä? Onko kurkku terveellistä? Kurkun painosta 97% on vettä, mutta silti sitä mainostetaan terveellisenä ja tärkeitä vitamiineja sisältävänä raaka-aineena. Onko punaviini terveellistä? Siinä sanotaan olevan terveellisiä antioksidantteja, mutta siinä on kuitenkin alkoholia, joka on ihmiselle haitallista. Mikä siis oikeastaan on terveellistä ja mikä ei? Minä uskon, että kukaan saa erityisiä terveysvaikutuksia punaviinilasillisista tai kurkkuviipaleista, mutta niitä voi varmasti nauttia osana hyvää ja monipuolista ruokavaliota - yksittäinen ruoka-aine ei varmasti ole vain terveellinen tai vain epäterveellinen. (Alkoholista nyt tietenkin voi olla montaa mieltä, enkä itse usko sen terveysvaikutuksiin, mutta en tuomitse, kun en ole aiheeseen riittävästi perehtynyt eikä omakohtaista kokemusta ole.)


Kokonaisuudessaan ryhmien suurin arsytyksen aiheuttaja oli varmasti juuri se, että monellakaan ei ollut tietoa, millaisin keinoin kannattaisi lähteä painoa pudottamaan, mutta myöskään neuvoja ei otettu vastaan, sillä suomalainen pärjää kyllä ihan itse. En ole itse kovin innokas kommentoimaan keskusteluja, mutta luettuani neuvojien kommentteihin tulleita äkäisiä vastineita, totesin, että eipä minun tarvitsekaan - klikkaan itseni ulos ryhmästä. Ja toisaalta ryhmäläisten erilaiset lähtötilanteet aiheuttavat pulmia, sillä toiselle saattaa olla jo suuri saavutus, että saa makkaran vaihdettua jauhelihaan, kun toinen miettii, olisiko pellavansiemenrouhe vai salaattisiemensekoitus parempaa päivällisellä. Onneksi kuitenkin viivyin ryhmissä edes pienen hetken, sillä ainakin nämä vahvistavat sitä tunnetta, että jonain päivänä kun oma ruokailuni on hyvässä balanssissa ja kaipaan luokanopettajan pitkille kesälomille tehtävää, voisin sivutyönä hankkia jonkinlaista koulustusta ravintopuolelta. Ken tietää, aika näyttää :)

Jos jaksoit tänne asti, niin kerro, oletko törmännyt näihin ihaniin Facebook-ryhmiin ja millaiset asiat pistää niissä silmään? Millaiset käsitykset ylipäätään tuntuvat sinusta hassuilta ja millaisia ruokailuun liittyviä valintoja teet itse päivittäin? :)

Superdieetti - viikko 2

Tänään on 15. päivä ilman karkkeja, pullia, jäätelöä, sipsejä tai ylipäätään mitään herkkuja, joita yleensä söin vähintäänkin lauantaisin. Kuvitella, 15 päivää on kuitenkin puoli kuukautta! Sanoinkin, että vaikken laihtuisi grammaakaan tällä dieetillä, tunnen oloni jo voittajaksi, kun olen huomannut, millainen itsekuri miulla oikeasti onkaan, kun oikeasti niin päätän (en nimittäin ikinä ole ollut näin pitkää aikaa ilman herkkuja aikuisiällä).

Sairastelut on toivottavasti tältä erää nyt sairasteltu ja torstaina pääsinkin ensimmäistä kertaa kotitreenin kimppuun. Tehtiin se Mikon kanssa yhdessä ja ilokseni sain tunnustuksen, että treeni oli rankka ja hikinen - hyvä, en siis ollutkaan niiiiin rapakunnossa kuin olin kuvitellut, vaikka hikoilin kuin pieni possu! Perjantaina suunnattiin salille ja pääsin tekemään jalka- ja keskivartalopäivän treenin, joka sai todellakin hien pintaan, sykkeet korkealle ja lopulta hymyn huulille.


Tykkään Superdieetin treeneistä, sillä ne on suunniteltu todella tehokkaiksi, mutta ne vievät aikaa lähes puolet vähemmän kuin monet muut salitreenit. Treenit ovat erilaisia ja niiden tehokkuus on mietitty varmasti tarkasti palautus- ja työskentelyajat huomioiden. Lisäksi on kätevää, että jos haluaa yhdistää aerobisen treenin ja salitreenin, ei tarvitse notkua koko iltaa kuntosalilla. Liikkeet ovat myös aika peruskauraa, joten ne on helppo tehdä myös kotona, jos omistaa esimerkiksi kahvakuulan tai käsipainot; tämän päivän treenikin oli salitreeni, mutta tein sen vaivattomasti olkkarin lattialla kahvakuulan ja käsipainojen avulla!

Kahdessa viikossa kiloja on karissut yhteensä 1,4kg, mutta toisen viikon aikana vain 200 grammaa pudotusta. Navan kohdalta on lähtenyt jopa 6,5 senttiä, mutta muualta kropasta muutokset ovat ihan sentin luokkaa. Ehdinkin jo hieman masentua, kun tuntuu, ettei mitään muutosta tapahdu peilikuvassa. Sitten ympärilläni olevat ihmiset saivat miut ymmärtämään, että olen kuitenkin ollut dieetillä vasta kaksi viikkoa ja siitä ajasta terveenä huimat neljä päivää, joiden aikana olen voinut harrastaa liikuntaa - eli ei pitäisi vielä alkaa panikoida.


Liikunnan myötä myös energinen olo on hiipinyt minuun takaisin. Pidän liikuntaa tärkeänä osana laihdutus- ja kiinteytysprojekteja, vaikka sen osuuden usein arvioidaankin olevan vain 20 prosentin luokkaa. Liikunta kuitenkin antaa virtaa arkeen ja auttaa ylläpitämään arkiaktiivisuuttakin eri tavalla. Tuntuu myös, että kun on käynyt kunnolla nostelemassa painoja, ei halua miettiäkään herkkuja, kun tietää, millaisen jumpan joutuu tekemään, jotta ne saisi sulatettua pois.

Herkkujen miettiminen ei ole minulle enää minkäänlainen ongelma. Kävin jopa "kahvittelemassa" (lue: juomassa teetä) Houkutuksessa, joka on kahvila pullollaan ihania kakkuja, pullia ja leivoksia, mutta tyytyväisenä join vain teen. Huh, hyvä minä! Toisella viikollakin olen lipsunut ruokavaliosta, myönnän; alkuviikosta meni pari annosta hiilareita liikaa, kun koitin vain saada itseni prepattua terveeksi. Lisäksi pari ruokalusikallista kiellettyä salaatinkastiketta sekä ketsuppia päätyi sisuksiini, mutta hei, ei varmastikaan kaadu tämä dieetti noihin lipsahduksiin! Lisäksi parina aamuna nukuin niin pitkään, että kaikkien aterioiden syöminen muuttui hieman haasteelliseksi, joten jouduin yhdistämään kaksi ateriaa yhdeksi - lähes kaikki tuli kuitenkin syötyä, vaikkakin sitten isompana annoksena.


Olen myös huomannut, että kasviksia on ihan tuhottoman hankala syödä raakana suuria määriä. Tiedättekö sen tunteen, kun kurkkuja ja tomaatteja on lautanen vielä puolillaan eikä jaksaisi rouskuttaa enää yhtään? Olen tehokkaasti koittanut livauttaa erilaisia vihanneksia "huomaamattomampaan muotoon" esimerkiksi kastikkeen sekaan ja pizzan päälle, jolloin niitä tulee syötyä ihan vahingossa. Etenkään porkkanoita en suosittele syömään suurta määrää raakana, sillä ennen dieettiä olin ottanut töihin evääksi purkillisen porkkanoita, enkä saanut tuhottua niitä 24 minuutin tauollani.. :D

Miten tärkeänä te muut pidätte liikuntaa ylipäänsä ja toisaalta laihdutusprojekteissa? Mistä asioista olette tällä hetkellä itsessänne ylpeitä? :)