Haaveita ja hauiskääntöjä: Diagnoosina neuloosi

Kiireisen arjen keskellä on tärkeää osata myös rentoutua. Olen aina tykännyt käsitöiden tekemisestä sekä askartelusta - jopa niin paljon, että olen leikilläni haaveillut omasta askarteluhuoneesta sitten, kun meillä on oma koti! Tällä hetkellä minulle kuitenkin riittää alue sohvannurkasta sekä isot laatikolliset lankoja sekä askartelutarvikkeita. Vaikka skräppäämisestä paljon tykkäänkin, haluan tässä postauksessa keskittyä neulomiseen!

Viime vuonna näihin aikoihin kuulin ystäväni odottavan ensimmäistä lastaan. Pohdin heti, että haluaisin tehdä pikkuiselle jotain omin käsin, mutta jäin kuitenkin odottelemaan tietoa tulokkaan sukupuolesta. Kun tulokas varmistui tytöksi, laitoin puikot heilumaan ja ylitin itseni useampaan kertaan, nimittäin neuloin tytölle neuletakin, villasukat sekä lapaset. Lapaset ja villasukat olivat suhteellisen helppoa perushommaa, mutta villatakissa piti alkaa jo ihan ajattelemaan - eikä hommaa tietenkään helpottanut se, että tein takkia eripaksuisesta langasta ja erikokoisilla puikoilla kuin ohje neuvoi. Haastetta, mutta ainakin minun silmääni siitä tuli ihan kiva!

Haasteiden kohtaaminen neuletakissa antoi minulle kuitenkin jonkin kaipaamani lisäbuustin neulomiseen, sillä löysin itseni ostamasta erivärisiä lankoja elämäni ensimmäisiin Anelmaisiin. Olimme äitini kanssa ihailleet niitä keväällä ja kuvittelin mielessäni, miten onnelliseksi äiti tulisi, jos tekisin hänelle sellaiset sukat. Pieni epävarmuus kuitenkin kolkutteli takaraivossa, sillä en ollut koskaan tehnyt kirjoneuletta - saati muuten niin vaativia sukkia. Luin kuitenkin ohjeen läpi ja päätin ryhtyä hommiin.

Ensimmäiset sukat opettivat minulle ainakin ohjeenlukutaitoja sekä purkutaitoja, mutta en olisi voinut olla ylpeämpi lopputuloksesta. Olin kuin tulisilla hiilillä kaksi viikkoa sukkien valmistumisen jälkeen, kun odotin äidin ja isän kesälomaa, jolla he suuntasivat Joensuuhun. Neuloin samaan aikaan myös isälleni Scanian logolla varustettuja villasukkia, enkä lopulta malttanut pitää niitäkään piilossa, kun vanhempani sitten Joensuuhun tulivat, vaan annoin ne testattavksi. Äitin ja isin ilmeethän olivat kaiken sen työn ja vaivan arvoiset - siitä kai se kipinä sitten jäikin lopullisesti.

Pian huomasin neulovani polvisukkia jo itsellenikin, kalasukkia Mikolle (joita sain muuten myös purkaa kerran jos toisenkin..), nilkkasukkia siskolle sekä joululahjasukkia ystävälleni. Puikot heiluivat vain illasta toiseen ja en olisi millään malttanut mennä monenakaan iltana nukkumaan, kun "tekisin vielä tämän yhden kohdan". Huomasin, että neulominen rauhoittaa mukavasti illalla, auttaa keskittymään kännykän sijasta televisio-ohjelmaan, joka taustalla pyörii sekä pitämään sormet poissa karkkikipolta. Huomasin, miten mukavaa ja rentouttavaa neulominen oikeastaan on.

Nyt olen pitänyt taukoa muutaman viikon neulomisesta ja täytyy sanoa, että tänä iltana alkavat taas kyllä puikot kilkattaa ja keskeneräinen lastensukka ystäväni pojalle saa luvan valmistua. Olen tehnyt myös parit sukat tilauksesta, mutta en osaa mieltää sitä mitenkään työksi, sillä neulominen ei tunnu pakkopullalta tai siltä, että "vielä täytyy tehdä tälle sukalle pari", vaan se koukuttaa ja vie ajantajun mennessään. Vaikka olen toki neulonut esimerkiksi lapasiakin, villasukkarakkaus on niin syvä, että niitä voisin vääntää kerta toisensa perään yhä erilaisissa malleissa. Lisäksi se on minun ja äitini yhteinen harrastus ja bongailemme mitä ihanampia malleja netistä ja lehdistä!