SOCIAL MEDIA

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Kevennyspäiväkirjat: toiko liikunnan aloittaminen lisäbuustia projektiin?

Kuten aiemmassa Kevennyspäiväkirjat-postauksessani kirjoitin, olin melkoisen flunssan kourissa ja tympäisi aika pahasti, kun en päässyt liikkumaan edes kevyesti. Kolmen viikon liikuntatauon jälkeen lähdin kuitenkin aloittelemaan liikuntaa tanssitunnin merkeissä sekä kevyillä lenkeillä ja salikerroilla. Eilen ensimmäistä kertaa latasin salilla kunnon painot laitteisiin ja treenasin niin, että tänä aamuna kyllä tiesin jotain tehneeni!

Yllättäen liikunnan harrastaminen ei kuitenkaan ole nopeuttanut laisinkaan painon putoamista! Ajattelin, että se edes vähän vauhdittaisi projektiani, mutta paino on pysynyt ihan samoissa lukemissa liikunnasta huolimatta. Parasta kuitenkin on, että huomaan turvotuksen hävinneen ja olemuksen keventyneen. Mikko käskikin ennemmin katsella peiliä kuin vaakaa ja suunnittelin vieväni vaa'an vaikkapa kahdeksi viikoksi varastoon.


Vaikka paino ei ole tippunut huisaa vauhtia, en ole oikeastaan asiasta harmissani. On ollut mukavan rentoa ja huoletonta syödä tavallista kotiruokaa (tänäänkin tehtiin perunamuusia ja uunilohta, voi nam!), liikkua fiiliksen mukaan ja olla stressaamatta liikaa liikunnasta tai ruuasta. Kun tarkemmin pohdin, olen liikkunut kuitenkin aika hyvin tälläkin viikolla, vaikka ajattelin, että tulikohan sitä oikeastaan edes liikuttua niin kovasti. Takana on kuitenkin kolme salikertaa, tanssitunti, sulkapallovuoro ja kävelylenkki - ja kaikki on ollut mukavaa, vaihtelevaa ja virkistävää liikuntaa! Ja kivaa on ollut, kun on voinut liikkua yhdessä Mikon ja kavereiden kanssa!

Olen myös todennut, että stressaaminen asioista ei ainakaan edistä hyvinvointia. Yritän puristaa tässä vielä kokoon viimeiset 29 opintopistettäni ja töiden jälkeen olen pääasiassa lukenut tentteihin tai tehnyt esseitä. Sitten olen yrittänyt pyhittää aina pari tuntia jollekin kivallekin. Olen alkanut jo haaveilla valmistumisen jälkeisestä elämästä, siitä, kun töiden jälkeen ei tarvitse tehdä mitään tylsää, vaan saa tehdä juuri fiiliksen mukaan sitä, mikä huvittaa! Tuo ajatus kyllä tsemppaa opiskelemaan, koska mitä nopeammin, sitä nopeammin!


Kokonaisuudessaan kevennysprojekti on toiminut kyllä kaikilla elämän osa-alueilla. Tuntuu, että stressi on hävinnyt, vaikka tekemistä on paljon. Olo tuntuu paljon kevyemmältä niin henkisesti kuin fyysisestikin, olen jotenkin oppinut, että hetkestäkin voi nauttia ja toimia sen mukaan, mikä milläkin hetkellä tuntuu parhaimmalta. Aiemmin olen painoprojekteissani jo sunnuntaina yrittänyt aikatauluttaa tulevaa viikkoa ja pohtinut, miten saan kaikki tarvittavat liikuntakerrat mahtumaan kalenteriini ja sitten tuloksena onkin vain ollut stressiä ja pakkopullaa. Nyt en yhtään tiedä, miten aion ensi viikolla liikkua ja kaikki tuntuu mahdolliselta - paljon parempi vaihtoehto! Ehkä tämä kevennys on lähtenytkin ensin liikkeelle päänsisäisistä jutuista ja liikunnan ja syömisen ilon löytämisestä :)

Mitä teille kuuluu? Miten hallitsette stressiä ja aikataulutatteko elämäänne?

P.S. Muistakaa arvonta, jossa voitte voittaa kuuden kuukauden ilmaiset treenit!!
perjantai 7. syyskuuta 2018

Kevennyspäiväkirjat: näin ensimmäiset viikot ovat sujuneet

Touhukas työviikko, iltapäivien kouluhommat, järkyttävä flunssa ja herkutteluksi mennyt viikonloppu eivät kuulosta ehkä optimaallisimmilta tavoilta painonpudotusprojektiin. Niin siis ainakin aina ennen olisin uskotellut. Nyt täytyy kuitenkin todistaa toisin, sillä kevennyksen ideahan oli nimenomaan sovittaa painonpudotusprojekti oikeaan arkeen - ei siis sovittaa arkea painonpudotusprojektiin!

Ensimmäinen viikko oli totuttelua enkä ottanut stressiä mistään, sillä tiesin, ettei liikkumaan pääsystäkään ollut vielä edes toiveita, sillä olin alkuviikon sairaslomalla pahan flunssan ja poskiontelotulehduksen vuoksi. Onneksi viikonlopuksi olo helpottui ja päästiin meidän Lahden reissulle! Ollaan yövytty nyt pääosin Scandicin hotelleissa ja heillä on pistejärjestelmä, jolla saa ilmaisia hotelliöitä riittävän monen yöpymisen jälkeen. Niinpä lähdimme nauttimaan minilomasta shoppailun, syöpöttelyn ja ennen kaikkea rentoutumisen merkeissä. Shoppailtavaa ei löytynyt yhtä ihanaa hupparia lukuun ottamatta, mutta pääasia, että saatiin viettää aikaa yhdessä, kierrellä Lahtea ja nauttia olostamme.










Viikonloppu toikin painoa kilon lisää! Olin järkyttynyt vaa'alla, mutta tiesin, ettei rasva kerry kahdessa päivässä, vaan kyse on nesteistä, joita mussuttamani hiilihydraatit ovat sitoneet itseensä. Ja niinhän se oli, sillä nyt ollaan samassa tilanteessa kuin ennen viikonloppuakin. Vaikka paino ei ole vielä kummasti pudonnutkaan, on olo kuitenkin energisempi ja olen tehnyt paljon terveellisempiä valintoja arjessa toisaalta kieltäytymättä työkaverin tarjoamasta munkkirinkilän puolikkaasta. Juuri tätä minä projektissa tavoittelen ja tämän viikon jälkeen näyttää ainakin siltä, että miulla on kaikki mahdollisuudet onnistua!

Olen myös ottanut jälleen käyttöön FatSecret-sovelluksen, josta olen aiemminkin kirjoitellut täällä. Sen avulla näkee helposti, miten paljon päivän aikana on tullut syötyä ja olisiko pitänyt syödä enemmän tai vähemmän. Aika kätevää, eikä sovellus jaottele ruokia kiellettyihin ja sallittuihin, vaan laskee puhtaasti vain kalorit ja näyttää makrojakauman - itselle jää huolehdittavaksi, millaisia valintoja tekee. Esimerkiksi huomasin, että töissä minulle riittää lounaalla salaatti jollakin lihalla oikein mainiosti, sillä ruokailu on niin aikaisin, ettei aamupalasta useinkaan ole kulunut kovin kauaa. Tavan vuoksi olin vain aina syönyt pastat tai perunat lounaan kaverina.

Tänään kävin töiden päälle ensimmäisen kerran kahteen viikkoon kävelyllä. Nautin raikkaasta ulkoilmasta, kauniista auringonpaisteesta ja rauhallisesta musiikista kuulokkeissa. Kävin myös lunastamassa kokeilukorttini uudelle salille ja sen käyttöaika starttaa maanantaina, sillä halusin vielä ottaa kevyesti pitkän flunssan jälkeen. En koe, että on järkevää lähteä liian aikaisin huhkimaan salille tai lenkille, ettei tule takapakkia ja pahimmillaan pahojakin jälkitauteja. Varmaankin ensimmäinen käynti menee kyllä tiistaille, sillä maanantaina pääsemme taas pyörähtelemään tanssikurssin merkeissä! Ihanaa kuitenkin päästä taas aloittelemaan liikkumista pikkuhiljaa, uskon sen nimittäin vauhdittavan painonpudotusprojektiakin!



Myös teille lukijoille on tiedossa huippujuttu, mikäli mielitte lähteä karistamaan kesäkiloja tai muuten vain kohottamaan kuntoanne! Tästä ylläristä lisää sunnuntaina, joten pysy kuulolla ;)

Onko muita kevennyksen alottaneita? Miten on sujunut? Milloin sinusta on sopiva aika lähteä liikkumaan pitkän sairastelun jälkeen?
maanantai 27. elokuuta 2018

Kevennyspäiväkirjat: Mistä niitä kiloja taas on tullut?

Kevennyspäiväkirjat on uusi postaussarja, jota pääset seuraamaan minun ja Camillan blogeissa, mutta myös Kevennyspäiväkirjat-blogissa. Me tytöt päätettiin, että nyt on aika alkaa karistaa taas mystisesti vyötärölle hiipineitä kiloja, löytää lisäenergiaa arkeen sekä  nauttia liikunnasta. Asetettiin projektillemme myös aivan konkreettiset numerotavoitteet tukemaan matkaamme - itseäni motivoi ainakin ihan valtavasti vaa'an lukemat, joten eikun hommiin!

Sairastellessani olen katsonut kymmeniä jaksoja erilaisia treeniohjelmia; pääasiassa Jutta ja 10 suurta unelmaa sekä Rakas, sinusta on tullut pullukka -sarjat ovat pyörineet läppärillä ja televisiossamme. Minusta on ihana nähdä, miten ihmiset onnistuvat saavuttamaan tavoitteitaan ja samalla se motivoi myös asettamaan omalle toiminnalle suuntaviivoja. Sairastelun aikana olen ehtinyt ainakin kerätä valtavan määrän motivaatiota syksyn treeneihin sekä suunnitella, millaisella ruokailupolitiikalla lähden kohti tavoitteitani.

Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelmassa juontaja aina kysyy, paljonko laihduttaja on lihonut esimerkiksi viime vuosien tai parisuhteen aikana. Aloin miettiä, että Joensuuhun muuttaessani painoin kymmenen kiloa vähemmän kuin nyt! Toki paino on vuosien aikana vaihdellut suuntaan ja toiseen useammankin kilon. Ja ei, lihominen ei ole parisuhteen syytä, ihan olen itse herkut suuhuni laittanut - myös silloin, kun toinen osapuoli on sanonut tarjoamilleni suklaarusinoille ei kiitos. Kaksi kiloa vuodessa ei ole älytön määrä, mutta se on kuitenkin sen verran, että tällä hetkellä olen painoindeksin mukaan lievästi ylipainoinen!! Toki vain reilun kilon verran, mutta kuitenkin se herättää pohtimaan, että jotain on tehtävä.

Tällä kertaa se jotain ei ole tiukka valmennus, jossa halutaan maksimaalliset tulokset minismaallisessa ajassa. Ei. Tällä kertaa se on aiemmassa postauksessani kertomaa fiksua syömistä, normaalia kotiruokaa, säännöllistä liikuntaa ja herkkuhetket sallivaa painonpudotusta. Tällä kertaa tarkoitus ei ole myöskään hikoilla vain salin puolella ajatuksena, että vain jalkaprässiä tekemällä voi laihduttaa fiksusti. Haluan, että viikossani on monipuolista liikuntaa, jota voi tehdä myös fiiliksen mukaan; ei siis neljää salitreeniä viikossa, jos ei tee mieli, vaan esimerkiksi kaksi kävelylenkkiä, ryhmäliikuntatunti ja yksi salikerta. Pääasia, että on liikuntaa!



Ruokavalio on kuitenkin se, mikä eniten vaikuttaa tuloksiin. Arpaonni suosi minua pari viikkoa sitten ja sain ilmaisen pt-kerran läheiselle salille. Kävimme pt:n kanssa läpi saliohjelmaa, mutta keskustelimme myös paljon ravinnosta ja sen merkityksestä treenatessa. Ammattilaisen mielipide oli helpottava; jos viikon syö nätisti, voi hyvillä mielin pitää vaikkapa lauantaina herkkupäivän, jolloin tulee enemmän kaloreita. Hänen mukaansa tällainen toiminta buustaa aineenvaihduntaa sen sijaan, että se lihottaisi. Tieto oli aika helpottava, sillä aiemmat laihdutuskuurinihan ovat perustuneet nimenomaan herkuttomuuteen. Olen jo nyt huomannut, että koska tiedän yhtenä päivänä viikossa voivani pitää perinteisen karkkipäivän, ei minun tee edes juurikaan mieli herkkuja.

Kolmas aiemmasta poikkeava seikka on aikataulu. Pisin diettini on kestänyt 10 viikkoa ja olen kyseisessä ajassa pudottanut parhaimmillaan 6 kiloa eli yli 0,5 kiloa viikossa. Nyt olemme Camillan kanssa asettaneet pudotuksillemme tavoitteeksi helmikuun ensimmäisen päivän, jolloin keventäjäsiskoni lähtee nauttimaan tuloksistaan Kanarialle. Aikaa on siis peräti viisi kuukautta ja karistettavaa 8 kiloa! Määrä kuulostaa yllättävän suurelta, mutta ensimmäiset pari kiloa ovat vain nestettä ja pudotuksen jälkeenkään en ole vielä niin hoikka kuin olin Joensuuhun muuttaessa, mutta se ei ole tarkoituskaan - olen pudotuksen jälkeen painoindeksin mukaan noin normaalipainon keskikohdassa ja uskon, että vaikutukset jaksamiseen ja terveyteen ovat mittavat tuolla pudotuksella. Tiesittekö muuten, että ihmiset, jotka syövät, nukkuvat ja liikkuvat huonosti, sairastelevat muita enemmän ihan perusflunssiakin!



Muutosta lähdetään siis tekemään maltilla, järjellä ja hyvällä mielellä! Parasta on, että miulla on samassa jamassa oleva tsemppisisko puhelimen päässä ja saamme tukea toisistamme plus voimme jakaa hyvät treenivinkit! Tänään olen jo aloitellut projektia ruokavalion puolelta, sillä sairaslomani jatkuu vielä huomisen enkä senkään jälkeen voi heti rynnätä treenaamaan, ettei tule mitään jälkitauteja. Ruokavalion merkitys on kuitenkin 80% tuloksista, joten siitä on hyvä aloittaa. Ainiin ja suunnitellahan voi aina; edessä siintää uusi harrastus tanssin parissa ja saattaa olla, että salin vaihtaminenkin tulee ajankohtaiseksi - tästä on hyvä jatkaa!

Onko ketään muuta purrut kevennyskärpänen näin syksyn lähestyessä? Millaista liikuntaa tykkäätte harrastaa? :)