torstai 14. syyskuuta 2017

Mistä on rautainen itsekuri tehty?

Koulu on startannut, työt opintojen ohella jatkuvat (ja miulle on luvassa ihan uusia haasteita siellä!) ja arki kaikenkaikkiaan on alkanut syksyn tullen. Takana on myös kesän pöhöttynyt ja väsynyt olo, sillä alotin elokuun lopussa FitFarmin Bikini Challenge -valmennuksessa ja se on antanut miulle valtavasti energiaa jaksaa arjessa. Viime viikot ovat näyttäneet hieman samalta kuin viime kevään kiireiset ajat, kun tein sataa hommaa yhtä aikaa. Jälleen tässä vannon, että en enää ahnehdi liikaa puuhaa itselleni - tässä asiassa miulla ei ole rautainen itsekuri, mutta mitä tulee ruokavaliossa pysymiseen..

Bikini Challengella eli BC:llä on tarkka ruokavalio, jota noudatetaan. Samoin treeniohjelmat ovat tarkat ja paketista löytyy kaikki tekniikkavideoista korvaaviin liikkeisiin, joten valmennuksessa on vaivatonta olla. Ruokavalio on kuitenkin yksi suuri tekijä, jonka avulla muutoksia saadaan aikaan. Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että olen toisinaan melkoinen herkkuhiiri ja voisin syödä makeaa mahan täydeltä. Kesän aikana sain kuitenkin huomata, että epäsäännöllisesti syöminen sai aikaan laiskan ja vetämättömän fiiliksen. Tämä olo on kuitenkin vaihtunut energisyyteen ja iloisuuteen valmennuksen myötä.

Monelle ruokavaliossa pysyminen on haasteellista; ajatellaan, että "en saa syödä sitä enkä tätä, täytyy syödä vain tuota ja tuota". Minulle oli alusta lähtien selvää, että kun valmennukseen lähdetään, se tehdään täysillä eli ei lipsuilla ruokavaliosta eikä sovelleta. Valmennuksen kolmas viikko on nyt lopuillaan enkä ole lipsunut kertaakaan (okei, yhden kerran unohdin syödä aterian pähkinät, mutta se ei taida maata kaataa)! Karkkeja tai muitakaan herkkuja ei ole tehnyt ollenkaan mieli, sillä ruokaa on ollut riittävästi ja tasaisin väliajoin. Naposteluun ei ole siis tarvetta.

Mitä sitten tapahtui yhdessä yössä, sillä ennen BC:n alkua söin kyllä vähintään yhden namin tai suklaapalan joka toinen päivä ihan vain "koska mä voin"? Yön aikana tapahtui päätös. Päätös pysyä ruokavaliossa ja olla syömättä herkkuja. Se on periaate. Mitä järkeä on lähteä mukaan valmennukseen, jos haluaa leffaillan tullen vähän maistella irtokarkkeja kumppanin pussista tai anopin kahvipöydässä ei osaa sanoa herkuille ei? Eihän se kenenkään maata varmasti kaada, mutta äkkiä joka toinen ilta on leffailta. Lisäksi valmennus on kymmenen viikon tiukka rutistus, eiköhän se aika pärjätä ilman lipsumisia?

Viimeisen kolmen viikon aikana työpaikallamme useampi työtoveri on tuonut läksiäiskarkkeja kasapäin ja karkin tuoksu leijailee toimistossa koko ajan. Mutta ei tee mieli, koska olen sitoutunut projektiini ja haluan saavuttaa tässä mahdollisimman hyvät tulokset - en pilata mahdollisuuksiani siksi, että mutustaisin karkkeja. Ja onhan se ollut hienoa kuulla, kun työkaveri sanoo, että "nostan kyllä hattua itsekurillesi", kun kieltäydyn nameista. Ja ei, kukaan ei ole kummastellut päätöstäni eikä pahastunut siitä, että olen kieltäytynyt - tätähän moni usein pelkää, että loukkaako talon emäntää, jos ei syö tarjottavia. Sanoo vain, että "Kiitos, mutta miulla on nyt valmennus, jossa on tiukka ruokavalio enkä voi syödä ylimääräisiä, vaikka ruuat näyttävätkin hyvältä".

Rautainen itsekuri on siis tehty päätöksestä ja periaatteesta. Päätös siitä, että sitoutuu omaan projektiinsa täysillä ja periaate siitä, että toimii ohjeiden mukaan eikä sooloile. Päätösten ja periaatteiden pitäminen ei välttämättä ole helppoa, ellei asiaa ole ajatellut siltä kannalta, että ne on tehty noudatettaviksi. Minulla on muitakin periaatteita; en esimerkiksi ohita liikenteessä autoja, ellei ole pakko. Olen myös päättänyt, etten osta H&M:ltä vaatteita, koska niiden laatu on surkea. Ja molempia noudatan; en ohittele ja aiheuta vaaratilanteita enkä shoppaile huonolaatuisia rytkyjä. Hyvin erilaiset asiat, mutta molempia on helppo noudattaa, kun ne lähtevät omasta halusta ja tahdosta toimia tietyllä tavalla. Kokeilkaa vaikka!

Mistä sinun itsekurisi on tehty? Millaisia vinkkejä antaisit muille?

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Fiiliksen mukaan liikkuminen aiheutti treeni-ikävän

Jutta Gustafsberg puhui tänään livevideollaan tekosyistä olla huolehtimatta itsestään. Kaikillahan meillä niitä on, koska aina ei treenaaminen, terveellinen syöminen ja riittävä lepo ole se helpoin ja yksinkertaisin tie. Joskus pitkän päivän jälkeen mielessä käy, että kipaisen kerrosaterian Hesestä ja katson loppuillan leffaa sohvanpohjalla. Mikä sitten motivoi huolehtimaan itsestään?

Videon alussa Jutta esitteli Bull Mentulan testin siitä, miten tekosyyt voi kääntää syiksi liikkua. Itselläni tekosyitä ovat usein se, että oli niin pitkä päivä töissä, välillä pitää levätä, ihan kuin vähän koskisi polveen ja ei nyt ehdi, kun on jotain muuta tekemistä. Nämä tekosyyt pitäisi listata paperille tekosyyt-otsikon alle ja lopuksi ruksitetaan sitten se alkuosa pois, jolloin tekosyyt muuttuvat syiksi liikkua ja elää terveellisesti. Se on totta; liikkumalla saa lisää energiaa ja se auttaa jaksamaan arjessa. Liikunnalla voi myös ehkäistä sairauksia ja kolotuksia eikä terveellisen ruuan syömisellä ja riittävällä unella ole yhtään sen pienempää roolia kokonaisuudessa.

Kesän alussa luovuin tietynlaisen ruokavalion tavoittelusta ja päätin liikkua fiiliksen mukaan, koska koin olleeni niin uupunut kiireisestä kouluvuodesta. Halusin elää kesän fiiliksen mukaan, nauttia jäätelöä auringonpaisteessa ja käydä järvessä uimassa kuntosalilla rehkimisen sijaan. Kuinka sitten kävi? Kesän aikana olen liikkunut lähinnä vain ne hyötyliikunnat muutamaa treeni- ja lenkkikertaa lukuunottamatta. Kun en ole treenannut, en ole myöskään välittänyt siitä, mitä syön. Tuloksena on pari kiloa lihonut neiti, joka alkoi kaipaamaan kaikkea sitä järjestystä ruuan ja treenin suhteen - sitä energistä oloa, mikä tulee, kun ruokavalio ja liikunta on kunnossa. Unen kanssahan miulla ei ole koskaan ollut ongelmia, sillä nukun vähintään kahdeksan tuntia yössä ja siitä en tingi.

Tauko kaikesta nipottamisesta teki siis sen, minkä toivoinkin sen tekevän; se sai minut kaipaamaan treenaamista. Kuten kesän alussa suunnittelinkin, lähden mukaan 28.8. alkavaan FitFarmin Bikini Challenge -valmennukseen. Samaan aikaan starttaa myös miehille suunniteltu Alpha-valmennus, johon parempi puoliskoni lähtee mukaan. Myös kaveripariskunta lähtee mukaan näihin valmennuksiin, joten meillä on hyvä tsemppiverkosto alusta lähtien. Tällä hetkellä olen kuitenkin kipeänä kotona - eikä tämä muuten ole tekosyy, sillä siitä on lääkärinlausunto! Otan ensi viikon vielä hyvin rauhallisesti ja parantelen itseni kuntoon - tämä järkyttävä yskä kun näyttää olevan hyvin sitkeä eikä yleisolotilakaan ihan huipussaan ole..

Mitä sitten odotan valmennukselta? Kiinteytymistä tietenkin! Se on se lopullinen tavoite, mutta tällä hetkellä odotan sitä, että pääsen taas noudattamaan ohjeita ja voin hyvin. Olin talvella Superdieetti-valmennuksessa ja totesin, että nettivalmennus on miulle juuri oikea vaihtoehto; tarkat ohjeet, treenit omaan tahtiin, apua ammattilaisilta tarvittaessa ja iso ryhmä kanssatreenaajia Facebook-ryhmässä. Toimii ainakin täällä! Olen todella onnellinen, että aikanaan ostin sen ensimmäisen valmennuksen, vaikka olinkin epäileväinen kaikkien negatiivisten kommenttien jälkeen, joita olin lukenut keskustelupalstoilta. Positiiviset painoivat kuitenkin paljon enemmän ja onneksi näin; en voi kuin suositella.

Mitä tulee tekosyihin tulevan valmennuksen aikana; niitä saa olla, mutta niiden takia ei jätetä treenejä tai lenkkejä välistä. Onneksi meillä on toisemme täällä kotona, jotta voidaan tsempata toinen toistamme (lue Mikko minua, koska mie oon meistä se mestaritekosyykeksijä) joka päivä. Lisäksi saadaan liikkua yhdessä sekä hifistellä ruokien kanssa. On ihan mahtavaa, että rinnalla on ihminen, jolla on samoja tavotteita ja mielenkiinnonkohteita. Jos toinen ei ollenkaan ymmärtäisi innostusta treenata tai syödä järkevästi, voisi olla hieman haasteellista itsekään motivoitua. 

Sama pätee tietenkin kaikkien kiinnostuksenkohteiden kanssa; toisen pitää saada tehdä myös sellaisia juttuja, joista itse pitää ja jotka tuottavat hyvää oloa. Joskus on niin surullista, kun kaikki muu laitetaan oman hyvinvoinnin edelle, koska vaikka kuinka olisi kiire, paljon koulua, lapsia, asuntolaina, pitkät työpäivät tai miljoonat muut syyt, omasta hyvinvoinnista pitää huolehtia, jotta jaksaa huolehtia kaikesta muusta. Itsekin olen joskus laittanut koulun, työt ja muut hössötykset etusijalle, mutta ilman liikuntaa, lepoa ja ruokaa ei kyllä kauaa jaksa laittaa niitä etusijalle. Ja kuten Jutan videolla kävi ilmi, tunnin liikuntasuoritus vie 4% päivästä - ei paha!

Onko muita kesän jälkeen liikuntaan motivoituneita? Mitkä ovat teidän tekosyitä jäädä huilimaan kotiin? Onko muita Bikini Challengelle lähteviä? :)

lauantai 19. elokuuta 2017

Lomalla Tanskassa: hotelli ja liikkuminen

Ensimmäinen omatoimimatka Tanskassa on lomailtu ja voin sanoa olevani niin ylpeä meistä, sillä kaikki sujui yllättävän vaivattomasti. Ennen matkaa panikoin lähtöselvityksen tekemisestä, jonka vakaasti päätin hoitaa virkailijan kanssa. Vaan miten kävikään lentokentällä; siellä me selvitettiin sekä itsemme lennolle että laukkumme Köpikseen automaateilla (okei, hyvät opastajat olivat vieressä, mutta kumminkin!). Lisäksi onnistuttiin valitsemaan oikea juna keskustaan ja kaupungillakin eksyttiin vain hotellia etsiessä - ei huono saavutus ollenkaan!

Lentomme Kööpenhaminaan kesti vain puolitoista tuntia ja lentosää oli parhaimmasta päästä; inhoan ilmakuoppia eikä niihin törmätty kuin pari kertaa ja nämäkin kuopat olivat hyvin pieniä. Kastrupin lentoasemalle saapuessamme emme olleet lainkaan varmoja, minne suuntaan meidän olisi kuulunut kulkea, sillä opasteet matkalaukkujen noutamiseen näyttivät kahteen eri suuntaan. Käveltyämme ensin toiseen suuntaan totesimme, että alakertaan vievät liukuportaat olisivat todennäköisesti parempi valinta ja sieltä laukut löytyivätkin vain vartin odottelulla - ei varmasti ikinä ole tulleet laukut niin nopeasti.





Olimme päättäneet mennä keskustaan junalla, sillä se oli nopein ja kuulemma kätevin vaihtoehto. Juna lähtikin suoraan lentokentältä, mikä kieltämättä oli todella kätevää! Ostimme liput punaisesta automaatista, johon sai maksaa sekä kortilla että käteisellä. Kaksi lippua keskustaan maksoi 72 kruunua, joka on noin kymmenen euroa. Sitten eikun raiteille odottamaan oikeaa junaa. Hämmennystä aiheutti raiteille pysähtyvät junat, joissa ei lukenut, minne ne olivat menossa, mutta "pelastuksena" konduktöörit vahtivat myös ovella No entry-kylttien vieressä, ettei kukaan nouse niihin - ne olivat ilmeisesti vain jättämässä matkustajia.

Junamatka lentoasemalta keskustaan kesti 15 minuuttia. Yritimme lukea linjakarttaa, mutta Kastrupin kenttää ei kyseisellä nimellä edes löytynyt kartasta. Myöhemmin selvisi, että linjakartassa lukeekin Lufthavn, joten ei ihme, ettei löytynyt.. Kysyimme matkan keston aika-arviota konduktööriltä (joka oli muuten ainoa tylysti puhunut asiakaspalvelija koko matkan aikana!), jolloin hän tiuskaisi aseman olevan seuraava. Päärautatieasema näkyi kuitenkin selkeästi junan ikkunoista, joten ei ollut vaikeuksia tietää, milloin hypätä pois kyydistä.

Nousimme katutasolle rautatieasemalta ja lähdimme suunnistamaan kartan avulla hotellillemme. Suunnistusaikaa olisi saattanut lyhentää kartan oikeinpäin pitäminen, mutta mitä suotta, kivahan se on katsella maisemia ja näyttää niitä vähän matkalaukullekin. Kävelimme siis ensin kilometrin aivan väärään suuntaan, sen jälkeen käytimme Google Mapsia apuna, mutta eihän se toimi kävelyasetuksissa mitenkään. Lopulta näimme yhden Scandicin ja suunnistimme sen eteen. Mikko totesi, että ei näytä kyllä samalta kuin kuvassa ja eihän se näyttänytkään - 14 kerrosta vs. 5 kerrosta.. Onneksi hotellimme Scandic Webers oli kuitenkin tien toisella puolella ja meidän piti vain päästä tietyön ohi, jotta pääsimme kirjautumaan sisään. Hauskintahan on, että hotelliltamme käveli 3 minuuttia juna-asemalle ja käytimme matkan kulkemiseen 45 minuuttia!


Olimme tulostaneet mukaan karttoja, mutta hotellin vastaanotosta saimme oikein tarkan ja selkeän kartan, joten käytimme sitä koko loman ajan. Hotellimme sijaintia ei voi kuin ylistää, sillä se oli niin lähellä ruokapaikkoja, rautatieasemaa, ostoskatua ja Tivolia, että ei lähempänä olisi oikein voinut olla. Hotellihuoneemme oli tanskalaiseen tyyliin kompaktia kokoa, mutta hyvin sinne mahtui - eihän lomaa ollut edes tarkoitus viettää hotellihuoneessa vaan kauniista maisemista nauttien. Lisäksi ruokapaikkojen lisäksi hotellin vieressä oli Lidl, josta sai edullisesti ostettua pientä purtavaa hotellihuoneeseen. Toki ympäri vuorokauden palveleva 7 eleven -kioskikin löytyi naapurista, mutta jos tavallinen karkkipussi kustantaa 60 kruunua (yli 7e!), suuntaamme kilpailijalle.

Liikuimme Kööpenhaminassa kävellen, vaikka Hop on, Hop off -busseja mainostettiinkin kaikkialla. Oli kuitenkin kiva liikkua omaan tahtiin, pysähtyä kuvailemaan, kun tulee kauniita paikkoja ja poiketa vaikka ravintolaan, jos jano yllättää. Välimatkat eivät Köpiksessä kuitenkaan olleen älyttömiä - pisin matka kuljettiin Pienelle Merenneidolle, jonne oli noin kolmen kilometrin matka keskustasta. Nähtävyyksistä teenkin ihan oman postauksen, joka ilmestyy lähipäivinä. Suosittelen kyllä lämmöllä jalan kulkemista, vaikka muitakin vaihtoehtoja on tarjolla. Etenkin pyöräily on Tanskassa suosittua, mutta siellä ne fillaroi autojen seassa hyvin epäselvän oloisesti, joten ehkä ensin täytyisi käydä jokin pyöräilykurssi..

Loman aikana siirryttiin myös Kööpenhaminasta Herningiin sukulaisteni luokse. Matka taittui kätevästi junan kyydissä. Ostimme jo Suomessa etukäteen DSB:n sivuilta junaliput, sillä ne olivat edullisemmat, mitä aiemmin ne osti. Junamatka kesti kolme tuntia ja junalipuilla oli hintaa yhteensä noin 100 euroa eli aikalailla ollaan Suomen hintatasossa ilman opiskelija-alennuksia. Tarjolla olisi ollut myös hyvin edulliset Orange ticket -liput, jotka olisivat maksaneet 200 kruunua eli noin 25 euroa. Ainoa miinuspuoli oli, että junaa olisi pitänyt vaihtaa välissä eikä tämä houkutellut ihmistä, joka ei ole ikinä ulkomailla matkustanut junalla. Junalippujen lisäksi ostimme itsellemme paikat junasta, sillä emme oikein tienneet, miten paikat määräytyvät, mikäli niitä ei ole erikseen ostanut. Junassa oli kuitenkin paljon tyhjää tilaa, joten paikoista olisi ehkä voinut säästää, mutta toisaalta olisihan juna voinut olla aivan täynnäkin eikä paikat maksaneet paria euroa enempää.


Juna Herningiin lähti myös päärautatieasema Københavns Hovednadegårdilta eli København H:lta ja oikea raide löytyi junan numeron ja päätepysäkin avulla opastetauluista, jotka tosin päivittyivät hieman hitaammin kuin Suomessa, sillä lähteviä junia oli niin paljon. Kuitenkin 20 minuuttia aiemmin tiedettiin jo oikea raide. Paikalla oli myös paljon henkilökuntaa käytävillä ihan vain neuvomassa ihmisiä - ihanaa, ettei asiakaspalvelua ole unohdettu muualla maailmassa! Juna myös tuli asemalle 15 minuuttia oletettua aiemmin ja siinähän sitä sitten pähkäiltiinkin, onko tämä oikea juna. Ja juuri kun haluaisi kysyä neuvoa, kaikki ympärillä olevat ihmiset näyttävät yli 70-vuotiailta, jotka eivät puhu englantia. Onneksi laiturilta löytyi hieman englantia puhuva mies, joka neuvoi meidät oikeaan vaunuun ja siellä istuinten päällä jo lukikin mistä minne saakka paikka oli varattu, joten ei jäänyt epäselvyyksiä. Perillä meitä odottikin jo iloiset "Tanskan oppaamme", joiden kanssa vietimme loppuloman tutustuen Jyllantiin - kuulemma siihen oikeaan Tanskaan.

Nähtävyyksistä Kööpenhaminassa sekä Jyllannissa kirjoitan ihan oman postauksen, sillä muuten tämä venähtää liian pitkäksi! Toivottavasti tästä postauksesta kuitenkin on iloa Tanskan matkaa suunnitteleville ja erityisesti Tanskassa liikkumista miettiville. Ja kertokaa ihmeessä, mitä haluaisitte tietää matkasta tai Tanskasta, niin laitan postauksen vireille :)

maanantai 7. elokuuta 2017

Ensimmäinen omatoiminen ulkomaanmatka: mikä jännittää?

Kuinka aikaisin lentokentälle pitää mennä? Mitä kaikkea sai olla käsimatkatavaroissa? Löydetäänkö oikealla portille oikeaan aikaan? Mistähän ostetaan junaliput Köpiksen keskustaan? Nämä ja monta muuta kysymystä ovat pyörineet viime päivinä päässä, kun matkakuume on noussut yhä korkeammaksi ja korkeammaksi. Miten selättää matkustusjännitys ja siirtyä rentoon lomatunnelmaan?

Viime päivinä Finavian sivut ovat käyneet tuttuakin tutummaksi, kun olen koittanut selvittää, miten lentokentällä oikeastaan toimitaan. Olen myös soitellut äidille ja kysellyt, mitä minkäkin asian kanssa kannattaa tehdä ja luulen vihdoin olevani suhteellisen valmis matkustamaan Tanskaan Mikon kanssa. Pohdin vain, miten kaikki voikin tuntua niin jännittävältä, vaikka olen ennenkin lentänyt ja matkustellut - mutta silloin toisaalta äiti on ollut vetovastuussa siitä, että selviämme oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Nyt minä hyppään itse niihin saappaisiin (tai noh, ainakin toiseen niistä, koska olen sellainen varmistelija ja pohdiskelija, että Mikko todennäköisesti on se, joka johtaa hommaa..) ja onhan se jo aikakin 23-vuotiaana alkaa perehtyä näihin juttuihin!



Matkustamme siis Kööpenhaminaan lentäen Helsinki-Vantaalta ja vietämme Scandic Webersissä kaksi yötä. Sen jälkeen matkustamme junalla Jyllantiin sukulaisteni luoksi kahdeksi yöksi. Lisää reissusuunnitelmista voit lukea aiemmasta postauksesta. Finavian sivuilta selvisi, että matkaselvitys on tehtävä viimeistään 45 minuuttia ennen koneen lähtöä. Meidät (tai minut..) tuntien menemme kuitenkin kentälle todella hyvissä ajoin, koska tämä on ensimmäinen matkamme eikä ole kiva joutua kiirehtimään. Sitä paitsi aiemmat kokemukset ovat osoittaneet, ettei kaksi tuntia aiemmin kentällä ole yhtään liikaa - taidetaan varata jopa 2,5 tuntia, koska voihan sitä sitten kierrellä tax freessä ja kahvitella kentällä, jos aikaa jää paljon yli.

Ensimmäinen järkytyksen hetki koitti, kun luin sähköpostiini kilahtaneesta kirjeestä, että lähtöselvitys tehdään kentällä joko automaatilla tai etukäteen kotona netissä tai tekstiviestillä. Ai että kukaan ei ole auttamassa?! Enkö voikaan vain antaa virkailijan hoitaa hommaa? Hemmetin digiaika ja itsepalvelutoiminnot. Lähetin heti epätoivoisen viestin Finnairille ja tiedustelin, että eikö lähtöselvitystä oikeasti voi tehdä virkailijan kautta.

Ennen vastauksen saamista olin katsonut erilaiset videot boarding passien tulostamisesta ja matkalaukkuihin liimattavien lappujen tulostuksesta. Pohdin, miten kukaan englantia taitamaton osaisi laukkunsa lähettää matkaan - ohjevideoista kuin vain toinen oli suomeksi ja sekin painottui lähinnä siihen, että kannustettiin kokeilemaan itsepalvelua sen sijaan, että olisi esitelty, miten homma hoituu. Ei se kamalan vaikealta vaikuttanut, mutta toivoin silti, että asiakaspalvelusta vastattaisiin, että voin myös asioida virkailijan kanssa. Ja niinhän sieltä lopulta vastattiinkin; Finnairilla on edelleen asiakaspalvelijoita näitä juttuja varten, huh.

Luin Anna Tenhun kolumin pari päivää sitten ja nauroin katketakseni, sillä turvatarkastusosuus oli kuin omasta elämästäni. Mietin jo kotoa lähtiessä, onko päällä nyt sellaiset vaatteet, että ne eivät sisällä metallia - entäs jos rintsikoissa on pieni metallinen sydän, huutaakohan se? Pidän myös visusti laukustani kiinni, ettei se hipaise huumekuriirien hihoja, samoin kuin Tehnu kolumnissaan panikoi. Pohdin, olenko pakannut nyt kaiken tarpeellisen mukaan ja sijoittanut ne oikeisiin paikkoihin - pitikö kameran laturi olla käsimatkatavaroissa vai ruumaan menevässä laukussa?

Turvatarkastus on aina jännittävä hetki, vaikka siinä ei olekaan mitään jännitettävää. Tarkastukseen mennessä olen tarkistanut laukkuni noin kymmenen kertaa ja varmistanut, että kaikki nesteet ovat oikeassa paikassa, lääkkeet omassa pussissaan ja laukun pohjalle ei ole unohtunut huulirasvaa tai vastaavaa nesteeksi luokiteltavaa tuotetta. Olen kuitenkin suurimmalla osalla lentokerroistani onnistunut pukemaan päälleni jonkin vaatteen, mikä hälyyttää; milloin ne on olleet kengät, milloin rintsikat ja kerran jopa vyö unohtui päälleni. Ei siis mitään vakavaa, mutta aiheuttaa aina ylimääräistä hämmennystä.

Lento sinänsä ei pelota ihan kamalasti, sillä Köpikseen lentää onneksi vain tunnin ja 40 minuuttia. Viimeksi aloin voida lentokoneessa pahoin, kun en ottanut matkapahoinvointilääkettä. Vahingosta viisastuneena nyt on pillerit haettu, ettei mene ensimmäinen lomapäivä hotellihuoneessa. Ainahan lentäminen on jännittävää, mutta en varsinaisesti pelkää sitä - ostettiin kuitenkin viereiset paikat, että voidaan pitää kädestä kiinni, jos alkaa jänskättämään! Ja purkkaa pitääkin vielä pakata mukaan, sillä ainakin omat korvani menevät helposti lukkoon ja purkka kyllä pelastaa silloin.

Köpiksen suunnalla kaikki on aika hyvin suunniteltu; lentokentältä keskustaan pääsee sekä bussilla että junalla ja lippuja voi ostaa kentältä. Lipunoston jälkeen ei tarvitsekaan kuin löytää oikeaan junaan tai bussiin ja jäädä oikealla pysäkillä pois.. Onneksi tanskalaiset puhuvat kuulemma hyvin englantia, joten eiköhän päädytä oikeaan paikkaan! Karttojakin tulostettiin jo valmiiksi, jotta liikkuminen keskustassa on helpompaa eikä aikaa mene siihen, että eksytään joka toisessa kadunkulmauksessa - oli sitten kuinka turistia hyvänsä, aion avata kartan joka kerta, kun tarve iskee.

Huolimatta kaikesta jännityksestä määränpäähän pääsemiseksi olen todella innoissani tästä matkasta! Ihan huippua päästä lomailemaan Mikon kanssa ja nähdä molemmille uusi maa ja sen nähtävyyksiä. Ja yhdessä matkustaessa on se hyvä puoli, että toinen on aina siinä vieressä kuuntelemassa ja selittämässä, jos kielimuuri iskee tai lentäminen alkaa sittenkin jännittää. Lisäksi on ihana nähdä sukulaisia ja viettää heidän kanssaan aikaa :)

Jännittääkö teitä matkustaminen? Millaisia vinkkejä teillä on yleisesti matkustamiseen tai erityisesti Tanskan matkalle? :)

perjantai 4. elokuuta 2017

Uusi ilme makuuhuoneeseen pienillä muutoksilla

Muutama viikko sitten minuun iski todellinen KonMari-vaihde ja päätin järjestää kaapit, laatikot ja hyllyt uuteen uskoon. Tuntui niin vapauttavalta huomata, että kaapeissa on sittenkin tilaa ja kaikkien pöytäpintojen ei tarvitse olla täynnä tavaraa. Siivous- ja järjestysinnostuksen siivittämänä sain myös kipinän uudistaa hieman sisustusta. Kotimme on vain 39 neliön kokoinen, joten mittaviin sisustusmuutoksiin meillä ei ole mitään mahdollisuuksia, mutta päätin kokeilla, mihin kaikkeen pelkät tekstiilit pystyvät - ja nehän pystyivät ihmeisiin!

Aiemmassa sisustuksessa ei ollut sinänsä mitään vikaa, mutta aloin kaivata hieman vaihtelua ja neutraaleja värejä. Makuuhuoneessamme oli aiemmin siniset verhot ja värikäs päiväpeitto sekä sinertävä matto. Sinistä löytyi myös olohuoneen ja keittiön puolelta tekstiilien muodossa, joten päätin, että nyt sininen saisi jäädä tehosteväriksi tarvittaessa, mutta haluaisin löytää jotkin uudet sävyt kotiimme.


Valkoistahan kodissamme on aivan älyttömästi - ehkä joskus jopa tuntuu, että vähän liikaakin. Seinät ovat valkoiset ja "tehosteseinä" on valkoinen himmeillä harmailla kuvioilla. Ovet, ovenkarmit, kaapit ja katto ovat valkoisia. Valkoisuudesta johtuen en halunnut, että ainakaan kaikki uudet sisustustekstiilit olisivat valkoisia, koska muuten vahva sairaalafiilis alkaisi hiipiä esiin. Päädyttiin Mikon kanssa lopulta siihen, että jotkin harmaat sisustustekstiilit voisivat olla sopivan neutraaleja, mutta kumminkin toisivat mukavasti väriä (jos harmaasta nyt niin voi sanoa.. :D) kotiimme.

Lähdimme ihanan ystäväni Tiian kanssa viettämään ostospäivää Kuopioon ja samalla olin päättänyt tsekata Ikean tarjonnan kodintekstiilien osalta. Aikaa vierähtikin reissussa kokonaiset 12 tuntia ja mukaan tarttui uudet verhot. Mikko kävi myös hakemassa Citymarketin Hemtex-osastolta harmaan päiväpeitteen, jonka arveltiin sopivan verhoihin. Myöhemmin viikolla käytiin vielä Prismassa katselemassa mattotarjontaa ja löydettiinkin sopiva makkarin lattiaa koristamaan.





Ikean mattotarjonta oli aika suppeaa, mihin olin hieman pettynyt. Kaikki tuntui olevan yltiökoristeellisia tai sitten niitä ihanan pehmoisia pörrömattoja, joita meille ei vain voi ostaa, jos mielii joskus istua tietokonetuolilla tai sulkea makkarin oven - pienen kodin ongelmia. Useat Ikean matoista olivat myös todella kovan oloisia ja epäilin, ettei niiden päällä olisi kovin mukava astella. Tarkoitus oli siis löytää makuuhuoneen lisäksi matot myös olkkariin ja keittiöön, jotka ovat samassa tilassa keskenään. Tämä jäi kuitenkin haaveeksi, mutta ehkä matot vielä myöhemmin löytyvät ihan täältä Joensuusta.

Makuuhuoneen tekstiilit osoittautuivat kuitenkin todella mahtavaksi yhdistelmäksi ja hymy nouseekin aina huulille, kun astun sisään makkariin. Harmaat verhot ovat pimennysverhot, joiden on tarkoituksena pitää talvella myös kylmää ulkopuolella, kun isot ikkunat valskaavat melko paljonkin kylmää talvisin. Pelkät harmaat olisi kuitenkin näyttäneet ehkä vähän tylsiltä ja keksittiinkin, että niihin voisi yhdistää toiset verhot ikään kuin hotellityyliin. Onneksi Tiia oli mukana, sillä työmaa oli aikamoinen, kun yritettiin pohtia, mitkä verhot sopisivat yhteen - ja Mikon kännykkä piippasi ahkerasti, kun lähettelin kuvia erilaisista verhoista..


Pienillä muutoksilla saatiin mielestäni aika iso muutos aikaiseksi! Myöskin ikkunalaudat järjestin uudelleen ja sijoittelin valokuvat samanlaisiin kehyksiin yhdelle ikkunalaudalle. Toivon myös, että nämä tekstiilit ovat pitkäikäisiä ja saadaan nauttia niistä vielä monen monta vuotta. Ne myös ovat niin neutraaleja, että käyvät varmasti joskus ikiomaankin kotiimme johonkin huoneeseen.

Mitä tykkäätte uudistuksista? Miten itse uudistatte kotinne ilmettä ja onko teillä joitain suosikki sisustuskauppoja? :)

tiistai 1. elokuuta 2017

Näin myyt säkkikaupalla vaatteita nettikirppareilla

Vanhojen vaatteiden ja tavaroiden myyminen nettikirpputoreilla on helppoa, kun taktiikka on hallussa. Innostuin nettikirppareilla myymisestä pari vuotta sitten ja tähän päivään mennessä olen myynyt viisi tai kuusi Ikean säkillistä vanhaa tavaraa Facebook-kirppareilla. Miten sitten saada rahat tuotteesta helposti ja välttää miljoonat av, yv, mittaa se ja kuvaa tuolta sekä kysyn mieheltä -lausahdukset? Nämä ohjeet on laadittu erityisesti vaatteiden myyntiin, mutta samat pääperiaatteet pätevät myös esimerkiksi huonekalujen kauppaamiseen.

Tärkeintä on, että tuote on oikeasti myyntikuntoinen. Myyntikuntoisella en tarkoita, että tuotteen pitäisi olla uudenveroinen, mutta reiälliset paidat, tahraiset housut ja nukkaantuneet neuleet eivät kuulu myyntiin vaan roskiin tai siivousräteiksi. Kun myy vain hyväkuntoisia tuotteita, maine pysyy hyvänä ja useampi haluaa ostaa tuotteita - joskus sama henkilö ostaa minulta juuri siksi uudelleen tuotteen, kun on ollut niin tyytyväinen edellisiin kauppoihin. Myöskään "annetaan" ilmoituksiin ei kannata ryhtyä, ellei tuote oikeasti ole myyntikuntoinen ja haluaisit vain hyvää hyvyyttäsi luopua siitä. Kukaan ei hae edes ilmaiseksi nukkaista villapaitaa tai tuolia, josta puuttuu yksi jalka. Meillä kaikilla on niitä turhakkeita omasta takaa.



Netissä myydään valokuvien avulla, joten on tärkeää, että tuote on kuvattu hyvässä valossa ja mahdollisimman edustavasti. Jos vaate on sinulle vähän liian pieni tai suuri, älä kuvaa sitä päällä, koska vaate ei ole silloin mitenkään päin edukseen. Parempi vaihtoehto on kertoa suoraan, ettei kuvaa vaatetta päällä, sillä se ei ole sopivaa kokoa - tällöin välttyy myös niiltä ylimääräsiltä kommenteilta lisäkuvista. Tietenkin joku haluaa aina lisäkuvia, mutta niiden napsimisen kanssa kannattaa olla tiukkana; kannattaako uhrata 15 minuuttia 2 euron tuotteen kuvaamiseen, jotta se ehkä menisi kaupaksi?

Vaikkei uskoisi, mahdollisimman tarkkojen tietojen antaminen luo vaikutelman, että olet myymässä kunnollisia tuotteita. Kun ilmoituksessa on selkeästi mainittu tuotteen kunto, hinta, koko ja tiedot mahdollisista postituskuluista, ostajan on miellyttävämpi tutustua tuotteisiisi eikä aikaa mene hukkaan lisäkysymysten esittämisessä. Mahdollisista puutteista tuotteen laadussa tulee ilmoittaa heti myyntitekstissä ja täydentää tietoa esimerkiksi kuvalla. Lähtökohtaisesti en suosittele kuitenkaan myymään tuotteita, joissa on erityistä huomautettavaa. Olen törmännyt kuitenkin esimerkiksi ilmoituksiin kalliista merkkihuppareista, joiden hupun kiristysnauha purkaa - ei vaikuta käyttöön, joten sen voi myydä, mutta on kohteliasta ilmoittaa asiasta.

Myyntiteksteissä oleellista on myös mainita, mikäli koko ei vastaa tuotteen lapussa olevaa kokoa. Monesti ostajat haluavat mittoja kainalosta kainaloon ja olkapäästä helmaan varmistaakseen, että tuote on sopiva. Mittailu on oikeastaan aika rasittavaa ja turhauttavaa, sillä yleensä nämä kyselijät eivät osta tuotetta. Myynti-ilmoituksessa voi ilmoittaa, että tuotteita saa tulla sovittamaan, jolloin säästyy ylimääräiseltä vaivalta. Toki, jos kyse on kalliimmasta tuotteesta, mittaamisen avulla voi saada sen myytyä, jolloin kannattaa miettiä, olisiko siitä kuitenkaan niin suurta vaivaa.

Av, yv, jono, kysyn mieheltä -ostajia riittää kirppareilla. Alussa olin turhankin kiltti ja odottelin, että mahdolliset ostajat saavat kysyttyä koko suvultaan, sopiiko myymäni paita heille, mutta sittemmin olen viisastunut. Ilmoitan myynti-ilmoituksessani suosivani nopeita ja sujuvia kauppoja, jolloin annan selkeän viestin, etten varaile tuotteita pitkäksi aikaa. Olen joutunut monta kertaa pettymään, kun "varma ostaja" ei koskaan tullutkaan hakemaan tuotetta ja jonottaja oli hankkinut vastaavan jo toisaalta. Kirppareilla pyörii yllättävän monta hupiostostelijaa, mutta silmä harjaantuu kymmenien kauppojen jälkeen ja nykyisin on jo suhteellisen helppoa arvioida, tuleeko kyselijä koskaan ostamaan tuotetta.

Kasat kiinnostavat ihmisiä. Useimmille kirppareille saa nykyään lisätä keskustelun, jonka alla myy omia tuotteitaan. Ostajat kiinnostuvat helposti kuvista, joissa on paljon tavaraa ja tämän seurauksena selaavat myös kommentteja läpi löytääkseen mahdollisesti aloituskuvassa silmiin osuneen tuotteen lisäksi jotain muutakin itselleen sopivaa. Sama ostaja saattaa olla kiinnostunut useammastakin tuotteesta, kun näkee ne kaikki helposti yhdellä kertaa. Kalliimmat tuotteet myyn jokaisen omassa ilmoituksessaan, mutta esimerkiksi vaatteiden kohdalla suosin sitä, että kuvaan kaikki vaatteet ensin esimerkiksi sohvalla ryhmänä ja sitten yksittäin kommentteihin, joissa on myös tuotteiden tiedot - ja hyvin on toiminut ainakin tähän saakka! 


Kinkkisin ongelma yleensä on hinniottelu; miten saada tuotteesta muutama euro, mutta saada se kuitenkin myytyä? Kannattaa seurata kirppareiden hintatasoa ja miettiä, mitä vastaavasta tuotteesta itse maksaisi; tavallisesta t-paidasta ei voi pyytää paljon euroa kahta enempää ja kynttiläkippoja on kaikilla, joten ne eivät tee kauppaansa etenkään kovalla hinnalla. Kuitenkaan liian alas ei kannata hintoja vetää, koska silloin ostajaa saattaa alkaa arveluttaa, onko tuote oikeasti hyväkuntoinen, kun hinta on niiin halpa. Esimerkkinä itse myin toppahousuja 5 eurolla, mutta nostaessani hinnan 8 euroon, ne menivätkin heti kaupaksi. Pieni korotus, mutta kannatti kaikella tapaa.

Monet yrittävät kikkailla myös pakettimyynnillä saadakseen rahaa myös niistä vaatteista, jotka yksinään eivät tee kauppaansa. Olen kokeillut sitä itsekin; samankokoisia vaatteita laitetaan yhteen säkkiin ja säkille annetaan könttäsumma, joka on edullinen. Tässä täytyisi kuitenkin muistaa, että vaatteiden tulee olla samankokoisia keskenään - aika harva tarvitsee 98 senttisiä housuja, koon 38 kenkiä, miesten L-kokoista villapaitaa ja teinien S-kokoista napapaitaa. Tällaiset paketit luonnollisesti eivät tee kauppaansa (tai sitten käy ainakin mieletön tuuri, jos joku sen ostaa!), vaan järkevämpää on miettiä, että paketissa on samankokoisia ja -tyylisiä vaatteita. Pakettiin on helppo ujuttaa niitä "muodista poismenneitäkin vaatteita", mutta hyvä on muistaa taas se myyntikunto; vaikka saisi monta tuotetta kerralla, kukaan ei halua rikkinäisiä tai virttyneitä vaatteita.

Vaivatonta nettikirppareilla myyminen ei missään nimessä ole, mutta kyllä se tuottaa tulosta, kun jaksaa vain sinnikkäästi jatkaa. Hinnoittelun kanssa on oltava järkevä samoin kuin tuotteiden huolellisen kuvaamisen. Tärkeintä on myydä hyvää ja laadukasta tavaraa, jolla oikeasti on jälleenmyyntiarvoa. Rikkinäiset ja ikivanhat tuotteet, joita et enää itsekään ostaisi, joutavat kierrätykseen (vain hyväkuntoiset!) tai autotalliin pesuräteiksi - näin pidät myös oman myyjän maineesi hyvänä ja tuotteesi menevät jatkossakin paremmin kaupaksi. Suosittelen myös laittamaan kirppismyynneistä saadut rahat tiettyyn purkkiin, sillä jos parin euron kolikot laittaa lompakkoon, ne häviävät seuraavalla kauppareissulla. Purkissa ne pysyvät tallessa ja näet, paljonko olet onnistunut myymään vanhaa tavaraa - ja säästöillähän voi tehdä vaikka pienen lomamatkan!

Millaisia kirpparimyyjiä olette? Oletteko törmänneet kummallisiin myynti-ilmoituksiin tai tuotteisiin, joita ette hakisi edes ilmaiseksi?

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

NÄIN SELVIÄT UUDESSA KOTIKAUPUNGISSA JA KOULUSSA

Moni pakkaa paraikaa tavaroitaan laatikoihin ja valmistelee muuttoa uuteen kotikaupunkiin opiskelujen perässä. Korkeakoulun aloittaminen jännittää, eikä jännitystä lievennä juurikaan se, jos kaupungista ei tunne ketään. Itse selvisin suhteellisen pienellä muuttojännityksellä, sillä olihan kaupungissa minua odottamassa tuttuja ihmisiä. Koulujännitys olikin ihan toista! Mielessä pyöri monenlaisia kysymyksiä ja viime viikkoina olen kuullut monien pyörittelevän samoja asioita päässään, joten päätin oman kokemukseni pohjalta antaa vinkkejä uuteen kaupunkiin asettumiseen.

KUVAT / TUULI <3
MITÄ POSITIIVISEMMIN SUHTAUDUT KAUPUNKIIN, SITÄ NOPEAMMIN SIITÄ TULEE KOTI.

Odotin Joensuuhun muuttoa todella paljon (Mikon lisäksi myös siksi), koska tykkäsin valtavasti kaupungista, ihmiset tuntuivat olevan rennompia kuin etelämmässä, pääsin muuttamaan ihka omaan kotiin ja aloittamaan opinnot unelma-ammattiini. Koko Joensuu oli mielessäni täynnä positiivisia mielikuvia. Halusin myös oppia tämän äärettömän suloisen pohjoiskarjalan murteen, ja vaikka tommaatti ja bannaani sekä mie ja sie eivät ensi alkuun meinanneet millään muistua puhuessa, pikkuhiljaa ylöjärveläiset sukulaiset ja kaverit alkoivat huomautella muuttuneesta puheesta. Ja minä olin salaa niin tyytyväinen ja onnellinen (kyllä, ärsyynnyn vieläkin siitä, kun joku ylöjärveläinen tuttu sanoo, että "murre ei ole ainakaan yhtään tarttunut"..).

Kaikki eivät kuitenkaan edes halua tuntea uutta kaupunkia kodikseen, koska opiskeluhan on vain väliaikaista ja muutto muualle siintää mielessä jo varhaisessa vaiheessa. En usko, että kukaan voikaan tuntea uutta kaupunkia kodikseen, jos on jo muuttaessaan päättänyt, että täällä nyt en ainakaan asu pidempään kuin on pakko. Mikäli kuitenkin mielit tuntea kaupungin kodiksi, suosittelen tutustumaan sen eri kaupunginosiin (itselläni tämä kävi todella luonnostaan, kun menin töihin Postille). Kun tiedät, millaista on missäkin kaupungin osassa ja tiedät edes muutaman kadun sieltä ja täältä, suunnistaminen on paljon helpompaa, minkä myötä kaupunki tuntuu myös yhä enemmän kodilta. Myös julkisilla kulkuneuvoilla liikkuminen helpottuu, kun tietää edes vähän, millaisia paikkoja ympärillä on.


KAVEREITA SAA ILMAN BILEITÄKIN

Opiskelijaelämä mielletään ryyppäämiseksi ja rellestämiseksi - itse opiskeluhan on täysin toissijaista, kunhan viina virtaa ja bileitä riittää. Ensiksikin on hyvä tietää, että tuutorit todennäköisesti houkuttelevat sinut mukaan jokikisiin kissanristiäisiin sanomalla, että jos et käy näissä tapahtumissa, et saa lainkaan kavereita. Tuon pelottelulauseen siivittelemänä kävin ensimmäisen viikon tapahtumissa muistaakseni torstaihin asti, kunnes perjantaina olin niin uupunut kaikkiin uusiin ihmisiin, uuteen kouluun ja jokailtaisiin rientoihin, että jäin kotiin huilaamaan. Huomasin, ettei tuttavanikaan käynyt enää näissä riennoissa, joten uskalsin minäkin luovuttaa - niissä kun tarkoituksena oli juopotella mahdollisimman paljon löytäen uusia ystäviä ja en ihan hirmuisen kauan jaksa katsella muiden ryyppäämistä, kun omassa mielessä pyörivät vain seuraavana päivänä alkavat uudet kurssit. Ja PS. Bilettäminenhän tapahtuu arkisin, viikonloppuisin yliopistolta ei kyllä järjestetä juhlia.

Otin sitten sen riskin, että jään yksinäiseksi opiskelijaksi. En vain ymmärtänyt, miksi nämä ryyppykemut olisivat ainoa tapa löytää ihmisiä ympärilleni. Ja niistäkö sitten löytäisin samanhenkisiä ihmisiä, jotka pitävät samoista asioista? Voin sanoa, että tuutorien höpötys aiheesta oli täyttä puppua, olen saanut ympärilleni paljon ihania ihmisiä niin koulun kuin töidenkin kautta - niin, ihan niiltä tuikitavallisilta kursseilta ja ruokatunneilta, en Oldies but goldies -bileistä, sitseistä tai muista kemuista. Ehkä olen toisten mielestä tylsä, mutta ainakin olen seurassa, jossa viihdyn!

TÖITÄ EHTII TEKEMÄÄN

Tuutoreiden mielestä töitä nimenomaan ehtii tekemään valmistumisen jälkeen ja opiskeluaikana olisi hyvä keskittyä opiskeluun ja elämästä nauttimiseen. Aika nopeasti päätin, että ehtisin todella hyvin tekemään töitä koulun ohella. Syyslomallani kävikin niin iloisesti, että Postilta soitettiin minulle ja sanottiin, että minulle olisi paikka iltavuorossa, jos haluaisin tulla töitä tekemään. Tietenkin halusin! Tein töitä noin kolmena iltana viikossa 3-4 tuntia ja se tuntui ihan sopivalta määrältä silloin. Nykyisin teen töitä 15-25 tuntia viikossa koulun ohella. Ja oli siitä koulun ohella tehtävästä työstä apua myös kesätöiden saamiseen, sillä Postiltahan minulle poiki sitten ensimmäinen kesätyöpaikkakin Joensuussa.

Jos on tehnyt töitä aiemmassa kotikaupungissa, on hyvä miettä, haluaako jatkaa töitä siellä vai etsiä uusia töitä opiskelukaupungista. Ellei ihan naapurikaupungissa satu asumaan, kannattaa huomioida, että entisessä kotikaupungissa työt ajoittuvat melko varmasti viikonlopuille ja juhlapyhille, sillä eihän iltatyötä voi tehdä uudesta kaupungista käsin. Tämä luonnollisesti tarkoittaa sitä, että vietät vapaa-aikasi vanhassa kotikaupungissasi ja esimerkiksi illanistujaiset uusien ystävien kanssa ei onnistu lauantai-iltana. Se on kuitenkin jokaisen oma valinta ja jos töitä mielii tehdä, niitä täytyy tehdä siellä, missä niitä on tarjolla.

JOSKUS VOI SYÖDÄ NAUDAN LEHTIPIHVIÄKIN

Rahankäyttö on jokaisen oma asia ja paljolti omat mieltymykset vaikuttavat siihen, paljonko rahaa jää käytettäväksi millekin elämän osa-alueelle. Olen tottunut syömään monipuolista ja laadukasta kotiruokaa ja meille oli Mikon kanssa alusta asti selvää, että jos joskus tulee tiukkaa, ruoka ei ole se, mistä lähdetään nipistämään. Ajatellaan, että opiskelijat syövät vain nuudelia ja tonnikalaa eikä mihinkään muuhun ole varaa. Tykätään kyllä nuudelista ja tonnikalasta ketsupilla, mutta syödään sitä välillä ihan siksi, että se on hyvää. Sen sijaan ostamme naudan 10 % jauhelihaa, Felixin ketsuppia ja kanan fileepihvejä niiden maun vuoksi. Suosimme edullisia merkkejä kaikessa, missä laatu ei kärsi merkistä; esimerkiksi K-Menun tonnikala ei enää ikinä päädy kaappiimme, mutta Pirkka ja Rainbow ovat enemmän kuin tervetulleita, koska ne ovat hyviä. Toisaalta hernekeiton on oltava aina Jalostajalta, mikään muu ei ole yhtä hyvää.

On totta, että opintoraha on aika pieni - uudistusten myötä enää 250 euroa kuukaudessa, mutta kun käy töissä, saa palkkaa ja asumislisä auttaa vuokranmaksussa. Töiden ansiosta rahaa jää käytettäväksikin ja voimme ostaa myös prameampia ruokia silloin tällöin. Usein kuitenkin perushutut jauhelihasta tai kanasuikaleista on hyvää ja nopeaa arkiruokaa, mutta toisinaan on kiva herkutella vaikka lehtipihvillä. Toisaalta säästämme paljon siinä, ettemme käytä rahaa bilettämiseen tai esimerkiksi tupakointiin. Valintakysymyksiä. Pidin ensimmäiset kuukaudet kirjaa siitä, miten paljon rahaa kului ruokaan ja käyttötavaraan, mikä oli aika avartavaa. Tietenkin ensimmäisten kuukausien aikana on pakko ostaa ketsupit, jauhot ja mausteet, joita muuten ei tarviste koko ajan olla ostamassa. Siinä kuitenkin näkee, paljonko ruokaan menee rahaa ja menoja on helpompi arvioida tulevaisuudessa.

Millaisia asioita teidän mielessänne pyörii, kun muutatte uuteen kaupunkiin ja aloitatte opinnot? Onko kenelläkään pyörineet nämä samat asiat mielessä elämänmuutoksen alla ja miten olette ne selvittäneet? :)

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Mutta kun olen saanut tämän lahjaksi..

Konmari on vallannut asuntomme sen jälkeen, kun kotiutin kyseisen kirjan kaupasta. Ahmin siivouksen elämänmullistavan taian vain parilta istumalta ja kirjan lukemisen jälkeen olin täynnä siivousenergiaa. En ehkä ollut täysin Marie Kondon kohdejoukkoa, sillä osaan kyllä pitää kotini päällisin puolin järjestyksessä, mutta aika ajoin ahdistun siitä, miten paljon meillä on tavaraa vain 39 neliön asunnossamme. Aiemmin olen kuvitellut sen johtuvan vähäisistä säilytystiloista, mutta siivouspäivien jälkeen olen huomannut, että meille on jäänyt kaappeihin ihan tyhjääkin tilaa.

Ajattelen monia asioita aina kovin monimutkaisesti enkä tee poikkeusta myöskään tavaroiden ja vaatteiden kohdalla; olen saanut tämän koriste-esineen lahjaksi kaveriltani; mitä, jos hän huomaa, ettei sitä ole esillä, kun tulee joskus käymään? Tämän neuleen sain siskoltani, se on ihan nukkainen ja viisi vuotta vanha, mutta enhän voi heittää sitä pois, koska se on lahja. Mitäs jos tarvitsen näitä kaikkia kodinkoneiden käyttöohjeita joskus?

Totuus on, etten ole koskaan kaivanut yhtäkään käyttöohjetta esiin sen jälkeen, kun olen laittanut sen käyttöohjeille omistamaani laatikkoon. Todennäköisesti kaverini ei edes muista antaneensa minulle jotain koriste-esinettä ja emmehän muutenkaan pidä kaikkia esineitä näytillä yhtä aikaa. Siskoni taas on sitä mieltä, että mitään ei tarvitse säästää vain siksi, että on saanut sen joltakulta. Silti jaksan aina miettiä näitä asioita. Konmarin luettuani kuitenkin voimaannuin sen verran, että aloin käydä kaappeja ja laatikoita läpi ajatuksella "tuottaako tämä tavara minulle iloa".

Kaikki tavarat eivät voi tietenkään tuottaa iloa ja silti ne pitää säästää; neljäkymmentä nelisivuista lappua graduaineistoa ei varsinaisesti tee minua onnelliseksi, mutta ne on pakko säästää kuten esimerkiksi vakuutusasiakirjatkin. Sen sijaan en ymmärrä, miksi olen säästänyt vuoden 2013 palkkalaskelmia ja verotuspäätöksiä, ison kasan johtoja, joihin kuuluvia laitteita ei ole enää olemassakaan sekä CD-levyjä, joita en ole kuunnellut alakoulun jälkeen. Niimpä ostimme rullan jätesäkkejä ja aloimme yksissä tuumin siivota kotia. Ja aika monta kauppakassillista turhaa roinaa on kannettu roskikseen, vaatekeräykseen ja kierrätykseen.

Otin järjen käteen tuotteiden karsimisessa ja heitin pois kaiken sellaisen, minkä olemassaoloa en edes muistanut ja joilla ei ollut minulle mitään käyttö- tai tunnearvoa. Esimerkiksi lehtien välistä keräillyt rasvanäytteet saivat kyytiä (tiesittekö, että osa niistä säilyy käyttökelpoisena vain kaksi viikkoa!), vuosia sitten avatut kynsilakat ja meikkiputelit hävisivät ja löysimpä jopa rikkinäisiä villasukkia, tavallisia sukkia, sukkahousuja, paitoja ja housuja, jotka olin päättänyt pitää ilmeisesti huonompina vaatteina, jos tarvii vaikka joskus remppailla jotain. Mielenkiintoista vain, että olenko ajatellut remppailla sukkahousuissa..?

Miltä sitten tuntui heittää tavaraa pois? Helpottavalta, todella helpottavalta. Ajattelin ensin, että raaskinko luopua kuitenkaan tavaroista ja tulenko kaipaamaan niitä. Tällä hetkellä en edes muista, mitä kaikkea turhaa olen heittänyt pois, ja hyvä niin. Nyt pystytään avaamaan kaappien ovet ja jopa kertasilmäyksellä katsomaan, mitä kaikkea siellä on. Aiemmin makuuhuoneen kaapin ovet eivät menneet edes kiinni, kun tavaraa tursusi joka paikasta eikä sieltä mitenkään voinut saada haluamaansa tiputtamatta kaikkea muuta. Ja sittenhän oli ihan sama heittää tavarat takaisin kaappiin, kun ei niillä kumminkaan ollut mitään omaa paikkaa.


Loppujen lopuksi en ole kuitenkaan heittänyt älyttömiä määriä tavaraa pois (ja kun sanon pois, tarkoitan nyt kaikkia vaatekeräyksiä, kirppiksiä, kierrätysastioita ja sekajätepönttöjä, en suinkaan ole heittänyt kaikkea roskakoriin), mutta sen verran olen onnistunut vähentämään, että kaapit on ollut helppo järjestää siisteiksi ja niiden sisällön käyttäminen on helpottunut merkittävästi. Tavarat myös löytävät helpommin omalle paikalleen, kun niillä selkeästi on oma paikka. Jotenkin on myös paljon mukavampi olla, kun tuntuu hieman väljemmältä kaikkialla. Samaan aikaan olen myös onnistunut säästämään niitä esineitä ja vaatteita, jotka tekevät minut oikeasti onnelliseksi ja joita mielelläni katselen kodissamme sekä ylläni. Helpottavaa, rentouttavaa ja iloa tuottavaa, voiko siivoaminen paljon muuta olla?

Tiedän tälläkin hetkellä, että vielä löytyy siivottavaa ja turhaa tavaraa, jota olen säästänyt vain ajattelemattomuuttani, mutta hyvällä mallilla kuitenkin ollaan. Kaikki kaapit ja laatikot on nyt käyty ensimmäisen kerran läpi, mutta joidenkin kaappien kohdalla olen ollut vielä ihan unessa karsimisen suhteen, joten niihin palaan vielä tulevina lomapäivinä. Siivoaminen on oikeastaan todella rentouttavaa ja hyvää ajanvietettä, kunhan sitä ei tarvitse tehdä työpäivän päälle! Ja kuten Mikko juuri ovesta sisään tullessaan osuvasti totesi "hyvä tästä vielä tulee"!





Miulla on myös mielessä uusia ideoita kotimme tekstiileihin ja perjantaina lähdetäänkin rakkaan ystäväni kanssa Kuopioon katselemaan uusia tuulia sisustukseen. Tästä lisää siis myöhemmissä postauksissa. Löytyykö muita, joihin siivous- ja sisustuskärpänen on iskenyt? Kiinnostaisiko teitä kuulla enemmänkin siitä, miten ikuinen hamstraaja onnistuu vähentämään tavaraa ja luopumaan ylimääräisestä?

PS. Mitä kuvanmuokkausohjelmia suosittelette? Tällä hetkellä tuntuu, ettei mikään oikein ole hyvä ja ainakin näiden kuvien kohdalla laatu meni käsittelyssä pilalle :(

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Kun pilkkuun asti nuokkuu, saa palkinnoksi saikkuu

Sairasloman hakeminen on vaikeaa. Milloin oikeastaan on niin kipeä, ettei voi mennä töihin? Entä, jos ei ole kuumetta, mutta olo on ihan kamala? Olenko parempi työntekijä, jos menen jalka kipsissä töihin, koska voin istua koko työpäiväni? Mitä jos sairastun ennen maanantaiaamun vuoroa, luuleeko työnantaja, että olen vain krapulassa?

Törmäsin eilen Ilta Sanomien uutiseen, jossa kerrottiin ihmisten hakevan sairaslomaa jopa sen vuoksi, että lomalla on ollut huono sää. Nuorten puolestaan kerrottiin hakevan usein sairaslomaa ykköspäiviksi juhlinnan vuoksi - eikä alkoholi ollut vähäisin syy myöskään kesälomien jälkeisiin poissaoloihin muunkaan ikäisillä. Kuten aina, myös eilen selasin kommenttiosion läpi ja sivistyinkin valtavasti; kommentoijien mielestä työnantajan ei kuuluisi joutua maksamaan saikkupäivistä, alle 35-vuotiaat naiset ovat epämotivoituneita työntekijöitä ja siksi ovat jatkuvasti sairaslomalla sekä osa on jopa valmiita irtisanoutumaan työstään, jotta pääsevät festareille viikonloppuna, kun sairasloman hakeminen ei onnistu.


Olen ollut nykyisessä työpaikassani töissä puolitoistavuotta ja tänä aikana olen ollut sairaslomalla muistaakseni yhteensä neljä päivää pahan flunssan ja vatsatautien vuoksi. Muistan, millaista oli ensimmäistä kertaa nykyisessäkin työpaikassa soittaa työnantajalle ja kertoa, että olen mahataudissa, eikä minusta ole tekemään töitä. Maailman luonnollisin ja ymmärrettävin syy, etten voi istua kassalla ämpärin kanssa tartuttamassa kanssaihmisiä, mutta silti tuntui jännittävältä käydä työterveydessä ja soittaa esimiehelle. Luurin päästä kuitenkin vastasi ymmärtäväinen ääni, joka toivotteli paranemisia ja käski olla murehtimatta siitä, etten voinut tulla töihin, kaikki sairastuvat joskus.

Viime joulun alla sairastuin todella pahaan flunssaan. Kuume ei noussut ja buranan ansiosta aamulla oli olo, että voin mennä töihin. Kun jaksoin kaksi päivää käydä tuossa kauheassa olossa töissä, työkaverit kysyivät jo kolmannen päivän aamuna minut nähdessään, että onko minulla kaikki hyvin. Silloin tajusin, että nyt olisi ollut varmasti parempi jäädä jo kotiin huilaamaan. En halunnut leikkiä mitään sankaria, joka tulisi töihin vaikka pää kainalossa, koska "kyllä sitä nyt aina sen verran jaksaa". Siksi pääsinkin aiemmin sinä päivänä kotiin ja seuraavat päivät makasinkin sitten kipeänä sängyn pohjalla.

En pidä siitä, että ihmiset tulevat kipeänä töihin. Ei ole ensinnäkään omalle terveydelle hyväksi tulla kuumeessa tai pahassa flunssassa töihin (ja tämä korostuu tietysti erityisesti toisilla aloilla kuten terveydenhuollossa), mutta ei ole myöskään kovin ajattelevaista tulla töihin tartuttamaan työkavereita samaan tautiin. En usko, että kukaan pitää ketään sen parempana työntekijänä, jos on 38 asteen kuumeessa töissä kuin että olisi kotona parantelemassa. Ja tiedättekö, ne jotka ovat kipeänä töissä, muistavat tuoda sen varmasti koko ajan esiin, koska he ovat niin hyviä työntekijöitä, etteivät jätä työpaikkansa muita työntekijöitä pulaan. Ainiin, mutta jos kaikki sairastuvat, sitten vasta ollaankin suossa.

Miten sitten suhtautua siihen, jos mahatauti oikeasti iskee sunnuntai-iltana? Toivon aina, etten sairastu "epäilyttäviin aikoihin", kuten lauantai-illan tai sunnuntaiaamun vuoroa vasten - enkä silloin maanantaiaamuna. Vaikka työpaikallani varmasti tiedetään, miten "kova juhlija" olen, en voi välttyä siltä ajatukselta, että joku kuvittelee minun rellestäneen koko viikonlopun ja jättävän siksi tulematta töihin. Varmasti tältä pallolta löytyy näitäkin ihmisiä, ainakin Ilta Sanomien kommenttiosion mukaan. Saikkua haetaan, koska onkin ehditty jo sopia menoja lauantaille tai festarit pukkaavat päälle juuri työvuoron kanssa samaan aikaan. Mutta miten kenelläkään riittää kantti valehdella, että on kipeä ja vieläpä ottaa vastaan sairaslomasta maksettu palkka?

Kommenttiosiossa ehdoteltiin, että työntekijän ensimmäinen sairaslomapäivä olisi palkaton, jolloin turhat sairaslomat kommentoijien mielestä häviäisivät. Tämä olisi reilua juuri näille valesaikkuilijoille, mutta ei heille, jotka oikeasti ovat kovassa kuumeessa tai selkäkivussa vuoteen pohjalla. Ja mistä heidät sitten erottaa? Onneksi ei tarvitse olla lääkäri, joka määrittelee, kuka oikeasti on kipeä ja kuka ei.

Yhtä kaikki, jokainen varmasti tietää, milloin oikeasti ei ole työkykyinen ja silloin olisiki tärkeää kuunnella tätä tuntemusta. Ei mennä töihin siksi, että kokee ansaitsevansa siitä lisäpisteitä eikä toisaalta hakea sairaslomaa, jos on vain tukka kipeänä viikonlopun festareista. Itse pyrin toimimaan aina sairasloma-asioissa mahdollisimman avoimesti ja kerron myös, mikä tauti vaivaa - vaikka jonkin aikaa sitten minulle selvisikin, että sitä ei kai olisi välttämätöntä edes kertoa, jos käy lääkärissä hakemassa sairaslomaa. Koen kuitenkin, että avoimuus ja rehellisyys molemmin puolin lisää luottamusta ja näin myös ymmärrystä sille, että joku saattaa ihan oikeasti sairastua vain maanantaiaamun aikaiseen vuoroon, vaikkei olisikaan ollut viikonloppuna järjestetyssä Ruisrokissa. En edes tiedä, ajattelevatko työnantajat näin monimutkaisesti kuin minä, mutta alakoulussahan se jo opetettiin; rehellisyys maan perii.

Mitä olette mieltä saikuttelusta? Milloin on aiheellista jäädä kotiin vai pitääkö aina mennä töihin? Ajatteleeko kukaan muu, että olisi epäilyttävää sairastua festariviikonlopun jälkeen?

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

"Siitä elämästä olisi hyvä vähän nauttiakin"

Ainakin viimeisen vuoden miulla on ollut tavotteita elämän joka osa-alueelle; koulussa mahdollisimman paljon kursseja suoritetuksi ja gradu valmiiksi, töitä edes vähän sopimustuntien yli, jotta rahaa jää asuntosäästötilillekin. Liikunnan saralla salilla käyntiä vähintään kolme kertaa viikossa ja lenkkeilyä päälle, ruokapuolella järkevää syömistä ja herkkujen karttelua. Näiltä osa-aluilta jäävä aika oli vapaa-aikaa, joka olikin ainoa aika, jolle minulla ei ollut tavotteita tai tarkkaa suunnitelmaa. Ja aloin kaivata sitä hetki hetkeltä enemmän.

Pyöräytin viime lukuvuonna 110 opintopistettä eli melkein tuplasti sen, mitä (mielestäni kylläkin alakanttiin) on yliopiston puolelta ohjeistettu. Kesäloman alettua kirjoitin gradun, joka on nyt viimeisellä kommentointikierroksella eli minun mielestä valmis palautukseen. Jo aiemmin olin päättänyt, että kun kesälomani starttaa heinäkuun 22. päivä, en koske mihinkään koulu- tai työjuttuun, joten gradun piti olla valmis ennen lomaa. Noh, hyvissä ajoinhan se valmistuikin, kun loman alkuun on vielä kolme viikkoa. Graduohjaajani sijainen sanoi minulle toukokuussa, että arvelinko oikeasti ehtiä tehdä graduni ennen lomaa, jonka perään hän totesi, että "toisaalta sie oot kyllä juuri sen tyyppinen ihminen, että saatat kyllä onnistuakin". Ja niinhän mie olen.


Juttelin työkaverini kanssa siitä, millaista hänellä on, kun pitää lukea pääsykokeisiin, käydä töissä ja yrittää vielä treenata siinä lomassa sekä huolehtia parisuhteesta. Kaiken myötätuntoni ilmaisun lomassa tajusin, että sellaistahan miun elämä on ollut jo yli vuoden päivät ja päätin, että nyt siihen on tultava oikeasti muutos. Mikon sanoin, täällä eletään vain kerran ja siitä elämästä pitäisi muistaa vähän nauttiakin.

Aloin miettiä, mistä kaikesta oikeastaan stressaan ja mitä kaikkea yritän suorittaa. Gradun valmistumisen ja yhden kesällä palautetun esseen lisäksi mielessäni kummittelee toinen essee, joka odottaa kirjoittajaansa sekä elokuussa olevat pari tenttiä. Tentteihin en voi kuitenkaan lukea vielä tässä vaiheessa kesää (koska joku on kyllä niin ulkolukija, että unohtuisi asiat elokuuhun mennessä..) ja esseen nyt voi kirjoittaa sopivan inspiksen iskiessä, ne ei ole miun vaikein osa-alueeni. Päätin kuitenkin, että jos sen esseen tänä kesänä kirjoitan, muuta en sitten tee koulun eteen - ajatus kirjoittamisesta houkuttelee nytkin, mutta samaan aikaan pohdin, että haluaisin joskus nauttia niistä vapaapäivistäkin ihan vapaapäivinä.





Toinen iso asia oli ruokailu ja liikunta. Suunnittelin aina sunnuntaisin valmiiksi seuraavan viikon sali- ja lenkkipäivät ja jos suunnitelmiin tuli muutos, tunsin syyllisyyttä siitä, etten toiminut suunnitelmani mukaan. Vielä alkukesästä olin päättänyt suorittaa liikunnan sarallakin ja karistaa kesäkiloja niiden keräämisen sijaan. Noh, nyt en ole karistanut enkä kerännyt, vaan pysynyt ihan samassa tilanteessa. Kuitenkin aina, jos erehdyin syömään extemporeena palan suklaata tai grillattiin grillitassuja ja halloumia paprikan ja kanapihvien sijaan, tunsin syyllisyyttä ja tuntui, että koko kiinteytyminen kariutuu siihen. Syömisestä tuli vain enemmän stressiä ja huonoa mieltä kuin iloa.

Juhannusviikolla hellitin kesäkilojen karistamisajatuksesta ja päätin, että syön kesän tasan ja ainoastaan fiiliksen mukaan. En tietenkään päättänyt, että alan popsia vain hampurilaisia ja litkiä siideriä, vaan päätin olla tuntematta syyllisyyttä siitä, jos kanapihvi nyt vaihtuukin joskus grillimakkaraan. Olen myös liikkunut vain fiiliksen mukaan, jos ulkona on satanut vettä, olen vaihtanut lenkin sukan neulontaan ja toisaalta lähtenyt salille silloin, kun aurinko paistaa kauniisti vain siksi, että on tehnyt mieli nostella puntteja. Ja tiedättekö mitä, miulla on ollut niin paljon stressittömämpi ja onnellisempi olo! En ole ollut huonolla mielellä siitä, että olen ottanut rennommin eikä vaakakaan ole kurmuuttanut minua löysemmästä otteesta.

Töiden suhteen minun ei ole tarvinnut stressata, vaan miulla on ollut tosi kiva kesä töiden parissa. Olen saanut tehdä paljon haaveilemiani aamuvuoroja sekä opetella uusia asioita työskennellessäni osastolla - ja olen saanut siellä myös paljon onnistumisenkokemuksia, jotka ovat vahvistaneet positiivista fiilistäni entisestään. Töitä on myös ollut riittävästi ja iltaisin on ollut mukavasti aikaa tehdä Mikon kanssa kaikenlaista, kun koulun ohella yhteinen aika jäi melkoisen vähäiseksi.

Tämä viikonloppu oli vapaata ja päätettiin jo etukäteen, ettei suunnitella mitään ohjelmaa, vaan mennään ihan fiiliksen mukaan. Onkin siis aamulla nukuttu todella pitkään, käyty kaupungilla kiertelemässä, ulkona syömässä ja harjoitettu valokuvaustaitojamme kauniissa kesämaisemissa. Uskaltauduin myös ensimmäistä kertaa rullaluistimille viime kesäisen kaatumiseni jälkeen. Eilen heitin talviturkin Kuoringalla ja innostuttiin myös suppailemaan ilta-auringon loisteessa. Olen neulonut villasukkia talvipakkasia varten samalla, kun on katsottu OC:ta ja hymyillyt niin paljon, että sillä energialla lämmittäisi koko Joensuun talot.

Ennen kaikkea olen ollut onnellinen ja nauttinut vapaa-ajasta. Parin viime viikon aikana olen ollut tyytyväisempi itseeni kuin pitkään aikaan. En ole tuntenut syyllisyyttä tai pakkoa tehdä joitain asioita. Olen hymyillyt ja tuntenut itseni rakastetuksi ja onnelliseksi. Peiliin katsoessa olen kiinnittänyt huomiota niihin asioihin, joista olen itsessäni tyytyväinen enkä niihin, joita haluan muuttaa. Niiden aika on sitten kesäloman jälkeen, juuri nyt haluan vain nauttia kesästä, elämästä ja stressittömyydestä. Voida hyvin, nähdä ystäviä, rullaluistella tuulettomina kesäpäivinä, harjaantua valokuvaajana, pussailla ilta-auringossa, ajaa kaupunkijunalla, kokkailla hyvää ruokaa ja suunnitella Tanskan matkaa. Kaiken tämän haluan tehdä kuitenkin fiiliksen mukaan ja hyvällä mielellä - nauttia elämästä täysin siemauksin rakkaiden ihmisten kanssa <3

Löytyykö muita jatkuvia suorittajia? Miten erotat vapaa-ajan työstä tai koulusta?

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Näitä asioita et tiennyt minusta - viisi fatkaa

Minut haastettiin kertomaan viisi faktaa itsestäni ja päätin tarttua Helzun lähettämään haasteeseen pikapuoliin. Monesti blogin kautta ihmisestä välittyy tietynlainen kuva, joten haluankin tässä viiden fatkan haasteessa kertoa teille itsestäni jotain sellaista, mitä postausten kautta ei välttämättä ole tullut esiin. Tästä se lähtee!

#1 Kuulostaa oudolle, en halua maistaa
Olen yksi maailman nirsoimpia ihmisiä, vaikka olenkin koittanut totutella uusiin makuihin. Heviosastolta valikoituu kuitenkin aina mukaan ne perinteiset salaatti, kurkku, tomaatti, omena, mandariini, viinirypäleet, banaanit, paprika ja valkosipuli, vaikka siellä olisi miten monta muutakin hedelmää ja vihannesta. Lihaosastolta kelpuutan vain suomalaiset lihat, joissa ei ole läskilöllykkää eikä marinadia - en voi sietää kumpaakaan suutuntuman ja maun vuoksi. En myöskään uskalla maistella kovinkaan usein omituiselta kuulostavia ruoka-aineita (kuten kikherne) enkä innostu mistään etikassa lilluvasta ruuasta. Enkä keitoista. Enkä maksaruuista. Enkä kasvisruuista. Mutta uskokaa tai älkää, on miulla näistä inhokeista huolimatta ihan monipuolinen ruokavalio!





#2 Nyrkkipyykin peseminen on tylsää
Olen todella laiska pesemään nyrkkipyykkiä! Käsinpestävät vaatteet saavat lojua pyykkikopassa niin kauan, kun kaapissa riittää muita käyttökelpoisia. Suosin myös esimerkiksi urheilurintsikoiden käyttöä, koska ne voi pestä pesukoneessa. En myöskään osta enää paitoja, jotka vaativat käsinpesua, koska ensinnäkin käsipyykin määrä lisääntyy ja toisekseen myttyyn rutisteltu sifonkipaita ei näytä kovin kauniilta kuivuessaan, vaikka sen olisi kuinka yrittänyt levitellä auki. Lopultahan nyrkkipyykin pesemiseen menee kymmenen minuuttia ja siinä ajassa pesee jo aika monta vaatekappaletta, mutta se aloittaminen..


#3 Mutta kun ei niille ole mitään paikkaa
Meillä on pieni koti. Hyvin pieni. Kun tulen töistä tai koulusta kotiin, reppuni on täynnä kaikenlaista tavaraa, mikä täytyy purkaa sieltä pois (paitsi, miten se eväskippo aina unohtuukin repun pohjalle..). Koska sohvan divaaniosa on kaikista lähin laskupaikka, levitän kaikki tavarat siihen ja siitä ne ajanmittaan kulkeutuvat omille paikoilleen - kaikille tosin ei ole edes paikkaa, kun tilaa on vähän. Näky ei ole erityisen esteettinen ja olenkin tietoisesti pyrkinyt vähentämään repun tyhjentämistä sohvalle, sillä siinä tavarat ovat sotkuisen näköisesti ja tiellä, kun yrittää asettua mukavasti sohvalle katselemaan televisiota. Olen kehittynyt, mutten vielä kymppiä antaisi suorituksestani!

#4 Minä voin auttaa
Sisäinen asiakaspalvelijani näyttäytyy myös muualla kuin työpaikalla. Jos olen yksin liikenteessä, saatan keskittyä bussissa, kaupungilla tai kaupoissa kuuntelemaan, mitä ihmiset puhuvat ja pohtivat. Jos joku on kovin eksyneen näköinen, mietin jo valmiiksi, miten neuvon hänet oikeaan paikkaan. Jos kaupassa on jokin tuote hukassa, mietin, miten voisin vinkata oikean paikan kanssa-asioiville. Useinkaan tosin en avaa suutani, mutta valmistaudun tilanteisiin ja toivon kovasti pääseväni neuvomaan, mutta ehkä olisi liian tunkeilevaa lähteä asiakkaana opastamaan toisia oikealle leipähyllylle.. Tosin työpaikallani kanta-asiakkaat tunnistavat minut myös siviilivaatteissa ja tervehdimme iloisesti toisiamme, vaikkemme oikeasti edes tunne - mutta näemmehän päivittäin, miusta on kiva moikkailla ja osoittaa ystävällisyyttä!


#5 Lempisarjani aikana ei saa puhua
Olen seurannut Salkkareista jokaisen jakson ja Uusi Päiväkin tulee hyvänä kakkosena seurannoissa. Ärsyttävintä mitä tiedän ohjelmia katseltaessa on, että joku alkaa puhua ohjelman päälle. Salkkarit kestävät 30 minuuttia ja tästä ajasta 10 minuuttia on mainoksia, eikö asiaa voi kertoa silloin? Tai jos pitää selittää, miksi joku tekee niin ja näin, kun kanssakatsoja ei ole seurannut sarjaa ja katsoo nyt vain tämän yhden jakson kanssani - miksi silloin tarvitsee edes tietää, mitä sarjassa tapahtuu? :D Okeiokei, sorrun tähän kyllä välillä itsekin katsellessani muiden lempisaroja.. En myöskään halua, että mainostauon jälkeen kelataan liian pitkälle, koska haluan kuulla kaikki vuorosanat. Jos kelaus menee pitkäksi ja joku ehtii sanoa jotain, miun pitää kelata takaisin kuullakseni kaiken - pelkään, että jotain oleellista menee juuri siinä puheenvuorossa ohi..

Viiden faktan -haasteeseen kuuluu myös haastaa viisi kanssabloggaajaa tekemään tämä sama, mutta olen viime aikoina haastellut niin paljon ihmisiä erilaisiin juttuihin, että nyt haasteen saa ottaa vastaan kuka ikinä haluaa! :)

Löytyykö siusta samoja piirteitä? Mikä kohta yllätti eniten?

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Suuntana Tanska

Tanska, kuulostaa hyvin Suomen tapaiselta maalta, jossa puhutaan ruotsia peruna suussa. Pikkuruinen valtio, korkea hintataso ja Pieni Merenneito -patsas, niistäkö on Tanska tehty? Tätä lähdetään selvittämään Mikon kanssa elokuun 8. päivä, kun meidän yhteinen kesälomamme alkaa!

Suunniteltiin jo alkutalvesta, että olisi ihana lähteä käymään jossain ulkomailla yhdessä kesälomalla. Ei kuitenkaan keskellä kesää haluttu lähteä minnekään aurinkorannoille Espanjaan ja pikkuhiljaa Tanska alkoi muodostua molempia kiinnostavaksi vaihtoehdoksi. Innoissamme aloimme suunnitella matkaa, mutta epäselvät lomakuviot lopettivat suunnittelumme melko nopeasti. Kun kesälomat sitten lopulta varmistuivat ja saimme kuin saimmekin viikon yhtä aikaa lomaa, päätimme aloittaa suunnittelun uudelleen!

Mietimme, mitä oikeastaan haluaisimme nähdä Tanskassa ja huomasimme, että perinteisten turistikohteiden lisäksi kiintoisaa on nähdä ihan vain uusi maa ja kulttuuri! Varasimme reissumme pari viikkoa sitten ja olemme täydennelleet sitä pitkin matkaa erilaisilla jutuilla. Lennämme Kööpenhaminaan keskiviikkona. Aluksi suunnitelmamme oli lentää Norwegianilla, mutta heidän lentonsa lähtivät aina aamulla kello 7.00 ja me kuitenkin ajamme edeltävänä iltana vasta Vantaalle, joten olisi kiva nukkuakin jossain välissä. Niimpä päädyimme Finnairiin, joka kuljettaa meidät puolen päivän aikaan Köpikseen - ja mikä parasta, Tanskassa kello on tunnin jäljessä, joten meille tulee ylimääräinen tunti matkaamme!

Kööpenhaminassa yövymme Scandic Webersissä. Luimme useita arvosteluja erilaisista hotelleista ja tämä osoittautui meille parhaaksi vaihtoehdoksi sekä sijainniltaan että hintatasoltaan. Webers sijaitsee siis rautatieaseman läheisyydessä ja sieltä on lyhyt kävelymatka kaikkialle. Kuulimme myös, että Kööpenhaminassa hotellihuoneet ovat tyypillisesti todella pieniä, mutta arvelimme, ettemme tule kuitenkaan viettämään lomaamme hotellihuoneessa, joten sen suuruudella tai pienuudella ei ole väliä. Otimme silti hieman tavallista huonetta isomman, jotta siellä mahtuu sentään vähän liikkumaan.

t-paita H&M / jakku VeroModa / farkut JC / kengät Nike / kuva Elli Vormisto
Mitä sitten haluamme nähdä Kööpenhaminassa? Ollaan googlailtu jo paljon erilaisia nähtävyyksiä Kööpenhaminassa ja kyselty siellä vierailleilta tuttaviltamme, missä kannattaisi käydä. Tällä hetkellä vierailulistallamme on Pieni Merenneito -patsas, Nyhavn ja Euroopan pisin kävelykatu Strøget. Lisäksi Tivoli voisi olla kiva kohde käväistä ihan vain kiertelemässä, ei niinkään laitteissa hurvittelemassa. Olen myös aina haaveillut näkeväni oikeita hiekkadyynejä, mutta niitä ei välttämättä Kööpenhaminan keskustassa ainakaan näe, mutta ehkä jossain vähän kauempana.

Ruokapaikkojakin ollaan katseltu jo etukäteen ihan vain huvin vuoksi, sillä eihän meillä ole muuta tavoitetta ruokien suhteen kuin maistaa Smørrebrødeja. Muistan, kuinka luin niistä ja Nyhavnin satamasta jo alakoulussa ympäristöopin kirjasta ja nyt pääsen vihdoin kokemaan ne! Minähän en varsinainen kulinaristi ole ruuan kanssa, mutta joskus on kiva kokeilla jotain aivan uutta :)

Tulen varmasti kirjoittelemaan reissusuunnitelmista lisää kesän edetessä, sillä olen tästä niin innoissani! Ihana lähteä ensimmäiselle vähän pidemmälle ulkomaanmatkalle yhdessä. Ja mikä jännittävintä, tämähän on todellinen omatoimimatka eli olemme varanneet lennot ja hotellit erikseen sekä katselleet juna-aikatauluja esimerkiksi kentältä keskustaan ihan itseksemme. Olen aina ollut valmiilla pakettimatkoilla, jotka ovat olleet oikein mainio ja hyvä valinta, mutta Tanskaan ei valitettavasti tehdä pakettimatkoja. Toisaalta, saadaanpahan kokemusta matkasuunnittelusta ja saadaan valita kaikki asiat itse - ja meille sopivaan hintaan. Muun muassa Tjäreborgilla olisi ollut suunnitella pakettimatka, mutta pelkkä kuljetus lentokentältä keskustaan olisi kustantanut yli 200 euroa - matkaahan on siis junalla noin 15 minuuttia. Että ehkä sittenkin parempi suunnitella itse!

Oletteko käyneet Tanskassa? Millaisia kokemuksia teillä on ja mitä suosittelisitte nähtäväksi? :) Olen innoissani lukenut ihanan Niinan blogia, jossa on kertomuksia Köpiksen reissusta, joten otan mieluusti vastaan kertomuksia ja suosituksia myös muilta :)