SOCIAL MEDIA

ABOUT



Blogia kirjoittaa 24-vuotias joensuulainen nainen, jonka sydämen treenaus, terveellinen ruoka ja kokonaisvaltainen hyvinvointi on vienyt mennessään. Blogistani löydät niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin hyvinvointiin painottuvia postauksia ripauksella huumoria, itsekritiikkiä ja lifestyleä.

Opiskelen luokanopettajaksi kuudetta vuotta ja valmistun toivottavasti ennen joulua unelma-ammattiini. Asun rakkaan avomieheni kanssa vuokralla pikkuruisessa kaksiossa, mutta tulevaisuuden haaveissa siintää ikioma koti. Olen muuttanut Joensuuhun vuonna 2013 Tampereelta, joten blogissani näkyvät myös teemat siitä, millaista on asua kaukana omasta kotikodista ja perheestä, vaikka nautinkin asumisesta uudessa kotikaupungissani.

Ehdottomia vahvuuksiani ovat iloisuus ja energisyys, joita pyrin tuomaan esiin myös blogissani. Blogini postaukset ovat positiiviseen sävyyn kirjoitettuja, mutta en peittele myöskään pettymyksiä tai turhautumisia - ajattelen kuitenkin, että lähes kaikista asioista löytyy niitä postiivisia puolia, joihin kannattaa keskittyä negatiivisuuteen vaipumisen sijaan.

Jos sinulla on mitään kysyttävää, kommentoitavaa tai haluat ehdottaa joitain teemoja blogiini, laita minulle  sähköpostia osoitteeseen haaveitajahauiskaantoja(at)luukku.com tai kirjoita ehdotuksesi kommenttikenttään.

Mukavia lukuhetkiä blogini parissa! :)
   

6 kommenttia :

  1. Moikka!

    Mistä sait motivaation treenata salilla ja oliko/onko siulla personal trainer. Ite haaveilen siitä, että kunhan nykyisen salin sopimus loppuu 6.3, lopetin sen 8 päivän jälkeen, koska en osannu käyttää laitteita, enkä viihtynytkään siellä niin voisin liittyä jäseneksi Centrumin Energylle, ja hankkia personal trainerin, vaikka asun Lehmossa. Toki se tulisi maksamaan 134,90, mutta olisiko se sen arvoista, kun haluaisin saada painoa pois ennen huhtikuuta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Miulla on ollut personal trainer, mutta alussa ei ollut - se olisi kyllä ollut tosi hyvä satsaus, koska sillä olisi päässyt nopeammin hommaan kiinni :)

      Eli suosittelen vahvasti pt:n hankkimista ja tiesithän, että Energyllä toistaiseksi voimassaolevaan sopimukseen kuuluu ilmainen pt-kerta ja treeniohjelma! :) Jos päätät ottaa ihan enemmänkin kertoja, suosittelen lämmöllä Ilkka Hulkkoa, hän on ihan loistava pt ja ymmärtää varmasti tilanteesi ja osaa antaa tosi hyvin ohjeita ja neuvoja sekä salille että ruokavalioon :)

      Poista
  2. Kiitti vinkistä!
    Mie luin Energyn sivuilta, että toistaiseksi voimassaolevaan sopimukseen kuuluu ilmainen pt-kerta ja treeniohjelma. Ajattelin ottaa sen 12 krt, joka maksaa 95 e/kk työttömille. Näillä suosituksilla varmasti valitsen kyseisen personal trainerin. Oon lukenu siun blogia jo toista vuotta, mutta vain siitä kohtaa kun alkoi salilla käymiset.

    VastaaPoista
  3. Moikka.

    Mitenkäs mie pääsen liittymään Energyn sivuilla, se tuntuu vähän vaikeelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Siun pitää ihan mennä sinne salille liittymään :) Voit mennä mille vaan, keskustaan, Rantakylään tai Ylämyllylle :) Päivystysajat näkee sieltä sivuilta, melkein koko päivän on päivystys :)

      Poista
    2. Kiitti!
      Miepä teen niin sitten kun enemmän rahaa on :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)