SOCIAL MEDIA

tiistai 23. toukokuuta 2017

Superdieetti - viikko 5

Viimeinen dieettiviikko pyörähti käyntiin tänään ja aikamoisen taipaleen olenkin jo tähän saakka tullut. Vihdoinkin peilikuvassa alkaa näkyä pieniä muutoksia ja kaapista etsiytyy päälle muutakin kuin löysiä vaatteita. Oletteko muuten huomanneet itsessänne tai ympärillänne olevissa ihmisissä sen ilmiön, että kun kiloja alkaa kertyä, päällä on vain löysiä vaatteita ja Facebookin profiilikuva ei enää päivity - muutama kilo tuo heti lisää epävarmuutta monelle, mutta entäs, kun ne kilot karisevatkin jälleen pois?

Viides viikko sujui melko mallikkaasti eikä ruokalautaselle eksynyt ketsuppia ja salaatinkastiketta lukuunottamatta kiellettyjä ainesosia. Treenit sen sijaan alkavat kyllästyttää ja korvasinkin viime viikolla treenejä jo omilla aiemmilla tai siinä hetkessä keksityillä treeneillä. Treenien kyllästyttävyydestä kertonee se, että eilen illalla halusin aivan välttämättä lähteä hiihtämään (edellisestä kerrasta on siis kaksi vuotta, enkä taatusti ole ollut koskaan mikään hiihtoihminen) sen sijaan, että olisin mennyt salille. Yksi lihaskuntotreeni jäi siis tekemättä, mutta olen varma, että reipastahtinen 8 kilometrin hiihto kulutti enemmän kaloreita kuin väkisin väännetty kotitreeni - ja ainakin mielelle se oli parempi!

Mikä treeneissä sitten kyllästyttää? Superdieetin treenit on tehty hyvin rasvaapolttaviksi ja ne ovat siten perusrakenteeltaan hyvin samanlaisia, liikkeet vain vaihtuvat. Tai no, monessa treenissä on mielettömästi samoja liikkeitä - tehokkaita ja hyvin rasvaapolttavia, mutta pidemmän päälle ei huvittaisi tehdä samaa liikettä joka treenissä. Aloin kaivata jo kunnon käsitreenirääkkiä ja hieman lyhyempiä sarjoja kovemmilla painoilla, joten tekaisin itselleni siinä hetkessä tehokkaan käsitreenin (oli kuulemma niin tehokkaan näköinen, että Mikko jo käski kirjata sen ylös tulevaisuutta varten!).

Olen jo miettinyt tulevaa ja pohdinkin, että keväämmällä voisin lähteä treenailemaan Bikini Challenge -valmennuksessa, jossa oletan treenien olevan hieman erilaisia kuin Superdieetillä, sillä tavoitteet ovat erilaiset. Vaihtelevuus liikkeissä on miulle aika ehdoton juttu, sillä helposti kyllästyn, jos pitää tehdä neljä-viisi treeniä viikossa ja joka kerta tehtäisiin vähintään yksi sama liike kuin muillakin kerroilla. Tietysti, jos liikkeitä on paljon, tämä tapahtunee varmasti, mutta noin niinkun ylipäänsä.

Painoa on tähän mennessä tippunut 2,9kg ja voi sitä onnentunnetta, kun näin lukeman vaa'alla. On se vain hienoa huomata edistyvänsä, vaikka alussa toivoikin, että muutosta tapahtuisi nopeammin. Nyt painonpudotus on mennyt kuitenkin sitä turvallista noin -0,5kg/viikko -vauhtia ja se on varmasti ihan hyvä tahti. Parasta on, että housut eivät enää kiristä ja rohkenen taas käyttää tiukempiakin vaatteita, jotka ovat jääneet kaappiin pölyyntymään aiemmin. Ja huippua on myös se, etten ole alkanut keräämään mitään post-it -lappua jääkaapin oveen, että nämä kaikki syön sitten, kun dieetti on ohi.

Kuudes viikko ei varmasti ole se helpoin, sillä viimehetken rutistukset ovat kuitenkin käynnissä ja mieli harhailee jo tulevassa ja siinä, miten homma jatkuu dieetin jälkeen. Tästä ajattelin kirjoitella ensi viikolla enemmän, vaikka olen sitä jo hyvin paljon miettinytkin. Aion kuitenkin jatkaa terveellisellä linjalla ja tehdä jatkossakin niitä viisaita valintoja; jos arkena tekee mieli herkkuja, voin syödä ihan hyvin esimerkiksi terveyskaurapaistosta sokeri-voi-kaurapaistoksen sijaan - ihan vain siksi, että se on kevyempi valinta, mutta maku on käytännössä sama.

Dieetin aikana olen löytänyt yhä uusia ja uusia reseptejä ja ajattelin, että jakaisin myös teille uudet löytöni. Jokaisen ihmisen lempipuuhaahan on selata keittokirjoja ja miettiä, mitä ruokaa tai herkkua sitä tekisi, mutta jos keittokirjat käy tylsiksi, miun vinkit voi olla pelastus ;) Tästä lisää ihan parin päivän sisällä!

Mikä sinua kyllästyttää treenaamisessa tai syömisessä?

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)