maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannustunnelmia 2016

Keskikesän juhla vietettiin lämpimissä tunnelmissa veden äärellä. Perjantaiaamuna miulla oli vielä kassavuoro, mutta sekin kutistui vain kahteen tuntiin, joten päästiin hyvissä ajoin viettämään juhannusta Mikon sukulaisten kanssa. Mökkijuhannuksesta on kaiketi muodostunut jo jonkinlainen perinne, sillä viimeiset neljä juhannusta ollaan vietetty hyvässä seurassa rentoutuen ja luonnon kauneudesta nauttien :)

tyyni järvi
perunan pesu
kukka

Tänä juhannuksena pohdin sitä, miten rentouttavaa onkaan välillä olla ilman peiliä - ilman stressiä siitä, onko hiukset ihan lytyssä tai näyttävätkö kasvot epätasaiselta ilman meikkiä. Aamuisin harjasin hiukset ja pesin naaman, mutta peiliin en katsahtanut kertaakaan tuon kolmen päivän aikana, mikä oli oikeastaan aika hassua. Ehkä minäkin olen alkanut ymmärtää mökkeilyn sisimmän olemuksen - siellä on tarkoitus rentoutua eikä näyttää samalla tavalla huolitellulta kuin töissä tai kaupungilla.

auringonlasku

auringonlasku
Juhannus vietettiin pitkälti samoin kuin edellisinäkin vuosina; uistellen, saunoen, uiden, hyvää ruokaa nauttien, korttia ja mölkkyä pelaten sekä toistemme jutuille nauraen. Tällainen perinteikkyys sopii hyvin miulle, sillä jostain syystä olen tykännyt vaalia perinteitä (ihan joulukuusen koristelusta lähtien.. :D). Lisäksi on hauska pelata korttia isolla porukalla ja päästä kalastelemaan, koska ei tuollaisia juttuja tule kuitenkaan tehtyä kahdestaan kotona. Uistelusta innostuin jo ensimmäisenä kesänä ja tänä juhannuksena innokkuuteni palkittiinkin, sillä kiskoin elämäni ensimmäisen kuhan ylös järvestä - ja olihan se kaikista isoinkin saamani kala.

Tosikalastajat voivat naureskella miun suurelle saaliilleni, mutta Mikon ukin mukaan silmäni alkoivat oikein loistaa, kun tajusin kelaavani kuhaa. Kalahan nappasi nimenomaan Mikon ukin uistimeen, mutta kelauspuoli jäi miulle, sillä jonkun täytyi ohjata venettä - eli puoliksi miun kala, puoliksi Mikon ukin ;) Pienenä en kyllä uskonut, että voisin innostua kalojen huijaamisesta.. :D

Emma Karoliina

muurikka
virveli
auringonlasku
Ravintovalmennuksen neuvot kyllä pääsivät hieman unohtumaan juhannuksen aikana, sillä Pepsi Maxi kuului ruualle jos toisellekin ja karkitkin maistuivat juhlan kunniaksi. Onneksi kuitenkin olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että juhannus on vain kerran vuodessa ja ruotuun voi palata jälleen maanantaina. Ja tuleehan tavallistakin ruokaa syötyä paljon enemmän, kun ruokailuun käyttää aikaa, ja kaiken lisäksi ruoka maistuu ihan erilaiselta, kun on ulkoillut koko päivän ja laittanutkin ruuan ulkona.

juhannus
auringonlasku
Molempina iltoina sai nauttia kauniista auringonlaskuista - ja toisena iltana jopa auringonnoususta. Harmittaa, että unohdin toisen objektiivin kotiin, joten tikanpoikanen, aamuyön usva veden pinnalla ja pari muuta juttua jäi kuvaamatta, kun perusobjektiivi ei riittänyt. Toisaalta eipä tullut katseltua koko juhannusta vain linssin läpi :)

Miten teidän juhannuksenne sujui? Löytyykö samoja juttuja kuin miun juhannuksesta? :)

8 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma noissa kuvissa... Ja onhan tuo kalakin komia! En mä ole saanut kuin ahvenia pilkillä. (en voi väittää kyllä paljon kalastaneenikaan...) :)

    Meidän juhannusviikonloppu oli kokko - grillaus - jalkapallo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Haha, en miekään ole mikään ammattikalastaja, mutta kerran kesässä sitäkin - ja toisenkin, jos vain aikaa on :D Ihanan kuuloinen juhannus teilläkin - ja melkein arvasin tuon potkupallon :D

      Poista
  2. Vau mitä kuvia! :) Etenkin noi auringonlasku kuvat on aivan upeita <3 Kiva myös kuulla, että sulla oli kiva juhannus!

    VastaaPoista
  3. Upeita maisemakuvia!♥ Juhannus on yksi parhaista ajoista Suomessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niin se on kyllä miustakin, nyt sattui vielä kivat kelitkin! :)

      Poista
  4. Ihan ensiksi aivan mielettömän upeita kuvia! ♥ Teillä vaikuttaa olleen tosi rentouttava ja mukava juhannus, mökillä ja luonnon äärellä kyllä mieli lepää :) Vautsi minkä kuhan oot napannut! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Oli kyllä todella mukavaa viettää aikaa kaikessa rauhassa veden äärellä :) Mitä nyt itikat vähän kiusasivat, mutta niistäkin selvittiin hyttysmyrkyllä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)