SOCIAL MEDIA

tiistai 30. lokakuuta 2018

Miksi treenipäiväkirja on tärkeä?

Miksi salilla kannattaisi kantaa mukana treenipäiväkirjaa ja kynää? Eikö keskittymistä treenaamiseen vain heikennä, kun välillä pitää kirjoitella asioita ylös ja unohtuu seurata palautumisaikaa sarjojen välissä? Ajattelin itsekin pitkään, etten tarvitse treenipäiväkirjaa, kunnes jossain vaiheessa alkoi tuntua tuskastuttavalta, kun aina piti etsiä uudelleen ja uudelleen sopivia painoja laitteisiin.

Treenipäiväkirja kannattaa pakata salilaukkuun, jotta tiedät, millä painoilla olet edellisellä kerralla treenannut ja millaisia sarjoja on tullut tehtyä. Itseäni ainakin turhauttaa suunnattomasti, kun istahdan vaikkapa treenaamaan etureisiä eikä minulla ole mitään muistikuvaa, mitä painoja olen laitteeseen viimeksi laittanut. Yleensä aina aliarvioin painot ja joudun testailemaan pitkän aikaa, mikä paino tuntuisi riittävältä. Myöskään kehityksen seuraaminen ei onnistu, kun ei muista edellisen treenin painoja ja toistomääriä, jolloin itseltäni jää ainakin pois yksi iso motivaattori; paranevat luvut.

IMG_9171 IMG_9173

Sain Daintysin Personal trainer -treenikalenterin testattavakseni ja kalenterin mukana tuli juurikin myös treenipäiväkirja, johon pystyy täyttämään treenin luvut. Lisäksi sinne täytetään, miten treeni on sujunut, milloin se on tehty ja miten kauan se on kestänyt. Kätevää ja kalenteri on simppelin kokoinen treenilaukkuun pakattavaksi - olen tosin harkinnut sellaisen salipussukan ostamista, jonne voisin laittaa vihkon, Tafferit, avaimen ja pyyhkeen, joiden kuljettaminen alkaa olla aikamoinen työmaa aina laitteelta toiselle siirtyessä.

Itse kalenteri on perinteinen A5-kokoinen kalenteri, jossa näkyy nimipäivät sekä muut juhlapäivät. Lisäksi mukaan on liitetty tsemppilauseita, vinkkejä treeneihin, harjoitukset salille sekä kotiin ja  vinkkejä terveelliseen ruokavalioon sekä palautumiseen. Kalenterista löytyy jopa treeniohjelmia sekä pohjia viikkosuunnitelmille niin ruokailun kuin treenienkin osalta. Lisäksi joka päivä voi seurata esimerkiksi yöunen ja vedenjuonnin määrää. Kokonaisuudessaan kalenterissa on paljon motivaatiota ylläpitävää täytettävää erilaisten taulukoiden ja seurantalaatikoiden muodossa.

IMG_9179 IMG_9177

Nuorempana en osannut käyttää kalentereita lainkaan ja mietin, mihin ihmiset niitä tarvitsevat. Kun aloitin yliopiston, aloin ymmärtää, mikä virka kalentereilla on; niiden avulla on yksinkertaisesti miljoona kertaa helpompaa muistaa asioita. Tällä hetkellä minulla on kaksi kalenteria; toinen vapaa-ajalle ja omille menoille ja toinen työjutuille, sillä en halua sekottaa työtä ja vapaa-aikaa ja löytää esimerkiksi "muista tulostaa värityskuvat" tekstiä vapaa-ajan kalenteristani.

Tällä hetkellä vapaa-ajan kalenterini on huomattavasti tyhjempi kuin opiskellessani, sillä se ei enää täyty luennoista ja harkkaryhmistä sekä deadline-ajoista. Nyt voin kirjata kalenteriin kyllä työajat, mutta niiden lisäksi löytyy lähinnä kavereiden tapaamisia, retkiä sekä erilaisia menoja kuten parturia tai hammaslääkäriä. En osaa luopua kalenterista, vaikka ehkä muistaisinkin nämä jutut myös ilman ylöskirjaamista - toisaalta pari ystävääni on päässyt todistamaan, että mikäli tapaaminen ei ole kirjattuna minnekään, saatan totaalisesti unohtaa sen.. Digitaalisessa muodossa oleva kalenteri ei myöskään tule kysymykseen, sillä minusta kaiken pitää olla konkreettisesti nähtävillä ja tykkään myös tehdä kalenterista omannäköiseni; värejä, tarroja ja kivoja tekstauksia aina fiiliksen mukaan!

IMG_9175 IMG_9178

Millainen kalenteri-ihminen sinä olet? Käytätkö perinteistä kalenteria vai riittääkö kännykän kalenteri? Suosittelen tsekkaamaan Daintysin valikoiman, sillä siellä on vaikka mitä ihania kalentereita; arjen kokonaisvaltaisesta suunnittelusta aina reseptikalentereihin!
perjantai 24. elokuuta 2018

Näin saat ajan kulumaan sairastellessasi

Sairastaminen on erityisen tylsää silloin, kun ulkona paistaa aurinko, kaikki muut ovat töissä, televisiosta ei tule mitään tai tiedossa on jotakin kivaa, jonne kaikki muut ovat menossa. Uskon kuitenkin, että lähes kaikista asioista voi löytää (tai ainakin yrittää etsiä!) niitä positiivisia puolia.

Jouduin eilen lähtemään kesken päivän töistä kotiin, sillä en pystynyt enää puhumaan jäätävän kurkkukivun vuoksi ja kuume alkoi nousemaan. Siitä lähtien olenkin sitten maannut vuoroin sohvalla ja vuoroin sängyllä. Aika ei kuitenkaan ole käynyt kovinkaan pitkäksi, vaikka aamulla olin kyllä varma, ettei iltapäivä tule ikinä ja joudun tylsistymään yksinoloon. Ihan kuin muuten kurkku käheänä hirveästi puhuisin mutta.. Siitä kuitenkin juolahti mieleeni listata teille sairastuvalle tekemistä, joilla aika kuluu huomattavasti mukavammin!

#1 Nuku aamulla pitkään, jos mahdollista
Jos aamulla ei tarvitse sännätä kahdeksalta lääkäriin, kannattaa yrittää nukkua mahdollisimman pitkään, jolloin sairastelupäivästä menee jo iso osa nopeasti vain torkkuessa! Nukkuessa ei huomaa myöskään kolotuksia ja kipuja, joita muuten tulisi ajatelleeksi ihan liikaakin.


#2 Pidä yhteyttä kavereihin
Koska muulloin sinulla on tilaisuus vain maata sängyssä ja kysellä kavereiden kuulumisia? Omassa tapauksessani soittelu ei kurkkukivun takia ole kovin herkkua, mutta viestit kulkevat sitäkin paremmin. Monesti arjessa viesteihin vastaaminen on hätäistä, joten on ihanaa, kun saa keskittyä toisen asioihin ihan ajan kanssa - toisaalta myös omia kuulumisia jaksaa sepustaa perusteellisemmin, kun ei ole kiire.

#3 Katsele suosikkiohjelmia
Kaivoin Mikon läppärin kaapista ja laitoin Rakas, sinusta on tullut pullukka -sarjan pyörimään. Vaikka olen jaksot jo aikanaan nähnyt, ei se haitannut - ei kipeänä jaksa niin kovasti keskittyäkään, joten kertaalleen katsotut jaksotkin passaavat! Tykkään erilaisista elämänmuutosohjelmista, joissa ihmiset onnistuvat saavuttamaan tavoitteensa, joten mikäs sen iloisempaa katseltavaa.

#4 Nettishoppaile, vaikket ostaisi mitään
Olen todella huono tilailemaan netistä mitään, sillä yleensä kaikki tilaamani tuotteet ovat jollain tavalla epämieluisia; milloin hupparin printti on vinossa, kengät väärää kokoa tai paketista paljastuu aivan väärä tuote (näistä voisin joskus tehdä ihan oman postauksen, niin epäonnista miun nettishoppailu on ollut..). Tänään kuitenkin on ollut kiva selailla eri kauppojen nettisivuja ja katsella, millaisia juttuja on tarjolla - tietääpähän ainakin mihin kivijalkaliikkeeseen suuntaa, jos tarvitsee jotain tiettyä juttua lähiaikoina. Ja vaikkei pitänyt varsinaisesti ostaa mitään, taisin ennakkotilata Antti Tuiskun elämänkerran..


#5 Suunnittele yllätyksiä
Minusta on kiva yllättää läheisiä aina välillä esimerkiksi pienillä lahjoilla tai teoilla, jotka saavat toiselle hyvän mielen. Tällaisia juttuja on kiva suunnitella ajan kanssa ja niistä tulee itsellekin hyvä mieli, kun voi miettiä, miten iloiseksi voi toisen tehdä. Yllätysten toteutuksille on yleensä arkenakin aikaa, mutta ei niitä kaiken huiskeen keskellä aina keksi - siksi kannattaa käyttää sairasteluaika hyödyksi!

#6 Lue lehtiä
Minulla on tapana ostaa kaupoista lehtiä, mutta sitten ne usein jäävät lukematta kauppareissun jälkeen. Ajattelen aina, että luen, kun on hyvä hetki eikä muuta tekemistä. Nyt kaivoinkin kaikki lukemattomat lehdet hyllystä ja lukemista riittää kyllä vielä pitkäksi aikaa! Toisaalta kiitän itseäni nyt siitä, etten ole aiemmin lukenut niitä, sillä lehtien parissa aika menee yllättävän nopeasti.

#7 Käy läpi vanhoja kuvia
Järkkärikamera-aikana kuvia tulee räpsittyä ihan älytön määrä. Mukana on myös hutiotoksia ja toisaalta niitä nappiin menneitä räpsyjä, jotka olisi kiva ikuistaa kuviksi! Kuvien läpikäyminen on kuitenkin aikaavievää ja siksi sitä onkin hyvä tehdä juuri silloin, kun aikaa on mielettömästi käytettävissä. Tämänkin kuvan postaukset ovat Lappeenrannan reissultani ja olin melkein unohtanut ne muistikortin kätköihin. Nyt oli aikaa käydä niitäkin läpi ja samalla sain vähän kuvitusta tähänkin postaukseen.



#8 Ole vain
Joskus on ihan hyvä olla tekemättä yhtään mitään. Itsekin olen tänään vain maannut sängyssä ja huilannut. Samalla voi kuunnella vaikka radiota, rentoutusmusiikkia tai mitä vaan, mikä saa olon tuntumaan mukavalta. Tärkeintä on kuitenkin keskittyä paranemiseen, johon tarvitaan lepoa, riittävästi juotavaa sekä lepoa, lepoa ja vielä kerran lepoa!

Mitkä ovat sinun vinkkisi sairastuvalle? Miten seltätä tylsät flunssapäivät?

P.S. Tiesithän, että voit seurata blogiani myös Facebookin kautta osoitteessa  https://www.facebook.com/haaveitajahauiskaantoja/
sunnuntai 28. elokuuta 2016

DIY - Fustraa omalla parvekkeella

Vuosittain noin miljoona suomalaista kärsii jonkinlaisista niska-hartia-selkä -seudun kiputiloista, joten lienee luonnollista, että vaivoihin on koetettu löytää toimiva hoitomuoto. Omassa työssäni nökötän kassakoneen ääressä monta tuntia päivässä eikä selän jumiutumiseen juurikaan vaikuta se, istunko vai seisonko koneen ääressä - selkä jumiutuu kumminkin jossain vaiheessa. Pari viikkoa sitten pääsin tekemään paikallislehteen artikkelia fustrasta ja haastattelun tiimellyksessä selvisi, että lajia pääsisi kokeilemaan tällä viikolla veloituksetta, kun kuntokeskuksella vietettiin synttäriviikkoa.

Yleensä olen aika arka kokeilemaan mitään uusia juttuja - etenkään yksin. Kammottavammaksi tilanteen teki vielä se, että etukäteen tiesin fustrassa tarvittavan kehonhallintaa, jota minulta löytyy lähinnä nimeksi. Jossain rohkeuspuuskassani kuitenkin ilmoittauduin kokeilukerralle ja voin sanoa, ettei kaduta enää yhtään! Vaikka kokeilukerta olikin vain puolentunnin mittainen, sai siinä hyvän käsityksen siitä, mitä laji oikeastaan pitää sisällään - eikä sitä kehonhallintaa tarvittukaan pääsyvaatimuksena, sitähän sinne mennään harjoittelemaan!

ryhti
Ryhdikkäässä asennossa keppi osuu päähän, hartioihin ja takapuoleen.
Fustran avulla siis venytetään eri lihaksia ja pyritään vahvistamaan kehon heikkoja kohtia. Harjoittelu tapahtuu kehonpainolla eikä välineitä juurikaan tarvita. Ammattilaisen tehtävänä on ohjata asiakasta korjaamaan virheliikkeitä, jotta kroppaa opitaan käyttämään anatomisesti oikein. Kokeilutunnilla ohjaajalla olikin työtä, kun ensikertalaisia oli salin täydeltä ja korjattavaa löytyi jokaiselta, mutta sehän se on tarkoituskin; korjata, jotta voi kehittyä. Ja asiakkaana olin kyllä hyvin tyytyväinen siihen, että ammattitaitoinen ohjaaja osasi korjata virheliikkeet, sillä monesti aluksi ihan lällyltä tuntunut liike vaihtuikin yhtäkkiä todelliseksi treeniksi, kun joku pieni asia muutettiin.

Tunnilla teimme muutamiakin erilaisia liikkeitä, joita aion kyllä tehdä kotonakin kehonhuollon yhteydessä, sillä ai että sitä ryhdikkyyden tunnetta, kun selkä tuntuu taas hyvältä ja jumiutumattomalta. Oikeastihan fustraa harrastetaan juuri ammattilaisen opastuksessa, sillä itse ei huomaa kaikkia virheliikkeitä, joita tulee tehtyä ihan osaamattomuuttaan. Fustraa voi harrastaa ryhmässä ja yksin, mutta opiskelijabudjetilla en ainakaan toistaiseksi lähde lajin pariin muuta kuin kotiharjoitteluna näillä muutamalla oppimallani liikkeellä, jotka aion esitellä teillekin, jotta pääsette kokeilemaan!

Kotitreenissäni fustrassa tarvittavat välineet ovat mallia do it yourself. Sählymailan sijasta katuharja tai pitkä keppi toimisi yhtä hyvin harjoitusvälineenä. Lisäksi jalkojen väliin on asetettava palikka, jonka avulla jalkaterät pysyvät suorassa. Palikan tulee olla riittävän leveä, jotta jalat pysyvät lantionlevyisessä asennossa. Itse kokeilin ensin laatikon tilalle jumppamattoa ja putkirullaa, mutta molemmat olivat auttamatta liian pieniä. Laatikko oli hieman painava joihinkin liikkeisiin, joten kannattaa miettiä, löytyisikö jokin kevyempi väline omasta kodista.

1. Ylivienti

ylivienti

Yliviennissä kepistä otetaan leveä, tiukka puristusote ja keppi viedään lantion eteen kädet suorina. Hitaasti keppiä lähdetään nostamaan pään yli aina niin pitkälle kuin oma liikkuvuus antaa periksi. Tärkeää on, että kädet pysyvät suorina koko viennin ajan eivätkä koukistu esimerkiksi niskan takana. Myöskään hartioita ei saa nostaa korviin ja lapa-alue on pidettävä tiukkana suorituksen aikana. Venytys tuntuu rinnassa ja olkapäissä, mutta myös lavoissa, jotka pidetään mahdollisimman tiukkana.

2. Sivutaivutus

sivutaivutus
Sivutaivutuksessa seistään ryhti suorana (kts. postauksen ensimmäinen kuva) ja lähdetään pikkuhiljaa taivuttamaan ylävartaloa oikealle tai vasemmalle puolelle. Tärkeää on pysyä koko ajan suorana ja kuvitella seisovansa kahden seinän välissä eli lantio ei saa notkahtaa tai ylävartalo kallistua eteen eikä taakse. Venytys tuntuu kyljissä.

3. Leveä kyykky

leveä kyykky
Asetu leveään haara-asentoon ja pidä hyvä ryhti. Aseta jalat 45 asteen kulmaan ja lähde kyykkäämään selkä suorana. Tavalliseen kyykkyyn verrattuna huomioi, että leveässä kyykyssä on ensiarvoisen tärkeää pitää selkä koko ajan suorana eikä kallistua eteenpäin. Omassa tekniikassani on paljon hiomista, joten en suosittele suoraa mallia ottamaan kuvistani, mutta suuntaa ne antavat. Huolehdi myös, etteivät polvet ylitä varpaiden linjaa. Tässä venytystä saavat takareidet sekä lantio.
3. Pystypunnerrus
pystypunnerrus

Tämä liike on ehdoton suosikkini, sillä tuntui, että tämä antoi kaikista parhaimman venytyksen juuri niille alueille, jotka kassalla jumiintuvat. Liikkeessä asetutaan maahan samaan tapaan kuin tehtäisiin erimerkiksi lantionnostoja. Palikka asetetaan polvien väliin ja kädet laitetaan maata vasten 90 asteen kulmaan. Alaselkä painetaan lattiaan, samoin olkapäät, lavat ja käsivarret. Kun kaikki mainitut ovat tiukasti maata vasten, lähdetään työntämään keppiä maata pitkin niin pitkälle kuin liikkuvuus antaa periksi, ja sitten palautetaan keppi päänpäälle. Venytystä tuntuu erityisesti selässä, mutta myös hartioissa ja rinnassa.

Etenkin pystypunnerruksessa korostui se, miten tärkeää keskivartalo on pitää tiukkana. Aluksi liike tuntui ihan helpolta, mutta pian huomasinkin, että keskivartalon pito oli kehnolla tolalla ja olkapäätkään eivät pysyneet maassa.

Jo pienillä liikkeillä saa parannettua liikkuvuutta ja ryhdikkyyden tunnetta, puhumattakaan jumien aukeamisesta. Suosittelen lämmöllä kaikkia kokeilemaan lajia, jos vain tilaisuus tarjoutuu. Tämä ei muuten myöskään ole mikään maksettu mainos, vaan halusin jakaa kanssanne hyvän liikuntakokemuksen, josta koen olevan hyötyä myös muille :)¨

Löytyykö muita fustraa kokeilleita? Mikä poistaa sinun selkä-, hartia- ja niskakivut?
keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

RAV90 - ravintovalmennus

Ravintoneuvoja. Mitä sellaisella tekee, eikös kaikki osaa syödä ruokia, jotka maistuvat itselle? Ja jos ruoka-aineista haluaa tietää enemmän, niin kirjastothan ovat pullollaan kirjallisuutta aiheesta - ja netissä ne vasta suuret apajat aukeavatkin. Miksi siis lähteä ravintovalmennukseen?

Noin kuukausi sitten aloittelin artikkelin kirjoittamista terveellisistä grilliherkuista ja muistin, että eräs ystäväni opiskelee ravintoneuvojaksi. Hänestä ei tullut haastateltavaa juttuuni vaiheessa olevien opintojen vuoksi, mutta hänellä olikin minulta jotain ihan mielettömän jännittävää kysyttävää! Hän tiedusteli, olisinko innokas lähtemään hänen harjoitusasiakkaakseen ravintovalmennukseen, joka kestäisi kolme kuukautta!

Innostuin samalla sekunnilla asiasta aivan mielettömästi ja olisin voinut hyppiä ja pomppia ilosta, mutta ehkä se olisi junavaunussa herättänyt vähän liikaa huomiota. Intoilimme tulevan ravintovalmentajani kanssa aiheesta sitten yhdessä viestien välityksellä ja päätimme, että tapaisimme muutaman viikon kuluttua ja katsoisimme, millaisesta jutusta olisi kyse. Täytyihän tällaiseen tilaisuuteen tarttua, sillä ei näitä kävele joka päivä vastaan!

Ensimmäisellä kerralla olimme molemmat ihan täpinöissämme kaikesta tulevasta ja niimpä ryhdyttiinkin suunnittelemaan, millaisia tavoitteita valmennukselle asetettaisiin. Tärkeää oli keksiä kaksi keskeistä tavoitetta valmennukselle, joihin erityisesti keskityttäisiin. Omat tavoitteeni tälle 90 päivää kestävälle valmennukselle ovat muutaman ylimääräisen kilon tiputtaminen ja säännöllisen ruokailurytmin sisäistäminen. Säännöllisen ateriarytmin ansiosta napostelut toivottavasti jäävät myös vähemmälle ja seurauksena olisi onnistumisen kokemuksia projektista.


Ensimmäisellä viikolla miun piti pitää ruokapäiväkirjaa ja elää mahdollisimman normaalisti, jotta ruokailutavoistani saisi realistisen käsityksen. Kaikki mutustellut suupalat piti kirjata ylös seitsemän päivän ajan ja tällä hetkellä päiväkirja on arvioitavana ravintoneuvojallani. Sunnuntaina pääsemme käymään sitä yhdessä läpi ja aloittamaan epäkohtien korjaamisen - jännittävää, innostavaa, ehkä jopa vähän noloa, mutta varmasti antoisaa ja hyödyllistä :)

Päällimmäisenä huomiona tein omasta ruokapäiväkirjastani sen, että vaikutan tykkäävän Pepsi Maxista.. Join Pepsi Maxia joidenkin ruokien kanssa, saunajuomana ja toisinaan ihan janojuomanakin. Varmaan pääsen karsimaan sen juomista tulevien 90 päivän aikana, mutta sille täytyy sitten löytää jonkin korvaaja, koska täytyyhän kesällä juoda muutakin kuin vettä, jotta arvot pysyvät kunnossa - ehkä se on vissy, mehu tai joku muu, mutta eiköhän se pian selviä.

Toinen huomio oli, että mikäli päivän aikana ateriavälit venyvät liian pitkiksi, illalla iskee napostelun tarve. Tämä ongelma varmaan poistunee tahdonvoiman avulla ja tasaisen ateriarytmin ansiosta. Parastahan tässä on, että sen lisäksi, että muutokset tekevät hyvää minulle itselleni, haluan onnistua projektissa myös valmentajani kannalta. Tietenkin haasteet kuuluvat hänen tulevaan työhönsä, mutta olisi hienoa antaa myös hänelle onnistumisenkokemuksia samalla, kun saan niitä itse.

Ajattelin projektin edetessä jakaa kokemuksiani valmennuksesta ja kertoa edistymisestäni, joten tämänkaltaisia postauksia olisi luvassa myös jatkossa. Jos ruutujen toiselta puolelta löytyy ravintovalmennuksessa olleita, niin kuulisin mielelläni teidän kokemuksianne! :) Ja millaisia tuntemuksia tällainen projekti teissä muissa herättää; humpuukia vai hyödyllistä?
keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Naureskelevat lissut pois salilta

Tänään kävin lunastamassa arpajaisvoittoni LadyLineltä; kolmen kerran liikuntakortti, jolla pääsee niin salille kuin ryhmäliikuntoihinkin. Siinä esittelykierroksella katselin ympärilleni ja ilahduin valtavasti nähdessäni kaksi vanhusta infossa pohtimassa, mille ryhmäliikuntatunnille he menisivät perjantaina. Ihanaa, että ihmiset ikään ja kokoon katsomatta haluavat liikkua ja osallistua myös ryhmäliikuntoihin. Sitten mieleeni muistui postaus, jonka kirjoitin Heilin blogiini sunnuntaisella junamatkalla. Teemaltaan se sopii täydellisesti myös tähän miun viralliseen blogiin, joten olkaapa hyvät; painavaa sanottavaa heille, joiden mielestä liikunta kuuluu vain laihoille.
Joensuu

Lihaksikkuus on tämän päivän uusi laiha. Fitness on suosituin harrastus ja proteiinipatukka se herkkupala pahan päivän varalle. Kun vatsa on litteä ja pylly pyöreä, ei haittaa, vaikka salilla kaikkien katseet kääntyvät. Hetkinen, eihän salilla ole kuin timmejä ihmisiä, koska liikakiloiset nauretaan sieltä pihalle!

Iltalehden viimeisimmät uutiset laihduttamisesta ovat olleet kiukuttavaa luettavaa. Ensin pikkulissut olivat naureskelleet juoksumatolla treenaavalle ylipainoiselle naiselle ja seuraava uutinen kertoi, että reilusti ylipainoinen mies ei saa uida uimahallissa, ellei pue speedoja päällensä - ja juuri kun vesiliikuntaa oli suositeltu ylipaino-ongelmiin.

Inhosin monta vuotta salilla käymistä sen vuoksi, etten tuntenut oloani laisinkaan mukavaksi, kun tikissä (tai vain mieleltään tikissä) olevat kanssaliikkujat unohtavat oman treenauksensa ja keskittyvät vain muiden töllistelyyn. On kuitenkin järkyttävää, että ihmiselle, joka haluaa liikkua, pudottaa painoa ja korjata elämäntapojaan, NAURETAAN. En käsitä, kuinka kukaan voi olla niin vastenmielinen, että nauraa toisille. Jos olisin itse ollut salilla, olisin unohtanut täysin kasvatuksen nätisti puhumisesta ja fiksusti käyttäytymisestä - kyllä olisivat nämä teinit kuulleet kunniansa.
Uimahallitapaus nostatti pintaan lähinnä surua. Tiedän kyllä, että uimahalleissa uimashortsien käyttö on kielletty ihan puhtaussyistäkin, mutta eikö tässä nyt olisi olemassa mitään joustoa? Mies itse kuvaili uutisessa itseään ylipainoiseksi ja sanoi, ettei speedot hänen päällään olisi mukavaa katseltavaa. Aloin miettiä, että jos joku käskisi minun pukeutua XXS-kokoisiin bikineihin tai en saisi uida, jäisi polskuttelut kyllä väliin.
Jos tiukat säännöt eivät tee liikkumisestamme hankalaa, sen päättävät tehdä kanssaliikkujat. On varmaan hieno tunne miettiä, mitä liikuntaa voisikaan harrastaa mahdollisimman piilossa kaikkien katseilta ja silti nauttia siitä - lajit ovat aika vähissä. Jos säädöksistä ei voida joustaa, voidaanko kuntosaleille alkaa pitää pääsykokeita ja korkeampia ikärajoja? Ja voitaisiinko antaa naureskelijoille ikuiset porttikiellot. Minä arvostan jokaista ihmistä sellaisena kuin hän on, ulkonäöstä riippumatta - törkeää toimintaa en arvosta milliäkään. Kaikilla on oikeus liikkua samoissa paikoissa ja nauttia liikunnasta ilman kiusaamista.

Mitä ajatuksia muilla herää aiheesta? Uskaltaisitko ylipainosena mennä treenaamaan salille tai heittäytyä uima-altaaseen pikkupikkubikineissä?
lauantai 23. tammikuuta 2016

Vaivattomat kotitreenit

Tykkäisin välillä treenailla kotona, mutta olen suhteellisen huono keksimään itse tehokkaita ja monipuolisia treenejä. Iltaisin ei huvita seitsemän aikaan lähteä ryhmäjumppailemaan yliopistolle, kun haluaisin siinä kohtaa jo lämpimän suihkun jälkeen käpertyä viltin alle sohvalle Salkkareita katselemaan. Päivisin meidän korkeakoululiikuntayhdistys ei järjestä ryhmäliikuntaa muutamaa hassua tuntia lukuunottamatta ja minulla olisi juurikin hyvin aamuisin ja päivisin aikaa treenailla.

käsipaino

Treenaakotona.com tarjoaa ratkaisun ongelmaani, sillä sieltä löytyy personal trainereiden tekemiä kotitreenejä. Viikoittain palveluun tulee kolme uutta treeniä ja vanhoja treenejä pystyy selaamaan arkistosta helposti. Treenien kesto on noin 20-30 minuuttia, joten ne sopii kiireisellekin liikkujalle ja halutessaan jaksaa tehdä kyllä useammankin ohjelman, jos innostusta piisaa. Lisäksi treenit ovat monipuolisia ja ohjelmia löytyy moneen makuun; jaloille, pepulle, keskivartalolle ja käsille - kaikille näille painoilla ja ilman. Välineet ovat helposti saatavilla ihan perusmarketeistakin; kahvakuula, jumppamatto, käsipainot ja kuminauha.

Sain yhteistyön merkeissä mahdollisuuden tutustua palveluun ilmaisversiota perusteellisemmin ja haluan jakaa teillekin kokemukseni palvelusta. Olen tehnyt tällä viikolla kaksi treeniä, joista kerron postauksen edetessä hieman lisää, mutta treenien valinnanvara yllätti minut todella; vaikka palvelu lienee aika uusi, löytyi sieltä jo pari sivullista erilaisia ohjelmia. Kolme personal traineria ohjaa jumppia selkeällä äänellä samalla näyttäen kaikki liikkeet monelta suunnalta. Liikkeet ovat yksinkertaisia ja helppoja suorittaa - välillä jopa niin kevyitä, että ohjaaja kertoo, miten niistä voi muokata oman kunnon mukaan tehokkaampia - joten jumpat sopivat monen tasoisille liikkujille.

Adidas

Ilman rekisteröitymistä käyttöönsä saa kolme (tällä hetkellä neljä) treeniä, joiden avulla pääsee tutustumaan palveluun. Sikaa ei tarvitse ostaa säkissä, sillä ilmaistreenien lisäksi reksiteröitymisen jälkeen tilauksen voi viikon sisällä vielä perua, jos jumpat eivät miellytäkään. Itse kokeilin CORE-keskivartalotreeniä ja lihaskunto & syke -jumppaa, joissa molemmissa oli sama ohjaaja. Pienenä miinuspuolena molemmissa jumpissa oli ohjaajan ähiseminen ja puhiseminen; vaikken olekaan mikään himojumppaaja, en minäkään ollut hengästynyt vielä kolmen minuutin jälkeen.. Ähinä ja puhina tekivät treenauksesta hieman epämiellyttävää ja mieluummin olisin laittanut kaiuttimet kiinni. Täytyy kuitenkin testata muidenkin ohjaajien jumppia, josko niissä puuskutettaisiin hieman vähemmän - CORE ja syke olivat siis saman ohjaajan vetämiä.

juomapullo
Impossible is nothing - tajusin vasta vähän aikaa sitten, että juomapullossa on aika tsemppaava teksti!
Lihaskunto & Syke koostui lämmittelystä sekä 45 minuutin välein vaihtuvasta lihaskunto- ja sykkeen nostatusosiosta. Vähän sekunnit oliva häilyviä, joskus pompittiin viisi sekuntia kauemmin ja joskus vähemmän. Variaatioita liikkeisiin löytyi, jotta niissä ei tarvinnut hyppiä tai sitten sai pomppia sydämensä kyllyydestä. Hiki tuli ja lihakset lämpeni, joten ei huono treeni ollenkaan, voin suositella!

CORE-keskivartalotreeni kohdistui selkään ja vatsalihaksiin, mutta hikoilun sijaan tämä soveltui sopivasti lauantain palauttelutreeniksi. Kahdenkymmenen minuutin aikana tehtiin erilaisia vatsa- ja selkälihasliikkeitä, mutta aika paljon aikaa kului myös venyttelyyn, palautteluun ja "keinumiseen", jotta selkä ei kipeytyisi. Tämä toimi hyvin kyllä kevyempänä treeninä, vaikka luulinkin otsikon perusteella, että tiedossa olisi kovaa vatsalihasrääkkiä. Suosittelen tätä myös palautteluun ja rennompaan kuntoiluun.

Tulen varmasti käyttämään näitä treenejä jatkossakin osana viikottaisia liikkumisiani, sillä on niin mukavaa, että treenin voi tehdä mihin aikaan vain - ja silti joku ohjaa sen eikä tarvitse itse keksiä! Luvassa on myös teille lukijoille pientä arvontaa Treenaakotona.comin kanssa toteutettuna tuolla helmikuun puolella aikas kivoilla palkinnoilla, joten pysykää kuulolla! ;)
maanantai 18. tammikuuta 2016

Ruokaremontin tuloksia vol. 1

Terveellisellä ja monipuolisella ruualla on mittaamaton vaikutus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kerroin aiemmin ruokaremontti-ruokavaliostani, jolla syön tavallista kotiruokaa ja pyrin näin karistamaan ylimääräisiä kiloja sekä voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin. Ensimmäinen ruokavaliota on takana ja en olisi kyllä koskaan uskonut sanovani tätä, mutta ravinnolla on ihan äärettömän suuri vaikutus kaikkeen. Tuo kommentti on kuulostanut korvissani lähinnä hölynpölyltä ja ruokavalioille houkuttelulta, mutta nyt olen sen omalla kohdallani kokenut todeksi.

paprika

Lauantaina oli miun herkkupäivä eli sain syödä kohtuudella karkkeja ja muita herkkuja sekä iltapalaksi itsetehtyä pizzaa. Voitte vain kuvitella, miten hyvältä kaikki tuo maistuikaan sen jälkeen, kun oli pyrkinyt paastoamaan kaikesta sokerista ja ylimääräisestä rasvasta. Tietenkin herkuttelu venyi vielä vähän sunnuntaillekin ja mussutin jäätelön ja muutaman keksin sekä joulutortun. Kuitenkin olin kokonaisuudessaan tyytyväinen viikkoon ja syömisiin - etenkin siihen, että retkahdin vasta viikonloppuna, kuten olin suunnitellut!

Valitettavasti yöunen laadussa ja yleisessä vireystilassa herkuttelun, vedenjuonnin vähäisyyden ja epäsäännöllisen ateriarytmin vaikutuksen huomasi välittömästi. Nukahtaminen oli illalla hankalampaa ja yöllä herätessäni oli vaikea nukahtaa takaisin. Tuntui myös, että ei oikein huvittanut ryhtyä mihinkään ajatusta vaativaan tehtävään - ja mikä oudointa, mahassa pisteli sunnuntain herkkujen syömisen jälkeen!

sulatejuusto
Ainakin nuo tuntemukset motivoivat tänä aamuna jatkamaan aiemmin valitulla tiellä, sillä tasaisella ateriarytmillä ja monipuolisella ruualla voin kokonaisvaltaisesti paremmin. Pidemmän aikavälin vaikutukset näen tietenkin vasta muutaman viikon päästä, mutta tällä hetkellä ainakin tuntuu, että tämä ruokaremontti on hyvä valinta. Ja dieetin tuloksista sen verran, että -0,8 kiloa tipahti viime viikon aikana ja kymmenisen senttiä lähti eripuolilta kroppaa leveyttä - olen kyllä tyytyväinen!

Söin myös tänään ensimmäisen kerran varmaan kolmeen vuoteen keittoa - siis jotain muuta kuin herne- tai pinaattikeittoa. En erityisesti tykkää keitoista, kalasoppa on hyvää, mutta muuten en ole niihin erityisemmin rakastunut. Tänään hämmästytin perheenjäseniäni lähettämällä kuvan miun lounaasta; lihapulla-pastakeittoa! Keitossa en tykkää siis lantuista, porkkanoista, perunoista enkä liemestä - lisuke yleensä kyllä kelpaa. Tämä keitto olikin jotain ihan muuta ja jotta tekin saatte nauttia siitä ihmeestä, tässä tulee valmistusohjeet!

kuviopasta

Lihapulla-pastakeitto, 4 annosta (alkuperäinen ohje täältä)

1 litra vettä
1 lihaliemikuutio
4 dl pastaa
n. 300g pieniä lihapullia
200g tomaattia
1 oranssi paprika
1 purkki (250g) Valio Koskenalskija Ruokaa cheddarin makuisena

1. Kiehauta vesi ja lisää joukkoon pasta sekä lihaliemikuutio (itse laitoin vain puolikkaan välttääkseni liemen liiallisen korostumisen). Keitä kunnes pasta on puolikypsää.

2. Lisää joukkoon lihapullat sekä pilkotut tomaatit ja paprikat.

3. Anna kiehua, kunnes makaronit ovat kypsiä ja paprikat pehmeitä. Lisää lopuksi Koskenlaskija ja sekoita tasaiseksi.

keitto

Keitosta tuli kyllä hyvää; makaronilaatikon ja lihapullien sekoitus. Ensimmäisellä syöntikerralla se vielä olikin keittoa, mutta jääkaapin ja mikron jälkeen se muistutti enemmän pastaa ja niin pöytäseurani keksi, että laitetaampa siihen vielä ketsuppia mausteeksi - ja niin söimme keittoa ketsupilla..

Loppuun vielä ilmoitus arvonnan voittajasta; hyvinvointilahjapakkauksen voitti Catrih. Otan sinuun yhteyttä sähköpostitse. Kiitos kaikille osallistujille :)

Oletteko te huomanneet ruokavalion vaikutuksen hyvinvointiinne? Kenen muun soppalautaselta on löytynyt jotain muuta kuin perinteistä keittoa?
maanantai 11. tammikuuta 2016

Arvosta itseäsi

Fyysinen ja psyykkinen terveys mielletään usein hyvinvoinnin täsmällisimmiksi mittareiksi. Moni ammattilainen, harrastelija, bloggaaja ja kanssaeläjä jakaa mielellään vinkkinsä tikimmän kropan saamiseksi ja terveellisten hifistely-ruokien valmistamiseksi. Ajatellaan, että kunhan lautaselta löytyy vain luomuruokaa ja rautaa nousee salilla enemmän kuin kanssatreenaajalla, meillä menee hyvin ja voimme hyvin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin.

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta jalkaprässissä työnnettyjen painojen määrä on suhteellisen mitätön asia. On myös yhdentekevää, jos töissä lounastauolla syöt runsaasti proteiinia ja kasviksia sisältäviä annoksia, mikäli kotona tilanne on täysin toinen. Tuntuu, että tänä päivänä kukaan ei enää kehtaa mennä töihin sen ihan tavallisen jauhelihakastikkeen ja spaghetin kanssa, koska helposti saa merkitseviä katseita, jotka kertovat, että "katso nyt minun ruokaani, se sisältää vain parhaita raaka-aineita ja ateriaa täydentämässä minulla on vielä lisäravinteitakin pussillinen". Jep, töihin pitäisi siis tehdä hifistely-eväät.

Joensuu talvi aurinko
Lisää kuvateksti
Terveellinen ja monipuolinen ruoka on totta kai merkittävä osa ihmisen hyvinvointia. Se, onko superdieettien kuiva kana ja jauheliha päivästä toiseen kovin monipuolista, on jokaisen oma asia - onhan kuitenkin hienoa sanoa noudattavansa FitFarmin ruokavaliota, jonka maamme kuuluisin valmentaja on laatinut. Myös prässipainojen kasvava määrä kertoo siitä, että salilla on tehty muutakin kuin otettu saliselfieitä. Saliselfieitähän kannattaa myös tasaisin väliajoin lisäillä, jotta kaikki tietävät sinun urheilevan hikihatussa. Liikunta on siis myöskin hyvästä kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.

talvi Joensuu
Monella juuri tämä ruoka- ja liikuntapuoli on kunnossa ja se halutaan tuoda näyttävästi esiin. Saatetaan jopa hieman ylpistyä omista tuloksista ja ruokailutottumuksista - siinä samalla lytäten maanrakoon kaikki meidät, jotka vannomme ihan tavallisen ruuan nimeen. Pitäisihän meidänkin ymmärtää, että leipä lihottaa ja kalapuikkoja ei saa syödä koskaan. Omaa itsetuntoa on helppo pönkittää näillä saavutuksilla, sillä onhan lihaksikas kroppa ja terveellinen ruokavalio monen suomalaisen ihailun kohde. Onko kuitenkaan psyykkinen puoli kunnossa, jos ulkoisesti kaikki on hyvin?

Vähintäänkin yhtä tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia on sisäinen hyvinvointi, jota ei voikaan kasvattaa salilla tai parsakaalilla. Psyykkinen hyvinvointi lähtee siitä, että on sinut itsensä kanssa ja rakastaa itseään sellaisena kuin on. Jokaisessa meissä on niitä kohtia, joita haluamme kovasti muuttaa, mutta pääasiassa tulisi tiedostaa, että olen hyvä juuri tällaisena kuin olen. Kun oppii hyväksymään pienet virheet itsessään, nauramaan mokilleen ja tiedostamaan omat vahvuudet ja heikkoudet, ollaan jo pitkällä hyvän itsetunnon luomisen kanssa.

talvi lumi Joensuu

Rakkaussuhteet, ystävyyssuhteet, sosiaaliset tilanteet ja arkipäiväisetkin kohtaamiset vaativat onnistumisensa kannalta hyvää ja tervettä itsetuntoa. Epäilen, että ellei ihminen välitä ja rakasta ensin itseään, hänen on hankala tehdä sitä myöskään muille ihmisille, mikä luonnollisesti heijastuu kaikkeen kanssakäymiseen. On tärkeä muistaa, että katsoo minua peilistä minkänäköinen ihminen tahansa, syvällä sisimmässäni olen minä - minä, jota kunnioitan ja arvostan.

Totta kai peilikuvamme heijastelee myös sisäiseen hyvinvointiin, sillä fyysisen puolen retuperälle jättäminen aiheuttaa väsymystä, laiskuutta ja sairauksia. Yhtälailla psyykkisen puolen unohtaminen aiheuttaa pelkkää suorittamista, tyytymättömyyttä itseen ja muihin sekä pahoinvointia - pahimmassa tapauksessa yhtä vakavia sairauksia kuin fyysisen puolenkin laiminlyöminen.

talvi puu
Lisää kuvateksti

Omalla hyvinvointiblogillani haluan tuoda esiin ajattelua, että jokainen on täydellinen juuri omana itsenään. Tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa haluaisin ihmisten useammin pysähtyvän miettimään omia luonteenpiirteitään ja henkisiä vahvuuksiaan ulkoisten sijaan. Jokainen on kaunis, jokaisen tulee arvostaa itseään ja olla ylpeä itsestään. Siinä on tavotetta meille jokaiselle.

Onko teidän mielestänne fyysinen ja psyykkinen terveys yhtä tärkeitä? Mihin haluaisit kiinnittää omalla kohdallasi enemmän huomiota?

Ja vielä ehdit osallistumaan hyvinvointipakkauksen arvontaan (klikkaa!)! :)


lauantai 21. marraskuuta 2015

Täydellinen jalkahoito kotona

Jalat totuttelevat vasta talvikenkiin kesän jäljiltä ja osa tohveleista on muotoutunut ehkä viime talvena hieman väärään asentoon esimerkiksi paksujen villasukkien käytön myötä. Jalat ovat ihan puhki pidemmän kävelyn päätteeksi ja tuntuu, että olisi ihana osata lentää, ettei tarvitsisi talsia enää metriäkään. Kuulostaako tutulta? Itselleni vähän turhankin tuttua aina näin alkutalvesta, mutta minulla on siihen ehdottoman hyvä ja toimiva lääke; Täydellinen jalkahoito.

Parit talvikengät oli niin loppuun kävellyt, että katsoin parhaaksi laittaa ne suosiolla pois, sillä jalathan sellaisista vain kärsivät. Olen lähtökohtaisesti hirmu huono heittämään mitään pois, mutta jos yhden koulupäivän jälkeen puhjenneet rakot vaivaavat vielä puolitoista viikkoa, ei kengillä tee kerrassaan mitään. Miun lemppari saapikkaat onnistuin kuitenkin pelastamaan uusilla pohjallisilla; ne oli hieman linttaan astutut viime talven villasukkakauden jäljiltä, mutta uusilla pohjallisilla niistä tuli tosi hyvät - ja jalat kiittää.


Monesti myös työpäivän päätteeksi jalat ovat kokeneet kovia; oudoksestaan viidenkymmenen kerrostalon rappujen juokseminen tuntuu jalkapohjissa vielä pitkään reitin jälkeenkin. Olen kuitenkin saanut ja kerännyt itselleni mukavan paketin jalkojenhoitotuotteita, joilla saa toteutettua hemmottelevan hoidon - ja mikä parasta, sen jälkeen jalkapohjat ovat ihan mielettömän pehmeät!



Ensimmäinen vaihe on jalkakylpy saunomisen yhteydessä. Äidiltäni saama Dermosilin jalkasuola on raikkaan tuoksuista, hyvin liukenevaa ja tehokasta - eikä sitä tarvitse laittaa älyttömiä määriä, jolloin purkki kestää pidempään. Noin vartin lilluttelun jälkeen käytän Yves Rocherin jalkakuorinta-ainetta. Kuorinta-aine levitetään jalkapohjiin (ei sovellu missään nimessä helposti kutiaville; pienet hiput kutittavat ihan hirmuisesti jalkapohjia!) ja annetaan vaikuttaa noin minuutin ajan, minkä jälkeen se huuhdellaan pois.


Jalkojen kuorinnan jälkeen vuorossa on raspaaminen. Raspina voi käyttää myös ihan tavallista jalkaraspia, mutta itse sain viime jouluna lahjaksi tämän paristoilla toimivan laitteen, joka on ollut kovassa käytössä siitä lähtien. Suosittelen kyllä ehdottomasti hankkimaan kyseisen raspin, jos jalkapohjanne kovettuvat helposti tai tykkäätte muuten tehdä paljon jalkahoitoja :) Raspauksessa kovettumat saavat kyytiä ja ihon ollessa pehmeä suihkun jäljiltä, kovettumat myös irtoavat vaivattomammin. Lopuksi putsailen pyyhkeellä jalkapohjiin jääneet muruset pois.


Geelisukka-vaihe on ihan täydellinen. Geelisukat olen saanut myös äidiltäni ja niiden käyttö on niin mukavaa, että istuisin varmaan joka ilta ne jalassa, ellen tietäisi, ettei niitä voi käyttää ihan rajattomasti. Geelisukat sisältävät nimensä mukaisesti geeliä, jonka tuntee jalkapohjissa, jos sukilla kävelee - en kuitenkaan suosittele pitkien matkojen kävelyä, sillä niistä saattaa jäädä hienompiin lattioihin läikkiä, meidän lattiassa en ole onneksi havainnut tuota ilmiötä!


Geelisukkia pidetään jalassa noin 20 minuuttia, minkä aikana ne pehmentävät ja hoitavat jalkoja. Ensiksi ihmettelin, miten sukat pystyisivät pehmentämään jalkapohjia, mutta kokeiltuani täytyy myöntää, että totta se on; jalat ovat todella sileät ja pehmoiset sukkien jäljiltä. Olen käyttänyt sukkia myös ilman muita jalkahoitovaiheita ja hyvin ovat toimineet silloinkin - oikein rentouttavaa paljon kävellyn päivän jälkeen :)


Lopuksi levitän jalkoihin erittäin voimakkaan tuoksuista mutta hyväksi havaittua Yves Rocherin jalkarasvaa. Käry on kyllä mieletön ja käsiä saa pestä useamman kerran saippualla ennen kuin tuo voimakas tuoksu niistä irtoaa, mutta muuten se on miellyttävä ja tehokas tuote.

Lupaan, että tämän jalkahoidon jälkeen jaloilla on kyllä todella hyvä olla ja seuraavana päivänä jaksaa taas kipittää kilometrin jos kahdeksannenkin! :)

Onko teillä kokemusta joistain tämän postauksen tuotteista? Miten hellitte jalkojanne näin talvella? :)


torstai 15. lokakuuta 2015

Superdieetti starttaa maanantaina!

Sain aivan loistavan idean tänään - ryhdyn Fitfarmin Superdieetille! Superdieetti kestäisi kuusi viikkoa ja 49 euron ohjelma pitää sisällään ohjeet niin ruokailuun kuin treenaamiseenkin. Hinta ei enää kuulosta pahalta siihen nähden, miten suuria muutoksia ihmiset ovat saaneet aikaan.

Neule Vila / Farkut Vero Moda / Kengät KooKenkä
Ajattelin, että kuusi viikkoa ilman herkkuja karkottaisi hyvin myös makeanhimon, josta olen aiemmin maininnut. Lisäksi ei voisi olla niin hankalaa noudattaa tarkkoja ohjeita ruoka-aikojen ja -määrien suhteen, sehän on vain reilu kuukausi - sen jälkeen olisin saavuttanut kuitenkin hienon tavoitteen, johon olen pyrkinyt.


Sitten päähäni pälkähti lukea kokemuksia Fitfarmin dieeteistä ja joukossa oli ylistävien ja tyytyväisten puheenvuorojen lisäksi myös negatiivisia ja pettyneitä lausahduksia. Toiset olivat onnistuneet tiputtamaan viisikin kiloa kuudessa viikossa, mutta dieetin loputtua takaisin oli tullut kaksinverroin kiloja. Totta kai kilojen takaisin tulemiseen voi vaikuttaa omilla ruokailutottumuksillaan ja sanomattakin on selvää, etteivät kilot pysy poissa, jos rutistuksen jälkeen palaa takaisin vanhoihin tapoihin.


Luin myös viestejä, joissa ruokavaliota noudattaneet vannoivat, etteivät milloinkaan koskisi enää raejuustoon tai maitorahkaan - siinä kohtaa muistin, että joutuisin syömään dieetillä rahkaa, tuota tahmeaa mössöä, josta en tykkää. Ja enhän ole koskaan edes maistanut maitorahkaa! Marssin siis luennon jälkeen kauppaan ja ostin purkin kokeeksi mansikkakeiton kanssa; illalla nähdään, tuleeko tästä edes keskinkertaista syötävää.


En halua alkaa inhota mitään ruokaa vain siksi, että saan siitä kuudessa viikossa yliannostuksen. Nyt kun tarkemmin miettii, kuiva kana ja jauheliha ilman kastiketta ei kuulosta varsinaisesti kovin houkuttelevalta - vaikka niiden avulla saavutettaisiin nopeasti parempi kroppa. Ja onko tuo nopeus kuitenkaan lopulta hyväksi? Entäs, jos kilot tulevatkin sitten yhtä nopeasti takaisin. Ja ovathan ihmiset kiinteytyneet ihan tavallisillakin menetelmillä!


Lopulta eksyin Jennin blogiin ja luin hänen kokemuksiaan tehokuurista. Hormonitoiminnan muutokset ja vaihdevuosioireet kaksikymppisenä saivat karvani pystyyn - ei, on varmasti paljon turvallisempia ja yhtä hyviä keinoja kiinteytyä. Lisäksi osalle ihmisistä kuurit eivät vain sovi ja tuloksena on turhautumista ja hukkaan heitettyjä ruokailunautintoja.

Olen käynyt ahkerasti salillla pari kuukautta, mutta tuloksia ei varsinaisesti näy (etenkään tämän viikon jälkeen, kun olen mussutellut yhtä sun toista ja vannonut, että ensi viikolla tällainen herkuttelu loppuu taas..). Päätinkin siis Fitfarmin sijaan ryhtyä Emman ja Mikon superdieetille, jossa ruokavaliosta hukataan herkut lauantaita lukuunottamatta ja silloinkin niitä syödään kohtuudella - ja kierretään vaikka ylimääräinen lenkki hakemassa niitä herkkuja, joita tekee mieli, eikä syödä korvikkeena sitä, mitä sattuu löytymään, koska sillon korviketta tulee syötyä paljon enemmän.


Aion jatkaa salilla käyntiä, koska olen siitä niin innostunut, ja vaikkei ulkoista kehitystä huomaa, näkee sen painoissa, että lihakset kehittyy! Lenkkeilyäkään en unohda minnekään kuten en myöskään tavallista kotiruokaa. Kotiruualla on pysytty hengissä ja jopa tikissä maailman sivun, joten en jaksa uskoa, että kolme desiä vettä sekä pari ruokalusikallista venhäjauhoja pilaavat jauheliharuuan.

Alusta tulee varmasti hankalaa, kun olen tottunut keskiviikkoisin syömään herkkuja katsellessani Jutan ja Vertin superdieettiä (mikä nyt olisi parempaa katseltavaa suu täynnä suklaata?!) ja lopulta makeanhimo iskee kuitenkin viimeistään perjantaina. Koska koulu säätelee kamalasti ruokailuaikoja,on varmasti vaikea syödä tasaisin väliajoin, mutta siihen aion pyrkiä kaikesta huolimatta! Niin ja se, miksi tämä on Emman ja Mikon Superdieetti; täytyyhän minulla olla kotona henkilö, joka vie karkkipussin takaisin kaappiin perjantai-iltana ja lähtee lenkkikaveriksi tihkusateeseen silloin, kun minua ei huvittaisi yhtään!


Alunperin olin tulossa kertomaan miun syyslomasta, jonka sain viettää ihanassa seurassa hemmottelun merkeissä, mutta sitten tämä dieettaus vei kaikki ajatukset, joten kuulette hemmotteluhetkistä seuraavassa postauksessa! :)