SOCIAL MEDIA

tiistai 30. lokakuuta 2018

Miksi treenipäiväkirja on tärkeä?

Miksi salilla kannattaisi kantaa mukana treenipäiväkirjaa ja kynää? Eikö keskittymistä treenaamiseen vain heikennä, kun välillä pitää kirjoitella asioita ylös ja unohtuu seurata palautumisaikaa sarjojen välissä? Ajattelin itsekin pitkään, etten tarvitse treenipäiväkirjaa, kunnes jossain vaiheessa alkoi tuntua tuskastuttavalta, kun aina piti etsiä uudelleen ja uudelleen sopivia painoja laitteisiin.

Treenipäiväkirja kannattaa pakata salilaukkuun, jotta tiedät, millä painoilla olet edellisellä kerralla treenannut ja millaisia sarjoja on tullut tehtyä. Itseäni ainakin turhauttaa suunnattomasti, kun istahdan vaikkapa treenaamaan etureisiä eikä minulla ole mitään muistikuvaa, mitä painoja olen laitteeseen viimeksi laittanut. Yleensä aina aliarvioin painot ja joudun testailemaan pitkän aikaa, mikä paino tuntuisi riittävältä. Myöskään kehityksen seuraaminen ei onnistu, kun ei muista edellisen treenin painoja ja toistomääriä, jolloin itseltäni jää ainakin pois yksi iso motivaattori; paranevat luvut.

IMG_9171 IMG_9173

Sain Daintysin Personal trainer -treenikalenterin testattavakseni ja kalenterin mukana tuli juurikin myös treenipäiväkirja, johon pystyy täyttämään treenin luvut. Lisäksi sinne täytetään, miten treeni on sujunut, milloin se on tehty ja miten kauan se on kestänyt. Kätevää ja kalenteri on simppelin kokoinen treenilaukkuun pakattavaksi - olen tosin harkinnut sellaisen salipussukan ostamista, jonne voisin laittaa vihkon, Tafferit, avaimen ja pyyhkeen, joiden kuljettaminen alkaa olla aikamoinen työmaa aina laitteelta toiselle siirtyessä.

Itse kalenteri on perinteinen A5-kokoinen kalenteri, jossa näkyy nimipäivät sekä muut juhlapäivät. Lisäksi mukaan on liitetty tsemppilauseita, vinkkejä treeneihin, harjoitukset salille sekä kotiin ja  vinkkejä terveelliseen ruokavalioon sekä palautumiseen. Kalenterista löytyy jopa treeniohjelmia sekä pohjia viikkosuunnitelmille niin ruokailun kuin treenienkin osalta. Lisäksi joka päivä voi seurata esimerkiksi yöunen ja vedenjuonnin määrää. Kokonaisuudessaan kalenterissa on paljon motivaatiota ylläpitävää täytettävää erilaisten taulukoiden ja seurantalaatikoiden muodossa.

IMG_9179 IMG_9177

Nuorempana en osannut käyttää kalentereita lainkaan ja mietin, mihin ihmiset niitä tarvitsevat. Kun aloitin yliopiston, aloin ymmärtää, mikä virka kalentereilla on; niiden avulla on yksinkertaisesti miljoona kertaa helpompaa muistaa asioita. Tällä hetkellä minulla on kaksi kalenteria; toinen vapaa-ajalle ja omille menoille ja toinen työjutuille, sillä en halua sekottaa työtä ja vapaa-aikaa ja löytää esimerkiksi "muista tulostaa värityskuvat" tekstiä vapaa-ajan kalenteristani.

Tällä hetkellä vapaa-ajan kalenterini on huomattavasti tyhjempi kuin opiskellessani, sillä se ei enää täyty luennoista ja harkkaryhmistä sekä deadline-ajoista. Nyt voin kirjata kalenteriin kyllä työajat, mutta niiden lisäksi löytyy lähinnä kavereiden tapaamisia, retkiä sekä erilaisia menoja kuten parturia tai hammaslääkäriä. En osaa luopua kalenterista, vaikka ehkä muistaisinkin nämä jutut myös ilman ylöskirjaamista - toisaalta pari ystävääni on päässyt todistamaan, että mikäli tapaaminen ei ole kirjattuna minnekään, saatan totaalisesti unohtaa sen.. Digitaalisessa muodossa oleva kalenteri ei myöskään tule kysymykseen, sillä minusta kaiken pitää olla konkreettisesti nähtävillä ja tykkään myös tehdä kalenterista omannäköiseni; värejä, tarroja ja kivoja tekstauksia aina fiiliksen mukaan!

IMG_9175 IMG_9178

Millainen kalenteri-ihminen sinä olet? Käytätkö perinteistä kalenteria vai riittääkö kännykän kalenteri? Suosittelen tsekkaamaan Daintysin valikoiman, sillä siellä on vaikka mitä ihania kalentereita; arjen kokonaisvaltaisesta suunnittelusta aina reseptikalentereihin!

10 kommenttia :

  1. Olen nyt pari vuotta käyttänyt kännykän kalenteria mutta pakko myöntää, että kaipaan paperista kalenteria myös. Tein sinne paljon suunnitelmia, joita minusta vain ei ole "helppoa" käyttää sähköisesti. Olen jopa miettinyt paperiseen siirtymistä. Koen, että aiemmin suunnittelin paremmin kuin nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo helppokäyttöisyys itsellänikin tökkii digitaalisessa kalenterissa; on vain yksinkertaisesti helpompi kirjoittaa nopeasti kynällä kalenteriin kuin availla sovelluksia ja naputtaa pienillä näppäimillä :D

      Poista
  2. Mä olen kanssa ollut aina huono käyttämään kalentereita. Kännykän kalenterin myötä olen vasta oppinut laittamaan menot ylös enkä pystyisi enää siitä luopumaan. Olen aina välillä ostanut kauniita kalentereita mutta tyhjiksi ne aina on jäänyt. Treenikalenteriakin ylläpidän puhelimeen saatavalla appilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin kun treenipäiväkirjoja saa puhelimeenkin nykyään! Tuntuu välillä niin kivikautiselta, kun ei tule ajatelleeksi tuollaisia; täytyy itsekin varmaan katsoa, millaisia kaikkia sieltä löytyykään :)

      Poista
  3. Kyllä kalenterin tarttee olla paperinen. Ensinnäkään meidän kännyyn ei edes saa mitään kalentereita, toisekseen on paljon nopeampaa katsoa paperisesta.

    Keittiömme seinäkalenterissa on merkattu miehen vapaapäivät ja koirien kerhopäivät (jos joutuisivat olemaan pitkään yksin kotona ne menevät äidilleni "päiväkerhoon"). Siellä on myös muut yhteiset muistettavat. Eteisen seinäkalenterissa on mun loma-ajat ja perheenjäsenten synttärit ja nimpparit.

    Kirjamallisessa kalenterissa mulla on puolestaan työjutut. Treenit olen kirjannut blogissakin vilahdelleeseen treenitaulukkoon. Siinä ei ole kylläkään sen syvällisempää kuin päivä ja laji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yhteinen kalenteri on kyllä tosi hyvä juttu! Mekin käytettiin yhteen aikaan sitä, kun työpäivät ja koulupäivät vaihtelivat eikä ikinä muistanut, milloin toinen oli tulossa kotiin, joten asia oli helppo tarkistaa kalenterista - kassalla kun oli aika hankala vastailla puhelimeen :D Mutta siis paperisen kalenterin puolesta liputtajia löytyy, ihanaa! :)

      Poista
  4. Hyviä vinkkejä ja voit hitsi mistä löytäisin taas innostuksen kuntosalia kohtaan :D
    Kalenterin pitää ehdottomasti olla paperinen, mulla on ihana Muumi-kalenteri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Muumi-kalenterit on tosi ihania <3 Ja voi kuule, sen innostuksen löytymiseen menee itselläkin aika ajoin paljon aikaa, mutta kun kortin on ostanut, ei viitsi kyllä jättää kahden käyntikerrankaan varaan :D

      Poista
  5. Kun en treenaa niin treenikalenterit ei tuo minulle mitään, ihan peruskalenteri käytössä, johon merkkaan työtunnit ja muut menot. Olen koittanut harjoitella käyttämään puhelimen kalenteria mutta se on hankala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhelimen kalenteri on kyllä tosi hankala, se on jotenkin liian monimutkainen, vaikkei ulkoisesti heti siltä vaikutakaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)