SOCIAL MEDIA

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kesälomatunnelmia

Kesäloma alkaa olla lomailtuna ja voin sanoa, että tämä loma on todellakin tullut tarpeeseen. Uurastuksen jälkeen oli ihana heittää vaihde vapaalle ja rentoutua oikein kunnolla hyvässä seurassa. Vaikka tunnollisena työntekijänä sairastuinkin päivää ennen kesäloman alkua ja säät eivät oikein suosineet ulkoilua lomapäivien aikana, korvasi rakkaat ihmiset ympärillä kaiken tuon.

Maanantaiaamuna olin tervehtynyt kurkkukivusta ja flunssasta jo niin hyvin, että hyppäsimme aamuseiskan junaan ja lähdimme kohti Turkua. Matka tuntui oudoksestaan kyllä todella pitkältä, mutta ainakin tuli luettua ne tenttikirjat, joista aiemmin mainitsin.. Turkuun päästyämme lähdimme kiertelemään kaupungille ja siellä vierähti tunti jos toinenkin aivan hujauksessa. Suuntasimme vielä Dennikseen syömään ennen laivan lähtöä. Minä en tietenkään maistanut tuosta ihanasta pizzasta yhtään mitään, sillä nokka oli niin tukossa, mutta paikkahan oli aivan ihana ja kuulopuheiden mukaan myös lautasellani ollut pizza oli oikein maukasta!

munkit
pizza
Päätimme kävellä satamaan, sillä aikaa laivan lähtöön oli reilusti eikä meillä ollut juurikaan matkatavaroita kannettavana. Kävelyssä on myös se hyvä puoli, että näkee paljon ihania vanhoja taloja, pieniä kujia ja erilaisia maisemia kuin kotopuolessa kävellessä - ja saa vähän liikuntaa, sillä odotettavissa oli, että laivan notkuva seisovapöytä saattaisi risteilyn aikana tarjota murua rinnan alle..

Risteily sujui leppoisissa merkeissä shoppaillen, syöden, musiikista nauttien ja ihan vain rentoutuen. Seuraavan päivän aamupalalla jopa huomasin maistavani aamiaisen maut ja tästä innostuneena ähkin mahani täyteen kaikkia ihania herkkuja! Hyttimme hintaan kuului erikoisaamiainen, jota en voi kuin kehua. Aamupalalla ensimmäisenä tarjottiin kuohuviiniä, kahvit ja teet tultiin kaatamaan valmiiksi mukeihin ja muutenkin tunnelma oli ihanan hemmoteltu. Luksusta!

Baltic Princess

Baltic Princess
Illalla laivamme saapui takaisin satamaan ja reippaina nuorina päätimme laittaa tassua toisen eteen ja kävellä hotellillemme keskustan toiselle laidalle. Jossain vaiheessa valinta alkoi melkein kaduttaa, sillä matkaa kertyikin kolme ja puoli kilometriä ja paluumatkalla kannettavaa olikin jo enemmän, kun laivalta löytyi vaikka mitä kivaa kotiin tuotavaa.. Pääsimme kuitenkin perille ja pienten harhailujen jälkeen pääsimme hotellillemme, joka sijaitsi aivan torin laidalla.

Sokos Hotel City Börs valikoitui hotelliksemme sijaintinsa ja suht' edullisen hintansa vuoksi. Hotellihuone olikin oikein kiva, mutta pikku hiljaa huoneesta paljastui kaikenlaista uutta pientä rempallaan olevaa seikkaa, joita lopulta oli niin paljon, että alkoi jo huvittaa kaiken keskeneräisyys. Hotellihuoneemme oli ensinnäkin järkyttävän kylmä, sillä viilennys oli täysillä ja patterit ilmeisesti epäkunnossa, sillä huone ei lämminnyt vielä yölläkään. Vessan kattoon oli tehty ilmeisesti remonttia ja paneelit olivat jääneet repsottamaan sieltä ja täältä. Suihkun seinissä oli mustia pilkkuja (toivottavasti ei hometta, kuten Wiskarin laulussa), roskakorin aukaisumekanismi ei toiminut ja pölyt oli unohtunut pyyhkiä. Pikkuvikoja, mutta yllättävän paljon samassa huoneessa! Kuitenkin kiitosta ansaitsevat isot ja muhkeat tyynyt sekä siisti yleisilme huoneessa :) Aamupalalla oli tungosta ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hotelliaamupalalla piti etsiä istumapaikkaa, mutta ruoka oli kyllä maukasta :)

kuohuviini
Ahvenanmaa
Keskiviikkona saavuimme takaisin Joensuuhun, jossa vanhempani meitä jo odottivatkin! Äiti ja isi tulivat lomailemaan loppuviikoksi Joensuuhun ja saimme viettää paljon aikaa yhdessä <3 Suurin osa ajasta taisi kulua meille kaikille rakkaaseen harrastukseen - höpöttelemiseen kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kävimme myös shoppailemassa kaupungilla, syömässä sekä Iskelmä Kesä -festareilla Sirkkalan puistossa. Iskelmä Kesää olikin jo odotettu, sillä Jari Sillanpää, Juha Tapio ja Neljänsuora eivät ihan joka kerta osu samaan paikkaan keikkailemaan, joten ihana ilta oli taattu. Tapahtumassa oli muitakin tuttuja ja vietimme oikein naurun- ja musiikintäyteisen illan.

Turku Naantali
tori

Turku
Tämä päivä onkin kulunut tenttikirjojen parissa, Blondi tuli taloon -sarjaa katsoessa ja rentoutuessa. Huomenna olisi tarkoitus taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja vaihtaa herkut lenkkeilyyn - jotenkin ihana ajatus jo päästä liikkumaan yli viikon tauon jälkeen! 

Millaisia suunnitelmia teillä on tulevalle viikolle? Löytyykö muita, jotka ovat herkutelleet lomalla ja kaipaavat jo arjen rutiineja? :)
sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Arvonta: hyvinvointilahjapakkaus juuri sinulle

Olen todella iloinen siitä, että viime aikoina teitä lukijoita on tullut blogilleni huomattavasti lisää. On myös ihana huomata, miten kommentoitte, otatte kantaa ja jaatte omia mielipiteitänne postausten yhteydessä. Koska te ilahdutatte päivittäin minua, haluan minäkin ilahduttaa teitä järjestämällä blogiarvonnan!

Blogini on hyvinvointiin painottuva lifestyleblogi, joten haluan myös palkinnon liittyvän hyvinvointiin. Olen koonnut yhdelle onnekkaalle hyvinvointilahjapakkauksen, joka pitää sisällään muun muassa The Body Shopin, Yves Rocherin sekä Lumenen kosmetiikkaa vartalon hemmotteluun, jotain maukasta herkkuhermoille, silmille tunnelmallista katseltavaa, nenälle jotain tuoksuteltavaa ja pikkuruisen yllätyksen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.


Osallistumisohjeet:

Arvontaan voit osallistua 10.1.-17.1.2016 ja arvonta suoritetaan maanantaina 18.1.2016.

1. Saadaksesi yhden arvan, sinun tulee olla blogini julkinen lukija joko Bloggerissa tai blogini Facebook-sivuilla. Kaksi arpaa saat seuraamalla blogiani kummassakin.

2. Kirjoita tämän postauksen kommentointiosioon osallistutko arvontaan yhdellä vai kahdella arvalla.

3. Liitä kommenttiisi tieto myös siitä, millä nimellä seuraat blogiani. Lisäksi kirjoita kommenttiin toimiva sähköpostiosoite, jonka avulla voin ottaa yhteyttä sinuun, jos voitto osuu kohdallesi.

Vielä loppuun, kiitos siitä, että olette mukana blogissani, se merkitsee miulle tosi paljon <3 Onnea arvontaan!

maanantai 28. joulukuuta 2015

Rakastamani asiat vuodessa 2015..

Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu! Selailin vanhoja postauksia muistellen samalla kuluvaa vuotta ja muun muassa tammi- ja kesäkuun postauksista löytyi juttuja, joita luulin tehneeni syksyllä! Onkohan minusta tulossa vanha vai miten ihmeessä aika menee tällaista vauhtia? Joka tapauksessa, vuosi 2015 piti sisällään vaikka mitä ihania asioita, joista kaikkia en varmasti saa mahdutettua tähän postaukseen, mutta sydämessäni kaikki muistot säilyvät aina.

1. Aloin maistella "terveysherkkuja" kuten ruispohjaista pizzaa ja banaanilettuja. Kiinnostukseni näihin kesti jopa kuukauden kaksi, mutta sitten totesin ihan tavallisen kotiruuan huomattavasti herkullisemmaksi vaihtoehdoksi.




2. Kirjoitin ensimmäisen aukeaman kokoisen lehtijutun paikallislehteemme Karjalan Heiliin. Parasta oli, että tämä ensimmäisellä aukeamalla julkaistu juttu oli vieläpä aiheeltaan miun itse bongaama!

3. Ymmärsin, mitä tarkoittaa, kun on aivan liikaa tekemistä. Keväällä omaa aikaa ei juuri ollutkaan töiden ja koulun lomassa ja se opetti miulle, että sellaista ei parane tapahtua enää uudelleen.

4. Innostuin teemaviikoista, jolloin viikon jokaisena päivänä syödään jotain sellaista ruokaa, mitä ei ole ennen syöty. Teemaviikoilta löytyi kyllä hyviä ruokia ihan arkiseen käyttöön jatkossakin.


5. Aloin myydä vanhoja vaatteita nettikirppiksillä, joissa kauppa tuntui käyvän hyvin. En ollut koskaan ajatellutkaan nettikirppiksiä myyntipaikkana, mutta olen tosi onnellinen, että löysin ne, sillä nyt varasto on paljon tyhjempi kuin ennen. Parasta on, etten itse kuitenkaan osta mitään nettikirppareilta lukuisista eri syistä, joten en haali samalla mitalla tavaraa myytyjen tilalle!

6. Kävin kolmen ystäväni häissä kuulemassa, kun se sanoivat "tahdon". Yksissä häissä toimin jopa valokuvaajana, mikä antoi ihan uutta perspektiiviä juhlaan - halusinhan saada kaikesta tärkeästä mahdollisimman hyviä otoksia hääparille muistoksi.


7. Työskentelin koko kesän suurin piirtein samojen aikataulujen mukaan avomieheni kanssa ja ymmärsin, miten ihanaa onkaan mennä aamulla kukonlaulun aikaan töihin ja päästä kotiin silloin, kun lomalaiset vasta heräilevät. Ihan kuin olisi ollut joka päivä lomalla!

8. Vietin pitkän kesäloman minulle rakkaiden ihmisten kanssa tehden juuri niitä asioita, joista nautimme! <3

9. Opin olemaan ylpeä saavutuksistani ja myöntämään sen. Tosin, vaikka olinkin hyvin ylpeä esimerkiksi sokerikoukusta pääsemisestä, repsahdin siihen takaisin loppuvuodesta. Opin kuitenkin, että ei se haittaa ja aina voi yrittää uudelleen.

10. Sain ensimmäiset blogiyhteistyöpyynnöt, mikä oli miulle ihan hirmuinen kunnia ja ilon aihe. Vaikka se vaatikin vierailua verotoimistossa ja lakipykälien selaamista, olen onnellinen, että lähdin mukaan näihin tarjouksiin.


11. Pääsin pitkästä aikaa Antti Tuiskun konserttiin ja hotellilomalle. Ihanaa rentoutumista arjen kiireiden keskellä tuollainen viikonloppumatkailu!

12. Innostuin salilla käymisestä ihan tosissani. Muutaman kuukauden treenailun jälkeen hommasin oman saliohjelman, josta oon enemmän kuin iloinen vieläkin.

13. Uudistin pariinkin otteeseen blogini ulkoasua ja vihdoin miusta tuntuu, että se on sopivan "aikuismainen", mutta samalla miun näköinen.

14. Pääsin ensimmäistä kertaa opettajaksi harjoittelun merkeissä. Sain arvokasta kokemusta ja roimasti lisää itsevarmuutta noiden viikkojen aikana.


15. Kävin ensimmäistä kertaa "patikoimassa" Kolvananuurolla. Raskaasta maastosta huolimatta kauniit maisemat, jylhät kalliot ja solisevat purot saivat minut ihastumaan paikkaan täysin <3

16. Vietin ihania viikonloppuja ja minilomia kotikotona rakkaiden ihmisten kanssa; kiireetöntä yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja vatsalihakset kipeinä nauramista <3

Millaisia juttuja teidän vuoteenne mahtui? Muistatteko joitain vanhoja postauksiani tältä vuodelta?

lauantai 21. marraskuuta 2015

Täydellinen jalkahoito kotona

Jalat totuttelevat vasta talvikenkiin kesän jäljiltä ja osa tohveleista on muotoutunut ehkä viime talvena hieman väärään asentoon esimerkiksi paksujen villasukkien käytön myötä. Jalat ovat ihan puhki pidemmän kävelyn päätteeksi ja tuntuu, että olisi ihana osata lentää, ettei tarvitsisi talsia enää metriäkään. Kuulostaako tutulta? Itselleni vähän turhankin tuttua aina näin alkutalvesta, mutta minulla on siihen ehdottoman hyvä ja toimiva lääke; Täydellinen jalkahoito.

Parit talvikengät oli niin loppuun kävellyt, että katsoin parhaaksi laittaa ne suosiolla pois, sillä jalathan sellaisista vain kärsivät. Olen lähtökohtaisesti hirmu huono heittämään mitään pois, mutta jos yhden koulupäivän jälkeen puhjenneet rakot vaivaavat vielä puolitoista viikkoa, ei kengillä tee kerrassaan mitään. Miun lemppari saapikkaat onnistuin kuitenkin pelastamaan uusilla pohjallisilla; ne oli hieman linttaan astutut viime talven villasukkakauden jäljiltä, mutta uusilla pohjallisilla niistä tuli tosi hyvät - ja jalat kiittää.


Monesti myös työpäivän päätteeksi jalat ovat kokeneet kovia; oudoksestaan viidenkymmenen kerrostalon rappujen juokseminen tuntuu jalkapohjissa vielä pitkään reitin jälkeenkin. Olen kuitenkin saanut ja kerännyt itselleni mukavan paketin jalkojenhoitotuotteita, joilla saa toteutettua hemmottelevan hoidon - ja mikä parasta, sen jälkeen jalkapohjat ovat ihan mielettömän pehmeät!



Ensimmäinen vaihe on jalkakylpy saunomisen yhteydessä. Äidiltäni saama Dermosilin jalkasuola on raikkaan tuoksuista, hyvin liukenevaa ja tehokasta - eikä sitä tarvitse laittaa älyttömiä määriä, jolloin purkki kestää pidempään. Noin vartin lilluttelun jälkeen käytän Yves Rocherin jalkakuorinta-ainetta. Kuorinta-aine levitetään jalkapohjiin (ei sovellu missään nimessä helposti kutiaville; pienet hiput kutittavat ihan hirmuisesti jalkapohjia!) ja annetaan vaikuttaa noin minuutin ajan, minkä jälkeen se huuhdellaan pois.


Jalkojen kuorinnan jälkeen vuorossa on raspaaminen. Raspina voi käyttää myös ihan tavallista jalkaraspia, mutta itse sain viime jouluna lahjaksi tämän paristoilla toimivan laitteen, joka on ollut kovassa käytössä siitä lähtien. Suosittelen kyllä ehdottomasti hankkimaan kyseisen raspin, jos jalkapohjanne kovettuvat helposti tai tykkäätte muuten tehdä paljon jalkahoitoja :) Raspauksessa kovettumat saavat kyytiä ja ihon ollessa pehmeä suihkun jäljiltä, kovettumat myös irtoavat vaivattomammin. Lopuksi putsailen pyyhkeellä jalkapohjiin jääneet muruset pois.


Geelisukka-vaihe on ihan täydellinen. Geelisukat olen saanut myös äidiltäni ja niiden käyttö on niin mukavaa, että istuisin varmaan joka ilta ne jalassa, ellen tietäisi, ettei niitä voi käyttää ihan rajattomasti. Geelisukat sisältävät nimensä mukaisesti geeliä, jonka tuntee jalkapohjissa, jos sukilla kävelee - en kuitenkaan suosittele pitkien matkojen kävelyä, sillä niistä saattaa jäädä hienompiin lattioihin läikkiä, meidän lattiassa en ole onneksi havainnut tuota ilmiötä!


Geelisukkia pidetään jalassa noin 20 minuuttia, minkä aikana ne pehmentävät ja hoitavat jalkoja. Ensiksi ihmettelin, miten sukat pystyisivät pehmentämään jalkapohjia, mutta kokeiltuani täytyy myöntää, että totta se on; jalat ovat todella sileät ja pehmoiset sukkien jäljiltä. Olen käyttänyt sukkia myös ilman muita jalkahoitovaiheita ja hyvin ovat toimineet silloinkin - oikein rentouttavaa paljon kävellyn päivän jälkeen :)


Lopuksi levitän jalkoihin erittäin voimakkaan tuoksuista mutta hyväksi havaittua Yves Rocherin jalkarasvaa. Käry on kyllä mieletön ja käsiä saa pestä useamman kerran saippualla ennen kuin tuo voimakas tuoksu niistä irtoaa, mutta muuten se on miellyttävä ja tehokas tuote.

Lupaan, että tämän jalkahoidon jälkeen jaloilla on kyllä todella hyvä olla ja seuraavana päivänä jaksaa taas kipittää kilometrin jos kahdeksannenkin! :)

Onko teillä kokemusta joistain tämän postauksen tuotteista? Miten hellitte jalkojanne näin talvella? :)