Maailman paras Isi

Katselen kotikotona huoneeni ikkunasta ulos, kun Isi laittaa jänisverkkoja pensaiden ympärille. Näyttää sujuvan kuin vanhalta tekijältä, vaikka tekijä ei olekaan vanha. Mutta tekijä kyllä; mikä ikinä meneekään rikki, Isi kyllä osaa korjata sen - tai ainakin keksiä hyvän patenttiratkaisun, jos tavarasta ei ihan uudenveroista enää saa. Aika monta Barbia, Bratzia, koulukirjaa, ulkolelua ja pikkutavaraa on käynyt Isin korjaamolla - Barbi on saanut jalkansa takaisin tuossa tuokiossa ja rutistunut koulukirja näyttänyt kontaktimuovauksen jälkeen uudelta (kontaktimuovaus kuuluu muuten isien tehtäviin vielä lukiossakin - kiitos, että olet säästänyt minut hermoromahduksilta ilmakuplien kanssa!).

Sanotaan, että isät ovat tyttäriensä ensirakkauksia. En muista, olenko joskus ilmoittanut meneväni Isin kanssa naimisiin, sillä olen saattanut tietenkin hyvän geeniperimäni ansiosta olla keskivertoa älykkäämpi ja ymmärtää, että Isi on jo naimisissa Äitin kanssa. Isi on kuitenkin ollut minulle aina - ja on edelleen - maailman tärkeimpiä ja rakkaimpia ihmisiä <3 Isille voin puhua kaikesta, hän kuuntelee ja ymmärtää (tai ainakin leikkii ymmärtävänsä siinä kohtaa, kun aletaan puhua esimerkiksi blogimaailman ihmeellisyyksistä), antaa neuvoja ja pysyy rauhallisena myös silloin, kun minä äkkipikaisena suutun jostakin.

Isi on lempeä, auttavainen ja ihana <3 Isiltä ei myöskään puutu huumorintajua tai itseluottamusta, sillä ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun on naurettu jollekin ihan isin tyyliselle vitsille. Isi osaa myös nauraa itselleen, olla sopivan ylpeä omista saavutuksistaan ja huomioida toiset. Isin tyylisistä jutuista on tullut myös tuttu käsite yhdelle jos toiselle; kun radiosta pärähtää soimaan joku kunnon kasarihitti tai kummallistakin kummallisempi vanha iskelmä, kaikki tietävät jo toisiaan katsoessa, että tää on nyt Isin musaa, radioa kovemmalle.

Isi on yrittäjä ja sydämestään automies. Olen aina tykännyt istua Isin kuorma-auton kyydissä, katsella maisemia, höpötellä kaikesta ja piipahtaa lounastauolla Nesteellä höyrymakkaralla. Nyt kun asun Joensuussa, en oikein arkipäivisin ehdi kuorppurin kyytiin istumaan, mutta viime kesänä koitti sekin onnenpäivä, kun vuosien jälkeen pääsin Isin mukaan töihin. Eipä minusta töiden kannalta mitään apua ole, mutta suu käy kuin papupadalla, joten ehkä kuitenkin seurakoirana olen ihan pätevä!

Isi myös automiehenä huolehtii meidän kaikkien menopeleistä. Puhelinneuvonta toimii Tampereelta Joensuuhun vaivatta ja kotikotona ollessa renkaat, öljyt ja muut auton osat vaihtuvat kädenkäänteessä. Esimerkiksi viime talvena lähdin ajamaan autolla ja en päässyt puolta kilometriä eteenpäin, kun havahduin kamalaan meteliin. Soitto Isille, toimintaa ohjeiden mukaan ja that's it, autoa ei tarvinnutkaan työntää korjaamolle, koska "Isi korjaa".

Olen maailman onnellisin, että minulla on Isi, joka on aina tukena ja turvana, soittaa ja kysyy kuulumisia, halaa ja kertoo sekä näyttää rakastavansa minua. Isi pitää huolta ja antaa neuvoja - Isille on myös helppo markkinoida uusia juttuja, sillä pohdiskelevan luonteensa ansiosta minä ja siskoni saamme perspektiiviä villityksiimme ja tulemme ajatelleeksi asioita monelta kannalta. Isi on kannustava ja muistaa kertoa olevansa ylpeä lastensa tekemisistä ja saavutuksista - en voisi ikinä toivoa parempaa isää, sillä minulla on ollut aina ja tulee aina olemaan Maailman Paras Isi, jota rakastan koko sydämestäni! <3

Maailman paras Äiti

Uskon rakkauteen ensisilmäyksellä. Uskon, että yhdellä silmäyksellä voi rakastua toiseen ihmiseen ikuisesti. Yksi katse riittää kertomaan, että siitä syntyy jotain korvaamattoman arvokasta, ainutlaatuista ja mielettömän tärkeää. Kun avasin ensimmäistä kertaa silmäni noin 22 vuotta sitten ja katsoin äitiäni, tiesin, että siinä on henkilö, jota tulen aina rakastamaan ja joka tulee aina rakastamaan minua.

Äitini on kaunis, iloinen, ahkera, hauska ja avulias. Hän ajattelee ennen kaikkea muiden parasta, vaikka välillä olisi hyvä ajatella ensisijaisesti omaa parasta. Äiti laittaa maailman herkullisinta ruokaa enkä onnistu samoilla ohjeilla tekemään läheskään saman makuista ruokaa - siihen pystyy vain minun Äiti. Hän pitää myös huolen siitä, että koko perheellä on asiat hyvin ja Äiti muistaa, mikä ongelma kelläkin perheenjäsenellä on ollut, miten se on korjattu ja millainen ongelman tila on kyselyhetkellä. Äiti huolehtii miusta joka päivä, vaikka asun neljänsadan kilometrin päässä hänestä; puheluin ja viestein hän pysyy kärryillä elämäni arkipäiväisistäkin käänteistä.

Arvostan käsittämättömän paljon sitä, että Äiti on viettänyt kaksikymmentä vuotta elämästään minun ja siskoni kanssa. Joka päivä kerhon tai koulun jälkeen Äiti oli meidän kanssa. Kävimme leikkipuistoissa, leikimme yhdessä kotona, veimme Isille töihin eväitä, kävimme uimassa, söimme itsetehtyä ruokaa ja nökötimme siskoni kanssa Äitin molemmin puolin, kun hän luki meille Miinaa ja Manua. Kaverini olivat aina kateellisia siitä, että Äitini oli kotona, kun hekin tulivat meille kylään, sillä kenenkään muun vanhemmat eivät tulleet kotiin ennen Pikku Kakkosta.

Etenkään pienenä en aina muistanut olla kiitollinen siitä, että kävimme yhdessä esimerkiksi leikkipuistossa. Saatoin kivan päivän päälle kiukutella turhista jutuista tai parkua, etten aio koskea pitkällä tikullakaan kanakastikkeeseen. Olen pahoittanut varmasti monta kertaa Äitin mielen, mutta aina hän on antanut minulle anteeksi. Aina olemme sopineet, halanneet ja kuivanneet kyyneleet.

Ollaan Äitin kanssa todella samanlaisia ulkonäöstä luonteenpiirteisiin. Selfieitä selatessa täytyy oikein tarkkaan katsoa, että kumpi oikeastaan on kumpi, kun etuhiuksista lähtien muistutetaan toisiamme. Olemme molemmat toisinaan äkkipikaisia, mikä onkin välillä aiheuttanut harmaita hiuksia varmasti meille molemmille. Olemme kuitenkin tunteellisia ja iloisia ihmisiä, eikä riitely ole meitä varten. Rakastamme täysillä ja näytämme sen. Kun viikonloppuvierailujen jälkeen koitamme lähteä eri suuntiin, kyyneleet silmissä halaamme toisiamme vaikka kuinka monta kertaa samaan aikaan, kun Isi ja Elli katselevat huvittuneina vierestä - mutta sellaisia me olemme.

Joskus ymmärrän niin konkreettisesti, miten kaukana perheestäni asun. Kyyneleet kohoavat silmiin tätäkin tekstiä kirjoittaessa, kun tunnen, miten kova ikävä minulla on perhettäni jo nyt, vaikka näin heidät viimeksi neljä tuntia sitten. Välimatkalla ei kuitenkaan ole mitään vaikutusta siihen rakkauden määrään, mitä tunnen; rakastan perhettäni yli kaiken ja he ovat minulle kaikki kaikessa, maailman paras perhe.

Etenkin näin äitienpäivänä haluan sanoa, että minulla on maailman paras Äiti. Ihminen, joka on aina minun tukena, ymmärtää, rakastaa, neuvoo ja opastaa. Ihminen, joka tykkää minusta juuri tällaisena kuin olen - kaikkine hyvine ja huonoine puolineni. Rakastan sinua Äiti <3

Kuinka tyylini on muuttunut 2009-2016

Bongasin Anen blogista vähän aikaa sitten postauksen, jossa hän julkaisi kuvia tyylinsä muutoksista. Postauksesta innostuneena ryhdyin kaivelemaan omienkin arkistojen kätköjä saaden monet naurunpurskahdukset ja nolostumiset aikaan. Kokonaisuudessaan kuvien selaaminen olikin hauskaa, kun huomasi niin paljon muutoksia tämän hetkiseen tilanteeseen; tässä niitä tulee, olkaa hyvä!

Vanhimmat kuvat ovat vuosilta 2009 ja 2010. Rakastin tuohon aikaan miun vitivalkoisiksi kulutettuja farkkuja, valkoisia kävelykenkiä ja maastokuviollista fleeceäni. Kuvia selatessa nuo vaatekappaleet löytyivät useammasta otoksesta - ja muistan kyllä ilman niitä kuviakin, miten paljon noita rakastin.. Muistan myös yhdistelleeni moneen kertaan pitkähihaisia paitoja lyhythihaisten alle, vaikka muistelen äidin joskus ihmetelleen tuota "muoti"villitystä.

Meikkaus ja hiustenlaitto ei tainnut tuohon aikaan olla ihan juuri se kaikista akuutein asia. Hiuksethan menee nätisti joka kuvassa päätä myöten lättänästi ja meikkipohjaa ei voi ainakaan tasaiseksi haukkua - mutta eipä sitä voi vieläkään, enkä tänä päivänäkään ole kovin tarkka siitä, jos tuuli sotkee hiukset tai posket alkaa punoittaa meikkivoiteen alla.

 Seuraavat kuvat lienevät 2011-2012 vuosilta, jolloin tykästyin hameisiin. Tykkäsin käyttää hametta erilaisten yläosien kanssa ja jalassa piti tietenkin olla leggarit. Muistan tykänneeni tuosta asukokonaisuudesta tosi paljon, mutta ei nuo valkoiset leggarit kyllä oikein siihen sovi.. Toppi miulta löytyy vieläkin ja se on arkena käytössä paljonkin.

Lisäksi innostuin pitsipaidoista <3 Miulla oli niitä useampikin ja tykkäsin käyttää niitä paljon. Oikeastaan yksi punainen pitsipaita taitaa vieläkin löytyä kaapista, mutta taidan olla vähän tikistymisen tarpeessa, jos meinasin sen pukea päälleni! Tykkäsin kyllä kovasti keskimmäisen kuvan asukokonaisuudesta ja voisin oikeastaan pukea sen vieläkin päälleni jonain rentona päivänä :) Se on tosi emmamainen - ehkä ei enää niin emmamainen kuin ennen, mutta kuitenkin!

Myös alin kuva on erittäin paljon miun näköinen! Verkkopaita on päätynyt kirpparille jo aikoja sitten, mutta koru löytyy edelleen. Huomaan, että sininen on selkeästikin ollut miun väri ja miusta se kyllä edelleen sopii miulle :) Huomatkaa alimman kuvan avainketju taskussa; unohdin joskus yläasteella avaimeni loksun oveen ja isi vei miut kauppaan ostamaan ketjua, että huomaan ottaa avaimet mukaan seuraavalla kerralla. Hyvinhän ketju on toiminut ja on käytössä edelleen - tosin nykyisin oveen jää kiinni sitten koko tyttö eikä vain avainnippu..

 Nämä kuvat ovat kesältä 2013, ennen kuin muutin Joensuuhun. Kuvia katsellessa oikein hämmästyin, miten laiha olenkaan ollut! Molemmat asuyhdistelmät on kivoja ja miulta löytyykin vielä nuo vaaleat korkokengät sekä sininen huivi. Voisin kyllä pukea molemmat yhdistelmät päälleni, ne on kivan tavallisia ja mukavia asuja :)

Meikkaamiseen olen tainnut saada tuossa kohtaa jo ihanalta siskoltani vähän vinkkejä, sillä silmät alkavat jo erottua muusta naamasta! Lisäksi hiusten väri on ollut tuollainen lilahtava, josta tykkäsin kovasti. Miun suosikki luumuvärin valmistus tosin loppui ja sen jälkeen en olekaan kokeillut minkään muun valmistajan luumunväristä hiusväriä. Jos jollakulla on vinkata, niin kuulisin mieluusti suosituksia :)

Seuraavat kuvat on vuosilta 2013-2014, jolloin muutin Joensuuhun ja tyyliinkin tuli joitain uusia juttuja. Tykästyin hirmuisesti farkkutakkeihin ja löysinkin itselleni mieluisan takin, joka eksyi päälle useita kertoja. Lisäksi innostuin leggareiden käytöstä ja tilasin Nellyltä mustat kiiltäväpintaiset leggarit, jotka ovat edelleen miun luottovaate.

Meikkaaminen ja hiustenlaitto on alkanut kiinnostamaan tosissaan noina vuosina ja olen jopa lähtenyt kokeilemaan eri merkkien tuotteita ja löytänyt itselleni sopivia juttuja. Enhän vieläkään ole mikään himomeikkaaja, mutta kyllä mie nykyisin jo koitan kiinnittää huomiota siihen, että kasvot näyttäisivät ihan kivoilta vielä kotiin tullessakin eikä vain ulos lähtiessä.

Hassua, miten paljon sinistä tykkään käyttää ja yhdistää siihen valkoisia yksityiskohtia. Nämä värit toistuvat vuodesta ja kuvasta toiseen ja huomaan sen vasta nyt! Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, miten paljon sitä on vuosien varrella lihonut ja laihtunut - etenkin tuon viimeisen kuvan jalkojen pienuus hämmentää, sillä kuvittelin tuolloin minulla olevan kamalat jättijalat.. :D Peili valehtelee, kuvat harvemmin - pitäisi muistaa se useamminkin!

Millaisia tunteita kuvat herättää? Löytyykö kohtalotovereita, jotka ei ole jaksaneet meikata juurikaan tai ovat pukeneet päälleen erikoisia asuyhdistelmiä?

Rakastamani asiat vuodessa 2015..

Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu! Selailin vanhoja postauksia muistellen samalla kuluvaa vuotta ja muun muassa tammi- ja kesäkuun postauksista löytyi juttuja, joita luulin tehneeni syksyllä! Onkohan minusta tulossa vanha vai miten ihmeessä aika menee tällaista vauhtia? Joka tapauksessa, vuosi 2015 piti sisällään vaikka mitä ihania asioita, joista kaikkia en varmasti saa mahdutettua tähän postaukseen, mutta sydämessäni kaikki muistot säilyvät aina.

1. Aloin maistella "terveysherkkuja" kuten ruispohjaista pizzaa ja banaanilettuja. Kiinnostukseni näihin kesti jopa kuukauden kaksi, mutta sitten totesin ihan tavallisen kotiruuan huomattavasti herkullisemmaksi vaihtoehdoksi.

2. Kirjoitin ensimmäisen aukeaman kokoisen lehtijutun paikallislehteemme Karjalan Heiliin. Parasta oli, että tämä ensimmäisellä aukeamalla julkaistu juttu oli vieläpä aiheeltaan miun itse bongaama!

3. Ymmärsin, mitä tarkoittaa, kun on aivan liikaa tekemistä. Keväällä omaa aikaa ei juuri ollutkaan töiden ja koulun lomassa ja se opetti miulle, että sellaista ei parane tapahtua enää uudelleen.

4. Innostuin teemaviikoista, jolloin viikon jokaisena päivänä syödään jotain sellaista ruokaa, mitä ei ole ennen syöty. Teemaviikoilta löytyi kyllä hyviä ruokia ihan arkiseen käyttöön jatkossakin.

5. Aloin myydä vanhoja vaatteita nettikirppiksillä, joissa kauppa tuntui käyvän hyvin. En ollut koskaan ajatellutkaan nettikirppiksiä myyntipaikkana, mutta olen tosi onnellinen, että löysin ne, sillä nyt varasto on paljon tyhjempi kuin ennen. Parasta on, etten itse kuitenkaan osta mitään nettikirppareilta lukuisista eri syistä, joten en haali samalla mitalla tavaraa myytyjen tilalle!

6. Kävin kolmen ystäväni häissä kuulemassa, kun se sanoivat "tahdon". Yksissä häissä toimin jopa valokuvaajana, mikä antoi ihan uutta perspektiiviä juhlaan - halusinhan saada kaikesta tärkeästä mahdollisimman hyviä otoksia hääparille muistoksi.

7. Työskentelin koko kesän suurin piirtein samojen aikataulujen mukaan avomieheni kanssa ja ymmärsin, miten ihanaa onkaan mennä aamulla kukonlaulun aikaan töihin ja päästä kotiin silloin, kun lomalaiset vasta heräilevät. Ihan kuin olisi ollut joka päivä lomalla!

8. Vietin pitkän kesäloman minulle rakkaiden ihmisten kanssa tehden juuri niitä asioita, joista nautimme! <3

9. Opin olemaan ylpeä saavutuksistani ja myöntämään sen. Tosin, vaikka olinkin hyvin ylpeä esimerkiksi sokerikoukusta pääsemisestä, repsahdin siihen takaisin loppuvuodesta. Opin kuitenkin, että ei se haittaa ja aina voi yrittää uudelleen.

10. Sain ensimmäiset blogiyhteistyöpyynnöt, mikä oli miulle ihan hirmuinen kunnia ja ilon aihe. Vaikka se vaatikin vierailua verotoimistossa ja lakipykälien selaamista, olen onnellinen, että lähdin mukaan näihin tarjouksiin.

11. Pääsin pitkästä aikaa Antti Tuiskun konserttiin ja hotellilomalle. Ihanaa rentoutumista arjen kiireiden keskellä tuollainen viikonloppumatkailu!

12. Innostuin salilla käymisestä ihan tosissani. Muutaman kuukauden treenailun jälkeen hommasin oman saliohjelman, josta oon enemmän kuin iloinen vieläkin.

13. Uudistin pariinkin otteeseen blogini ulkoasua ja vihdoin miusta tuntuu, että se on sopivan "aikuismainen", mutta samalla miun näköinen.

14. Pääsin ensimmäistä kertaa opettajaksi harjoittelun merkeissä. Sain arvokasta kokemusta ja roimasti lisää itsevarmuutta noiden viikkojen aikana.

15. Kävin ensimmäistä kertaa "patikoimassa" Kolvananuurolla. Raskaasta maastosta huolimatta kauniit maisemat, jylhät kalliot ja solisevat purot saivat minut ihastumaan paikkaan täysin <3

16. Vietin ihania viikonloppuja ja minilomia kotikotona rakkaiden ihmisten kanssa; kiireetöntä yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja vatsalihakset kipeinä nauramista <3

Millaisia juttuja teidän vuoteenne mahtui? Muistatteko joitain vanhoja postauksiani tältä vuodelta?

Viime vuoden kohokohtia 2/2

Seuraava osa vuoden 2014 muistoista on koottu tähän postaukseen! :) Tätä ehdittiinkin jo kysellä ja odottaa, joten toivottavasti tykkäätte :)

Heinä- ja elokuu menivät pitkälti postia kantaessa rapusta toiseen, mutta viikonloppuihin mahtui sitten yhtä jos toista, joka sai työasiat unohtumaan! Heinäkuussa lähdimme lenkille ja pääsimme vain läheiselle sillalle asti, kun jokilaiva lipui ohitsemme. Saman tien käänsimme nokkamme kohti kotia vaihtamaan vaatteita ja lähdimme odottamaan seuraavaa jokilaivaristeilyä! Aurinko paistoi lämpimästi, oli niin kaunista ja rauhallista, että oli oikein nautinnollinen arki-ilta.

Jokilaivaristely oli kuitenkin vasta esimakua tulevasta; heinäkuun lopulla lähdimme risteilylle Tallinnaan! Voi, en edes muistanut, koska olin viimeksi käynyt laivalla ja oli todella ihana matka; hyvää ruokaa, shoppailua, tanssimista, kauniita maisemia, matkustamista, valokuvailua.. Matkakuume iskee taas..

Elokuun ensimmäisenä päivänä muutimme myös uuteen kotiin<3 Lämpöasteita oli reilut +30 ja tavarat rahdattiin talkoovoimin toiselle puolelle jokea. Kuulemma niin kuumalla ei toista kertaa meitä muuteta.. :D Olihan se aika järkyttävää, mutta uusi koti korvasi kaiken rehkimisen :) Lisäksi pääsin juhlistamaan synttäreitäni uudessa kodissamme, kun vietimme tupareita ja synttäreitäni pienellä kaveriporukalla :)

Elokuussa suuntasimme myös siskoni ja ystäväni kanssa Olympia Stadionille katsomaan, kuinka Cheek veti jättimäisen stadionin täyteen ihmisiä. Tunnelma oli aivan mieletön; itkua, naurua, kiljumista, tunnelmointia; ja "ympärillä mun parhaita ystävii". Ikimuistoinen kokemus!!

Daim-jätski! Sitä sain ainoastan kerran tänä kesänä, sillä löysin kojun vasta elokuun lopulla, mutta voi sitä onnen tunnetta kun rankan työpäivän jälkeen löytyy maailman parasta jätksiä lähikiskalta! <3

Syyskuussa alkoi koulu, joten johan alkoi taas olla vapaa-aikaa! On se koulussa istuminen huomattavasti kevyempää ja toisinaan helpompaakin kuin olla töissä (tosin, työt ei tule kotiin, koulu tulee..). Syyskuun ruskassa intouduin kuvailemaan kerran jos toisenkin ja kierreltiinkin kaikkia Joensuun kauniita maisemapaikkoja kuvaamassa :)

Osallistuin myös ensimmäistä kertaa bloggaajien iltaan, joka järjestettiin Bepop Streetissä Sokoksen toimesta, Olin Jennin avecina ja ilta oli todella mukava! Sen koommin aikataulut eivät olekaan oikein menneet yksiin tapahtumien suhteen, mutta ihan varmasti vielä menee! :)

Lokakuussa kävimme Tampereella ja samalla piipahdimme Pyynikin näkötornissa älyttömän hyvillä munkeilla sekä katselemassa maisemia. Sää oli ihanan aurinkoinen ja koko Tampere näkyi kauniisti alapuolellamme, Ihania maisemia ja rakkaimmat ihmiset ympärillä! <3

Marras-joulukuu tuntui olevan vielä enemmän täynnä postia kuin kesän kuukaudet, mutta onneksi kaikelle muullekin jäi aikaa! Isänpäivää vietin perheeni luona Ylöjärvellä ja yhtenä iltana intouduimme katselemaan vanhoja lapsuusvideoita, joita isi oli kuvannut, kun olimme pieniä. Oli siinä naurua kerrakseen! 

Kouluakin oli vielä melko tiiviisti marraskuussa ja hyvä osoitus luokanopettajakoulutuksen käytännönläheisyydestä ovat kuvassa näkyvät Pörri ja Aapo-Elmeri, jotka teimme käsityön tunnilla!

Paljon herkkuja ja kokkailuakin mahtui joulukuuhun, sillä pitihän sitä varautua tuleviin juhliin. Siivouspäivää jätimme pullataikinan kohoamaan siksi aikaa, kun haimme lähipitseeriasta syötävää ja tultuamme kotiin taikina oli jo melkein pöydälle valunut.. Ainakin tuli monen monta pullaa!

Pikkujouluja ja joulukortteja tuli nähtyä monen monta. Ihania rentoja hetkiä ja joulun odotusta! :)

Joulun vietimme Ylöjärvellä tunnelmallisesti ja rauhallisesti. Ihana olla kaikkien rakkaiden kanssa jouluna ilman kiirettä minnekään, mahat pullollaan ruokaa! Lisäksi jouluna tuli harrastettua kuvausta uudella objektiivilla kerran jos toisenkin! :)

Nyt vuosi on takana ja uusi edessä, joten aion tehdä tästä vuodesta vähintään yhtä ikimuistoisen kuin edellinenkin oli :)

Löytyykö teiltä samoja muistoja; oliko kukaan Stadionilla, risteilyllä tai kenties lumoutuneena lempparijätskistään? :)

Viime vuoden kohokohtia 1/2

Niin paljon tapahtumia, niin paljon hienoja hetkiä, ihania muistoja ja unohtumattomia ihmisiä. Kaikki vuoden 2014 muistot eivät samaan postaukseen mahtuneet, mutta tässä tulee ensimmäinen osa tammikuusta heinäkuuhun! :)

Tammikuu vierähti nopeasti koulun ja töiden parissa, mutta samaan aikaan tapahtui suuria muutoksia. Mikko muutti virallisesti helmikuun alussa meidän yhteiseen kotiin, mutta koko tammikuu saatiin jo harjoitella yhteiseloa. Hienoltahan se tuntui, kun inttileskeyden jälkeen toista näki päivittäin eikä tarvinnut asua yksin, se ei todellakaan ole minua varten (juu, ensimmäiset kaksi päivää se oli ihan kivaa, mutta sitten ei enää ollutkaan..).

Helmikuussa vietimme myös ensimmäistä vuosipäivää kynttilöiden ja takkatulen loisteessa keskellä hankia. Tammi- ja helmikuu olivat siis hyvin rakkauden täytteisiä kuukausia!

Maalis-huhtikuussa tapahtuiki yhtä jos toista. Irtisanomiset riepottelivat postia ja olin jo varma, että jään sieltä työttömäksi. Yritin hakea töitä joka puolelta, mutta mistään ei paikkaa vain auennut. Onnekseni kuitenkin sain jatkaa postilla vielä määräaikaisuuksiani.

Juhlimme pääsiäisen tienoilla isäni 50-vuotispäiviä ja pääsin näkemään kaikkia rakkaita ihmisiä Ylöjärveltä. On aina niin ihana päästä kotikotiin! <3 Samoin juhlistimme Mikon 21-vuotispäivää!

Laatuaikaa vietin myös siskoni ja ystävämme Reetan kanssa, kun tytöt hurauttivat VR:n vaunuissa Joensuuhun! Shoppailua, ruokaa, juoruilua, höntsäilyä, ihan parasta! <3

Lisäksi sain Mikon puhuttua Ikeaan kanssani, sillä sisustuskärpänen pääsi keväänkynnyksellä puraisemaan minua kovastikin ja samantien oli päästävä Kuopioon katselemaan tarjontaa! Hulluja summia ei matkalla mennyt, mutta matkusteluhan siinä oli pääroolissa :)

Näihin ruusuisiin kuviin päästiin vasta kovan työn ja tuskan jälkeen! Istuin toukokuussa elämäni ensimmäistä kertaa yleishallinto-oikeuden preppaustilaisuudessa itseäni monta kymmentä vuotta vanhempien ihmsiten kanssa miettien, mitä oikein teen siellä. Tentti ei ole tänä päivänäkään mennyt läpi, mutta kyllä se vielä joskus menee ;)

Toukokuussa juhlistimme myös ihanan ystäväni Taijan synttäreitä kesäisessä säässä ja mukavassa seurassa! Ihanaa, kun ihmiset vielä pitävät synttäreitä, eikä vain piilodu omiin koloihinsa, kun juhlapäivä koittaa!

Kesäkuussa olin myös Ylöjärvellä käymässä ja bongasin Tori.fi:stä itselleni ihanat Jeffrey Campbell-tyyliset kengät, jotka olivat käytössä koko kesän moneen otteeseen! :)

Juhannuksen vietimme kauniissa Kolin maisemissa syöden, pelaillen, saunoen, uiden (hyyyi, -10 asteinen vesi kutsui, koska en halunnut olla ainoa putuhousu, joka ei heitä talviturkkiaan..) ja rentoutuen :) Kameraan tallentui tuolla reissulla monta ihanaa auringonlasku kuvaa!

Kesäkuu huipentui vielä Tivoli käyntiin; maailmanpyörä ja jokin hurjaa kyytiä pyörivä vempele vei meidät lapsuuden muistoihin. Totesin kuitenkin tulleeni vanhaksi, sillä vauhdikkaamman härvelin jälkeen olisin voinut etsiä jonkinlaisen pahoinvointipussin..

Miltäs vaikuttaa, tykkäättekö lukea vuosikatsauksia? :) Vastasiko tämä odotuksianne?

P.S. Seuraava osa tulossa pian! :)

Minne sitä kotoaan lähtisi?

Koti, reilun 36:n neliön kokoinen yksiö saunalla, lasitetulla parvekkeella, keittiöllä, vaatehuoneella ja alkovilla. Punaiset kaapinovet keittiössä ja eteisessä, jotka pomppasivat välittömästi silmille, kun ensimmäisen kerran näin asunnon. Tuolloin mielessä kävi, miksi ihmeessä joku aiempi vuokralaisista oli maalannut ne kirkkaan punaisiksi. Kylpyhuoneeseen olemme tunkeneet pyykkikoneen, minkä ansiosta yli 100 kiloinen ihminen pääsee meillä tuskin vessanpöntölle, koska koneen ja seinän väliin jää niin pieni kulkuväylä. Ja tietenkin muovimatto 70-luvun tyyliin! Rakastan tätä kotia kaikkine pienine yksityiskohtineen ja muistoineen, joita tänne liittyy kaikkialle :)

Viime aikoina on alkanut kuitenkin kyllästyttää se, että kaikki paikat ovat pullollaan tavaraa. Yksi vaatehuone ei yksinkertaisesti riitä kahden ihmisen maalliselle omaisuudelle ja kenkiä, rullaluistimia, kalastustarvikkeita ja muita vastaavia onkin alettu jo sulloa parvekkeen senkkeihin säilytykseen. Olisihan se hienoa, jos tavaroille olisi kunnolla tilaa ja näyttäisi komerotkin siistimmiltä.

Ollaan sivusilmällä etsiskelty kaksiota, koska niitä vaikuttaa nyt olevan tarjolla, kun valmistuneet ovat muuttaneet pois ja uudet opiskelijat eivät ole vielä saaneet tietoa opiskelupaikoistaan. Löydettiinkin yksi loppukesästä valmistuva vuokralle tarjottava kerrostaloasunto noin kilometrin päässä keskustasta. Laitettiin sitten viestiä vuokranantajalle, ja ajattelin, että asunnolle on varmaan ollut jo kymmeniä kysyjiä. Saatiin kuitenkin takaisin päin vastaus, että oltaisiin parhaiden hakijoiden joukosta, kun hän parin viikon päästä päättää vuokralaisen!

Nyt ongelma sitten tietenkin on, että oon ihan hirmuisen innoissani, jos päästäisiin muuttamaan ihan uuteen asuntoon, kauniiden maisemien ääreen, ja päästäisiin taas sisustamaan asuntoa ihan uuden näköiseksi! Toisaalta oon ihan hirmu surullisin ja haikein mielin, jos muutetaan tästä söpöstä opiskelijapoksista pois! Rakastan kaikkia pikku yksityiskohtia tässä asunnossa, sitä, että pitää pitää huoli, ettei liho liikaa, jotta pääsee liikkumaan kylpyhuoneessa, että voi shoppailla tauluja parvekkeen rosoisten seinien peitoksi ja uskokaa tai älkää, tykkään jopa niistä punaisista kaapinovista!

Tähän asuntoon liittyy paljon ihania muistoja, ja eihän kukaan tietenkään niitä viekään pois, vaikka muutettaisiin, mutta tuntuu se silti haikealta. Ehkä vain kiinnyn vähän liikaa paikkoihin; kun "anoppila" siirtyi kaksi sataa metriä, olin huomattavasti surullisempi heidän muutostaan kuin esimerkiksi poikaystäväni, joka oli sentään asunut kyseisessä talossa 20 vuotta! :D

Eihän sitä vielä tiedä, saadaanko koko asuntoa, mutta jos niin käy, olen kyllä sellaisen tunnemylläkän ympäröimänä! Pakko tästäkin on joskus muuttaa, koska en nyt koko loppuelämääni ajatellut elää vuokra-asunnossa, ja parin vuoden päästä koittava lisäkerrosten rakentaminen on sellainen juttu, etten halua asua kyllä silloin sen hetkisessä ylimässä kerroksessa.. :D

Antakaa hyviä vinkkejä, miten tämä ristiriitaisuus pään sisällä selvitetään!! :)

-Emma-