SOCIAL MEDIA

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Uudet ihanat aurinkolasit - tervetuloa kesäpäivät!

Postaus toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.

Aurinkolasien hankinta on joka vuosi yhtä haastavaa; ostaako samanlaiset kuin kolmena edellisenä vuonna vai kokeilla jotain uutta. Yleensä päädyn kokeilemaan kymmeniä erilaisia laseja vain todetakseni, etteivät ne todellakaan pue minua. Ja yleensä laatikosta löytyy ne viimevuotiset lasit, jotka on vähän vinksallaan, koska on tullut istuttua niiden päälle muutaman kerran, mutta silti ne vain ajavat asiansa. Tänä keväänä laatikosta ei vain löytynyt yhden yksiä aurinkolaseja, joten katse täytyi kääntää aurinkolasihyllyjen puoleen.

Kuva: @lellucata

Kuva: @lellucata

Kuva: @lellucata
Suunnistin niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Citymarkettiin, koska tiesin siellä olevan laaja valikoima laseja. Toki merkkilasejahan ei Cittarista löydy, mutta toisaalta itseni tuntien en haluaisikaan liiskata autonpenkkiin sadan euron aurinkolaseja. Testailin jälleen kaikkia RayBan jäljitelmistä pilottilaseihin lähes kaikissa mahdollisissa väreissä. Minulla on aina ennen ollut pilottilasit mahdollisimman neutraalina ruskean sävynä, mutta tänä vuonna päätin repäistä työkaverin suosituksesta ja nappasin mukaan erehdyttävästi pilottilaseja muistuttavat lasit, mutta niiden kulmissa oli kissamaiset kolmiot, jotka tekivät laseista persoonallisemmat.

Hauskintahan on, kun näkee kavereiden ilmeet, kun lasit ovat ensikertaa nenällä. Toinen työkaverinihan tokaisi heti, ettei koskaan pukisi moisia, mutta sen jälkeen tulleet kommentit ovat kyllä olleet myönteisiä :D Tärkeintä kuitenkin, että rohkenin kerrankin ostaa jotain erilaista kuin aina ennen ja toisaalta lasit näyttävät todella kivoilta erilaisten vaatteiden kanssa. Ei siis varmasti huono valinta ja toisaalta kun ne olivat edulliset, voi rinnalle ostaa toisetkin lasit, jos osuu jotkut kivat kohdalle!

Kuva: @lellucata

Tärkeintä itselleni tuossa vaiheessa oli vain löytää jotkut lasit, sillä edessä siinsi Blog Awardsit ja koko viikonlopulle oli luvattu auringonpaistetta. Onnekseni pääsin Inspiration Blog Awardsien etkoilla tutustumaan Instrumentariumin pisteeseen, joka oli täynnä aivan ihania aurinkolaseja! Millan kanssa testailtiin ensin peilin edessä erilaisia vaihtoehtoja ja lopulta löydettiin henkilökunnan avustuksella omaan makuumme ja päänmuotoomme sopivat lasit. Ja tiedättekö, ei olleet pilottilasit, vaan nuo kuvissa vilahtavat ihanat, hieman persoonallisemmat aurinkolasit!

Kuva: Jere Viinikainen

Kuva: Jere Viinikainen
Neutraalista väristä en edelleenkään lähtenyt tinkimään lasien sovituksessa, sillä haluan aurinkolasien mätsäävän vaatteeseen kuin vaatteeseen. Tietenkin jos hankkisin useammat lasit, niitä voisi ottaa hieman erilaisilla väreillä ja kuoseilla. Haaveissani onkin ollut, että voisin joskus hankkia prameammatkin lasit ja ehdottomasti niille kotelon, etteivät ne pääse liiskaantumaan tai naarmuuntumaan.

Erityisesti noissa Instrumentariumin pisteellä kokeilemissani laseissa minua miellytti niiden muoto, väri ja se, että ne sopivat jopa tuon mekon kanssa! Aika harvoin tulee tietysti mekon kanssa käytettyä laseja, mutta kesä tulee ja miksei esimerkiksi rennoissa kesähäissä voisi olla aurinkolasit silmillä juhlahumusta nauttien!

Mitä tykkäätte laseista ja millaiset ovat teidän suosikkilasinne? :)
tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kuinka tyylini on muuttunut 2009-2016

Bongasin Anen blogista vähän aikaa sitten postauksen, jossa hän julkaisi kuvia tyylinsä muutoksista. Postauksesta innostuneena ryhdyin kaivelemaan omienkin arkistojen kätköjä saaden monet naurunpurskahdukset ja nolostumiset aikaan. Kokonaisuudessaan kuvien selaaminen olikin hauskaa, kun huomasi niin paljon muutoksia tämän hetkiseen tilanteeseen; tässä niitä tulee, olkaa hyvä!

Vanhimmat kuvat ovat vuosilta 2009 ja 2010. Rakastin tuohon aikaan miun vitivalkoisiksi kulutettuja farkkuja, valkoisia kävelykenkiä ja maastokuviollista fleeceäni. Kuvia selatessa nuo vaatekappaleet löytyivät useammasta otoksesta - ja muistan kyllä ilman niitä kuviakin, miten paljon noita rakastin.. Muistan myös yhdistelleeni moneen kertaan pitkähihaisia paitoja lyhythihaisten alle, vaikka muistelen äidin joskus ihmetelleen tuota "muoti"villitystä.

Meikkaus ja hiustenlaitto ei tainnut tuohon aikaan olla ihan juuri se kaikista akuutein asia. Hiuksethan menee nätisti joka kuvassa päätä myöten lättänästi ja meikkipohjaa ei voi ainakaan tasaiseksi haukkua - mutta eipä sitä voi vieläkään, enkä tänä päivänäkään ole kovin tarkka siitä, jos tuuli sotkee hiukset tai posket alkaa punoittaa meikkivoiteen alla.




 Seuraavat kuvat lienevät 2011-2012 vuosilta, jolloin tykästyin hameisiin. Tykkäsin käyttää hametta erilaisten yläosien kanssa ja jalassa piti tietenkin olla leggarit. Muistan tykänneeni tuosta asukokonaisuudesta tosi paljon, mutta ei nuo valkoiset leggarit kyllä oikein siihen sovi.. Toppi miulta löytyy vieläkin ja se on arkena käytössä paljonkin.

Lisäksi innostuin pitsipaidoista <3 Miulla oli niitä useampikin ja tykkäsin käyttää niitä paljon. Oikeastaan yksi punainen pitsipaita taitaa vieläkin löytyä kaapista, mutta taidan olla vähän tikistymisen tarpeessa, jos meinasin sen pukea päälleni! Tykkäsin kyllä kovasti keskimmäisen kuvan asukokonaisuudesta ja voisin oikeastaan pukea sen vieläkin päälleni jonain rentona päivänä :) Se on tosi emmamainen - ehkä ei enää niin emmamainen kuin ennen, mutta kuitenkin!

Myös alin kuva on erittäin paljon miun näköinen! Verkkopaita on päätynyt kirpparille jo aikoja sitten, mutta koru löytyy edelleen. Huomaan, että sininen on selkeästikin ollut miun väri ja miusta se kyllä edelleen sopii miulle :) Huomatkaa alimman kuvan avainketju taskussa; unohdin joskus yläasteella avaimeni loksun oveen ja isi vei miut kauppaan ostamaan ketjua, että huomaan ottaa avaimet mukaan seuraavalla kerralla. Hyvinhän ketju on toiminut ja on käytössä edelleen - tosin nykyisin oveen jää kiinni sitten koko tyttö eikä vain avainnippu..


 Nämä kuvat ovat kesältä 2013, ennen kuin muutin Joensuuhun. Kuvia katsellessa oikein hämmästyin, miten laiha olenkaan ollut! Molemmat asuyhdistelmät on kivoja ja miulta löytyykin vielä nuo vaaleat korkokengät sekä sininen huivi. Voisin kyllä pukea molemmat yhdistelmät päälleni, ne on kivan tavallisia ja mukavia asuja :)

Meikkaamiseen olen tainnut saada tuossa kohtaa jo ihanalta siskoltani vähän vinkkejä, sillä silmät alkavat jo erottua muusta naamasta! Lisäksi hiusten väri on ollut tuollainen lilahtava, josta tykkäsin kovasti. Miun suosikki luumuvärin valmistus tosin loppui ja sen jälkeen en olekaan kokeillut minkään muun valmistajan luumunväristä hiusväriä. Jos jollakulla on vinkata, niin kuulisin mieluusti suosituksia :)






























































Seuraavat kuvat on vuosilta 2013-2014, jolloin muutin Joensuuhun ja tyyliinkin tuli joitain uusia juttuja. Tykästyin hirmuisesti farkkutakkeihin ja löysinkin itselleni mieluisan takin, joka eksyi päälle useita kertoja. Lisäksi innostuin leggareiden käytöstä ja tilasin Nellyltä mustat kiiltäväpintaiset leggarit, jotka ovat edelleen miun luottovaate.

Meikkaaminen ja hiustenlaitto on alkanut kiinnostamaan tosissaan noina vuosina ja olen jopa lähtenyt kokeilemaan eri merkkien tuotteita ja löytänyt itselleni sopivia juttuja. Enhän vieläkään ole mikään himomeikkaaja, mutta kyllä mie nykyisin jo koitan kiinnittää huomiota siihen, että kasvot näyttäisivät ihan kivoilta vielä kotiin tullessakin eikä vain ulos lähtiessä.

Hassua, miten paljon sinistä tykkään käyttää ja yhdistää siihen valkoisia yksityiskohtia. Nämä värit toistuvat vuodesta ja kuvasta toiseen ja huomaan sen vasta nyt! Lisäksi on mielenkiintoista nähdä, miten paljon sitä on vuosien varrella lihonut ja laihtunut - etenkin tuon viimeisen kuvan jalkojen pienuus hämmentää, sillä kuvittelin tuolloin minulla olevan kamalat jättijalat.. :D Peili valehtelee, kuvat harvemmin - pitäisi muistaa se useamminkin!

Millaisia tunteita kuvat herättää? Löytyykö kohtalotovereita, jotka ei ole jaksaneet meikata juurikaan tai ovat pukeneet päälleen erikoisia asuyhdistelmiä?


sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Ruokaremontin tuloksia vol. 2

Kolmas viikko ruokaremonttia alkaa olla takana päin ja vielä riittää innostusta. Ehkä tämä innostuksen jatkuminen kertoo myös jotain hyvää tästä uudesta ruokavaliosta, sillä yleensä tiukkoja ruokavalioita noudattaessa miun into on lopahtanut ensimmäisen viikon jälkeen. Jotenkin tuntuu, että tällainen kotiruoka-ruokavalio sopii miulle ja siinä sallitaan sopivassa suhteessa kaikkea. Ja sitä sallivuutta onkin tällä viikolla koeteltu enemmän kuin olisi ehkä ollut tarpeen..

Vero Moda

Alkuviikko meni ruokailujen osalta mukavasti (mitä nyt en aina jaksanut vääntää salaattia joka ruualle..) ja olo oli koko ajan kylläinen. Tehtiin myös ruokia, joita ei mainittu miun ruokavalion ohjeissa, sillä tällä viikolla olisi pitänyt syödä mielettömästi keittoja ja silakkapihvejä, jotka ei todellakaan ole miun herkkuruokia. Niimpä korvasin keittoja muun muassa kotitekoisilla pinaattilätyillä kera jauhelihan - hyvää ja maistuvaa, eikä edes erityisen epäterveellistä.

Sitten koittikin torstai ja menin ihanan ystäväni kanssa testaamaan Joensuun uuden Coffee Housen. Kuka menee ystävän kanssa kahvittelemaan ja syö reissumiestä, kun kaveri nautiskelee vanilijakierteestä? (Emma, varmaan ne, jotka osaavat pysyä ruokavaliossaan..) Kaverini kuitenkin totesi heti kahvilaan astuessamme, että "siehän sitten et varmaan syö vaan jotain ruisleipää" ja mie totesin onnellisena, että aion syödä jotain ihan muuta. Niimpä tarjottimelle päätyi vanilijakierrepulla ja Pätkis-kaakao kermavaahdolla ja suklaakastikkeella <3 Ja ei, en tuntenut yhtään huonoa omaatuntoa niitä mutustellessani, sillä herkuttelu kuuluu elämään.

Vero Moda

 Koko ruokaremontin tarkoituksena on löytää balanssi terveellisen ruokailun ja herkuttelun välille. Balanssia on melkoisen hankala löytää, jos herkuttelu on kielletty. Ruokavaliossani on mainittu jopa, että perjantaina saisi syödä puolikkaan pakastepizzan! En toistaiseksi ole syönyt pakastepizzaa, sillä ei ole tehnyt mieli, mutta tämä havainnollistaa hyvin sitä, että kaikkea saa syödä kohtuudella - ajattelinkin tuon pullan ja kaakaon korvaavan hyvin syömättä jääneen pizzan. Haluan kuitenkin noudattaa hyvää ja monipuolista ruokavaliota aina, joten liian tiukkoihin sääntöihin ei kannata ryhtyä. Yksi herkkupäivä ja mahdollisesti vielä sunnuntai-iltana nautitut muutamat namit ovat riittäneet oikein hyvin ja olen tyytyväinen siihen, etten eksy karkkikaapille enää joka päivä.

Perjantaina meillä kuitenkin oli peli-ilta, sillä ostettiin uusi lautapeli, josta tulen kertomaan teille myöhemmin. Rankan viikon jälkeen oli ihana rentoutua pelin parissa - ja mussuttaa siinä samalla muutama nami.. Tiesin, että ei olisi kannattanut sortua, mutta tämä on elämää. Kunhan näin ei käy joka perjantai, kaikki on ihan hallinnassa! Lauantain herkkupäivänä tuli maisteltua kaikenlaista ja tänään nautiskelin vielä Mikon ukin herkullista synttärikakkua - paljon sokeria, mutta silti ihan hyvä mieli. Ei minusta ainakaan olisi istumaan toisen synttärikahveilla pelkkä teetä lipittäen, kun kakun tekemiseen on nähty vaivaa ja pullaakin on paistettu!

Nike
Paita Tuuri / Farkut Vero Moda / Kengät Nike (kuvausten jälkeen kengät pääsivät kyllä takaisin kaappiin, sillä ei niitä tuonne suojalumikelille voinut laittaa - ne odottelee kesää!)
 Nyt siellä fitness-ihmiset jo miettivät, että selityksiä, selityksiä! Sellaisiltahan nämä selittelyt kuulostavat, mutta se ei suinkaan ole tarkoitus. Haluan vain muistuttaa, ettei kannata lähteä kieltämään itseltään mitään, koska sitten sitä varmasti himoitsee vain enemmän. Vaikka vähän menikin herkkujen kanssa överiksi, huomenna on taas päivä uusi ja mahdollisuus skarppaamiseen! Tällä viikolla painoa on kuitenkin pudonnut noin puoli kiloa ja senttejä lähtenyt ympäri kehoa neljä. Ei kuulosta paljolta, mutta kolmen viikon aikana kiloja on karissut puolitoista ja senttejä lähtenyt 16 (tosin ensimmäiset alkumitat otettiin illemmalla kuin aamumitat, joten tuloksissa on heittoa varmasti muutama sentti). Puoli kiloa viikossa oli alunperinkin miun tavoite, joten olen ylpeä, että olen siinä onnistunut pysyttelemään. Tosin miulla onkin maailman parhaat tsempparit <3 Tästä on hyvä jatkaa seuraavalle viikolle!

Nike

Miten muut, sallitteko herkuttelun keskellä viikkoa ja hyvässä seurassa? :)

torstai 15. lokakuuta 2015

Superdieetti starttaa maanantaina!

Sain aivan loistavan idean tänään - ryhdyn Fitfarmin Superdieetille! Superdieetti kestäisi kuusi viikkoa ja 49 euron ohjelma pitää sisällään ohjeet niin ruokailuun kuin treenaamiseenkin. Hinta ei enää kuulosta pahalta siihen nähden, miten suuria muutoksia ihmiset ovat saaneet aikaan.

Neule Vila / Farkut Vero Moda / Kengät KooKenkä
Ajattelin, että kuusi viikkoa ilman herkkuja karkottaisi hyvin myös makeanhimon, josta olen aiemmin maininnut. Lisäksi ei voisi olla niin hankalaa noudattaa tarkkoja ohjeita ruoka-aikojen ja -määrien suhteen, sehän on vain reilu kuukausi - sen jälkeen olisin saavuttanut kuitenkin hienon tavoitteen, johon olen pyrkinyt.


Sitten päähäni pälkähti lukea kokemuksia Fitfarmin dieeteistä ja joukossa oli ylistävien ja tyytyväisten puheenvuorojen lisäksi myös negatiivisia ja pettyneitä lausahduksia. Toiset olivat onnistuneet tiputtamaan viisikin kiloa kuudessa viikossa, mutta dieetin loputtua takaisin oli tullut kaksinverroin kiloja. Totta kai kilojen takaisin tulemiseen voi vaikuttaa omilla ruokailutottumuksillaan ja sanomattakin on selvää, etteivät kilot pysy poissa, jos rutistuksen jälkeen palaa takaisin vanhoihin tapoihin.


Luin myös viestejä, joissa ruokavaliota noudattaneet vannoivat, etteivät milloinkaan koskisi enää raejuustoon tai maitorahkaan - siinä kohtaa muistin, että joutuisin syömään dieetillä rahkaa, tuota tahmeaa mössöä, josta en tykkää. Ja enhän ole koskaan edes maistanut maitorahkaa! Marssin siis luennon jälkeen kauppaan ja ostin purkin kokeeksi mansikkakeiton kanssa; illalla nähdään, tuleeko tästä edes keskinkertaista syötävää.


En halua alkaa inhota mitään ruokaa vain siksi, että saan siitä kuudessa viikossa yliannostuksen. Nyt kun tarkemmin miettii, kuiva kana ja jauheliha ilman kastiketta ei kuulosta varsinaisesti kovin houkuttelevalta - vaikka niiden avulla saavutettaisiin nopeasti parempi kroppa. Ja onko tuo nopeus kuitenkaan lopulta hyväksi? Entäs, jos kilot tulevatkin sitten yhtä nopeasti takaisin. Ja ovathan ihmiset kiinteytyneet ihan tavallisillakin menetelmillä!


Lopulta eksyin Jennin blogiin ja luin hänen kokemuksiaan tehokuurista. Hormonitoiminnan muutokset ja vaihdevuosioireet kaksikymppisenä saivat karvani pystyyn - ei, on varmasti paljon turvallisempia ja yhtä hyviä keinoja kiinteytyä. Lisäksi osalle ihmisistä kuurit eivät vain sovi ja tuloksena on turhautumista ja hukkaan heitettyjä ruokailunautintoja.

Olen käynyt ahkerasti salillla pari kuukautta, mutta tuloksia ei varsinaisesti näy (etenkään tämän viikon jälkeen, kun olen mussutellut yhtä sun toista ja vannonut, että ensi viikolla tällainen herkuttelu loppuu taas..). Päätinkin siis Fitfarmin sijaan ryhtyä Emman ja Mikon superdieetille, jossa ruokavaliosta hukataan herkut lauantaita lukuunottamatta ja silloinkin niitä syödään kohtuudella - ja kierretään vaikka ylimääräinen lenkki hakemassa niitä herkkuja, joita tekee mieli, eikä syödä korvikkeena sitä, mitä sattuu löytymään, koska sillon korviketta tulee syötyä paljon enemmän.


Aion jatkaa salilla käyntiä, koska olen siitä niin innostunut, ja vaikkei ulkoista kehitystä huomaa, näkee sen painoissa, että lihakset kehittyy! Lenkkeilyäkään en unohda minnekään kuten en myöskään tavallista kotiruokaa. Kotiruualla on pysytty hengissä ja jopa tikissä maailman sivun, joten en jaksa uskoa, että kolme desiä vettä sekä pari ruokalusikallista venhäjauhoja pilaavat jauheliharuuan.

Alusta tulee varmasti hankalaa, kun olen tottunut keskiviikkoisin syömään herkkuja katsellessani Jutan ja Vertin superdieettiä (mikä nyt olisi parempaa katseltavaa suu täynnä suklaata?!) ja lopulta makeanhimo iskee kuitenkin viimeistään perjantaina. Koska koulu säätelee kamalasti ruokailuaikoja,on varmasti vaikea syödä tasaisin väliajoin, mutta siihen aion pyrkiä kaikesta huolimatta! Niin ja se, miksi tämä on Emman ja Mikon Superdieetti; täytyyhän minulla olla kotona henkilö, joka vie karkkipussin takaisin kaappiin perjantai-iltana ja lähtee lenkkikaveriksi tihkusateeseen silloin, kun minua ei huvittaisi yhtään!


Alunperin olin tulossa kertomaan miun syyslomasta, jonka sain viettää ihanassa seurassa hemmottelun merkeissä, mutta sitten tämä dieettaus vei kaikki ajatukset, joten kuulette hemmotteluhetkistä seuraavassa postauksessa! :)




sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sokoksen muoti-ilta: syksyn trendit

Lauantaina suuntasin ystäväni Jennin kanssa Sokoksen järjestämään bloggaajien iltaan Bepoppiin, jonne Jenni oli saanut joensuulaisena bloggaajana avecillisen kutsun :) Illan aikana esiteltiin syksyn muotiuutuuksia niin vaatteiden, meikkien kuin kampaustenkin saralta ja lisäksi pääsimme tutustumaan muihin bloggaajiin :)


Ilta alkoi tervetuliaismaljoilla, jonka jälkeen kuulimme tulevan illan ohjelmasta. Heti tuli oikein juhlallinen olo, kun sai shampanjalasin käteen, aivan kuin jossain hienommassakin tapahtumassa!


Seuraavaksi tietoa syksyn trendeistä alkoikin tulla oikein runsaalla kädellä! Paikalla oli malli, joka esitteli Espritin mallistoa kolmen asukokonaisuuden verran ja sitten Sokoksen uutuustuotteita. Asukokonaisuuksien vaihtamisen välissä saimme tietoa syksyn meikkiuutuuksista. Suosiossa tuntuivat olevan pastellisävyt niin hiuksissa kuin kasvoillakin sekä lisäksi hieman kirkkaammat ja täten rajummat värit. Itselleni vaatisi kyllä aikamoista totuttelua alkaa käyttää sinistä luomiväriä, mutta kuten ammattilaiset sanoivat "pikku hiljaa siihen tottuu".


Huulipunistakin saatiin värivinkkiä ja syksyn värejä ovatkin nude ja tumma punainen sekä ruskea. Itselläni huulet oliva nudeksi punatut, sillä karsastan hieman räikeitä ja kovin näkyviä värejä. Ruskeakin varmasti vaatisi totuttelua!


Syysmuotia esiteltäessä mielessä kävi, että eläinkuosi ei ainakaan tule olemaan minun juttuni. Olen kyllä katsellut printtihousuja kauppojen rekeissä ja jopa hypistellyt niitä, mutten koskaan ole uskaltautunut laittamaan sellaisia jalkaan. Leopardikuvioisesta neuleesta en uskalla sanoa mitään! Tuntuu, että ne sopii kaikille muille, mutta itse tuntisin oloni kyllä hupsuksi sellaisissa. Ehkä silti joskus rohkenen edes testata salaa pukukopissa yksikseni printtipöksyjä..

Tämä mallin päällä näkyvä asu oli mielestäni kuitenkin mukava ja etenkin ihastuin tuohon vyöhön. Juuri viikko sitten katselin jostain blogista asukokonaisuutta, joka oli koottu vyöllä yhteen ja se näytti tosi kivalta! Eilen päätin itsekin kokeilla toppia, neuletta ja kaulahuivia vyöllä yhdistettynä ja lopputulos totta totisesti näytti kivalta! Tästä tulee vielä tämän syksyn hitti!


Lyhythiuksisena olen kuulemma leikkaukseni vanki, joten en omiin hiuksiini saanut syksyn trendejä, mutta Jennin tukkaan loihdittiin aivan ihana lettikampaus! Letit ovat ehdottomasti tämän syksyn juttu niin arjessa kuin juhlassakin, eikä kaiken tarvitse olla jokaista hiussuortuvaa myöten järjestyksessä. Jennin kampaus loihdittiin noin kymmenessä minuutissa ja siitä tuli todella pirtsakka :)

Kynsissä sen sijaan tuloaan tekevät maanläheiset värit kuten harmaa ja ruskea. Kynsilakoista pääsin minäkin nauttimaan, kun melkein valmis kosmetologi lakkasi kynteni kauniin harmaiksi Diorin lakalla, jota kehui hyvin kestäväksi. Ei lakka nyt ehkä maailman kestävintä ole, alkaa sekin päistä haalistua, mutta kyllä se ehdottomasti huippuluokkaan kuuluu!


Välissä saatiin nauttia mustikkadrinkkiä ja tutustua muihin bloggaajiin. Tilat tutustumiseen olivat melkoisen pienet, mutta kyllä muutama sana tuli vaihdettua ja onneksi edes osa bloggaajista jäi mieleen, jotta heidän bloginsakin vielä voi löytää.


Loppuun vielä hieman omaa asuani. Liikkeellä olin siis BikBokin mustassa mekossa, Nelly.comista tilatuissa legginsseissä sekä Seppälän pinkissä bandeau-topissa. Jalassa oli uudet nilkkurit, joista lisää luvassa seuraavissa postauksissa. Asu oli juuri sopivan juhlava tilaisuuteen, eikä siihen edes paleltunut ulkona :)


Illan päätteeksi saimme lahjuksina YvesSaintLaurenin, Cliniquen, Biothermin sekä Lancomen testituotteita, joita tulen myöhemmin blogissa arvostelemaan :) Kokonaisuudessaan tilaisuus oli todella ihana ja rentouttava rankan kouluviikon päälle, tälläisiä toivoisi ehdottomasti lisää :)

Oletteko käyneet vastaavanlaisissa tapahtumissa ja mitkä ovat teidän trendivinkkinne syksyyn? :)

-Emma-