SOCIAL MEDIA

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kesälomatunnelmia

Kesäloma alkaa olla lomailtuna ja voin sanoa, että tämä loma on todellakin tullut tarpeeseen. Uurastuksen jälkeen oli ihana heittää vaihde vapaalle ja rentoutua oikein kunnolla hyvässä seurassa. Vaikka tunnollisena työntekijänä sairastuinkin päivää ennen kesäloman alkua ja säät eivät oikein suosineet ulkoilua lomapäivien aikana, korvasi rakkaat ihmiset ympärillä kaiken tuon.

Maanantaiaamuna olin tervehtynyt kurkkukivusta ja flunssasta jo niin hyvin, että hyppäsimme aamuseiskan junaan ja lähdimme kohti Turkua. Matka tuntui oudoksestaan kyllä todella pitkältä, mutta ainakin tuli luettua ne tenttikirjat, joista aiemmin mainitsin.. Turkuun päästyämme lähdimme kiertelemään kaupungille ja siellä vierähti tunti jos toinenkin aivan hujauksessa. Suuntasimme vielä Dennikseen syömään ennen laivan lähtöä. Minä en tietenkään maistanut tuosta ihanasta pizzasta yhtään mitään, sillä nokka oli niin tukossa, mutta paikkahan oli aivan ihana ja kuulopuheiden mukaan myös lautasellani ollut pizza oli oikein maukasta!

munkit
pizza
Päätimme kävellä satamaan, sillä aikaa laivan lähtöön oli reilusti eikä meillä ollut juurikaan matkatavaroita kannettavana. Kävelyssä on myös se hyvä puoli, että näkee paljon ihania vanhoja taloja, pieniä kujia ja erilaisia maisemia kuin kotopuolessa kävellessä - ja saa vähän liikuntaa, sillä odotettavissa oli, että laivan notkuva seisovapöytä saattaisi risteilyn aikana tarjota murua rinnan alle..

Risteily sujui leppoisissa merkeissä shoppaillen, syöden, musiikista nauttien ja ihan vain rentoutuen. Seuraavan päivän aamupalalla jopa huomasin maistavani aamiaisen maut ja tästä innostuneena ähkin mahani täyteen kaikkia ihania herkkuja! Hyttimme hintaan kuului erikoisaamiainen, jota en voi kuin kehua. Aamupalalla ensimmäisenä tarjottiin kuohuviiniä, kahvit ja teet tultiin kaatamaan valmiiksi mukeihin ja muutenkin tunnelma oli ihanan hemmoteltu. Luksusta!

Baltic Princess

Baltic Princess
Illalla laivamme saapui takaisin satamaan ja reippaina nuorina päätimme laittaa tassua toisen eteen ja kävellä hotellillemme keskustan toiselle laidalle. Jossain vaiheessa valinta alkoi melkein kaduttaa, sillä matkaa kertyikin kolme ja puoli kilometriä ja paluumatkalla kannettavaa olikin jo enemmän, kun laivalta löytyi vaikka mitä kivaa kotiin tuotavaa.. Pääsimme kuitenkin perille ja pienten harhailujen jälkeen pääsimme hotellillemme, joka sijaitsi aivan torin laidalla.

Sokos Hotel City Börs valikoitui hotelliksemme sijaintinsa ja suht' edullisen hintansa vuoksi. Hotellihuone olikin oikein kiva, mutta pikku hiljaa huoneesta paljastui kaikenlaista uutta pientä rempallaan olevaa seikkaa, joita lopulta oli niin paljon, että alkoi jo huvittaa kaiken keskeneräisyys. Hotellihuoneemme oli ensinnäkin järkyttävän kylmä, sillä viilennys oli täysillä ja patterit ilmeisesti epäkunnossa, sillä huone ei lämminnyt vielä yölläkään. Vessan kattoon oli tehty ilmeisesti remonttia ja paneelit olivat jääneet repsottamaan sieltä ja täältä. Suihkun seinissä oli mustia pilkkuja (toivottavasti ei hometta, kuten Wiskarin laulussa), roskakorin aukaisumekanismi ei toiminut ja pölyt oli unohtunut pyyhkiä. Pikkuvikoja, mutta yllättävän paljon samassa huoneessa! Kuitenkin kiitosta ansaitsevat isot ja muhkeat tyynyt sekä siisti yleisilme huoneessa :) Aamupalalla oli tungosta ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hotelliaamupalalla piti etsiä istumapaikkaa, mutta ruoka oli kyllä maukasta :)

kuohuviini
Ahvenanmaa
Keskiviikkona saavuimme takaisin Joensuuhun, jossa vanhempani meitä jo odottivatkin! Äiti ja isi tulivat lomailemaan loppuviikoksi Joensuuhun ja saimme viettää paljon aikaa yhdessä <3 Suurin osa ajasta taisi kulua meille kaikille rakkaaseen harrastukseen - höpöttelemiseen kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kävimme myös shoppailemassa kaupungilla, syömässä sekä Iskelmä Kesä -festareilla Sirkkalan puistossa. Iskelmä Kesää olikin jo odotettu, sillä Jari Sillanpää, Juha Tapio ja Neljänsuora eivät ihan joka kerta osu samaan paikkaan keikkailemaan, joten ihana ilta oli taattu. Tapahtumassa oli muitakin tuttuja ja vietimme oikein naurun- ja musiikintäyteisen illan.

Turku Naantali
tori

Turku
Tämä päivä onkin kulunut tenttikirjojen parissa, Blondi tuli taloon -sarjaa katsoessa ja rentoutuessa. Huomenna olisi tarkoitus taas ottaa itseäni niskasta kiinni ja vaihtaa herkut lenkkeilyyn - jotenkin ihana ajatus jo päästä liikkumaan yli viikon tauon jälkeen! 

Millaisia suunnitelmia teillä on tulevalle viikolle? Löytyykö muita, jotka ovat herkutelleet lomalla ja kaipaavat jo arjen rutiineja? :)
maanantai 31. elokuuta 2015

Aamuaurinko ja auringonlasku - mikä olisikaan kauniimpaa

Aamu- ja ilta-aurinko on suosinut valokuvaajaa viime päivinä. Yleensä blogistani löytyy paljon tekstiä kuvien rinnalla, mutta nyt ajattelin jakaa teille tunnelmia viime päiviltä ihan vain kuvien muodossa. Kertokaa, mitä tykkäätte! :)










keskiviikko 19. elokuuta 2015

En palkkaisi tuputtajaa, parhaita kaveruksia enkä stadilaista

Kun kaupan kassa ei vaivaudu kohottamaan katsettaan ovesta saapuneen asiakkaan suuntaan eikä työkaverukset omalta hihittelyltään kerkiä palvelemaan asiakkaita, on jotain pahasti pielessä.

Tänä kesänä olen saanut todella vaihtelevaa palvelua eri kaupungeissa ja liikkeissä. Siskoni ja äitini merkonomiopintoja seuranneena voin sanoa, että työnantajien kannattaisi pitää enemmänkin sellaisia työhaastatteluita, joissa kokelaat joutuvat oikeasti palvelemaan oikeita asiakkaita - varmasti alkaisi jyvät erottua akanoista.


Kesällä oltiin porukalla kaupungilla Joensuussa ja järjettömän jäätelöhimon iskiessä päätettiin piipahtaa paikallisessa jätskipaikassa. Jäätelöhimo ei kuitenkaan päässyt sammumaan, sillä seistyämme kymmenisen minuuttia tiskillä, myyjät eivät olleet edes tervehtineet meitä. Molemmat huomasivat saapumisemme, mutta kumpikaan ei noteerannut meitä mitenkään. Lukuisten yritysten jälkeen luovutimme ja marssimme ulos liikkeestä todeten, että "mitähän asiakaspalvelua tämäkin on". Oltiin kyllä todella hämmästyneitä, miten asiakaspalvelutyöhön oli päässeet tuollaiset henkilöt.

Aiemmassa postauksessa kerroinkin meidän risteilystä. Lähdettiin Tampereelta Helsinkiin Onnibussilla ja haluttiin, että satamaan olisi hyvin aikaa siirtyä. Sekä meno- että paluumatkalla piipahdettiin kauppakeskuksissa kuluttamassa aikaa. Hämmentävää oli, ettei myyjät edes tervehtineet, kun asiakas astui kauppaan saati tarjonneet apuaan eksyneelle ostostelijalle. Yleistää ei sovi kuitenkaan liikaa, sillä teleoperaattoreiden kaupoissa sain ihan hyvää palvelua!


Näiden kahden esimerkin perusteella pohdin kuitenkin, miten asiakaspalvelutyöhön voidaan palkata tuppisuita ja kaveruksia, joille työnteko toimii juorujen vaihtopaikkana. Suomi on pullollaan työttömiä - ja työttömiä, jotka tekevät kaikkensa saadakseen edes jonkin työn ja sitten työpaikan napanneet arvostavat sen pysyvyyttä näin vähän.

Kolmas asiakaspalvelutilanne tapahtui tänään, kun rohkenin kolmen vuoden jälkeen lähteä ostamaan uutta kännykkää itselleni. Olin jo kauppaan mennessä miettinyt sopivia vaihtoehtoja, mutta yllättäen myyjä tietenkin keksi vielä paremman vaihtoehdon. En kuitenkaan lämmennyt tälle tuntemattomalle Huaweille ja ilmoitin haluavani tutun ja turvallisen Samsungin. Myyjä vielä varmisti, olinko nyt ihan varma, koska tämä Huaweihan olisi ollut paljon parempi valinta ja muistutti vielä, että en varmasti tulisi katumaan, jos en valitsisi Samsungia.


Jos tuputtaminen olisikin jäänyt tuohon, en olisi tuohtunut varmaan laisinkaan. Myyjä kuitenkin keksi jatkuvasti vielä myyntihetkelläkin syitä siihen, miksei minun pitäisi ostaa haluamaani puhelinta. Hän näytti jopa melko tympääntyneeltä, kun en suostunut vaihtamaan valintaani (varmaan olisi saanut itse provikat siitä Huaweista..). Jep, tämän kokemuksen perusteella "hyvä myyntitykki" ei olisi myöskään minun yritykseni työntekijä - tosin, eipä minulla ole yritystäkään, mutta vinkkinä vaan yrittäjille!

Onko teille tullut vastaan tietyntyyppisiä asiakaspalvelijoita, jotka saavat karvanne nousemaan pystyyn?


maanantai 17. elokuuta 2015

Vår kryssning till Stockholm

Olen viettänyt ihan ihkaoikeaa kesälomaa ensimmäisen kerran pariin vuoteen. Yllätyin itsekin, kun kesän alussa ilmotin töihin, että elokuussa lomailen viikon - ja pian päätinkin, että laiskottelen toisenkin viikon. Ja täytyy sanoa, ettei palkaton loma ole haitannut tippaakaan, koska olen nauttinut jokaisesta vapaahetkestä ja tehnyt paljon sellaisia juttuja, joita ei koskaan arkielämässä ehdi kunnolla tekemään.

Rakkaan ystäväni häiden tanssinnan jälkeen ehdittiin Mikon kanssa käydä Särkänniemessä hurvittelemassa ja ihailemassa pikkudelfiinejä. Ellin kanssa napattiin pojat mukaan ja lähdettiin ostosparatiisi Ideaparkkiin päiväksi (ja voitte uskoa, että sieltä löytyi yhtä sun toista, kun pitkään aikaan en ollut shoppailemassa käynytkään..). Suuri odotus palkittiin myös, kun ostettiin uusi auto, jolla päästiin huristelemaan kauniissa kesäpäivissä. Viikko huipentui kuitenkin risteilyyn ruotsinlaivalla, jolta löytyykin paljon kuvamateriaalia, olkaa hyvä!



Lähdettiin matkaan Silja Serenadella, jolla olin pienenä käynyt lukuisia kertoja ja nauttinut suunnattomasti risteilyistä (nyt tosin leikkihuoneen sijaan viihdyin paremmin kaupoissa ja ruokailemassa.. :D) . Aurinkoinen sää suosi meitä koko reissun ajan ja Helsingin taaksejäämistä olikin ihana ihailla laivan kannelta lämpimän merituulen puhaltaessa lomafiilistä korkeammalle.


Saatiin risteily todella edullisesti iskän lahjoittaman etusetelin ansiosta, mutta istuttuamme Buffet-ravintolan ruokalistan edessä totesimme, ettei se ehkä ollut meitä varten. Seisovasta pöydästä olisi pitänyt pulittaa 41 euroa ja lopulta listalla ei edes ollut niin paljon syötävää, että koko rahan edestä olisi voinut hyvillä mielin mussuttaa. Päädyimmekin Mundoon syömään ah-aina-niin-hyviä lihapullia kermakastikkeella ja perunamuusilla, nam! <3



Ilta kului leppoisasti tanssiravintolassa, shoppaillessa ja kauniita maisemia ihaillen. Vaikka Joensuussakin meillä on jokinäkymä ikkunasta ja kauniita auringonlaskuja näkee usein, oli merellä vielä aivan omanlainen tunnelmansa, kun aurinko painui horisontin taakse.


Aamupala on saatava buffetista, siitä ei ole epäilystäkään! Tarjolla oli ihan kaikkea mahdollista ja useamman lautasen saikin pöytään kantaa ennen kuin maha oli niin täynnä, ettei sinne olisi mahtunut enää murustakaan. Tosin tankkaaminen kannatti, koska Tukholmassa ei nälkä totisesti päässyt yllättämään!



 Tukholmassa hypättiin metron kyytiin ja ajeltiin Sergelin torille, missä meille avautui suuret shoppailumahdollisuudet. Onneksi olin kuitenkin Ideaparkissa jo ostostellut kaikenlaista, ettei kaikki kruunut kuluneet ensimmäisessä kaupassa.. Sergelin torilta ei ollutkaan pitkä matka vanhaan kaupunkiin, missä en ollut koskaan käynyt. Oli hienoa nähdä uusia maisemia (ja kuninkaanlinna tietysti!!)  ja päästä kuvailemaan rauhallisille pikkukaduille.

 Laivalla päätettiin kuluttaa viimeiset kruunut tuliaisiin ja ruokailemiseen. Olin huolissani, että mitäs jos meille jää niitä pieniä kruunuja, joita Forex ei suostu vaihtamaan takaisin euroiksi. Näppäränä tyttönä yritin käyttää kruunuja niin, että ruokailuun säästyisi juuri oikea määrä ruotsin rahoja. Naurahtaen toiminnalleni erään liikkeen myyjä totesi kuitenkin helpotuksekseni, että laivalla sai maksaa euroilla ja kruunuilla sekaisin mielin määrin.. Ei huono keksintö!





Reissu oli kokonaisuudessaan aivan ihanan rentouttava ja muistorikas. Onnekseni saan viettää vielä tämän viikon vapaalla, joten blogin puolellakin lomani pitäisi näkyä tiheämmän postaustahdin merkeissä!

Miten te olette kuluttaneet vapaapäivänne kesällä? :)


tiistai 4. elokuuta 2015

Korkesaaren ihastuttavat asukit

Alkukesän Korkeasaaren kuvat ovat unohtuneet ihan kokonaan kansioiden kätköihin. Haaveilin jo talvella pääseväni jonnekin eläinpuistoon, jotta pääsisin kokeilemaan uuden objektiivini tarjoamia mahdollisuuksia valokuvaukseen ja kyllä tämä tyttö olikin iloinen Korkesaaresta palatessaan - putki kantoi yllättävän kauas ja sain ikuistettua monta suloista otusta muistikortille. Lisäksi eläinpuistot ovat elämysmatkoja, jotka säilyvät mielessä pitkän aikaa.


Eläinpuistot jakavat mielipiteitä usein hyvin jyrkästi puolesta sekä vastaan ja itse kuuluun puolustusjoukkoihin. Ymmärrän hyvin, että eläimet eivät elä luonnollisissa elinympäristöissään ja esimerkiksi tiikereiden elinalue on huomattavasti pienempi kuin jos ne eläisivät luonnossa. Kuitenkin eläinpuistot antavat ihmisille mahdollisuuden tutustua eläinlajeihin, joihin suurimmalla osalla meistä ei olisi koskaan mahdollisuutta tutustua. On eri asia nähdä apinan kuva oppikirjassa kuin elävä apina muutaman metrin päässä.


Epäilen, että ilman eläintarhoja en tulisi koskaan näkemään esimerkiksi tiikeriä, apinaa tai kamelia. En tulisi koskaan ehkä perehtyneeksi niin tarkasti näiden eläinten luontaisten elinympäristöjen piirteisiin tai eläinten levinneisyyteen, ellei minulle tarjottaisi mahdollisuutta lukea tätä tietoa kätevästi häkkien vierellä sijaitsevista tauluista. Myös eläimen koon hahmottaminen on aivan erilainen kokemus, kun otuksen näkee elävänä kuin että tihrustaa kuvaa ympäristötieto-opin kirjasta.

Muistan kuinka lapsenakin luimme tietopaketit eläimistä hyvin tarkasti siskoni kanssa ja koostimme oman eläintarhaoppaan leirintäalueella piirtäen eläinten kuvia ja kirjoittaen faktoja niistä pieneen kirjaseen. Tuleva luokanopettaja tietää heti, miten voisi hyödyntää eläintarhavierailuja opetuksessa ;)


Moni laji on säästynyt myös sukupuutolta eläintarhojen ansiosta, sillä siellä niitä ei vaani samanlaiset vaarat kuin luonnossa. Ruoka tarjoillaan tiettyyn aikaan ja eläinten hyvinvoinnista huolehditaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Virikkeitä löytyy joka lähtöön, enkä usko, että eläimet ihan hirveästi kuitenkaan kärsivät siitä, ettei heidän tarvitse koko ajan pelätä jotakin.


Totta kai olen lukenut uutisia siitä, kuinka eläimet kuolevat toisinaan yksinäisyyteen eläintarhoissa ja kyllähän tuollaiset uutiset laittavat aina miettimään ihmisen oikeutusta sulkea nämä luonnon ihmeet häkkeihin, jotta voisimme itse oppia niistä enemmän. Eläin voi kuitenkin kuolla yksinäisyyteen myös luonnossa - ja luonnossa yksinäisyys ei ole ainut uhka eläimille.


En halua kuitenkaan, että postauksesta tulee liian negatiivinen tai puolusteleva, vaan haluan, että voitte nauttia näiden ihanien eläinten kauneudesta ja komeudesta, joten tässä olisi kesäisiä otoksia näistä ainutlaatuisista eläimistä.




Juurikin viimeisenä oleva apina näytti nauttivan suuresti kameralle poseeraamisesta, sillä huomattuaan kameran, se alkoi etsiä sopivia koloja, joista kamerani mahtuisi kuvaamaan sitä. Ja selkeä yhteys ihmisillä on kyllä apinoihin; samanlaista poseeraamista ja pelleilemistä esiintyy molemmilla lajeilla, kun kamera tuodaan eteen!

Oletteko te eläintarhojen puolustajia vai vastustajia? Millaisia tuntemuksia ne teissä herättää? :)





sunnuntai 2. elokuuta 2015

Raikasta kakkua ja sokerintäytteisiä purilaisia harmaantuvalle!

Viikonloppuna juhlittiin hieman etukäteen miun harmaantumista siskoni ja meidän murujen kanssa. Tiistaina vasta on varsinainen synttäripäivä, mutta koska herätyskello soittaa tuonakin aamuna 5.30 ei siinä paljon hurvitella samana iltana!


Pitkästä aikaa oli ihana päästä leipomaan kaikkea hyvää, kun siihen löytyi hyvä syy! Joskus kuola valuen katselee niitä ihania kakkujen, keksien ja muiden herkkujen kuvia lehtien sivuilla, mutta kahdelle ei ole kannattavaa kokata kahdeksalle ihmiselle suunniteltua kakkua, koska tuloksena on ylensyönti. Kaikkihan on kuitenkin syötävä, koska ei hyvää herkkua voi poiskaan heittää - siks toisekseen sehän olisi rahan tuhlausta!


Tämän ihanan suklaa-marjakakun ohje on ollut viime aikoina jokaisen aikakauslehden takasivulla ja pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Ymmärrän kyllä, miksi kakku on jokaisen lehden takasivulla; onhan se ihan mielettömän hyvää! Suklaapiiraspohjalle ladataan mustikoita ja paiston jälkeen pohjan päälle kaadetaan vanilijarahka-kermavaahto-marjakiisseli -seos. Kaiken kruunaa minivaahtokarkit ja tuoreet marjat kakun päällä. Tämä herkku vie taatusti makeannälän, mutta ei silti ole liian imelä, juuri sopiva ja raikas kesäherkku!


Vaahtokarkkien kanssa meinasi tulla tosin pieniä ongelmia, koska kaikista kaupoista ei löytynyt noita pieniä sentti kertaa sentti olevia minivaahtokarkkeja toisin kuin Väiskejä oli tarjolla joka puolella. S-Marketista kuitenkin löytyi myös minivaahtokarkkeja kaksi pussia - mutta yhdenhän minä vain tarvitsinkin. Paitsi, että mitattuani oikean määrän vaahtokarkkeja marjakiisseliseokseen, laitoin loput karkit tiskipöydälle kahvikuppiin odottamaan koristeluvaihetta. Sitten tuli tiskikoneen täytön aika. Onneksi Mikko kiiti hakemaan vielä sen viimeisen pussin, joka S-Markettiin oli jäänyt ja kakku oli pelastettu!


Väiskit sen sijaan käytettiin herkkuburgereihin, joihin löydin ohjeen Pirkka-lehdestä. Pirkan paistovalmiit tummasuklaa cookiet paistettiin ja samalla käristettiin vaahtokarkkeja grillissä, jotta ne pehmenisivät mukavasti. Varoitteluista huolimatta laitoin karkit grillin ritilälle ja ritilältähän ne alkoivatkin nopeasti valua kohti vastuksia - siinä oli apukädet paikallaan!

Sulaneet vaahtokarkit levitettiin cookien päälle ja sekaan viipaloitiin mansikan siivuja. Lopuksi toinen cookie päälle ja hampurilainen oli valmis - ja erittäin maukas, mutta sottainen syödä! Ja tällainen sokeria rakastava tyttönenkin joutui purilaisen puolivälissä myöntämään, että nyt on niin makeaa, että on pakko pitää tauko. Mutta hyvää, namnam!

Oletteko löytäneet viime aikoina joitain ihania ja maukkaita herkkuja? :)