SOCIAL MEDIA

lauantai 29. elokuuta 2015

Työt ja opiskelu haittaavat juhlintaa

Fuksivuonna viinaan menevämmät vanhemmat opiskelijat painottivat, että "Älkää nyt ottako paineita mistään töiden tekemisestä. Opiskeluaika on ainutlaatuista ja siitä kannattaa nauttia". Samaiset ihmiset myös muistuttivat, että opiskelemme siksi, että meillä on seuraavat viisikymmentä vuotta aikaa tehdä töitä. Toisaalta, opintotukihan tulee tilille joka kuukausi ja opintolainaakin saa nostettua ihan kiitettävästi vuoden aikana - miksi siis vaivaamaan itseään.


Olen tehnyt töitä koulun ohella 15-vuotiaasta lähtien enkä etenkään yliopiston alettua halunnut muuttaa suunnitelmaa. Olin juuri muuttanut uuteen kaupunkiin, omaan asuntoon ja rahaa kului erilailla, kun maksettavana oli vuokra, ruuat, laskut ja muut mukavuudet. Lisäksi aikaa töiden tekemiselle tuntui riittävän yliopistossa - ja niinhän sitä riittääkin. Ihmettelinkin kovasti, miten nämä vanhemmat opiskelijat kuluttavat kaiken sen vapaa-ajan, mitä heille opiskelujen jälkeen jäi.

Minulla on ollut aina hyvin joustavat esimiehet ja heidän kanssaan on ollut helppo neuvotella työajoista - yleensä tärkeintä on ollut, että työt tulee tehtyä. Sumplimalla työaikoja sopivammiksi ja vaihtamalla joitakin harjoitusryhmiä, olen onnistunut työskentelemään noin 15-20 tuntia arkipäivinä koulun lisäksi. Parhaimpina viikkoina puhutaan jo yli 30 tunnista.


Kyllä, kitinää olen saanut myös kuulla. Eniten hämmästyttäviä lausahduksia ovat varmaankin olleet, että "Pitäisi vähän miettiä, onko työnteko vai opiskelu tärkeämpää" ja "Mikset käy ikinä opiskelijabileissä?". En ole töissäkäymällä laiminlyönyt opintojani laisinkaan; kaikki kurssit olen suorittanut hyvin, jopa kiitettävin arvosanoin. Tämä ehkä liittyykin seuraavaan seikkaan; työpäivän jälkeen en lähde enää ryyppäämään ja "pitämään hauskaa".

Samat ihmiset, jotka valittavat siitä, etten istu jokaisella luennolla - mitä en tekisi muutenkaan, sillä opin kirjoittamalla ja tekemällä, en kuuntelemalla - lintsaavat aamutunteja maatessaan kotona krapulassa. Mikon opettaja olikin osuvasti tokaissut vastaavassa tilanteessa, että "Siinä kohtaa, kun juhliminen haittaa opiskelua, alkaa olla jotain pielessä". Minä juhlin silloin, kun on aihetta juhlaan - harvemmin sitä löytyy keskiviikkoiltana ennen torstaiaamun kello kuuden herätystä.


Toinen taho, joka ei tykkää siitä, että opiskelijat tekevät töitä on Kela. Kela rajoittaa työntekoa asettamalla rajoja, joiden vuoksi työnteon kannattavuutta pitää arvioida aina uudelleen. Itse kuitenkin pidän tärkeänä, että tekee töitä, jos siihen vain suinkin on mahdollisuus. Antaahan se työnantajallekin paremman kuvan, kun ei soita lokakuussa pomolle ja sano, että "sori, nyt en voi tulla jouluksi töihin tai menetän tuet". Tietenkin Kelan olisi hölmöä maksaa tukea, mikäli opiskelija tienaisi yli tuhat euroa kuukaudessa, mutta mikäli opinnot etenevät ja energiaa ja viitseliäisyyttä on tehdä töitä, ei siinä pitäisi olla ongelmaa.


Tietenkään läheskään kaikki ei-töissäkäyvät eivät kuluta vapaa-aikaansa pullo kainalossa tai muuten vain lusmuile, mutta tämä esimerkki kuvasti omaa hämmennystäni fuksivuoden alussa. Haluaisinkin tällä postauksella kertoa opintojaan aloitteleville, että aikaa koulupäivän jälkeen kyllä jää myös työnteolle - riippuen tietysti alasta. Itseään ei pidä ajaa loppuun, vaan aikaa täytyy myös jäädä rentoutumiselle, mutta eipä siitä taskurahan täytteestä ole haittaakaan, jos jonain viikonloppuna haluaa pulahtaa kylpylän lämpimiin altaisiin lepuuttamaan aivojaan ja lihaksiaan!

Millaisia ajatuksia tämä teissä herättää?


keskiviikko 19. elokuuta 2015

En palkkaisi tuputtajaa, parhaita kaveruksia enkä stadilaista

Kun kaupan kassa ei vaivaudu kohottamaan katsettaan ovesta saapuneen asiakkaan suuntaan eikä työkaverukset omalta hihittelyltään kerkiä palvelemaan asiakkaita, on jotain pahasti pielessä.

Tänä kesänä olen saanut todella vaihtelevaa palvelua eri kaupungeissa ja liikkeissä. Siskoni ja äitini merkonomiopintoja seuranneena voin sanoa, että työnantajien kannattaisi pitää enemmänkin sellaisia työhaastatteluita, joissa kokelaat joutuvat oikeasti palvelemaan oikeita asiakkaita - varmasti alkaisi jyvät erottua akanoista.


Kesällä oltiin porukalla kaupungilla Joensuussa ja järjettömän jäätelöhimon iskiessä päätettiin piipahtaa paikallisessa jätskipaikassa. Jäätelöhimo ei kuitenkaan päässyt sammumaan, sillä seistyämme kymmenisen minuuttia tiskillä, myyjät eivät olleet edes tervehtineet meitä. Molemmat huomasivat saapumisemme, mutta kumpikaan ei noteerannut meitä mitenkään. Lukuisten yritysten jälkeen luovutimme ja marssimme ulos liikkeestä todeten, että "mitähän asiakaspalvelua tämäkin on". Oltiin kyllä todella hämmästyneitä, miten asiakaspalvelutyöhön oli päässeet tuollaiset henkilöt.

Aiemmassa postauksessa kerroinkin meidän risteilystä. Lähdettiin Tampereelta Helsinkiin Onnibussilla ja haluttiin, että satamaan olisi hyvin aikaa siirtyä. Sekä meno- että paluumatkalla piipahdettiin kauppakeskuksissa kuluttamassa aikaa. Hämmentävää oli, ettei myyjät edes tervehtineet, kun asiakas astui kauppaan saati tarjonneet apuaan eksyneelle ostostelijalle. Yleistää ei sovi kuitenkaan liikaa, sillä teleoperaattoreiden kaupoissa sain ihan hyvää palvelua!


Näiden kahden esimerkin perusteella pohdin kuitenkin, miten asiakaspalvelutyöhön voidaan palkata tuppisuita ja kaveruksia, joille työnteko toimii juorujen vaihtopaikkana. Suomi on pullollaan työttömiä - ja työttömiä, jotka tekevät kaikkensa saadakseen edes jonkin työn ja sitten työpaikan napanneet arvostavat sen pysyvyyttä näin vähän.

Kolmas asiakaspalvelutilanne tapahtui tänään, kun rohkenin kolmen vuoden jälkeen lähteä ostamaan uutta kännykkää itselleni. Olin jo kauppaan mennessä miettinyt sopivia vaihtoehtoja, mutta yllättäen myyjä tietenkin keksi vielä paremman vaihtoehdon. En kuitenkaan lämmennyt tälle tuntemattomalle Huaweille ja ilmoitin haluavani tutun ja turvallisen Samsungin. Myyjä vielä varmisti, olinko nyt ihan varma, koska tämä Huaweihan olisi ollut paljon parempi valinta ja muistutti vielä, että en varmasti tulisi katumaan, jos en valitsisi Samsungia.


Jos tuputtaminen olisikin jäänyt tuohon, en olisi tuohtunut varmaan laisinkaan. Myyjä kuitenkin keksi jatkuvasti vielä myyntihetkelläkin syitä siihen, miksei minun pitäisi ostaa haluamaani puhelinta. Hän näytti jopa melko tympääntyneeltä, kun en suostunut vaihtamaan valintaani (varmaan olisi saanut itse provikat siitä Huaweista..). Jep, tämän kokemuksen perusteella "hyvä myyntitykki" ei olisi myöskään minun yritykseni työntekijä - tosin, eipä minulla ole yritystäkään, mutta vinkkinä vaan yrittäjille!

Onko teille tullut vastaan tietyntyyppisiä asiakaspalvelijoita, jotka saavat karvanne nousemaan pystyyn?