Loppuvuodesta Camilla kirjoitti blogissaan postauksen, jossa pohti, missä pihistää ja mihin panostaa. Etenkin alkuvuodesta tulee pohdittua, pitäisikö alkaa säästämään esimerkiksi jotain kivaa kesälomareissua varten, mutta eteen tulee aina kysymys, mistä on valmis tinkimään.
PANOSTAN
Ruokaan
Ruuan pitää olla laadukasta ja hyvänmakuista. Esimerkiksi jauhelihoista kelpaa vain naudan alle 10% jauheliha ja valmishernekeitoista ainoastaan Jalostajan hernerokka. Nämä ovat nimenomaan niitä makukysymyksiä - toki myös laatukysymyksiä, sillä onhan naudan jauheliha parempi vaihtoehto kuin 20% sikanauta. Tykkään siitä, että ruoka maistuu hyvälle eikä se ole ainoastaan sitä kuuluisaa polttoainetta. Syödään myös vähintään joka toinen viikko lohta, koska se on molempien suurta herkkua - kompensoidakseni hintaa ostan sitten mieluummin esimerkiksi halppismaitoa, koska en huomaa niissä mitään eroa kalliimpiin.
Asumiseen
Ollaan asuttu aina yksityisellä vuokranantajalla hyvämaineisilla alueilla. En näe mitenkään itseäni iltalenkillä pahamaineisten alueiden lenkkipoluilla. En myöskään kaipaa sitä, että opiskelija-asuntoloissa joku pitää bileitä pikkutunneille saakka, kun itse pitäisi mennä aamulla töihin tai kouluun. Mieluummin pulitan hieman enemmän asunnosta (enkä muuten oikeastaan edes paljoa enempää!), joka on rauhallisella ja viihtyisällä alueella. Tykkään myös nykyisestä kodistamme, koska se on melko uusi, siellä on sauna ja se on kaikinpuolin viihtyisä - vähän pieni vain, mutta jos muut asiat on kunnossa, ei kai tuo niin suuri miinus ole.
Vaatteisiin
Ennen olin se, joka osti pari kokoa liian isot vihreät farkkucaprit Seppälästä, koska ne maksoivat vain 50 senttiä. Ostin myös vaatteita H&M:ltä, koska ne olivat edullisia. Sittemmin huomasin, miten surkea laatuisia H&M:n vaatteet ovat - ne eivät kestäneet ensimmäistä pesuakaan nukkaantumatta tai muuten virttymättä. Nykyisin ostan huomattavasti vähemmän vaatteita, mutta panostan määrän sijaan laatuun. En tarkoita, että ostelisin vain Gantin paitoja, mutta mieluummin maksan hieman enemmän tuotteesta, jonka tiedän kestävän ja olevan ajaton - huom huom, vihreät farkkucaprit eivät olleet kovin kovalla käytöllä. Olen myös oppinut, että mikäli jokin vaate ei kestäkään ensimmäistä pesua kauempaa, siitä voi tehdä reklamaation. Vaatteiden ei kuulu olla kertakäyttöisiä.
Matkustamiseen
Tähän pätee vähän sama kuin asumiskohtaan, sillä jos joskus lähden lomalle, en halua lomailla missään epämääräisessä ympäristössä vaan viihtyisässä ja kauniissa. Hotellin ei tarvitse olla viiden tähden luksuspaikka, mutta jos paikka kuhisee ötököitä, on ihan rempallaan tai sijaitsee ihan korvessa, valitsen mieluummin jonkun muun. Olen huomannut myös olevani kova valittamaan nykyisin. Kävimme pari vuotta sitten kylpylälomalla ja ensimmäisenä bongasin hotellihuoneestamme muurahaisia. Marssin respaan ja sanoin, että huoneessamme talsii joukko muurahaisia, miten aiotte ratkaista ongelman. Ja hehän ratkaisivat ja antoivat uuden huoneen ylimmästä kerroksesta!
Meikeissä ja niiden säilytysrasioissa
En meikkaa töihin enkä kouluun kovinkaan usein, sillä kulutan aamulla mieluummin aikaa nukkumiseen kuin pomppaan ylös puolituntia aiemmin. Minulla on ihan perusmeikkejä pääasiassa Lumenelta ja Maybellineltä. Olen ostanut tuotteita, jotka lähinnä siskoni on todennut hyväksi, joita olen häneltä testannut ja huomannut, että nehän toimivat. Eikä minulla oikeasti ole edes kaikkia meikkaamiseen tarvittavia juttuja - siskoni saa jatkuvasti sivistää minua sen suhteen, mihin tarvitsen esimerkiksi BB-voidetta tai pohjustusvoidetta.. Säilytän myös meikkini (siveltimet, ripsarit ynnä muut putkilomalliset jutut) vanhoissa topsipuikkopurkeissa! Aloin vähän aikaa sitten miettiä, pitäisikö etsiä jotkin hieman tyylikkäämmät tilalle, mutta vielä ei löytynyt, koska eihän niillä ole kiire, kun ne ei näy kenellekään!
Juhlinnassa
Olen huono käyttämään alkoholia enkä jaksa käydä missään bilettämässäkään - on paljon kivempaa loikoilla kotisohvalla ja rentoutua kuin olla täydessä tällingissä kaupungilla. Näin ollen rahaa ei kulu sisäänpääsyihin, narikkaan, juomiin eikä krapularuokiin. Laskin syksyllä ostaessani uuden kameran, että olen säästänyt suurin piirtein sen kameran verran rahaa, kun en ole käynyt viiden vuoden yliopistourani aikana opiskelijakemuissa! Paljon parempi sijoitus ainakin omasta mielestäni - ylimääräisillä juhlinnasta aiheutuneilla kiloilla en tee mitään.


Pesuaineissa
Puhuttiin sitten kodinpuhdistuksesta tai suihkugeeleistä, ostan yleensä Pirkkaa, Rainbowta tai muuta halppismerkkiä. En ole huomannut näissä juurikaan eroa kalliimpiin tuotteisiin ja hinta on näissä tuotteissa huomattavasti alhaisempi. Pääasia on, että tuoksu on raikas ja puhdas, viis siitä, mikä merkki komeilee kaapissa nököttävän vessanpesuaineen kyljessä! Lahjaksi onkin sitten ihana saada esimerkiksi kauniita suihkugeelipulloja tai vastaavia, sillä niitä ei tule itse osteltua.
Teknologiassa
En tarvitse uusinta Iphonea tai kaupan kalleinta tietokonetta. Valitsen puhelimeni yleensä sillä perusteella, että siinä on hyvin muistia ja riittävän hyvä kamera (ja sitten taas muistan, että kännykkä ei koskaan ole kuin järkkäri..). Tietokone jouduttiin hankkimaan myös viime keväänä ja kyselinkin siihen useammalta ihmiseltä neuvoja. Lopulta päädyttiin Lenovon perusmasiinaan, koska ei pelata tai tarvita muutenkaan supertehokasta tietsikkaa. Sama pätee mikoraltouuneihin, digiboxeihin ja dvd-soittimiin; ei se edullisin, mutta toisiksi edullisin on jo ihan varteenotettava vaihtoehto. Luotan erityisesti Samsungiin ja HP:seen, joten näiltä merkeiltä edullisemmatkin mallit käyvät, koska merkit on hyväksi havaittu.
Mistä te pihistätte ja mihin panostatte? Mitä teette rahoilla, jotka säästätte pihistelemällä?







