SOCIAL MEDIA

perjantai 23. helmikuuta 2018

Mistä pihistän ja mihin panostan?

Loppuvuodesta Camilla kirjoitti blogissaan postauksen, jossa pohti, missä pihistää ja mihin panostaa. Etenkin alkuvuodesta tulee pohdittua, pitäisikö alkaa säästämään esimerkiksi jotain kivaa kesälomareissua varten, mutta eteen tulee aina kysymys, mistä on valmis tinkimään.










PANOSTAN

Ruokaan
Ruuan pitää olla laadukasta ja hyvänmakuista. Esimerkiksi jauhelihoista kelpaa vain naudan alle 10% jauheliha ja valmishernekeitoista ainoastaan Jalostajan hernerokka.  Nämä ovat nimenomaan niitä makukysymyksiä - toki myös laatukysymyksiä, sillä onhan naudan jauheliha parempi vaihtoehto kuin 20% sikanauta. Tykkään siitä, että ruoka maistuu hyvälle eikä se ole ainoastaan sitä kuuluisaa polttoainetta. Syödään myös vähintään joka toinen viikko lohta, koska se on molempien suurta herkkua - kompensoidakseni hintaa ostan sitten mieluummin esimerkiksi halppismaitoa, koska en huomaa niissä mitään eroa kalliimpiin.

Asumiseen
Ollaan asuttu aina yksityisellä vuokranantajalla hyvämaineisilla alueilla. En näe mitenkään itseäni iltalenkillä pahamaineisten alueiden lenkkipoluilla. En myöskään kaipaa sitä, että opiskelija-asuntoloissa joku pitää bileitä pikkutunneille saakka, kun itse pitäisi mennä aamulla töihin tai kouluun. Mieluummin pulitan hieman enemmän asunnosta (enkä muuten oikeastaan edes paljoa enempää!), joka on rauhallisella ja viihtyisällä alueella. Tykkään myös nykyisestä kodistamme, koska se on melko uusi, siellä on sauna ja se on kaikinpuolin viihtyisä - vähän pieni vain, mutta jos muut asiat on kunnossa, ei kai tuo niin suuri miinus ole.


Vaatteisiin
Ennen olin se, joka osti pari kokoa liian isot vihreät farkkucaprit Seppälästä, koska ne maksoivat vain 50 senttiä. Ostin myös vaatteita H&M:ltä, koska ne olivat edullisia. Sittemmin huomasin, miten surkea laatuisia H&M:n vaatteet ovat - ne eivät kestäneet ensimmäistä pesuakaan nukkaantumatta tai muuten virttymättä. Nykyisin ostan huomattavasti vähemmän vaatteita, mutta panostan määrän sijaan laatuun. En tarkoita, että ostelisin vain Gantin paitoja, mutta mieluummin maksan hieman enemmän tuotteesta, jonka tiedän kestävän ja olevan ajaton - huom huom, vihreät farkkucaprit eivät olleet kovin kovalla käytöllä. Olen myös oppinut, että mikäli jokin vaate ei kestäkään ensimmäistä pesua kauempaa, siitä voi tehdä reklamaation. Vaatteiden ei kuulu olla kertakäyttöisiä.

Matkustamiseen
Tähän pätee vähän sama kuin asumiskohtaan, sillä jos joskus lähden lomalle, en halua lomailla missään epämääräisessä ympäristössä vaan viihtyisässä ja kauniissa. Hotellin ei tarvitse olla viiden tähden luksuspaikka, mutta jos paikka kuhisee ötököitä, on ihan rempallaan tai sijaitsee ihan korvessa, valitsen mieluummin jonkun muun. Olen huomannut myös olevani kova valittamaan nykyisin. Kävimme pari vuotta sitten kylpylälomalla ja ensimmäisenä bongasin hotellihuoneestamme muurahaisia. Marssin respaan ja sanoin, että huoneessamme talsii joukko muurahaisia, miten aiotte ratkaista ongelman. Ja hehän ratkaisivat ja antoivat uuden huoneen ylimmästä kerroksesta!

PIHISTÄN

Meikeissä ja niiden säilytysrasioissa
En meikkaa töihin enkä kouluun kovinkaan usein, sillä kulutan aamulla mieluummin aikaa nukkumiseen kuin pomppaan ylös puolituntia aiemmin. Minulla on ihan perusmeikkejä pääasiassa Lumenelta ja Maybellineltä. Olen ostanut tuotteita, jotka lähinnä siskoni on todennut hyväksi, joita olen häneltä testannut ja huomannut, että nehän toimivat. Eikä minulla oikeasti ole edes kaikkia meikkaamiseen tarvittavia juttuja - siskoni saa jatkuvasti sivistää minua sen suhteen, mihin tarvitsen esimerkiksi BB-voidetta tai pohjustusvoidetta.. Säilytän myös meikkini (siveltimet, ripsarit ynnä muut putkilomalliset jutut) vanhoissa topsipuikkopurkeissa! Aloin vähän aikaa sitten miettiä, pitäisikö etsiä jotkin hieman tyylikkäämmät tilalle, mutta vielä ei löytynyt, koska eihän niillä ole kiire, kun ne ei näy kenellekään!

Juhlinnassa
Olen huono käyttämään alkoholia enkä jaksa käydä missään bilettämässäkään - on paljon kivempaa loikoilla kotisohvalla ja rentoutua kuin olla täydessä tällingissä kaupungilla. Näin ollen rahaa ei kulu sisäänpääsyihin, narikkaan, juomiin eikä krapularuokiin. Laskin syksyllä ostaessani uuden kameran, että olen säästänyt suurin piirtein sen kameran verran rahaa, kun en ole käynyt viiden vuoden yliopistourani aikana opiskelijakemuissa! Paljon parempi sijoitus ainakin omasta mielestäni - ylimääräisillä juhlinnasta aiheutuneilla kiloilla en tee mitään.


Pesuaineissa
Puhuttiin sitten kodinpuhdistuksesta tai suihkugeeleistä, ostan yleensä Pirkkaa, Rainbowta tai muuta halppismerkkiä. En ole huomannut näissä juurikaan eroa kalliimpiin tuotteisiin ja hinta on näissä tuotteissa huomattavasti alhaisempi. Pääasia on, että tuoksu on raikas ja puhdas, viis siitä, mikä merkki komeilee kaapissa nököttävän vessanpesuaineen kyljessä! Lahjaksi onkin sitten ihana saada esimerkiksi kauniita suihkugeelipulloja tai vastaavia, sillä niitä ei tule itse osteltua.

Teknologiassa
En tarvitse uusinta Iphonea tai kaupan kalleinta tietokonetta. Valitsen puhelimeni yleensä sillä perusteella, että siinä on hyvin muistia ja riittävän hyvä kamera (ja sitten taas muistan, että kännykkä ei koskaan ole kuin järkkäri..). Tietokone jouduttiin hankkimaan myös viime keväänä ja kyselinkin siihen useammalta ihmiseltä neuvoja. Lopulta päädyttiin Lenovon perusmasiinaan, koska ei pelata tai tarvita muutenkaan supertehokasta tietsikkaa. Sama pätee mikoraltouuneihin, digiboxeihin ja dvd-soittimiin; ei se edullisin, mutta toisiksi edullisin on jo ihan varteenotettava vaihtoehto. Luotan erityisesti Samsungiin ja HP:seen, joten näiltä merkeiltä edullisemmatkin mallit käyvät, koska merkit on hyväksi havaittu.

Mistä te pihistätte ja mihin panostatte? Mitä teette rahoilla, jotka säästätte pihistelemällä?

10 kommenttia :

  1. Mielenkiintoinen postaus! :) Olen itse oikeesti semmonen pihistelijä, että pihistän kaikesta mistä voin :D Matkustamisessakin aina valitsen edullisimmat jutut, ruuasta tai jostaki pesuaineista puhumatta. Siksi en voi tätä postausta tehdä, koska en varsinaisesti panosta mihinkään, vaan pihistän kaikessa. Toki välillä panostan ja ostan jotakin kalliimpaa, mutta yleensä säästän jos voin esim matkustamiseen. Se on varmaa mun yks syy miksi on rahaa matkustella. Asunto on oikeestaan ainoa mihin panostan, koska meillä on kallis vuokra verrattuna edelliseen asuntoon. Tämä on kuitenkin niin ihana asunto, että mielelläni maksan enemmän. Ja niin sen kyllä huomaa kun ei käy niin usein juhlimassa niin siinä säästää hyvin rahaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin jonkun postauksesi, missä käsittelit sitä, miten saat kerättyä matkoille rahaa! Mutta toisaalta eihän se huono asia ole, sillä sitten rahaa saa käyttää niihin asioihin, joista eniten pitää :) Ja ymmärrän täysin tuon asuntoon satsaamisen, sillä minäkään en luopuisi meidän kodista helposti. Olen kyllä yrittänyt katsella hieman tilavampaa kotia, mutta yhtäkkiä mikään vaihtoehto ei näytä yhtä kivalta, vaikka neliöitä olisi kymmenen enemmän :D

      Poista
  2. Mä samaistun vahvasti panostamiseen asumisessa ja ruoassa - joissakin ruoka-aineissa on ihana panostaa, mutta vastaavasti jotkin halvemmat tuotteet ovat jopa kalliimpia parempia! Minäkään en ole asunut opiskelijakämpässä, ja en kyllä kadu asiaa. Vuokra on ehkä voinut olla joskus vähän (ei paljon) kalliimpi, mutta asuinalueet on olleet ihania ja rauhallisia, ja asunnot kauniita. Ja todella hyvä että oot hotellissa valittanut muurahaisista, kyllähän rahoilleen pitää saada vastinetta! Mäkin usein pihistän teknologiassa, mutta viime keväänä kyllä panostin överikalliiseen macbookiin, mutta toivon, että vuosien saatossa se ostaa itsensä takaisin ja oikeasti kestää! ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivotaan todella, että Macbook maksaa itsensä takaisin, ovathan ne aika suosittuja, joten luulen, että lunastaa lupauksensa :) Ja nimenomaan, arvostan rauhallista asuinaluetta kauniissa kodissa, jossa ei tarvitse kuunnella meteliä öisin ja muutenkin on siistiä ja mukavaa asua! :) Mukavaa alkavaa viikkoa sinnekin! <3

      Poista
  3. Postaustasi lukiessa mietin samalla omia valintojani kertomiesi aihe-alueiden suhteen. Ruoassa en useinkaan pihistele enkä pesuaineissa tai hyvinvointiin liittyvissä tuotteissa. Vaatteissa säästän ja ostan yleensä alerekistä peruskäyttövaatteita lukuun ottamatta silloin tällöin Desigualin vaatteita. Niitä rakastan, mutta ostan harvoin. Indiskan keskihintaiset vaatteet lukeutuvat säännöllisesti ostamiini vaatteisiin, mutta niitäkin hankin kohtuudella. Matkustelua harrastan eritasoisesti. Välillä laatua ja välillä mahdollisimman halpa majoitus hyvällä sijainnilla. Riippuu, mitä lomalta haen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kohtuudella ostaminen on kyllä järkevä päätös vaatteiden kanssa. Tiedän ihmisiä, jotka ostavat ihan hirmuisesti vaatteita ja sitten ne jäävät kuitenkin lojumaan kaappeihin. Nykyään harkitsen todella tarkasti, mitä ostan ja ostan sitten mieluummin hieman hintavamman, joka toivottavasti kestää. Toki jollain perus teepaidoilla ei nyt niin ole väliä, mutta esimerkiksi treenivaatteet täytyy olla laadukkaita!

      Poista
  4. Olen ihan samoilla linjoilla noissa panostamiseen liittyvissä asioissa! Ruoka ja asuminen ovat sellaisia asioita, joista en halua tinkiä ja olen tullut myös paljon kriittisemmäksi vaatteiden ostamisen suhteen (ei enää niitä 100% akryylineuleita, kiitos :D). Miullakin on muuten käytössä vanhoja topsipuikkopurkkeja esimerkiksi pinneille ja ponnareille, ja hyvin ovat toimineen ainakin tähän asti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kuule niin soulsister sitten tässäkin <3 Ja ihana, että joku muukin hyödyntää topsipuikkopurkkeja :D Täytyisi ehkä päällystää ne jollain kauniilla paperilla, niin olisivat vähän nätimpiä.. Yritin etsiä korvaavia purkkeja, mutta ei ole topsipurkin voittanutta tullut vielä vastaan! Ja mitä tulee akryylineuleisiin, ne ajat ovat miullakin takanpäin :D

      Poista
  5. Mielenkiintoinen aihe ja selkeä, perusteltu kirjoitus. Pesuaineissa pihistämiseen lisäisin kotoa löytyvät myrkyttömät puhdistajat: sooda, etikka ja sitruuna, niillä pääsee jo pitkälle. Ja voi ruuassakin pihistellä - tarjoukset kannattaa hyödyntää ja lisäksi tarjolla on paljon edullisia raaka-aineita, jotka ovat myös terveellisiä (mm.juurekset). Kaikki polyesteritekstiilit jäävät kauppaan (vaikka ne eivät ole edes halpoja!), minäkin satsaan vaatteissa ja kodintekstiileissä laatuun. Myös matkustamista koskeva kirjoituksesi on kuin omasta kynästäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentistasi! :) Ja tottatotisesti, sain äidiltäni sitruunahappoa kaakeleiden puhdistamiseen ja täytyy sanoa, että ei ole sitä pesuainetta voittanutta tullutkaan vielä vastaan! Ja satokauden mukaan löytyy varmasti kyllä paljon edullista syötävää, oma ongelmani on lähinnä nirsouteni, juureksistakin uppoaa huisat porkkanat ja perunat :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)