SOCIAL MEDIA

perjantai 13. toukokuuta 2016

Viimeisen kuukauden aikana minut on tehnyt onnelliseksi...

Aurinkoiset kesäpäivät, jotka on saanut viettää ihanien ihmisten kanssa tehden juuri niitä itselle tärkeitä juttuja

Antti Tuiskun Peto show rakkaan siskoni kanssa; shoppailua, rentoutumista, kovaa laulamista ja ihanaa yhteistä aikaa <3

Pielinen

Työvuorovaihdokset, joiden ansiosta pääsin vappuna näkemään kavereita ja ajamaan korttelirallia - joka oli tosin aivan kamalaa, kun humalaisia poukkoili tielle joka suunnasta ilman itsesuojeluvaistoa..

Pidennetty viikonloppu vanhempien kanssa auringosta nauttien, höpötellen, pyöräillen ja grillaillen <3

Pielinen

  • Kaikki valmiiksi tulleet koulutyöt veivät ylimääräisen stressin mukanaan lähetä-nappulaa painaessa.
Tieto siitä, että kohta voin hakea kandidaatin tutkintoa, koska kaikki siihen vaadittavat opinnot on suoritettu!


Penttilä

Rullaluistelukauden avaus helteisessä säässä juuri putsatuilla asfalteilla - urheilua parhaimmillaan!

Tieto siitä, että tästä lähtien vapaapäivät tarkoittavat oikeasti vapaapäiviä; saan siivoilla kauan sotkussa olleet laatikot ja kaapit, kokeilla uusia reseptejä ja nähdä kavereita ilman kiirettä ja painetta yhtään mistään!

Pielinen

Leijonien pelien seuraaminen, uusi pelipaita ja kisastudiot niin perheen, Mikon kuin kaverinkin kanssa - aina yhtä jännittävää!

Minigolffia ja biljardia Mikon synttäreiden kunniaksi - kotimatkalla satoikin jo räntää, mutta kerettiin nauttia kesästä minigolffiradalla jo tuolloin!

Penttilä
Kaikki ihanat kesävaatteet, jotka mahtuivatkin päälleni, vaikka luulin lihoneeni niistä kaikista talven aikana ulos!

Valokuvailu ihanassa aurinkoisessa säässä koulumatkoilla - kaikki tilaisuudet on käytetty hyväksi, kun aikataulu on ollut tiukka!

Tällä hetkellä päällimmäisenä tunteena on onnellisuus siitä, ettei tarvitse enää puurtaa koulun ja töiden kanssa yhtä aikaa, vaan saa keskittyä lomailuun ja töihin. Lisäksi olen saanut viettää paljon aikaa miulle tärkeiden ihmisten kanssa - se saa aina hyvälle mielelle :)

Millaiset asiat teidät on tehnyt viime aikoina onnelliseksi?

11 kommenttia :

  1. Miut on tehny onnelliseksi;

    Sosiaali- ja terveysalan valintahaastatteluun osallistuminen tänä aamuna.

    Aurinkoiset päivät.

    Koiran kanssa lenkkeily ulkona.

    Nettikauppojen sivujen kattelu.

    Poikaystäväni ja ystäväni.

    Kaksi kissaani, jotka ovat jo aikuisia, mutta silti ihania kun heti aamulla tulevat pyörimään jalkoihin

    Ajatus siitä, että pääsisikö sitä kouluun syksyllä.

    -T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihania juttuja tapahtuu siunkin elämässä! :) toivottavasti pääset kouluun, se on aina iso saavutus! :)

      Poista
  2. En oo hetkeen käynytkään täällä sun blogin puolella, joten kiva kuulla, että viimeaikoina on tapahtunut paljon kaikkea kivaa! :) Itseni on saanut onnelliseksi yksinkertaisesti se, että olen vihdoinkin terve. Haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet parantunut! <3 Varmasti päästääb taas kuulemaan kuulumisiasikin myöa blogimaailmassa :)

      Poista
  3. Yks työporukan kanssa toteutuva projekti, jota tehdessä meillä on ollut hurjan hauskaa! Vielä en voi enempää paljastaa, koska se on suuri salaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulostaa jännittävältä! Toivottavasti tästä kuullaan toteutumisen jälkeen :)

      Poista
  4. Tuollaiset asiat saavat varmasti hyvälle mielelle! <3 Pidennetyt viikonloput sekä vapaapäivät ovat aina ihan luksusta, varsinkin jos ne saa viettää hyvässä seurassa :) Itsekin olen ollut iloinen pian alkavasta kesästä ja lämpimästä säästä, luonnon vihreydestä ja ystävistä, jotka jaksavat aina tukea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, luonnon virheys on kyllä tehnyt miutkin on onnelliseksi, jotenkin on niin kaunista kaikkialla! :)

      Poista
  5. Ihania juttuja oot koonnut tähän <3 :) On aina hyvä välillä pysähtyä miettimään mikä on tuonnut elämään iloa!

    VastaaPoista
  6. Tosi ihania onnellisuuden aiheita ♥ Ja onpas todella kesäisiä kuviakin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)