tiistai 27. toukokuuta 2014

Vaaleanpunaisia pitsihetkiä

Heippa! :)

Toinen virallinen lomapäivä on meneillään ja eilisen tapaan nukuin tietenkin lähemmäs yhtätoista tajuten, että pitäisi alkaa nousta, ettei päivällisen syöminen veny ilta kuteen! Eilisen päivän tavoitteena oli saada meidän kämpän lämpötila laskemaan 26 asteesta edes 22 asteeseen, että täällä voisi kuvitella nukkuvansa, ja kyllähän se onnsituikin viiden tunnin tuulettamisen jälkeen. Kiitokset sateiselle ja kalsealle kelille!

Kalsea keli jatkuu edelleen, mutta onneksi touhua onkin riittänyt nyt anniskelupassikokeeseen pänttäämisen kanssa. Kyseinen koe on huomenna ja alkaa pikku hiljaa tuntua, että aineisto voisi alkaa olla hallussa. Tosin, netsitä ei oikein löydy harjoittelumahdollisuuksia, joten huomenna on tiedossa sukellus tuntemattomaan.

Paita / GinaTricot
Hame / GinaTricot
Koru Ur&Penn
Asukuvat ovatkin jo monen monen viikon takaa, silloin oli vielä käsikin paketissa lentopalloepisodin jäljiltä! Onneksi siihen ei sitten lopulta tullut mitään pahempaa ja nyt se toimii jo täysin normaalisti. Tosin, moinen tapahtuma ei kyllä millään tasolla lievittänyt mun pallokammoani..


Ja onnellisia sattumuksia on tapahtunut muutenkin! Kerroin, että postissa oli hukkunut kirjeeni, joka minun olisi pitänyt lunastaa, ja että pyöräni ulko- ja sisärengas menivät rikki. Kirje löytyi kuin löytyikin, kunhan vain tarpeeksi jaksoin kysellä joka puolelta! Ja pyörän renkaat eivät maksaneet maltaita ja poikaystäväni isä osasi vieläpä korjata sen! Oli siinä pojat yltäpäältä ketjuöljyssä, mutta lopulta se kuitenkin asettui paikalleen :D Ja minulla oli tietenkin se tärkein rooli; pitelin pikkuruisia muttereita ja pultteja kädessäni! Mitä he olisivatkaan tehneet ilman minua!!


Postaus jäi tällä kertaa melko kuvapainotteiseksi, mutta onhan sekin mukavaa vaihtelua pitkille kirjoituksille! Nyt täytyy mennä pelastamaan marjapiirakka uunista ja alkaa väkästää ruokaa, että saadaan jotain syödäksemme :D

Mitä tykkäätte asusta? :) Ja häiritseekö kuvien vaaka- ja pystysuunnan vaihtelu samassa postauksessa kovasti?

-Emma-

4 kommenttia:

  1. ihana asu, ja vaaka- ja pystykuvien vaihtelu ei häiritse mua ainakaan :) tosi ihanan pirtsakka postaus, voin kuvitella sut selittämässä noita juttuja :D ja ihanaa miten iso rooli sulla on ollu tuon pyöräjutun kanssa! :D tsemppiä sinne anniskelupassikokeeseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) no hyvä juttu, kun siitä on aina vähän ristiriitasia mielipiteitä :D Ja kiitos, kohtahan se koe jo koittaakin!!

      Poista
  2. Ihanaihanan hempeä tuo vaaleanpunainen pitsitoppi! <3 Käy tosi hyvin yhteen sun mustan tukan kanssa :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kuva ehkä vähän vääristää hiusten väriä, on ne aika tummat, mutta ei sentään ihan mustat :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)