lauantai 17. toukokuuta 2014

Kissakuumetta

Olin tulossa tekemään teille postausta ja jumituinkin katselemaan ensin seuraamieni blogien uusimpia postauksia. Tuloksena on, että postauksen aihe vaihtui totaalisesti, mutta luultavasti parempaan suuntaan! Näin aivan älyttömän suloisen kissa-videon ja ymmärsin, että miun on aika jakaa kissakuumeeni teidänkin kanssanne!

Misu, 3 kuukautta
Sanoin jo pikkutyttönä, että "kun mä muutan omaan kotiin, mä otan kissan" ja nyt olen jo asustellut kymmenen kuukautta omillani, eikä pientä maukuvaa karvakasaa näy missään! En oikeastaan muutto-vaiheessa muistanut enää lapsena lausumiani sanoja, mutta viime kuukausina tämä kuume on vain pahentunut..


Meilläkin oli kotona pienenä kisu, mutta se ei milloinkaan oppinut sisäsiistiksi ja joutui kissojenkotiin. Mummillani oli kissa, kun olin pieni ja mummulla on ollut lähes aina kissa, jonka kanssa temmeltää ja jota pitää sylissä. Mummun kissoja ovat kuvissakin näkyvät pörheät otukset, joista toinen kuoli muutama vuosi sitten vain kahden vuoden ikäisenä jääden ketunrautoihin.

Tuossa onkin yksi hyvä syy siihen, miksi lemmikin hankkimista pitää miettiä. Onhan kissasta paljon iloa, mutta myös paljon huolta. Minne kisu laitetaan, kun lähdetään matkoille? Entäpäs, jos se sairastuu vakavasti? Lemmikki on kuitenkin kuin perheenjäsen ja muistan kuinka kamalaa oli menettää mummunkin kissa, siitä oli tullut tavallaan kuin ystävä. Kuulostaa ehkä hieman hassulta, mutta kyllä lemmikeihin kiintyy todella paljon.

Topi, 3 kuukautta
Tällä hetkellä ongelma taitaa kuitenkin olla, ettei yksiössä voi asua kahta aikuista ja kissaa.. Katselin kerran ympärilleni ja mietin, minne voisi sijoittaa kisun ruokailupisteen ja hiekkalaatikon ja totesin, että nekään eivät mahdu minnekään! Sitten aloin vielä miettiä upouutta kangassohvaa, en välttämättä haluaisi vielä siihenkään kissantassun jälkiä.


Mutta sille en voi mitään, että joka kerta nähdessäni suloisia pieniä tai suurempia kisuja, tulee ihan valtava halu saada oma sellainen! Onhan sitä kuitenkin ajateltava lemmikinkin kannalta, täytyy olla tilaa, missä liikkua ja ei sitä välttämättä meillä vielä ole ihan riittävästi. Mutta joskus sitten! :)



Ajattele pehmoinen kisu, joka pomppaa syliisi työpäivän jälkeen ja alkaa kehrätä. Joka leikkii myöhemmin helisevillä palloilla ja kilkattavilla hiirillä. Mutustaa tiputellen ruokaa yltympäriinsä ja heitellen hiekat hiekkalaatikostaan lattioille. Kun se katsoo sinua silmiin ja puskee kättäsi, nukahtaa syliisi. Voi sitä onnen tunnetta!

Löytyykö teiltä kuumeita, joista on hankala päästä eroon?

-Emma-








6 kommenttia:

  1. voi miten söpöjä kisuleita!! <3 mulla on ollut pidempään koirakuume, ois niin ihanaa olla oma seurallinen karvapallero joensuussa mukana, kun kotoa ei voi koiria tänne kuljettaa kerrostaloasuntoon :/ mutta tässä vaiheessa ottaminen olis tosi vaikeeta, joten pitänee vielä odottaa ainakin jonkun aikaa :/ ja se lemmikistä luopuminen kuolintapauksissa on varmasti jotain aivan kamalaa.. sitä vaan toivoo, ettei joudu sitä kokemaan vielä piiitkään aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii'in, meidän talossa on yks pikkuruinen koira, joka ei kyllä hauku ollenkaan (ei ainakaan kuulu!), että voi kai jotain pientä pitää kerrostalossakin, mut sä toisaalta matkustat niin usein Kuhmoonkin, että oishan se vähän hankalaa :/ ja toivotaan todella, ettet menetä lemmikkejä!

      Poista
  2. meillä on aina ollut kissa kotona. viime kesän alussa, näihin aikoihin otettiin 3 uutta kissaa, kun vanha kuoli..:/ nyt meillä on niin energisiä pentuja taino ei ne enään oo pentuja, vaikka niin pienii :3 kissat on vaa niin ihanii ...<3

    http://chifeesini.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että aiempi kisu kuoli :( mutta ihan varmasti pikkukisuissa riittää energiaa vaikka muille jakaa! :D

      Poista
  3. mäkin haluisin kissa ja myöskin koiran, mutta vanhemmat eivät suostu ostamaan... :/

    http://mrsglamorouss.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se varmaan tuntuu kurjalta, mut vanhemmillesi se vastuu kuitenkin jää vielä toistaiseksi, niin siun täytyy vaan odottaa, että muutat omilles ja katot, ootko valmis huolehtimaan lemmikistä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)