Mitä fanittaminen merkitsee

Ostettiin siskoni kanssa ennen joulua liput Antti Tuiskun Peto Show:hun huhtikuulle, koska täytyyhän se nyt ehdottomasti nähdä! Aluksi olin hieman varuillani, kun mies itse kuvaili tulevaa konserttia ennemminkin teatterimaiseksi esitykseksi, mutta heitin ennakkoluulot sivuun ja innostuin tulevasta keikkareissusta. Hauskinta on, että olen menossa sinne ennen Antti Tuiskua sydämen pohjastaan inhonneen siskoni kanssa - ilmeisesti hänenkin korvansa on virittynyt uudelle taajuudelle!

Aloin kuitenkin miettiä lippujen oston jälkeen, mitä fanittaminen kohdallani oikeastaan tarkoittaa. Olen tottunut sanomaan itseäni Antti-faniksi, mutta sittemmin olen tajunnut, että meitä fanejakin taitaa olla aika moneen junaan. On heitä, jotka ovat valmiita tatuoimaan itsensä täyteen laulujen sanoja ja kiertämään joka ikisen keikan ja heitä, jotka kuuntelevat salaa levyjä kotonaan, kun kukaan ei ole kuulemassa. Mie en ole koskaan pelännyt sanoa tykkääväni Antin musiikista (vaikka tästä mieltymyksestä olen saanut kuulla kyllä enemmän kuin tarpeeksi..), mutta en myöskään fanaattisesti ole kiertänyt miehen perässä ympäri Suomen. Olen varmaan aika tavallinen fani.

Pienenä fanitin ihan mielettömästi Ilkka Jääskeläistä ja olisin varmaan mennyt naimisiin hänen kanssaan, jos se minusta olisi ollut kiinni. Leikkasin jokaisen kuvan ja haastattelun lehdestä irti ja koostin ne leikekirjaani (se on muuten oikeasti aika hieno leikekirja!). Nauhotin videolle kaikki ohjelmat, joissa hän esiintyi ja katsoin niitä yhä uudelleen ja uudelleen - kunnes osasin ne sanasta sanaan ulkoa ja viedeokin alkoi pätkimään. Mutta idolirakkaus kuuluu normaaliin kehitykseen, lapsena. Nykyisin olisin huolissani itsestäni, jos toimisin Antin kohdalla samoin.

Tykkään Tuiskun musiikista ja osaan lähes kaikki kappaleet ulkoa, mutta ei se tarkoita silti sitä, että tykkäisin jokaisesta biisistä. On faneja, joiden mielestä jokainen idolin tekemä biisi on niin täydellinen, vaikka siinä ei olisi päätä eikä häntää. Itse oikeastaan yllätyin, miten suureen suosioon Antti uudella tyylillään ylsi, sillä olin lievästi järkyttynyt ensimmäisiä sinkkuja kuullessani; ei kai kukaan voi kuunnella En kommentoi -biisiä tuntematta myötähäpeää? Anttihan on sellanen sympaattinen lapinpoika - ja nyt se laulaa panemisesta, "ämmistä" ja esileikeistä. Kyllä, järkyttynyt on se tunne, joka aiheutuu tuosta kappaleesta jokaisella kuuntelukerralla.

Varmaan jotenkin siihen sympaattisuuteen tykästyinkin alunperin, kun aloin fanittamaan Tuiskua. Kaikki kertomukset koulukiusaamisesta, perhesuhteista ja tarinoista kappaleiden takana koskettivat alusta lähtien. Kunnioitan ja arvostan tätä ihmistä kyllä suuresti ja siksi en varmaan koskaan olekaan häpeillyt kertoa tykkääväni hänen musiikistaan - eihän sitä toki kukaan ole aiemmin ymmärtänyt, mutta uusimman levyn jälkeen niitä kaappifaneja on alkanut löytyä enemmänkin.

Sitten fanituksen kohde on tietysti aina "ihana ja komea". Olen minäkin sanonut varmaan miljoona kertaa, että "Antti on kyllä niiiin ihana", mutta kommentti on yleensä liittynyt biisien sanoihin ja hänen haastatteluissa kertomiinsa juttuihin. Tykkään siitä rehellisestä ja avoimesta Antista, jona hänet olen mediassa nähnyt. Ja komeushan nyt on tietysti aika suhteellista; nuorempana pidin idoleitani komeana, vaikka miehet olisivat olleet minkänäköisiä tahansa, ihan vain siksi, että "sehän on miun idoli eli paras kaikessa". Ehkä tatuoitu mies sinisillä hiuksilla ei varsinaisesti ole se minun ihannemies, mutta eihän julkisuuden henkilöitä osaa ajatella samalla tavalla komeina kuin ihmisiä oikeassa elämässä, koska ammattikin jo määrittelee heidät tietynnäköisiksi. Julkkismieheksi kuitenkin kivannäköinen (tekeekö se julkisuus ihmisestä komean tai kauniin?)!

Keikoilla muistan kuitenkin aina, miksi fanitan tätä artistia niin paljon! Tunnelma on aina katossa, penkeillä ei tee loppupeleissä yhtään mitään, kun kaikki tanssivat ja laulavat sydämensä kyllyydestä koko keikan ajan. Biisien sanojen takaa löytyy tärkeitä ja koskettavia ajatuksia. Välillä hullutellaan ja huudetaan biletysbiisien sanoja kilpaa ja sitten taas fiilistellään Tyhjän huoneen parissa. Keikalla myös tuntuu siltä, että me fanit ollaan tärkeitä Antille - se meitä kaikkia varmaan yhdistääkin.

Ketä te fanitatte? Millaisia faneja olette? :)

Hemmottelua hotellissa ja konserttisalissa

Viikonloppuna otettiin ihana irtiotto arjesta, kun pääsin vihdoin nauttimaan elokuussa saamastani synttärilahjasta! Sain siis synttärilahjaksi liput Antti Tuiskun keikalle - ja mikä parasta, vaikkei keikkaseurani piittaa laisinkaan artistin musiikista, meillä oli mielettömän kiva ja rentouttava viikonloppu!

Keikka oli Varkaudessa ja koska olen lievästi pelokas ajamaan tai ylipäätään istumaan kyydissä, kun ajellaan pilkko pimeässä hirvivaara-alueilla metsästysaikaan, päätimme jäädä Varkauteen yöksi, mikä osoittautui hyväksi valinnaksi. Hotelli oli samassa rakennuksessa konserttisalin kanssa, joten keikan jälkeen oli nopea hipsiä takaisin omaan huoneeseen.

Hotellin ulkonäön perusteella en odottanut, että sisällä meitä odottaisi ihanasti sisustetut ja uudelleen remontoidut huoneet! Kaikki tuntui olevan ihan viimeisen päälle huoliteltua ja mietittyä, joten luksusta kyllä piisasi, vaikka olimmekin varanneet ihan tavallisen huoneen. Huoneesta löytyi myös oma vedenkeitin, teepusseja ja pikakahvia, jos illalla tulisi pikkunälkä - tälläiset pikkujutut kyllä saavat hymyn huulille :)

Ja pikkunälkä iskikin illalla, mutta onneksi oltiin varauduttu siihen ja käyty shoppailemassa Salesta meille terveelliset, mutta monipuoliset eväät. Hassua kyllä, mutta Varkaudessa ei oikeastaan ollut mitään muuta nähtävää kuin hotelli ja sen ympärille sijoittuneet kapakat ja pikkukaupat (ja tietenkin Varkauden kanava, joka on kesällä hirmu nätti!). Joitain vanhoja puutaloja näkyi pitkien katujen päässä, mutta huonosta säästä johtuen päätimme jättää tarkastelun seuraavaan kertaan.

Viimeistään näiden kuvien kohdalla löytyy se lukija, joka päättää, että nyt riittää tämän blogin lukeminen - eihän kukaan voi tykätä Antti Tuiskusta! Olen kuullut pienestä pitäen arvostelua musiikkimaustani, joka ei ole aina vastannut massavirtaa. Tosin, empä ole arvostelusta koskaan välittänytkään, vaan olen luupittanut Anttia aivan täysillä, kun on sen aika ollut. Sama ilmiö on tapahtunut myös esimerkiksi Ilkka Jääskeläisen kohdalla, jonka superfani olin pienenä - kukaan muu ei tosin sitä ymmärtänyt..

Olen käynyt usemmallakin Antin keikalla ja jokaisella kerralla miun sisältä on kuoriutunut esiin teinityttö, joka laulaa äänensä käheäksi ja kiljuu kurkkunsa kipeäksi keikan aikana. Keikoilla suurin osa on (tietenkin) naisia, mutta oli ilo huomata Varkaudessa, miten miehet olivat lähteneet mukaan vain siksi, että heidän naisystävillään olisi kivaa. Useammastakin suusta kuului kommentti, että "Nojaa, kyllähän tätä nyt kuuntelee, kun toinen tulee siitä niin iloiseksi".

Vaikka koenkin olevani tosifani, en minkään jokaisesta kappaleesta tykkää. Tämän ymmärtäminen oli pienenä hankalaa ja sen ymmärtäminen on nykyisinkin joillekin vaikeaa. Jos fanitetaan, on pakko tykätä kaikista biiseistä eikä saa sanoa, että joku on kyllä melko kehno viritys - ja näin sitten syntyy niitä kierteitä, että "toi kuuntelee huonoo musaa, kun tykkää sen kaikista kappaleista". Ei minuunkaan iske esimerkiksi uuden levyn En kommentoi ja se herättää lähinnä hilpeyttä radiosta tullessaan, muttei se poista sitä tosiasiaa, että aika monta muuta biisiä uppoo senkin kappaleen edestä. Haluaisinkin siis muisuttaa, että tykätkää rohkeasti sellaisesta musasta kuin tykkäätte, myöntäkää, jos ette tykkää jostain - kukaan ei voi tykätä oikeasta tai väärästä artistista tai bändistä.

Mitä olette mieltä musiikkipohdinnoistani, onko kukaan samoilla linjoilla? :)

P.S. Blogini nyt myös Facebookissa. Käykää tykkäämässä osoitteessa https://www.facebook.com/eemmaot?ref=aymt_homepage_panel

Joulukalenteri: luukku 16; joululauluja

Koska joulukalenterissa ei ole pitkään aikaan kuultu suloisia joululauluja, päätin laittaa niitä nyt pikkuruisen kokoelman! Niitä kuunnellessanne voitte fiilistellä viikon ja päivän päästä koittavaa joulua, sen ääniä, tuoksuja ja tunnelmaa <3

Hei Mummo on uusi joululaulu, mutta mielestäni ihana ja koskettava! Mietin aina omaa mummuani ja mummiani ja mietin, että jouluna taas nään heidät :) Joulumaa tuo mieleen lapsuuden joulut! Meillä oli pienenä joululevy, jossa juurikin Katri Helena lauloi tätä laulua, joten fiilis on ihan sama kuin pikkutyttönä! :) Vaikken Vesa-Matti Loiri ole suurin idolini, valloitti hän kuitenkin minunkin sydäntäni Vain elämää -sarjassa :) Tämä laulu on kyllä ihana <3 Tulkoon joulu oli suosittu kappale tullessaan ihmisten tietoisuuteen ja minut se valloittaa joka kerta vain uudelleen ja uudelleen <3 Petteri Punakuono saa aina joulutuulelle! Pienenä lauloimme aina sitä enollemme, jonka nimi on Petteri, meillä oli jopa Petteri Punakuono VHS, jota tykkäsimme katsella aina hänen kanssaan! Tiedä sitten, kuinka iloinen eno oli, mutta hauskaa meillä ainakin oli ja on! :)

Joulukalenteri: 1. luukku

Joulutunnelmaan virittäytyminen on syytä aloittaa jo heti joulukuun ensimmäisestä päivästä! Vaikka ulkona ei olisikaan kauniita valkoisia hankia eikä joululevyt olisi käyneet soittimessa vielä kertaakaan, kuvafiilistely auttaa jo nostamaan tunnelmaa :)

Joulukalenteristani vielä vähän lisäinfoa alkuun;

- jokaisesta postauksesta löytyy jotain joulumieltä kohottavaa ja piristävää luettavaa sekä nähtävää

- mukana on vinkkejä jouluun valmistautumiseen

- joululauluja löytyy myöskin jokaisesta postauksesta luettavan seuraksi

- luvassa on myös muun muassa joululahja arvonta teille ihanille lukijoille :)

Oo siellä jossain mun, koska rakastan sinua

Kuullessani ensimmäisen kerran Elastisen version Oo siellä jossain mun -biisistä, ajattelin sovituksen nostavan monella tunteet pintaan. Kuuntelin Spotifyn Top-listaa pari päivää sitten ja tämä kyseinen kappale alkoi soida, jonka seurauksena kylmät väreet vain virtasivat pitkin kroppaa! Aivan mielettömän ihana ja tunteikas kappale, ja vaikkei sanoitus kaikilta osin sovikaan kohdalleni, moni lause tuo mieleen rakkaat ihmiset eri puolilla Suomea.

Tuntuu, että viimeisen kolmen vuoden aikana minulla on ollut aina ikävä jotakuta. Asuessani perheeni kanssa Ylöjärvellä, olin tottunut siihen, että kaikki sukulaiset ja ystävät asuivat lähellä ja heitä pystyi näkemään niin usein kuin vain halusi. Pääsin käymään mummulassa alta viidessä minuutissa eikä mummin luoksekaan tarvinnut huruuttaa kuin puolisen tuntia. Iltaisin sain istua perheeni kanssa sohvalla Salkkareita tuijotellen ja viettää aikaa heidän kanssaan.

Samaan aikaan, kun nautin siitä, että sain viettää aikaa perheen kanssa, ikävöin Mikkoa, joka oli 400 kilometrin päässä. Tietenkin tekstiviestit, puhelut, Facebook ja muut yhteydenpito välineet on jo 2010-luvulla keksitty, mutta on se silti erilaista, kun ei näe toista. Junan kyytiin hyppäsin joskus jopa siten, että ehdimme nähdä alle vuorokauden, mutta silti 12 tunnin matkustaminen junassa tuntui sen kaiken arvoiselta, ei epäilystäkään.

Kuitenkin lopulta muutin Joensuuhun ja nyt tilanne on toisin päin; saan elää arkeani Mikon kanssa ja nauttia hänen seurastaan, mutta perheeseeni ja muihin sukulaisiin pystyn pitämään yhetyttä ainoastaan puhelimen, netin ja kirjeiden avulla. Hankalinta on se, että olen todella tunteellinen ihminen ja läheinen rakkaitteni kanssa, joten haluaisin nähdä heitä kaikkia huomattavasti useammin. Matka ei enää tunnu pitkältä Ylöjärven ja Joensuun välillä, koska matkustamisen palkintona on aina rakkaiden ihmisten näkeminen, riippumatta siitä, kummassa päässä junasta hyppää pois. Silti, lähteminen on aina ihan yhtä rankkaa ja ripsiväriä ei kauheasti kannata ripsiin laittaa, kun on menossa asemalle.

Olen myös sosiaalinen ihminen, enkä välitä sen koommin yksin olemisesta. Inttiaikana kuitenkin vietin viikot ja toisinaan viikonloputkin itsekseni Joensuussa, sillä uudesta kaupungista en tuntenut lähes ketään. Täytyy sanoa, että olen istunut muutamanakin iltana sohvan käsinojalla ja miettinyt, että kaikki tärkeät ihmiset ovat sillä hetkellä aivan älyttömän kaukana ja että minulla on ihan mieletön ikävä heitä kaikkia. Toisinaan ei auttanut edes suklaa -lääkkeistä kaikkein parhain, ei jäätelö, komediat, ei mikään!

Yliopiston alettua tutustuin kuitenkin moniin uusiin ihmisiin ja töiden kautta sain myös lisää kavereita. Missään kohtaa ei siis ole kaduttanut, että olen muuttanut Joensuuhun, sillä olen päässyt opiskelemaan unelmieni alaa kauniiseen kaupunkiin, saanut töitä, uusia ystäviä, itsenäistynyt ja kasvanut ihmisenä hirmuisesti (mikäli siskoni lukee tätä, hän varmasti huomauttaa, että minusta on tullut tiukka-täti :D). Edelleen ystävät ympäri Suomea ovat minulle läheisiä ja monen kanssa olemme todenneet, että vaikkemme ehtisi soittelemaan edes joka kuukausi, pystymme aina jatkamaan siitä, mihin olemme viimeksi jääneet.

"Alusta asti me tiedettiin / mihin ruvettiin / sä ootat / mä ootan / niin me luvattiin",

 ja täytyy sanoa, että näkeminen ja yhdessä vietetty aika tuntuu aivan korvaamattomalta, kun sitä on odottanut päiviä, viikkoja -jopa kuukausia. 

"Ehtiään tehä se mitä yhes suunniteltiin / vaik siihen voi mennä vuosii / viel tsiigataan Turun linnas kun laivat lipuu ruotsiin". 

Opiskeluaika on kuitenkin todella lyhyt elämän pitkässä juoksussa, ja sen jälkeen on vapaa muuttamaan ja asettumaan ihan minne vain. Ja huolimatta siitä, että asun esimerkiksi perheeni kanssa eri kaupungeissa, ei tarkoita, ettemmekö voisi viettää aikaa yhdessä. Eikä se poista sitä tosiasiaa, että rakastan heitä aivan älyttömästi ja toivon, että kilometrit vain häviäisivät Joensuun ja Ylöjärven välistä, jotta voisin olla kaikkien rakkaiden lähellä yhtä aikaa <3

Löytyykö kohtalotovereita? Millaisia kokemuksia teillä on ikävästä?

Kuulumisia!

Loma! Kaksi tuntia sitten raapustin vihon viimeiset kirjaimet kuviksen tenttipaperiin ja vapaus koitti! Tosin, lomafiilistä varjostaa ihan hitusen se ajatus, että tämä kämppä kaipaa siivousta, koska täällä vallitsee pienoinen katastrofikaaos. Toisaalta, onhan tässä vielä monen monta tuntia aikaakin siivoilla :D

Kuvat ovat reilun viikon takaiset, kun pääsin Antti Tuiskua kuuntelemaan Tamperetaloon! :) Varattiin ystäväni kanssa liput jo yli puoli vuotta sitten ja sovittiin, että missä ikinä asutaankaan kyseisenä viikonloppuna, me mennään istumaan sinne saliin. Siitä olikin jo aika pitkä aika, kun viimeksi olin Tuiskun nähnyt, joten oli kyllä hieno konsertti :)

Kaikki vaatteet on lainattu ihanaisen siskoni kaapista!

Nyt kun siellä mietit, että "voi ei, Antti Tuisku", niin ymmärrän kyllä sua. Istuttiin ystäväni kanssa siellä konserttisalissa ja katseltiin ympärillemme ja siellä oli monenmoista tallaajaa; violetteja hiuksia, Antti Tuisku -tatuointeja, hullua sekoamista yhdestäkin kuvasta, rauhallisia aikuisia, jotka olivat "tulleet lastensa takia konserttiin", vanhuksia, lapsia, nuoria, sekopäisiä kännykän naputtajia, iloisia mukanalaulajia, lista jatkuisi vielä aika pitkäksi. Antti-fanit lienevät stereotypisoituneet omalaatuisiksi :D

Vielä viimeiset joululahjat on hankkimatta, joten varmaankin täytyisi alkaa vilkuilla kauppojen sivuja, jotta saisin kruunattua tämän vuoden lahjat jollain pikkuruisella jutulla :) Enää ei ole montaa yötä jouluun ja vielä vähemmän öitä on siihen, kun inttileskeys päättyy; nimittäin tj3!

Oletteko itse löytäneet jo kaikki joululahjat ja onko paljon jouluvalmisteluja vielä tekemättä? :)

-Emma-