Ostettiin siskoni kanssa ennen joulua liput Antti Tuiskun Peto Show:hun huhtikuulle, koska täytyyhän se nyt ehdottomasti nähdä! Aluksi olin hieman varuillani, kun mies itse kuvaili tulevaa konserttia ennemminkin teatterimaiseksi esitykseksi, mutta heitin ennakkoluulot sivuun ja innostuin tulevasta keikkareissusta. Hauskinta on, että olen menossa sinne ennen Antti Tuiskua sydämen pohjastaan inhonneen siskoni kanssa - ilmeisesti hänenkin korvansa on virittynyt uudelle taajuudelle!
Aloin kuitenkin miettiä lippujen oston jälkeen, mitä fanittaminen kohdallani oikeastaan tarkoittaa. Olen tottunut sanomaan itseäni Antti-faniksi, mutta sittemmin olen tajunnut, että meitä fanejakin taitaa olla aika moneen junaan. On heitä, jotka ovat valmiita tatuoimaan itsensä täyteen laulujen sanoja ja kiertämään joka ikisen keikan ja heitä, jotka kuuntelevat salaa levyjä kotonaan, kun kukaan ei ole kuulemassa. Mie en ole koskaan pelännyt sanoa tykkääväni Antin musiikista (vaikka tästä mieltymyksestä olen saanut kuulla kyllä enemmän kuin tarpeeksi..), mutta en myöskään fanaattisesti ole kiertänyt miehen perässä ympäri Suomen. Olen varmaan aika tavallinen fani.
Pienenä fanitin ihan mielettömästi Ilkka Jääskeläistä ja olisin varmaan mennyt naimisiin hänen kanssaan, jos se minusta olisi ollut kiinni. Leikkasin jokaisen kuvan ja haastattelun lehdestä irti ja koostin ne leikekirjaani (se on muuten oikeasti aika hieno leikekirja!). Nauhotin videolle kaikki ohjelmat, joissa hän esiintyi ja katsoin niitä yhä uudelleen ja uudelleen - kunnes osasin ne sanasta sanaan ulkoa ja viedeokin alkoi pätkimään. Mutta idolirakkaus kuuluu normaaliin kehitykseen, lapsena. Nykyisin olisin huolissani itsestäni, jos toimisin Antin kohdalla samoin.
Tykkään Tuiskun musiikista ja osaan lähes kaikki kappaleet ulkoa, mutta ei se tarkoita silti sitä, että tykkäisin jokaisesta biisistä. On faneja, joiden mielestä jokainen idolin tekemä biisi on niin täydellinen, vaikka siinä ei olisi päätä eikä häntää. Itse oikeastaan yllätyin, miten suureen suosioon Antti uudella tyylillään ylsi, sillä olin lievästi järkyttynyt ensimmäisiä sinkkuja kuullessani; ei kai kukaan voi kuunnella En kommentoi -biisiä tuntematta myötähäpeää? Anttihan on sellanen sympaattinen lapinpoika - ja nyt se laulaa panemisesta, "ämmistä" ja esileikeistä. Kyllä, järkyttynyt on se tunne, joka aiheutuu tuosta kappaleesta jokaisella kuuntelukerralla.
Varmaan jotenkin siihen sympaattisuuteen tykästyinkin alunperin, kun aloin fanittamaan Tuiskua. Kaikki kertomukset koulukiusaamisesta, perhesuhteista ja tarinoista kappaleiden takana koskettivat alusta lähtien. Kunnioitan ja arvostan tätä ihmistä kyllä suuresti ja siksi en varmaan koskaan olekaan häpeillyt kertoa tykkääväni hänen musiikistaan - eihän sitä toki kukaan ole aiemmin ymmärtänyt, mutta uusimman levyn jälkeen niitä kaappifaneja on alkanut löytyä enemmänkin.
Sitten fanituksen kohde on tietysti aina "ihana ja komea". Olen minäkin sanonut varmaan miljoona kertaa, että "Antti on kyllä niiiin ihana", mutta kommentti on yleensä liittynyt biisien sanoihin ja hänen haastatteluissa kertomiinsa juttuihin. Tykkään siitä rehellisestä ja avoimesta Antista, jona hänet olen mediassa nähnyt. Ja komeushan nyt on tietysti aika suhteellista; nuorempana pidin idoleitani komeana, vaikka miehet olisivat olleet minkänäköisiä tahansa, ihan vain siksi, että "sehän on miun idoli eli paras kaikessa". Ehkä tatuoitu mies sinisillä hiuksilla ei varsinaisesti ole se minun ihannemies, mutta eihän julkisuuden henkilöitä osaa ajatella samalla tavalla komeina kuin ihmisiä oikeassa elämässä, koska ammattikin jo määrittelee heidät tietynnäköisiksi. Julkkismieheksi kuitenkin kivannäköinen (tekeekö se julkisuus ihmisestä komean tai kauniin?)!
Keikoilla muistan kuitenkin aina, miksi fanitan tätä artistia niin paljon! Tunnelma on aina katossa, penkeillä ei tee loppupeleissä yhtään mitään, kun kaikki tanssivat ja laulavat sydämensä kyllyydestä koko keikan ajan. Biisien sanojen takaa löytyy tärkeitä ja koskettavia ajatuksia. Välillä hullutellaan ja huudetaan biletysbiisien sanoja kilpaa ja sitten taas fiilistellään Tyhjän huoneen parissa. Keikalla myös tuntuu siltä, että me fanit ollaan tärkeitä Antille - se meitä kaikkia varmaan yhdistääkin.
Ketä te fanitatte? Millaisia faneja olette? :)
