SOCIAL MEDIA

maanantai 11. tammikuuta 2016

Arvosta itseäsi

Fyysinen ja psyykkinen terveys mielletään usein hyvinvoinnin täsmällisimmiksi mittareiksi. Moni ammattilainen, harrastelija, bloggaaja ja kanssaeläjä jakaa mielellään vinkkinsä tikimmän kropan saamiseksi ja terveellisten hifistely-ruokien valmistamiseksi. Ajatellaan, että kunhan lautaselta löytyy vain luomuruokaa ja rautaa nousee salilla enemmän kuin kanssatreenaajalla, meillä menee hyvin ja voimme hyvin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin.

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta jalkaprässissä työnnettyjen painojen määrä on suhteellisen mitätön asia. On myös yhdentekevää, jos töissä lounastauolla syöt runsaasti proteiinia ja kasviksia sisältäviä annoksia, mikäli kotona tilanne on täysin toinen. Tuntuu, että tänä päivänä kukaan ei enää kehtaa mennä töihin sen ihan tavallisen jauhelihakastikkeen ja spaghetin kanssa, koska helposti saa merkitseviä katseita, jotka kertovat, että "katso nyt minun ruokaani, se sisältää vain parhaita raaka-aineita ja ateriaa täydentämässä minulla on vielä lisäravinteitakin pussillinen". Jep, töihin pitäisi siis tehdä hifistely-eväät.

Joensuu talvi aurinko
Lisää kuvateksti
Terveellinen ja monipuolinen ruoka on totta kai merkittävä osa ihmisen hyvinvointia. Se, onko superdieettien kuiva kana ja jauheliha päivästä toiseen kovin monipuolista, on jokaisen oma asia - onhan kuitenkin hienoa sanoa noudattavansa FitFarmin ruokavaliota, jonka maamme kuuluisin valmentaja on laatinut. Myös prässipainojen kasvava määrä kertoo siitä, että salilla on tehty muutakin kuin otettu saliselfieitä. Saliselfieitähän kannattaa myös tasaisin väliajoin lisäillä, jotta kaikki tietävät sinun urheilevan hikihatussa. Liikunta on siis myöskin hyvästä kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.

talvi Joensuu
Monella juuri tämä ruoka- ja liikuntapuoli on kunnossa ja se halutaan tuoda näyttävästi esiin. Saatetaan jopa hieman ylpistyä omista tuloksista ja ruokailutottumuksista - siinä samalla lytäten maanrakoon kaikki meidät, jotka vannomme ihan tavallisen ruuan nimeen. Pitäisihän meidänkin ymmärtää, että leipä lihottaa ja kalapuikkoja ei saa syödä koskaan. Omaa itsetuntoa on helppo pönkittää näillä saavutuksilla, sillä onhan lihaksikas kroppa ja terveellinen ruokavalio monen suomalaisen ihailun kohde. Onko kuitenkaan psyykkinen puoli kunnossa, jos ulkoisesti kaikki on hyvin?

Vähintäänkin yhtä tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia on sisäinen hyvinvointi, jota ei voikaan kasvattaa salilla tai parsakaalilla. Psyykkinen hyvinvointi lähtee siitä, että on sinut itsensä kanssa ja rakastaa itseään sellaisena kuin on. Jokaisessa meissä on niitä kohtia, joita haluamme kovasti muuttaa, mutta pääasiassa tulisi tiedostaa, että olen hyvä juuri tällaisena kuin olen. Kun oppii hyväksymään pienet virheet itsessään, nauramaan mokilleen ja tiedostamaan omat vahvuudet ja heikkoudet, ollaan jo pitkällä hyvän itsetunnon luomisen kanssa.

talvi lumi Joensuu

Rakkaussuhteet, ystävyyssuhteet, sosiaaliset tilanteet ja arkipäiväisetkin kohtaamiset vaativat onnistumisensa kannalta hyvää ja tervettä itsetuntoa. Epäilen, että ellei ihminen välitä ja rakasta ensin itseään, hänen on hankala tehdä sitä myöskään muille ihmisille, mikä luonnollisesti heijastuu kaikkeen kanssakäymiseen. On tärkeä muistaa, että katsoo minua peilistä minkänäköinen ihminen tahansa, syvällä sisimmässäni olen minä - minä, jota kunnioitan ja arvostan.

Totta kai peilikuvamme heijastelee myös sisäiseen hyvinvointiin, sillä fyysisen puolen retuperälle jättäminen aiheuttaa väsymystä, laiskuutta ja sairauksia. Yhtälailla psyykkisen puolen unohtaminen aiheuttaa pelkkää suorittamista, tyytymättömyyttä itseen ja muihin sekä pahoinvointia - pahimmassa tapauksessa yhtä vakavia sairauksia kuin fyysisen puolenkin laiminlyöminen.

talvi puu
Lisää kuvateksti

Omalla hyvinvointiblogillani haluan tuoda esiin ajattelua, että jokainen on täydellinen juuri omana itsenään. Tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa haluaisin ihmisten useammin pysähtyvän miettimään omia luonteenpiirteitään ja henkisiä vahvuuksiaan ulkoisten sijaan. Jokainen on kaunis, jokaisen tulee arvostaa itseään ja olla ylpeä itsestään. Siinä on tavotetta meille jokaiselle.

Onko teidän mielestänne fyysinen ja psyykkinen terveys yhtä tärkeitä? Mihin haluaisit kiinnittää omalla kohdallasi enemmän huomiota?

Ja vielä ehdit osallistumaan hyvinvointipakkauksen arvontaan (klikkaa!)! :)


8 kommenttia :

  1. Todella asiaa! Toisen jutut ei ole itseltä pois, se pitäs aina muistaa!

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus Emma! :) Itse melkein tiedän, että en osaisi kovinkaan kauaa noudattaa pelkästään sitä "hifistely" -ruokavaliota, vaan kaipaan juuri sitä ihan perinteistä kotiruokaa. Tietenkin on hyvä yrittää syödä terveellisemmin, mutta en näe pahana jos nyt välillä lautaselta sattuu löytymään niitä kalapuikkoja tai spaghettia ja jauhelihakastiketta :)
    Aivan upeat nämä kuvat muuten tässä postauksessa! <3 Varsinkin tuo toiseksi viimeinen - mikä tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli ihanasta kommentista <3 Kiva, että löytyy muitakin, jotka epäilevät kykyään noudattaa hifistely-ruokavaliota :D Tällä hetkellä noudatan ruokaremontti-ruokavaliota, jossa syödään tavallista kotiruokaa, mutta huomioidaan myös kalorit! Hyvältä vaikuttaa :)

      Poista
  3. Erinomainen teksti, täyttä asiaa puhut! :) Hyvä olo ja itsevarmuus omaan tekemiseen lähtee sisältä, ei ulkoa. Esittämisessäkään ei ole mitään järkeä, ellei elämäntyyliä noudata suljettujen ovienkin takana. Psyykkinen terveys, hyvä olo ja tyytyväisyys itseensä ja omaan tekemiseen on mielestäni tärkeämpää, vaikka fyysistä terveyttä ei voikaan jättää yhtälöstä pois :) Lopulta toisen elämäntapojen kritisoinnissa ja tarkkailussa ei ole mitään järkeä, koska koko totuuttahanei tiedä. Saliselfien postaaja saattaa mennä kotiin ja ahmia kerralla kokonaisen kääretortun tai jokapäiväisen kotilounaan nauttija saattaa treenata kaiken pois. Fifty shades of elämä, se ei ole niin mustavalkoista ;) Itse kyllä liputan kunnon kotiruoan puolesta, kaikki on terveellistä kun sitä syö kohtuudella, eiköhän niistä peodeistakin lihoa ihan yhtälailla jos niitä syö liikaa :) Vielä kerran, erinomainen teksti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sofia! <3 Siun kommentti kyllä kiteytti tosi hyvin miunkin ajatukset. On ihan mahtavaa huomata, että lukijoista löytyy samanhenkisiä ihmisiä - ja ihmisiä, jotka arvostaa tavallista ruokaa, mutta myös kokonaisvaltaista hyvinvointia :)

      Ja olet oikeassa, toisten elämään ei kannata mennä sekaantumaan, vaan antaa jokaisen noudattaa omia hyväksi havaitsemiaan valintoja elämässä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)