Todella kuivien käsien pelastaja

Kun kädet ovat joka puolelta täynnä pikkuruisia haavoja ja viiltoja, tuntuu, että mikään ei enää voi pelastaa niitä entiselleen. Omat käteni ottavat joka talvi yhteen pakkasen kanssa ja kovien 30 asteen pakkasten aikaan tilanne on todella lohduton; itkua vääntäen koitan käsienpesun jälkeen saada tassut kuivaksi ja pelkkä käsirasvan levittäminen saa veden valumaan silmistä.

Kävin viime keväänä jopa lääkärissä kuivumisen vuoksi, sillä ihon rikkoutumisen ja kuivumisen lisäksi kuvia kohtia alkoi vielä kutittaa mielettömästi - ja voitte vain kuvitella, kun rutikuivaa käpälää ei voi raapia. Silloin lääkäri diagnosoi vain käsien kuivuuden ja määräsi kutiaviin kohtiin käytettäväksi Bemetsonia. Lääkevoide auttoi jonkin verran, mutta sitäkään ei voinut käyttää pitkään, sillä se ohentaa ihoa ja näin edesauttaa sen kuivumista.

Tänä talvena alkoi ihan totisesti harmittamaan, että kädet ovat niin kuivat ja tuntuu, etteivät ne parane yksinkertaisesti millään. Kokeilin ihan kaikkea; Aqualania, Bemetson-lääkevoidetta, Bepanthenia, Apo Basea, Decualia ja tavallisia markettien käsirasvoja ja tulos oli aina sama; joka ilta vedet silmissä koitin levittää niihin uutta voidetta, jos se edes sillä kertaa toimisi. 

 En ole koskaan uskonut luontaistuotteiden voimaan. Miusta luontaistuotteet on enemmänkin uskon asia kuin hoito johonkin vaivaan. Lääkevoiteisiin olen taas aina uskonut, sillä niillähän on tutkittuja vaikutuksia ja ne ovat kuitenkin lääkkeitä, joten kyllä niiden kuuluu toimia. Vaan kun Bemetson ei alkanut toimimaan toivotulla tavalla, aloin olla jo aika hukassa.

Onnekseni uutena vuotena äitini patisti minua kokeilemaan Foreverin Aloe Propolis Cremeä, jonka uskoi auttavan kuivuneeseen ihoon. Minä tietenkin skeptisenä ajattelin, että miksi se toimisi, jos lääkerasvakaan ei toimi. Kahtena iltana levittelin voidetta käsiini ennen nukkumaan menoa ja voitteko uskoa, se toimi. Se ihan oikeasti pelasti miun kädet! Kahden päivän jälkeen kuivuus alkoi parantua ja noin kahden viikon käytön jälkeen kädet olivat jo ihan entisellään - sileät ja pehmoiset vaikka yhtäkään haavaumaa.

 Aivan käsittämätöntä, että Aloe vera -pohjainen voide pystyi siihen, mihin mitkään aiemmat voiteet eivät olleet edes yhdessä pystyneet. Vaikka purnukan hinta onkin huokeat 25 euroa, on se joka sentin arvoista. Olen käyttänyt voidetta käsien parantumisen jälkeen aina silloin, kun alkaa näyttää siltä, että kuivuus uhkaa niitä. Tämä voide on totisesti pitänyt karheat kohdat loitolla. Muina aikoina käytän tavallisia markettien käsirasvoja ja ne ajavatkin asiansa näillä lauhemmilla keleillä.

Onko kukaan muu kokeillut tätä voidetta? Miten te pelastatte kuivat kätenne?

Liikunnallisuus onkin korvien välissä

 Urheilullisuus ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan mielenkiinnonkohteet ja kokemukset ohjaavat urheilullisuuden syntymistä valtavasti. Ympäristöllä on suuri vaikutus siihen, millaisena liikkujana itsensä käsittää ja millaiseksi liikkujaksi kehittyy. Aina tähän talveen saakka olen ajatellut, etten missään nimessä ole urheilullinen ja olen mieltänyt itseni ennemminkin mukavuudenhaluiseksi sohvaperunaksi. Olen kuitenkin ymmärtänyt jotain ja haluan jakaa sen teidänkin kanssanne, vaikkakin postauksesta tulee hyvin henkilökohtainen ja minua vähän jännittääkin, mitä ajattelette siitä.

 Alakouluikäisenä urheilullisuutta ei tarvinnut oikeastaan koskaan miettiä. Olin keskiverto-oppilas koululiikunnassa ja tykkäsin kouluajan ulkopuolella pelata pihapelejä, käydä lenkillä ja viettää muutenkin aikaa ulkona. Tuollainen vapaaehtoinen, huomaamaton ja leikinomainen liikunta vei helposti mukanaan. Yläkoulun puolella kuitenkin huomasin, että keskuudessamme alkoi olla "huippu-urheilijoita" eli heitä, jotka olivat harrastaneet alakoulusta lähtien samaa lajia ja kokivat olevansa vähintäänkin SM-tason urheilijoita. Ja olihan joukossa ihan kunnon urheilijoitakin, mutta enemmän se taisi olla se juttu, että "mie oon tosi urheilullinen, hyväkroppainen ja terveet elämäntavat omaava, koska olen harrastanut jo niin pitkään lajiani".

Aloinkin yläkoulun puolella huomaamattani ajatella, että minä en ole urheilullinen tai kiinnostunut liikunnasta. Sama ajattelutapa jatkuikin läpi lukion, vaikka kävinkin lenkillä melko säännöllisesti ja joskus jopa tanssitunneilla. Kävelylenkit olivat kuitenkin kuulumistenvaihtohetkiä ystäväni kanssa, joten en osannut ajatella niitä liikuntana ennen kuin vasta paljon jälkeen päin. Lukio- ja yliopistoaikana tuntui, että kaikki muut kävivät salilla tai harrastivat aktiiviliikuntaa muuten. Minä tykkäsin skräpätä, viettää aikaa perheeni kanssa, käydä lenkillä silloin kun huvitti, kirjoittaa erilaisia juttuja ja vetää kerhoja alakoululaisille. Ei virallisia liikuntaharrastuksia, joten en ole urheilullinen.

Useita kertoja olen löytänyt itseni "vitsailemasta" siitä, kuinka en ole mikään liikuntaintoilija ja naureskeluni lomassa olen ajatellut, että kaikki muutkin ajattelevat niin. Vaikken olekaan ollut ylipainoinen, olen silti ajatellut, että olen vähän tälläinen pullero, koska en tykkää käydä juoksemassa tai salilla. Olen ajatellut, että näkeväthän kaikki sen minusta jo päälle päin, ettei raudan nostelu kiinnosta, joten miksi en voisi itsekin naureskella asialle.

Kuten varmasti muutkin itselleen naureskelleet tietävät, se on ihan okei niin kauan kuin se ei ala harmittamaan itseä. Jossain kohtaa aloin kuitenkin tuntea harmitusta siitä, että en kokenut olevani liikunnallinen, jota oletin kaikkien tänä päivänä tavoittelevan. Yksi parhaimmista ystävistäni on aina ollut aktiiviliikkuja ja helpostihan olen itseäni häneen verrannut ja naureskellut omalle "laiskuudelleni". Ja eihän se varsinaisesti ole kivalta tuntunut, että tuntee itsensä sohvaperunaksi, kun toinen kertoo juuri viikon treenihetkistään. Kamalia olivat myös terveystarkastukset, jossa sai aina ajatella, että en voi olla terveydenhoitajan mielestä liikunnallinen, kun käyn vain lenkillä itsekseni.

Itsensä vertaaminen muihin onkin loputon suo, jonne ei kannata edes lähteä rämpimään. Kun aloin aikuisena miettiä, että niin monet ystäväni rakastavat juoksulenkkejä ja punttien nostelua salilla, vertasin itseäni automaattisesti muihin. Olen aina tykännyt kävelylenkeistä ja satunnaisista kotitreeneistä olkkarin lattialla, mutta eihän kävely ole ollenkaan niin trendikästä ja tehokasta kuin juoksu - trendikkyyttä karsii etenkin se, että tykkään sauvakävellä. Uusien ihmisten kanssa jutellessanikin olen saattanut todeta vain "harrastatko jotain liikuntaa" kysymykseen, että "käyn mie joskus lenkillä, mutta en oo mikään himoliikkuja", vaikka olenkin käynyt neljä viisi kertaa viikossa kävelemässä!

En myöskään ole urhannut eurojani kalliisiin tuulipukuihin ja monen sadan euron lenkkareihin - mutta enhän minä niitä tarvitse, koska en ole aktiiviliikkuja, nehän on vain heille suunnattu. Ärsyttäviä yleistyksiä, joita olen kuullut vuosien mittaan sieltä ja täältä - ei niitä usein minuun ole suunnattu, mutta kyllähän niitä aina itseensä liittää, kun moisia kommentteja kuulee tai lukee ympäristöstään. Ja ainakin kun valmiiksi jo ajattelee, että "minä olen laiskamato, joka ei tykkää liikunnasta", kommentit tuntuvat aina vain pahemmin omakohtaisilta.

 Tänä talvena kuitenkin tajusin jotain. Minä olen urheilullinen! Käyn kolme kertaa viikossa salilla ja lenkkeilen kahdesti viikossa. En edelleenkään harrasta juoksulenkkejä, koska en tykkää juoksemisesta ja se on maailman epämukavimpia liikuntamuotoja minulle. Sauvoja en ole hukannut minnekään ja pidänkin niitä mukana lenkeillä aina silloin tällöin (ja olen huomannut, että sehän on oikeastaan aika muodikasta!).

Salilla käynnistä olen innostunut löydettyäni oikean ympäristön ja oikeat ihmiset sitä kannssani harrastamaan. Eilen hyvä ystäväni totesi puhelimessa, että "voi miten olenkaan odottanut tätä päivää, että sä alat tykätä salilla käymisestä". Aiemmin olisin ottanut kommentin niin, että ystäväni haluaa varmasti muistuttaa minua siitä, miten laiska olenkaan aiemmin ollut, mutta nyt en ajatellut asiaa niin. Osasin heti vastata, että olen kiinnostunut salilla käymisestä nyt, kun minulla on paikka, jossa kukaan ei katso arvostelevasti, jossa voin treenata hyvillä mielin ja mukavien ihmisten kanssa.

Minulle selvisikin, että urheilullisuus on asennekysymys, josta päätetään korvien välissä, ei kalenterissa olevien jumppatuntien perusteella. Olen oppinut nauttimaan liikunnasta enkä enää häpeile kertoa, millaista liikuntaa harrastan. Maailmassa on miljoona muutakin lajia kuin juoksu, joista minulle sopii huomattavan paljon paremmin moni muu. (Niin, tätähän minulle on kerrottu kotona koko pienen ikäni, että muitakin lajeja on olemassa. Minua on kannustettu kokeilemaan kaikenlaisia lajeja, joten kiitos äiti, isi ja siskoni, nyt olen sen oikean lajin löytänyt <3) Olen myös hankkinut niitä urheiluvaatteita, sillä ne tekevät liikkumisesta huomattavasti mukavampaa. En kuitenkaan osta niitä parinsadan euron lenkkareita, koska ei ne kestä kuitenkaan sen pidempään kuin neljänkympin kengätkään.

Tämän postauksen treenihousut on osin saatu House of Brandonilta blogiyhteistyön merkeissä ja olen näistä ihan tosi innoissani! Housuista ei näy läpi, ne ovat mukavan tuntuiset jalassa ja näyttävät kivoilta! Juuri nämä housut olivat loppuneet heidän valikoimastaan ennen postauksen tekoa, mutta kannattaa käydä katsomassa myös muita Icaniwillin treenihousuja, jos mielii löytää uutta ilmettä liikkumiseen :)

Millaisia ajatuksia postaus teissä herättää? Löytyykö muita, jotka ovat kamppaileet oman liikunnallisuutensa kanssa?

Ällöttävä proteiini, mielenkiintoinen rekrytointitapahtuma ja ihanat harrastukset

Oppitunteja, toimittajakeikkaa, postin hommia, salilla käyntiä, työhaastattelua, avustajapalaveria ja ties mitä on mahtunut miun viikkoon ja se on myös syy, miksi miulla ei ole yhtenäkään iltana ollut aikaa tulla päivittelemään blogia. Tiistaista asti olen yrittänyt löytää sopivaa rakoa, mutta nyt vasta  pääsin postauksen pariin.

Kuluva viikko on ollut melkoista juoksemista paikasta toiseen, mutta en valita, sillä olen iloinen kaikista työmahdollisuuksista ja siitä, että minulla on vapaa-ajalla harrastuksia, joiden parissa on mukava viettää aikaa. Torstaisin käymme ihanan Jennin kanssa valokuvauskurssilla harjaannuttamassa kamerankäyttötaitojamme ja se onkin yksi viikon odotetuimmista jutuista, sillä olen jo pitkään halunnut oppia hyödyntämään järkkärini erilaisia toimintoja paremmin - kansalaisopiston järjestämä kurssi on siihen tarkoitukseen oikein hyvä ja olen oppinut lyhyessä ajassa monia asioita kamerastani ja kuvaamisesta. Toivotaan, että kurssin edetessä taitojen karttuminen näkyy myös blogin puolelle ilmestyvissä kuvissa!

Harrastukseksi laskettakoon myös eilinen laskettelureissu Maarianvaaralle. Ei ehditty viime vuonna käydä laisinkaan laskettelemassa ja viikolla sain idean, että viikonloppuna on kyllä mentävä laskemaan, kun luvattiin niin hyvää keliä. Niimpä pakkauduimme Mikon kanssa toppavaatteisiin ja huristelimme rinteisiin. Oli ihana päästä laskemaan pitkästä aikaa - vaikka taidot olivatkin aluksi hieman ruosteessa ja huimapäisyys oli mystisesti kadonnut jonnekin, päädyin laskemaan lähes kaikkia rinteitä ja hyvin pysyin pystyssä. Tykkäsin Maarianvaarasta siinäkin mielessä, että siellä on melko loivat rinteet ja rimakauhun iskiessä pääsi laskemaan helppoja lasten mäkiä ennen suurempiin rinteisiin siirtymistä! Ainoa miinuspuoli oli se, että keskukseen piti ostaa Snow Card -hissilippu ja koko korttia ei tarvittu hissiin menemiseen.. Keskuksessa siis piti maksaa 6 euroa pelkästä kortista, jolla ei ole mitään tekemistä heidän hissijärjestelmiensä kanssa - haiskahti hieman rahastukselta!

Proteiinijauheiden kritisoija maistoi tällä viikolla ensimmäistä kertaa proteiinivanukasta ja -lättyjä. Ostin Fast:n jauheita Prismasta ja päätin kokeilla, ovatko ne nyt oikeasti niin hyviä kuin sanotaan. Ja YÖK, en varmasti osta uudelleen. Vanukas maistui kyllä ihan mukavan suklaiselle ja hyvälle, mutta samalla niin keinotekoiselle. Mietin koko ajan sitä juodessani, että mitähän kaikkea tähänkin on tungettu (makeutusainetta, makeutusainetta ja makeutusainetta..). Lätyt olivatkin vielä aivan toinen juttu; maistoin palan toffeen ja banaanin makuista lättyä ja siihen se sitten jäikin. Eihän kukaan voi syödä niin makeaa lättyä (ja mie laitoin vielä extrapaljon maitoa..). Sekin maistui keinotekoiselle ja sadalle eri makeutusaineelle. Ei tullut minusta proteiinijauheiden ystävää, mikä lieneekin vain ihan hyvä - liika proteiinihan vain varastoituu kehoon ja monipuolisella ruokavaliolla saan kyllä ihan riittävästi proteiinia vaikka liikkuisin kuinka paljon.

Kävin viikolla myös rekrytointitapahtumassa, joka kesti peräti kaksi tuntia! Hain erääseen tavarataloon kassamyyjäksi ja tavallisen "työnantaja kysyy ja työnhakija vastaa" haastattelun sijaan pääsimmekin näyttämään taitojamme myymälän puolella. Alkuesittelyn jälkeen lähdimme siis myymälään pakkaamaan ihmisten ostoksia sekä järjestämään hyllyjä siistimpään kuntoon. Olin ihan innoissani siitä, että tuollaisessa haastattelussa pääsee oikeasti näyttämään, mihin kykenee ja millainen asiakaspalvelija olen - aika hankala sitä on haastattelijalle vakuuttaa kylmänhiki otsalla pelkässä kymmenen minuutin haastattelutilanteessa.

Myymälänäyttöjen jälkeen meistä valittiin vielä muutamia haastatteluun ja onnekseni pääsinkin haastateltavaksi. Keskustelu tuntui paljon rennommalta, kun oli saanut jutella jo hieman small talkia myymälän puolella ja tiesi hieman, millaisia haastattelijat ovat. Pitkän ja piinaavan iltapäivän jälkeen puhelimeni soi ja minulle ilmoitettiin, että minut otettaisiin mieluusti töihin. Niimpä sain määräaikaisen osa-aikaisen kassamyyjän paikan, jota olin niin kovasti toivonut! Olen vieläkin ihan täpinöissäni tästä ja odotan työn alkua innolla - ihan huippujuttu! :)

Olen myös tällä viikolla ehtinyt nähdä useampaakin ystävääni kahvittelun ja lenkkeilyn merkeissä, mikä on oikein luksusta, sillä joskus vaan tuntuu, että koulu- ja työjutut vie niin paljon aikaa, ettei kavereita ehdi nähdä niin paljon kuin haluaisi. Olen kuitenkin iloinen, että ympärilläni on ihania ystäviä, joiden kanssa saan viettää mukavia hetkiä aina, kun kalentereista löytyy yhteistä aikaa :)

Miulla on paljon postausaiheita valmiina, joten toivotaan, että ensi viikolla ehdin päivittelemään hieman useammin! :)

Mitä teidän viikkoonne kuuluu? :)