Aurinko, oma koti ja sisustaminen - voiko enää koukuttavampaa komboa olla!? Tuntuu, että katselen koko ajan ympärilleni miettien, millaisia kivoja pieniä juttuja voisimme kotiimme hankkia, että se näyttäisi yhä kotoisammalta ja meidännäköiseltämme. Samaan aikaan en voi lakata ihastelemasta jo saavutettua, sillä olen joka päivä niin onnellinen ja ylpeä kodistamme - se on kuin meille tehty ja tuntuu niin hyvältä olla kotona.
En ole vielä yksittäisiä Instagramin puolella vilahtaneita kuvia lukuun ottamatta julkaissut kuvia kodistamme. Muistan, miten ensimmäisen kotini kohdalla en halunnut julkaista koskaan kuvia sieltä, koska tuntui hassulta jakaa oma kotinsa muiden kanssa. Nyttemmin olen tullut siihen tulokseen, että muiden sisustuskuvista saa niin paljon inspiraatiota ja kivoja ideoita omaan kotiin, että miksen julkaisisi! Lisäksi kuvat eivät kuitenkaan sellaisenaan välitä tunnelmaa kodistamme, joten en koe menettäväni siinä "kodintuntua".
Olohuoneemme on yksi isoin suosikkimme kodissamme. Olemme sisustaneet sen melko neutraaleilla väreillä; harmaalla, valkoisella ja ripauksella mustaa. Arvelimme, että käyttämällä neutraaleja värejä, voimme tekstiileillä muokata värimaailmaa kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi. Löysinkin kaapista jo vihreät kukkakuvioiset tyynynpäälliset, jotka laitoin heti sohvatyynyihin. Olen katsellut kaupoissa myös, jos löytyisi kokonaan vihreät päälliset kukkakuvioisten kaveriksi, mutta vielä niitä oikeita ei ole tullut vastaan. Vihreä loisi kivaa kevään ja kesän tuntua!
Rakastan olohuoneessamme olevaa valkoista tiilikuvioista tehosteseinää, joka antaa olohuoneelle raikkaan ilmeen. Äitini keksi loistavan idean antaa siskoni entiset verhot meille testattavaksi, josko kaislakuvio sopisi yläkerran laattakuvioisen lattian kanssa tai olohuoneen tiiliseinän kaveriksi. Kun asetimme verhot olohuoneessa paikoilleen, tajusin heti, että ne sopivat sinne aivan loistavasti! Olimme Mikon kanssa molemmat onnellisia äitimme löydöksestä, sillä tuntuu olevan äärettömän hankala löytää kivannäköisiä kappaverhoja, jotka vieläpä mätsäisivät sisustukseen. Lisäksi laitoimme ohuen Ikeasta hankitun sivuverhon ulko-oven eteen luomaan tunnelmaa ja etenkin auringonpaisteella se on näyttänyt todella kauniilta.

Koska alakerrassa on mosaiikkiparkettilattia, tuntui maton etsintä haasteelliselta. Olin koko ajan ajatellut, että sen pitää olla yksivärinen, jotta se ei muodosta sirkusmaista vaikutelmaa lattian kanssa. No, me tarjoushaukat kävimme noin viidennensadannen kerran Sotkassa katselemassa niitä näitä ja olohuoneen matto osui silmiimme heti oviaukossa - miten emme olleet aiemmilla kerroilla huomanneet sitä?! Sotkasta luvattiin palautusmahdollisuus vuorokauden sisällä, mikäli matto ei sopisikaan meille ja tämän lupauksen turvin ostimme maton ja ei tarvinnut onneksi palauttamista miettiä. Matolle jäi alennusten jälkeen hintaa vain 69€ ja kyse on kuitenkin 160x240cm kokoisesta matosta, joten olimme hyvin mielissämme tästä löydöstä. Matto on ihanan pehmeä ja kerran meninkin vallan matolle katsomaan televisiota, kun se oli niin houkuttelevan pehmoinen.
Koska edellisessä kodissamme ei ollut erillistä olohuonetta, ei olohuoneessamme ollut oikeastaan muuta kuin sohva ja televisio. Uuden kodin myötä halusimme jonkinlaisen kauniin senkin olohuoneeseen, jonne voisimme säilöä esimerkiksi lautapelit ja valokuva-albumit. Mikko mieltyi aivan täysin Huvila-senkkiimme ja minulle sen hankkiminen sopi paremmin kuin hyvin - se näyttää todella kivalta olkkarin seinustalla ja sinne mahtuu mielettömästi tavaraa! Ja tarjouksestahan se tämäkin lipasto bongattiin - samoin kuin tv-taso ja puiset koritkin! Senkin yläpuolelle on tarkoitus ripustaa sydämenmuotoinen taulu, johon mahtuu useampia kuvia eli saan kaikki rakkaat ihmiset samaan tauluun, jahka taulu pääsee Joensuuhun saakka <3
Puiset korit ovat löytö Carslonilta, jossa niitä oli sopivasti vain kolme jäljellä! Pienimmän korin jätin suosiolla kauppaan, mutta suurin kori näytti heti lankakorilta ja keskikokoinen lehtikorilta. Tykkään siitä, miten luonnonmateriaalit yhdistyvät toisiinsa olkkarissa - puunvärinen lattia, lautakorit, tiiliseinä (no ei kovin luonnonmateriaali, mutta kuitenkin) sekä kaislaverhot. Haaveilemmekin jostain luontoaiheisesta taulusta olohuoneen seinään. Olen selannut monia nettikauppoja ja heidän julistevalikoimiaan ja ainakin valikoimat ovat aika suuret! Onneksi julisteet ei ole hinnalla pilattu, joten niitä voi vaihdella sitten, jos kyllästyy edelliseen - vielä kun osaisi valita sen ensimmäisen julisteen.

Tällä hetkellä sohvan vieressä lisätuoleina ovat ruokailuryhmämme kaksi ylimääräistä tuolia, sillä emme ole kokeneet vielä tarpeelliseksi hommata siihen mitään nojatuolia tai vastaavaa ja toisekseen ylimääräisille tuoleille ei ole oikein hyviä sijoituspaikkoja kodissamme. Joku miettii varmasti, miksi ostimme kuuden hengen pöydän, jos emme käytä sitä kokonaisena, mutta voitteko uskoa; oli halvempi ostaa samanlainen kuuden istuttava pöytä kuin neljän istuttava, koska tarjoushinnoittelussa oli mennyt jotakin pieleen. No, onhan se kiva, jos tulee vieraita, niin kaikki mahtuvat saman pöydän ympärille.
Sisustusjutut veivät näköjään mennessään ja tekstiä tuli odottamattoman paljon, mutta hienoa, mikäli pääsit tänne saakka! Mitä tykkäätte olohuoneesta? :) Mitkä on teidän lempparijuttuja omissa olohuoneissanne ja mikä tekee teidän kodista kodin?







