Konmari on vallannut asuntomme sen jälkeen, kun kotiutin kyseisen kirjan kaupasta. Ahmin siivouksen elämänmullistavan taian vain parilta istumalta ja kirjan lukemisen jälkeen olin täynnä siivousenergiaa. En ehkä ollut täysin Marie Kondon kohdejoukkoa, sillä osaan kyllä pitää kotini päällisin puolin järjestyksessä, mutta aika ajoin ahdistun siitä, miten paljon meillä on tavaraa vain 39 neliön asunnossamme. Aiemmin olen kuvitellut sen johtuvan vähäisistä säilytystiloista, mutta siivouspäivien jälkeen olen huomannut, että meille on jäänyt kaappeihin ihan tyhjääkin tilaa.
Ajattelen monia asioita aina kovin monimutkaisesti enkä tee poikkeusta myöskään tavaroiden ja vaatteiden kohdalla; olen saanut tämän koriste-esineen lahjaksi kaveriltani; mitä, jos hän huomaa, ettei sitä ole esillä, kun tulee joskus käymään? Tämän neuleen sain siskoltani, se on ihan nukkainen ja viisi vuotta vanha, mutta enhän voi heittää sitä pois, koska se on lahja. Mitäs jos tarvitsen näitä kaikkia kodinkoneiden käyttöohjeita joskus?
Totuus on, etten ole koskaan kaivanut yhtäkään käyttöohjetta esiin sen jälkeen, kun olen laittanut sen käyttöohjeille omistamaani laatikkoon. Todennäköisesti kaverini ei edes muista antaneensa minulle jotain koriste-esinettä ja emmehän muutenkaan pidä kaikkia esineitä näytillä yhtä aikaa. Siskoni taas on sitä mieltä, että mitään ei tarvitse säästää vain siksi, että on saanut sen joltakulta. Silti jaksan aina miettiä näitä asioita. Konmarin luettuani kuitenkin voimaannuin sen verran, että aloin käydä kaappeja ja laatikoita läpi ajatuksella "tuottaako tämä tavara minulle iloa".
Kaikki tavarat eivät voi tietenkään tuottaa iloa ja silti ne pitää säästää; neljäkymmentä nelisivuista lappua graduaineistoa ei varsinaisesti tee minua onnelliseksi, mutta ne on pakko säästää kuten esimerkiksi vakuutusasiakirjatkin. Sen sijaan en ymmärrä, miksi olen säästänyt vuoden 2013 palkkalaskelmia ja verotuspäätöksiä, ison kasan johtoja, joihin kuuluvia laitteita ei ole enää olemassakaan sekä CD-levyjä, joita en ole kuunnellut alakoulun jälkeen. Niimpä ostimme rullan jätesäkkejä ja aloimme yksissä tuumin siivota kotia. Ja aika monta kauppakassillista turhaa roinaa on kannettu roskikseen, vaatekeräykseen ja kierrätykseen.
Otin järjen käteen tuotteiden karsimisessa ja heitin pois kaiken sellaisen, minkä olemassaoloa en edes muistanut ja joilla ei ollut minulle mitään käyttö- tai tunnearvoa. Esimerkiksi lehtien välistä keräillyt rasvanäytteet saivat kyytiä (tiesittekö, että osa niistä säilyy käyttökelpoisena vain kaksi viikkoa!), vuosia sitten avatut kynsilakat ja meikkiputelit hävisivät ja löysimpä jopa rikkinäisiä villasukkia, tavallisia sukkia, sukkahousuja, paitoja ja housuja, jotka olin päättänyt pitää ilmeisesti huonompina vaatteina, jos tarvii vaikka joskus remppailla jotain. Mielenkiintoista vain, että olenko ajatellut remppailla sukkahousuissa..?
Miltä sitten tuntui heittää tavaraa pois? Helpottavalta, todella helpottavalta. Ajattelin ensin, että raaskinko luopua kuitenkaan tavaroista ja tulenko kaipaamaan niitä. Tällä hetkellä en edes muista, mitä kaikkea turhaa olen heittänyt pois, ja hyvä niin. Nyt pystytään avaamaan kaappien ovet ja jopa kertasilmäyksellä katsomaan, mitä kaikkea siellä on. Aiemmin makuuhuoneen kaapin ovet eivät menneet edes kiinni, kun tavaraa tursusi joka paikasta eikä sieltä mitenkään voinut saada haluamaansa tiputtamatta kaikkea muuta. Ja sittenhän oli ihan sama heittää tavarat takaisin kaappiin, kun ei niillä kumminkaan ollut mitään omaa paikkaa.
Loppujen lopuksi en ole kuitenkaan heittänyt älyttömiä määriä tavaraa pois (ja kun sanon pois, tarkoitan nyt kaikkia vaatekeräyksiä, kirppiksiä, kierrätysastioita ja sekajätepönttöjä, en suinkaan ole heittänyt kaikkea roskakoriin), mutta sen verran olen onnistunut vähentämään, että kaapit on ollut helppo järjestää siisteiksi ja niiden sisällön käyttäminen on helpottunut merkittävästi. Tavarat myös löytävät helpommin omalle paikalleen, kun niillä selkeästi on oma paikka. Jotenkin on myös paljon mukavampi olla, kun tuntuu hieman väljemmältä kaikkialla. Samaan aikaan olen myös onnistunut säästämään niitä esineitä ja vaatteita, jotka tekevät minut oikeasti onnelliseksi ja joita mielelläni katselen kodissamme sekä ylläni. Helpottavaa, rentouttavaa ja iloa tuottavaa, voiko siivoaminen paljon muuta olla?
Tiedän tälläkin hetkellä, että vielä löytyy siivottavaa ja turhaa tavaraa, jota olen säästänyt vain ajattelemattomuuttani, mutta hyvällä mallilla kuitenkin ollaan. Kaikki kaapit ja laatikot on nyt käyty ensimmäisen kerran läpi, mutta joidenkin kaappien kohdalla olen ollut vielä ihan unessa karsimisen suhteen, joten niihin palaan vielä tulevina lomapäivinä. Siivoaminen on oikeastaan todella rentouttavaa ja hyvää ajanvietettä, kunhan sitä ei tarvitse tehdä työpäivän päälle! Ja kuten Mikko juuri ovesta sisään tullessaan osuvasti totesi "hyvä tästä vielä tulee"!
Löytyykö muita, joihin siivous- ja sisustuskärpänen on iskenyt? Kiinnostaisiko teitä kuulla enemmänkin siitä, miten ikuinen hamstraaja onnistuu vähentämään tavaraa ja luopumaan ylimääräisestä?
