SOCIAL MEDIA

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Itse suunniteltu - itselle täydellinen kalenteri

Postaus toteutettu yhteistyössä Personal Plannerin kanssa.

Yksi alkuvuoden parhaista jutuista on ehdottomasti kalenterin etsintä! Vanha kalenteri alkaa olla täynnä merkintöjä ja muistoja kuluneesta vuodesta ja on aika suunnata katse kohti tulevaa vuotta ja uusia kokemuksia. Viime vuonna sain testiin Personal plannerin kalenterin, jonka saa suunnitella aivan omannäköisekseen. Pidin kalenterista todella paljon ja olinkin innoissani, kun sain Personal plannerilta uuden kalenterin vuodelle 2019.

Ensiksi valitsin kalenteriin kannen, jonka sai valita valmiista kuvista tai omista kuvista. Päädyin tällä kertaa omaan kuvaan, johon liittyy monia kauniita muistoja. Näin kalenteri onkin aina mukava kaivaa esiin, kun se tuo samalla hymyn huulille. Lisäksi sisäsivuille valittiin viikkonäkymä, värimaailma ja halutut lisäruudukot.

IMG_9371

Ihana uudistus oli mielestäni aforismit jokaiselle viikolle! Positiiviset mietelauseet ja tsemppaukset tuovat kivan lisän arkeen ja uutta viikkoa aloitellessa on mukava katsoa, mikä onkaan tämän viikon aforismi. Mietelauseiden lisäksi viikkonäkymään pystyi valitsemaan esimerkiksi viikon to do -listan, viikon treenit tai tyhjiä viivoja muistiinpanoja varten.

Viime vuoden tapaan merkitsin tärkeimpien ihmisten syntymäpäivät kalenteriin, jotka oli helposti saatavilla, koska olin ensimmäisellä tilauskerralla rekisteröitynyt palveluun. Nyt ei tarvinnut kuin valita, kenen synttärit kalenteriin merkataan. Samoin otin jokaisen kuukauden alkuun kuukausinäkymän, mikä osoittautui kivaksi käytössä; yhdellä silmäyksellä näkee koko kuun suurimmat tapahtumat. Citymarket-aikoinani merkitsin myös työvuorot ja vapaapäivät tähän kuukausinäkymään, jolloin oli helppo tarkistaa, olisiko jokin tietty päivä vapaana ilman, että piti selata koko kalenteri läpi.

IMG_9375 IMG_9376

Mahtava lisä kalenteriin on mielestäni tilauksen mukana tulevat tarrat, joilla kalenteria pystyy piristämään! Olen haaveillut bullet journalin tekemisestä monesti, mutta aikani ei taida riittää niin hienon kalenteripäiväkirjan ylläpitämiseen. Personal plannerin mukana tulee kivoja tarroja, joilla kalenterin ilmettä pystyy piristämään. Lisäksi mukaan voi tilata esimerkiksi tusseja kalenterin koristelua varten. Tämä menee jo niin lähelle bullet journalin tekemistä, että on minulle täydellinen välimaaston vaihtoehto!

Itse olen tykästynyt A5-kokoiseen kalenteriin, koska se on helppo kuljettaa mukana ja siihen mahtuu kaikki tarvittava tieto. Kalenterin voi tilata toki myös suuremmassa tai pienemmässä koossa omien tarpeiden mukaisesti. Lisäksi viikkonäkymään saa vaikuttaa itse ja kellonaikojen ja viivojen tilalle voi valita esimerkiksi pisteitä, jotka mahdollistavat bullet journal -käytön entistä paremmin!

IMG_9373 IMG_9379

Suosittelen lämmöllä tutustumaan Personal plannerin kalenterivalikoimaan, sillä kokeiltuani tätä kalenteria, en käytä enää muita. Toki työ- ja treenijutuille on omat vihkonsa ja kalenterinsa, mutta tämä kalenteri on sellainen, mikä kulkee aina mukana ja josta viime kädessä tarkistan tärkeät asiat. Kun kalenterin saa suunnitella omiin tarpeisiin sopivaksi alusta loppuun, ei voi tulla kuin juuri itselle sopiva, persoonallinen kalenteri!

Oletteko tutustuneet Personal plannerin kalenteriin? Mikä on must have -juttu sinun kalenterissasi?

6 kommenttia :

  1. En ole vielä ehtinyt. Itse joudun käymään pohdintaa hankinko paperisen kalenterin vai käytänkö kännykästä löytyvää kalenteria, tämä pitää muistaa jos päädyn paperiseen :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on Personal Planner nyt kolmatta vuotta ja oon kyllä tykännyt. Aikaisemmin tilasin jenkeistä Erin Condren plannerin, mutta tämä tulee huomattavasti edullisemmaksi ja on tosi samantapainen :).

    VastaaPoista
  3. Minä aloitin tänä vuonna Bullet Journalin tekemisen. Tai oikeastaan kaksi. Personal Plannerin nimen olen kuullut, mutta en ole tiennyt millainen se on. Kuulostaa kätevältä! Ensi vuonna tätä voisi harkita, kun näkee miten tämä bujo vuosi menee ja minkälaisia ominaisuuksia tarvitsen kalenteriin.

    VastaaPoista
  4. Vitsi kun en muistanut tuota personal planneria loppuvuodesta, kun olin hankkimassa uutta kalenteria! Noh, ehkä täytyy laittaa muistiin tulevalle vuodelle :D Idea tuossa on kyllä ihana, kun saa tehdä juuri oman näköisensä kalenterin <3

    VastaaPoista
  5. näyttää ja kuulostaa kyllä tosi kivalta tuo kalenteri :) hauska että siinä tulee tarrojakin mukana!

    VastaaPoista
  6. Tämä on kiva kalenteri, joka löytyy minultakin. Sain sen viime viikolla ja se yllätti minut positiivisesti.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)