Minne katosivat käytöstavat?

Kun pendolino vaihtuu intercityyn, matkustajat sopeutuvat - paitsi se yksi, jolla kaikki on huonosti. Yöllä riehuneen ukkosmyrkyn seurauksena Helsingistä Joensuuhun liikennöivä pendolino oli jämähtänyt Parikkalaan ja matkustajia odotti intercity - josta puuttui yksi vaunu ja jonka penkkien numerointi oli erilainen kuin pendolinossa.

Päätin istahtaa sillä hetkellä vapaalta näyttävälle paikalle, olinhan sentään oikeassa vaunussa, toisilta puuttui paikan lisäksi koko vaunu. Ihmiset kyselivät toisiltaan, minne voisi istua ja kaikille löytyi paikka hyvässä hengessä - kaikki ymmärsivät, että tärkeintä oli löytää jokaiselle joku istuin.

Kiteeltä kyytiin hyppäsi reilusti keski-iän ylittänyt "herrasmies" ja ilmeisesti hänen tyttärensä. Satuin tietenkin istumaan heidän paikallaan ja aloin kasata kamppeitani siirtyäkseni muualle. Tosin olo oli kuin rikollisella, sillä mies kailotti kovaan ääneen matkustavansa Helsinkiin saakka ja aikovansa todellakin istua omalla paikallaan - ihan kuin olisin sen häneltä ollut eväämässä. Tytärkin jo rauhoitteli, että mies lopettaisi äksyilyn. Koitin sitten selittää herralle, miksi junasta puuttu yksi vaunu ja miksi kaikki ihmiset istuivat missä sattuu. Miestä selitykseni ei kiinnostanut, sillä "kyllä tämä on justiinsa se sama juna, johon olen ostanut lipun".

 

Siirryin pari penkkiriviä eteenpäin tiedustellen, olisiko siihen sopivaa istahtaa. Vastapäätä istuva mies totesi, että siihen vain, eihän kukaan täällä istu omalla paikallaan - kiitos tästä myötätunnonosoituksesta hänelle. Kohta minulle aiemmin tiuskinut herra alkoi mutista myös edessään istuvalle nuorelle naiselle ja tämän lapsille - herra itse kun oli iskenyt pyrstönsä sittenkin väärään tuoliin, sillä se olikin jonkun toisen paikka.

Herra tiedusteli, miksei nainen istu omalla paikallaan. Nainen vastasi, että istuminen pöytäpaikalla pienten lasten kanssa on hieman haastavaa, mutta hän voi siirtyä paikalleen, jotta kyselijä pääsee hänen istuimelleen. Mies jatkoi ärjymistään ja nainen avasi rohkeana suunsa. Hän sanoi ääneen meidän kaikkien ajatukset; "Tuollainen toiminta on vähän kurjaa, koska kaikille ei vain ole paikkaa tässä junassa. Sopu sijaa antaa ja siirryn kyllä paikaltasi, hetki vain". Nyökkäsin naiselle hymyssä suin, koska juuri tuon minäkin olisin halunnut sanoa tuolle kiukuttelijalle, mutta kantti ei kestänyt.

Sain pitää paikkani, kunnes Imatralta kyytiin nousi nuori mies. Hän ystävällisesti sanoi, että taidan istua hänen paikallaan ja pomppasin sivuun vaihtaakseni paikkaa. Mies kuitenkin sanoi, että mikäli haluan istua hänen paikallaan, hän voi mennä ikkunan viereen, kunnes tuolin oikea matkustaja saapuu. Miten helposti ja mukavassa hengessä paikan vaihtaminen sujuikaan.

Mitä tästä opimme; suomalaiselle säännöt ovat ensisijaisen tärkeitä. Suomalainen on valmis joustamaan, jotta kaikilla olisi mukavaa - joukosta täytyy silti löytyä se yksi vastarannankiiski, jonka mielestä kaikki on lähtökohtaisesti kurjaa.

Oletteko törmänneet samanlaisiin herrasmiehiin tai muihin kanssamatkustajiin?

Ainahan se on mielessä - loma!

Lomalomalomaloma - en varmaan ikinä kyllästy siihen ihanaan tunteeseen, minkä tuo sana aiheuttaa! Omaan kesälomaan on vielä kuukauden päivät, mutta ollaan ehditty jo suunnitella pientä kivaa tekemistä vapaapäiville. Miusta lomalla on tärkeää tehdä edes jotain erilaista kuin yleensä, koska muutenhan sitä tulee oltua kotona ja aherrettua niitä rästiin jääneitä hommia. Sen erikoisen ei tarvitse välttämättä maksaa mitään, oleellista on kuitenkin siirtyä kotoa jonnekin muualle hetkeksi lomailemaan.

Kaivelin arkistojen kätköistä vanhoja lomakuvia ja täytyy sanoa, että reissufiilis nousi kyllä aika korkealle ihaillessa kuvia niin Espanjan auringon alta kuin Suomen länsirannikoltakin. Samalla päädyin miettimään, että lomailussa tärkeintä on...

...yhdessäolo rakkaiden ihmisten kanssa

... kiireen ja stressin unohtaminen

... maisemanvaihdos, vaikka se ei olisi vain naapurikaupunkiin

...valokuvausmahdollisuudet paikoissa, jonne ei tule muuten lähdettyä

...auringosta nauttiminen (osoittautuu Suomessa välillä haastavaksi)

...aurinkorasvan tuoksu

...hitaat aamut, jolloin ei tarvitse nousta sängystä, kun kello soi, vaan voi loikoilla vaikka puoleen päivään

...hotellilomalla jonkun muun valmiiksi tekemä aamiainen

...syöminen kertakäyttöastioista

...uiminen, saunominen ja grillaaminen

...karavaanarimatkailu (ehkä mekin isona ostetaan oma vaunu!)

...risteily kauniissa kesäsäässä

...mökkeily ja luonnon keskellä syöminen

...herkuttelu

...uusiin paikkoihin tutustuminen ja extemporeretket kuten kaupunkijunalla ajeleminen

...ravintolassa syöminen

...rentoutuminen

...tieto siitä, että ei ole pakko tehdä mitään, mutta voi tehdä mitä vain

...tunne, että on lomalla!

Mikä teidän mielestänne lomassa on parasta? :)

Miksi kannattaa lopettaa blogi

Viimeisen parin viikon aikana lukulistalleni on pompannut useampikin ilmoitus siitä, että bloggaaja haluaa lopettaa blogiuransa, koska se ei tunnu enää omalta jutulta, ja bloggaaminen aiheuttaa enemmän stressiä kuin mielihyvää. Tämä sai minut miettimään omaa suhdettani bloggaamiseen ja sitä, elänkö minäkin elämääni linssin läpi näiden bloginsa lopettavien ihmisten tavoin.

Olen kirjoittanut bloggaamisesta aiemminkin, mutta kerrataan vähän. Perustin blogin vuonna 2013, koska halusin löytää väylän, jonka kautta pystyisin jakamaan kuulumisiani Suomen toiselta puolelta vanhoille kavereilleni Ylöjärvelle. Samalla halusin löytää kanavan, jonka avulla pystyisin jakamaan ottamiani valokuvia ilman, että niiden jakaminen vaikuttaisi spämmäämiseltä. Lisäksi olen aina tykännyt kirjottaa, joten blogin perustaminen tuntui kaikista parhaimmalta vaihtoehdolta - enkä kyllä ole sitä koskaan katunut.

Pikku hiljaa halusin löytää blogilleni jonkin syvemmän tarkoituksen kuin vain päivän asujen esittelyn ja kuulumishöpinät, sillä halusin blogilleni lukijoita myös muualta kuin tuttavapiiristäni. En myöskään itse jaksa seurata blogeja, joissa kerta toisensa jälkeen kerrotaan vain siitä, kuinka on käyty ulkona syömässä kavereiden kanssa ja mitä kaikkea on puuhattu koirien kanssa - näitä asioitahan puhutaan kavereiden kanssa, ei tuntemattomien.

Keskustelin blogini suunnasta siskoni kanssa ja hän ehdotti, että painottaisin blogiani ruuan ja liikunnan puoleen. Pidin ajatusta ensin hieman hassuna, sillä enhän minä ole mikään fitnessbeibe, joka voi jakaa treenivinkkejä tai neuvoa, mistä löytää parhaimmat palautusjuomat. Keskustelun edetessä totesimme, että hyvinvointi voisi olla hyvä suuntaus blogilleni, koska silloin pystyisin painottamaan myös niitä itselleni tärkeitä juttuja, jotka unohdetaan helposti tässä ulkonäkökeskeisessä maailmassa; sisäistä hyvinvointia, elämäniloa, positiivisuutta, liikunnan hyötyjä, hyvän ruuan merkitystä ja itsensä rakastamista.

Postaukset alkoivat toinen toisensa jälkeen painottua hyvinvointiin ja samalla uskaltauduin jakamaan myös henkilökohtaisempia mielipiteitä käsillä olevista aiheista. Jaoin mielipiteitä muun muassa makeanhimosta, nirsoudesta, parisuhdemietteistä ja ylpeydestä omia saavutuksia kohtaan. Huomasin, että rehellisellä ja avoimella asenteella saa myös kanssabloggaajat miettimään näitä aiheita ja jakamaan mielipiteitään. Olen saanut käydä monta kivaa keskustelua postausten pohjalta ja ilokseni olen saanut myös huomata, että toisten blogeista on löytynyt saman tyylisiä postauksia, joihin olen voinut ottaa kantaa.

Bloggaajan on lähes välttämätöntä omistaa kamera, sillä en tiedä montaakaan blogia, joka selviää ilman kuvia. Kuvat kuitenkin houkuttelevat ihmisiä lukemaan myös tekstiä. Moni ajattelee, että bloggaaja kantaa kameraa mukana kaikkialla ja kaikesta täytyy saada kuva - mielletään, että bloggaamista pitää ajatella koko ajan. Ei meilläkään ole harvinaista, että kiellän syömästä ruoka-annosta ennen kuin saan otettua siitä kuvan blogia varten, mutta on myös niitä hetkiä, jolloin jätän koko kameran kaappiin, sillä en halua, että koko elämäni ikuistuu blogiin. Haluan, että jotkut asiat ovat ihan vain minun ja kanssaeläjien keskuudessa - että voimme nauttia hetkistä yhdessä.

Totta kai bloggaaminen on usein mielessä, sillä onhan se minun rakas harrastukseni. Samalla tavalla minua harmittaa, etten ehdi päivittämään blogia kuin jotakuta toista saattaa harmittaa, ettei ehtinyt kuntosalille. En kuitenkaan halua ottaa bloggaamisesta stressiä, sillä muutenhan se muuttuisi työksi (ja siksi toisekseen hyvinvointiin painottuvan lifestyleblogin ei parane jaella stressaamisvinkkejä ;)) ja into postailusta katoaisi. Haluan panostaa postauksiin kunnolla enkä julkaista uutta vain siksi, että kolme päivää on jo kulunut edellisestä - laatu ennen määrää. Tästä syystä ymmärränkin, että joku saattaa stressaantua liikaakin bloggaamiseen ja päätyä lopettamaan postailun - ja se on oikea ratkaisu silloin, kun bloggaaminen haittaa hyvinvointia.

Sitten vielä se kuuma peruna eli lukijat. Moni sanoo, ettei kirjoita blogia lukijoidensa vaan itsensä vuoksi. Tämä on järkevä ajatus ja kuulostaakin hyvin jalolta. Toimittajataustani ansiosta kuitenkin tiedän, että teksteillä ei ole tässä maailmassa kauheasti merkitystä, jos niitä ei lue kukaan. En halua olla mikään populistibloggaaja, joka postaa juuri niistä asioista, joista ihmiset haluavat lukea. Haluan kirjoittaa minulle tärkeistä asioista ja toivon, että löydän blogilleni samanhenkisiä lukijoita kuin olen itse - laatu tässäkin ennen määrää. Blogiini on eksynyt moniakin bloggaajia, jotka ovat jääneet seuraamaan kirjoituksiani ja tätä kautta olen löytänyt myös itselleni uutta luettavaa samanhenkisiltä ihmisiltä.

Jos vielä mietitään lukijoiden kannalta blogiani, voin arvailla, että esimerkiksi muotiblogi tai matkustusblogi saattaisi kerätä enemmän lukijoita, sillä kaikkihan ovat kiinnostuneita muodista ja matkailusta. Itse en kuitenkaan ole erityisen kiinnostunut uusimmista vaatetrendeistä, joten en halua tällaisiin teemoihin keskittyä. Olen kiinnostunut joka päivä läsnäolevasta hyvinvoinnista ja elämänilosta, joten postausten paino on myös näissä teemoissa - ja tiedättekö, hyvinvointiin kuuluu myös uudet kengät silloin tällöin ja lomamatka jonnekin kivaan kohteeseen ;)

Millaisia ajatuksia bloggaaminen herättää teissä? Elättekö elämää välillä linssin läpi vai muistatteko nauttia jokaisesta hetkestä? :)