SOCIAL MEDIA

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Kesäkunto kiikarissa vai jo työn alla?

Kaupallinen yhteistyö Laadukas elämä by Mia kanssa.

Maaliskuu alkaa olla puolessavälissä ja yksi jos toinenkin alkaa suunnata katseet kesään ja siihen kuuluisaan rantakuntoon. Mitä rantakunto sitten kenellekin tarkoittaa, on yksilöllistä, mutta yleensä se mielletään pieneksi kilojen karisteluksi, kuntoiluksi ja kevyemmin syömiseksi. Oli tavoitteena rantakunto tai ei, aina voi kiinnittää hieman enemmän huomiota siihen, mitä syö ja miten liikkuu.

Sairastellessani kolme flunssaa alkuvuoden aikana, aloin jo oikein kaivata liikunnan pariin. Tuntui, että olisi niin kiva päästä salille tai uuteen lähiympäristöön lenkille, mutta vuotava nenä ja kutiava kurkku eivät antaneet siihen mahdollisuutta. Ja koska en päässyt liikkumaan, ei huvittanut kiinnittää kauheasti huomiota myöskään siihen, mitä lautaselta löytyi. Mikäli kuitenkin kesällä haluan näyttää edes hitusen pikkuruisemmalta, on lapamatoilu ja mässyttely jätettävä nyt vähemmälle.


Viime viikolla vietin talvilomaa ja oli ihanaa, kun pääsin salille jopa neljä kertaa! Mukavinta oli, että kahdella kerralla pääsin treenaamaan ystäväni kanssa, jolloin treeni sujuu niin paljon mukavammin, kun on toinen tsemppaamassa ja huiliaikoina höpöttelemässä. Lomalla tuli syötyä ulkona parikin kertaa ja välipalan tilalle eksyi välillä niitä ei niin hyviä vaihtoehtoja, mutta olin niin ylpeä, että sain liikunnasta kiinni.

Tein lomalla myös vakaan päätöksen keskittää herkuttelut yhteen päivään viikossa ja muina pyrkiä syömään fiksusti ja siten, että kesäkunnon saavuttaminen olisi mahdollista. Onnekseni myös Laadukas elämä -valmennuksen koutsi Mia otti minuun yhteyttä yhteistyön merkissä ja olin enemmän kuin mielissäni hänen tarjoamastaan mahdollisuudesta pohtia hieman syvällisemminkin omia tavotteita, haaveita ja nykykäytäntöjä terveyden parissa.


Verkkovalmennus onkin tähän mennessä ollut oikein piristävää vaihtelua niihin valmennuksiin, joihin olen aiemmin tutustunut. Kuten blogiani pidempään seuranneet tietävät, olen ollut useammassa FitFarmin valmennuksessa mukana ja olen näin jälkikäteen ajateltuna elänyt kyllä melkoisessa kuplassa sen suhteen, mitä sain syödä ja mitä en. Se aiheuttikin päänvaivaa myöhemmin, kun päähäni oli iskostunut vain lista sallittuja ja kiellettyjä ruokia. Tästä syystä olin kovin mielissäni, kun Mian valmennus lupasi pieniä ja hitaita muutoksia elämään eikä tavoitteena olekaan tiputtaa viittä kiloa neljässä viikossa. Laadukas elämä -valmennuksen on tarkoitus keskittyä juuri sinun henkilökohtaisiin tarpeisiisi kuten esimerkiksi ruokailuun, laadukkaaseen uneen, liikuntaan tai yleiseen energisyyden lisäämiseen.

Kaikki alkoi alkukartoituksella, jossa vastasin erilaisiin kysymyksiin liittyen tavoitteisiini, terveyteeni, ruokailuihin, uneen ja liikuntaan. Tämän täytettyäni Mia antoi minulle henkilökohtaisen palautteen sähköpostilla pohdinnoistani ja päätimme yhdessä lähteä kitkemään tuota "sallittu-kielletty" ajattelua päästäni. Alkukartoitusten jälkeen olen saanut kaksi pohdintatehtävää, jotka herättelevät miettimään, mitä oikeastaan tavoittelen tuolla ruokavalion pohtimisella ja millaisia pieniä muutoksia voin tehdä päästäkseni lähemmäs tavoitettani. Ehdottomasti parasta on, että Mia antaa henkilökohtaisen palautteen kaikista pohdinnoistani! Se tsemppaa hirmuisesti ja häneltä saa hyviä oivalluksia.


Mentaalipuolen korostaminen on ihan uusi juttu itselleni valmennuksissa ja täytyy sanoa, että aika huikea juttuhan se on! Valmennuksen tarkoituksena ei siis ole laihduttaa minua, vaan saada minut ajattelemaan asioita hieman eri tavalla; että herkuttelusta ei tarvitse murehtia, mutta aina ei tarvitse myöskään napostella jotain hyvää. Lisäksi se, että ruuasta stressaamattomuus tuo energiaa elämään, on huippu juttu, joten näen, että tavoitteeni valmennuksen suhteen tukeekin siten kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Oletteko tutustuneet Laadukas elämä -valmennuksiin? Mikä olisi sinun kehittämisen kohteesi, jota voisit lähteä työstämään esimerkiksi mentaalipuolen valmennuksen avulla? :)

16 kommenttia :

  1. Mulla on kehitettävää paljonkin. Mutta ne liittyy hiukan eri asioihin, mutta niiden korjaaminen auttaa sitten myös siihen miten liikkuu. Itse sairastanut nyt pitkään ja vihdoin ollaan alettu päästä jyvälle mistä kaikki johtuu ja toivottavasti pian alkaa myös hoito purra :) Uskon, että pyöräilykin tulee helpottumaan tämän myötä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihanaa, että vaivaan on löytynyt jokin selitys! Kun vaiva löytyy ja siihen saa oikeanlaista hoitoa, olo alkaa aina helpottua :) Tsemppiä tulevaan!

      Poista
  2. Mielenkiintoista olisi tuollaista joskus testata :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa mielenkiintoiselta! :) Ja kyllä tätä kuntoa pyritään pitämään yllä ympäri vuoden. Muutama kilo on ylimääräistä. :) Miullakin herkkupäivä olisi kerran viikossa ja silloinkin kohtuudella. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvässä kunnossa ympäri vuoden kuulostaa aivan loistavalta! Sellaista se saisi ollakin, niin pysyisi terveenä ja hyvinvoivana :)

      Poista
  4. Kuulostaapa hyvältä valmennukselta! :) Mentaalipuolesta huolehtiminen valmennuksen aikana on miun mielestä ihan yhtä tärkeää, ja usein se jopa unohtuu kokonaan. Ihan huippua, jos pääset tuon valmennuksen avulla edes hieman eroon siitä "sallittu-kielletty" listasta eri ruokien suhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmennus oli kyllä todella tehokas ja tuntuu, että paljon ajatustyötä sain tehtyä sen aikana! Kirjoittelenkin fiiliksiä valmennuksesta lähiaikoina :)

      Poista
  5. Olen tosi iloinen, että olet tyytyväinen valmennukseen, se on minulle kaikista tärkeintä :) Sinun kanssa on ollut tosi mukava tehdä yhteistyötä, haluat panostaa omaan hyvinvointiisi ja se on ihana huomata! Kiitos Emma!

    VastaaPoista
  6. Nuo valmennukset on mulle täysin vieraita, olisi kyllä ihan mielenkiintoista joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joskus innostut, niin testaa ihmeessä ainakin tuota Laadukas elämä -valmennusta :)

      Poista
  7. Olen joskus ollut valmennuksessa ja oli kyllä toimivaa. Kiloja lähti silloin parissa kuukaudessa -8kg :)

    VastaaPoista
  8. Salilla olen yrittänyt hiipiä kohti suurempia painoja ja ukkelin kanssa on sopivasti pysytelty erossa herkuista. Ei totaalikiletäytymistä, mutta karkit, jätskit, keksit, sipsit yritetty pitää poissa. Olen jo huomannut, että sitten kun niitä syö, alkaa tökkiä tosi nopeaan. Sinänsä hyvä, vaikka onhan se outo fiilis: "Mitä, karkit onkin ällöjä...?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on kyllä jännittävä fiilis, kun karkit ei yhtäkkiä maistukaan millekään! Ite olen pysytellyt nyt siinä yhdessä herkkupäivässä viikossa ja se vaikuttaa kivan toimivalta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)