SOCIAL MEDIA

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

150 treenin haaste: miten meni maaliskuu

Olen jo monen vuoden ajan luvannut uudeksi vuodeksi jotakin ja tänä vuonna se oli kerryttää 150 liikuntakertaa vuoden aikana. Arvelin tämän lupauksen siivittämänä liikunnasta tulevan arkinen tapa, joka lisää hyvinvointia. Vaikka puhunkin 150 treenin haasteeta, voi perinteisen salitreenin lisäksi harjoitus olla mitä vain liikuntaa; vesijuoksua, lenkkeilyä, tanssia, mitä vain!

Tammi-helmikuussa treenisaldo jäi melko vähäiseksi, koska sairastin kolme flunssaa kahden kuukauden aikana! Kun flunssat vihdoin sitten oli selätetty, innostus liikunnan pariin olikin kova ja kävin maaliskuun ensimmäisen kahden viikon aikana liikkumassa todella ahkerasti. Oli myös kiva käydä liikkumassa ystävien ja miehen kanssa - miusta yhdessä treenaaminen ja lenkkeily on huomattavasti kivempaa kuin yksin puurtaminen!

Maaliskuun treenikerrat jakautuivat näin:
6x kuntosali
4x lenkki
4x tanssi
1x ilmajooga

Yhteensä 15 liikuntasuoritusta, joka on kolme enemmän kuin kuukauden tavoite! Nyt treenejä on siis kertynyt 29 tammikuusta maaliskuun loppuun eli olen kahdeksan treenin päässä tavoiteaikataulusta. Ei hullummin huomioiden alkuvuoden sairastelut!

Olen myös iloinen, että arkiliikunta on hieman lisääntynyt, sillä olen käynyt jo muutamaan otteeseen kävellen kaupassa ostamassa pikkuostoksia! Viikon ruokaostoksia en sen sijaan halua raahata kävellen kotiin, vaan haetaan ne mieluummin autolla töistä tullessa. Pieniä juttuja, mutta mikä sen parempaa kuin liikkua huomaamatta.

Lisäksi oman pihan kevätkuntoon saattaminen teetti tänään hartiavoimin töitä, sillä lapioimme jättilumikinoksen takapihalta aidan yli isompaan lumikasaan. Ihanaa, kun hiljalleen lumen alta alkaa paljastua takapiha ja pääsemme suunnittelemaan, miten piha laitetaan kesäkuntoon. Tänä kesänä aion ehdottomasti hankkia erilaisia kesäkukkia ruukkuihin, kun lasitettu parveke ei enää rajoita kukkavalintoja. Haaveissa siintävät myös kaasugrilli ja terassikalusteet, joiden ääressä voisi nauttia päivällisen jos toisenkin! Pihan kanssa puuhastelua siis riittää ja uskon, että kyykkiminen rikkaruohojen ja pihan siivouksen merkeissä on oivaa hyötyliikuntaa.

Mitä sitten tulee muihin antamiini uudenvuodenlupauksiin, olen tänä vuonna onnistunut aika hyvin! Kierrätämme edelleen roskat ja yllättäen kierrättäminenkin on lisännyt sitä arkiaktiivisuutta, koska osa keräysastioista on läheisen kaupan pihalla, jonne todellakin on mentävä kävellen; en kierrättäisi, jos roskat pitäisi kuskata autolla keräyspisteesen. Lisäksi lupasin opetella rentoutumaan, joka on toiminut hyvin. Ollaan hyvillä mielin vietetty laiskispäiviä, jolloin olen vain syönyt, koonnut palapeliä, katsonut televisiota ja neulonut villasukkia - aivan parasta ja rentoutuminen oikeasti lataa akkuja!


Mikä on sinun lempiliikuntaasi? Mikä on laji, jota ehdottomasti kannattaisi kokeilla? :)

11 kommenttia :

  1. Uuu, mullakin alkaa pikkuhiljaa tulemaan salille taas motivaatiota! Hmm, mitähän lajia sitä suosittelisi, no, ei ehkä laji mutta keilaus! 😉 Mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keilaus on kyllä huippukivaa! :) Sitä täytyisikin joku päivä taas mennä tekemään!

      Poista
  2. Mahtava saavutus! Itse olen vähän laiska liikkuja enkä innostu ainakaan salitreenistä. Pyöräilystä tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että joku laji on kuitenkin mieluisa! Itelle se pyöräily on taas se, mihin tulee kyllä hyvin hyvin harvoin innostus :D

      Poista
  3. Hyvin oot pysynyt rytmissä, kun ottaa huomioon sairastelut. Hienoa, jos haaste on lisännyt myös arkiliikuntaa. Pian minunkin blogissani on alkuvuoden liikuntakatsaus. Tanssi sulla on jo listoilla, sitä suosittelen, samoin Jasun tavoin keilailua. Megazonekin oli hauskaa, vaikkei sitä kukaan kai viikoittain vedäkään. (Maasto)pyöräily näin keväällä, kun lumi alkaa sulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan hyvästä haasteesta ;) Ja kävinkin katselemassa siun liikuntakatsauksen, monipuolisesti oli kaikenlaista! :) Megazonea kävimme kerran pelaamassa kouluporukalla ja se oli kyllä hauskaa!

      Poista
  4. Mahtava kuulla että lupaukset ovat edenneet näin hyvin! Itse en tehnyt muita lupauksia kuin sen, että alan kiinnittämään omaan terveydeen ja hyvinvointiin enemmän huomiota - ja se päätös onkin onneksi pitänyt :) Mun suosikkilaji olisi lentopallo, mutta selkä- & lonkkavaivat ei anna periksi nyt. Suosittelen kokeilemaan kuntonyrkkeilyä, se on tosi upea laji ja tekee hyvää koko kropalle!

    hanna
    https://hannamariav.vaikuttajamedia.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miusta siun lupaus on tosi hyvä eikä rajaa liikaa sitä, mitä pitäisi tehdä sen saavuttamiseksi :) Tsemppiä jatkoon! Ja kuntonyrkkeilyä en ole koskaan kokeillutkaan, laitetaan korvan taa!

      Poista
  5. Hyvin olet liikkunut, monipuolisesti. Itselleni tuo arkiliikunta on kovin haaste eli lähikaupassa käyminen kävellen tai pyörällä. Olen niin autoihminen, että... Pidän liikunnasta, mitä tulee rikseen lähteä harrastmanna, kuten kuntosali ja ryhmäliikunnat. Toki kesällä pyöräily on kivaa ja ei niin aikaan sidonniasta. Suosittelen ohjattuja ulkotreenejä kokeilemaan. Niissä on yleensä enemmän tekemisen meininki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti itsekin tulee töistä tullessa poikettua kaupassa, mutta unohtuneita pikkuostoksia en kehtaa käydä autolla, kun kävellen olen nopeammin perillä - onneksi :D Ulkotreenit on hyvä idea! Pitääkin vaikka kesällä mennä ulos kahvakuulatunnille!

      Poista
  6. Itse kirjaan aina google-kalenteriin kaikki toteutuneet treenit. Ehdottomasti tavoite ainakin 2 viikossa ja mulla usein kyseessä on ihan kuntosali. Olisi kuitenkin kiva kesän myötä tehdä kävely-hölkkä lenkkejä ja sitten kun on oikeasti lämmintä niin lähteä pyöräilemään!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)