SOCIAL MEDIA

torstai 28. helmikuuta 2019

150 treenin haaste: Missä mennään helmikuun jälkeen?

Uudenvuodenlupaukseni oli tehdä vuonna 2019 yhteensä 150 liikuntasuoritusta, joiden karttumisesta lupasin myös raportoida kuukausittain blogin puolella. Noh, tammi-helmikuunvaihde meni muuttoa tehdessä ja sen jälkeen sairastuinkin kolmeen flunssaan peräkkäin. Missä siis mennään tällä hetkellä haasteen kanssa, kun laskennallisesti pitäisi olla 25 treeniä tehty?

Tammikuu alkoikin reippaasti, kun ihan tietoisesti pohdin, missä välissä voisin treenailla, lenkkeillä tai käydä esimerkiksi vesijuoksemassa. Pohdin myös, miten muistaisin kaikki tekemäni treenit ja arvelin tallentaa liikuntasuoritukset aina Polarini muistiin ja jos se ei olisi saatavilla, käyttää Sports Trackeria. Toisinaan lenkit ja liikunnat ovat kuitenkin tulleet niin extempore-ajatuksina, että ei ole tekniikka ehtinyt niihin lähtöihin mukaan, joten joiltain osin täytyy luottaa muistiin.


Alkuvuoden aikana liikuntamuotojani ovat olleet kuntosali, lenkkeily ja tanssi. Tai voisi kai sanoa, että tammikuun liikuntamuotoja, sillä helmikuussa olen käynyt peräti kaksi kertaa salilla, kolme kertaa tanssissa ja kerran lenkillä. Muuhun en ole sitten pystynytkään jatkuvan sairasteluni vuoksi. Alkaisi kyllä jo riittää tämä nenän niistäminen ja yskiminen - alan jo oikeasti kaivata liikkumaan ja sitä ei ihan kovin nopeasti tapahdu! Tykkään kuitenkin myös laiskottelusta, joten kunnon punttitreeni ei varsinaisesti aina ole mielessä, kun pääsen töistä kotiin - nyt kuitenkin haaveilen jo salille pääsystä!

Tammikuun ja helmikuun liikuntasuoritukset numeroin:
5x kuntosali
4x lenkki
5x tanssitunti

Yhteensä 14 liikuntasuoritusta, joka on 11 vähemmän kuin tavoitteessa.


Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt, miten paljon liikuntasuorituksia on ehtinyt kertyä sairastelusta ja muuttotohinoista huolimatta! Arvelin, että liikunnat olisi laskettavissa yhden käden sormilla, mutta näköjään kahdenkaan käden sormet eivät riitä. Tämä positiivinen yllätys kyllä piristi ja uskon, että tästä on hyvä jatkaa, kun saan itseni kokonaan kuntoon. Täytynee aloitella kevyesti lenkkeilyllä ja sitten vasta siirtyä salille, ettei kertarykäisynä tule haukattua liian isoa palaa ja sitten tulee taas takapakkia.

Vaikka liikunnan vähyys onkin hieman harmittanut, olen iloinen siitä, että liikkuminen on ollut kuitenkin mukavaa. Olen liikkunut kavereiden ja Mikon kanssa eikä tekeminen ole ollut vain yksin puurtamista tai pakkopullaa. Tarkoitushan tämän haasteen avulla olikin saada liikunta säännölliseksi osaksi elämää ja saada se tuntumaan taas kivalta! Tätä tavoitetta kohden lähdetään taas, kun uusi kuukausi koittaa ja flunssakin on jo varmasti viikonlopun jälkeen nitistetty kokonaan.


Miten teidän alkuvuotenne on sujunut liikunnan osalta? Entä vieläkö teidän uudenvuodenlupauksenne ovat voimassa?

14 kommenttia :

  1. Minusta tuo määrä on hyvä koska sinä olit sairaana ja oli myös tuo teidän muutto.
    Älä ole liian ankara itsellesi <3 Jossain jaksossa voit kiriä tämän kiinni.
    En tee koskaan uudenvuodenlupauksia tai ainakaan kerro niistä julki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, jatkossa voi kiriä! Ja miusta on ihan ok olla lupaamattakaa mitään tai ainakin pitää lupaukset omana tietonaan :)

      Poista
  2. Ei huono tahti ottaen huomioon kaikki häiriötekijät. Joinakin kuukausina tulee enemmän ja joskus ehtii vähemmän. Kivan monipuolisesti kaikenlaista liikuntaa sulla; millaisella tanssitunnilla käyt?

    Mulla on tammi-helmikuulle kertynyt 22 salitreeniä ja 15 muuta (tanssia, hiihtoa, keilailua). Hiihtolomalla meinasin mennä salille, mutta peruin sitten varaamani treenit ja päätin ottaa loman lötkömmin. Eikös välillä pitäisikin pitää lepoviikko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, siulla on kyllä kertynyt paljon liikuntaa, mutta hyvä, että olet muistanut välillä levätäkin :) Me käydään miehen kanssa lavatanssikurssilla! Jos vaikka tansseihin joku ilta päästäisiin!

      Poista
  3. Hyvin olet päässyt liikkumaan taudeista huolimatta. Terveempää loppuvuotta ja hyviä treenejä!
    Minä en tehnyt uuden vuoden lupauksia. Haaveena oli tänä vuonna enemmän kirjoja ja siinä olen onnistunut. 12 äänikirjaa ja 2 kirjaa on saldoni tänä vuonna.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja voi miten hyvin olet ehtinyt kuunnella ja lukea kirjoja, se on kyllä aina niin rentouttavaa <3

      Poista
  4. mie en ole varmaan koskaan tehnyt mitään uudenvuodenlupausta. Mie ulkoilen lasten kanssa ja yritetään käydä säännöllisesti uimassa, mutta 2 ja 4 vuotiaiden kanssa ei voi hyötyliikunnalta välttyä :D Sulla on hyvä tavoite! toivottavasti nyt flunssat olis ohi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uiminen on ihanaa puuhaa! Ja totta, noin pienten lasten kanssa hyötyliikuntaa tulee aivan varmasti päivittäin!

      Poista
  5. Todella hyvä määrä mun mielestä, sairastelu tottakai hidastaa tahtia ja keholle pitääkin antaa aikaa toipua kunnolla :).

    VastaaPoista
  6. Juuri kehuin blogisi yhdessä kommentissa, että en ole onneksi sairastanut flunssaa tällä talvikaudella. Nyt sitten olen ollut flunssainen ja liikunnat ovat jääneet tauolla. Täytyy vain hyväksyä tämä ja malttaa huilata. Ensi viikolla toivottavasti jaksaa taas liikkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoittavasti flunssasi meni pian ohi! Taudit ne vain iskevät välillä eikä niille mahda oikein mitään :(

      Poista
  7. Tosi hyvinhän sie oot saanut liikuttua siihen nähden, että siellä ollaan muutettu ja podettu noin monta flunssaa! <3 Ja pääasia onkin, että liikkuminen on mielekästä, eikä mitään pakkopullaa :) Itse en asettanut mitään treenitavoitteita tälle vuodelle, mutta uskon että nyt kevättä kohti se liikuntainto sieltä taas hiipii, ja tulee ulkoiltuakin enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anoppi sanoikin, että muuttaminen käy kyllä liikunnasta, että se olisi pitänyt lisätä listaan :D Ja ihan varmasti näin kevään tullen ulkoiluhammasta kolottaa entistä enemmän!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)