SOCIAL MEDIA

maanantai 9. marraskuuta 2015

Isin juhlintaa ja Fuengirolan tuliaisia

Vietin ihanan viikonlopun Ylöjärvellä perheeni kanssa rentoutuen ja rakasta isiäni juhlien <3 Onnekseni pääsin perjantaina lähtemään jo aamuvarhain puksuttelemaan kohti Tamperetta ja ennen puolta päivää istuinkin jo äitin autossa. Vasta nyt olen tulossa takaisin Joensuuhun, sillä aamulla edessä ei ole liian aikaista herätystä kuten yleensä on viikonlopun jälkeen ollut. Sain siis viettää paljon aikaa minulle rakkaiden ihmisten kanssa!

Perjantai-iltana käytiin Pancho Villassa nautiskelemassa ihania herkkuja kaikessa rauhassa. Alunperin oltiin menossa suosittuun Napoli-ravintolaan, mutta ulos saakka yltävät jonot saivat meidät (ja mahamme) miettimään asiaa uudelleen - eikä Pancho ollut lainkaan huono vaihtoehto!


Lauantai pyhitettiin äitin kanssa shoppailulle, ja vaikkei läheisessä kauppakeskuksessa montaa putiikkia olekaan, saimme vierähtämään sielä tunnin jos toisenkin ilman minkäänlaisia ongelmia! Mukaan tarttui ainoastaan hanskat salia varten (en tykkää, kun käsipäivän jäljiltä kämmenet on ihan ruttaantuneina ja kovettuneina..) ja sukkia, mutta tärkeintä oli, että saatiin viettää yhdessä aikaa, nauraa ja höpötellä.

Ehdin myös pitkästä aikaa näkemään mummua ja kummisetääni sekä ihanaa Misu-kisua. Misu oli varmaan jotenkin seonnut, kun suostui istumaan peräti kymmenen minuuttia miun sylissä ilman, että yritti koko ajan paeta lähimmän tuolin alle. Sain jopa napattua siitä muutaman kuvan, mutta iltahämärässä ne pääsivät vähän heilahtamaan..


Sunnuntaina laulettiin isille, syötiin ihanan tuhti aamupala (söin ensimmäistä kertaa elämässäni pekonia!! Ja se ei edes maistunut sellaiselle, miltä se näyttää! Saatan syödä toistekin ;) ) ja otettiin ihan rennosti. Mikä onkaan ihanampaa kuin huomata heränneensä jo monta tuntia sitten, mutta liikkuvansa vieläkin yöpaita päällä! Eli ei taatusti ollut kiire minnekään :) Myös Elli ja Nikke tulivat syömään isänpäivän kunniaksi ja miusta tuntuu vielä näin kuusi tuntia ruokailun jälkeenkin, että rinnan alle ei mahdu murustakaan!


Haudalla käynnin jälkeen suunnattiin kohti rautatieasemaa ja taas äitin kanssa tippa linssissä halattiin sata kertaa isin ja Ellin naureskellessa vieressä meidän tunteellisuudelle.. Olen aiemminkin kirjoitellut siitä, miten hankalaa tämä kahden kodin välillä reissaaminen välillä on, eikä se varsinaisesti muutu vieläkään helpommaksi. Tietysti ajatus siitä, että minulla on nyt vähemmän koulua, helpottaa hieman, koska voinhan lähteä vaikka yllätysreissulle, jos tulee monta työtöntä ja koulutonta päivää! :)

Ja arvatkaa mitä, sain aivan ihania tuliaisia perheeltäni, kun he kävivät pari viikkoa sitten Fuengirolassa! Kuvissa näkyvät Victoria's Secretin ihanan tuoksuiset purnukat pääsivät heti käyttöön, sillä ne on ihan mielettömän ihanan tuoksuisia! <3 Lisäksi sain lämpimän ja superpehmoisen kaulaliinan, jonka ansiosta meinasinkin nukahtaa autoon ennen juna-asemalle pääsyä; se on niin pehmoinen ja lämmin, että tuntuu kuin olisi jonkun pienen kissan vieressä nukkumassa!


Lisäksi puhelintani koristaa uudet siniset kuoret, jollaisia ei Suomesta vielä löydy. Metsästin kaikki Joensuun kaupat läpi löytääkseni hieman tavallisista läpällisistä kuorista poikkeavia versioita, mutta turhaan. Onneksi Elli löysi tämän sinisen ihanuuden minulle :) Ja vielä, sain ihanat puputossut! Miulla oli pienenä puputossut, joita käytin niin kauan, että paikkauksetkin pettivät. Sama kohtalo on käynyt myös tämänhetkisille koiratöppösilleni, joten nämä lämpimämpääkin lämpimämmät pupuset tulevat todella tarpeeseen! Matkalaukku oli siis aivan yhtä pullollaan kuin Ylöjärvelle mentäessäkin.. Mutta tuliaisia paljon tärkeämpää on, että perheeni tuli ehjänä ja rentoutuneena kotiin! :)

Mitäs teidän viikonloppuunne kuului? :) Ja mitä ajatuksia tällainen kuulumispostaus teissä herättää, kivaa vaihtelua vai ei niin mukavaa vaihtelua? :)


8 kommenttia :

  1. Tällaiset postaukset on kivaa luettavaa, vaikka joskus itsestä tuntuu tällaisia kirjoitellessa, että lukeekohan kukaan näitä...
    Kuulostaa ihanan rennolta viikonlopulta ja ihanat tuliaisetkin oot saanu.

    Mä kävin lauantaina äidin ja kummitädin kanssa shoppailemassa ja sunnuntaina pienensin korjailtavien kokeiden pinkkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että ainakin joku on lukenut! :) Miusta kuulumis-postaukset on kivaa vaihtelua aina välillä ja samalla saa jaettua vähän enemmän ihan tavallista arkeakin lukijoiden kanssa :)

      Sinunkin viikonloppu kuulostaa mukavalta! Koepinojen pienentäminen helpottaa kyllä varmasti arki-iltojen työtaakkaa huomattavasti :)

      Poista
  2. Tää postaus oli tosi kiva :) Tuo kakku näyttää superhyvältä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Ja se kakku oli kyllä niin maukasta, että vieläkin tekis mieli popsia sitä! <3

      Poista
  3. Eipä nuo rantaloman tuliaiset olleet ihan tyypillisiä t-paita jutskia mutta ehkä tähän vuodenaikaan käytännöllisempiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuliaiset kuule ovat aivan ihania ja hyvin käytännöllisiä! <3 Kiitos vain vielä hirmu paljon! :)

      Poista
  4. Tosi mukavan kuuloinen isänpäivä teillä! :) Nuo VS:n tuotteet on varmasti hyviä ja ihanan tuoksuisia <3 Itse ainakin tykkään välillä lukea ihan tällaisia perus kuulumisiakin, joten kirjoittele vain jatkossakin lisää! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että kuulumispostauksillekin löytyy lukijakuntaa! :) Ja VS:n tuotteet ovat todellakin ihania ja laadukkaita, mukavaa, että niitä löytyy nyt minunkin kaapistani hurmaavissa tuoksuissa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)