keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kestävien parisuhteiden aika on ohi?

Törmäsin vähän aikaa sitten Iltalehden uutisia lukiessani otsikkoon, jossa kerrottiin, miten voi huomata ennusmerkit, jotka paljastavat puolisoiden päätyvän pian eroon. Kommenttilaatikkoon joku oli suorasanaisesti kirjoittanut kommentin, johon minun on aivan pakko tarttua. Provosointi kirjoittajalla  varmaan (ainakin toivottavasti) oli mielessäänkin, mutta monet sadat peukuttajat saivat minut huolestumaan; eivätkö ihmiset usko enää parisuhteiden kestävyyteen?

Tässä kommentti:


Tänä päivänä yhä useampi ajattelee, että minullakin täytyy olla joku, koska kaikilla muillakin on. Tinderit ja muut deittisovellukset plinkuttavat yhden jos toisenkin sinkun (jopa varatun) kännykässä. Yritetään löytää mahdollisimman nopeasti itselle joku, ettei tarvitsisi olla yksin. Kuitenkaan sitä Juuri Oikeaa ei osu kohdalle ja suhteet kestävät päivistä kuukausiin, kunnes taas ollaan surkuttelemassa, kuinka kaikki miehet tai naiset ovat samanlaisia pintaliitäjiä ja yhden yön metsästäjiä.


Onnellisesti parisuhteessa olevat ovat niin ällöttävän rakastuneita, että eihän heitä voi edes katsella. Ihan varmasti heidänkin onnensa alla rakoilee ja somen sekä humuisten baari-iltojen tarjoamat houkutukset pilaavat vielä tuon onnen. Ja kuka nyt nykyään enää eläisi saman ihmisen kanssa koko elämänsä, kun muitakin tarjokkaita on mielin määrin?

Kaikki tarvitsemme rakkautta ja haluamme sitä saada. Minusta Tinder ei ole väline pettämiseen, helpon seuran etsintään tai epätoivoiseen miesten metsästämiseen. En ole koskaan käyttänyt sovellusta enkä sen toiminnasta sen tarkemmin tiedä, mutta eiköhän siellä ole ihan tavallisiakin ihmisiä, joille se on vain yksi kanava tavata uusia ihmisiä. Pettäjiä on varmasti sielläkin, mutta niin niitä voi olla kauppajonossa tai bensa-asemallakin.


Miksei parisuhteet sitten kestä ikuisesti? Alkuhuuman jälkeen ei enää kuljeta käsi kädessä ja sanota illalla, että rakastan sinua? Kyllä kuljetaan, vaihdetaan jopa pusuja matkalla, ja varmasti toiselle kerrotaan, kuinka paljon välitetään. Tämän minä olen oppinut jo kotona, ja ihailen joka kerta sitä näkyä, kun äitini ja isäni kulkevat tassu tassussa esimerkiksi kesälomareissulla. Minäkin haluan vielä kymmenien avioliittovuosien jälkeen olla samanlainen rakastunut nainen kuin olen ollut jo monta vuotta!

Minä uskon ikuiseen rakkauteen ja siihen, että ihmiset elävät toistensa kanssa onnellisena, kun rakastavat toisiaan. Rakkaudesta täytyy muistaa nauttia, mutta myös hoitaa ja huoltaa sitä - muistaa, että osoittaakseen tunteensa toiselle, ei tarvitse järjestää joka kerta sinfoniaorkesteria soittamaan. Pienet asiat arjessa muistuttavat siitä, että toinen on tärkeä - sekin on jo lottovoitto, kun toinen on tyhjentänyt tiskikoneen tai tehnyt ruuan valmiiksi, koska silloin on ajatellut toista ja sitä, ettei toisen tarvitse tehdä noita tylsiä kotitöitä. Toisinaan voidaan tehdä jotain spesiaalimpaa yhdessä, ihan vain siitä ilosta, että saa olla toisen kanssa.


Väite siitä, että suhteet eivät kestä, koska houkutuksia on liikaa, on mielestäni hyvin kummallinen. Olen elänyt kaukosuhteessa ja tavallisessa lähisuhteessa Mikon kanssa, eikä minun ole tarvinnut kertaakaan edes epäillä, että selkäni takana vietettäisiin kaksoiselämää. Eikä päähäni ole myöskään pälkähtänyt useamman miehen kanssa deittailu. Samanlaisissa tilanteissa on ollut monia ystäviänikin, eivätkä hekään ole joutuneet miettimään, mistä kaikkialta muualta kumppani voisi seuraa löytää.

Parisuhde rakentuu luottamukselle, rehellisyydelle, kunnioitukselle ja rakkaudelle. Jos yksikin pala puuttuu, alkaa perustukset horjua ja epäilyksiä (ja varmasti niitä houkutuksiakin) alkaa löytyä - tälläisiä tilanteitakin on varmasti tuhansia. Minun on kuitenkin todella vaikea kuvitella, että aidosti toisiaan rakastavat ihmiset alkaisivat horjuttamaan näitä peruspilareita.


Jos ensimmäisen vastoinkäymisen tullen ollaan valmiita luovuttamaan, ei suhde varmasti kestäkään. Jos toista epäilee lähtökohtaisesti kaikesta, ei luottamusta synny. Jos asioista ollaan aina samaa mieltä, jossain kohtaa tulee raja vastaan ja ollaankin kaikesta erimieltä. Totta kai, joskus on viisaampaa luovuttaa ajoissa ja huomata, että "hei, me ei oltukaan toisiamme varten", mutta jos ei edes yritä, niin ei varmaan kestävää suhdetta löydykään.

Harvoin kirjoitan ihan näin henkilökohtaista tekstiä, mutta tämä aihe sai ajatukset kuohumaan päässäni! Minulla on se "ällöttävän rakkaudentäyteinen parisuhde", jossa luotetaan toiseen, arvostetaan, kunnioitetaan ja rakastetaan toista, ollaan rehellisiä. Tunteista puhutaan ja ne näytetään. Meillä on hyvä olla yhdessä. Ja kyllä, minä haluan olla Mikon kanssa vielä kiikkustuoli-iässäkin yhtä rakastunut ja onnellinen <3


Millaisia ajatuksia parisuhteiden kestävyys herättää teissä? Onko ajatukseni yhtään samankaltaisia kuin teidän? :)

12 kommenttia:

  1. Kyllä mä olen samaa mieltä, että jos se toinen on "se oikea", ei kai kenellekään juolahda mieleen ruveta horjuttamaan sellaista parisuhdetta.
    Toinen asia, johon törmäsin, kun löysin itselleni "sen oikean", joka ei ollutkaan suomalainen, oli että suhdettamme ja sen kestävyyttä epäiltiin (mielestäni) enemmän, kuin jos ihastukseni olisikin ollut samaa kansallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet noin samoilla linjoilla! :) Voin hyvin kuvitella, miten paljon epäilyjä olet kokenut, sillä ihmisillä on hyvin vahvoja stereotypioita päässään ja ne ilmenevät usein vasta tuollaisissa tilanteissa. Onneksi kuitenkaan et luovuttanut vaan seurasit sydäntäsi :)

      Poista
  2. Itse tapasin tinderissä nykyisen poikaystäväni, ensi kesänä tulevan aviomieheni. Tinderissä on kyllä tosi paljon hyvää porukkaa, ja kaikki oikeastaan joihin siellä tutustuin olivat hyviä ja asiallisia tyyppejä, joista nyt vaan poikaystäväni kanssa kolahti :)
    Ja voin kyllä sanoa että tämä touhu kestää, ollaan niin samansuuntaisia ja meillä on hauskaa yhdessä, ja vietetäänkin aikaa melkein 24/7 toistemme kanssa :) Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu, aina voi käydä jokin kriisi elämässä (alkoholisoituminen, onnettomuus, keskenmeno...) jota ei parisuhde kestäkään. Mutta itse tykkään lähtökohtaisesti ajatella että parisuhde olisi lopun ikää, enkä ihan ymmärrä täysin näitä "Katotaan mitä tästä tulee".

    Tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olet löytänyt itsellesi mätsäävän kumppanin Tinderin kautta :) Ja onnea tuleviin häihin ja avioliittoon!

      Minä ajattelen myös, että "katotaan, mitä tästä tulee" jutut on jotenkin epämääräisiä, ihan kuin niiihin ei tarvitsisi sitoutua kunnolla. Ei nyt tietenkään päätä pahkaa pidä rynnätä suhteeseen, mutta toiset tuntuvat katselevan tilannetta vuodesta toiseen oikein ilman mitään sitoutumista..

      Poista
  3. Itse olen sitä mieltä, että vasta sen alkuhuuman ja vaaleanpunaisen hattaran jälkeen voi oikeasti sanoa, kestääkö suhde kauan vai ei. Itse aikoinani säikähdin, kun huomasin meidän alkuhuumamme kaikonneen ja riitojen yleistyneen, mutta siitä se kuitenkin pian rauhottui ja toista oppi arvostamaan ja rakastamaan ihan toisella tapaa - jotenkin syvemmin. Parisuhteissa tulee väistämättä niin ylä -kuin alamäkiäkin, mutta kun luottamus on kohdillaan ja toisesta oikeasti välittää, vastoinkäymisetkin käydään rinta rinnan ja toista tukien :)

    Onhan se ehkä totta, että nykypäivänä moni suhde päätyy eroon, mutta hyvänä esimerkkinä oma isosiskoni ja hänen miehensä ovat seurustelleet 15-vuotiaista asti ja ovat tällä hetkellä lähempänä 30-vuotiaita ja onnellisesti kihloissa :) Kyllä niitä kestäviäkin suhteita vielä löytyy! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tuuli miten fiksuja sanoja! :) Ja ihanaa, että siskosi on löytänyt noin pitkäaikaisen kumppanin, sillä usein niille "teinisuhteille" ei käy aikuisuuden kynnyksellä kovin hyvin :/

      Ja niimpä, alkuhuuman jälkeen huomaa itsessään ja toisessa piirteitä, joihin ei ole ensin kiinnittänyt mitään huomiota. Mutta samaan aikaan toista oppii ymmärtämään ja huomaa sen, ettei toinen olekaan hylkäämässä, jos eteen tulee kiukkupäiviä ja ristiriitoja. Tärkeintä on yhteisymmärrys ja toisesta välittäminen :) Itse inhoan riitelyä ja kiihdyn tosi nopeasti raivon partaalle, mutta lepyn myös todella nopeasti, joten siinä onkin ollut selittelemistä monesti, että "ehkä joskus vähän ylireagoin", mutta sitäkin oppii ymmärtämään! :D

      Poista
  4. Se on ihan puhdas fakta, että parisuhteet kestävät nykyään paljon lyhyemmän ajan kuin esim. 30 vuotta sitten. Asiaan vaikuttaa monet seikat, erilaiset arvot, nykymaailman estottomuus, avoimuus ja paineet. Olen huomannut, että monilla on kiire saada joku, ihan sama kuka. Sitä parisuhdetta halutaan keinolla millä hyvänsä, ovathan muutkin parisuhteessa. Yhä nuoremmat seurustelevat ymmärtämättään mikä parisuhde edes on, koska sen kokeileminen on tehty helpoksi. Tuntuu siltä, että parisuhteen merkitys on muuttunut yhä kasuaalimpaan ja huolettomampaan suuntaan vuosien varrella. Ongelmia kohdatessa varsinkin nuorella iällä, on helpompaa vaan antaa olla ja luovuttaa. Ainahan voi erota. Tämä tuntuu olevan yhä useammalla ajatusmallina nykyään.

    Itse en niinkään väittäisi kiusauksen ja uskottomuuden olevan se suurin vastoinkäyminen, kyllähän ne olivat yleisiä ennenkin, niistä ei vaan puhuttu avoimesti. Oman seksuaalisuuden ja tunteiden ilmaiseminen on niinsanotuksti dekriminalisoitu vuosien varrella ja se on nykyisin hyväksyttävää, ellei jopa kannustettavaa. Mun näkökulma parisuhteisiin ja niiden onnistumisprosessiin on puhtaasti työn määrä ja laatu. Kukaan ei ole luotu toiselle tai kertaheitolla "se oikea". Sen eteen on tehtävä töitä jokaikinen päivä. Ylämäet ja alamäet on koettava ja niistä on päästävä eteenpäin, kommunikaation ja yhteisymmärryksen on oltava sujuvaa ja sen kumppaninsa kanssa on tietenkin tultava toimeen. Parisuhteen luominen ei tapahdu kuukaudessa, ehkei vuodessakaan ja siksi se kiire sitoutua korruptoi parisuhteiden luonnollista kulkua hyvin usein. Valtaosaa kontrolloi se ajatus, että sen oikean löytäminen mahdollistaa sujuvan parisuhteen ja sen, että kaikki nyt vaan menee hyvin koska. Näin kärjistettynä kaikki haluavat sen oikean tekemättä yhtään työtä sen eteen.

    Itse koin nuorena paljon vähättelyä ja naureskelua parisuhteeni takia, opin jo meidän generaation nuorten ajattelumallin. Ei meidän suhde kestä ja joku parempi tulee kuitenkin eteen, sanottiin. Kun mua kosittiin 17-kesäisenä, sanoin miehelle naivani hänet, kun hän lopettaa mun yllättämisen, kun tinnen hänen jokaisen kolkan ja nurkan, sanoin myös, että harkitse tarkkaan, koska ero ei ole mulle vaihtoehto. Aika moni sanoo niin, mutta harva tarkoittaa sitä. Seuraavan vajaan viiden vuoden aikana kävin pohjalla hyvin monta kertaa. Toukokuussa sanoin tahdon. Voin sanoa löytäneeni sen oikean, mutta se vaati järjettömän määrän työtä ja parisuhteen raakaa koettelemista. Jotain minkä hyvin monet jättävät väliin, koska on helpompaa päästää irti. Tuntuu hurjalta miettiä kuinka moni voisikaan olla samassa tilanteessa jos niistä parisuhteen töyssyistä olisi päässyt yli.

    Huh, lopetan nyt turinani tähän, voisin naputella aiheesta varmaan koko illan. Tai kehitellä jopa postauksen. Toivottavasti tämä valotti omaa näkökulmaa edes hieman ja toi ajateltavaa. Teksti oli erinomainen, se sai omat rypyt ainakin toimintaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon ihanan pitkästä kommentistasi ja hyvistä sekä perustelluista mielipiteistäsi! :)

      Olen täysin samaa mieltä tuosta parisuhteiden lyhyemmästä kestosta ja miusta se on surku. Vaikka kaikki eroaminen ja muu erilleen kulkeminen on tehty helpoksi nykypäivänä, ihmisillä pitäisi edelleen olla se tahto ja halu kestää yhdessä myös huonompia hetkiä. Kuten eilen katsomassani tv-ohjelmassa sanottiin; elämä on ruusuilla tanssimista, mutta ruusuissakin on piikkejä, ne kuuluu niihin.

      On tosi hyvä, että sanoit tuolloin 17-vuotiaana haluavasi tuntea kumppanisi oikeasti ennen papin aamenta. Miustakaan eroaminen ei ole vaihtoehto (tässä tietysti joudun myöntämään, että ei kenenkään tarvitse elää väkivaltaisessa tai turvattomassa suhteessa), joten on mietittävä hyvin tarkkaan kenen kanssa naimisiin oikeastaan haluaa. Ja varmasti sinäkin sait ihan uutta tietoa miehestäsi, kun näit miten hän käyttäytyi, kun halusit vielä odottaa :)

      Olisi kyllä mielenkiintoista lukea sinulta postaus aiheesta! :)

      Poista
  5. Oon niin samaa mieltä sun kanssa. ( kuten lähes aina! :D ) Tuntuu siltä, että kun kertoo seurustelleensa lähes 5 vuotta YHDEN ihmisen kanssa, niin porukka katsoo ihan ihmeissään ja kysyy, miten muka jaksan katsella samaa naamaa näin kauan. :D Ihan hölmöä. En osaisi kuvitellakkaan olevani kenenkään toisen kanssa.

    Luulenpa, että kateellisten puhetta tuo, ettei parisuhteet kestä. Kyllä tiedän montakin paria, jotka olleet monta monta vuotta yhdessä ja edelleen onni kukoistaa. Ehkä eroaminen on nykyään vain helpompaa, koska onnettomaan suhteeseen ei paineen takia enää jäädä, vaan on ihan ok erota.

    Hyvä postaus. Oot ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentistasi! <3 Piristät niillä aina kovasti :)

      Ja kyllä, miksi ihmeessä ihmiset eivät voisi olla saman ihmisen kanssa aina? Ei tämä kai mikään irtokarkkimaailma ole, missä voi valikoida aina mieluisimmat ja vaihtaa sitten makua, kun kyllästyy edelliseen - tai kai sitä niinkin voi elää, mutta minusta ei olisi sellaiseen!

      Poista
  6. Hyvä teksti! Kyllä mustakin tuntuu että nykyään on melkein "out" jos seurustelee pidemmässä suhteessa. Sellainen kukasta-kukkaan meininki saadaan esim. mediassa näyttämään kiinnostavalta. Uskon kuitenkin että ihminen kaipaa toista ihmistä, sellaista joka on hänen kanssaan huononakin hetkenä. Itse olen seurustellut 2,5 vuotta mikä on vielä mielestäni aika lyhyt suhde. Arki on kyllä astunut suhteeseen, mutta mielestäni sellainen 7-8 vuotta ja sitä eteenpäin on jo pitkä suhde ja siihen mahtuu useampikin kriisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja kyllä, media tuntuu ehkä jopa hieman tyrkyttävän sellaista "löydä uusiA kumppanEITA" ja älä vain "jämähdä paikoillesi". Miten rankkaa olisikaan koko ajan tutustua uuteen ihmiseen, näyttää todellinen luonne ja pelätä, että mitähän tässä nyt käy, kun kerron, että olen tälläinen ja tälläinen. Kyllä se vaatii paljon syvempää tuntemusta ja rakkautta toista kohtaan, että pystyy olemaan oma itsensä - se on miusta tärkeää kuitenkin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)