SOCIAL MEDIA

torstai 15. lokakuuta 2015

Superdieetti starttaa maanantaina!

Sain aivan loistavan idean tänään - ryhdyn Fitfarmin Superdieetille! Superdieetti kestäisi kuusi viikkoa ja 49 euron ohjelma pitää sisällään ohjeet niin ruokailuun kuin treenaamiseenkin. Hinta ei enää kuulosta pahalta siihen nähden, miten suuria muutoksia ihmiset ovat saaneet aikaan.

Neule Vila / Farkut Vero Moda / Kengät KooKenkä
Ajattelin, että kuusi viikkoa ilman herkkuja karkottaisi hyvin myös makeanhimon, josta olen aiemmin maininnut. Lisäksi ei voisi olla niin hankalaa noudattaa tarkkoja ohjeita ruoka-aikojen ja -määrien suhteen, sehän on vain reilu kuukausi - sen jälkeen olisin saavuttanut kuitenkin hienon tavoitteen, johon olen pyrkinyt.


Sitten päähäni pälkähti lukea kokemuksia Fitfarmin dieeteistä ja joukossa oli ylistävien ja tyytyväisten puheenvuorojen lisäksi myös negatiivisia ja pettyneitä lausahduksia. Toiset olivat onnistuneet tiputtamaan viisikin kiloa kuudessa viikossa, mutta dieetin loputtua takaisin oli tullut kaksinverroin kiloja. Totta kai kilojen takaisin tulemiseen voi vaikuttaa omilla ruokailutottumuksillaan ja sanomattakin on selvää, etteivät kilot pysy poissa, jos rutistuksen jälkeen palaa takaisin vanhoihin tapoihin.


Luin myös viestejä, joissa ruokavaliota noudattaneet vannoivat, etteivät milloinkaan koskisi enää raejuustoon tai maitorahkaan - siinä kohtaa muistin, että joutuisin syömään dieetillä rahkaa, tuota tahmeaa mössöä, josta en tykkää. Ja enhän ole koskaan edes maistanut maitorahkaa! Marssin siis luennon jälkeen kauppaan ja ostin purkin kokeeksi mansikkakeiton kanssa; illalla nähdään, tuleeko tästä edes keskinkertaista syötävää.


En halua alkaa inhota mitään ruokaa vain siksi, että saan siitä kuudessa viikossa yliannostuksen. Nyt kun tarkemmin miettii, kuiva kana ja jauheliha ilman kastiketta ei kuulosta varsinaisesti kovin houkuttelevalta - vaikka niiden avulla saavutettaisiin nopeasti parempi kroppa. Ja onko tuo nopeus kuitenkaan lopulta hyväksi? Entäs, jos kilot tulevatkin sitten yhtä nopeasti takaisin. Ja ovathan ihmiset kiinteytyneet ihan tavallisillakin menetelmillä!


Lopulta eksyin Jennin blogiin ja luin hänen kokemuksiaan tehokuurista. Hormonitoiminnan muutokset ja vaihdevuosioireet kaksikymppisenä saivat karvani pystyyn - ei, on varmasti paljon turvallisempia ja yhtä hyviä keinoja kiinteytyä. Lisäksi osalle ihmisistä kuurit eivät vain sovi ja tuloksena on turhautumista ja hukkaan heitettyjä ruokailunautintoja.

Olen käynyt ahkerasti salillla pari kuukautta, mutta tuloksia ei varsinaisesti näy (etenkään tämän viikon jälkeen, kun olen mussutellut yhtä sun toista ja vannonut, että ensi viikolla tällainen herkuttelu loppuu taas..). Päätinkin siis Fitfarmin sijaan ryhtyä Emman ja Mikon superdieetille, jossa ruokavaliosta hukataan herkut lauantaita lukuunottamatta ja silloinkin niitä syödään kohtuudella - ja kierretään vaikka ylimääräinen lenkki hakemassa niitä herkkuja, joita tekee mieli, eikä syödä korvikkeena sitä, mitä sattuu löytymään, koska sillon korviketta tulee syötyä paljon enemmän.


Aion jatkaa salilla käyntiä, koska olen siitä niin innostunut, ja vaikkei ulkoista kehitystä huomaa, näkee sen painoissa, että lihakset kehittyy! Lenkkeilyäkään en unohda minnekään kuten en myöskään tavallista kotiruokaa. Kotiruualla on pysytty hengissä ja jopa tikissä maailman sivun, joten en jaksa uskoa, että kolme desiä vettä sekä pari ruokalusikallista venhäjauhoja pilaavat jauheliharuuan.

Alusta tulee varmasti hankalaa, kun olen tottunut keskiviikkoisin syömään herkkuja katsellessani Jutan ja Vertin superdieettiä (mikä nyt olisi parempaa katseltavaa suu täynnä suklaata?!) ja lopulta makeanhimo iskee kuitenkin viimeistään perjantaina. Koska koulu säätelee kamalasti ruokailuaikoja,on varmasti vaikea syödä tasaisin väliajoin, mutta siihen aion pyrkiä kaikesta huolimatta! Niin ja se, miksi tämä on Emman ja Mikon Superdieetti; täytyyhän minulla olla kotona henkilö, joka vie karkkipussin takaisin kaappiin perjantai-iltana ja lähtee lenkkikaveriksi tihkusateeseen silloin, kun minua ei huvittaisi yhtään!


Alunperin olin tulossa kertomaan miun syyslomasta, jonka sain viettää ihanassa seurassa hemmottelun merkeissä, mutta sitten tämä dieettaus vei kaikki ajatukset, joten kuulette hemmotteluhetkistä seuraavassa postauksessa! :)




7 kommenttia :

  1. Olipa mikä tahansa dieetti käynnissä, pitää kuitenkin muistaa antaa itselle armoa jos alkaa tuntua siltä, ettei hommat vaan luista :) Itse varmaan 34362362 dieettiä ja "dieettiä" läpikäyneenä voin kertoa, että sen oman juttunsa löytäminen vie aikaa, mutta kun sen löytää, niin se on sit menoa! Pieni vinkki sokerinhimoon; 100% hedelmänamut! Olen löytänyt salaisuuden makeanhimoon Alepan pähkinähyllyltä :D En valitettavasti muista nimeä, kun nappaan vaan pussin matkaan, mutta ne on sellaisia puristettuja nappeja, jotka on tehty vain ja ainoastaan hedelmästä. Vaikka kalorit ja sokerit ovat melkein samaa luokkaa kuin karkeissa, niitä ei voi oikeasti syödä kuin vain sen kourallisen! Suosittelen kokeilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai täytyy olla järki päässä, mie en ymmärrä totaalikieltäytymistä ollenkaan, koska kuitenkin sitten herkkupäivän tullessa mätätään niin paljon herkkuja suuhun, ettei siinä oo päätä eikä häntää! :D

      Kiitos vinkistä, kuulostaa ihan hyvältä ratkaisulta! Niitä täytyis vaan saada salmiakinmakusina, koska hedelmäkarkit ei koskaan oo olleet mun suosikkeja :D

      Poista
  2. Itellä on nyt menossa toinen Fitfarmin valmennus ja kyllähän ne toimii. Kana ilman kastiketta on oikeasti tosi hyvää, koska ei se kastike siihen sitä makua tee kun mausteita saa kuitenkin käyttää aivan vapaasti. Vaikka raaka-aineet on rajoitetut, saa kuitenkin melkolailla kaikkea syödä kunhan ne ei sisällä sokeria tai rasvaa, pitää vain itse nähdä vaivaa. Kasviksista tekee itse näpsästi esim. pastakastikkeen täysin sallituista aineista.

    Bikinillä ollessani ihan vikoilla viikoilla aloin olla todella poikki, mikä johtui toki kovaa treenaamisesta ja suht vähästä syömisestä mikä siihen hommaan kuuluu. Painoa kuitenkin lähti ja helpostihan ne tulee takaisin jos ei muista kunnolla totuttaa kehoa muuhun ruokavalioon (reverse diet). Nyt kun oon tällä Bullilla niin olen myös poikki, mutta kai sitä vähemmästäkin väsyy kun vetää itsensä piippuun 5x viikossa salilla :) Lepoa siis tarvitaan. Painoa on nytkin lähtenyt, mutta salitreenaamisella se paino lähtee kyllä. Sanoisin että kaiken a ja o on säännöllinen, riittävä syöminen niin paino pysyy kurissa :) Monella tuntuu olevan paha tapa syödä kerran päivässä yksi iso lämmin ateria ja muutoin sitten syödäänkin leipää yms pikkunälkään.

    Äh, mulla on näemmä paljon sanottavaa tästä aiheesta, pitänee tehdä oma postaus :) Tsemppiä projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! :) Hienoa kuulla, että dieetit todella toimivat eikä sinun kohdalla ilmeisesti ole ainakaan esiintynyt noita mainitsemiani epämukavia sivuvaikutuksia!

      Tuo onkin jännittävää kuulla, että ruoka-aineksista pystyy oikeasti soveltamaan "tavallisenoloisia" ruokia, eikä kaikkea tarvitse syödä pelkältään. Yleensä kaikissa niissä ohjelmissa ja kuvissa, joita olen dieeteiltä nähnyt, ravinto näyttää yksipuoliselta ja vähemmän houkuttelevalta :D

      Jään innolla odottamaan postaustasi! :)

      Poista
    2. Vielä noista valmennuksista ja ruokaohjeista niin ohjeet on luokkaa "kanaa 100g, pastaa 65g" jne, mutta noissa valmennuksissa on aina korvaavia vaihtoehtoja paljon ja Facebook-ryhmissä jaetaan ruokavinkkejä, On mm. kukkakaalipizzaa ja lasagnea näillä ohjeilla sovellettavaksi, joten pulaa ruokavaihtoehdoista ei tosiaan tule jos vaan näkee vaivaa :) Esim pizzassa voi käyttää myös toki juustoa, kunhan tietää vain korvaussuhteet esim jauhelihan kanssa ja siis toki molempia saa mahtumaan yhtäaikaa mukaan :)

      Blogissa on myös taas arvonta käynnissä, jos et vielä kerenny osallistumaan :)

      Poista
  3. Jään mielenkiinnolla seuraamaan Superdieetti-projektiasi :). Vetäisi itse sen kaksi vuotta sitten ja sain -8 kg kuudessa viikossa, tosin lähtötilanteeni oli kunnolla ylipainoinen, joten oli mistä lähteä. Sä olet jo lähtökunnoltasi niin hyvässä kuosissa, mutta Superdieetti timmiyttää varmasti lisää. Paljon tsemiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sieltä löytyy kiinnostunut lukija :) Miehän siis olen nyt ihan "omalla Superdieetillä" eli en päätynyt ostamaan sitä Jutan pakettia kurjien sivuvaikutusviestien lukemisen jälkeen, mutta hyvin tämä edistyy näin omatoimisestikin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)