SOCIAL MEDIA

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Pinkkiä, pinkkiä ja strasseja!

Heippa :)

Nyt olisi luvassa viime aikaisten ostosten esittelyä sekä kuulumisten päivittelyä :) Aloitan siitä, että tänään loppui melkein kaikki koulu tältä vuodelta! Enää muutamia hassuja tunteja toukokuussa, mutta muuten olen jo kesälomailemassa. Nimenomaan kesälomailemassa, koska töitä kesäksi ei ole vieläkään ilmaantunut, mutta en jaksa murehtia; ainakin voin opiskella kesällä ja näin helpottaa ensi vuoden kurssien määrää :)

Postilla tosiaan on vielä parisen viikkoa töitä ja siellä olin tänäänkin lajittelemassa posteja. Hämmästyttävin asia, minkä olen postilla huomannut (sen lisäksi, että moni ei todellakaan tiedä, mihin kulmaan postimerkki kiinnitetään, että Priority-tarra ei korvaa postimerkkiä ja että osoite olisi hyvä kirjoittaa kirjeen etu- eikä takapuolelle) on, että ihmiset lähettävät valtavasti pääsiäiskortteja! En itse muista juuri koskaan lähettäneeni kortteja, mutta kyllähän nyt kun on tipuja, pupuja ja muita söpöjä pääsiäisjuttuja katsellut, alkoi tehdä mieli väkertää niitä itsekin!

 Vero Moda, 26.95€

Pinkki-ihanuus löytyi Vero Modasta muutama viikonloppu sitten, kun olin siskoni ja ystäväni kanssa shoppailemassa. Hinta kirpaisi kyllä, sillä yleensä en noin pienestä kankaan kappaleesta maksa lähes kolmeakymmentä euroa, mutta se oli vain niin ihana ja keksin jo heti, missä voin sitä käyttää :) Pakkohan se silloin oli ostaa!


Paita on ihanan kevyttä materiaalia ja varmasti mukava myös kesällä. Tosin, en tiedä paljonko haluan käyttää paitaa kesällä, sillä pesulapussa lukee "käsinpestävä" ja kauhulla vain mietin, miten ryppyinen paita tulisi käsinpesun jälkeen olemaan..


Kauluksen strassit saattavat myös irrota pesukoneessa, vaikka olisivat pesupussissa, joten käsinpesu lienee ainoa vaihtoehto. Taidan vain olla sotkematta paitaa ja tuulettaa sitä aina käytön jälkeen.. :D

 H&M 9,95€

Vaaleanpunainen melko tavallinen T-paita tarttui mukaan H&M:stä, josta en yleensä osta mitään vaatteita. Olen harmikseni huomannut, että vaatteet hajoavat todella nopeasti, enkä siksi halua rahojani niihin laittaa. Nyt kuitenkin hinta oli niin alhainen, että myönnyin ostamaan paidan liikkeen nimestä huolimatta.


Hieman erityisemmän paidasta tekee sen ylälaidassa oleva pitsikuvio :) Paita on ollut jo muutaman kerran käytössä yhdistettynä mustaan boleroon, mutta muuten se vielä odottelee kaapissa lämpimämpiä kelejä itsenäiseen käyttöön :)

Kävimme myös poikaystäväni kanssa Ikeassa ja Matkuksessa viime viikonloppuna, mutta valitettavasti ostoksista ei ole vielä kuvia. Ehkäpä saan ne pian siirrettyä koneelle ja pääsen esittelemään vielä muutaman löydön lisää!

Mitä tykkäätte löydöistä?

-Emma-

7 kommenttia :

  1. ihania löytöjä ja ihana nainen <3

    VastaaPoista
  2. ps. en vieläkään tajua miten ihmiset ei osaa tuollaisia yksinkertaisia asioita postitukseen liittyen :--DD ei ees tulis mieleen kirjoittaa nimeä ja osoitetta kirjeen taakse tai laittaa postimerkkiä vasempaan nurkkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanainen Jenni! <3 haha, se muakik jaksaa aina vaan mietityttää.. :D joko ihan tahallaan haluavat olla erilaisia tai sit eivät vaan oo koskaan kuulleet, miten se oikeasti menee! Ite en uskaltais postittaa mitään väärään paikkaan laitettuna, kun pelkään aina, et mun kirjeet hukkuu!

      Poista
  3. Ompa nätti tuo pinkki toppi yksityiskohtineen ja sopii sulle tosi kivasti! :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Heh tutun näköinen paita! :) Itselläni on se sininen versio ja en ole edes huomannut, että se pitäisi pestä käsin! :D Monesti olen sen jo koneeseen laittanut, ja ehjänä on säilynyt! :) Eli jos tähän on luottamista niin rohkeesti vaan koneeseen, jos ei käsin jaksa pestä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kanssa pitkään, ottaisinko sinisen vai pinkin! Haha, okei, kuulostaa hyvältä! En oo mikään superinnokas käsinpyykkääjä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)