SOCIAL MEDIA

maanantai 14. huhtikuuta 2014

DIY - Farkkuliivi

Moikka!

Vihdosta viimein löysin aikaa esitelläkseni teille farkkutakin tuunauksen farkkuliiviksi :) Idean sain siskoltani, joka noin vuosi sitten keksi hankkia kirpparilta lasten farkkutakin ja leikata siitä hihat pois, jolloin syntyi juuri sopivan kokoinen liivi hänelle.


Joensuun Valintakirppikseltä bongasin lasten hyväkuntoisen farkkutakin kokoa 126cm. Hankalahan kirppiksellä oli arvioida, tuleeko se myöhemmin mahtumaan päälle, mutta koska siskoni osti vuosi sitten kokoa 116cm olevan takin ja onnistuin mahtumaan siihenkin, päätin kokeilla 126 senttistä takkia.


Leikkasin hihat aivan olkasauman vierestä, koska tiesin, että sen sauman pitäisi ainakin kestää. Näin ollen ei tarvittu neulaa ja lankaa, saati ompelukonetta kestävän lopputuloksen aikaansaamiseksi!


Pesukoneessa käyttämisen jälkeen olkasaumojen vierestä alkoi irrota muutamia hapsulankoja, mutta ainakaan toistaiseksi en ole leikannut niitä pois, sillä liivissä on kulutuksia ja hapsumaisia kohtia muutenkin, joten olkapäät eivät tee poikkeusta. Ehkäpä myöhemmin leikkaan ne pois, jos siltä tuntuu.


Tässä näkyy vielä muun muassa taskussa oleva kulutus :)

Itse tykkään liivistä todella paljon ja olen ylpeä, että säästin monta kymmentä euroa, koska farkkuliivit tuppaavat maksamaan reilusti kolmestakympistä ylöspäin ja tämä löytyi ainoastaan kolmella eurolla!

Mitäs te tykkäätte? :)

-Emma-

23 kommenttia :

  1. tosi kival liivi tuli :) mäki tykkään tuunailla kaikenlaista, pitäs taas käydä kirpparilla kattoon löytyiskö vaatteita tuunattavaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ite en ees yleensä löydä kirppareilta mitään, mutta tämä oli nyt kyllä kiva bongaus :)

      Poista
  2. Vitsi miten siisti! :) Löytäisipä iteki tollasen, josta vois napsasta hihat veks!

    Tykkään sun blogistas ja liityin lukijaksi! (:

    http://positivyismymelody.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä sen löytäminen olikin työn takana, farkkutakkeja löytyi esimerkiksi Puuha Pete-printeillä, mutta ihan perussinistä oli vaikea löytää :D

      Mukava kuulla, että jäät seurailemaan! :)

      Poista
  3. Vähänkö kiva idea joka vielä onnistui! Muutenkin sulla on ihan huippukivoja postauksia ja vaikutat ihanan positiiviselta ihmiseltä. :) Jään kyllä lukijaksi!

    VastaaPoista
  4. Farkkuliivit kyl maksaa ihan älyttömästi kaupoissa! Itsekin ostin kirpparilta vanhan farkkutakin hintaan 3€ ja tein siitä mieleisen liivin itselleni :)

    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin maksaa! Noniin, meillähän oli sit yhtä kalliit ostokset, että saatiin liivit :D

      Poista
  5. Kivan hyvin sait onnistumaan!! Ite oon muutamanki kerran ehtiny pilata millon farkkutakin millon farkut ku oon yrittäny muokata. Mut pitää varmaan postauksen innostamana käydä kiertää joku kirppari jos vaiks tälläkertaa onnistuiski :D

    http://storyaboutme-roosa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en oo itekään onnistunut koskaan tuunaamaan oikein mitään :D tämä oli kuitenkin positiivinen yllätys! :)

      Poista
  6. Upee! Kirppiksilt löytää kyllä aina jotain kivaa ja vielä parempi, jos osaa vielä itte tuunata löytöjään omannäkösiks. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja mä en edes usein löydä kirppiksiltä mitään, mutta tämä on helmi :)

      Poista
  7. Ihanan näköinen tuo lopputulos! :-)

    http://elviiraoona.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. ei hitsi pääsitkö ekalla opiskeleen? Onnee ihan tosi paljon, moni tuttu hakenu kolme kertaa eikä oo siltikään päässy! Näin aiheesta poiketen :D

    http://chaasingthesun.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pääsin! Olin itekin aika yllättynyt, etenkin kun pääsin lukemaan suomen kieltä ja luokanopettajaksi, että piti oikein valita (joka ei tosin ollut vaikeaa!) :D mutta kun jaksaa hakee tarpeeks kauan, niin kyllä varmasti pääsee tai sit löytää jotain parempaa :)

      Poista
  9. tosi kivan näkönen! :-)

    tuuliemiliaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  10. Ompa kivan näköinen, itekin kaipailen itelle farkkuliiviä mutta vielä hyvää ei oo tullut vastaan :)

    http://tiiabc.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Hei, luin tämän ehkä viikko sitten, inspiroiduin, kävin kirpputorilla, löysin 140-senttisen lasten farkkutakin ja tuunasin siitä ihan täydellisen farkkuliivin! Kolmella vaivaisella eurolla, kiitos sinun. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mielettömän kiva kuulla, että tästä postauksesta oli iloa! :) ja kolme euroa ei todellakaan ole paljon farkkuliivistä :)

      Poista
  12. Oi onpa hieno!! Tahtoo itekin.. itelläkin löytyisi monta farkkutakkia, mutten oo vaan kätevä käsistäni... :D

    www.sonjakorpela.fitfashion.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)