SOCIAL MEDIA

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Blogiystäväkirja

Camilla haastoi miut kertomaan asioita blogistani blogiystäväkirja-muodossa ja se onkin juuri sopivan leppoisaa tekemistä perjantai-iltapäivään, kun alkukesän viimeinen tentti on tehtynä ja vapaa viikonloppu siintää edessä päin!

Bloggaajan nimi: Emma

Blogin nimi: Haaveita ja hauiskääntöjä (ps. kirjoitan hausikääntöjä joka ikisellä kerralla väärin!)

Ikä / blogin ikä: Bloggaajalla pian 24 ja blogilla jo huisat viisi vuotta!

Aikaisemmat blogit: Teippirulla ja La moda de mundo. Teippirulla oli miun askartelu- ja käsityöblogi ja La moda de mundoa pidettiin hetki siskoni kanssa. Kuvattiin muun muassa yhteen postaukseen meidän kaikki takit ihan vain esittelymielessä - toki ei mihinkään asuun yhdistettynä vaan ihan kollarit jalassa oli päällä sitten toppatakki tai farkkutakki!

Miksi aloitit bloggaamisen? Muutin viisi vuotta sitten Joensuuhun ja arvelin, että blogin avulla pystyisin sekä tallettamaan itselleni muistoja matkan varrelta sekä viestimään kuulumisiani läheisilleni - eihän kaikille kavereille ja sukulaisille voisi kuitenkaan soitella joka päivä. Tällöin blogillani ei vielä ollut mitään erityistä suuntaa ja kirjoittelin milloin mistäkin. Pari vuotta sitten aloin kiinnostua liikunnasta, henkisestä hyvinvoinnista ja niiden yhdistämisestä, jolloin blogini lähti kehittymään nykyiseen suuntaansa - hyvinvointipainotteiseksi lifestyleblogiksi.

Mistä aiheesta postaat mielelläsi? Sellaisista aiheista, joista voi olla hyötyä myös postauksiani lukeville ja joita toivoisin itse lukevani blogeista. Esimerkiksi viimeisin vakityöstä irtisanoutumista koskeva postaukseni oli itselleni mielekäs kirjoittaa, sillä itse olisin kaivannut vastaavanlaisia postauksia, kun punnitsin, mitä tekisin omassa tilanteessani. Näin jälkeen päin huomasin, että se kiinnosti myös todella laajasti lukijoita ja kommenttien takaa löytyi ihmisiä, jotka ovat olleet samassa tilanteessa. Lisäksi tykkään postailla aiheista, jotka herättävät tunteita - rakastan keskustelua postausten ympärillä.



Mistä aiheista et postaa mielelläsi? En halua juurikaan levitellä työhöni tai lähipiiriini liittyviä asioita erityisen tarkasti. Lisäksi kuulumispostaukset ovat miusta itsestäni aika tylsää luettavaa, ellen henkilökohtaisesti tunne kirjoittajaa, joten en myöskään itse suosi niitä blogissani. Kuulumispostauksella on toki helppo lopettaa lyhytaikainen blogihiljaisuus, mutta mieluummin käytän senkin postaukseen olevan ajan johonkin innostavaan tekstiin. Tietysti, jos elämässä on tapahtunut jotain suurta ja mullistavaa, voin kirjoittaa kuulumispostauksen - tai jos muuten vain haluan fiilistellä esimerkiksi kesää.

Blogistani tulee isona: Lukijoita sekä kirjoittajaa inspiroiva sivusto, jonne on mukava tulla lukemaan uusia postauksia, saamaan vinkkejä sekä löytää uutta ajattelemisen aihetta. Kokonaisuudessaan haluan blogillani luoda positiivista energiaa ihmisiin, kannustaa ihmisiä panostamaan omaan hyvinvointiinsa ja nauttimaan elämästä. Suuria tavotteita, mutta mitä sitä liian helposti saavutettavia luomaankaan!

Kuinka kriittinen olet omaa blogiasi kohtaan? Nykyisin uskallan jo kertoa tuttaville, että minulla on blogi ja kutsua heitä esimerkiksi tykkäämään blogini Facebook-sivuista - moinen ei olisi tullut kuuloonkaan vielä pari vuotta sitten. Olen yrittänyt panostaa blogini ulkoasuun ja kuviin viime vuoden aikana selkeästi enemmän, haluan tuottaa laadukasta sisältöä ja tarjottavaa lukijoille. Blogimaailma on kovaa kilpailua ja minustakin olisi hienoa, että yhä useampi ihminen saisi blogistani iloa ja energiaa, joten haluan pitää laadun hyvänä. En postaile edes joka kolmas päivä, sillä haluan, että minulla on aikaa panostaa postaukseen ja että minulla on todellinen idea postauksen toteuttamiseksi - jos koen kirjoittaneeni hutaistun postauksen, tulen siitä lähinnä vain surulliseksi ja pohdin, miksi edes kirjoitin sen. Olen myös huomannut, että ihmiset ehtivät paremmin lukea ja kommentoida postauksia, kun niitä ilmestyy esimerkiksi vain kahdesti viikossa. Ehkä menestyäkseen bloggaajana täytyisi tietenkin kirjoittaa useammin.



Mitä tapahtuu blogisi kulissien takana? Ideointia ja inspiraation etsimistä! Kuten aiemmin kirjoitin, haluan tuottaa hyödyllisiä postauksia, joista on iloa myös lukijoille ja tätä varten täytyy lukea esimerkiksi lehtiä, uutisia, muiden postauksia ja muuta materiaalia. Kerään ideoita ylös ja toteutan niitä sopivina ajankohtina, jolloin niille voisi olla kysyntää.

Blogin kautta olen saavuttanut: Olen saanut paikan jakaa tekstejäni ja ottamiani kuvia. Valokuvaus on ollut pitkään minulle rakas harrastus ja on ihanaa, että on jokin väylä, jonka kautta jakaa kuvia. Lisäksi olen tehnyt toimittajan hommia jo monta monta vuotta, joten kirjoittaminenkin on hyvin mieluisaa puuhaa - blogissa saa kuitenkin tuottaa hieman rennompaa ja omaperäisempää sisältöä kuin toimittajana. Lisäksi olen saanut ihania ystäviä elämääni, joiden kanssa vietämme aikaa myös muiden kuin blogijuttujen merkeissä. Ainiin! Ja olen oppinut jotain tuosta koodaamisen ihmeellisestä maailmasta - aika paljon on edistytty esimerkiksi Teippirulla-blogini ajoista, jolloin kuva olivat kirpun kokoisia, teksti keskitetty ja ulkoasu muutenkin mahdollisimman Blogger!

Blogisalaisuutesi: Miulla on mielettömän taitavat koodariapurit Camilla ja Tuuli, joilta olen oppinut ihan mielettömästi ulkoasun, kuvien ja tekstien muokkaamisesta. Voin sanoa, että ongelma kuin ongelma, heiltä löytyy kyllä ratkaisu. Siinä sivussa olen oppinut itsekin jo tosi paljon juttuja, joilla olen saanut ulkoasua paranneltua miellyttävämpään suuntaan. Mutta ne ulkoasuongelmat ei taida koskaan loppua tästä blogimaailmasta, kun yhden korjaa, toinen tulee esiin..



Suosikkisovellukseni: Varmastikin Snapchat, jota alunperin vastustin kivenkovaa! On kiva jakaa päivittäisiä pikkujuttuja snäpissä läheisten kanssa. Instagram on toinen hyvä, mutta siellä en osaa oikein käyttää storiesia, joten päivitykseni tulevat lähinnä aina vain feediin. Lisäksi Instagramini on julkinen, joten en halua sinne ihan kaikkia elämäni juttuja jakaakaan. Miut löytää Instasta nimellä @emmaemukka

Lempibloggaajasi: Kaipaisin lukulistalleni hieman lisää luettavaa, sillä seuraan nykyisin lähinnä vain tuttuja ja hyväksi havaitsemiani blogeja. Suosikkejani ovat kuitenkin Behind the brown eyes, Fun, fitness and fashion, Päivänsäteen menninkäinen, Timanttikenkätyttö sekä Sadepisaroita niitynkukkasilla. Julkkisbloggaajia en jaksa kauaakaan seurata, mutta Janni Hussin blogissa on tullut vierailtua kyllä aina silloin tällöin - tykkään hänen positiivisesta elämänasenteestaan :)

Mikä erottaa blogisi muista? Blogini on rajautunut tarkastelemaan kokonaisvaltaista hyvinvointia - kategoriaa ei ole rajattu liian tarkasti, muttei tämä ole enää entisen kaltainen sillisalaattikaan. Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin painottamisen kautta pyrin blogin välityksellä tuottamaan ihmisille hyvää mieltä sekä kannustamaan huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan. Pyrin siis huomioimaan lukijan ja tuottamaan lukijalle hyödyllistä tietoa :)

Paras blogimuistoni: Varmastikin oman suunnan löytäminen, IBA-ehdokkuus viime keväänä, kaikki oppimani asiat koodauksesta ja blogimaailmasta sekä ystävät, jotka ovat löytyneet blogimaailman kautta <3

Kenet haastan mukaan? Miusta olisi kiinnostavaa kuulla Tuulin, Menninkäisen, Anen ja Jennin mietteitä näihin samoihin kysymyksiin :)

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: luukku 23; jouluhaaste

Ihanaa, sain jouluisen teemahaasteen Jenniltä ja se sopii täydellisesti luukuksi 23! :) Oli mukava päästä fiilistelemään joulutunnelmia ja jouluhan on jo ihan ovella!! Can't wait! <3


1. Uskotko joulupukkiin tai tonttuihin?
Tietenkin uskon, jollei usko Joulupukkiin, ei voi saada lahjoja! Tontutkin kurkkivat ja kuuntelevat pitkin vuotta. Muistan, kuinka pienenä siskoni oli piirtänyt "tontunjälkiä" harjanvarrella pihamaalle ja oli itse täysillä mukana juonessa, joten silloin olen ihan oikeita tontunjälkiä nähnytkin ;)

2. Kirjoititko joulupukille?
Tänä vuonna kyllä jäi kirjoittamatta, mutta ehkäpä läheiseni ovat kuulleet toiveitani jostain ja raportoineet niitä eteen päin :) Ja blogiinhan teinkin joululahjalistan, mikäli pukki eksyy sivuilleni.


3. Onko kinkku joulupöydän kunkku vai selviätkö ilmankin?
Kyllä kinkku kuuluu joulupöytään ja onhan se tosi herkullista! Kuitenkin rakastan äitin tekemiä lihapullia ja isin savustamaa lohta, joten en osaa arvottaa mitään herkkua yhdeksi kunkuksi :)

4. Noloin saamani joululahja tai lahjojen jakoon liittyvä muisto.
En kyllä muista, olenko saanut mitään kovin noloa lahjaksi (tietysti tikkariveistos miehisyydestä ei ollut ehkä neutraalein lahja, eikä kyllä päätynyt syötäväksikään lopulta..), mutta hauskahan on aina katsoa lapsuusvideoita, kun on pyrinyt lahjalaatikoiden ympärillä ihan levottomana ja kiinnostuneena pakettien sisällöstä :D
 

5. Onko jokin joululahja jäänyt käyttämättä tai kaapin perälle notkumaan?
Arvostan kaikkia saamiani lahjoja, koska antaja on miettinyt, että se voisi sopia juuri minulle :) En ainakaan muista, että mikään olisi jäänyt käyttämättömäksi, vaatteisiinkin usein kasvoi sopivaksi, jos ne olivat saantihetkellä vähän liian suuria.
 
6. Milloin ja millä tavalla koristelette joulukuusen?
Koristellaan kuusi yleensä aatonaattona tai aattoaamuna. Pienenä koristelimme kuusen aina aattona, mutta nyt jouluaaton kiireitä helpottamaan olemme kantaneet kuusen jo aatonaattona sisälle. Saas nähdä, kuinka tänä vuonna käy! :)


7. Ostatko kotiisi joulukukkia? Mikä on joulukukkasi?
Ostin tänä vuonna ihanan pikkuruisen joulutähden, jota suojelin kuin lemmikkiä tuodessani sen Ylöjärvelle! Joulukukka on ehdoton suosikkini, mutta myös esimerkiksi hyasintti on aivan ihana piristys joulupöydille! :)

Haaste lähtee Tuulille, Tinkalle sekä Sinille :)


maanantai 7. lokakuuta 2013

Valokuvahaaste


Sain Annilta jo aikoja sitten haasteen, johon nyt vihdoinkin päätin tarttua! Haastavahan se on ja aikaa sen toteuttaminen vei jonkin verran, mutta oli kyllä hauska katsella vanhoja valokuvia ja huomata, miten sitä on aikojen saatossa muuttunut :D :)

"Haasteessa on tarkoitus laittaa itsestään kuvia kuusi kappaletta, joissa näyttää mielestään hyvältä ja mielellään jopa selittää vähän, miksi näin on. Kuvat voivat olla kasvokuvia, kuvia joissa näkyy kroppa tai mitä vain. Tärkeintä on tuoda esille niitä kuvia, joista itse tykkää. Tämän jälkeen haasteen voi heittää kuudelle muulle ihmiselle!"


Päätin lisätä kuvat aikajärjestyksessä, koska on aika hankala sanoa, mihin järjestykseen kuvat laittaisi. Eli vanhojen tansseista on aika paljonkin kuvia koneella, joita en ole pitkään aikaan katsellut! Tämä kuitenkin löytyi ja kaikeksi ihmetyksekseni valitsin sen, vaikka se on sivuprofiilikuva! Yleensä en tykkää moisista lainkaan, mutta tässä on jotain kivaa. Lisäksi näytän mielestäni todella paljon tässä kuvassa äidiltäni, joka on niin kaunis nainen, että on ilo olla äitin näköinen! :)


Tähän kuvaan liittyy paljon muistoja ja ehkä se senkin takia näyttää omaan silmään kivalta :) Kuitenkin eniten tykkään pirtsakasta värivalinnasta vaatteissani, koska se tuo esiin mun iloista luonnetta. Lisäksi tykkään mun silmistä ja ripsetkin näyttää kivalta!


Tänkin kuvan ottamisesta on kulunut kohta jo vuosi, mutta valkkasin sen siksi, kun siinä on jotain sellasta pikkutyttömäistä jännitystä, iloa, onnea ja odotusta. Myös hiukset kääntyy mielestäni nätisti ja kulmat on kerrankin onnistuneet värjätä sopivan tummiksi! :)



Kaikille varmaan lienee selvää, että juuri lakin päähänsä painanut ylioppilas ei oikein muuta voi kuin hymyillä. Kuvassa on ihanaa kesäisyyttä, kasvoilla iloa, onnea, riemua ja haaveita ja toiveita tulevasta. Lisäksi olen tyytyväinen, että valitsin lopulta tämän hammashymy-kuvan, vaikka yleensä en sellaisia itsestäni juurikaan ota. Kuitenkin kaikkien suosituksella tämä päätyi jopa kiitoskortteihin. Mekon väri on myös ihana ja kukka loistava piriste siinä :)



Mun ensimmäiset DrDenimit! Elli lahjoitti mulle nuo farkut ja kun kiskoin ne jalkaani, tajusin, minkä takia niitä niin kovasti ylistetään :) Vaikka kuva onkin "teinipeili"-materiaalia, taustalta tuleva valo saa mielestäni koko kokonaisuuden näyttämään kivalta ja asun tummat värit sopii siten taustaan :)

Tää on mun ehdoton suosikkikuva koko kesältä! Näytin ihan kamalalta, kun lähdin kävelemään noilla korkokengillä; ne oli ihan liian korkeat ja huterat, mutta kuvaushetkellä ne näyttävät ajavan asiansa! :) Lisäksi tuo hame on sellainen, johon rakastuin oitis, kun sen päälleni kerran laitoin!! Nyt se onneksi kaunistaa omaa vaatekomeroa :) Kuvassa ilme on onnistunut ja tykkään asennostani, jalatkin näyttää kerrankin pitkiltä! Varmaan onnistunein kokovartalokuva minusta ikinä :)

Lisäboonuksena mun täytyy vielä laittaa mun ja Misun yhteinen kaverikuva uudelleen tänne, kun mielestäni siinä on jotain niin söpöä! Pikku kisumisu kököttää sylissä valmiina pinkaisemaan pakoon hetkenä minä hyvänsä ja mä koitan kovasti sille näyttää teoillani, miten suloinen ja ihana lemmikki se onkaan! :)


Totesin tätä tehdessäni, että moni, jota olisin haastanut tähän kyseiseen haasteeseen, oli sen jo jostain saanut, joten en viitsi montaa kertaa lähetellä samoille henkilöille. Eli HAASTAN SINUT, joka juuri luit tämän postauksen! :)

-Emma-






maanantai 12. elokuuta 2013

Haastettu

Sain haasteen täältä :)

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää tehdä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa, kenet olet haastanut.

11 faktaa minusta:
1. Muutin kolme yötä sitten 400 kilometrin päähän syntymäkaupungistani.
2.  Haluaisin olla urheilullisempi.
3. Jos tykästyn johonkin biisiin, voin kuunnella sen kymmeniä kertoja peräkkäin!
4. Pyrin näyttämään rakkaille ihmisilleni päivittäin, miten tärkeitä he on mulle :)
5. Rakastan romanttisia komedioita!
6. Toivon eläväni pitkän, terveen ja rakkauden täyteisen elämän :)
7. Tykkään yllätyksistä!
8. En ole koskaan ajanut mopoa, skootteria tai mopoautoa :D
9. Olen aika järjestelmällinen.
10. Tykkään kauniista kesäilloista :)
11. Mulla on maailman ihanimmat ihmiset ympärilläni! <3


1. Minne haluaisit matkustaa?
- Kesäinen Suomi on aivan hirmuisen kaunis, mutta toki ei mulla Espanjan aurinkorantojakaan vastaan mitään olisi! :D


2. Onko sinulla tatuointeja?
- Eipä ole, eikä taida tullakaan :P

3. Syksy vai talvi?
- Talvi :)

4. Viimeisin näkemäsi elokuva?
- 8 Miles, tosin en nähnyt sitä kokonaan!

5. Missä näet itsesi 10 vuoden päästä?
- Omassa kodissa, aviomiehen ja lasten kanssa :) Luokanopettajana tai rehtorina työskentelevänä naisena, jolla on asiat hyvin :)

6. Kolme tärkeintä asiaa maailmassa?
- Rakkaat ihmiset, terveys, onnellisuus

7. Muuttaisitko itsessäsi jotakin, mitä?
- Olisin pitkäjännitteisempi kuntoilun suhteen :D

8. Suorat vai kiharat hiukset?
- Suorat, näin lyhkäsiin ei kiharoita edes tehtäis! Vaikka vanhojen tansseihin kyllä tehtiin! :D


9. Mitä pelkäät eniten?
- Läheisten ihmisten menettämistä! Mut sellanen arkisempi asia on pimeet kujat, pelkään, että siellä tulee joku hullu vastaan :(

10. Uskotko horoskooppeihin?
- Sillon, kun niissä on jotain tolkkua tai jos ne lupaa jotain hyvää! :D

11. Miksi aloitit bloggaamisen?

- Koska tykkään kirjoittamisesta ja tää on hyvä konsti pitää harrastus yllä ja jakaa asioita muidenkin kanssa :) Ja kamerallakin tulee toisinaan räpsittyä ihan kivoja otoksia, joten niitäkin saa jaettua tätä kautta :) Lisäksi, että mun Ylöjärvelle jääneet kaverit vois seurata mun elämää Suomen toisella puolella!


Kysymykseni haastetuille:
1. Suosikki biisisi?
2. Kissa vai koira? Ja miksi?
3. Millainen on unelmakotisi?
4. Kauanko olet blogannut?
5. Voisitko mennä armeijaan?
6. Kerro jokin unelmasi.
7. Mikä on parasta perheessäsi?
8. Mitä et suostuisi tekemään, vaikka saisit 100 000 euroa?
9. Kerro hauskin koulumuistosi.
10. Miten tykkäät viettää lauantai-iltoja?
11. Mikä saa sinut todella ärsyyntymään?