SOCIAL MEDIA

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Ostettiin oma koti!

Perjantaina oli jännittävääkin jännittävämpi päivä, sillä siihen kiteytyi kaksi viikkoa kestänyt odotus, jonka ansiosta olin useampana aamuna noussut kukonlaulun aikaan ja ollut jännittyneempi kuin pikkulapsi jouluaattona. Edessä oli nimittäin oman kodin osto!

Olen haaveillut jo useamman vuoden omasta kodista, sillä vuokralla asuminen tuntuu toisinaan aina hieman rahan haaskaukselta ja toisaalta olisi kiva, että kodista saisi tehdä omannäköisen. Olemme haaveilleet myös lisäneliöistä, sillä tämänhetkinen vuokrakotimme on hyvin pieni (joskin silti kotoisa) kerrostalokaksio. Pikku hiljaa syksyllä aloimme oikeasti katsella asuntoja ja pohtia, millaista kotia olimme oikeastaan hakemassa.

Emman2

Tärkeimpiä kriteerejä kodillemme oli muutamia. Halusimme ehdottomasti, että asunnossamme on sauna, sillä sitä käytetään ainakin viisi kertaa viikossa. Lisäksi minä toivoin keittiötä, jossa olisi paljon laskutilaa, sillä on huomattavasti mukavampi kokata, kun kaikki vempeleet kahvinkeittimestä maustekoriin eivät ole edessä. Lisäksi halusimme jonkun muun kuin omakotitalon ja etäisyyttä keskustaan sai olla kolmisen kilometriä, jotta ei tarvitsisi ostaa toista autoa. Tärkein kriteeri tietenkin oli kodin hyväkuntoisuus ja että sisäilma on raikas - toki homekotia varmasti kukaan ei tieten tahtoen osta.

Kävimme katsomassa useampaakin kotia ja etenkin ensimmäiseen näyttöön meneminen jännitti suuresti. Kuvissa asunto näytti todella hienolta ja avaralta, joten odotukset mahdollista tulevaa kotia kohtaan olivat suuret. Paikanpäällä kuitenkin selvisi, että laajakulmaobjektiivilla saa kodin kuin kodin näyttämään suurelta eikä asunto lopulta kaarevine vessanseinineen ja ahtaine tiloineen vastannutkaan enää unelmakodin määritelmään. Monessa muussakin kohteessa totuus oli hyvin toisenlainen kuin kuvat antoivat ymmärtää ja pintaremonttia olisi päässyt tekemään lähes kaikissa asunnoissa, vaikka kuvien perusteella kaikki pinnat näyttivät siisteiltä.

Emman

Viimeisimpään näyttöön menimme eräänä perjantai-iltana ennen pikkujoulujani. Kuvien perusteella asunto vaikutti todella kivalta, mutta hyvin varauksella lähdimme asuntoa katsomaan, sillä kuvat olivat valehdelleet aiemmillakin kerroilla. Kun astuimme ovesta sisään ja kiersimme alakertaa, tunsin, että tämä tuntuu kodilta. Yritin kalastella miehenkin mielipidettä, mutta halusi jakaa sen vasta autossa - onneksi olimme kuitenkin molemmat yhtä innostuneita asunnosta ja pääsimme katsomaan sitä uudelleen jo saman viikon sunnuntaina, jolloin päätimme myös tehdä kaupat asunnosta.

Kovasti halusimme kaupat ennen joulua, vaikka aikataulu vaikuttikin hieman tiukalta ja siitä se odotus sitten alkoikin. Ensin odotimme pankin vastausta aikatauluun, sitten kosteusmittauksen tuloksia ja lopulta itse kauppapäivää, joka järjestyikin juuri ennen joulua! Voi sitä ilon ja onnen tunnetta, kun nimet oli kirjoitettu kauppakirjoihin ja yhdestä suuresta yhteisestä haaveesta oli tullut totta!

Tammikuun lopussa muutamme siis ikiomaan kotiin, kaksikerroksiseen kolmioon. Toivelistamme mukaisesti asunto sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta ja sieltä löytyy oma remontoitu sauna. Keittiön laskutila oli ehkä se, mistä jouduin vähän tinkimään, mutta koska kaikki muu oli kohdallaan ja koti tuntui kodilta, ei se laskutila tuntunut niin merkittävältä asialta. Lisäksi ratkaisimme ongelman jo pari viikkoa sitten kaavailemalla keittiöön lisäpöytää, josta saa hyvää kokkaustilaa ja toisaalta ruokapöydän keittiöön silloin, kun syödään vain kahdestaan.

Emman3 Emma4
Tämä on kyllä paras joululahja, jonka voimme itsellemme hankkia! Joulun jälkeen voidaankin jatkaa kaappien siivousta ja ylimääräisten tavaroiden karsimista (kyllä, aloitimme projektin jo silloin, kun tiesimme kauppojen toteutuvan, jotta olisi helpompi sitten muuttaa, kun tietäisi, että kaikki kaapeissa ja laatikoissa oleva materiaali pakataan mukaan uuteen kotiin). Ensi vuosi alkaakin siis iloisissa merkeissä oman kodin parissa!

Uskon, että oman kodin myötä myös blogissani tulee enemmän näkymään sisustamiseen liittyvät teemat. Kiinnostaako teitä kuulla enemmänkin koti- ja sisustusjutuista? :)

Rauhallista joulua teille kaikille! Nauttikaa, syökää mahat pullolleen jouluherkkuja ja rentoutukaa! <3

16 kommenttia :

  1. Oi onnea uudesta kodista! Tammikuuta ja kuvia odotellessa...

    Niin, ja hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kuvia on varmasti tulossa 😘 Ja hyvää joulua sinnekin!

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin (ja tsemppiä muuttoon :D) sekä rentouttavaa joulun aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tsemppiä todellakin tarvitaan, meillä voi vielä siinä muutossa tulla muutamakin mutka matkaan 😂

      Poista
  3. Onnea uuteen kotiin, ihanaa että löysitte sellaisen asunnon mikä tuntuu kodilta! :) <3 Hyvää joulua teille, muistakaahan rentoutua. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! :) Toivottavasti sinullakin oli rentouttava ja mukava joulu <3

      Poista
  4. Onnea uuteen kotiin! On aina jännä muuttaa ja alkaa sitten järjestää tavaroita uudessa asunnossa paikoilleen. Muuttoon liittyy jotenkin "uuden aloittaminen puhtaalta pöydältä" -fiilis. Asuntonne näyttää hyvin valoisalta ja varmasti on ihana UUSI koti 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Siitä tulee todellakin jännittävää - ja vihdoinkin on tilaa jopa sisustaa eikä vain miettiä, miten saa kaikki tavarat mahtumaan, jotta kotona mahtuu vielä liikkumaan :D Ja nämä kuvat ovat vielä vanhasta kodista, mutta ei uusikaan valoisuudessa juuri häviä :)

      Poista
  5. Jane / Yhtä kuin - blogi25. joulukuuta 2018 klo 17.30

    Onnea omaan kotiin! :) Ostettiin pari vuotta sitten oma koti myös, mutta taas olisi muuttokuumetta :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Hehee, se muuttokuume tulee yllättäen ja kun se iskee, on sitä kauhean vaikea taltuttaa :D

      Poista
  6. Paljon onnea vielä uudesta kodista! <3 Ihanaa että ensimmäisten pettymysten jälkeen se koti kuitenkin sieltä löytyi, ja uskon että tuo tulee olemaan teille ihan täydellinen valinta :) Teidän vuosi alkaa kivasti kun pääsette jo tammikuussa muuttamaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli! <3 Toivon todella, että se osoittautuu huippuostokseksi! Tulehan sinäkin sitten katsomaan, kun saadaan tavarat paikalleen <3

      Poista
  7. Hurjasti onnea ja iloa omaan, uuteen kotiin !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)