SOCIAL MEDIA

lauantai 19. elokuuta 2017

Lomalla Tanskassa: hotelli ja liikkuminen

Ensimmäinen omatoimimatka Tanskassa on lomailtu ja voin sanoa olevani niin ylpeä meistä, sillä kaikki sujui yllättävän vaivattomasti. Ennen matkaa panikoin lähtöselvityksen tekemisestä, jonka vakaasti päätin hoitaa virkailijan kanssa. Vaan miten kävikään lentokentällä; siellä me selvitettiin sekä itsemme lennolle että laukkumme Köpikseen automaateilla (okei, hyvät opastajat olivat vieressä, mutta kumminkin!). Lisäksi onnistuttiin valitsemaan oikea juna keskustaan ja kaupungillakin eksyttiin vain hotellia etsiessä - ei huono saavutus ollenkaan!

Lentomme Kööpenhaminaan kesti vain puolitoista tuntia ja lentosää oli parhaimmasta päästä; inhoan ilmakuoppia eikä niihin törmätty kuin pari kertaa ja nämäkin kuopat olivat hyvin pieniä. Kastrupin lentoasemalle saapuessamme emme olleet lainkaan varmoja, minne suuntaan meidän olisi kuulunut kulkea, sillä opasteet matkalaukkujen noutamiseen näyttivät kahteen eri suuntaan. Käveltyämme ensin toiseen suuntaan totesimme, että alakertaan vievät liukuportaat olisivat todennäköisesti parempi valinta ja sieltä laukut löytyivätkin vain vartin odottelulla - ei varmasti ikinä ole tulleet laukut niin nopeasti.





Olimme päättäneet mennä keskustaan junalla, sillä se oli nopein ja kuulemma kätevin vaihtoehto. Juna lähtikin suoraan lentokentältä, mikä kieltämättä oli todella kätevää! Ostimme liput punaisesta automaatista, johon sai maksaa sekä kortilla että käteisellä. Kaksi lippua keskustaan maksoi 72 kruunua, joka on noin kymmenen euroa. Sitten eikun raiteille odottamaan oikeaa junaa. Hämmennystä aiheutti raiteille pysähtyvät junat, joissa ei lukenut, minne ne olivat menossa, mutta "pelastuksena" konduktöörit vahtivat myös ovella No entry-kylttien vieressä, ettei kukaan nouse niihin - ne olivat ilmeisesti vain jättämässä matkustajia.

Junamatka lentoasemalta keskustaan kesti 15 minuuttia. Yritimme lukea linjakarttaa, mutta Kastrupin kenttää ei kyseisellä nimellä edes löytynyt kartasta. Myöhemmin selvisi, että linjakartassa lukeekin Lufthavn, joten ei ihme, ettei löytynyt.. Kysyimme matkan keston aika-arviota konduktööriltä (joka oli muuten ainoa tylysti puhunut asiakaspalvelija koko matkan aikana!), jolloin hän tiuskaisi aseman olevan seuraava. Päärautatieasema näkyi kuitenkin selkeästi junan ikkunoista, joten ei ollut vaikeuksia tietää, milloin hypätä pois kyydistä.

Nousimme katutasolle rautatieasemalta ja lähdimme suunnistamaan kartan avulla hotellillemme. Suunnistusaikaa olisi saattanut lyhentää kartan oikeinpäin pitäminen, mutta mitä suotta, kivahan se on katsella maisemia ja näyttää niitä vähän matkalaukullekin. Kävelimme siis ensin kilometrin aivan väärään suuntaan, sen jälkeen käytimme Google Mapsia apuna, mutta eihän se toimi kävelyasetuksissa mitenkään. Lopulta näimme yhden Scandicin ja suunnistimme sen eteen. Mikko totesi, että ei näytä kyllä samalta kuin kuvassa ja eihän se näyttänytkään - 14 kerrosta vs. 5 kerrosta.. Onneksi hotellimme Scandic Webers oli kuitenkin tien toisella puolella ja meidän piti vain päästä tietyön ohi, jotta pääsimme kirjautumaan sisään. Hauskintahan on, että hotelliltamme käveli 3 minuuttia juna-asemalle ja käytimme matkan kulkemiseen 45 minuuttia!


Olimme tulostaneet mukaan karttoja, mutta hotellin vastaanotosta saimme oikein tarkan ja selkeän kartan, joten käytimme sitä koko loman ajan. Hotellimme sijaintia ei voi kuin ylistää, sillä se oli niin lähellä ruokapaikkoja, rautatieasemaa, ostoskatua ja Tivolia, että ei lähempänä olisi oikein voinut olla. Hotellihuoneemme oli tanskalaiseen tyyliin kompaktia kokoa, mutta hyvin sinne mahtui - eihän lomaa ollut edes tarkoitus viettää hotellihuoneessa vaan kauniista maisemista nauttien. Lisäksi ruokapaikkojen lisäksi hotellin vieressä oli Lidl, josta sai edullisesti ostettua pientä purtavaa hotellihuoneeseen. Toki ympäri vuorokauden palveleva 7 eleven -kioskikin löytyi naapurista, mutta jos tavallinen karkkipussi kustantaa 60 kruunua (yli 7e!), suuntaamme kilpailijalle.

Liikuimme Kööpenhaminassa kävellen, vaikka Hop on, Hop off -busseja mainostettiinkin kaikkialla. Oli kuitenkin kiva liikkua omaan tahtiin, pysähtyä kuvailemaan, kun tulee kauniita paikkoja ja poiketa vaikka ravintolaan, jos jano yllättää. Välimatkat eivät Köpiksessä kuitenkaan olleen älyttömiä - pisin matka kuljettiin Pienelle Merenneidolle, jonne oli noin kolmen kilometrin matka keskustasta. Nähtävyyksistä teenkin ihan oman postauksen, joka ilmestyy lähipäivinä. Suosittelen kyllä lämmöllä jalan kulkemista, vaikka muitakin vaihtoehtoja on tarjolla. Etenkin pyöräily on Tanskassa suosittua, mutta siellä ne fillaroi autojen seassa hyvin epäselvän oloisesti, joten ehkä ensin täytyisi käydä jokin pyöräilykurssi..

Loman aikana siirryttiin myös Kööpenhaminasta Herningiin sukulaisteni luokse. Matka taittui kätevästi junan kyydissä. Ostimme jo Suomessa etukäteen DSB:n sivuilta junaliput, sillä ne olivat edullisemmat, mitä aiemmin ne osti. Junamatka kesti kolme tuntia ja junalipuilla oli hintaa yhteensä noin 100 euroa eli aikalailla ollaan Suomen hintatasossa ilman opiskelija-alennuksia. Tarjolla olisi ollut myös hyvin edulliset Orange ticket -liput, jotka olisivat maksaneet 200 kruunua eli noin 25 euroa. Ainoa miinuspuoli oli, että junaa olisi pitänyt vaihtaa välissä eikä tämä houkutellut ihmistä, joka ei ole ikinä ulkomailla matkustanut junalla. Junalippujen lisäksi ostimme itsellemme paikat junasta, sillä emme oikein tienneet, miten paikat määräytyvät, mikäli niitä ei ole erikseen ostanut. Junassa oli kuitenkin paljon tyhjää tilaa, joten paikoista olisi ehkä voinut säästää, mutta toisaalta olisihan juna voinut olla aivan täynnäkin eikä paikat maksaneet paria euroa enempää.


Juna Herningiin lähti myös päärautatieasema Københavns Hovednadegårdilta eli København H:lta ja oikea raide löytyi junan numeron ja päätepysäkin avulla opastetauluista, jotka tosin päivittyivät hieman hitaammin kuin Suomessa, sillä lähteviä junia oli niin paljon. Kuitenkin 20 minuuttia aiemmin tiedettiin jo oikea raide. Paikalla oli myös paljon henkilökuntaa käytävillä ihan vain neuvomassa ihmisiä - ihanaa, ettei asiakaspalvelua ole unohdettu muualla maailmassa! Juna myös tuli asemalle 15 minuuttia oletettua aiemmin ja siinähän sitä sitten pähkäiltiinkin, onko tämä oikea juna. Ja juuri kun haluaisi kysyä neuvoa, kaikki ympärillä olevat ihmiset näyttävät yli 70-vuotiailta, jotka eivät puhu englantia. Onneksi laiturilta löytyi hieman englantia puhuva mies, joka neuvoi meidät oikeaan vaunuun ja siellä istuinten päällä jo lukikin mistä minne saakka paikka oli varattu, joten ei jäänyt epäselvyyksiä. Perillä meitä odottikin jo iloiset "Tanskan oppaamme", joiden kanssa vietimme loppuloman tutustuen Jyllantiin - kuulemma siihen oikeaan Tanskaan.

Nähtävyyksistä Kööpenhaminassa sekä Jyllannissa kirjoitan ihan oman postauksen, sillä muuten tämä venähtää liian pitkäksi! Toivottavasti tästä postauksesta kuitenkin on iloa Tanskan matkaa suunnitteleville ja erityisesti Tanskassa liikkumista miettiville. Ja kertokaa ihmeessä, mitä haluaisitte tietää matkasta tai Tanskasta, niin laitan postauksen vireille :)

6 kommenttia :

  1. Hyvä te! Heti ekalla kerralla selvititte laukutkin itse koneeseen!

    Kuulostaa kyllä tosi kivalta jo tässä vaiheessa teidän reissu, odotan innolla jatko-osia. Entinen työkaveri (tanskalainen) nimittäin asuu Kööpenhaminassa ja ollaan monesti mietitty esim. pitkää viikonloppua siellä. Montako päivää mielestäsi riittäisi silleen kivasti Kööpenhaminan päänähtävyyksien koluamiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi juku, miten on kommentteihinkin vastaaminen jäänyt, saati postaukset! Mutta siis hyvin meillä riitti kaksi päivää Köpiksen nähtävyyksien katseluun! Totta kai jos aikaa olisi olut enemmän, olisimme kierrelleet enemmän, mutta seuraavassa postauksessa on siulle juttua niistä Köpiksen nähtävyyksistä, jotka ehdititin kahdessa päivässä käydä kävellen :)

      Poista
  2. Ihanaa että teidän reissu meni hyvin, vaikka pieniä kommelluksiakin sattui matkaan! Onneksi niille voi kuitenkin nauraa jälkeenpäin, ja oppia aina lisää :) Miulla ainakin on ihan tajuttoman surkea suuntavaisto, joten A saa hoitaa aina reissuilla kartan lukemisen ja suunnistamisen, haha :D

    Olisi kiva lukea juurikin nähtävyyksistä ja esim. millaisissa ravintoloissa kävitte ja tuliko jokin asia yllätyksenä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi kaikille kommelluksille voi nauraa myöhemmin :D Ja joo, kuule uusimpaan postaukseen juuri raapustan noita Tanska-juttuja lisää, blogi on jäänyt ihan oman onnensa nojaan viime aikoina :(

      Poista
  3. Tosi kiva lukea, että teidän reissu meni hyvin! :) Köpis on kyllä kiva kaupunki juuri siitä, että siellä voi nähdä kaiken kävellen. Mulla kyllä tuo Google maps aina toiminut, siis kyllähän se välillä jotain sekoilee, mutta pääosin oon ollut tyytyväinen sen palveluun :D Innolla odotan enemmän Köpis postauksia, on se vaan niin ihana kaupunki <3 Itsekkin haluaisin pian uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä niin ihana kaupunki! <3 Ja mahtia, että siulla on toiminut mapsi, miulla ei toimi se koskaan kävelyversiona, paikasta riippumatta :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)