SOCIAL MEDIA

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Liikunnallisuus onkin korvien välissä

 Urheilullisuus ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan mielenkiinnonkohteet ja kokemukset ohjaavat urheilullisuuden syntymistä valtavasti. Ympäristöllä on suuri vaikutus siihen, millaisena liikkujana itsensä käsittää ja millaiseksi liikkujaksi kehittyy. Aina tähän talveen saakka olen ajatellut, etten missään nimessä ole urheilullinen ja olen mieltänyt itseni ennemminkin mukavuudenhaluiseksi sohvaperunaksi. Olen kuitenkin ymmärtänyt jotain ja haluan jakaa sen teidänkin kanssanne, vaikkakin postauksesta tulee hyvin henkilökohtainen ja minua vähän jännittääkin, mitä ajattelette siitä.



 Alakouluikäisenä urheilullisuutta ei tarvinnut oikeastaan koskaan miettiä. Olin keskiverto-oppilas koululiikunnassa ja tykkäsin kouluajan ulkopuolella pelata pihapelejä, käydä lenkillä ja viettää muutenkin aikaa ulkona. Tuollainen vapaaehtoinen, huomaamaton ja leikinomainen liikunta vei helposti mukanaan. Yläkoulun puolella kuitenkin huomasin, että keskuudessamme alkoi olla "huippu-urheilijoita" eli heitä, jotka olivat harrastaneet alakoulusta lähtien samaa lajia ja kokivat olevansa vähintäänkin SM-tason urheilijoita. Ja olihan joukossa ihan kunnon urheilijoitakin, mutta enemmän se taisi olla se juttu, että "mie oon tosi urheilullinen, hyväkroppainen ja terveet elämäntavat omaava, koska olen harrastanut jo niin pitkään lajiani".

Aloinkin yläkoulun puolella huomaamattani ajatella, että minä en ole urheilullinen tai kiinnostunut liikunnasta. Sama ajattelutapa jatkuikin läpi lukion, vaikka kävinkin lenkillä melko säännöllisesti ja joskus jopa tanssitunneilla. Kävelylenkit olivat kuitenkin kuulumistenvaihtohetkiä ystäväni kanssa, joten en osannut ajatella niitä liikuntana ennen kuin vasta paljon jälkeen päin. Lukio- ja yliopistoaikana tuntui, että kaikki muut kävivät salilla tai harrastivat aktiiviliikuntaa muuten. Minä tykkäsin skräpätä, viettää aikaa perheeni kanssa, käydä lenkillä silloin kun huvitti, kirjoittaa erilaisia juttuja ja vetää kerhoja alakoululaisille. Ei virallisia liikuntaharrastuksia, joten en ole urheilullinen.

Useita kertoja olen löytänyt itseni "vitsailemasta" siitä, kuinka en ole mikään liikuntaintoilija ja naureskeluni lomassa olen ajatellut, että kaikki muutkin ajattelevat niin. Vaikken olekaan ollut ylipainoinen, olen silti ajatellut, että olen vähän tälläinen pullero, koska en tykkää käydä juoksemassa tai salilla. Olen ajatellut, että näkeväthän kaikki sen minusta jo päälle päin, ettei raudan nostelu kiinnosta, joten miksi en voisi itsekin naureskella asialle.

Kuten varmasti muutkin itselleen naureskelleet tietävät, se on ihan okei niin kauan kuin se ei ala harmittamaan itseä. Jossain kohtaa aloin kuitenkin tuntea harmitusta siitä, että en kokenut olevani liikunnallinen, jota oletin kaikkien tänä päivänä tavoittelevan. Yksi parhaimmista ystävistäni on aina ollut aktiiviliikkuja ja helpostihan olen itseäni häneen verrannut ja naureskellut omalle "laiskuudelleni". Ja eihän se varsinaisesti ole kivalta tuntunut, että tuntee itsensä sohvaperunaksi, kun toinen kertoo juuri viikon treenihetkistään. Kamalia olivat myös terveystarkastukset, jossa sai aina ajatella, että en voi olla terveydenhoitajan mielestä liikunnallinen, kun käyn vain lenkillä itsekseni.


Itsensä vertaaminen muihin onkin loputon suo, jonne ei kannata edes lähteä rämpimään. Kun aloin aikuisena miettiä, että niin monet ystäväni rakastavat juoksulenkkejä ja punttien nostelua salilla, vertasin itseäni automaattisesti muihin. Olen aina tykännyt kävelylenkeistä ja satunnaisista kotitreeneistä olkkarin lattialla, mutta eihän kävely ole ollenkaan niin trendikästä ja tehokasta kuin juoksu - trendikkyyttä karsii etenkin se, että tykkään sauvakävellä. Uusien ihmisten kanssa jutellessanikin olen saattanut todeta vain "harrastatko jotain liikuntaa" kysymykseen, että "käyn mie joskus lenkillä, mutta en oo mikään himoliikkuja", vaikka olenkin käynyt neljä viisi kertaa viikossa kävelemässä!

En myöskään ole urhannut eurojani kalliisiin tuulipukuihin ja monen sadan euron lenkkareihin - mutta enhän minä niitä tarvitse, koska en ole aktiiviliikkuja, nehän on vain heille suunnattu. Ärsyttäviä yleistyksiä, joita olen kuullut vuosien mittaan sieltä ja täältä - ei niitä usein minuun ole suunnattu, mutta kyllähän niitä aina itseensä liittää, kun moisia kommentteja kuulee tai lukee ympäristöstään. Ja ainakin kun valmiiksi jo ajattelee, että "minä olen laiskamato, joka ei tykkää liikunnasta", kommentit tuntuvat aina vain pahemmin omakohtaisilta.

 Tänä talvena kuitenkin tajusin jotain. Minä olen urheilullinen! Käyn kolme kertaa viikossa salilla ja lenkkeilen kahdesti viikossa. En edelleenkään harrasta juoksulenkkejä, koska en tykkää juoksemisesta ja se on maailman epämukavimpia liikuntamuotoja minulle. Sauvoja en ole hukannut minnekään ja pidänkin niitä mukana lenkeillä aina silloin tällöin (ja olen huomannut, että sehän on oikeastaan aika muodikasta!).

Salilla käynnistä olen innostunut löydettyäni oikean ympäristön ja oikeat ihmiset sitä kannssani harrastamaan. Eilen hyvä ystäväni totesi puhelimessa, että "voi miten olenkaan odottanut tätä päivää, että sä alat tykätä salilla käymisestä". Aiemmin olisin ottanut kommentin niin, että ystäväni haluaa varmasti muistuttaa minua siitä, miten laiska olenkaan aiemmin ollut, mutta nyt en ajatellut asiaa niin. Osasin heti vastata, että olen kiinnostunut salilla käymisestä nyt, kun minulla on paikka, jossa kukaan ei katso arvostelevasti, jossa voin treenata hyvillä mielin ja mukavien ihmisten kanssa.


Minulle selvisikin, että urheilullisuus on asennekysymys, josta päätetään korvien välissä, ei kalenterissa olevien jumppatuntien perusteella. Olen oppinut nauttimaan liikunnasta enkä enää häpeile kertoa, millaista liikuntaa harrastan. Maailmassa on miljoona muutakin lajia kuin juoksu, joista minulle sopii huomattavan paljon paremmin moni muu. (Niin, tätähän minulle on kerrottu kotona koko pienen ikäni, että muitakin lajeja on olemassa. Minua on kannustettu kokeilemaan kaikenlaisia lajeja, joten kiitos äiti, isi ja siskoni, nyt olen sen oikean lajin löytänyt <3) Olen myös hankkinut niitä urheiluvaatteita, sillä ne tekevät liikkumisesta huomattavasti mukavampaa. En kuitenkaan osta niitä parinsadan euron lenkkareita, koska ei ne kestä kuitenkaan sen pidempään kuin neljänkympin kengätkään.

Tämän postauksen treenihousut on osin saatu House of Brandonilta blogiyhteistyön merkeissä ja olen näistä ihan tosi innoissani! Housuista ei näy läpi, ne ovat mukavan tuntuiset jalassa ja näyttävät kivoilta! Juuri nämä housut olivat loppuneet heidän valikoimastaan ennen postauksen tekoa, mutta kannattaa käydä katsomassa myös muita Icaniwillin treenihousuja, jos mielii löytää uutta ilmettä liikkumiseen :)


Millaisia ajatuksia postaus teissä herättää? Löytyykö muita, jotka ovat kamppaileet oman liikunnallisuutensa kanssa?

24 kommenttia :

  1. Mäkin olin joskus sohvaperuna enkä ikinä ajatellut, että mustakin joskus tulisi oikea treenihullu. Tänäänkin kuitenkin löysin itseni salilta ennen aamuseitsemää (hullua!) ja eniten ostelenkin myös juuri treenivaatteita. Oon myös ite katellut noita Icaniwill-vaatteita ja ehkä palkitsenkin itseni uusilla housuilla :) Kandee myös tsekata Stronger Swedenin treenivaatteet, ne on kans ihania ♥ Tosi kivasti kirjotettu tämä postaus myös kokonaisuudessaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui miten aikasin olet ollut treenaamassa! :D Mutta niin sitä vain ihmisen mieli ja kiinnostuksen kohteet muuttuvat ja miusta se on hyvä asia :) Ei kaikkien tarvitse tykätä samoista asioista yhtä aikaa!

      Ja kiitos vinkistä, täytyykin käydä tsekkaamassa tuo Stronger Sweden! :)

      Poista
  2. Kyllä sitä varmaan monesti ajattelee, että pitää kilpailla ja olla treeneissä / salilla harvase päivä, jotta voi kutsua itseään urheilulliseksi / liikunnalliseksi. Mä oon aina tykännyt hiihtää ja koiriakin on ollut elämässä nyt monen vuoden ajan, joten kyllä pikkuhiljaa on tottunut ajatukseen siitä, että minäkin olen oikeasti liikkuva otus. Tanssiharrastuksesta on joskus saanut kuulla, että se ei ole urheilua, mutta olen naurahtanut ja tuuminut, että sopii tulla kokeilemaan!
    Ja kalleimmat urheiluostokseni taitaa olla kilpatanssikengät, jotka maksoi 65 euroa. Muihin lajeihin on saanut luvan kelvata ne peruspökät ja -paidat tai kirppikseltä löytyneet vähän käytetyt välineet. Tottahan oiket varusteet tuo nautintoa tekemiseen, mutta en mä niistä ala maltaita maksamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvä ajatusmaailma siulla! :) Miustakin maailmassa on paljon urheilulajeja, joita ei mainosteta samalla tavalla kuin juoksua tai salilla käyntiä, mutta esimerkiksi tuo koirien kanssa ulkoilu ja tanssi (TODELLAKIN!) ovat tehokasta liikuntaa! :)

      Itsekään en tykkää uhrata älytöntä määrää rahaa treenivaatteisiin. Haluan niiden olevan mukavaa materiaalia, mutta ei kuitenkaan liian kalliita.

      Poista
  3. Mulla oli toi tilanne taas täysin päälaellaan. Kun äiti tahkosi liikunnanohjaajana pitkiä päiviä ja kuljin välillä hänen mukanaan jumpilla, olin automaattisesti urheilullinen, vaikka en ehkä aina liikkunnutkaan yhtään sen enempää kuin normaalitkaan lapset/nuoret. Terveydenhoitajakin aina ala-asteella sanoi, että no sähän olet niin urheilullinen, ihan vain siksi, koska oma äiti on liikunta-alalla. Hassua. :D

    Ja todellakin voit laskea itsesi urheilulliseksi noilla liikuntamäärillä ja reilusti vähemmälläkin!

    Ps. Noi housut on aivan ihanat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Miekin tykkään kovasti noista pöksyistä! :) Haha, luulen, että sinunlaisen kohtalon ovat kokeneet joskus muutkin, mutta hassua, miten sitä ei tule ajatelleeksi itsekään :D Automaattisesti jotenkin olettaa, että jos kulkee mukana jumpissa, on urheilullinen, vaikka voihan jumpissakin tehdä tai jättää tekemättä ihan oman mielen mukaan!

      Poista
  4. Hei hienoo, että oot löytänyt itselles mieluisia liikuntamuotoja ja ylipäätään innostunut liikkumaan! :) Tärkeintä onkin tehdä niitä juttuja, joista ite nauttii ja joista saa kunnon energiaa ja hyvää mieltä :) Ja ps. kiitos vielä siitä hyvinvointipaketista, jonka voitin sun blgista! Se oli oikein kiva ylläri :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista! :) Mie nautin todella siitä, että vihdoin olen löytänyt lajeja, joista oikeasti pidän! :)

      Ja mukavaa, että paketti tuli perille ja oli mieluinen! :)

      Poista
  5. Olen itse ollut aina liikunnallinen (tähän on innoittanut terveellisiä elämäntapoja noudattava äiti sekä vanhemmat sisarukseni). Myönnän, että minun on joskus vaikea ymmärtää sitä, miten vaikeaa ns. sohvaperunalle voi olla liikkumaan lähteminen. Sympatiseeraan toki, mutta ehkä sellaisen asian haluaisin muistuttaa, että ei se liikkuminen kiinnosta minuakaan joka kerta. Se on kuitenkin päätös, jonka teen, vähän samanlainen kuin että pesen hampaat joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Mieli saattaa harata vastaan ja pää täyttyä ajatuksista, ettei kiinnosta, väsyttää enkä tänään vain pysty. Kuitenkin menen sinne salille, ja jossain vaiheessa kesken hikoilua huomaan, että onpas tää ihan mahtavaa. Eli: älä usko ajatuksiasi, ne ovat usein täyttä huttua. Usko sen sijaan toiminnan sanomaan ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin ajattelumaailmaasi! Itse en ole oikeasti edes ollut mikään sohvaperuna, olen liikkunut silloin kun on huvittanut, sillä heti, kun liikunnasta tulee pakkopullaa, se ei olekaan enää hauskaa.

      Olen huomannut saman, että kun vain lähtee sitkeästi treenaamaan, voi kesken treenin huomata, että se onkin ihan kivaa :) En kuitenkaan itse ole niin fanaattinen urheilija, että pakottaisin itseni lähtemään salille, jos ihan oikeasti ei kiinnosta - sekin on taito löytää tieto, milloin vain laiskottaa ja milloin ei oikeasti kiinnosta. Liikunnan on kuitenkin tarkoitus olla mukavaa ja laiskottelufiiliksellä patisteluliikunta auttaakin, mutta mieluummin suon itselleni lepopäivän kuin lähden väen vängällä urheilemaan, jos ihan oikeasti ei nappaa :)

      Poista
    2. Juu, ei se mun pointti ollutkaan, että pitäisi väkisin liikkua. Ehkä nyt en avannut tarpeeksi näkökulmaani, jolloin siitä saa yksipuolisen kuvan. Uskon ehdottomasti oman kehon kuunteluun. Joinain aikoina itselläkin on sen verran hetkistä, että liikunnan lisääminen päivään saattaa vain stressata lisää, mikä taas ei tee hyvää ollenkaan. Silloin saatan käydä rennolla kävelylenkillä tai olen vain kotona. Mun pointti tässä oli se, että ei meillekään, jotka liikuntaa ja itsemme "kidutusta" rakastamme, se liikkumaan lähteminen ole joka kerta itsestäänselvä, helppo päätös. Se, tuleeko liikunnan olla joka kerta mukavaa, on hyvin paljon ihmisestä kiinni :). Itse nautin siitä, että saan itsestäni tehot irti huononakin päivänä,jolloin ei välttämättä ole kiinnostanut aluksi yhtään. Eikä se joogakaan ole aina mukavaa, mutta tekee pirun hyvää keholleni.

      Poista
    3. Ymmärsin kyllä näkökulmasi, hyvin perusteltu :) Mie korostan aina sitä kokonaisvaltaista hyvinvointia, niin siksi pyrin siihen, että kaikki tekeminen olisi pääasiassa mukavaa :) ei se kenestäkään liikkujasta varmasti aina hauskaa ole, mutta tärkeintä on, että suurimman osan ajasta nauttii tekemisestä!

      Poista
  6. Katsoin heti alussa että aivan sairaan ihanat housut! Mutta taas kerran ylistän tätä sun postausta :D Tosi ihana ja piristävä siinä mielessä, että olet päässyt tuosta vertailemisvaiheesta ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin tykkään niistä kovasti! :) Voi kiitos ihanasta kommentista! Miekin oon tosi innoissani siitä, etten enää halua vertailla itseäni muihin, se helpottaa ihan mielettömästi paineita tekemisestä ja olemisesta sekä antaa ihan uutta iloa liikkumiseen - iloa, kun liikkuu vain itseään varten :)

      Poista
  7. Tosi aisallinen ja hyvä teksti (Y)
    Ja pakko sanoo et voi vitsit noi trikoot on täydelliset *_*

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvä teksti taas! Ja noi treenipökät näyttää ihan täydellisiltä :>!

    VastaaPoista
  9. Heii tosi hyvä postaus! :) En osaa muotoilla ajatuksia oikein, mutta sä kirjotat hyvin semmosten ihmisten puolesta, jotka pitää itseään huonompana joteki liittyen liikuntaan. Tosi hieno juttu mun mielestä! :) Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! <3 Juuri heidän puolestaan on tarkoituskin puhua, sillä olen itse vasta nyt päässyt tuosta ajattelusta eroon!

      Poista
  10. Hitsi, miten upeat treenipökät! :) Uskon vahvasti asenteisiin. Esimerkiksi väitän kaikille, että olen suurpiirteinen, joka taas ei pidä paikkaansa kuin yleisessä elämässä. Olen tietyissä asioissa todella tarkka esim. työ, koulujutu, harrastukset...mutta sitten taas pieni sekasorto kotosalla ei haittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Asenteet on kyllä tosi oleellinen asia oikeastaan kaikessa :) On hyvä, että itse kuitenkin tiedostat, millaisissa asioissa olet tarkka ja millä ei ole niin pilkuntarkkaa merkitystä, helpottaa varmaan omaa elämää :D

      Poista
    2. Kiitos! :) Asenteet on kyllä tosi oleellinen asia oikeastaan kaikessa :) On hyvä, että itse kuitenkin tiedostat, millaisissa asioissa olet tarkka ja millä ei ole niin pilkuntarkkaa merkitystä, helpottaa varmaan omaa elämää :D

      Poista
  11. Samoja fiiliksiä podetaan täälläkin! Ikinä en ole ollut mikään liikunnallinen ja urheilu on välillä tuntunut erittäin pakkopullalta. Välillä on kausia että käyn innoissani salilla monta kertaa viikossa ja sitten se vaan taas jotenkin jää. Tällä hetkellä koitan opetella "säännölliseen" ruoka ja liikuntarytmiin niin, että en kiellä itseltäni kaikkea - jospa innostuskin kestäisi pidempään. :) Koitan lähteä liikkeelle myös ennemmin fiiliksen kuin pakon kautta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)