torstai 27. elokuuta 2015

Olen ylpeä itsestäni ja myönnän sen

Olen ylpeä itsestäni - ja sen myöntäminen on tärkeää, kunhan ylpeys ei nouse päähän. Eihän suomalainen tietenkään osaa huudella puolitutuille olevansa ylpeä karistamiensa kilojen määrästä, antamastaan työpanoksesta tai suorittamistaan opinnoista, mutta edes itselleen se pitäisi pystyä sanomaan. Ja mielellään vielä niille läheisillekin ihmisille, jotta joku muukin voisi iloita kanssasi!



Sanoin viime lauantaina katsoessani peiliin ennen kauppaan lähtöä, että "vitsit, mie oon kyllä ylpee itestäni". Maanantaista saakka olin unohtanut herkut ja kuluttanut mutusteluun varatun ajan liikuntaan. Niin hassua kuin se olikin, Malttamaton-Emma palkittiin ja lauantaiaamuna epäsäännöllisestä ruokailurytmistä, höttöhiilareista ja herkuista luopuminen oli aiheuttanut turvotuksen laskemisen ja vaatteet näyttivät oikeastaan aikas kivoilta päällä!


Sanojen lausuminen ääneen tuntui yhtä aikaa täysin oikealta ja toisaalta kehujen kalastelulta, sillä pyörähtelin tietenkin samantien Mikon edessä "katsokatso" ilmeellä. Mutta mitä sitten? Täytyyhän minun iloita kehityksestä, koska se kannustaa jatkamaan valitulla tiellä. Eikä se nyt varsinaisesti huonolta tuntunut, kun toinenkin myönsi huomaavansa eron!


Ylpeys saattaa kuitenkin muodostua myös kompastuskiveksi. En ihmettelisi yhtään, vaikka lauantain jälkeen olisi tullut fiilis, että "näinkö helppoa se kiinteytyminen onkin, viikon jälkeen näkyy jo tuloksia, taidanpa vähän löysätä ja popsia pari pussia karkkia". Näin on käynyt useammin kuin kerran. Tällä kertaa olin kuitenkin päättänyt pysyä suunnitelmassani, ja vaikka tiesin, ettei seuraavana lauantaina välttämättä huomattavissa olisi yhtä paljon kehitystä, kuukauden päästä tilanne voisi jo olla erilainen.


Jos välillä ei myöntäisi olevansa ylpeä itsestään, olisiko lopulta mihinkään tyytyväinen? Toivoisin, että jokainen pienin askelin harjoittelee olemaan ylpeä omista saavutuksistaan. Se kohottaa melkoisesti itsetuntoa ja tsemppaa suurempien tavoitteiden saavuttamisessa. Itse harrastan myös toisten puolesta ylpeänä olemista ja muistan myös sanoa sen toisille. Haastan jokaisen lukijan sanomaan viikossa ainakin yhteensä kolme kertaa "Olen ylpeä sinusta" ja "Olen ylpeä itsestäni".

Onko itsestään ylpeänä oleminen ylpeilyä ja itserakasta? Osaatko myöntää, että olet onnistunut jossakin?

P.S. Olen ylpeä, että mahduin tuohon ihanaan kukkamekkoon ystäväni häihin menessä! :)






10 kommenttia:

  1. mun mielestä on myös tosi hienoa uskaltaa myöntää olevansa ylpeä itsestään! usein toiselle on helpompaa sanoa niin, kuin itselleen. hyvä haaste, tuo pitää ottaa tavoitteeksi ;) ja mulla on hieman sama ongelma, että tarpeeksi pitkään herkuttomuutta yms harjoittaneena palkitsen itseni kunnon herkkuannoksella - ei näin.. siitä pitäisi päästä eroon! upeita kuvia, ihana mekko ja oot tosi kaunis ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jenni ihanasta kommentista <3 Jotenkin sen sanominen auttaa myös siinä, ettei sitten kehtaa heti repsahtaa laiskottelemaan tai mussuttelemaan herkkuja, kun on myöntänyt itselleenkin, että nyt on mennyt hyvin - miksi sen haluaisi sitten heti pilata!

      Poista
  2. Tosi hyvä postaus! Mun mielestä itsestä saa ja kuuluukin olla ylpeä :)! Näytät kyllä upeilta noissa kuvissa ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sofia! :) <3 Ihanaa, että löytyy muitakin, jotka osaavat olla ylpeitä itsestään! :)

      Poista
  3. Ihana postaus ja kaunis Emma! Oon tismalleen samaa mieltä sun kanssa! :-) <3

    VastaaPoista
  4. Tuo on kyllä ihmeellistä, kuinka pienikin muutos voi vaikuttaa lyhyessä ajassa suuresti! Herkuttomuus on muutenkin sellainen asia, että jos sen aloittaa niin viikonkaan päästä ei enää välttämättä tule sitä järjetöntä makeanhimoa! Ihailen todella paljon ihmisiä, jotka uskaltavat myöntää kerskailematta olevansa ylpeitä itsestään. Itse pelkään herkästi puhuvani liikaa jostakin saavutuksesta, joten sen myöntäminen kuinka ylpeä olisin itsestäni, on usein hyvin vaikeaa. Oikeasti kukaan ei ole koskaan huomauttanut kuitenkaan että nyt menee liian pitkälle... Pakko loppuun vielä sanoa, että tuo mekko näyttää kyllä ihan super ihanalta sulla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Nyt kun on ollut ilman herkkuja, ei enää tule sellaista pakko-syödä-kamalasti -oloa. Toivottavasti sinäkin uskaltaudut myöntämään, että olet ylpeä itsestäsi, koska meissä kaikissa on monta asiaa, joista iloita! :)

      Kiitos myös aivan ihanasta kommentistasi, se piristi aivan mielettömästi! ♡

      Poista
  5. Heissan, kirjoitin juuri tuohon aiheeseen liittyvän postauksen blogiini tänään. Laitan linkin loppuun. Sulla on mukavan aito ote kirjoittamiseen. Ja siis mitä tulee aiheeseen, niin PITÄÄ olla ylpeä. Tämä suomessa vallitseva asenne muiden hyvää kohtaa ei tule koskaan muuttumaan, mikäli meistä jokainen ei laita panostaan siihen ;). Jos joku on kateellinen, siinä on hyvä syy hälle pohtia miksi näin on :)

    http://artslifemarkerita.blogspot.fi/2015/10/rajoittaminen-vaatimukset-kateus-ja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta kommentistasi! :) Olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, että kateellisuudelle on aina jonkinlainen selitys, joka usein löytyy kovinkin läheltä. Pitääkin kiitää jo innolla lukemaan siun näkemys kokonaisuudessaan aiheesta, kiitos linkistä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)