SOCIAL MEDIA

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joulukalenteri: Luukku 10; Mitä ostaisin lahjaksi rakkailleni?

Viime postauksesta löytyi omat joululahjatoiveeni, ja tässäpä olisi muutama vinkki, mitä sinä voisit ostaa sinun rakkaillesi :) Julkaisin postauksen aiheesta joskus aiemmin, mutta nyt sen julkaisuajankohta lienee hieman parempi!

Kun haluaa löytää tietylle ihmiselle juuri sen oikean lahjan, voi joutua selaamaan monen monta katalogia, kiertämään kymmeniä kauppoja ja klikkaamaan lukemattomia nettisivuja. Pahinta on, jos kohde ei toivo mitään ja tuntuu, että kaikki hyvät ideat on käytetty jo aiempina vuosina. Hyvänä esimerkkinä itselleni tästä ovat miehet ihmiset, jotka on tuntenut jo pidemmän aikaa ja joille on aina ollut suhteellisen hankala keksiä lahjoja.

Haluan kuitenkin antaa lahjoja tärkeille ihmisille ja näin muistuttaa heitä, että heillä on paikka sydämessäni. Tietenkään lahjat eivät ole mikään pääasia joulussa, mutta useassa perheessä ne ovat osa jouluperinnettä. Yhdessä olo on itselleni ainakin tärkeintä, mutta lahjojen avulla välittyvät ilon ja riemun tunteet ovat palkitsevia :)

Uskon, että monella on sama ongelma, ja päätinkin esitellä teille joitain lahjaideoita, joihin olen itse törmännyt aiempina juhlapäivinä.

Lapaset ja villasukat
Itse tehty lahja lämmittää mieltä valtavasti ja lisäksi siitä voi tehdä juuri saajalle mieleisen. Neulominen ja virkkaaminen on tänä päivänä suosiossa nuortenkin keskuudessa, joten jos mummo on aina neulonut sinulle sukat, mikset ilahduttaisi häntä neulomalla hänelle piristävät tillukkaat :)

Taulut, valokuvat ja valokuvista teetetyt tuotteet
Ihania muistoja kuluneelta vuodelta -tai miksei vaikka lapsuudestakin- voi ikuistaa helposti esimerkiksi canvas-tauluiksi, valokuva-albumeiksi tai vaikkapa kännykän kuoriksi! Ifolorilla on ainakin valtavat valikoimat tuotteita, joita voi tilata omilla kuvilla. Lisäksi bongasin netistä Smartphoto-sivuston, josta pystyy tilaamaan esimerkiksi seinäkellon omalla kuvalla ja täytyy sanoa, että harkinnassa on kyllä tilata tällainen lahjaksi tärkeälle ihmiselle :)

Valokuvia voi ikuistaa myös muuten kuin kehystämällä tai teettämällä suuria tauluja. Siskoni antoi isänpäivälahjaksi isällemme ihanan puisen, paksuhkon taulun, jonka sisään pystyi ripustamaan kuvia "pyykkinarulle". Räpsin hauskoja kuvia siskostani ja isästäni, mitkä siskoni sitten tulosti ja sommitteli tauluksi. Isi tykkäsi paljon ja uskon, että tällainen lahja voisi olla mieluinen myös esimerkiksi hyvälle ystävälle! Kyseisen taulun kuviin haluttiin hieman "valokuvauskoppimaisuutta", joten taulussa voisi hyvin käyttää myös kuvia, jotka on otettu sellaisessa "kuvauskopissa" aikanaan!

Astioita, lakanoita, pyyhkeitä..
Opiskeleeko sisaruksesi tai ystäväsi? Ihan varmasti hän osaisi arvostaa käytännöllistä lahjaa, jota käyttäessään muistaa aina lahjan antajan. Tällainen käytännöllinen lahja sopii kyllä hyvin myös vanhemmille tai isovanhemmillekin, koska käyttötavaralle on aina tarvetta!

Itse valmistin äidilleni nimipäivälahjaksi pannunalusen huovuttamalla palloja ja liittämällä ne langalla yhteen. Jollet ole käsityöihminen, kyseisiä pannunalusia voi ostaa myös käsityöliikkeistä, markkinoilta ja netistä. Lahjana omaperäinen ja taas saa tehdä ihan sen näköisen kuin haluaa. Lisäksi saaja varmasti ilahtuu nähdystä vaivasta!

Koriste-esineet, kynttilät
Itselläni tuntuu välillä pursuavan koriste-esineitä joka puolelta, joten kannattaakin miettiä, mahtaako sama tilanne olla lahjan saajallakin. Yhtään ulos laitettavaa "koristetta" minulla ei tosin ollut muuttaessani Joensuuhun, joten toivoinkin joululahjaksi jääkarhua, joka valaisisi pimeitä talvi-iltoja. Nykyisin karhu nököttääkin pöydällämme luoden tunnelmaa.

Kynttilöistä tykkää moni ja ne eivät ainakaan koskaan mene hukkaan! Syys- ja talvi-iltoina on ihana käpertyä viltin alle sohvalle (joka sekin on hyvä lahjaidea!) kynttilän valon loimutessa ympärillä. Lisäksi erilaisista kynttiläkipoista tulee kauniita paketteja, mutta kohtuus niissäkin; jos toisella on niitä kovin monta, voi iskeä ahdistus, miten kerkiää käyttämään kaikkia.

Vaatteet, tuoksut ja asusteet
Toisinaan on todella vaikea ostaa vaatteita tai hajusteita toiselle, koska ei voi olla varma, miellyttävätkö ne saajaansa saatika ovatko ne oikeaa kokoa. Yövaatteissa täydellinen istuvuus ei kuitenkaan ole tärkeää ja mikäli henkilön tuntee hyvin, osaa varmasti ostaa tuoksun, joka voisi miellyttää saajaansa. Ainakin oma siskoni vaikuttaa olevan tässä hyvä, nimittäin en ole vielä huonoja tuoksuja saanut!

Asusteet ovat ehkä hieman helpompia kuin vaatteet, sillä huiveja ja koruja on helppo yhdistellä niin moneen kokonaisuuteen. Pinnejä ja hiuspompuloita pitkätukkaiset tarvitsevat aina ja tuskin kukaan pistää pahakseen uusia korvakoruja tai säärystimiäkään :)

Pikkujuttuja lisäksi lahjoihin tai esimerkiksi lahjakoriin
Vartalovoiteet, suihkugeelit ja shampoot ovat hyviä ja käytännöllisiä lahjoja, ja niihinkin voi panostaa enemmän tai vähemmän; marketeista saa hyviä perustuotteita ja esimerkiksi The Body Shop haluaa tuotteistaan hieman enemmän rahaa.

Suklaa ei mene myöskään usealla ihmisellä hukkaan, joten sekin on hyvä lisä lahjaan! Suklaatakin myydään niin monessa muodossa levyistä konvehtirasioihin, että vain valinnanvaikeus on ongelmana.

Itse olen suunnitellut antavani mummulleni ainakin ristikkokirjan tänä vuonna, sillä hän tykkää suunnattomasti niiden ratkomisesta, joten mikä olisikaan parempaa kuin se, ettei ristikot lopu Iltalehdestä juuri silloin, kun niiden tekemisen on aloittanut.

Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, vinkkinäni on lahjakorit: glögiä, kahvia, teetä, suklaata, tonttuja, käsitöitä, saippuoita, pipareita, joulutorttuja (ja aina voi leipoa itse!), elokuva, CD-levy.. Koriin voi laittaa mitä vain ja asetella sen nätiksi, jolloin lahjasta tulee ihanan houkuttelevan näköinen! Sopii myös opiskelijabudjetille, sillä näyttävän kokonaisuuden saa aikaan ihan pienelläkin summalla.

Mikä on sinun vinkkisi tämän vuoden joululahjoihin? :)

tiistai 9. joulukuuta 2014

Luukku 9: Rakas Joulupukki

Ihan hirmuisen vaikeaa keksiä, mitä haluaisi joululahjaksi! Tuntuu, että tänä vuonna saan kaiken, mitä jouluksi haluan, kun saan viettää aikaa kaikkien rakkaiden ihmisten keskellä <3

Silti toiveita kysellään suunnalta jos toiseltakin, joten kollaasiin olen koonnut vain muutamia lahjatoivomuksia, joita olen ehtinyt kertoa niitä kysyneille. Parastahan on, että kertoo samoja toiveita monelle niin parhaimmassa tapauksessa jouluna on kolme samaa dvd:tä ja tsiljoona suklaarasiaa (jotka ei tosin mene lainkaan hukkaan ;)) Toivottavasti kuitenkin muutkin kommunikoivat lahjaostoksista keskenään kuin vain minä kaikkien kanssa; ensimmäisenä jouluna, kun olin ostamassa Mikolle joululahjaa, joutui Mikon veli koluamaan Mikon kirjahyllyt läpi ja kyselemään kaikilta, etteihän kukaan ollut ostamassa samaa lahjaa!

Toivelistalla olisi siis polvisukkia, vartalovoide sekä suklaata! Kameran putki löytyy listalta myös, sillä olen haaveillut putkesta jo yli vuoden. Olisi ihana ottaa maisemakuvia myös sellaisilla hetkillä, kun tavallisen objektiivin zoomi ei kerta kaikkiaan vain riitä ikuistamaan kauniita maisemia :)

Jokin äärettömän romanttinen ja siirappinen kirja olisi myös mukavaa vastapainoa koulukirjojen lukemiselle. Samoin uusin Salkkari-dvd on vielä hankkimatta, ja mikseipä jokin elokuva tai uusi sarjakin olisi mukava saada pakettiin kääräistynä :)

Kuvassa näkyvä koru edustaa vain koruja yleensä; ne eivät koskaan mene hukkaan! :) Ja tietenkin pehmokisut! Kissakuume, joka minulla on ollut jo aivan älyttömän kauan, jatkuu vain. Oikeaa kisua ei tähän kotiin saa vielä ottaa, enkä ehkä vielä haluaisikaan (kyllähän se kuitenkin syökin joka päivä..), mutta joku söpö kissapehmo valloittaisi varmasti sydämeni!

Mitä teidän joululahja-toivelistoiltanne löytyy? :)

P.S. Muistakaa arvonta!

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Joulun parhaat lahjat

Joululaulut raikaa kauppakeskuksien kaiuttimista, kimmeltäviä koristeita roikkuu katosta ja ihmiset pyörittelevät käsissään erilaisia lahjaideoita. Ihanaa! Joululahjojen osto on yhtä aikaa maailman parasta ja pahinta tekemistä!