SOCIAL MEDIA

tiistai 27. syyskuuta 2016

Ayia Napa - Sunwing Sandy Bay Beach

Ayia Napa on tunnettu erityisesti nuorten biletyspaikkana, mitä en enää yhtään ihmettele nähtyäni tuon kuuluisan baarikadun. Oma hotellimme sijaitsi onneksi noin kahden kilometrin päässä kovimmasta sykkeestä, sillä majoituimme Sunwing Sandy Bay Beach -perhehotellissa. Tykkäsimme hotellista kyllä aivan valtavasti ja voin lämmöllä suositella sitä kaikille, jotka haluavat matkustaa Ayia Napaan, mutta eivät kaipaa jumputtavaa diskomusiikkia aamuneljään.

hotelli

Sunwing Sandy Bay Beach
Sunwing Sandy Bay Beach
Huoneemme oli juuri sopiva meille neljälle; makuuhuone, avokeittiö, kylpyhuone, parveke ja olohuone, jossa myös minun ja Ellin sängyt olivat. Ja mikä parasta, huoneistossa oli todella tehokas ilmastointi, joten läkähdyttävää kuumuutta pääsi aina tarvittaessa pakoon. Toinen huippujuttu tiskaamista ja tiskikoneen tyhjentämistä inhoavalle oli, että päivittäisen siivouksen yhteydessä tiskattiin myös kupit ja lautaset eikä itse tarvinnut tehdä niiden eteen mitään - ihan parasta! Hotellihuone ja muu hotellialue olivat kyllä todella siistejä ja näki, että henkilökunta tekee työnsä huolellisesti ja aurinkoisella asiakaspalveluasenteella.

Sunwing Sandy Bay Beach

gerberaAyia Napa

Hotellialueella oli useita uima-altaita, joista käytimme kahta, sillä muut olivat enemmänkin lapsille suunnattuja. Päivittäin järjestettiin maksutonta allasjumppaa (ja muuta liikuntaa kuten core-treenejä, joihin en tosin tutustunut, olinhan sentään lomalla :D) ja vesiliukumäkiä pääsi laskemaan aikuisetkin. Voi sitä riemua, kun halusi kiivetä aina vain uudestaan ja uudestaan laskemaan - ymmärrän hyvin, miksi lapset viihtyisivät liukumäissä vaikka koko päivän!

Hotelli sijaitsee aivan merenrannalla ja tästä syystä oli helppo lähteä polskimaan myös isommille vesille. Merivesi ja allasvesi olivat käytännössä ihan yhtä lämpimiä, joten palelemaan ei päässyt kummassakaan. Uimarannalta pääsi myös kokeilemaan erilaisia ekstriimlajeja, mutta vähemmän uhkarohkeana pysyttelin ihan vain rantavedessä ja kelluin tyytyväisenä aaltojen keinutuksessa.

Sunwing Sandy Bay Beach
Sunwing Sandy Bay Beach
Sandy Bay Beach
Hotellialueella on myös kaksi ravintolaa sekä juomapuolen ravintola. Muutamana päivänä söimme hotellilla ja ruoka sekä palvelu oli kyllä todella hyvää :) Myös hinnat olivat edullisia verrattuna Suomen hintatasoon. Parina iltana kävimme myös kuuntelemassa musiikkiesityksiä hotellin baarissa. Musiikkiesitykset eivät ihan vetäneet vertoja Kanarialla nähtyihin esityksiin, mutta ihan kelpoviihdettä nekin olivat.

Ruokailimme myös kaupungilla hotelliravintolan lisäksi ja ehdottomasti esiin täytyy nostaa ravintola, joka oli ehdottomasti ylitse muiden. Ravintola Passaggio lähellä Ayia Napan keskustaa houkutteli meidät syömään pariin otteeseenkin. Ravintola oli todella siisti, henkilökunta ystävällistä sekä aurinkoista ja ruoka oli todella hyvää. Selasin myös ravintolan saamia arvosteluja TripAdvisorissa ja näköjään todella moni muukin on tykännyt ravintolan ruuista. Kannattaa käydä, jos vain Ayia Napalle on joskus menossa; ruokalistalta löytyi monenlaista pastasta pizzaan, burgereihin ja paikallisiin ruokiin.

Restaurant Passaggio
Restaurant Passaggio
suklaakakku
Hotelli ansaitsee kyllä arvosanakseen täyden kympin, sillä kaikki toimi hienosti, kaikkialla oli todella siistiä (kierrätysihmisille tiedoksi, kaikki jätteet lajiteltiin omiin astioihin) ja henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta. Henkilökunnan avuliaisuudesta hyvänä esimerkkinä se, kun huoneemme oven lukko reistaili jo toistamiseen, siistijä tuli heti meidät nähtyään ilmoittamaan asiasta ja pohtimaan, miten saamme sen korjattua uudelleen. Vika oli kuitenkin kortin heilautuksella hoidettu, mutta tuli olo, että hänelle oli tärkeää, että tavaramme ovat turvassa ja ovemme pysyy lukossa niin halutessamme.

Lollo & Bernie

Ayia Napa


Ayia Napa
Onko kukaan muu käynyt Sunwing-hotelleissa jossain päin maailmaa? :) Millaisia hyviä tai huonoja hotellikokemuksia teille on reissuiltanne jäänyt?

14 kommenttia :

  1. Apua! Kuulostaa ja näyttää niin ihanalta, että tässähän tulee itsellekin matkakuume. :D Itse olin myös todella tyytyväinen Sunwing-hotelliin, kun Turkin matkalla semmoisessa majoituttiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eikun vain hotelleja katselemaan :D Oi, kiva kuulla, että taso on erinomainen muuallakin näissä hotelleissa! :) Itse olin myös Arguineguinissa Kanarialla Sunwing-hotellissa ja se oli myös todella kiva! :)

      Poista
  2. Vaikuttaapa hyvältä hotellilta! :) Oikein siistin ja mukavan näkönen. Ilmastointi on kyllä ihan must juttu kun on lämpimässä maassa lomalla! :D On myös tärkeää, että henkilökunta on ystävällisiä ja auttaa tarvittaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä voi olla vain tyytyväinen kaikkeen :) Ja todella tärkeänä pidän, että henkilökunta osaa puhua englantia, jotta hommat saadaan hoitumaan! Tuolla oli myös yksi virkailija, joka osasi jopa suomea! :)

      Poista
  3. ooooh mitä kuvia <3! tää lomakuume senkuin paheni taas varmaan sata astetta :D!

    VastaaPoista
  4. Moi. Olitteko noissa taloissa joista yllä kuva? Meillä on viikon päästä reissu ja ollaan varattu kattoterassillinen huoneisto juuri noista taloista. Ihania kuvia ja mukava kuulla, että tykkäsitte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, oltiin juurikin niissä! :) Ihan todella huikee hotelli ja nuo huoneet oli todella kauniit, tyylikkäät ja uudet :) Vietettiin yksi päivä tavaroinemme varahuoneessa ennen lentoa ja siitä hyvä vertailukohta; se oli ihan tavallinen huone, mutta noissa kattoterassi ja parvekehuoneissa oli ihan oma glamourinsa :) Hauskaa reissua! <3

      Poista
  5. Kiitos <3 Onpa ihanaa kuulla! Oltiin viime vuonna espanjasa ihan tavishotellissa ja vähän harmitti siellä hotellin kulahtaneet pinnat vaikka puhdasta olikin. Nyt olikin toiveissa, että tämäkin puoli olisi kunnossa. Ihan mahtavaa. Tuskin maltan odottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti voit odottaa siisteyttä, ystävällistä palvelua ja pientä luksusta sisustuksesta aina pieniin välipaloihin hotellihuoneen jääkaapissa ja pöydällä :)

      Poista
  6. Kiitos <3 Onpa ihanaa kuulla! Oltiin viime vuonna espanjasa ihan tavishotellissa ja vähän harmitti siellä hotellin kulahtaneet pinnat vaikka puhdasta olikin. Nyt olikin toiveissa, että tämäkin puoli olisi kunnossa. Ihan mahtavaa. Tuskin maltan odottaa :)

    VastaaPoista
  7. Oi miten ihana kuulla :)
    Ja kiitos muuten ravintolavinkistäkin. Tulee varmasti testiin. Mukavaa kesän jatkoa :)

    VastaaPoista
  8. Oi miten ihana kuulla :)
    Ja kiitos muuten ravintolavinkistäkin. Tulee varmasti testaukseen.
    Oikein mukavaa kesän jatkoa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)