sunnuntai 1. helmikuuta 2015

On meillä stereot, televisio, mikroaltouuni ja videonauhuri

Hipaisen näyttöä, napautan ja liu’uttelen. Nykyään laskujen maksaminen, tapaamisten sopiminen sekä Facebookin päivittäminen käy vaivattomasti. Koululaisten ei tarvitse kuljettaa repuissaan painavia kirjoja, kun verkkokirjat ovat korvaamassa painavia paperisia opuksia ja mikä parasta, enää koira ei voi syödä kotitehtäviä, kun tehtävät palautetaan sähköisille oppimisalustoille.

Kirjoitustaidon opettaminen voidaan pian jättää kokonaan opetussuunnitelmasta pois, sillä lapsi on todennäköisesti oppinut sormien liikutaamisen näppäimistöllä vähän sen jälkeen, kun on päässyt synnytyslaitokselta kotiin. Turhaahan se olisikin, että ihminen osaisi allekirjoittaa esimerkiksi sopimuspapereita, kun puumerkin voi hoitaa sähköisesti. Jos kuitenkin tosi paikka tulee, osaa jokainen piirtää jonkinlaisen ilmapallon allekirjoituskenttään.


Montako kertaa olet kuullut, että nykynuorilla on liian helppoa niin koulussa kuin vapaa-ajallakin? Isovanhempien ja vanhempien vuosikerralla on ollut paljon rankempaa, kun kouluun on pitänyt hiihtää, taloudessa on ollut vain yksi puhelin keskellä taloa, pleikkareista ei ole tiedetty mitään ja kouluruuasta on pitänyt nauttia, kun se on eteen annettu.

Oletteko koskaan miettineet teknologian ylivaltaa tänä päivänä? Jos ennen rankkana pidettiin kouluun suksimista, ja harmiteltiin, että perheen ainoan puhelimen puheluita pystyi kuuntelemaan varaluurista toisessa kerroksessa, tänä päivänä surkuttelu voisi kohdistua siihen, miten jatkuva ruutujen tuijottelu saa aikaan päänsärkyä ja turhautumista.

Koulupäivät eivät täyty enää mahdollisimman kauniin käsialan opetuksesta tai kalvosulkeisista. Tavalliasena koulupäivänä parikymmentä nuorta istutetaan tietokoneen eteen tekemään PowerPoint-esitystä toisesta maailman sodasta tai suomen kielen kehityksestä. Mikäli slideshow:t eivät tule valmiiksi tunneilla, armonaikaa niiden loppuun saattamiseksi saa sen verran, että riittää, kun kotoa käsin palauttaa tehtävän Moodleen ensi tunniksi. Tietenkin oletuksena, että jokaisesta kodista löytyy tuo toistasataa maksava Microsoftin tuote. Ja että kotona vielä jaksaisi istahtaa tietokoneelle.

Välillä voisi ottaa rennommin.
Kun vihdoin päättää ottaa omaa aikaa ja antaa tietokoneen olla omissa oloissaan, saattaa silti suunta olla teknologian pariin. Blogi pitäisi päivittää, iPadilta voisi tarkastaa yhden jutun ja eiliset Salkkaritkin olisi kiva nähdä! Mikäli päättää hetken ottaa rennosti telkkaria katsellen, voi usein heittää hyvästit rauhalliselle katseluhetkelle. Elisa Viihde aukeaa hitaasti, muttei niinkään varmasti. Yhteysvirhe tuntuu olevan sen suosikkilause.

Entä jos kuitenkin lähtisi ulos jonkun kanssa? Eihän tänäpäivänä enää tarvitse kävellä kaverin ovikelloa soittamaan, kunhan kaivaa luurin taskustaan ja kilauttaa. Tosin, 70-luvulla lankapuhelimista sekosi korkeintaan lanka, nykypäivän älypuhelimiin ei toisinaan pysty edes vastaamaan ja ne luulevat tietävänsä paremmin, mitä vastaanottaja haluaisi soittajalle sanoa. Isänikin lähetti viime kesänä viestin, että "Olen elokuvissa", vaikka ruohonleikkuri pörisi vieressä täyttä häkää.

Turhauttaako teitä koskaan? Eikö pää koskaan tunnu poksahtavan kaiken elektroniikan keskellä? Oletteko pitäneet some- tai teknologiavapaata?

P.S. Joitain tekstikatkelmia on Karjalaisessa julkaistusta kolumnistani.

1 kommentti:

  1. hyvä teksti! teknologian jatkuva kehittyminen tuo toki paljon hyvää, mutta miun mielestä kirjoitustaidon opettamista ei todellakaan tarvitsisi jättää pois kouluista.. millaisia ihmisiä täällä vaikka 20 vuoden päästä on kun kaikki tehdään tietokoneilla ja tableteilla?! :D osaako kukaan enää oikeasti kirjoittaa vaikkapa kaunokirjoitusta? nykyään osaan arvostaa entistä enemmän omaa lapsuuttani, milloin leikittiin vielä nukeilla ja kirmattiin pitkin peltoja, eikä älypuhelimista ollut tietoakaan :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)