tiistai 5. elokuuta 2014

Uuden kodin sisustus!

Vihdoinkin kaikki tavarat ovat löytäneet oman (tämän hetkisen) paikkansa! Perjantaina töiden jälkeen aloitimme muuttopuuhat joen toiselle puolelle, mutta kulutimme siihen vain viisi tuntia, koska olihan takana rankka työviikko ja Mikkokin oli vielä näkemässä kaveriaan. Ja tietysti minun piti saada viettää viimeinen ilta keskustan kämpässä itkua tihrustaen ja suklaata syöden!!


Uusi asuntomme on ihana! Kaikki on ihan uutta, puhdasta ja käyttämätöntä! Kyllähän siihen puhtauteen ja käyttämättömyyteen liittyy tietenkin riskinsä, sillä jokainen kolhu ja tahra näkyy valkeissa pinnoissa ja vuokraisäntämmekään tuskin on kovin onnellinen, mikäli kolhuja syntyy. Muutossa pitikin olla hirmu tarkkana, ettei sohvat ja pöydät kolahtele seiniin, mutta onneksi säästyimme kolhuitta :)

Koko asuntoa en lähde blogin puolella esittelemään, se on kuitenkin turvapaikkani, oma koti, joten jaan siitä teidän kanssanne pieniä paloja.


Asuntomme koostuu siis pikkuruisesta eteisestä, yhdistetystä keittiöstä ja olohuoneesta, makuuhuoneesta sekä melkoisen suuresta parvekkeesta. Olen ikionnellinen, että kaikki tavaramme mahtuivat huoneistoon, koska aluksi näytti melko pahalta. Ostin aikanaan todella suuren sohvan, joka tosin näytti kaupassa aivan sopivalta opiskelijapoksiin, mutta sittemmin olen huomannut sen olevan kookas, mutta mikäs siinä, mukavahan se on loikoilla, kun on tilaa! :)

Parveke on hieman lyhyempi kuin aiemmassa asunnossamme, mutta ainakin metrin leveämpi, jonka ansiosta se tuntuu todella tilavalta! Maisemat nyt eivät vielä varsinaisesti ole kovin kehuttavat, kun talon ympäristö on täynnä rakennusrojua ja työkoneita, mutta eiköhän se parin vuoden sisään siitä kaunistu! Ja lisäksi parvekkeen toisesta päästä näkee joelle, samoin kuin makuuhuoneen ikkunasta, mikä on tosi kiva juttu veden kauneutta rakastaville ihmisille!


Ja tähtisauna! Saunastakin näkee joelle ja hämäriin talvi-iltoihin löytyy luksusta katossa olevasta "tähtitaivaasta" :) Ensimmäisenä iltanahan se sauna oli jo lämmitettävä, vaikkei näillä helteillä suoranaisesti kaipaa lisää lämpöä :D Saunan lisäksi kylpyhuoneemme on todella tilava, joka on huima muutos edelliseen, jossa nipinnapin mahduimme harjaamaan hampaat yhtä aikaa. Nyt tilaa osaa arvostaa, kun sitä on, mutta ei sitä aiemmin niin paljoa edes kaivannut!


Väritykseltään koko asunto on valkoinen ja sanoinkin, että äkkiä täytyisi saada verhot ikkunoihin, ettei kaikki näytä niin ylivalkoiselta! Makkariin on suunnitelmissa laittaa edellisestä asunnosta mukana tulleet vaaleansiniset sivuverhot, mutta keittiöön täytyisi hankkia uusi kappaverho, koska vanha on auttamatta liian lyhyt.

Seinien rei'ittäminen on kiellettyä, joten harmaita hiuksia on tuottanut myös seinien tyhjyys. Haluaisin edes jonkin taulun ripustaa seinälle, koska siitä tulisi mukavasti väriä ja kodikkuutta, mutta ilman nauloja ajatus tuntui mahdottomalta. Sitten keksin ripustaa yhden tauluista verhonipsuihin roikkumaan ja kun riittävän moneen nipsuun siiman laittoi, alkoi taulukin pysyä nätisti seinällä :) Hätä keinot keksii! Enää ongelmana on, miten ripustaa kello seinälle..


Kokonaisuudessaan tykkään kodistamme paljon! :) Vielä pitää hankkia joitakin tarpeellisuuksia, kuten suihkuun lattialaappa, saunaan lämpömittari ja tietokoneelle uusi tuoli. Sovittelimme tietokone pöytää olohuoneeseen ja kun vihdoin löysin sille mukavan paikan, huomasin, että tuoli on niin iso, ettei se mahdu pöydän alle ja siten se esti näkyvyyden sohvalta telkkariin. Eli tuoliostoksille mars!

Mitäs tykkäätte pikku yksityiskohdista? :) Ja olisiko vinkkejä tuon tavallisen seinäkellon seinälle ripustamiseen?

-Emma-

9 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin! :)
    Valkoinen on siitä hyvä seinien väri, että se antaa niin paljon mahdollisuuksia sisustukselle ja tekstiileille, mutta niin kuin jo sanoit, niin onhan se aika kalsea, jos ei oo verhoja tai mitään. :/ Ja tosi tympeetä, ettei seiniä saa rei'ittää! Meidän kämpässä on sama "vika", ja ai että seinät näyttää niin luotaantyöntäviltä, varsinkin kun edellisten asukkaiden jäljiltä seinissä on tuhruja, tahroja ja maalipintakin osittain lähtenyt kävelemään... Meillä on kuitenkin onneksi katonrajassa kiskot, joihin voi tuollaisen siimavirityksen avulla laittaa tauluja roikkumaan! :)
    Kiva että kämppä on mieleinen sulle, mukavampihan se on sitte asustella (jopa useita vuosia) kun kämppä tuntuu hyvältä ja kotoisalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joo, taitaa olla aika yleinen vika melko uusissa asunnoissa.. Mutta toi on kyllä ikävää, että likaisuuttakaan ei voi sitten peittää millään.. Ja jos tuhrujakin on kovin alhaalla, siimavirityksilläkään on toivotonta laittaa mitään. Pitäisikin lähteä ostoksille etsimään sitä siimaa, että jonain päivänä saisi taulun seinälle :D Onneksi sentään verhot pääsi jo eilen makkarin ikkunaan, niin ei ole niin kolkkoa!

      Poista
  2. vau kun näyttää ihanalta!! <3 tuun kyllä ehdottomasti vierailemaan teillä joskus :) nyt muakin alkoi huolettaa että saakohan munkaan tulevaan kämppään laittaa tauluja :o mulla ois nimittäin aika paljon tauluja sekä uus ihana kello odottamassa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hii, kiitos :) Joo, todellakin tuut käymään heti, kun vain rantaudut Joensuuhun! :) Hmm, voi olla, että ei saa.. Ainakin ulospäin ne kämpät näyttää tosi hillityiltä ja työkavereiden mukaan ne on niin uusia, että kaikissa ei oo kai ees asunut kukaan..

      Poista
  3. Ihanaa että saitte muutettua kolhuitta! :D Itsekään en periaatteellisesti tahdo esitellä aina koko kotia vaan pieniä yksityiskohtia siitä, kuitenkin se on juuri se "oma turvapaikka arjen keskellä" :D Kivasti pienillä elementeillä sisustettu :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! :D Hyvä, että kohtalotovereita löytyy, oma koti on kuitenkin aina oma koti :)

      Poista
  4. Vaikuttaa tosi kivalta asunnolta,onnea uuteen kotiin! :)
    t. Sirius

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sirius! :) Tervetuloa käymään milloin vain :)

      Poista
  5. Onnea uuteen kotiin! :) Yksityiskohdat näyttävät ihanilta. Itse kokeilisin kiinnittää kelloa seinään tarrateipillä. En tiedä niiden oikeaa nimeä, mutta sellaisella kaksi puoleisella teipillä :D Riippuen tietenkin kuinka painava kello on kyseessä.

    http://amandajosefiina.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)