sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pikkujoulut

Tänä viikonloppuna juhlittiin siis tyttöjen kanssa pikkujouluja, kun Elli ja Reetta tulivat perjantai-iltana Joensuuhun :) Perjantai-ilta tosin meni oikeastaan pelkästään siihen, että saatiin jotain syödäksemme ja päästiin nukkumaan, koska juna oli vasta iltamyöhällä täällä.

Lauantaina nukuttiin pitkään ja nautittiin vapaapäivästä ja ihanasta kiireettömyydestä! Oltiin päätetty lähteä shoppailukierrokselle Myyhyn ja siellä sitten vierähti tunti jos toinenkin :D Tarkoituksenani ei ollut erityisemmin shoppailla, koska viikolla olin käynyt jo pariin otteeseen ostoksilla, mutta kappas kappas, kyllähän sieltä mukaan tarttui sitten JC:n neule ja Onlyn T-paita, joista lisää myöhemmässä postauksessa :)


Illalla päätettiin sitten alkaa leipomaan pipareita ja joulutorttuja. Keittiö onkin leipomisen jäljiltä kiitettävästi täynnä erilaisia nonparelleja, jotka koristeluvaiheessa vierivät pitkin poikin lattia.. :D Joka tapauksessa leivonnaiset onnistui hyvin, mutta koska Amarillossa olimme ahtaneet mahamme täyteen herkkuja, ei leipomuksia kukaan jaksanut vielä lauantaina syödä!

Joulutortuista täytyy kyllä sanoa sen verran, että en suosittele ostamaan Sunnuntain torttutaikinaa. Se ei kertakaikkiaan kohoa ja tortut näyttävät paiston jälkeen kovin lättäniltä!

Illan kuningasidea oli varmastikin saunominen: asunnossani on sauna, mutta lauteet ovat maksimissaan metrin mittaiset. Päätimme tietenkin kaikki ahtautua yhdessä saunomaan, joten läheisyys lämmitti sitten kiuasta enemmän :D


Ihanaa, tytöt halusi katsoa jonkun ihanan romanttisen komedian! Lysähdettiin sohvalle vieretysten ja alettiin katselemaan LOL:ia. Vaikka edellisestä katselukerrastani ei ollut vielä kovinkaan kauaa, täytyy sanoa, että se on kyllä niin söpöilyleffa, että auttaa pahimpaan rakkaudennälkään. Tai sitten vain pahentaa sitä entisestään!


Viikonloppu on yllättävän lyhyt aika ja olisi tytöt voineet vielä pidempäänkin viipyä! :) Sunnuntaina päätettiin kokkailla kanapihvejä, pippurikastiketta ja perunoita salaattien kera ruuaksi. Aloin käristellä pihvejä pannulla, kunnes Elli tulee huomauttamaan, että kämppä alkaa vaikuttaa aika savuntäyteiseltä. Itsehän en koskaan muista avata ikkunoita paistaessani jotakin, enkä ollut muistanut tälläkään kerralla, joten tuuletusyrityksistä huolimatta kiitettävä paistetun kanan tuoksu jäi leijailemaan asuntoon.. :D

Ihana viikonloppu meillä kuitenkin oli! :)

-Emma-

15 kommenttia:

  1. Moikka!(:
    Sulle on mun blogissa haaste:

    http://jasminaroundtheworld.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Valitettavasti tein tuon juuri muutama kuukausi sitten!

      Poista
  2. Mukavan olonen blogi:) Tsekkaa myös mun blogsu: http://hennoaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Oi sulla on ihanat hiukset ;_; Sait uuden lukijan!

    http://ievablogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos ja kiva kuulla, että tykkäät :)

      Poista
  4. ei vitsit, nyt alkoi tekemään mieli joulupipareita!!<3 tosi hieno banneri, ja haha toi kana juttu! :-D

    http://foreverbyjenni.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D juu, olen toisinaan hyvä kokki..

      Poista
  5. tosi ihania kuvia, tuli ihan joulufiilis :D ja hui vitsi noi sun hiukset sopii sulle tosi hyvin :o itekki harkittin aikanaa tommosia aika lyhyitä mut ei sitte uskallus riittänykkää ja pitäydyin tässä ikuisuusprojektissa eli kasvatan pitkiä :D
    http://storiesofmylife-t.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) joo, tiiän monia, jotka pelkää sitä, et hiukset leikattuaan se malli ei sovi lainkaan! Mä oon taas pitäytyny tässä jo aika pitkään, mut nyt muutin Joensuuhun ja uus kampaaja keksi piristää noita etuhiuksia uudella tavalla! :)

      Poista
  6. Vähänkö kiva toi viiminen kuva!! :)
    Ja nammm, pipareita! Mulla on jo koristeet pipareita varten ostettu, mutta se taikina puuttuu :D

    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikinaa saa onneks kaupasta milloin vain :D

      Poista
  7. eagkndvlm nyt alko tehä mieli pipareita :--D pakko tehä ens viikonloppuna!! ja hei tosi kiva blogi sulla, jään lukee! :)

    http://washed-out-dream.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. paaljon kivoja kuvia sun blogi täynnä! (:

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)