SOCIAL MEDIA

tiistai 23. toukokuuta 2017

Superdieetti - viikko 2

Tänään on 15. päivä ilman karkkeja, pullia, jäätelöä, sipsejä tai ylipäätään mitään herkkuja, joita yleensä söin vähintäänkin lauantaisin. Kuvitella, 15 päivää on kuitenkin puoli kuukautta! Sanoinkin, että vaikken laihtuisi grammaakaan tällä dieetillä, tunnen oloni jo voittajaksi, kun olen huomannut, millainen itsekuri miulla oikeasti onkaan, kun oikeasti niin päätän (en nimittäin ikinä ole ollut näin pitkää aikaa ilman herkkuja aikuisiällä).

Sairastelut on toivottavasti tältä erää nyt sairasteltu ja torstaina pääsinkin ensimmäistä kertaa kotitreenin kimppuun. Tehtiin se Mikon kanssa yhdessä ja ilokseni sain tunnustuksen, että treeni oli rankka ja hikinen - hyvä, en siis ollutkaan niiiiin rapakunnossa kuin olin kuvitellut, vaikka hikoilin kuin pieni possu! Perjantaina suunnattiin salille ja pääsin tekemään jalka- ja keskivartalopäivän treenin, joka sai todellakin hien pintaan, sykkeet korkealle ja lopulta hymyn huulille.


Tykkään Superdieetin treeneistä, sillä ne on suunniteltu todella tehokkaiksi, mutta ne vievät aikaa lähes puolet vähemmän kuin monet muut salitreenit. Treenit ovat erilaisia ja niiden tehokkuus on mietitty varmasti tarkasti palautus- ja työskentelyajat huomioiden. Lisäksi on kätevää, että jos haluaa yhdistää aerobisen treenin ja salitreenin, ei tarvitse notkua koko iltaa kuntosalilla. Liikkeet ovat myös aika peruskauraa, joten ne on helppo tehdä myös kotona, jos omistaa esimerkiksi kahvakuulan tai käsipainot; tämän päivän treenikin oli salitreeni, mutta tein sen vaivattomasti olkkarin lattialla kahvakuulan ja käsipainojen avulla!

Kahdessa viikossa kiloja on karissut yhteensä 1,4kg, mutta toisen viikon aikana vain 200 grammaa pudotusta. Navan kohdalta on lähtenyt jopa 6,5 senttiä, mutta muualta kropasta muutokset ovat ihan sentin luokkaa. Ehdinkin jo hieman masentua, kun tuntuu, ettei mitään muutosta tapahdu peilikuvassa. Sitten ympärilläni olevat ihmiset saivat miut ymmärtämään, että olen kuitenkin ollut dieetillä vasta kaksi viikkoa ja siitä ajasta terveenä huimat neljä päivää, joiden aikana olen voinut harrastaa liikuntaa - eli ei pitäisi vielä alkaa panikoida.


Liikunnan myötä myös energinen olo on hiipinyt minuun takaisin. Pidän liikuntaa tärkeänä osana laihdutus- ja kiinteytysprojekteja, vaikka sen osuuden usein arvioidaankin olevan vain 20 prosentin luokkaa. Liikunta kuitenkin antaa virtaa arkeen ja auttaa ylläpitämään arkiaktiivisuuttakin eri tavalla. Tuntuu myös, että kun on käynyt kunnolla nostelemassa painoja, ei halua miettiäkään herkkuja, kun tietää, millaisen jumpan joutuu tekemään, jotta ne saisi sulatettua pois.

Herkkujen miettiminen ei ole minulle enää minkäänlainen ongelma. Kävin jopa "kahvittelemassa" (lue: juomassa teetä) Houkutuksessa, joka on kahvila pullollaan ihania kakkuja, pullia ja leivoksia, mutta tyytyväisenä join vain teen. Huh, hyvä minä! Toisella viikollakin olen lipsunut ruokavaliosta, myönnän; alkuviikosta meni pari annosta hiilareita liikaa, kun koitin vain saada itseni prepattua terveeksi. Lisäksi pari ruokalusikallista kiellettyä salaatinkastiketta sekä ketsuppia päätyi sisuksiini, mutta hei, ei varmastikaan kaadu tämä dieetti noihin lipsahduksiin! Lisäksi parina aamuna nukuin niin pitkään, että kaikkien aterioiden syöminen muuttui hieman haasteelliseksi, joten jouduin yhdistämään kaksi ateriaa yhdeksi - lähes kaikki tuli kuitenkin syötyä, vaikkakin sitten isompana annoksena.


Olen myös huomannut, että kasviksia on ihan tuhottoman hankala syödä raakana suuria määriä. Tiedättekö sen tunteen, kun kurkkuja ja tomaatteja on lautanen vielä puolillaan eikä jaksaisi rouskuttaa enää yhtään? Olen tehokkaasti koittanut livauttaa erilaisia vihanneksia "huomaamattomampaan muotoon" esimerkiksi kastikkeen sekaan ja pizzan päälle, jolloin niitä tulee syötyä ihan vahingossa. Etenkään porkkanoita en suosittele syömään suurta määrää raakana, sillä ennen dieettiä olin ottanut töihin evääksi purkillisen porkkanoita, enkä saanut tuhottua niitä 24 minuutin tauollani.. :D

Miten tärkeänä te muut pidätte liikuntaa ylipäänsä ja toisaalta laihdutusprojekteissa? Mistä asioista olette tällä hetkellä itsessänne ylpeitä? :)

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)