Saako opettaja blogata?

Kun julkaisin pitkästä aikaa uuden postauksen alle viikko sitten, mietin, että se on ensimmäinen postaus, jonka julkaisen opettajaurani aikana. Eihän sitä postauksesta kukaan tiennyt, sillä sairastelupäivien vinkit eivät sinänsä linkity milläänlailla opettajuuteen, mutta kuitenkin julkaisunappulaa painaessani mietin, saako opettaja blogata. Pitäisikö minun luopua harrastuksestani? Mitä, jos joku oppilaani jonain päivänä lukee blogiani? Tai jonkun vanhemmat!

Työskentelen tällä hetkellä eskariopena ja opetettavat lapset ovat pikkuruisia 6-vuotiaita. En usko, että he itse ainakaan blogiani lukevat. Tulevaisuudessa saatan toki opettaa vanhempia oppilaita, jotka voivatkin blogini löytää. Entäpä lasten vanhemmat? Ehkä, ehkä ei. Olen pitänyt työni aina erillään blogihommistani, sillä minusta ei ole kiva sekoittaa harrastusta ja työtä - ja muutenkaan työasiat eivät kuulu mielestäni nettiin ruodittavaksi. Ainakaan siis eskarikuulumisten vuoksi kenenkään ei kannata blogiani ryhtyä lukemaan, sillä en aio jatkossakaan sekoittaa työtä ja vapaa-aikaa.

Opettajiin liitetään monesti tietynlaisia oletuksia; eihän opettaja nyt voi toimia niin ja näin ja kansankynttilöiden kuuluu reagoida asioihin tällä ja tällä tavalla. Opettajat varmaankin harrastavat aina jotakin kulttuuriin liittyvää ja hienoa, kasaavat ostoskärryihin vain ravintosuositusten mukaisia elintarvikkeita sekä toimivat ja puhuvat hillitysti ja hallitusti hyvää yleiskieltä myös vapaa-ajallaan. Lista on lopulta aika pitkä ja tasaisin väliajoin sitä kuulee jonkin uuden hauskan yksityiskohdan opettajaihmisistä.

Onko bloggaaminen kulttuurin liittyvä hieno harrastus? Kuuluvatkohan nakit ravintosuosituksiin edes viikonloppuisin? Haittaakohan, jos kotona puhuu sekaisin Tamperetta ja Joensuuta? Olenkohan huono opettaja, jos kirjoitan blogissani, että sokeriin voi jäädä koukkuun tai että olen ollut dietillä? Positiivista ainakin on, että viimeisimmän Onnenpyöräjakson myötä tiedän, että bloggaaminen on osa (media)kulttuuria eli listalla on ainakin yksi synti vähemmän.

Olen blogiurani alkuajoista tiedostanut sen, että kaikki, mitä nettiin kirjoittaa, voi jäädä sinne ikuisiksi ajoiksi. Siksi ei ole koskaan tullut mieleenikään kirjoittaa henkilökohtaisimmista asioista koko kansalle - miksi ylipäätään haluaisin, että joku tuntematon herra tai rouva x tietäisi, mitä elämässäni tapahtuu milläkin hetkellä. Minusta henkilökohtaisimmat asiat on hyvä pitää poissa somesta - toki niillä saa lukijoita, kommentteja ja mediahuomiota, mutta en välittäisi maksaa yksityisyyttäni blogisuosiosta. Voin seistä kaiken sen takana, mitä blogissani kirjoitan ja se on mielestäni hienoa.

No, saako se opettaja sitten blogata? Tiedän aika monta bloggaavaa opettajaa eikä se ainakaan heidän ammattimaisuuteensa vaikuta. Yhtä hyvin voitaisiin kysyä, saako poliisi tai sivistystoimenjohtaja blogata. Kyse on ennemmin siitä, mistä bloggaa; opettaja voi pitää huolta sisäisestä ja ulkoisesta hyvinvoinnistaan, olla kiinnostunut kosmetiikasta, elokuvista tai kirjoista, harrastaa vapaa-ajallaan matkustelua ja kuntosalia, joten miksi hän ei voisi myös blogata näistä aiheista.

Usein pohditaan myös, millaisia kuvia opettaja saa somessa julkaista. Tiedän, ettei kenenkään vapaa-aikaa voi lähteä loputtomasti rajoittamaan, mutta en pidä hyvänä ideana esimerkiksi bikinikuvia somessa. Toisaalta en pidä niitä hyvänä ideana, vaikka en olisi opettaja. Yritän ajatella asian aina niin, että kaikki se materiaali, mitä nettiin laitan, täytyy olla sellaista, jonka voin hyvillä mielin löytää työpöydältäni maanantaiaamuna siten, että kaikki työporukan jäseneni olisivat sen voineet nähdä tai lukea. Jep, bikinikuva ei kuulu niihin materiaaleihin.

Olen oppilaiden kanssa tavallinen aikuinen (joka nyt sattuu olemaan myös opettaja), jolle voi kertoa huolet ja murheet, jonka kanssa voi pelata muistipeliä, mutta jota pitää myös totella kuten ketä tahansa aikuista. Jos joku kertoo kotona vietettävästä pizzaperjantaista en ajattele, että voi miten epäterveellistä, vaan voin tokaista takaisin, että kiva, että vietätte yhdessä aikaa, pitäisiköhän itsekin tehdä pizzaa. Opettaja ei ole mikään yli-ihminen, ainoa oikea ammattimainen kasvattaja lapsille tai mallikansalaisen perikuva. Opettajakin tarvitsee neuvoja, haluaa oppia uutta ja syödä nakkeja ja ranskalaisia lauantai-iltana saunan jälkeen, jos tekee mieli. Miksi siis opettaja ei voisi blogata? 

Harrastukset eivät vähennä ammattitaitoani; olen muutamaa kurssia vaille valmis kasvatustieteiden maisteri ja sitä titteliä opiskellessani olen oppinut todella paljon kasvattamisesta, opettamisesta ja koulumaailmasta. Työ opettaa minulle kuitenkin jatkuvasti lisää samoin kuin ihmiset ympärilläni, media, itseopiskelumateriaalit ja muut vapaa-ajallani eteen tulevat asiat. Kuntosalillakin voi oppia uusia kehonpainoliikkeitä, joita voi käyttää vaikkapa koululiikunnassa - blogatessa voi oppia rentoutumaan mielipuuhan parissa, jolloin arjessakin jaksaa paljon paremmin.

Saako opettaja blogata? Mitä ajattelisit, jos oman lapsesi opettaja pitäisi blogia? Onko bloggaaminen harrastus siinä missä kuntosalikin vai mikä sen erottaa muista vapaa-ajanviettotavoista?

Kevennyspäiväkirjat: Mistä niitä kiloja taas on tullut?

Kevennyspäiväkirjat on uusi postaussarja, jota pääset seuraamaan minun ja Camillan blogeissa, mutta myös Kevennyspäiväkirjat-blogissa. Me tytöt päätettiin, että nyt on aika alkaa karistaa taas mystisesti vyötärölle hiipineitä kiloja, löytää lisäenergiaa arkeen sekä  nauttia liikunnasta. Asetettiin projektillemme myös aivan konkreettiset numerotavoitteet tukemaan matkaamme - itseäni motivoi ainakin ihan valtavasti vaa'an lukemat, joten eikun hommiin!

Sairastellessani olen katsonut kymmeniä jaksoja erilaisia treeniohjelmia; pääasiassa Jutta ja 10 suurta unelmaa sekä Rakas, sinusta on tullut pullukka -sarjat ovat pyörineet läppärillä ja televisiossamme. Minusta on ihana nähdä, miten ihmiset onnistuvat saavuttamaan tavoitteitaan ja samalla se motivoi myös asettamaan omalle toiminnalle suuntaviivoja. Sairastelun aikana olen ehtinyt ainakin kerätä valtavan määrän motivaatiota syksyn treeneihin sekä suunnitella, millaisella ruokailupolitiikalla lähden kohti tavoitteitani.

Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelmassa juontaja aina kysyy, paljonko laihduttaja on lihonut esimerkiksi viime vuosien tai parisuhteen aikana. Aloin miettiä, että Joensuuhun muuttaessani painoin kymmenen kiloa vähemmän kuin nyt! Toki paino on vuosien aikana vaihdellut suuntaan ja toiseen useammankin kilon. Ja ei, lihominen ei ole parisuhteen syytä, ihan olen itse herkut suuhuni laittanut - myös silloin, kun toinen osapuoli on sanonut tarjoamilleni suklaarusinoille ei kiitos. Kaksi kiloa vuodessa ei ole älytön määrä, mutta se on kuitenkin sen verran, että tällä hetkellä olen painoindeksin mukaan lievästi ylipainoinen!! Toki vain reilun kilon verran, mutta kuitenkin se herättää pohtimaan, että jotain on tehtävä.

Tällä kertaa se jotain ei ole tiukka valmennus, jossa halutaan maksimaalliset tulokset minismaallisessa ajassa. Ei. Tällä kertaa se on aiemmassa postauksessani kertomaa fiksua syömistä, normaalia kotiruokaa, säännöllistä liikuntaa ja herkkuhetket sallivaa painonpudotusta. Tällä kertaa tarkoitus ei ole myöskään hikoilla vain salin puolella ajatuksena, että vain jalkaprässiä tekemällä voi laihduttaa fiksusti. Haluan, että viikossani on monipuolista liikuntaa, jota voi tehdä myös fiiliksen mukaan; ei siis neljää salitreeniä viikossa, jos ei tee mieli, vaan esimerkiksi kaksi kävelylenkkiä, ryhmäliikuntatunti ja yksi salikerta. Pääasia, että on liikuntaa!

Ruokavalio on kuitenkin se, mikä eniten vaikuttaa tuloksiin. Arpaonni suosi minua pari viikkoa sitten ja sain ilmaisen pt-kerran läheiselle salille. Kävimme pt:n kanssa läpi saliohjelmaa, mutta keskustelimme myös paljon ravinnosta ja sen merkityksestä treenatessa. Ammattilaisen mielipide oli helpottava; jos viikon syö nätisti, voi hyvillä mielin pitää vaikkapa lauantaina herkkupäivän, jolloin tulee enemmän kaloreita. Hänen mukaansa tällainen toiminta buustaa aineenvaihduntaa sen sijaan, että se lihottaisi. Tieto oli aika helpottava, sillä aiemmat laihdutuskuurinihan ovat perustuneet nimenomaan herkuttomuuteen. Olen jo nyt huomannut, että koska tiedän yhtenä päivänä viikossa voivani pitää perinteisen karkkipäivän, ei minun tee edes juurikaan mieli herkkuja.

Kolmas aiemmasta poikkeava seikka on aikataulu. Pisin diettini on kestänyt 10 viikkoa ja olen kyseisessä ajassa pudottanut parhaimmillaan 6 kiloa eli yli 0,5 kiloa viikossa. Nyt olemme Camillan kanssa asettaneet pudotuksillemme tavoitteeksi helmikuun ensimmäisen päivän, jolloin keventäjäsiskoni lähtee nauttimaan tuloksistaan Kanarialle. Aikaa on siis peräti viisi kuukautta ja karistettavaa 8 kiloa! Määrä kuulostaa yllättävän suurelta, mutta ensimmäiset pari kiloa ovat vain nestettä ja pudotuksen jälkeenkään en ole vielä niin hoikka kuin olin Joensuuhun muuttaessa, mutta se ei ole tarkoituskaan - olen pudotuksen jälkeen painoindeksin mukaan noin normaalipainon keskikohdassa ja uskon, että vaikutukset jaksamiseen ja terveyteen ovat mittavat tuolla pudotuksella. Tiesittekö muuten, että ihmiset, jotka syövät, nukkuvat ja liikkuvat huonosti, sairastelevat muita enemmän ihan perusflunssiakin!

Muutosta lähdetään siis tekemään maltilla, järjellä ja hyvällä mielellä! Parasta on, että miulla on samassa jamassa oleva tsemppisisko puhelimen päässä ja saamme tukea toisistamme plus voimme jakaa hyvät treenivinkit! Tänään olen jo aloitellut projektia ruokavalion puolelta, sillä sairaslomani jatkuu vielä huomisen enkä senkään jälkeen voi heti rynnätä treenaamaan, ettei tule mitään jälkitauteja. Ruokavalion merkitys on kuitenkin 80% tuloksista, joten siitä on hyvä aloittaa. Ainiin ja suunnitellahan voi aina; edessä siintää uusi harrastus tanssin parissa ja saattaa olla, että salin vaihtaminenkin tulee ajankohtaiseksi - tästä on hyvä jatkaa!

Onko ketään muuta purrut kevennyskärpänen näin syksyn lähestyessä? Millaista liikuntaa tykkäätte harrastaa? :)

Sallitut ja kielletyt ruuat

Milloin kanasta ja riisistä tuli sallittua ja perinteisestä makaroonilaatikosta kiellettyä? Koska jauheliha muuttui hyväksi ja kalapuikot pahaksi? Erilaiset ruokavaliot ovat olleet pinnalla jo useamman vuoden, mutta yhteistä monelle ruokavaliolle ovat sallitut ja kielletyt ruuat. Olen itse ollut mukana FitFarmin valmennuksissa ja kokeillut sallitut-kielletyt -yhdistelmää saaden mieluisia tuloksia. Loppuelämää ajatellen kiellettyjen ja sallittujen ruokien määrittely ei kuitenkaan tunnu omalta, mutta pääseekö ajattelutavasta eroon?

Kävin läpi aikanaan yhden FitFarmin Superdietin ja kolme Bikini Challenge -valmennusta, joissa kaikissa oli tarkkaan määritelty se, mitä sai syödä ja mitä ei. Tietenkin sen piti olla tarkkaan määriteltyä, jotta valmennuksista sai irti sen, mitä niiden luvattiin antavan. Bikini Challenge -kuplassani minusta ajatus sallituista ja kielletyistä ruuista tuntui täysin normaalilta ja ymmärrettävältä, sillä eihän tuloksia tulisi, jos söisin jauhelihakastiketta, johon olen lisännyt kolme ruokalusikallista jauhoja kastikkeen sakeuttamiseksi. Vai tulisiko?

Päätimme Mikon kanssa valmennusten jälkeen siirtyä syömään ihan tavallista kotiruokaa. Noh, kesä meni miten meni ja kotiruuan lisäksi tuli kyllä syötyä jäätelö jos toinenkin samoin kuin muita kesäherkkuja. Kun oli aika palata ruotuun, piti taas miettiä uudelleen, miten tästä eteen päin toimisin; tarkka puhdas ruokavalio ilman kastikkeita vai tavallista kotiruokaa? Takaraivoon ehti juurtua valmennusten aikana melko hyvin ajatus kielletyistä ja sallituista ruuista eikä esimerkiksi makaroonilaatikkoon lisättävä Koskenlaskijajuusto kuulunut sallittuihin. Oliko makaroonilaatikkoni nyt siis epäterveellistä, lihottavaa ruokaa?

Mitä me ihmiset tähän saakka olemme syöneet? Siis ennen kuin syömisestä tuli niin vaikeaa. No sitä tavallista kotiruokaa! Päätin lähteä kotiruokalinjalle, sillä miksi minun pitäisi syödä kuin fitnessurheilija, jos en ole fitnessurheilija? Eikö tavallinen treenaaja voi syödä ihan tavallista ruokaa? Ensimmäinen askeleeni oli yrittää luopua siitä ajatuksesta, että kaikki se, mitä ei ole erikseen ruokavalioiden ohjeissa sallittu, ei ole kiellettyä. Kalapuikkoja saa syödä, jauhelihakastikkeeseen voi laittaa jauhoja eikä hernekeiton sisältämä sokeri oikeasti kaada maailmaa. 

Toinen askeleeni oli syödä kouluruokaa. En ole syönyt kouluruokaa oikeastaan omana kouluaikanani lainkaan, sillä nirsona ihmisenä minulle ei maistuneet vetistyneet perunat, keinotekoisen makuiset lihakastikkeet tai hailakat riisit. Työni myötä koen helpommaksi syödä lasten kanssa samaa ruokaa ja olen opetellut syömään myös niitä ei-niin-mieluisia makuja. Ja hyvin on sujunut. Edelleenkin huomaan ajattelevani esimerkiksi kouluruuan kohdalla, miten hiilihydraattipainotteista ruoka on. Sen jälkeen yritän muistuttaa itselleni, että lapset tarvitsevat proteiinia vähemmän kuin aikuiset ja ruoka on kuitenkin pääasiassa suunnattu lapsille, mutta että kyllä sillä aikuinenkin jaksaa - ja sitten eikun pinaattivelliä ääntä kohden. 

Aamupala- ja välipalamallit ovat aika hyvin juurtuneet valmennuksista omaan ruokavalioon ja koen, että ne ovat sellaisia, joita pystyn ja haluan noudattaa jatkossakin. Proteiinipitoinen jugurtti ja juotava proteiinipirtelö kuuluvat aikalailla jokaiseen välipalaani, mutta enää en kammoksu ottaa hedelmää proteiininlähteen kaveriksi; hedelmissä on sokeria, mutta on niitä nyt sata kertaa helpompi kuljettaa laukussa kuin pakastemansikoita. Aamupaloista kerroinkin tarkemmin tässä postauksessa ja aikalailla samalla kaavalla olen mennyt jo vuoden!

Onko se kotiruoka sitten lihottanut? Ei ole ainakaan minua. Kun jätin herkkujen syömisen vähemmälle ja söin tasaisin väliajoin, paino lähti laskuun ihan samalla tavalla kuin silloin, kun ajattelin kastikkeettoman, kermattoman, maidottoman, juustottoman ja ties minkä olevan ainoa tie laihdutukseen. On ollut aika helpottavaa, kun on voinut tehdä lasagnettea tai kalapuikkoja ja maitokastiketta ajattelematta, että tässä on kyllä sitä ja sitä kiellettyä eli epäterveellistä ainesosaa. En usko, että mikään raaka-aine itsessään on epäterveellistä, kyse on varmasti ennemmin määrästä ja siitä, kuinka usein raaka-ainetta käyttää.

Kun kielletty-sallittu -listan on kerran saanut päähänsä, siitä eroon pääseminen ei ole helppoa. Muistan kyllä tarkalleen, paljonko tuotteessa pitäisi olla proteiinia, jotta se olisi optimaalinen proteiininlähde sekä mikä määrä pähkinöitä korvaa tietyn määrän öljyä. Elämä vaan on aika matemaattista ja yksipuolista niin. Toki katson esimerkiksi proteiininlähteiden kohdalla, onko niissä oikeesti proteiinia, koska sillä on merkitystä kylläisyydentunteen kanssa - uusimmassa proteiinijugurttilöydöksessäni on kuitenkin vain 14g proteiinia purkkia kohden, vaikka noin 20 grammaa olisi hyvä määrä. Maha tulee kuitenkin täyteen ja seuraavalla aterialla voi sitten syödä vaikka vähän enemmän lihaa, joten ei kaada maailmaa - ei siis ole kiellettyä.

Yritän tietoisesti olla analysoimatta liikaa ruokien terveellisyyttä ja epäterveellisyyttä, sillä kuten aiemmin totesin, tähänkin saakka ihmiset ovat eläneet tavallisella kotiruualla. Pikku hiljaa ajatukset alkavat kääntyä siihen suuntaan, ettei ole hyviä ja pahoja raaka-aineita, mutta se on vaatinut paljon aikaa. Hyvähän se on tiedostaa, mitä ruoka sisältää ja osata lukea ravintosisältöjä, mutta kielletty-sallittu -komboon en enää halua lähteä. Aiemmin ajattelin, että ammattilaisten laatimat ohjeet ovat niitä ainoita oikeita, mutta nykyään ajattelen jo hieman toisin. Esimerkiksi pelkkä omena välipalana ei toimi minulle, sillä jään nälkäiseksi, mutta jollakulla toisella se voi toimia - ihmiset on erilaisia ja siksi meillä on laaja kirjo erilaisia ruokiakin.

Onko kukaan muu ajautunut sallitut-kielletyt -kierteeseen ja miten olette siitä selvinneet? Onko teillä olemassa tarkka ajatus siitä, mikä on hyvää ravintoa ja mikä ei niinkään?

Näin saat ajan kulumaan sairastellessasi

Sairastaminen on erityisen tylsää silloin, kun ulkona paistaa aurinko, kaikki muut ovat töissä, televisiosta ei tule mitään tai tiedossa on jotakin kivaa, jonne kaikki muut ovat menossa. Uskon kuitenkin, että lähes kaikista asioista voi löytää (tai ainakin yrittää etsiä!) niitä positiivisia puolia.

Jouduin eilen lähtemään kesken päivän töistä kotiin, sillä en pystynyt enää puhumaan jäätävän kurkkukivun vuoksi ja kuume alkoi nousemaan. Siitä lähtien olenkin sitten maannut vuoroin sohvalla ja vuoroin sängyllä. Aika ei kuitenkaan ole käynyt kovinkaan pitkäksi, vaikka aamulla olin kyllä varma, ettei iltapäivä tule ikinä ja joudun tylsistymään yksinoloon. Ihan kuin muuten kurkku käheänä hirveästi puhuisin mutta.. Siitä kuitenkin juolahti mieleeni listata teille sairastuvalle tekemistä, joilla aika kuluu huomattavasti mukavammin!

#1 Nuku aamulla pitkään, jos mahdollista

Jos aamulla ei tarvitse sännätä kahdeksalta lääkäriin, kannattaa yrittää nukkua mahdollisimman pitkään, jolloin sairastelupäivästä menee jo iso osa nopeasti vain torkkuessa! Nukkuessa ei huomaa myöskään kolotuksia ja kipuja, joita muuten tulisi ajatelleeksi ihan liikaakin.

#2 Pidä yhteyttä kavereihin

Koska muulloin sinulla on tilaisuus vain maata sängyssä ja kysellä kavereiden kuulumisia? Omassa tapauksessani soittelu ei kurkkukivun takia ole kovin herkkua, mutta viestit kulkevat sitäkin paremmin. Monesti arjessa viesteihin vastaaminen on hätäistä, joten on ihanaa, kun saa keskittyä toisen asioihin ihan ajan kanssa - toisaalta myös omia kuulumisia jaksaa sepustaa perusteellisemmin, kun ei ole kiire.

#3 Katsele suosikkiohjelmia

Kaivoin Mikon läppärin kaapista ja laitoin Rakas, sinusta on tullut pullukka -sarjan pyörimään. Vaikka olen jaksot jo aikanaan nähnyt, ei se haitannut - ei kipeänä jaksa niin kovasti keskittyäkään, joten kertaalleen katsotut jaksotkin passaavat! Tykkään erilaisista elämänmuutosohjelmista, joissa ihmiset onnistuvat saavuttamaan tavoitteensa, joten mikäs sen iloisempaa katseltavaa.

#4 Nettishoppaile, vaikket ostaisi mitään

Olen todella huono tilailemaan netistä mitään, sillä yleensä kaikki tilaamani tuotteet ovat jollain tavalla epämieluisia; milloin hupparin printti on vinossa, kengät väärää kokoa tai paketista paljastuu aivan väärä tuote (näistä voisin joskus tehdä ihan oman postauksen, niin epäonnista miun nettishoppailu on ollut..). Tänään kuitenkin on ollut kiva selailla eri kauppojen nettisivuja ja katsella, millaisia juttuja on tarjolla - tietääpähän ainakin mihin kivijalkaliikkeeseen suuntaa, jos tarvitsee jotain tiettyä juttua lähiaikoina. Ja vaikkei pitänyt varsinaisesti ostaa mitään, taisin ennakkotilata Antti Tuiskun elämänkerran..

#5 Suunnittele yllätyksiä

Minusta on kiva yllättää läheisiä aina välillä esimerkiksi pienillä lahjoilla tai teoilla, jotka saavat toiselle hyvän mielen. Tällaisia juttuja on kiva suunnitella ajan kanssa ja niistä tulee itsellekin hyvä mieli, kun voi miettiä, miten iloiseksi voi toisen tehdä. Yllätysten toteutuksille on yleensä arkenakin aikaa, mutta ei niitä kaiken huiskeen keskellä aina keksi - siksi kannattaa käyttää sairasteluaika hyödyksi!

#6 Lue lehtiä

Minulla on tapana ostaa kaupoista lehtiä, mutta sitten ne usein jäävät lukematta kauppareissun jälkeen. Ajattelen aina, että luen, kun on hyvä hetki eikä muuta tekemistä. Nyt kaivoinkin kaikki lukemattomat lehdet hyllystä ja lukemista riittää kyllä vielä pitkäksi aikaa! Toisaalta kiitän itseäni nyt siitä, etten ole aiemmin lukenut niitä, sillä lehtien parissa aika menee yllättävän nopeasti.

#7 Käy läpi vanhoja kuvia

Järkkärikamera-aikana kuvia tulee räpsittyä ihan älytön määrä. Mukana on myös hutiotoksia ja toisaalta niitä nappiin menneitä räpsyjä, jotka olisi kiva ikuistaa kuviksi! Kuvien läpikäyminen on kuitenkin aikaavievää ja siksi sitä onkin hyvä tehdä juuri silloin, kun aikaa on mielettömästi käytettävissä. Tämänkin kuvan postaukset ovat Lappeenrannan reissultani ja olin melkein unohtanut ne muistikortin kätköihin. Nyt oli aikaa käydä niitäkin läpi ja samalla sain vähän kuvitusta tähänkin postaukseen.

#8 Ole vain

Joskus on ihan hyvä olla tekemättä yhtään mitään. Itsekin olen tänään vain maannut sängyssä ja huilannut. Samalla voi kuunnella vaikka radiota, rentoutusmusiikkia tai mitä vaan, mikä saa olon tuntumaan mukavalta. Tärkeintä on kuitenkin keskittyä paranemiseen, johon tarvitaan lepoa, riittävästi juotavaa sekä lepoa, lepoa ja vielä kerran lepoa!

Mitkä ovat sinun vinkkisi sairastuvalle? Miten seltätä tylsät flunssapäivät?

P.S. Tiesithän, että voit seurata blogiani myös Facebookin kautta osoitteessa  https://www.facebook.com/haaveitajahauiskaantoja/

Voiko kaikki hyvä tapahtua kerralla?

Tällä hetkellä voin sanoa olevani äärettömän onnellinen, hämmentynyt ja kaikinpuolin tyytyväinen elämääni. Olen pohtinut viime viikot, voiko kaikki hyvä oikeasti tapahtua yhtä aikaa ja olen tullut siihen päätelmään, että se todellakin on mahdollista! Nämä muutokset elämässäni ovatkin syitä siihen, miksi blogi on elellyt hetken hiljaiseloa, mutta nyt on aika kuuluttaa teillekin onnellisuuteni aiheet!

Kaksi viikkoa sitten, keskellä helteisen paahtavaa keskiviikkoa, Mikko pyysi minua vaimokseen! En ollut mitenkään osannut aavistaa kosintaa - etenkään en osannut ajatella, että se tapahtuisi silloin, kun olen vähän vähemmän edustavan näköinen seitsemän tunnin työpäivän jäljiltä hiukset sekaisin ja hiki otsalla helteestä. Mutta jälkeen päin ajateltuna se oli juuri niin täydellinen ajoitus - Mikko rakastaa minua juuri minuna itsenäni kuten minäkin häntä, viis siitä, onko ulkokuosi tiptop! Ja kyllähän monet naurahtelivatkin, että jos minun olisi käsketty meikata ja laittaa mekko päälle, olisin todennäköisesti arvannut jotain erityistä tapahtuvaksi! Nyt kaikki tuli täytenä yllätyksenä - ihan parasta! <3

Kuvat: Tuuli

Kosinnan aiheuttama kestohymy ei ole tainnut vieläkään kadota kasvoiltani kuten ei myöskään pari päivää kosimisen jälkeen, jolloin astelin elämäni ensimmäiseen oman alan työhaastatteluun. Kyseessä oli eskariopettajan paikka, joka alkaisi elokuun alussa ja päättyisi toukokuun lopussa. Olin jo mielettömän onnellinen, että minut oli pyydetty haastatteluun, sillä yliopistokaupungissa ei ole ihan kiveen kirjoitettu, että jokainen hakemuksen laittanut pääsee haastatteluun - enkä ollut minäkään ikinä ennen päässyt. Ajattelin, että kävi miten kävi, ainakin saan kokemusta siitä, mitä haastatteluissa kysytään ja pystyn tulevaisuudessa hyödyntämään tätä tietoa - tietenkin tein parhaani paikan saamiseksi, mutta samaan aikaan mietin, että varmasti löytyy joku kokeneempi tai jo valmistunut hakija, joka lopulta saa paikan.

Viime perjantaina puhelimeni vihdoin soi (epäilin sen olevan jo rikki, sillä odotin kahta soittoa, eikä kumpaakaan ollut kuulunut, vaikka miten olin tuijottanut luuria!). Soittaja oli sama nainen, joka haastatteli minua ja hän halusi tietää, miten haastattelu oli omasta mielestäni mennyt. Totesin sen menneen mielestäni ihan hyvin siihen nähden, että se oli ensimmäinen oman alan työpaikkahaastatteluni ja vaikka olin unohtanut kertoakin paljon asioita, jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis haastattelun jälkeen. Haastattelija oli samaa mieltä, että hyvin oli mennyt, mutta odottelin hänen vain lausuvan lohduttelevasti sanat "hyvin meni meistäkin, mutta nyt emme valitettavasti valinneet sinua". VAAN TOISIN KÄVI! Luurista kuuluikin lause "haluaisimme sinut meille töihin"!

Onnenkyyneleet alkoivat valua silmistäni ja koko tilanne tuntui niin epätodelliselta! Nainen kyllä vakuutteli, että tämä on ihan totta ja alkoi kertoa toimintaohjeita tulevaa varten. Kirjoitin ilosta vapisevin käsin yhteystietoja ja osotteita ylös, kunnes puhelun jälkeen kiljuin riemusta ja hypin  onnellisena tasajalkaa keittiön lattialla! Minusta tulee ihka oikea eskariope!! Eilen kävin tutustumassa esimieheeni ja talon tapoihin ja jäi todella hyvä tunne siitä, että maanantaina alkaa aivan uudenlaiset työt, jotka on kuin miulle tehty - ja mikä parasta, ympärilläni häärää kuusi muutakin eskariopea, joiden kanssa voidaan tehdä yhteistyötä!

Näiden onnellisten tapahtumien lisäksi yliopistolla on uudistunut opetussuunnitelma ja näyttää siltä, että suuren osan jäljellä olevista kursseistani pystyy tenttimään sähköisessä tentissä eli itse haluamanani ajankohtana! Tähän asti olen elänyt siinä uskossa, että vain tietyt päivät sopivat tenttimiseen, mutta nyt vaihtoehtoja tuli rutkasti lisää ja valmistuminen voi olla lähempänä kuin uskonkaan! Mutta tämä asia tarkentunee maanantaina, kun yliopistohenkilökuntaa palailee lomilta ja he voivat vahvistaa, voiko miulla oikeasti käydä näin hyvä tuuri vielä opintojenkin kanssa!

Tässä siis suurimmat syyt miun blogihiljaisuuteen; isoja juttuja, onnellisia juttuja <3 Mitä teidän elämäänne kuuluu ja tuntuuko teistäkin joskus siltä, että kaikki hyvä vaan tapahtuu yhtä aikaa?